Toni Söderholmin edessä siintää kirkas tulevaisuus.

Toni Söderholmin Saksa oli jysäyttää sensaation Leijonien kustannuksella – onko suomalaisvalmentajan tulevaisuus NHL:ssä?

Päävalmentaja Toni Söderholmilla ja Saksan jääkiekolla on yksi ja sama suunta: ylös.


13.9.2021 7:07

Kanadalaisen mediajätin TSN:n kansainväliseen jääkiekkoon keskittyvä toimittaja Gord Miller julkaisi toukokuun lopulla listauksensa potentiaalisista eurooppalaisista NHL:n päävalmentajista.

Lista hymähdytti aluksi.

Leijonien kultasormi Jukka Jalonen ei mahtunut kärkiviisikkoon. Ei, vaikka hänen NHL-haaveistaan ja -tavoitteistaan on viime vuodet jauhettu Pohjolassa tasaisin väliajoin.

Sen sijaan listalla oli aivan toinen suomalainen, ja vielä kolmannella sijalla – Saksan maajoukkueen päävalmentaja Toni Söderholm, jonka valmentajakokemus on vielä ohutta.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia pitkiä, laadukkaita juttuja. Lehden tilausohjeet ovat täällä.

Kyseessä oli vain yksittäinen yhden ihmisen kasaama lista. Silti viime kevään MM-kisojen edetessä se pani miettimään, miltä asiat pohjoisamerikkalaisin silmin näyttävät.

Söderholm, 43, on erittäin hyvä esiintyjä. Edustava suomenruotsalainen puhuu täydellistä amerikanenglantia ilman minkäänlaista aksenttia.

Kielitaito on valtavan tärkeä asia, jotta NHL:ssä pystyy olemaan uskottava toimija sikäläisen median sekä pelaajien silmissä. Sitouttaakseen joukkueen yhteiselle asialle on pystyttävä kommunikoimaan uskottavasti.

Mitä enemmän asiaa miettii, sitä loogisempi ehdokas Söderholm on tulevaisuuden NHL-päävalmentajaksi. Ainakin hän mahdollistaa sen esiintymis- ja kielitaidollaan, joka jo lähtökohtaisesti rajaa monia suomalaiskoutseja tehtävästä pois tai vähintäänkin pienentää saumoja yltää unelmanimitykseen.

Ja kyse ei, tietenkään, ole vain puhuvasta päästä: älykkääksi ja ahkeraksi luonnehditun Söderholmin luotsaama Saksa näytti kykynsä kiekkomaailmalle viimeistään MM-kisojen välierissä Leijonia vastaan.

Jo alkulohkokohtaamisen perusteella kamppailusta osattiin odottaa taktista. Silti monille oli yllätys, että Saksa oli tarkan pelin hallitseva osapuoli, joka sai Leijonat näyttämään välillä avuttomilta. Saksa olisi aivan yhtä hyvin voinut mennä loppuotteluun, ehkä jopa ansainnut finaalipaikan.

Vielä aika ei ole kypsä loikalle Pohjois-Amerikkaan – siitäkin huolimatta, että Söderholm valmentaa samaa maajoukkuetta, josta hänen edeltäjänsä Marco Sturm ponnahti Los Angeles Kingsin apuvalmentajaksi.

Söderholm myöntää, että NHL on hänelle haave – mutta ei asia, joka ohjaisi hänen jokapäiväistä tekemistään.

– Tässä kannattaa olla ihan rauhallinen ja keskittyä siihen, mihin pystyy. Sinne pääsemisen ja tämän nykyhetken välissä on aika paljon tapahtumia, Söderholm kertoo.

– Se ei vie minua valmentajana yhtään eteenpäin, jos mietin NHL:ää joka päivä. Etenen ihan rauhassa. Jos se mahdollisuus joskus tulee eteen, olen siitä tietysti tosi kiinnostunut. Maailmassa on monia muitakin todella hyviä valmentajia, Söderholm sanoo.

Kun Söderholm pelasi uransa viimeisen pelin 2016, hän ei vielä tiennyt sen olleen viimeinen. Red Bull Münchenissä Saksan mestaruuden voittanut tyylikäs puolustaja oli ajatellut vielä jatkaa pelaamista.

Valmentaminen ei ollut käynyt mielessä.

