Oli Ronaldinho missä vain milloin vain, suu oli aina pienessä virneessä.

Hymyilevä Ronaldinho oli upporikas supertähti – ystävän karut sanat paljastavat, miten huonosti asiat nyt ovat

Ronaldinho pelasi aina hymy huulilla. Hän viihdytti, nauratti ja hurmasi. Huoleton brasilialainen nousi maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi ja astui ikiaikaisen suuruuden porteille – vain kääntyäkseen pois juuri ennen viimeistä askelta.


22.1. 8:00

Sinä päivänä Ronaldinho itki onnesta.

Elettiin tammikuuta 2001. 20-vuotias brasilialainen oli jo Copa Américan voittanut tähti, mutta tieto idolinsa näkemisestä oli kutistanut hänet innokkaaksi fanipojaksi.

Ronaldinho oli tullut Buenos Airesiin tapaamaan suurinta esikuvaansa Diego Maradonaa, joka markkinoi kaupungissa uutta elämäkertaansa. Pelkkä nopea tapaaminen ei riittänyt nuorelle brasilialaiselle. Hän oli valmis jonottamaan idolinsa nimikirjoitusta muiden fanien joukossa.

Hän ei tiennyt, että Maradona odotti hänen näkemistään lähes yhtä paljon kuin hän Maradonan tapaamista. Kun Maradona kuuli Ronaldinhon tulosta, hän päätti järjestää pienpelin. Näin kaksikko voisi kohdata toisensa kentällä.

Ronaldinho ei ollut uskoa onneaan – eikä ollut luultavasti koskaan pelannut yhtä huonosti kuin tuolloin. Hän oli surkea, koska tuijotti koko ajan Maradonaa.

Ottelun jälkeen Maradona ojensi Ronaldinholle kirjan, johon hän oli jo raapustanut omistuskirjoituksen. Sitten hän sanoi nuorukaiselle sanat, joita tämä ei koskaan unohtaisi.

– Halusin pelata edes kerran elämässäni sinun kanssasi, koska olet viimeinen ihminen joka on antanut minulle toivoa jalkapallon suhteen.

Ronaldinho liikuttui kyyneliin.

Seuraavana vuonna koko jalkapallomaailma oppi tuntemaan hänet pelaajana, joka nauroi koko ajan.

Lisää laatujournalismia

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 51-52/2021. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Ronaldo de Assis Moreira syntyi Porto Alegressa maaliskuussa 1980. Hänen isänsä João de Assis Moreira oli amatööripelaaja, joka työskenteli satamassa. Ronaldon isoveljestä Robertosta tuli puolestaan ammattilainen, kun hän liittyi kaupungin suurseuraan Gremioon.

Gremio piti Robertoa niin suuressa arvossa, että lahjoitti perheelle talon kaupungin paremmalta alueelta pitääkseen lahjakkuuden joukkueessaan. Näin Assisin perhe pääsi pois favelasta. Elämä näytti hymyilevän.

8-vuotiaana futsal-turnauksessa.

Pikkuinen Ronaldo pelasi jalkapalloa lähinnä perheen olohuoneessa. Hän peippaili tuoleja ja uitti pallon perheen koiran alta, harhautti sitten näkymättömän vastustajan ja potkaisi pallon oviaukkoon, jonka hän kuvitteli maaliksi.

Ronaldinho siirsi futsalissa ja rantajalkapallossa harjoittelelemansa temput isolle kentälle.

Kahdeksanvuotiaana Ronaldo liittyi joukkueeseen. Hän sai nopeasti nimen Ronaldinho, ”pikku-Ronaldo”, koska oli joukkueen pienin ja nuorin. Pian selvisi, että hän oli myös joukkueen taitavin. Ronaldinho harjoitteli taitojaan futsalissa ja rantajalkapallossa – ja siirsi sitten niissä kehittämänsä temput isolle kentälle.

