”Jalkapallokenttien Matti Nykäsen” elämä päättyi Porin poliisiaseman putkassa 33-vuotiaana – ”Kun iso pyörä lähti pyörimään, se oli menoa” - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Jorma Heinonen pystyi kentällä arvaamattomiin temppuihin.

”Jalkapallokenttien Matti Nykäsen” elämä päättyi Porin poliisiaseman putkassa 33-vuotiaana – ”Kun iso pyörä lähti pyörimään, se oli menoa”

Jorma ”Piki” Heinonen oli 1980-luvulla kotimaisten jalkapallokenttien väriläiskä, jonka ura ja elämä päättyivät liian pian.


22.8. 6:57

Pertti Lundell aavisti heti, että jotain on vialla.

Tampereen Pallo-Veikkojen valmentaja oli lähtenyt kotikaupungistaan ajelemaan kohti Tamperetta ja harjoituksia. Vieressä oli tuttuun tapaan istunut Porissa asunut TPV:n pelaaja Jorma ”Piki” Heinonen.

Heinonen oli tullut 1980-luvulla tunnetuksi jalkapallokenttien värikkäänä taiturina, mutta viimeiset vuodet olivat olleet kentän ulkopuolisten ongelmien takia vaikeita.

Hän oli ennen kauden alkua soittanut luottovalmentajalleen Lundellille ja kysynyt vielä yhtä mahdollisuutta.

– Suostuin sillä ehdolla, että Piki pitäisi antabus-kapselia. Se oli ainoa ehto, ja hän suostui siihen, Lundell muistelee.

Antabus eli disulfiraami, alkoholismin hoitoon käytettävä lääkeaine, oli toiminut. Talvi oli mennyt Heinoselta hyvin, samoin harjoituspelit ja Suomen cupin ottelut.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensi kerran Urheilulehdessä 30/2021. Lehden tilausohjeet löydät täältä.

Lundell oli iloinen. Hänen suojattinsa oli saanut elämästään kiinni ja kohonnut TPV:n kärkihyökkääjäksi.

Nyt jokin tuntui kuitenkin erilaiselta. Kahvipaussille pysähtyessään porilaisvalmentaja oli katsonut Heinosta silmiin ja tokaissut:

– Olet sitten ottanut kapselin pois.

Heinonen oli ihmetellen vastannut: mistä tiesit?

– Sen jälkeen sanoin, että tiedät kai, mitä tämä tarkoittaa ja mikä sopimuksemme oli. Hän kertoi tietävänsä, mutta pyysi, että saisi tulla vielä kertaalleen harjoituksiin. Olimme kuitenkin jo melkein Tampereella.

– Vastasin, että totta kai voit tulla. Sen jälkeen en ollut hänen kanssaan oikein missään tekemisissä.

Ne olivat oletettavasti myös Heinosen, 30, elämän viimeiset jalkapalloharjoitukset.

Kolme vuotta myöhemmin hän kuoli Porin poliisiaseman putkassa.

Suomalaisen ja porilaisen jalkapallon traagisiin tarinoihin kuuluu Jarmo ”Tenu” Alatensiön elämä. Taitava maajoukkuepelaaja kohosi kotikaupungissaan myyttiseksi sankariksi, paini alkoholiongelmien kanssa ja menehtyi vain 39-vuotiaana.

Jorma Heinosen tarina on Porin ulkopuolella tuntemattomampi, mutta siinä on samanlaisia sävyjä.

Heinosen ja Alatensiön elämät kietoutuvat myös toisiinsa. Salossa varttunut Heinonen siirtyi pääsarjaan nousseen Porin Pallo-Tovereiden riveihin kaudeksi 1984. Alatensiöllä oli siirrossa näppinsä pelissä.

