Mikko Koivun numero yhdeksän jäädytetään Minnesotassa.

Mikko Koivu jätti kaukaloon kaiken – kertoo nyt seuraavista aikeistaan: ”On ollut silmiä avaavaa huomata”

Mikko Koivun paita nousee Minnesotassa kattoon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Seremonia alkaa kello 00.


13.3.2022 10:50

Leijonakapteeni, Suomi-kiekon soihdunkantaja, sinivalkoinen johtaja.

Suuri yleisö Suomessa muistaa Mikko Koivun ennen kaikkea saavutuksistaan ja suorituksistaan maajoukkuepaidassa.

Kuudet MM-kisat, kahdet olympialaiset ja kaksi World Cupia pelanneen leijonakapteenin palkintokaapissa lepää melkoinen rivi arvokisamitaleja, ja hän jätti johtajuudellaan valtavan perinnön suomalaiselle jääkiekolle.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 10/2022. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Kaiken tämän ohella Koivu on kuitenkin myös yksi kaikkien aikojen suomalaisista NHL-pelaajista, jonka perintö elää vahvana Minnesotassa.

Koivu on yksi kahdeksasta 1 000 NHL-ottelun suomalaisesta ja pisimpään NHL-joukkueen kapteenina toiminut suomalaispelaaja (11 kautta).

Tässä jutussa keskitytään enemmän Koivun NHL-uraan, jota juhlitaan sunnuntaina Minnesotassa. Tuolloin Wild nostaa Koivun pelinumeron 9 kattoon seurahistorian ensimmäisessä paidanjäädytysseremoniassa.

– Vaikea sanoin kuvailla, mitä jäädytys merkitsee. Kaiken suola on, että perhe, ystävät ja Minnesotan väki on mukana. Pääsen vielä kerran fanien eteen. Totta kai se koskettaa ja nostaa fiiliksiä, Koivu sanoo.

Koivu ripusti hokkarit naulaan reilu vuosi sitten. 9. helmikuuta 2021 hän ilmoitti yllättäen uransa päättymisestä kesken kauden vain seitsemän Columbuksessa pelatun ottelun jälkeen. Hän ei enää kokenut pystyvänsä auttamaan joukkuetta haluamallaan tasolla.

Se oli Koivun näköinen tapa lopettaa. Hän oli läpi uransa kaikki tai ei mitään -miehiä.

Koivu pelasi NHL-urallaan 1035 runkosarjaottelua (206+505=711) ja 59 pudotuspeliä.

Kiekkoeläkeläisen elämään on ollut totuttelua.

– Ristiriitaisia tunteita. Välillä kaipaan peliä ja ennen kaikkea sen tuomia tunteita. Juuri ne olivat itselleni se suola. Enää en pääse niitä kokemaan.

Jossiteltavaa ei kuitenkaan jäänyt.

– Välillä tulevat haikeat fiilikset. Mutta olen täysin sinut päätöksen kanssa. Tuli annettua kaikki tankista löytynyt sillä tasolla, mikä itseäni tyydytti.

Koivu pelasi NHL:ssä reilut 15 kautta, joista 11 Minnesotan kapteenina.

Koivu ei ollut taitavin tai sulavin pelaaja, mutta yksi voitontahtoisimmista ja raivokkaimmista hän oli.

Äärimmäistä suoritusvoimaa aina kaukalossa huokunut Koivu tunnettiin ikitaistelijana.

– Nautin äärettömän paljon siitä koko prosessista. Valmistautumisesta, harjoittelusta ja itse pelaamisesta.

– Päällimmäisenä on mielessä, kuinka nopeasti se meni.

Vaikka Koivu asetti aina joukkueen edun itsensä edelle, hän kokee kuitenkin osanneensa nauttia ajastaan kiekkomaailman huipulla.

– Monta kertaa uran aikana pyrin kuuntelemaan vanhempia pelaajia, jotka kertoivat, kuinka nopeasti ura lopulta menee.

– Muistan monta kertaa pysähtyneeni miettimään, miten hienoa se kaikki oli.

Minnesota varasi Koivun vuoden 2001 varaustilaisuuden kuudentena pelaajana. Ensimmäiset piirrot NHL-jäähän hän veti kuitenkin vasta reilut neljä vuotta myöhemmin, työsulun jälkeen kaudella 2005–06.

Tulokas vuosimallia 2005.

Koivun ensimmäiset NHL-kaudet Wildia valmentanut kanadanranskalainen Jacques Lemaire ei päästänyt nuorta suomalaista helpolla.

– Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, miten korvaamattomia Lemairelta saadut opit olivat.

– Uskon, että se auttoi läpi uran, kun jouduin käymään alussa vähän vaikeamman kautta. Ansaitsemaan paikan ja jääajan joka ainoa ilta. Lemaire varmasti tarkoituksella opetti juuri niin. Se oli nuorelle pelaajalla poikkeuksellisen hieno ympäristö oppia ja opetella NHL-maailmaa.

Koivu nostaa eräänlaiseksi uransa käännekohdaksi Riian MM-kisat keväällä 2006. Hän lähti sinne vaikean tulokaskautensa päätteeksi.

– Se oli minulle hetki, joka antoi äärettömän paljon motivaatiota ja uskoa, tietynlaista kipinää. Kisoissa oli vastassa NHL-pelaajia ja pystyin ottamaan ison roolin joukkueesta. Ymmärsin, että pystyn pelaamaan hyvällä tasolla myös NHL:ssä.

Toisella NHL-kaudellaan Koivu ottikin harppauksen. Kolmannella hän oli jo joukkueensa ykkössentteri.

Mikko Koivun urasta ei voi puhua mainitsematta yhdeksän vuotta vanhempaa isoveljeä Saku Koivua. Varsinkin uran alussa isoveljen varjo ja vertailu tähän oli vahvasti läsnä.

Siksi lähtö aikoinaan Turusta ensin kaudeksi Houstoniin AHL:ään ja sitten Minnesotaan oli Mikolle erityisen merkittävä.

– Se oli jopa vapauttavaakin. Koen, että silloin pääsin kulkemaan itse omaa polkua.

– NHL:ssä en enää kokenut olevani Sakun varjossa. Enemmänkin se oli se aika Suomessa ja Suomen media. Varmaan ihan ymmärrettävästikin.

Viimeistään sen jälkeen kun Koivu vuonna 2009 nimitettiin Wildin seurahistorian ensimmäiseksi vakituiseksi kapteeniksi, hän oli noussut veljensä rinnalle suomalaisen jääkiekon aatelisten joukkoon.

Kapteeniuden merkitys valkeni vasta vuosien mittaan.

– Eihän sitä siinä kohtaa vielä täysin ymmärtänyt, kuinka iso vastuu ja kunnia se oli. Opin vasta uran varrella, miten sitä täällä arvostetaan. Miten paljon se merkitsee organisaatiossa ja yleisesti liigassa. Uskon, että arvostan kapteeniutta vielä enemmän nyt kun ura on ohi.

– Se oli myös prosessi, joka opetti koko ajan. Totta kai kapteenina kokemukset auttavat. Oppii hyvistä ja huonoista ajoista. Niin pelaajana, ihmisenä kuin kapteeninakin on varmasti asioita, joita aina mietti taaksepäin. Että mitä olisi voinut hoitaa toisin. Niistä pystyi aina oppimaan seuraavia kausia varten.

Kapteeni johti Minnesotaa esimerkillään ja äärimmäisellä vaatimustasollaan lähes NHL-uransa viimeisiin höyryihin asti.

Koivusta tuli yksi kiekkomaailman parhaista puolustavista keskushyökkääjistä.

Sitä tukevat myös edistyneet tilastot, joiden perusteella Koivua voi pitää Patrice Bergeronin ja jo vuosikymmenen puolivälin jälkeen NHL-uransa lopettaneen Pavel Datsjukin ohella 2010-luvun parhaimpana puolustavana hyökkääjänä.

Tähän nähden onkin jopa pienoinen vääryys, ettei Koivu koskaan voittanut parhaan puolustavan hyökkääjän Selke Trophya. Kolmen finalistin joukossa hän sentään oli vuonna 2017.

Koivu pohtii pitkään, kun häneltä kysyy, milloin hän itse koki pelanneensa uransa parasta jääkiekkoa.

Se myös osaltaan kertoo läpi NHL-uran jatkuneesta tasaisesta laadusta.

– Siihen vaikuttaa niin moni asia, milloin on parhaimmillaan. Terveys on varmasti asia numero yksi, että saa ehjiä kausia ja kesiä. Joukkueen vaikutus yksilön menestykseen on myös suuri. Ketjukaverit vaikuttavat äärettömän paljon, Koivu pyörittelee.

– Kausi 2016–17 oli sellaista aikaa, että oli jo kokemusta tarpeeksi alla. Pärjäsimme runkosarjassa todella hyvin. Meillä klikkasi (Mikael) Granlundin ja (Jason) Zuckerin kanssa ketjuna tosi hyvin. Se oli ehkä NHL:ssä parasta jääkiekkoa, jota pelasin.

Granlund–Koivu–Zucker johti Wildin sen seurahistorian parhaaseen runkosarjaan 2016–17.

Heti tämän sanottuaan Koivu palaakin vuosissa taaksepäin.

– Urani alkuvuodet olivat nousujohteista. Andrew Brunetten ja Antti Miettisen kanssa pelasimme yhdessä äärettömän hyvän kauden 2009–10 yhdessä.

– Ehkä nämä kaksi kautta ovat sellaiset, jotka koin henkilökohtaisesti parhaiksi. Jos jotkut pitää nostaa.

Tämän huippuketjun jäsenistä Andrew Brunette johtaa nykyään NHL:n huippujoukkue Florida Panthersia päävalmentajana. Antti Miettinen toimii puolestaan New York Rangersin kehitysvalmentajana.

NHL:ssä kirkkain menestys jäi lopulta Koivulta puuttumaan.

Hänen johdollaan Wild eteni vuosina 2013–18 kuudella kaudella putkeen pudotuspeleihin ja kahdella näistä toiselle kierrokselle, mutta viimeinen silaus jäi piippuun.

– Menestykseen liittyy niin paljon. Jotkut voittavat Stanley Cupin, mutta monet pelaajat eivät saa sitä kruunua. En näe, että olisi jäänyt harmittamaan. Olimme juuri niin hyviä kuin ansaitsimme.

– Minulla oli ja on yhä tunne, että annoin kiekkoilijana kaiken, mitä itselläni oli. Ei silloin voi jäädä oikein mikään harmittamaan.

Kaukalossa Koivu raatoi tankkinsa tyhjäksi viimeiseen pisaraan asti, mutta ura jääkiekon parissa on kaikkea muuta kuin ohi.

Jo vuodenvaihteen lyhyiksi jääneissä nuorten MM-kisoissa Koivu nähtiin Antti Pennasen valmennusryhmässä apuvalmentajan roolissa.

Koivu sanoo valmentamisen kiehtovan, mutta seuraava tehtävä tai tavoite on vielä auki.

– Haluan pysyä pelissä mukana jollain tapaa, mutta yritän nyt löytää sen seuraavan sivun elämässä. Pitää antaa vähän ajan kulua, että löytää intohimon johonkin seuraavaan. Tuskin ihan samanlaista kuin pelaajana, mutta edes lähelle sitä.

Peliuran päätyttyä Koivu on saanut myös tutustua Minnesotassa seurajohdon työhön. Virallista titteliä tai työtehtävää hänellä ei Wildissä ainakaan vielä ole.

– Pyrin auttamaan ja ennen kaikkea oppimaan, mitä valmentaminen ja seurajohtaminen kokonaisuudessaan on, ja mitä kaikkea siihen kuuluu. On ollut antoisaa ja silmiä avaavaa huomata ja oppia, kuinka paljon erilaisia rooleja on.

– Minulla on myös kolme pientä lasta. Sen olen oppinut, että jos haluaa edetä valmennuksessa tai seurajohtamisessa, se vaatii äärettömän paljon sitoutumista ihan ajallisestikin.

Paidanjäädytystään edeltävänä päivänä 39-vuotispäiviään viettävä Koivu on yhä nuori mies valmennus- tai seurajohtomaailmassa.

– Haluan pitää ovet auki ja pyrkiä löytämään oman polkuni ja hyvän balanssin lasten sekä työelämän suhteen. Uskon, että päätös kypsyy ajan kanssa.

Koivun paidanjäädytysseremonia alkaa sunnuntai-iltana Suomen aikaa kello 00. Sen näyttää Viaplay. Lähetys alkaa kello 23.30.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Lisää parhaita