Ronaldinho oli vasta yhdeksän, kun hänen isänsä kuoli. Assis-isä oli lyönyt päänsä, kaatunut uima-altaaseen ja hukkunut sinne. Roberto löysi kuolleen isänsä altaasta palatessaan 18-vuotissynttäreiltään. Isän kuolema jätti poikiin ikuisen haavan.

Kentällä suru kuitenkin unohtui. Ronaldinho jatkoi pelaamista ja nousi 13-vuotiaana valtakunnallisiin otsikoihin tehtyään kaikki maalit, kun hänen joukkueensa otti juniorisarjassa murskavoiton numeroin 23–0 vastustajastaan.

Nuorten maajoukkuepaidassa 1999.

Muutaman vuoden päästä pojan ura lähti rakettimaiseen nousuun. Hän voitti alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuden 1997 ja Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa Américan kaksi vuotta myöhemmin.

Ronaldinho oli otettu, että sai pelata ihailemiensa Ronaldon ja Rivaldon kanssa. Se oli kuitenkin vasta alkua. Pian hänestä puhuttaisiin samassa lauseessa idoliensa kanssa. Pian sen jälkeen hän jättäisi idolit kauas taakseen.

Ronaldinho oli parhaimmillaan niin hyvä, että sitä on vaikea edes muistaa. Kesän 2002 MM-kisoissa hän suorastaan murskasi Ronaldon ja Rivaldon kanssa vastustajien puolustukset.

Nicky Butt saa kyytiä MM-kisoissa 2002.

Puolivälieräpeli Englantia vastaan oli Ronaldinhon näytöstä. Hän pohjusti Brasilian ensimmäisen maalin taitavalla kuljetuksella, joka imi vastustajat kärpäspaperin lailla nuorukaisen kimppuun. Kun hetki oli oikea, Ronaldinho vippasi pallon vapaaksi jääneelle Rivaldolle, joka laukoi tarkasti takanurkkaan.

Toinen maali oli vielä komeampi. Brasilia sai vapaapotkun reilun 40 metrin päästä maalista. Kaikki odottivat keskitystä, mutta Ronaldinho laukoikin pallon komeassa kaaressa hölmistyneen David Seamanin yli maaliin.

Tämä maali David Seamanin selän taakse ei unohdu.

Hänellä oli Rivelinon peippailutaidot, Gersonin pelinäkemys, Garrinchan henki ja iloisuus, Jairzinhon ja Ronaldon nopeus ja taidot, Zicon tekniikka ja Romarion luovuus.

Koska kaikki eivät tunteneet vielä brassin taitoja, moni epäili Ronaldinhon osuman olleen seurausta liian kovasta keskitysyrityksestä. Ei ollut. Ronaldinho oli epäonnistunut toisella tavalla.

Cafu vinkkasi, että Seaman on ulkona. Hyödynsin sitä, mutta yritin laukoa etukulmaan, Ronaldinho tunnusti myöhemmin.

Epäonnistuminen oli täydellisen komea. Lopulta se, että pallo leijaili Seamanin yli takanurkkaan vain lisäsi osuman näyttävyyttä. Sellaisia parhaat pelaajat ovat – he luovat epäonnistuessaankin jotain unohtumatonta.

Puolitoista viikkoa Englanti-pelin jälkeen Ronaldinho oli maailmanmestari. Seuraavana kesänä hän siirtyi FC Barcelonaan. Siitä alkoi Ronaldinhon lyhyt mutta sitäkin loistokkaampi valtakausi lajin kiistattomana kuninkaana.

Ronaldinho nosti Kataloniassa itsensä ja FC Barcelonan uudelle tasolle.

Hän katsoi yhteen suuntaan ja syötti toiseen. Hän otti pallon haltuun selällään. Laukoi vapaapotkuja muurin alta maaliin.

Hän vippasi pallon kolme kertaa putkeen saman puolustajan pään yli, ja nolasi niskaan hengittävän vastustajan pyöräyttämällä pallon kantapäällään tämän längistä.

