Ilkka Laitinen sai 57-vuotiaana tietää sairastavansa Alzheimeria – pitkään perhe luuli erikoisen käytöksen johtuvan työväsymyksestä

Ilkka Laitinen tuli tutuksi hiljaisena mutta ammattimaisena toimittajana, johon urheilijat luottivat. Sitten tuli Alzheimerin tauti ja pilkkoi reilun viisikymppisen osaajan muistin.


3.10.2021 9:00

Urheilutoimittaja Ilkka Laitinen kirjoitti 10. syyskuuta 2020 pysäyttävän twiitin:

Sain tehdä töitä Iltalehdessä yli 30 vuotta.

Jonkun niistä vaihtaisin pois.

En saanut potkuja. Halusin lähteä. Alzheimer tuli ja pilkkoi lähimuistin ja vähän muutakin.

Älkää muistelko pahalla, jos en enää tunne teitä kadulla. Eläkeputkessa mennään.

Kiitos kaikille.

Lyhyt teksti sisälsi paljon asiaa ja sävyjä. Journalisti osaa tiivistää.

Twiitissä annettiin ymmärtää, ettei elämä jalkapallosta kirjoittavana toimittajana ole aina auvoisaa ja pelkkää unelmaa. Siinä katkottiin myös mahdollisilta huhuilta siivet. Ja kerrottiin hätkähdyttävä uutinen koruttomasti.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensi kerran Urheilulehdessä 37/2021. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia pitkiä juttuja. Tilausohjeet ovat täällä.

Lisäksi tekstissä oli Laitiselle tyypillistä nöyryyttä ja kuivaa huumoria. Älkää muistelko pahalla, jos en tunne teitä kadulla.

Vastaukset Laitisen twiittiin kertoivat vielä paljon enemmän. Niitä tuli lukuisilta suomalaisilta huippupelaajilta.

– Harvoilla on samanlainen kunnioitus pelaajien keskuudessa kun sulla Ile, kiitos kaikista upeista hetkistä ja juttutuokioista, pelkkää hyvää jatkoon ja tsemiä! miesten A-maajoukkueen maalivahti Lukas Hradecky kirjoitti.

– Kiitos työstäsi Ile. Voimia ja terveyttä jatkoon. On ollut upeeta tutustua toimittajaan johon voi luottaa. Kiitos siitäkin. Oot myös kiltti ihminen, pidän siitä, Petteri Forsell puolestaan vastasi.

Viestejä sateli valmentajilta, seurapomoilta, kollegoilta ja aina kilpailevan lehden pomolta.

– Ilkka Laitinen on suomalaisen urheilu- ja erityisesti jalkapallojournalismin jättiläinen, jonka vähäeleistä, korkealaatuista ja vaatimattomalla tavalla omaleimaista työtä olen ihaillut vuosikymmenet, Ilta-Sanomien esimies Vesa Rantanen ilmaisi.

Nöyryys, kiltteys ja luotettavuus toistuivat useissa viesteissä. Adjektiiveja, joita ei heti ensimmäisenä liitetä toimittajien kovin stereotyyppiseen ulkokuvaan.

Mietin pitkään, otanko yhteyttä Laitiseen ja ehdotan juttua. Pohdin lähinnä ajatusta, että toimittaja kirjoittaa toimittajasta. Ketä kiinnostaa elämämme ja työmme?

Toisaalta jo yllä luetellut viestit kertovat siitä, että journalistit ovat erottamaton ja joissain tapauksissa tärkeäkin osa urheiluyhteisöä.

On ollut vaikea seurata suomalaista jalkapalloa viimeisen 30 vuoden aikana törmäämättä Ilkka Laitiseen, joko stadioneilla tai Iltalehden sivuilla.

Nyt hän kertoi sairastavansa 57-vuotiaana Alzheimeria, aivoja rappeuttavaa muistisairautta, joka on melko harvinainen alle 65-vuotiailla.

Iäkkäimmillä tämä pirullinen tauti on suoranainen vitsaus, joka koskettaa lukuisten urheilijoiden, valmentajien, taustahenkilöiden ja urheilua seuraavien perheitä.

Joten ilman muuta Laitinen on perusteltu aihe Urheilulehden jutuksi. Ainoa vaan, etten uskonut hänen vetäytyvänä persoonana suostuvan sellaiseen.

Tunnen ”Ilen” lähinnä ystävällisinä ja turvallisina kasvoina hotellien auloista ja pressikatsomoista Euroopan eri kolkista. Kiersimme paljon, mutta emme sen enempää ehtineet tutustua.

