Mestariampuja surmasi naisystävänsä ja itsensä helsinkiläisessä rapussa pian sodan jälkeen – jätti jälkeensä arvoituksen

35-vuotias mestariampuja Viljo Leskinen päätyi epätoivoiseen tekoon helsinkiläisessä rappukäytävässä marraskuussa vuonna 1945.

Viljo Leskinen päätyi epätoivoiseen tekoon vuonna 1945.

6.8. 6:32

Marraskuussa 1945 Helsingissä elettiin ensimmäistä rauhan vuotta. Suomen pääkaupungissa oli uusi komento. Jatkosota oli päättynyt koviin rauhanehtoihin, joiden noudattamista valvoi hotelli Torniin asettunut liittoutuneiden valvontakomissio. Käytännössä kyse oli Neuvostoliiton määräysvallasta Suomen maaperällä.

Itänaapurin valvova silmä ärsytti erityisesti ampumaurheilun harrastajia, joiden toiminta oli ajettu pitkälti alas. Suojeluskunnat olivat muodostaneet Suomen Ampujainliiton rungon ja järjestön lakkauttaminen aiheutti lamaannuksen ampumaharrastukselle ja kilpailutoiminnalle.

Ampujainliitto sai sentään jatkaa toimintaansa, mutta sääntöjä piti muotoilla uudelleen ja välttää ”sotilas”-sanan käyttämistä.

Tässä ilmapiirissä koettiin samana päivänä, 15. marraskuuta 1945, kaksi murhenäytelmää joissa oli osallisena suomalaisia mestariampujia.

Hammaslääkäri Nils Waseniuksen elämä päättyi yllättäen 38-vuotiaana. Hän oli ollut voittamassa joukkuekilpailun maailmanmestaruutta ja ns. Argentiina-pokaalia Roomassa vuonna 1935.

Vielä traagisempi oli Viljo Leskisen (1909–1945) kohtalo. Mustasukkaisuusdraama rappukäytävässä, otsikoi Hufvudstadsbladet veriteon, joka päättyi Leskisen ja hänen naisystävänsä kuolemaan.

Leskinen oli saapunut iltakymmeneltä Töölönkatu 30:ssa sijaitsevan kerrostalon aulaan yrittäen päästä sisään yhteen asunnoista. Lehtitietojen mukaan Leskinen oli etsimässä Sylvia Savolaista, jonka tiesi olevan kyseisessä talossa vierailulla.

Hufvudstadsbladetin raportin mukaan Leskistä ei päästetty asuntoon sisään, mutta sen sijaan Savolainen tuli rappukäytävään keskustelemaan Leskisen kanssa. Lehtitietojen perusteella kaksikon välille oli syntynyt riita, jonka päätteeksi Leskinen veti aseen esiin.

Silminnäkijän mukaan Leskinen ampui ensin Savolaista päähän ja kohdisti sen jälkeen aseen itseään kohti. Kahden laukauksen jälkeen pyssyn piippu jäähtyi, mutta samalla kylmenivät mies ja nainen. Hufvudstadsbladetin uutisessa teon motiiviksi arveltiin otsikon mukaisesti mustasukkaisuutta. Leskinen oli kuollessaan 35-vuotias ja Savolainen kymmenisen vuotta häntä vanhempi.

Kaksikko kiidätettiin Punaisen ristin sairaalaan, mutta pelastustoimet eivät auttaneet. Savolainen kuoli yöllä klo 00.35 ja Leskinen tuntia myöhemmin.

Mikä mies oli murhenäytelmään syyllistynyt Viljo Leskinen?

Leskisellä oli sekä isän että äidin puolelta keskipohjalaiset juuret eli hän oli paikallisella murteella ilmaistuna ”oikoosta rotua”. Hän syntyi Toholammilla 16. joulukuuta 1909.

Isä Kaarlo Leskinen oli lähtöisin Jalasjärveltä, mutta tunnettiin aikuisiällä vaasalaisena mestariampujana.

Viljon vanhempi veli Kullervo Leskinen (1908–1989) oli vielä tunnetumpi kympintappaja, sillä hän on ampunut enemmän maailmanmestaruuksia kuin kukaan muu suomalainen. ”Kurre” voitti viisi henkilökohtaista MM-titteliä ja yhteensä 15 maailmanmestaruutta.