Tai sitten hän teki elásticon: työnsi palloa ulkosyrjällä, mutta pyöräyttikin yhtäkkiä jalkansa pallon yli ja veti pelivälineen sisäsyrjällään aivan toiseen suuntaan. Puolustajat joko jatkoivat matkaansa väärään suuntaan tai putosivat hölmistyneenä takamuksilleen.

Ronaldinho ei hallinnut voimalla tai vihalla. Hän hallitsi ilolla ja hymyllä – ja hänessä yhdistyivät ominaisuudet, jollaisia ei ollut koskaan ennen nähty samassa paketissa.

– Hänellä oli Rivelinon peippailutaidot, Gersonin pelinäkemys, Garrinchan henki ja iloisuus, Jairzinhon ja Ronaldon nopeus ja taidot, Zicon tekniikka ja Romarion luovuus, entinen pelaajalegenda Tostao suitsutti.

Tällä yhdistelmällä Ronaldinho nosti Kataloniassa itsensä ja FC Barcelonan uudelle tasolle. Taiturin johdolla Barcelonasta tuli maailman paras seura ja hänestä maailman kiistattomasti paras pelaaja.

Hymyissä suin FC Barcelonan paidassa.

Olennaisen Ronaldinhon asemasta kertoo kaksi tarinaa vuodelta 2005. Ensimmäisessä Ronaldinho esiintyy Niken mainoksessa. Hän saa metallisalkussa uudet kengät, panee ne jalkaansa ja menee rangaistusalueen rajalle pomputtelemaan palloa. Yhtäkkiä Ronaldinho laukoo pallon ilmasta päin ylärimaa.

Peliväline palaa brassille, joka ottaa sen rinnalla haltuun. Hän pomputtelee hetken ja pamauttaa taas kovan volleyn, joka palaa ylärimasta takaisin vetäjälleen. Ronaldinho toistaa tempun neljästi, eikä pallo koske sinä aikana maahan kertaakaan.

Nykyisillä median lukutaidoilla videon tunnistaa peukaloiduksi, mutta 16 vuotta sitten elettiin erilaisessa maailmassa. Monet pitivät silloin videota aitona. Eivät siksi, etteivät he tienneet videoeditoinnista, vaan siksi, miten hyvänä he Ronaldinhoa pitivät. Eivätkä ihan syyttä – marraskuussa 2005 Ronaldinhosta tuli Diego Maradonan jälkeen toinen Barcelonan pelaaja, jolle Real Madridin kannattajat ovat osoittaneet suosiotaan seisaaltaan Santiago Bernabeulla.

Toinen esimerkki: Kun vuoden 2005 parasta jalkapalloilijaa valittiin, Ronaldinho sai enemmän ääniä kuin neljä seuraavaksi tullutta pelaajaa yhteensä. Kirsikkana kakun päälle Ronaldinho johdatti Barcelonan Mestarien liigan voittoon keväällä 2006.

Ronaldinhon uran parhaat hetket nähtiin FC Barcelonan riveissä kaudella 2005–06.

Puheet siitä, onko Ronaldinho maailman paras, oli lopetettu jo ajat sitten. Kyse oli enää siitä, tulisiko hänestä kaikkien aikojen paras. Naurava kulkuri oli astumassa suuruuden ylimmille portaille – ja sitten hän kääntyi pois.

Sellaista tuhlausta näkee harvoin. Brasilia oli 2006 MM-kisojen ylivoimainen voittajasuosikki. Suurin syy tähän oli hallitsevan maailmanmestarin hyökkäystrio: Ronaldo-Ronaldinho-Adriano. Kaksi jälkimmäistä olivat kuitenkin kovaa vauhtia matkalla sinne, missä edellinen jo oli: ennenaikaiseen pelilliseen alamäkeen, josta ei olisi paluuta.