Ei ehtinyt, kun piti tehdä töitä. Ja Laitinen oli sitä paitsi kilpailija. Toimittaja lehdestä, jota vastaan taistelemme lukijoista ja markkinaosuuksista. Kilpailija, joka ei koskaan tuntunut kilpailijalta.

Färsaarilla syyskuussa 2014 ennen Mixu Paatelaisen potkuihin johtaneita karsintoja valittelin hotellin aamiaispöydässä, etten ole koskaan tottunut jännitykseen, jota matkustaminen, otteluiden myöhäiset ajankohdat, niistä johtuva ainainen kiire ja tietotekniikan arvaamattomuus aiheuttavat.

Laitinen tunnusti jännittävänsä samalla tapaa, vaikka uraa oli jo 25 vuotta takana. Se tuntui lohdulliselta. Vertaistuki helpottaa.

Yllätyksekseni Laitinen suostui haastatteluun pohdittuaan asiaa yön yli. Hän oli kysynyt asiaa perheeltään, joka piti Alzheimerin nostamista hyvänä ideana.

– Kysehän on perheiden sairaudesta. Miten edetään? hän vastasi.

Jotenkin en löytänyt Väinölänniemen kenttää. Ihmettelin, että mikähän juttu tämä on. Se oli ensimmäinen epäilykseni, ettei pakka ole koossa.

Alzheimer etenee kyselemättä.

Ihmisen aivoissa tapahtuu mikroskooppisia muutoksia, jotka vaurioittavat hermoratoja. Tietoa on vaikeampi käsitellä, ja muisti heikkenee.

Vaurio alkaa useimmiten aivojen ohimolohkojen sisäosista, ja se leviää vuosien mittaan aivokuorelle.

Syitä sairauteen ei vieläkään kunnolla tiedetä, vaikka sen todennäköisyyttä lisäävät riskitekijät tunnetaan.

Tupakointi, liikkumattomuus ja ylipaino esimerkiksi. Vakavia masennusjaksoja elämänsä aikana sairastaneilla ja vakavista pään vammoista kärsineillä on myös lisääntynyt todennäköisyys sairastua vanhemmiten Alzheimerin tautiin.

Aktiivisuus ja aivojen käyttö vähentävät vaaraa sairastua.

Alzheimerin alkamisajankohtaa on vaikea todentaa. Lääkäri totesi Laitiselle, että se on voinut alkaa jopa kolmekymppisenä, koska tauti iski 57-vuotiaana niin pahana.

Laitinen muistaa lokakuun 2019, jolloin hän tajusi ensimmäisen kerran, että jotain on pahasti vialla. Hän oli matkannut Kuopioon, jossa KuPSilla oli mahdollisuus varmistaa ensimmäinen Suomen mestaruutensa 43 vuoteen.

– Jotenkin en löytänyt Väinölänniemen kenttää. Ihmettelin, että mikähän juttu tämä on. Se oli ensimmäinen epäilykseni, ettei pakka ole koossa.

Laitinen on saapunut Olympiastadionin uuteen ravintolaan, joka ei ole hänelle tuttu paikka. Itse stadionilta on tullut raportoitua kolme vuosikymmentä suomalaista maajoukkuejalkapalloa.

– Se oli muuten Kuopion keskuskenttä, mitä silloin etsin. Sekin meni väärin, hän soimaa itseään.

Ilkka Laitinen haastattelemassa Jari Litmasta Hakan ja Liverpoolin kohtaamisen jälkeen 2001.

Laitisella on vaimonsa mukana haastattelussa, sillä lisämuistille on ajoittain tarvetta.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että hänen muistisairautensa alkoi tehdä tehdä tuhojaan jo Kuopion harhailuja aiemmin.

Esimerkiksi lomamatkalla Italiassa hän nukkui jatkuvasti, vaikka oli aina ennen lomillaan käynyt lenkillä, uimassa tai vaimon kanssa ravintolassa. Karttaa katsellessaan rauhallinen mies muuttui ärtyisäksi.

Laitinen saattoi kysyä pojaltaan samasta tietokoneeseen liittyvästä yksinkertaisesta asiasta useita kertoja.

Vaimo ja perheen neljä aikuista lasta ajattelivat, että isä oli tehnyt taas liikaa töitä. Niin oli tapahtunut usein ennenkin. Iltoja ja viikonloppuja, silloinhan ottelutkin pelataan.