– En ollut sillä tavalla miettinyt asiaa. Minulla ei ollut mitään urasuunnitelmaa.

RB München halusi kuitenkin leipoa Söderholmista valmentajan. Ehdotus tuli yllätyksenä, mutta ajatus alkoi kiehtoa nopeasti.

– Tämä on vienyt tosi paljon mukanaan. Kaikkein makein juttu on se, kun pelaaja uskaltaa tulla kuorestaan ja tekee päätöksen olla huippu-urheilija. Alkaa tekemään sen ajatuksen eteen täysillä töitä. Se on ihan törkeän hienoa, kun pelaaja itse hiffaa, mitä hänen täytyy tehdä.

– En tule ihan heti kyllästymään tähän työhön.

Rooleja oli heti ensimmäisellä kaudella monta: RB Münchenin kehitysvalmentaja, farmijoukkue Riesserseen apuvalmentaja ja Saksan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentaja ykkösdivisioonan MM-turnauksessa.

Toisella kaudellaan Söderholm pääsi Riesserseen päävalmentajaksi – ja luotsasi sen runkosarjan ykköseksi ja DEL2:n finaaleihin.

Kolmas kausi loppui kesken, kun Saksan päävalmentaja Sturm palkattiin Los Angeles Kingsin valmennustiimiin. Tilalle haluttiin Söderholm, joka valmensi talousongelmien takia 3. sarjatasolle pudonnutta Riesserseetä.

Münchenin urheilupomo Christian Winkler oli juuri solminut Söderholmin kanssa uuden sopimuksen, mutta näytti vihreää valoa siirrolle Saksan maajoukkueeseen.

– Hän päästi minut lähtemään, vaikka olimme tehneet uuden sopimuksen. Hän sanoi, että lähtöni ei muuta mitään ja jos homma ei toimi, voin jatkaa Münchenissä vaikka heti huomenna. Se on johtajuutta, jota ei voi rahassa mitata ja joka tuo tunnetta, että ihmiset luottavat. Kuin lämmin käsi olkapäällä, Söderholm kertoo.

Saksan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Franz Reindl ilmoitti nimityksen jälkeen, että päätös oli helppo. Söderholm tuntee maan ja hänet on kuin luotu kansainväliseen jääkiekkoon. Reindl sanoi olevansa 100-prosenttisen varma Söderholmin onnistumisesta.

Kovia sanoja niinkin vähäisellä valmentajakokemuksella palkatusta ulkomaalaisesta. Jälkikäteen tarkasteltuna Reindlin ei voi sanoa olleen kauhean väärässä, kun 2+2-vuotisesta sopimuksesta on takana kolme kautta.

MM-turnauksia on pandemian takia voitu pelata vain kaksi, mutta niistä jälkimmäinen eli viime kevään turnaus toi Saksalle ensimmäisen välieräpaikan yhteentoista vuoteen.

Saksaa pidettiin yhtenä turnauksen parhaiten valmennetuista joukkueista. Ryhmän pelissä oli paljon suomalaisille tuttuja piirteitä. Söderholm oli saanut joukkueen – valmennustiimissä oli mukana myös Ville Peltonen – sitoutumaan yhteiselle asialle.

– Tapahtui paljon tosi hyviä juttuja, jotka varmasti antavat meidän jätkille uskoa ja nälkää. Mikä tahansa voi olla mahdollista, kun kaikki ovat sitoutuneita ja peli kulkee. Sikäli jäi hyvä fiilis kaikin puolin, Söderholm sanoo.

– Tietysti monia pelaajia jäi harmittamaan, kun mitali oli niin lähellä. Vaikka olemme ylpeitä suorituksestamme MM-kisoissa, sanotaan silti näin, ettei neljättä sijaa tarvitse hirveän monta kertaa juhlia.

Nyt edessä siintää pestin päätavoite, Pekingin olympialaiset, minkä jälkeen Söderholm johtaa Saksaa vielä ainakin yhdessä arvoturnauksessa, Suomessa pelattavissa MM-kisoissa.

Olympialaisissa Saksa pelaa alkulohkossa Kanadaa ja Yhdysvaltoja sekä kisaisäntä Kiinaa vastaan. Viime kevään MM-joukkueesta moni on mukana, mutta vaihtuvuuttakin on.