– Tenu ja Piki olivat olleet armeijassa samaan aikaan, ja Tenu alkoi puhua miestä Poriin. Tiesin kyllä Pikin, sillä pelasimme aikanaan 2. divisioonassa Salon Palloilijoita vastaan, jolloin hän oli erottunut edukseen. Sain järjestettyä hänelle työpaikan Porin Postista, minkä jälkeen siirto oli mahdollinen, PPT:tä siinä vaiheessa valmentanut Lundell kertoo.

Aiemmin vain 2. ja 3. divisioonassa pelannut nuorukainen otti heti paikkansa PPT:n keskikentällä ja hyökkäyksessä.

Yhteinen sävel löytyi nousevan tähden Alatensiön kanssa. Tutkapari oli iskenyt maaleja jo armeija-aikoina Puolustusvoimien sisäisessä mestaruusturnauksessa, eikä tahti hiipunut pääsarjatasollakaan.

– He olivat kuin paita ja peppu. Heillä synkkasi heti. Tenun ja Pikin keskinäiset pudotukset ja seinät olivat jalkapallotaidetta kauneimmillaan, Lundell sanoo.

Alatensiö ja Heinonen olivat kuitenkin ihmisinä erilaisia.

Ilta-Sanomien kuva kaksikosta vuodelta 1986 tiivistää eron: Ottelu HJK–PPT oli 10 000 katsojan edessä päättynyt 1–1-tasapeliin. Kamppailun jälkeen Heinonen poseeraa kuvaajalle vekkulimaisesti kieli ulkona, kun taas Alatensiön kasvoille on piirtynyt tuttu melankolinen katse.

Jorma Heinonen (vas.) ja Jarmo Alatensiö olivat kavereita niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Sama asetelma toistuu useissa muissakin kuvissa.

– Piki oli sellainen veijari ja luonnonlapsi. Tenu oli puolestaan vähän enemmän erakkoluonne, kertoo entinen joukkuekaveri Rami Nieminen.

Kentällä kaksikko kuitenkin oli yhtä, sillä molemmat lukivat peliä poikkeuksellisen hyvin.

Alatensiö tunnettiin maailmanluokan peliälystään. Hän tajusi kentällä asioita, joita muut eivät havainneet. Heinosen ymmärrys pelistä ei ollut aivan yhtä korkea, mutta Suomen tasolla se oli kuitenkin huippua.

– Jos ei olisi tiennyt, niin Pikin olisi voinut luulla olevan lyhytsyöttöpelin taitaja Argentiinasta. Mutta hän oli Jorma Heinonen Salosta, naurahtaa entinen pelikaveri Petri Toivonen.

– Tenu teki tosiaan jokaisesta pelaajasta ympärillään paremman, mutta Pikin kanssa Tenunkin peli pääsi vielä paremmin oikeuksiinsa. Se oli kumma juttu, sillä eihän hän valmentajia palavereissa aina kuunnellut, mutta kun peli laitettiin käyntiin, niin mies teki kentällä vain oikeita juttuja. Se taito nähdä ja ymmärtää peliä oli luontaista, äidinmaidossa tullutta.

Jorma Heinonen (ylärivissä kolmas vasemmalta) PPT:n joukkuekuvassa 1985.

PPT:n riveissä säkenöi kaksi viihdyttävää taituria.

Alatensiö hurmasi maagisella pelisilmällään ja millintarkoilla syötöillään, ja Heinonen erottui jo ulkonäöllään.

Lempinimi oli peruja hänen tummista piirteistään, joiden huhuiltiin olevan peräisin eteläamerikkalaiselta isältä. Jarmo Alatensiön Tenu-elämäkerran mukaan todellisuudessa Heinosen isä oli suomalainen.

Heinonen kuitenkin pelasi kuin eteläamerikkalainen pallotaituri.

Lundell kuvaa Heinosta ”esiintyväksi taiteilijaksi”, jonka pelaamista yleisön oli viihdyttävä katsella. Heinonen pelasi usein hymyssä suin, nautiskellen, joskin temperamenttiakin löytyi kuumissa tilanteissa.

Nieminen jakaa mielipiteen.