Aiemmin vuorotyön rasituksista oli toipunut nukkumalla, mutta väsymys ei mennyt tällä kertaa ohi.

Aivoistaan kannattaa pitää huolta, eikä pelkästään Alzheimerin pelossa.

Pitkittynyt stressi tuhoaa aivoja samoin kuin masennus. Samaan aikaan työmaailmassa ne, jotka selviävät parhaiten kiireestä ja uhrautuvat eniten, esitetään suurimpina sankareina.

Pieni stressi auttaa ihmistä keskittymään ja selviytymään, mutta työelämän vaatimustason kasvaessa on vaikea erottaa pientä isosta.

Stressin pitkittyessä välittäjäaineita erittyy liikaa. Silloin ne eivät enää tue, vaan häiritsevät aivojen toimintaa.

– Esimerkiksi tunneimpulssit ryöpsähtävät herkemmin esiin. Suunnitelmallinen toiminta tai monimutkainen ajattelu eivät onnistu. Lisäksi tarkkaavaisuutemme ja muistimme heikkenee, Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivi sanoo Ylen jutussa aivojen reagoinnista stressiin.

Kroonisen stressin jäljet voivat näkyä jopa kudostuhona aivoissamme.

Kun Laitinen meni lopulta lääkäriin, neurologi näytti hänelle aivokuvia. Niistä näkyi selvästi aiemman stressin ja masennuksen aiheuttama jälki.

Tai ei sellaista maallikko ymmärrä, mutta lääkärin opastamana aivokuvissa voi havaita keskushermoston muodostavien harmaan tai valkean aineen tilavuuden pienenemisen.

Stressi oli kulkenut Laitisen matkassa pitkään. Oikeastaan työuran alusta saakka.

Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä, teoreettista filosofiaa ja estetiikkaa lukeneen Laitisen perheeseen syntyi opintojen aikana ensimmäinen lapsi. Kohta lapsia oli jo kaksi.

Alkossa osa-aikatöissä ollut Laitinen luki 1989 kahvihuoneessa Iltalehteä ja näki ilmoituksen, jossa haettiin harjoittelijoita.

Pian hän oli päivisin Alkossa ja illalla Iltalehdessä elättääkseen perhettä. Opiskelu loppui. Työpaikka Iltalehdessä säilyi koko uran.

Tutkinnon jääminen kesken painoi mieltä pitkään. Graduaihekin oli jo valmiina.

Hannu Salaman Finlandia-sarjan ja Philip Rothin Zuckerman-trilogian vertailu. Tekemättä jäi.

Kesken jääneet yliopisto-opinnot lienevät toimittajien yleisimpiä tutkintoja.

Kun kävin vessassa, niin siinä oli punainen ja sininen, mutta mietin, että miten tämä hana aukeaa.

Laitisen työuran alku sujui hektisestä elämäntilanteesta huolimatta hyvin. Lapsia perheeseen syntyi lopulta neljä.

Vuonna 1992 aloitteleva journalisti vietti kuukauden päivät Barcelonan olympialaisissa. Pitkiä työmatkoja ja keikkoja riitti. Ne olivat kovin erilaisia kuin nykyään.

Toimittajan ammatti on mullistunut 2000-luvulla täysin. Tuli netti, tulivat videot, podcastit, livelähetykset ja -seurannat, studiot.

Enemmän, nopeammin, heti.

Kun aiemmin deadline oli vain illalla, tänä päivänä se on koko ajan. Nykyään jutut, joihin ennen sai käyttää viikon, tehdään päivässä. Päivän jutut tehdään tunnissa. Tunnin juttu piti olla julki jo viisi minuuttia sitten.

Ala on mullistunut aina, mutta ei koskaan tällaisella vauhdilla. Kirjoittavat toimittajat löysivät itsensä kameroiden edestä, tv-kasvot näppäilivät nettijuttuja.

– Se oli yksi käänne oikein pahaan suuntaan. Muistan, kun kuljin Kupittaalla jalustan ja kameran kanssa. Tuollaiseen se kiteytyi jossain kohtaan. Absurdia. Aletaan tehdä uusia juttuja ilman minkäänlaista kompetenssia siihen, Laitinen sanoo.

Hän kärsi paniikkioireista ja burnoutista. Alkoholi lievensi stressiä. Humala helpottaa hetkeksi, mutta heikentää unta ja lisää ahdistusta taas seuraavana päivänä.