– Kuusi hyökkääjää puuttui, vähintään. Pakeista puuttui 2–3. Ja veskari, Söderholm sanoo.

– Veskareita on viisi, joista valita.

Seattle Krakeniin juuri rahakkaalla sopimuksella siirtynyt Philipp Grubauer on itsestäänselvä valinta tolppien väliin. Detroit Red Wingsin Thomas Greissiä ei ole nähty Söderholmin maajoukkueessa – eikä nähdä.

Greiss on flirttaillut äärioikeiston kanssa, ja hänen viimeisimmässä maajoukkuemaskissaan 2017 nimen Greiss kaksi viimeistä kirjainta muistuttivat suuresti SS-joukkojen tunnusta. Viimeksi hän kohahdutti viime talvena julkaistuaan ”lepää rauhassa” -viestin kiistellylle amerikkalaiskonservatiiville Rush Limbaugh’lle.

Söderholm ei halua ruotia Greissin tilannetta julkisuudessa, mutta on selvää, että maajoukkueen ja maalivahdin arvot eivät kohtaa – ja Greiss kyseenalaisine näkemyksineen voisi olla potentiaalinen häiriötekijä joukkueen työrauhalle.

KokonaisuuTena Saksan kiekko on kovassa nousussa. Sillä on viime kevään MM-välieräpaikan lisäksi olympiahopea 2018 ja supertähti NHL:ssä, Leon Draisaitl. Maajoukkueen menestys ja Draisaitl antavat inspiraatiota saksalaiselle jääkiekkoväelle ja auttavat kasvattamaan lajia.

– Leon on varmasti saanut omalta osaltaan kasvatettua hypeä ja kaikkea muuta. Sturm, Christian Ehrhoff ja Dennis Seidenberg olivat edellisten ikäluokkien esikuvia. Leon ja Tim Stützle ovat seuraavien.

Leon Draisaitl on supertähti.

Puhutaan toki vain yksittäisistä pelaajista, mutta esimerkit kertovat myös Saksan kasvusta. Sturm, Seidenberg ja etenkin Ehrhoff olivat kaikki NHL-huippuja, mutta Draisaitl on supertähti ja hänen tapaansa varausnumerolla 3 NHL:ään huudettu Stützle tuleva sellainen. Moritz Seider (varausnumero 6) nousee hänkin suurella todennäköisyydellä NHL:n pakkieliittiin.

Määrällisesti saksalaisia ei ole varattu NHL:ään merkittävästi aiempaa enemmän, mutta maa puskee nyt laatua eri tavalla kuin aiemmin: kolmen viime vuoden (2018–20) varaustilaisuuksissa saksalainen huudettiin ykköskierroksella. Yhteensä ykköskierroksen varauksia tuli kolmeen vuoteen neljä – siis yhtä paljon kuin aiemmin yhteensä.

Minkälaisia saksalaiset pelaajat sitten ovat? Söderholm sanoo, että tilanteiden tunnistamisessa saksalaiset eivät keskimäärin ole skandinaavisten pelaajien tasolla: tarvitseeko kaveria auttaa, miten häntä tarvitsee auttaa ja miten nopeasti. Myös taktisesti Saksassa on oltu hieman perässä.

– Karrikoidusti voisi sanoa, että saksalainen U16-pelaaja on taktisesti kaksi vuotta jäljessä suomalaista pelaajaa. Tuon iän jälkeen se pikkuhiljaa alkaa tasoittua. Peli täällä ei ole niin monipuolista kuin Suomessa, Söderholm sanoo.

– Historiallisesti on menty paljon sen mukaan, että vältellään virheitä ja pelataan puolustuksen kautta. Se oli ensimmäinen asia, jonka halusin muuttaa. Että alkaisimme pelata rohkeammin. Taustallani Suomen jääkiekosta ymmärrän, että on muitakin tapoja puolustaa kuin huitoa mailalla, Söderholm hymähtää.

Söderholm sanoo, että Saksan pääsarjassa DELissä peli on monipuolistunut hieman, mutta muistuttaa liigan olevan vielä vähän ulkomaalaisvetoinen.

– Esimerkiksi meidän MM-joukkueessakaan ei ollut kuin yksi oikea sentteri. Ei tarvitse hirveästi miettiä, miksi häviämme suurimman osan aloituksista, kun vain yksi on seurajoukkueessaan keskushyökkääjä.