Poikien äiti kuoli Viljon ollessa 5-vuotias, joten hän kasvoi mummonsa ja sukulaistensa hoteissa. Lapsena veljekset harrastivat yleisurheilua ja hiihtoa, mutta isä Kalervo ohjasi pojat oman mielilajinsa pariin. Kullervon jalkapallo ei kelvannut eikä Viljon juoksuharrastuskaan ollut isän mielestä riittävän isänmaallista touhua.

– Isä piti luonnollisena, että pojista täytyy tulla ampujia. Monesti olen mennyt itkien radalle saatuani ensin selkääni, Viljo sanoi Hakkapeliitta-lehdessä 1937.

Talvella 1918 isä lähti pyssyn kanssa ajamaan venäläisiä maasta. Samaan aikaan pojat saivat kipinän aseisiin.

– Isän ollessa poissa ostelimme naapuriston pojilta patruunia antamalla heille vastineeksi muuta tavaraa, Viljo Leskinen muisteli.

Rippikoulun käytyään Viljo muutti Vaasaan, jonne isoveli oli asettunut jo aikaisemmin. Myöhemmin veljekset asuivat pitkään samassa ”boksissa” ja hankkivat elantonsa samassa työpaikassa.

Kullervo päätyi töihin Lapualla sijainneelle Valtion patruunatehtaalle vuonna 1928 ja vuotta myöhemmin pikkuveli seurasi perässä. Viljon matka jatkui 1930-luvun puolivälin tienoilla Tikkakoskelle.

Berliinin olympiakisoissa 1936 veljeksistä kilpaili nimenomaan Viljo Leskinen, koska lajiohjelmassa oli pienoiskiväärikilpailu. Kullervo joutui kuuntelemaan tapahtumia radion välityksellä kotimaassa. Viljo oli pienoiskiväärin makuukilpailussa 15:s. Vanhemman veljen vuoro tuli sodan jälkeen, sillä Kullervo Leskinen oli mukana Lontoon 1948 ja Helsingin 1952 olympiakisoissa.

Lapualla koeampujana ja asemestarina työskennellyt Kullervo vihasi kommunismia eikä epäröinyt tarttua oman käden oikeuteen yrittäessään kitkeä punaista aatetta muiden Lapuan liikkeen jäsenten kanssa. Kullervo oli mukana viiden hengen iskuryhmässä, joka kävi hävittämässä vasemmistolaisen Työn Ääni -lehden painokoneet Vaasassa maaliskuussa 1930.

Leskinen sai kahden kuukauden ehdollisen tuomion, mutta Lapualla tuomitut olivat kansallissankareita, joita kestittiin ja juhlittiin näyttävin menoin. Kaikki keinot olivat sallittuja taistelussa bolshevismia vastaan.

1930-luvulla ampumaurheilu oli Suomessa kunniakas laji, joka oli valtiovallan suojeluksessa ja jota lehdistö seurasi tarkasti. Kesällä 1937 pääkaupunkiseudulla järjestetyt ammunnan MM-kilpailut olivat siihen mennessä suurin Suomessa järjestetty urheilutapahtuma.

Leskisen veljekset olivat mukana karkeloissa, mutta tarkkuus ei ollut paineiden alla ihan kohdallaan, vaikka mitaleja tulikin, koska kisoissa jaettiin poikkeuksellisesti jalometallia myös eri asentojen joukkuekilpailuissa. Pienoiskiväärin henkilökohtaisessa kilpailussa Viljo Leskinen ampui uuden ME:n, mutta ranskalainen Jacques Mazoyer pani vielä pisteen paremmaksi ja vei MM-tittelin.

Kesällä 1939 suomalaisampujien valiojoukko suunnisti alppimaisemiin, kun MM-mitalit ratkottiin Sveitsissä.

Leskisen veljekset olivat mukana joukkueessa, mutta kumpikaan ei ampunut itse kisoissa. Edellä mainittu ”Nisse” Wasenius oli voittamassa pienoiskiväärin maailmanmestaruutta Olavi Elon, Bruno Frietschin ja Pauli Janhosen kanssa, mutta Viljo Leskinen puuttui porukasta. Samoin loisti poissaolollaan vapaakiväärin joukkuekilpailussa Kullervo-veli.