Alkoholia kului jossain kohtaa niin paljon, että järkevä ja harkitseva mies muuttui holtittomaksi. Korkki meni kokonaan kiinni jo kaksi vuosikymmentä sitten.

Laitinen (toinen vas.) haastattelemassa Roman Eremenko 2013.

Loppuunpalaminen alkaa olla mediatyössä ammattitauti. Siksi Laitisten perheessä ei osattu arvata, että kyse oli tällä kertaa vielä vakavammasta.

Muistisairauden havaitseminen ei ole välttämättä helppoa. Laitinen on aina ollut hiljainen erakkoluonne.

Hän ei enää ehtinyt tehdä töitään työajalla, vaan nyhräsi juttujaan vielä iltaisin ja viikonloppuisin.

Sitä hän oli pedanttina luonteena tehnyt aiemminkin, mutta tällä kertaa eri syystä. Laitinen pärjäsi joten kuten, koska sai nuoremmilta kollegoilta apua.

Kehityskeskustelussa Laitinen kertoi esimiehelleen, että olo on outo. Tämä patisti menemään lääkäriin.

Töitä helpotettiin, mutta ei siitä oikein mitään tullut, kun Laitinen ei pystynyt hahmottamaan edes kelloa.

Vuonna 1953 käyttöön otettu kellotesti on yksi Alzheimerin ja muiden dementian muotojen tunnistamiseen käytettävä menetelmä. Siinä pyydetään piirtämään viisarit niin, että kello näyttää vaikka kymmentä vaille kaksi. Tarkoituksena on arvioida kognitiivista heikkenemistä ja diagnosoida mahdollisia neurologisia ja psykologisia häiriöitä.

Laitiselle tehtiin testi, eivätkä paperin sivut tahtoneet riittää, kun hän yritti hahmottaa kellotaulua.

Jälkikäteen on selvinnyt, että lääkärissä epäiltiin jo heti alussa muistisairautta. Se selviää Omakannasta. Epäilys on saatettu kertoa Laitiselle, mutta tämä ei puhunut mitään perheelle. Asia ei kenties jäänyt mieleen.

Vaimon olisi pitänyt olla jo ensi käynnillä mukana.

Puoli vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2020, Laitisella diagnosoitiin Alzheimerin tauti. Hän sai sairauslomaa ja masennuslääkkeitä, mutta eivät ne muistisairasta auta. Hän yritti käydä jopa töissä, mutta oli romahtamispisteessä.

Lukuisten testien ja omaisten purkausten jälkeen työt loppuivat ja eläkeputki alkoi. Se ei ollut helppoa, mutta Muistiliitosta oli valtavasti apua.

Vihan kohde. Kun sitä ei oikein ole. En soimaa itseäni mistään.

Laitinen on silmin nähden kuihtunut, mutta käy yhä lenkillä ja punttisalilla. Välillä yksin. Lihas ei enää tartu.

– Tasaista tämä on aika lailla ollut. Mutta tuossakin kun kävin vessassa, niin siinä oli punainen ja sininen, mutta mietin, että miten tämä hana aukeaa. Monessa kohtaa yllättää itsensä, että ei helvetti, en saa hanaa auki tai pääse vessasta pois. Ei aina jaksa huumori ihan riittää.

Itse diagnoosin saaminen oli silti jonkinlainen helpotus. Selvisi, etteivät asiat enää pelkällä sairauslomalla parane.

– Terveyskeskuslääkäri sanoi hyvin, ettei tämä tästä paremmaksi tule missään tapauksessa. Hän löysi vielä bonuksena rikkinäisen kylkiluun, jota en ole itse huomannut, Laitinen virnistää.

Huumori riittää sittenkin. Julkinen terveydenhuolto hoitaa potilaita perusteellisesti.

Alzheimer on ennen kaikkea omaisten sairaus. Lääkäri oli todennut Laitisille, että lohdullista on se, ettei itse sairastuneella ole kipuja. Perhe joutuu näkemään ja kohtaamaan enemmän uusia ja vaikeita asioita.

Totta kai sairastunutkin kärsii. Yksi tunteista on viha.

– Vihan kohde. Kun sitä ei oikein ole. En soimaa itseäni mistään. Tällainen sairaus kun tulee, niin turha on alkaa valittaa itselleen, että olisit tehnyt sitä tai tätä eri tavalla.

Laitinen ei ole tupakoinut vuosikymmeniin. Hän ei ole ollut ylipainoinen.