Ronaldinho ja koko Brasilian joukkue näytti odottavan, että MM-kulta ojennettaisiin heille palkinnoksi pelkästä kisoihin saapumisesta. Urheilu ei toimi niin. Brasilia jäi puolivälieriin. Säihkyvien pelillisten otteiden sijaan Ronaldinhon turnaus muistettiin siitä, että hän oli piehtaroinut nurmella harjoituksiin juosseen blondin kanssa.

MM-kisoissa Saksassa 2006.

Kisojen jälkeen Ronaldinho taantui lisää.

”Hän karkasi majapaikasta, koska jossain oli pallo joka halusi että sillä pelataan, musiikki joka kutsui tanssimaan, nainen joka kaipasi suudelmaa.”

Eduardo Galeano kirjoitti näin 1950- ja 1960-luvun tähtipelaajasta Garrinchasta mutta olisi voinut yhtä hyvin kirjoittaa Ronaldinhosta. Tämä kun rakasti jalkapalloa mutta myös naisia, olutta ja tanssimista.

MM-kisoissa epäonnistuminen on motivoinut lukuisia suuria pelaajia. Kun Pelé epäonnistui vuoden 1966 MM-kisoissa, hän treenasi itsensä seuraaviin kisoihin elämänsä kuntoon. Vuoden 1998 finaalipettymys puolestaan motivoi Ronaldoa hänen kuntoutumisessaan pahasta polvivammasta vuoden 2002 mestariksi ja maalikuninkaaksi. Tuskin Maradonakaan olisi pelannut niin loistavia MM-kisoja Meksikossa, ellei häntä olisi ensin sivuutettu valinnoissa 1978 ja ajettu häpeällisesti kentältä Espanjassa 1982.

– Ronaldinholta puuttuu yksi Maradonan ja Pelén tärkeimmistä piireistä: aggressiivisuus. He käyttivät vastoinkäymisiä polttoaineena. Heistä tuli niiden myötä hyvällä tavalla pakkomielteisiä ja raivokkaita, Tostao ruoti vuonna 2010.

Ronaldinhosta ei tullut vastoinkäymisten myötä parempaa versiota itsestään. Sen sijaan hänestä tuli myöhempien aikojen Garrincha. Hän avasi sylinsä nautinnolle ja käänsi selkänsä suuruudelle. Yökerhot kiinnostivat enemmän kuin harjoitukset.

Ronaldinho ja Japanin Misuo Ogasawara MM-kentällä Saksassa 2006.

26-vuotiaana Ronaldinho oli voittanut maailmanmestaruuden, Mestarien liigan ja Copa Américan sekä valittu kahdesti maailman parhaaksi pelaajaksi. Kuten Aleksanteri Suurella, hänelläkään ei ollut enää maailmoja valloitettavaksi.

Osassa pelaajista kaksi vahvaa puolta taistelee toisiaan vastaan. Sopivassa tasapainossa puoliskot täydentävät toisiaan ja tekevät pelaajasta legendan. Jos väärä puoli pääsee vallalle, lopputulos on vähemmän legendaarinen.

Esimerkiksi Eric Cantona oli samaan aikaan jalkapalloilija ja esiintyvä näyttelijä. Kun Cantonan jalkapallolliset taidot viimeisenä kautena alkoivat hiipua, hän kompensoi puutetta teatraalisella elehdinnällä. Ronaldinhon toinen puolisko oli sirkustaiteilija. Kun hänen urheilulliset ominaisuutensa alkoivat heiketä bilettämisestä, pallojonglööräys valtasi entisestään alaa joukkuepelaamiselta.

Ronaldinhosta alkoi tulla joukkueelle taakka. Samalla hän oli vetämässä suuresti rakastamansa nuoren Lionel Messin mukanaan biletyksen tuhoisiin pyörteisiin. Lopulta seuran kakkosjoukkueen päävalmentaja Pep Guardiola sanoi supertähdelle suorat sanat.

– Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkat bilettämistä ja lennät seurasta ulos. Tai sitten alat kiinnittää huomiota ruokavalioosi, lopetat ryyppäämisen, menet aikaisin nukkumaan ja tulet joka kerta ajoissa harjoituksiin. Vain siten sinusta voi taas tulla maailman paras.