Muutos olisi eduksi maajoukkueelle.

– Kuinka tärkeissä rooleissa saksalaiset ovat omissa joukkueissaan ja kuinka paljon heille annetaan kasvumahdollisuuksia? Se on ehdottomasti yksi iso asia, Söderholm sanoo maan kiekon kehityksestä.

Seuroilta hän toivoo investointeja valmennukseen: liigassa pelaa joukkueita, joissa on vain kaksi valmentajaa. Maalivahtivalmentaja käy joitakin kertoja kuussa.

Viime kevään MM-kisoissa Saksan pelissä näkyi suomalaiset vahvuudet. Se pelasi Jalosen Leijonien tapaan tyylillä, jossa maalipaikat pysyivät melko lailla minimissä molemmissa kenttäpäädyissä.

Ennen kaikkea Saksa oli todella sitoutunut joukkue, joka pani kaiken kaukalossa likoon. Joukkueen luonteen tiivisti ehkä kaikkein parhaiten kapteeni Moritz Müller pronssiottelussa Yhdysvaltoja vastaan.

Peli oli USA:lle jo 4–0 toisessa erässä, kun Müller heittäytyi alivoimalla kahdesti kiekon eteen. Ensin lämäri tärähti käteen ja sitten jalkaan. Ottelun jälkeen Müller pokkasi Saksan parhaan pelaajan palkinnon kyynelsilmin ja Yhdysvaltain pelaajien osoittaessa hänelle suosiotaan.

–Moritzilla räjähti sormi ensimmäiseen laukaukseen. Sitten hän otti vielä toisen kudin varpaaseen. En tiedä murtuiko varvaskin sen päätteeksi.

– Kaikki vastustajat antoivat valtavat rispektit kättelyissä USA:n kapteenin Brian Boylen johdolla. Se oli tosi, tosi makea tilanne. Siinä tuli koko kisojen emotionaalinen puoli ulos.

Söderholm teki Mülleristä maajoukkueen kapteenin 2018. 187-senttinen ja 34-vuotias puolustaja on maajoukkueen pitkäaikainen luottosoturi.

Kapteeni kertoo aina jotain valmentajastaan ja tämän arvoista.

– Hän ottaa kaikki huomioon ja varmistaa, että joukkueessa on kaikilla hyvä olla. Istuu ruokapöydässä välillä nuorempien ja välillä vanhempien kanssa. Hän on läsnä.

– Hän tulee aina maajoukkueeseen valtavalla energialla. Moritz on vähän sellainen jätkä, että hän on suhteellisen paljon esillä, ja jotkut sen takia luulevat, että se on hänen juttunsa. Mutta itse asiassa nimenomaan se ei ole hänen juttunsa, vaan se, että hän saa asioita liikkeelle.

Pesti maajoukkueen päävalmentajana on ollut Söderholmille mieluinen siksikin, että hän on saanut tavata pelaajia ja valmentajia sekä tutustua Saksan kiekkokulttuuriin aivan eri mittakaavassa kuin se olisi seurajoukkuevalmentajana mahdollista.

– Tämä on korkeakoulun tyyppinen työpaikka. Olen oppinut törkeän paljon maan kulttuurista ja jääkiekkokulttuurista. Eniten aikaa on ehkä mennyt kanssakäymiseen pelaajien kanssa. Olen laittanut siihen paljon energiaa. On tärkein ensiaskel saada pelaajat vähän avautumaan ja tulemaan kuorestaan ulos. Olen oppinut siinä paljon.

Samalla Söderholm on löytänyt oman valmentajuutensa ja sen, minkälainen hän haluaa joukkueensa kanssa olla.

– Olen varmasti vähän lähempänä pelaajia kuin moni muu. Pidän itseäni arjessa suhteellisen rauhallisena. Meillä on ollut selkeät toimintatavat: otamme rennosti sen ajan, jolloin emme tee töitä. En halua, että pelaajat tulevat 16 tunniksi päivässä kiristelemään hampaita. En usko sellaiseen, vaan uskon, että pelaaja oppii paremmin, jos hän tuntee saavansa olla rennosti lätkän ulkopuolisen ajan.

Pelejä Söderholm on katsonut ja opiskellut peliä aktiivisesti.

– Siinä on hirveästi oppimista vielä. Eihän se koskaan lopu. Itseni ja oman tyylini valmentaa löysin aika nopeastikin omien esikuvieni kautta. Kaikki valmentajat ovat muokanneet minua jollain tavalla: olivat ne sitten asioita, joita haluan tai en halua tehdä.

Suomen ensimmäinen NHL-päävalmentaja Alpo Suhonen teki HIFK:ssa suuren vaikutuksen Söderholmiin kommunikoinnillaan ja johtamistyylillään. Nimeltä Söderholm mainitsee innoittajistaan myös Kari Jalosen ja Hannu Aravirran.

– Oma pelaajaurani ei vielä ole kovin kaukana, joten koen, että joukkueen sykkeen tunteminen ja aistiminen ovat ainakin vielä vahvuuksia. Missä hetkessä valmentaa ja miten paljon? Voihan se olla, että sekin vielä muuttuu, Söderholm hymähtää.

Söderholm on jo asemassa, jossa hän saa varmasti kiinnostavia tarjouksia, kun päättää jatkaa kohti seuraavaa haastetta.

Seurajoukkueen valmentaminen kiinnostaa.

– On ihan selvää, että se kiinnostaa minua ehdottomasti jossain vaiheessa. Se on täysin erilaista hommaa kuin tämä.

Hänen kielitaidollaan ilmansuunta voi olla lähes mikä tahansa.

– Ei minulla nyt ihan kaikki kielet ole hallussa, Söderholm nauraa.

Täydelliset suomi, ruotsi, saksa ja englanti antavat joka tapauksessa tuhdit eväät kansainväliseen uraan.

Ylpeä lukiokaveri

Näyttelijä Mikko Leppilampi lähti Söderholmin houkuttelemana Kanadaan Trinity Collegeen pelaamaan 1996. Vanhaan pelikaveriinsa hän tutustui jo paljon aiemmin.

”Olen tiennyt ja tuntenut Tonin perheen pienestä asti. Muistan, kun olimme toisten perhetuttujen luona kylässä, ja kun Tonin äiti Kirsti tuli kylään ja puhui, kuinka Tonilla oli just fudismatsi, jossa hän teki neljä maalia ja sen jälkeen lätkämatsi, jossa hän teki kolme maalia – vuotta vanhemmissa.

Toni oli poikkeuksellinen junnu ja superlahjakkuus pienestä asti. Muistan, kun näin hänet ensi kertaa ja ajattelin, että tuo on se Toni, joka on ihan superhyvä. Olimme ehkä tokaluokkalaisia. Toni pelasi aina vuotta tai kahta vanhemmissa Granissa (Grankulla IFK) lätkää ja fudista.

C-junnuikäisenä päädyimme loppujen lopuksi samaan joukkueeseen, kun Toni siirtyi Granin 77-syntyneistä IFK:n 78:seihin. Muistan, että hän ei olisi muuten mahtunut IFK:hon, mutta valmentaja tajusi, että Tonin pitäisi olla puolustaja. Siitä se lähti, ja hän istui siihen paikalle ihan hyvin. Ei Toni silloin kuitenkaan ollut mitenkään heittämällä paras pelaaja. Grani ei lopppujen lopuksi ollut niin kova jengi.

Hänessä on aina ollut sellainen poikkeuksellisuus, että hän suhtautui asioihin tosi kypsästi jo nuorena ja laittoi esimerkiksi koulun etusijalle.

Kun olimme yhdessä Kanadassa, ykkössentterimme loukkaantui ja Toni tuli puolustajan paikalta sentteriksi. Pelasimme samassa ketjussa, ja hommahan tietysti toimi. Alkukaudesta hänellä tuli jossain vaiheessa joku revähdys tai vastaava. Itse olisin purrut hammasta, ajatellut eläväni hetkessä ja rikkonut lisää paikkoja. Tonilla oli malttia ottaa omaehtoisesti pari viikkoa taukoa. Joskus hän puolestaan ilmoitti jättävänsä turnauksen väliin, koska loppukokeet olivat tulossa ja niihin piti lukea. Se oli tosi kunnianhimoista ja fokusoitunutta, ikäisekseen kypsää.

Meillä oli hyvä jengi, vaikka jäimmekin kakkoseksi Upper Canada Collegelle. Olisimme voineet voittaakin. Toni oli MVP ja minä leading scorer.

Mikko Leppilampi kuvattuna Bermuda-turnauksessa kesällä.

Kun palasin IFK:n A-junnuihin vikaksi vuodeksi ja Toni lähti NCAA:han UMassiin, valmentajamme Harri Rindell puhui referenssinä koko ajan, kuinka täydellinen pelaaja Toni Söderholm on ja siitä, että nyt meiltä puuttuu tämmöinen jätkä.

Toni on jättänyt jälkensä joka paikkaan. Enkä nyt hehkuta häntä suotta, vaan asia on näin. Kaikki voi varmasti yhtyä siihen. Hän on aina ollut kapteeniainesta, ja aina on ollut sellainen fiilis, että Toni tulee tekemään jotain merkittävää.

Älykkyyttä, lahjakkuutta, kokoa ja systemaattista kehitystä. Oli hienoa olla paikalla 2011, kun IFK voitti mestaruuden ja Toni sai Jari Kurri -palkinnon. Se kaikki tuntui jotenkin ihan hullulta.

Kanadassa meitä valmentanut Rick Traugott oli aikoinaan Suomessa käymässä. Toni hoiti liput ja olimme coach Traugottin kanssa katsomassa peliä Nordiksella, minkä jälkeen kävimme yhdessä syömässä. Makea muisto siinäkin.

Hauska juttu oli sekin, kun olin ajautunut omalle uralleni näyttelijänä ja esiintyjänä, ja Suomi isännöi Lordin euroviisuvoiton takia Euroviisuja 2007. Meillä oli ensimmäisen semifinaalin suora lähetys, ja Toni pelasi samana päivänä ensimmäisen A-maaottelunsa Leijonissa. Meistä tehtiin silloin joku yhteisjuttu. Lukioaikaiset kaverit Kanadassa ja nyt molemmilla iso ilta.

Tuollaisia pieniä ”yhdistymisiä” on aina välillä matkan varrella ollut, mutta emme me ihan hirveästi ole olleet tekemisissä tai yhteydessä. Joku veljeys ja side Kanadan ajoista on kuitenkin jäänyt. Kun näemme, niin siinä on aina jotain erityistä. Juttu lähtee siitä, mihin viimeksi jäi.

Se, että Toni voitti Saksan mestaruuden pelaajana ja on yhtäkkiä Saksan maajoukkueen päävalmentaja... Ja mitä hän onkaan sille joukkueelle tehnyt. Tulee jännä olo. En tiedä, onko se minun ”oikeus”, mutta olen vilpittömän superylpeä hänestä. Vitsi mikä reitti – ja mihin hän tuosta vielä menee? Kaikki on vasta alussa, ja ihailen häntä kovasti.

Tonin suhtautuminen myös kieliin on ollut tosi määrätietoista ja kunnianhimoista. Muistan, että hän otti englannin haltuun ensimmäisenä vuotenaan Kanadassa. Kun minä tulin sinne, kaikki sanoivat, että Toni on ihan uskomaton, hänellä ei ole minkäänlaista aksenttia. Täydellistä englantia pohjoisamerikkalaisella aksentilla.

Ajattelin, että vitsi miten kova, pyrin samaan. Myöhemmässä vaiheessa elämää puskin samaa kolme vuotta Los Angelesissa kaiken maailman dialect-koutseilla. Hakkasin päätä seinään, että saisin aksentin pois, mutten saanut sitä koskaan sillä lailla veke. Toni sai vuodessa.

Myös saksaa hän oli opiskellut jo valmiiksi. Ruotsin ja englannin taidoista on varmasti siinäkin ollut jotain apua. Sekin on ollut kaukaa viisasta, miten hän on ottanut kielet haltuun.

Veikkaan, että vaikka häntä yhtään tuntevana Toni ei varmasti huutele sitä mihinkään ääneen, hänen selväksi tavoitteekseen olla NHL:n päävalmentaja. Pelaajana ei mennyt, mutta valmentajana menee. Uskon, että hän puskee sitä kohti.

Olisi ollut tietyllä tapaa makeaa nähdä hänet Ville Peltosen kanssa IFK:ssa, mutta luulen, että maailma on hänen leikkikenttänsä ja tähtäimessä on Saksan jälkeen Pohjois-Amerikka.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Lisää parhaita