Laitinen pelasi parhaimmillaan jalkapalloa Kolmosessa. Seurana oli Pallo-Sepot 44. Hän treenasi Valkeakosken Hakan mukana ja sparrasi Olli Huttusta. Elintavat ovat alkoholin jäätyä olleet hyvät.

Nyt pitää toivoa, että tauti etenisi hitaasti. Lääkkeitä on, mutta ne eivät Alzheimeria pysäytä. Hidastavat korkeintaan hieman.

Mikael Forssellia haastattelemassa A-maajoukkueen tiedotustilaisuudessa 2007.

Monet suomalaiset jalkapalloilijat ympäri Eurooppaa kaipaavat Ilkka Laitisen viikoittaisia puheluita. Ura maailmalla voi olla karu ja yksinäinen. Laitinen jaksoi aina soitella ja kertoa pelaajien kuulumiset.

Joistain tuli myöhemmin maajoukkueen luottopelaajia, useimmista ei.

Häntä liikutti pelaajien ja muun urheiluyhteisön reaktiot twiittiinsä Alzheimerista.

– Se kosketti ehdottomasti. Tuli tehtyä jotain sellaista, joka oli ikään kuin pysyvämpää. Nykyään ei ole oikein aikaa luoda suhteita, tai miten ne suhteet ikinä määritellään. Hieno tunne, kun ihmiset muistivat.

Oli erikoista olla raportoimassa jalkapallon EM-kisoista, joissa Suomi oli viimein mukana, mutta Laitinen ei. Hän katsoi turnausta kotonaan.

– Oli se aika ihmeellistä katsoa pelejä. Epätodellista. Siinä oli vähän liiankin paljon kamaa yhdessä paketissa.

Kuvaaja saapuu Olympiastadionin kahvilaan ja tervehtii Laitista. He ovat törmänneet lukuisia kertoja kenttien laidoilla.

– Painavatko aikataulut päälle, Laitinen kysyy jonkin ajan kuluttua antaessaan haastattelua.

Lehtimies on lehtimies. Haastateltavanakin hän ajattelee asioita penkin toiselta puolelta.

Alzheimer on tuonut paljon hyvääkin Laitisten perheelle. Viimein heillä on aikaa käydä yhdessä syömässä, museoissa, taidenäyttelyissä ja elokuvissa.

Matkojakin suunnitellaan, mutta ehkä pakettimatkoina, joita aiemmin vieroksuttiin. Muistisairaiden kuntoutusleirejä pariskunta suosittelee lämpimästi muillekin Alzheimeria sairastaville.

Kotona aikaa viettää myös ensimmäinen lapsenlapsi, mikä tuottaa paljon iloa. Kodin pitää olla muistisairaan vuoksi selkeä ja tavaroiden oikeissa paikoissa, jotta Laitinen löytää ne.

Hän on edelleen innokas lukija, mutta lukeminen käy koko ajan aiempaa haastavammaksi.

Toisaalta David Foster Wallacen Päättymätön riemu, jonka Laitinen kertoo alkuvuonna lukeneensa, on haastava kirja ilman muistisairauttakin.

Asioita ei kannata siirtää eteenpäin jonnekin tulevaisuuteen. Sitten joskus on aikaa, helposti ajatellaan. Eikä ikinä voi tietää, tuleeko odottamaansa aikaa – ainakaan sellaisenaan.

– Päivä kerrallaan, Laitinen sanoo tämänhetkisestä tulevaisuudestaan.

Kuinka monta kertaa hän onkaan kuullut haastatteluissaan samaa. Päivä kerrallaan, peli kerrallaan.

Nyt vastaus tarkoittaa paljon enemmän. Menossa on sopeutuminen uuteen ja luopuminen vanhasta. Luopuminen lisääntyy sairauden edetessä.

Vauhtia on mahdoton ennustaa. Pelottavinta Alzheimerissa on se, miten sairaus muuttaa ihmistä. Kenen kanssa sitä on naimisissa viiden vuoden kuluttua, puolisot voivat miettiä.

Jotkut muuttuvat aggressiivisiksi ja sanovat ikäviä asioita.

– Haastan tulevaisuudessa varmaan kotiporukat. Siksi pyydän armollisuutta itseäni kohtaan.

Elämä ei lopu diagnoosiin. Laitinen on sairauden suhteen vasta alussa.

Gerd Müller taisi elää 75-vuotiaaksi, Laitinen huomauttaa omaan tyyliinsä.

Legendaarinen saksalainen maalitykki sairasti vuosia Alzheimeria.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Lisää parhaita