– Piki erottui muista. Hän muistutti pelityyliltään nykyisiä jalkapalloilijoita. Piki oli äärimmäisen taitava jonglööri pallon kanssa: tekninen, nopea ja räjähtävä pelaaja, joka pystyi kentällä arvaamattomiin temppuihin, Nieminen sanoo.

Poikkeukselliset taidot olivat mitä suuremmalla todennäköisyydellä peräisin lapsuuden ja nuoruuden pihapeleistä.

Heinosen lapsuus oli erilainen, ongelmallinenkin. Isä ei ollut maisemissa ja äiti oli alkoholisti, joten hänet kasvatti isoäiti. Hän kuoli Heinosen ollessa nuori. Sen jälkeen holhoojaksi tuli täti.

Rikkonaisen lapsuuden keskellä jalkapallo oli turvasatama: mihin Heinonen meni, mukana oli pallo.

Niin oli myös aikuisena. Heinosella ei ollut ajokorttia, joten hän liikkui Porissa polkupyörällä. Jalkapallo oli kiinnitetty pyörän tavaratelineelle.

– Minulle usein sanottiin, että kuinka onnekas valmentaja olenkaan. Pelaajani ovat niin innokkaita jalkapalloilijoita, että he pelaavat vapaa-aikanakin. Piki ja kumppanit olivat usein pallottelemassa Kirjurissa (Kirjurinluoto, puistoalue Porissa), Lundell sanoo.

Jos ei olisi tiennyt, niin Pikin olisi voinut luulla olevan lyhytsyöttöpelin taitaja Argentiinasta. Mutta hän oli Jorma Heinonen Salosta.

Jorma Heinonen oli monien mielestä sekä pelityyliltään että ulkomuodoltaan kuin ”latinovahvistus”. Kuvassa hän on PPT:n riveissä heinäkuussa 1986. Vastassa on TPS ja Ari Heikkinen.

Vuosien vieriessä Heinosen vapaa-aika ei kuitenkaan kulunut enää vain pallolla kikkaillen.

Alkoholi ei ollut ensimmäisinä Porin-vuosina pallotaiturille ongelma, mutta 1980-luvun loppupuolella asiat alkoivat muuttua.

– Se taisi olla kausi 1987, kun ensimmäisen kerran huomasin, että alkoholi tuli kuvioihin. Välillä se näkyi enemmän ja sitten taas vähemmän, Nieminen muistelee.

Miksi Heinonen joi? Syitä voi vain arvailla: kenties taustalla oli rikkonainen lapsuus, ehkä alttius alkoholismille oli geeneissä tai kenties jotain muuta.

Pitkään kuningas jalkapallo oli kuitenkin vahvempi kuin kuningas alkoholi.

Kaudella 1987 Heinonen paukutti komeat yhdeksän maalia.

Seuraava vuosi oli jo vaikeampi, sillä PPT:n runko alkoi hajota. Alatensiö siirtyi Ruotsiin, Rami Nieminen Hakaan ja Petri Nieminen Rovaniemen Palloseuraan. Jo aiemmin porilaisjoukkueen oli jättänyt Petri Sulonen.

Kausi 1988 oli PPT:lle katastrofi. Joukkue sijoittui runkosarjassa viimeiseksi voittamatta yhtään ottelua. Sama tahti jatkui myös alemmassa loppusarjassa, jossa pelatut viisi ottelua tuottivat saldoksi ainoastaan yhden tasapelin. PPT:n kohtalona oli pudota sarjaporrasta alemmas.

Heinonen vaihtoi maisemaa ja siirtyi pääsarjassa pelanneen Oulun Työväen Palloilijoihin.

– Olin tietenkin tyytyväinen, että sain tuon tason pelimiehen joukkueeseen. Se visiitti oli kuitenkin valtava pettymys, sillä minulla ei ollut harmainta aavistustakaan hänen alkoholiongelmastaan, sanoo OTP:n silloinen valmentaja Juhani ”Jimmy” Myllyoja.