Muiden tähdätessä MM-mitaleista Leskisen veljekset olivat jo matkalla Suomeen. Kyse oli rangaistuksesta, jonka tausta tuli julkisuuteen vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Asia selvisi Kalle Virtapohjan laatimasta Suomen Ampujainliiton historiateoksesta.

Luzernissa Leskisen veljekset olivat lähteneet yhdessä Toivo Mänttärin ja Olavi Elon kanssa kaupungille ostamaan suojalaseja, kun he törmäsivät sveitsiläiseen pariskuntaan. Sveitsiläiset olivat Suomessa töissä, mutta nyt kotimaassaan lomalla. He pyysivät ampujat luokseen, jossa syötiin ja nautittiin punaviiniä.

Nelikon palattua majapaikkaan joukkueenjohtaja Mauno Liesi nuhteli heitä. Mänttäri otti onkeensa, mutta Elo ja Leskisen veljekset päättivät jatkaa ilonpitoa läheisessä pensionaatissa.

Kun kolmikko palasi takaisin, alkoi rähinä, jonka selvittämiseen tarvittiin poliiseja. Varsinkin isokokoinen Kullervo Leskinen pani kunnolla hanttiin virkavallalle.

Kun Kullervo sai kilpailuissa tukin poskelleen, hän rauhoittui kummasti ja taulun keskusta sai osumia. Ampumaradan ulkopuolella meno oli sitten villimpää – etenkin jos tarjolla oli viinaksia.

Kun Suomen Ampujainliiton johtokunta käsitteli myöhemmin asiaa, Elo selvisi varoituksella, mutta Leskisen veljeksille langetettiin kahden vuoden kilpailukielto.

Väliin tuli kuitenkin sota, jonka aikana Kullervo ja Viljo osoittivat liiton johdon arvion mukaan ”miehuullisuutta ja urhoollisuutta”. Niinpä kesäkuussa 1940 kaksikon katsottiin sovittaneen syntinsä, ja kilpailukielto päättyi.

Leskisen veljekset olivat muuttaneet Tikkakoskelle, jossa he kehittelivät insinööri Helsingiuksen kanssa Tikka-tarkkuuspienoiskiväärin.

Vaikka Tikka ei saavuttanut samanlaista mainetta kuin Suomi-konepistooli, se sai Leskisten maailmanmestaruuksien ansiosta runsaasti huomiota. Tikan saksankielisessä esitteessä komeilivat presidentti P.E. Svinhufvud sekä valioampujat Albert Ravila, Kullervo Leskinen ja Viljo Leskinen. Kullervo Leskinen esiintyi lisäksi Suomen Leijona -pienoiskiväärin mainoskasvona.

Lokakuussa 1943 Suomi kohtasi maaottelussa Ruotsin ja Leskiset pääsivät mukaan SMY:n radalla Huopalahdessa käytyyn kilvoitteluun.

Viimeisenä sotakesänä 1944 Viljo Leskisen elämänhallinta näyttää hieman pettäneen. Heinäkuussa 1944 Helsingin Sanomissa oli ilmoitus, jossa hän kyseli ”aseman pöydältä tuntemattomalla tavalla kadonneen” taskukellon perään. Tuntomerkkinä oli helsinkiläisen ampumaseuran nimi ja palkinnon saamisvuosi.

Syyskuussa 1944 sota Neuvostoliittoa vastaan päättyi ja siirryttiin niin kutsutun toisen tasavallan aikaan. Siinä ilmapiirissä ampumaurheilijoilla oli kovat paikat ja varmasti ihmissuhteetkin koetuksella.

Arvoitukseksi on jäänyt, mikä sai lopulta Viljo Leskisen tarttumaan aseeseen töölöläisen talon rappukäytävässä. Nuori mies vei epätoivoisen teon motiivin mukanaan hautaan.

Lähteet: Hufvudstadsbladet 17.11.1945, Helsingin Sanomat 16.11 ja 17.11.1945, Hakkapeliitta 6/1937, Virtapohja, Kalle: Sata tarkkaa vuotta (2019), Kiveen hakatut: Kullervo Leskinen (julkaistu radiossa 10.6.2021).

Sisältöä ei ole vielä haettu

Lisää parhaita