Ronaldinholta puuttuu yksi Maradonan ja Pelén tärkeimmistä piireistä: aggressiivisuus. He käyttivät vastoinkäymisiä polttoaineena.

Ronaldinho valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Kun Guardiolasta tuli päävalmentaja kesällä 2008, Ronaldinho sai lähteä Milaniin 15 miljoonan euron siirtosummalla. Vain pari vuotta aiemmin Barcelona oli hylännyt yli sadan miljoonan euron tarjoukset supertähdestään.

– Jos Ronaldinholla olisi ollut enemmän itsekuria, hänestä olisi tullut maailman kaikkien aikojen paras pelaaja, Guardiola sanoi myöhemmin.

Pelaaja itse ymmärsi onnensa liian myöhään. Kun Ronaldinholta kysyttiin tänä vuonna, minkä hetken uraltaan hän haluaisi herää uudestaan, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: aikansa Barcelonassa.

– Jonkin tietyn hetken? haastattelija kysyi tarkennusta hakien.

– Ei. Kaikki ne täydelliset vuodet siellä.

Ronaldinho ja Diego Maradona eivät peitelleet sitä, miten paljon kunnioittivat toisiaan. Tässä kaksikko kohtasi näytöspelissä Roomassa 2016.

Ylivoimaisuus ei ole hyvästä. Se ei kehitä. Se veltostaa. Urheilija tarvitsee tavoitteita ja kirittäjiä. Messi ei olisi jaksanut olla yhtä hyvä yhtä pitkään ilman Cristiano Ronaldoa ja päinvastoin.

Ronaldinholla ei ollut alamäelleen helppoa selitystä. Ei ollut suurta loukkaantumista, joka olisi muuttanut häntä pelaajana. Oli vain kuolema, joka oli muuttanut häntä ihmisenä.

Isän kuolema opetti karulla tavalla, että elämä on lyhyt ja voi päättyä arvaamattomasti. Ehkä siksi Ronaldinho halusi kaiken heti eikä vasta uransa jälkeen. Kenties isoveljen uran päättyminen polvivammaan opetti senkin, että urakin voi katketa koska tahansa.

Barcelonasta lähtemisen jälkeen Ronaldinhon ura oli alamäkeä. Toki siinäkin oli hetkensä. Hän näytti edelleen väläyksiä siitä, miksi oli ollut paras – mutta hän ei ollut enää parhaimmillaan.

Ronaldinho alkaa juoda vodkaa, viskiä ja giniä heti aamulla ja lopettaa juomisen vasta seuraavana aamuna.

Kolmen maailman parhaaksi valitun brasilialaisen pelaajan, Kakán, Ronaldon ja Ronaldinhon oli määrä nostaa AC Milan uuteen loistoon. Toisin kävi.

Italiasta Ronaldinho palasi Brasiliaan. Tuolloin eräältä hänen Barcelonan pelikavereistaan kysyttiin, miten megatähti pärjää kotimaassaan. Tämä vastasi, että riippuu siitä, nukkuuko Ronaldinho enemmän kuin tunnin yössä.

Ronaldinho oli ehkä nero, mutta huippu-urheilija hän ei enää ollut. Hän väläytteli välillä, mutta lopulta makea elämä vei voiton. Viimeisen virallisen ottelunsa hän pelasi syyskuussa 2015.

Ronaldinho kentällä elokuussa 2015.

Sen jälkeen hänestä on kuultu lähinnä huolestuttavia uutisia. Heinäkuussa 2019 Ronaldinho menetti passinsa, koska hänellä ei ollut varaa maksaa oikeuden määräämiä sakkoja ja veromätkyjä. Maaliskuussa 2020 Ronaldinho sai Paraguayssa viiden vuoden vankeustuomion matkustettuaan sinne väärennetyllä passilla. Kohtalon ivaa on, että hän ei olisi tarvinnut passia Paraguayhin matkustaessaan.

Erityisesti brasilialaisen lähipiiriä ovat huolestuttaneet entisen tähden juomatavat, joita hänen äitinsä poismeno helmikuussa on vain pahentanut.

– Ronaldinho alkaa juoda vodkaa, viskiä ja giniä heti aamulla ja lopettaa juomisen vasta seuraavana aamuna. Se ei ole täysin uutta, mutta olemme huomanneet, että siitä on tullut rajumpaa hänen äitinsä kuoleman jälkeen, eräs Ronaldinhon ystävä paljasti medialle syksyllä.

Sanoissa oli ikävä kaiku. Oli kuin Ronaldinho olisi ajautunut samalle tielle, joka vei Garrinchan hautaan. Garrincha kun kuoli kuten odottaa saattoi: köyhänä, juoppona ja yksin. Samaa kohtaloa ei soisi Ronaldinholle.

Ronaldinho nykykuosissaan PSG:n vieraana Mestarien liigan pelissä RB Leipzigia vastaan.

Ilmiö on tuttu kaikilta inhimillisen ilmaisun aloilta urheilusta musiikkiin ja elokuviin.

Ihminen nousee tähdeksi ja loistaa niin kirkkaasti, että se häikäisee. Samalla hän polttaa itsensä loppuun ja alkaa hiipua. Tähdestä tulee tähdenlento.

Tähden sammuminen jättää tukun kysymyksiä. Mitä olisi voinut vielä tapahtua? Kuinka hyvä hän olisi voinut olla ja kuinka pitkään? Entä pitäisikö meidän olla kiitollinen siitä kuinka kirkkaasti tähti loisti vai pettyneitä siitä, kuinka lyhyeksi sen loisto jäi?

Vastaus riippuu urheilijasta ja vastaajasta. Jos urheilun on tarkoitus mitata ihmisestä ulos kaikki potentiaali, Ronaldinho epäonnistui yksiselitteisesti. Hän olisi kiistatta voinut olla vielä paljon parempi.

Jos Ronaldinholla olisi ollut enemmän itsekuria, hänestä olisi tullut maailman kaikkien aikojen paras pelaaja.

Onneksi suuruudelle on muitakin mittareita. Juuri ennen kesän 2018 MM-finaalia Luzhnikin stadionilla järjestettiin iso musiikkinumero. Kesken show'n tv-ruutuun rävähti rumpuja paukuttava Ronaldinho. Naurava kulkuri hymyili tuttua leveää hymyään, sitä joka tarttuu heti ja huomaamatta.

Ronaldinho oli ruudussa vain hetken, mutta katsojat hymyilivät hänet nähtyään pitkään.

Viimeistään tässä vaiheessa paljastui viimeinen ja tärkein yhteys Ronaldinhon ja Garrinchan välillä. Garrinchaa on kuvattu pelaajaksi, joka antoi ja tarjosi ihmisille kaikkein eniten iloa.

Garrinchasta tehtiin 2000-luvun alussa elokuva, jossa päähenkilö sanoi elävänsä ikuisesti, koska ”minun muistoni eivät ole vain minun muistojani. Minä säilön tarinani ja temppuni teidän muistoihinne”.

Ronaldinho teki samoin ja saavutti urheilullisen kuolemattomuuden. Nuo muistot saavat meidät kaikki yhä hymyilemään. Ja niin hymyilee jossain myös Ronaldinho.

Ronaldinho

Koko nimi: Ronaldo de Assis Moreira

Syntynyt: 21. maaliskuuta 1980.

Seurat: Gremio, PSG, Barcelona, AC Milan, Flamengo, Atletico Mineiro, Queretaro, Fluminense.

Maajoukkueessa: 97 ottelua, 33 maalia.

Saavutuksia: MM-kulta (2002), Copa Américan voitto (1999), Mestarien liigan voitto (2006), Confederations cupin voitto (2005), Fifan vuoden pelaaja 2004 ja -05, Kultainen pallo 2005.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Lisää parhaita