Oulussa alkoholi otti Heinosesta tukevamman otteen. Jalkapallo alkoi jäädä kakkoseksi.

Porissa työskennellessään hän oli jättänyt sateen takia postinjakokierroksen väliin ja asia paljastui vasta myöhemmin, kun ihmiset alkoivat saada maksumuistutuksia jakamatta jääneistä laskuista. Oulussa postinjakajan työt loppuivat kokonaan, mutta hän salasi sen pitkään muilta.

Aina aamuisin Heinonen lähti töihin, mutta tie vei todellisuudessa paikalliseen pelihalliin.

Toisinaan Heinonen teki myös katoamistemppuja, jolloin Myllyoja tai edes Heinosen puoliso eivät tienneet, missä mies meni.

Samana vuonna päättyi myös parisuhde.

Kaikesta huolimatta kentällä kuitenkin kulki. Hän oli kaudella 1989 SM-sarjan kolmanneksi tehokkain maalintekijä ja OTP:n ykköstykki 12 osumallaan. Heinonen iski lähes 40 prosenttia kaikista oululaisten tekemistä maaleista.

– Hän oli tolkuttoman hyvä pelaaja, jonka pelissä oli hyvä rytmi. Hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja osasi luoda sekä hyödyntää tiloja, Myllyoja sanoo.

Oulun-vuoden aikana Heinonen sai Myllyojalta myös liikanimen ”jalkapallokenttien Matti Nykänen”.

OTP-pesti päättyi cup-otteluun Porissa, minne Heinonen oli lähtenyt muuta joukkuetta aiemmin. Kamppailun alkaessa Heinosta ei näkynyt missään, kunnes hetki ennen alkuvihellystä hän ilmestyi pukukopille huonokuntoisena.

– Se oli surullista. Hän oli aivan sekaisin. Yhteistyömme loppui siihen.

Seuraavaksi Heinonen palasi PPT:n riveihin Poriin, missä olivat alkaneet pelastustalkoot joukkueen nostamiseksi takaisin pääsarjaan.

Alatensiö ja molemmat Niemisen veljekset olivat taas Porissa, joten PPT-siirto tuntui Heinosestakin varmasti luontevalta. Ehkä paluu tuttuun ympäristöön voisi tuoda apua myös kentän ulkopuolisiin ongelmiin.

PPT onnistuikin tavoitteessa ja nousi vuoden 1990 päätteeksi takaisin pääsarjaan. Seuraavana vuonna nähtiin jo viitteitä tulevasta, kun PPT pysyi pitkään mitalitaistelussa mukana.

Lähestyttiin porilaisen jalkapallon menestysvuosia.

Jos Heinosen elämästä olisi muodostunut tuhkimotarina, niin Poriin paluun jälkeen hän olisi selättänyt ongelmansa ja ollut tärkeä osa FC Jazzin kultavuosien 1993 ja 1996 joukkueita.

Heinosen tarina ei kuitenkaan ollut tuhkimotarina.

Pallotaituri pelasi Porissa paluunsa jälkeen vielä 2,5 vuotta. PPT:n paluuvuosi pääsarjassa toi vielä 8 maalia, mutta alkoholiongelmat pahenivat. FC Jazziksi nimensä muuttanut PPT purki sopimuksen Heinosen kanssa kesken kauden 1992. Virallinen syy oli joukkueen sisäisten sääntöjen rikkominen.

Sen jälkeen hän sai vielä yhden mahdollisuuden Lundellilta TPV:ssä. Se taival päättyi antabus-kapselin poistamiseen.

– Maailmassa on hyvin monta mitä jos -pelaajaa: se ja se olisi ollut huipulla, jos, jos ja jos. Piki ei ollut yhtä lahjakas kuin Tenu, mutta hän oli yksi lahjakkaimmista valmennettavistani. Paljon jäi häneltä saavuttamatta, kun elämä vei häntä miten vei, sanoo kaksi kertaa Vuoden valmentaja -tittelin voittanut Lundell.

Silti Heinonen pelasi komean uran. Tilille tuli 166 pääsarjaotteluita, joissa hän teki yhteensä 38 maalia.

Uran jälkeen ongelmat alkoivat kasaantua.

– Jalkapallo oli se, mikä piti hänet ja Tenunkin kiinni elämässä. Kun ote siitä lipsui, niin ei ollut oikein mitään muuta. Kaikki muu oli pakkopullaa paitsi jalkapallo. Jos ajat olisivat olleet erilaiset ja jalkapallo olisi voinut olla täyspäiväinen ammatti, niin ehkä Jormankin kohtalo olisi ollut erilainen. Siihen aikaan se ei vain ollut mahdollista, Lundell sanoo.

Paljon jäi häneltä saavuttamatta, kun elämä vei häntä miten vei.

Jorma Heinonen menehtyi 33-vuotiaana. Jazzin ottelussa pidettiin tuoreeltaan hiljainen hetki hyökkääjän muistolle.

Alamäki oli nopea ja raju.

– Se oli karmeaa katsottavaa, kuinka nopeasti kaikki tapahtui. Olin itse kaupungilla töissä ja Piki asui lähellä. Hän tuli usein pyytämään rahaa. Toisinaan kävimme kaupassa ja ostin hänelle ruokaa, Nieminen sanoo.

Heinonen ei jäänyt alkuun jäänyt yksin ongelmiensa kanssa. Hän oli pidetty joukkuekaveri ja ystävä, jota haluttiin auttaa. Pelikaverit huolehtivat hänen juoksevista asioistaan.

Sekä Heinosta että Alatensiötä yhdisti yksi luonteenpiirre: kumpikaan ei ikinä puhunut pahaa kenestäkään muusta.

– Pidin Jorman hautajaisissa puheen, jossa ytimenä oli juuri se, miten hyväsydäminen, aito ja kiltti ihminen hän oli. Hän halusi muille hyvää ja muut hänelle hyvää. Päänsisäiset möykyt eivät näkyneet siinä, miten hän kohteli muita, Toivonen sanoo.

Vuosien saatossa Heinosen tukiverkko kuitenkin oheni. Päihteet ottivat entistä tiukemman otteen.

– Kun iso pyörä lähti pyörimään, niin se oli menoa. Minä ja ”Raikka” (Rami Nieminen) taidettiin ihan viimeisiä olla, jotka olivat siinä mukana, Toivonen jatkaa.

Alatensiön Tenu-elämäkerrassa on omistettu luku Jorma Heinoselle.

Kirjassa kerrotaan, miten huonoimpina aikoina Heinonen varasti kaupasta jauhelihapaketteja ja myi niitä kadulla ohikulkijoille. Porilaisissa apteekeissa Heinonen oli merkitty mies, sillä hän yritti varastaa lääkkeitä omaan käyttöönsä ja myydäkseen niitä. Velkaa hän oli vähän kaikille.

Pääsiäisenä 1996 Heinonen joutui viimeisen kerran putkaan.

Siellä hän kuoli vain 33-vuotiaana.

Satakunnan Kansa uutisoi lyhyesti, miten värikkäänä ja aina yllätyksellisenä jalkapalloilijana tunnettu Jorma ”Piki” Heinonen on kuollut. Samana vuonna FC Jazzin Jaroa vastaan pelatussa kauden avausottelussa pidettiin Heinosen muistoksi hiljainen hetki.

Seitsemän vuotta myöhemmin menehtyi entinen tutkapari Alatensiö.

– Olen halunnut lukea Tenusta kertovan kirjan, mutta en ole pystynyt. Sekä Tenun että Pikin kohtalot ovat niin surullisia. Elämät päättyivät aivan liian aikaisin, Lundell sanoo.

– Toisinaan katselen vanhoja videopätkiä ja lehtileikkeitä, joissa pojat ovat pelaamassa. Tunteet nousevat yhä pintaan. Ei heidän poismenoistaan koskaan pääse irti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti