Tokion olympialaiset: Näin Lizzie Armanto kasvoi Suomen suurimmaksi olympiatoivoksi - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Lizzie Armanto on toipunut syksyn rajusta kaatumisesta ja jahtaa mitalia Tokiossa.

Lizzie Armanto on ainoa nainen, joka on onnistunut täysin päättömässä loop-tempussa – näin hänestä kasvoi Suomen suuri olympiatoivo

Suomea edustava Lizzie Armanto ponnistaa suoraan skeittauksen syvimmistä perinteistä. Tokiossa se voi olla hänelle sekä vahvuus että heikkous.


3.8. 21:45

Los Angeles

Jos urheilijalla on puoli miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja yhtä paljon Facebookissa, hän saa jatkuvasti postissa paketteja. Ne tulevat pyytämättä, ja ne voivat sisältää melkein mitä tahansa.

Tällä kertaa Lizzie Armanto on saanut paketissa läpinäkyvän kasvomaskin, joka mukailee nenän muotoa ja peittää sieraimet. Hän kokeilee sitä toukokuisena aamuna kotipihallaan Long Beachissa, Los Angelesin suurkaupunkialueella.

– Tämä on outo, Armanto naurahtaa.

Artikkeli on julkaistu ensi kertaa Urheilulehden numerossa 28/2021. Löydät lehden tilausohjeet täältä.

Armanto ei poseeraa maski päällään sosiaalisessa mediassa. Maskin valmistaja jää ilman skeittaajan antamaa näkyvyyttä.

Samoin käy käytännössä kaikille Armannon saamille tuotteille. Armanto tekee kyllä sosiaalisessa mediassa toisinaan kaupallista yhteistyötä, mutta sille on hintansa. Manageri Carl Harris antaa ymmärtää, että skeittaaja ansaitsee vuodessa seitsennumeroisen summan yhteistyökumppaneilta.

Lizzie Armanto

Koko nimi: Elizabeth Marika Armanto.

Syntynyt: 26. tammikuuta 1993 Ventura, Kalifornia.

Asuinpaikka: Long Beach, Kalifornia.

Kansalaisuus: Suomi ja Yhdysvallat.

Siviilisääty: Naimisissa. Puoliso Axel Cruysberghs edustaa olympialaisissa Belgiaa miesten street-skeittauksessa.

Muuta: Esiintyy pelattavana hahmona Tony Hawk -sarjan skeittipeleissä. Suomen olympiajoukkueen ylivoimaisesti seuratuin jäsen sosiaalisessa mediassa.

Skeittaus on Tokion olympialaisissa ensi kertaa virallinen olympialaji ja Armanto, 28, yksi suosikeista naisten parkissa. Skeittaus on suositumpaa kuin koskaan, ja lajin yhdysvaltalainen olympiavoittaja voisi nousta maailman kovatuloisimpien naisurheilijoiden joukkoon.

Armanto ilmoitti kuitenkin syksyllä 2019 edustavansa olympialaisissa isänsä kotimaata Suomea. Kaupallisesti ratkaisussa ei ole järkeä, sen myös Harris on tehnyt suojatilleen selväksi. Armannon sponsorit eivät peitelleet sitä, että he olisivat halunneet hänen urheilevan Yhdysvaltain väreissä.

Kaikki Armannon seuraajat eivät päätöstä ymmärtäneet. Jotkut epäilivät hänen haluavan etsivän helppoa tietä olympialaisiin. Suomen edustajana Armannon ei tarvitse huolehtia siitä, mahtuuko hän kolmen urheilijan maakiintiöön.

Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Armanto oli olympiarankingissa lopulta viides, korkeammalla kuin yksikään yhdysvaltalainen. Armanto yksinkertaisesti ei halunnut viedä olympiapaikkaa yhdeltä sen ansainneelta amerikkalaiselta.

Hänen päätöksensä ansiosta maailmanrankingissa sijalla 13 ollut Jordyn Barratt pääsee kisoihin. Mikäli Armanto menisi Tokioon Yhdysvaltain kiintiössä, Barrattin asemesta mukaan olisi päässyt sijalla 28 oleva australialainen Shanae Collins.

Naisten skeittauksessa tasoero rankingin 13:nnen ja 28:nnen välillä on niin suuri, että maallikkokin sen erottaa. Armanto yksinkertaisesti haluaa, että laji näyttää parhaat puolensa ensiesiintymisessään olympialaisissa.

Armanto avaa ajatteluprosessiaan tavalla, joka kertoo paljon hänen elämänfilosofiastaan.

– Kun aloitin skeittauksen, en tehnyt sitä ansaitakseni valtavasti rahaa. Saan skeittauksesta niin paljon muuta. Olen todella kiitollinen pelkästään siitä, että saan elantoni skeittauksesta, Armanto sanoo.

– Kun herään, voin tehdä sitä, mitä haluan. Saan itse valita. Monista ihmisistä tuntuu, että heillä ei ole valinnanvaraa. Ja vaikka olisi, he eivät aina valitse sitä vaihtoehtoa, jonka oikeasti haluaisivat. En halua luopua vapaudestani rahan takia.

Kun aloitin skeittauksen, en tehnyt sitä ansaitakseni valtavasti rahaa.

Okei, tiedän, mitä moni lukijoista nyt ajattelee: Taas tarina elämäntapaurheilijasta, joka väittää, että häntä ei kiinnosta raha ja menestys, vaan vapaus ja hauskanpito. Emmekö lukeneet näitä tarpeeksi, kun lumilautailusta tuli olympialaji?

Lizzie Armanto ei kuitenkaan istu helposti stereotypioihin. Hän tekee kaikkensa menestyäkseen olympialaisissa. Hän syö tarkasti ja huoltaa kehoaan fysioterapeutin ohjauksessa. Hän rakennutti takapihalleen kolme metriä korkean rampin, jossa saattoi jatkaa harjoittelua koronaviruspandemian aikana.

Skeittaus todella on hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin lumilautailu neljännesvuosisata sitten. Lautailu tuli olympiaohjelmaan Naganossa 1998, ja osa sen kulttihahmoista nyrpisti olympialaisille nenäänsä. Lajilegenda Terje Håkonsen boikotoi kisoja ja kutsui Kansainvälistä olympiakomiteaa ”mafiaksi”.

Samoin osa skeittaajista ajattelee, että laji on alakulttuuria, johon olympialaisten tiukat säännöt, avoin nationalismi ja ahne kaupallisuus sopivat huonosti. Lajiyhteisössä kaikki eivät arvosta skeittaajia, jotka näyttävät suhtautuvan olympialaisiin liian tosissaan.

– Eihän skeittaajat oikeasti kilpaile tosissaan toisiaan vastaan, vaan me ollaan kaikki rennosti kavereita keskenään ja skeitataan yhdessä muiden kanssa. Olympialaiset on vähän liian totinen juttu skeittaukselle, Suomen skeittauksen suurnimi Jaakko Ojanen sanoi helmikuussa 2020 Helsingin Sanomille.

Ojanen osallistui olympiakarsintoihin, mutta jäi kauas kisapaikasta. Tokiossa on mukana vain skeittareita, jotka kilpailevat tosissaan.

Armanto viimeisissä harjoituksissa ennen Tokion kisaa.

Armanto ei edusta sitä perinnettä, jossa mennään skeittaamaan museon portaille, paetaan vahtimestareita ja kuvataan tästä kaikesta video. Hän aloitti harrastuksensa valvotussa skeittipuistossa ja on osallistunut kilpailuihin alusta asti.

Silti Armanto on onnistunut säilyttämään katu-uskottavuutensa, mistä kielivät sosiaalisen median tunnusluvut. Monikansallisesta taustasta ponnistava nainen on löytänyt paikkansa myös erilaisten lajikulttuurien rajapinnasta.

Miten hän on sen tehnyt? Palataan siihen kohta, mutta ensin täytyy puhua skeittaushistorian merkittävimmästä suomalaisesta, Alvar Aallosta.

Harry ja Maire Gullichsenin vuonna 1939 valmistunut kotitalo Villa Mairea on yksi suomalaisen arkkitehtuurin merkkiteoksista. Noormarkussa sijaitsevan talon piirsi pariskunnan ystävä Alvar Aalto, joka sovelsi suunnitelmassaan vapaata muotokieltä.

Jopa talon uima-allas oli poikkeuksellinen: siinä ei ollut yhtään terävää kulmaa, kun siihen asti uima-altaat olivat olleet aina maahan upotetun laatikon muotoisia. Ylhäältä päin katsottuna allas oli munuaisen muotoinen, ja sen pohja oli pyöreä.

Villa Mairean uima-allas.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Kaliforniaan valmistui öljypohatta Dewey Donnellin yksityinen puutarha, jossa oli niin ikään munuaisen muotoinen uima-allas. Kuvat altaasta levisivät laajalti ja toimivat esimerkkeinä tuhansille altaille, joita nopeasti vaurastuvan Yhdysvaltain kasvaviin esikaupunkeihin alkoi ilmestyä.

Donnellin puutarhan suunnitteli Thomas Church, joka oli Alvar Aallon ystävä. Maisema-arkkitehti Janne Saario arvioi Helsingin Sanomien artikkelissa 2014, että altaan esimerkkinä oli juuri Villa Mairea.

– Onhan se aika suora kopio, Saario sanoi.

Kun Kaliforniaan iski vuosina 1976–77 ennen kokematon kuivuus, monet omakotitalonomistajat tyhjensivät uima-altaansa veden säästämiseksi. Skeittarit käyttivät tilanteen hyväkseen. He hyppäsivät aitojen yli takapihoille, kuivasivat altaiden pohjalle jääneet lätäköt ja skeittasivat, kunnes heidät häädettiin pois.

Uskaliaimmat keräsivät pyöreäpohjaisissa altaissa niin paljon vauhtia, että he onnistuivat hyppäämään laudallaan altaan reunan yläpuolelle. Uuden tyylin edelläkävijä oli skeittitiimi Zephyr, joka muodostui nuorista surffareista Santa Monican rannikkokaupungissa Los Angelesin keskustasta länteen.

Intohimoinen autojen ystävä Eero Armanto matkusti 1988 Los Angelesiin etsimään amerikanrautoja. Eräänä päivänä hän tarvitsi kyydin katsomaan myynnissä olevaa autoa. Kuskiksi lähti tumma nuori nainen, Eeron Hollywoodissa asuneen kaverin tuttava.

Isänsä puolelta filippiiniläinen Eva Rubic nautti suomalaisnuorukaisen seurasta. Eero ihastui niin häneen kuin Kaliforniaan. Mies päätti jäädä, ja puoli vuotta myöhemmin vietettiin häitä.

Eva ja Eero saivat kaksi lasta. Elizabeth Marika eli Lizzie syntyi 1993 ja Max 1999. Pariskunta erosi 2004, ja Eero palasi Suomeen.

Yksinhuoltajaksi jäänyt Eva muutti lastensa kanssa Santa Monicaan ollakseen lähempänä studiota, jossa hän työskenteli insinöörinä. Hänen piti löytää lapsille halpa ja turvallinen paikka, jossa he saattoivat odottaa koulun jälkeen äitiään.

Max halusi kokeilla skeittausta. Sisarukset olivat laskeneet mäkiä isä-Eeron ostamilla laudoilla jo aikaisemmin, ja Evakin oli nuoruudessaan liikkunut skeittilaudalla. Äitiä ei tarvinnut ylipuhua.

– Halusin heidän harrastavan jotain ulkourheilua sen sijaan, että he katsoisivat sisällä televisiota, Eva Armanto muistelee.

Santa Monican kaupunki avasi 2005 skeittipuisto The Coven aivan perheen kodin lähelle. Kolmen kuukauden passi sinne maksoi 25 dollaria. Harrastukset ja iltapäivähoito olivat ratkenneet edullisesti.

The Cove on edelleen avoinna. Siellä on lauantaiaamupäivänä vain muutama skeittaaja. Viereisellä kentällä on meneillään lasten baseball-peli. Aurinko paistaa. Tyyneltämereltä puhaltava tuuli liikuttaa palmujen lehdistöä laiskasti.

The Cove on saanut nimensä Zephyrin Z-poikien suosimasta surffauspaikasta. Tyhjissä uima-altaissa temppujaan kehittäneiden skeittaajien perintö näkyy siellä selvästi. Betonista valettu skeittipuisto koostuu neljästä erikokoisesta ja -muotoisesta altaasta, joissa tosin ei ole vettä kuin sateella.

Maxin into skeittaukseen lopahti, kun hänen hampaansa katkesi The Coven betoniin, mutta 14-vuotias Lizzie oli löytänyt intohimonsa. Tyttö ei sitä vielä tuolloin tiennyt, mutta hän imi alusta asti vaikutteita allasskeittauksen syvimmistä perinteistä.

– Kaikki alkoi Santa Monicasta. Se kulttuuri vaikutti minuun ehdottomasti. Santa Monican skeittipuistoissa oli paljon vanhan koulukunnan skeittaajia, Armanto sanoo.

Armannon mukaan Santa Monican koulukunnan voi tunnistaa pelkästään tyylistä, jolla skeittaajat rullaavat altaiden seinämiä pitkin. Uusia temppuja saattoi oppia matkimalla muita skeittaajia.

Lienee turvallista olettaa, että Suomessa Armannosta tuskin olisi koskaan kasvanut maailmanluokan skeittaajaa.

– En usko. Siellä ympärilläni ei olisi ollut samoja ihmisiä.

Lizzie Armannon takapihalla Los Angelesissa on tietysti skeittiramppi.

Suomen ensimmäinen skeittibuumi koettiin 1970-luvulla, samoihin aikoihin kun Z-pojat nousivat yli altaan reunan Santa Monicassa. Helsingissä oli jo tuolloin skeittikauppa.

Mikko Kyrönviita aloitti lajin 1980-luvun lopussa, kun skeittauksen suosion toinen aalto löi Suomessa. Sekin keräsi vauhtia Etelä-Kaliforniasta asti.

Kyrönviidan innoittajana oli osaltaan Zephyrin alkuperäisjäsen Stacy Peralta, joka oli siirtynyt lautatehtailijaksi ja elokuva-alalle. Peralta ohjasi skeittauskohtauksen erääseen Poliisiopisto-elokuvista.

– Skeittasin jo vähän ennen kuin Poliisiopisto 4 tuli 1987. Siinä oli Powell Peralta -skeittifirman tiimi Bones Brigade skeittaamassa. Siitä tuli viimeinen kipinä, että tämä on aika siisti juttu, Kyrönviita kertoo.

Mikko Kyrönviita.

Kyrönviita on nykyisin Tampereen yliopiston tutkija. Hän tekee väitöskirjaa kaupunkitilan hallinnasta skeittauksen kautta. Tutkija on nähnyt lajin nousut ja laskut Suomessa. Hänen mukaansa skeittaus on nyt suositumpaa kuin koskaan.

– Käy missä tahansa suuremmassa kaupungissa Suomessa, niin sen kyllä huomaa. Laji on myös moninaistunut tosi paljon. Erilaiset ihmiset skeittaavat. Varsinkin naiset ja tytöt ovat löytäneet lajin enenevissä määrin, mikä on tosi hienoa.

Kyrönviidan mukaan skeittauksen pääsy olympialaisiin otettiin lajipiireissä ristiriitaisesti vastaan. Hän itse näkee sen pääosin positiivisena asiana. Laji saa lisää näkyvyyttä, uusia harrastajia ja sitä myöden myös uusia harrastuspaikkoja.

– En tiedä, tarvitseeko skeittaus sinänsä olympialaisia. Ehkä olympialaiset tarvitsevat enemmän skeittausta. Tuulettuu vähän tunkkainen instituutio.

Skeittaus Tokiossa

Skeittaus on Tokiossa ensimmäistä kertaa olympiaohjelmassa. Se on virallinen laji myös Pariisin olympialaisissa 2024.

Olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailevat kahdessa skeittauksen lajissa, parkissa ja streetissä. Kuhunkin lajiin osallistuu 20 urheilijaa. Suomen ainoa edustaja on Lizzie Armanto naisten parkissa.

Parkissa kilpailijat skeittaavat betonisessa skeittipuistossa, jonka reunoilta he tekevät hyppyjä. He tekevät sekä semifinaalissa että finaalissa kolme 45 sekunnin suoritusta, joista parhaan tuomaripisteet jäävät voimaan.

Streetissä kilpailijat skeittaavat tasaisella asfaltilla, jossa on erilaisia esteitä. He tekevät sekä semifinaalissa että finaalissa kaksi 45 sekunnin suoritusta ja viisi temppua. Näistä neljä korkeinta tuomaripistettä jäävät voimaan.

Kyrönviita ei usko, että olympialaiset voisivat pilata skeittausta. Kilpaileminen on kuulunut lajiin alusta asti.

– Skeittikulttuurissa on isoja kisoja. Olympiaskeittaus on formaattina samaa kamaa.

Kyrönviita oli ällikällä lyöty, kun hän kuuli Armannon päätöksestä edustaa Suomea. Hän ei edes tiennyt supertähden suomalaisista juurista.

– Hän on myös siinä mielessä iso tähti, että hän on arvostettu skeittauskulttuurissa. Hänen tähteytensä ei riipu olympialaisista ja kisamenestyksestä. Hän on pitkään ollut tyylikäs skeittaaja.

Tyyli. Se on sana, johon törmää skeittauspiireissä nopeasti. Tyyli on äärimmäisen tärkeää ja samalla jotenkin vaikeasti tavoitettavaa. Vaikuttaa siltä, että skeittaajien on helpompi kertoa, kenellä on hyvä tyyli kuin avata, mitä se tarkoittaa.

– Paras tapa ymmärtää tyyliä on verrata sitä tanssiin. Sanotaan, että joukko ihmisiä opettelee jonkun tanssin. Mutta vain joku, jolla on tyyliä, saa sinut tuntemaan jotain tanssillaan, Armanto selittää.

Armannon mukaan jopa olympialaisiin on selvinnyt skeittaajia, jotka osaavat paljon temppuja, mutta joilla ei ole tyyliä.

– He saattavat osata tehdä tempun oppikirjan mukaan, mutta ilman tyyliä se ei näytä niin hyvältä tai se näyttää paljon vaikeammalta mitä se onkaan.

Tyylin voi käsittää myös laajemmin. Se on tapa toimia skeittauskulttuurissa, ja siihen kuuluu oleellisena osana kunnioituksen osoittaminen lajille ja sen perinteille. Tämä kaikki saattaa kuulostaa kilpaurheilulle vieraalta, mutta jos asiaa ajattelee tarkemmin, jokaisella lajilla golfista jääkiekkoon on omat ihanteensa ja käyttäytymiskoodinsa.

Sanotaan, että joukko ihmisiä opettelee jonkun tanssin. Mutta vain joku, jolla on tyyliä, saa sinut tuntemaan jotain tanssillaan.

Lizzie Armannolla on tyyliä sanan kaikissa merkityksissä, oli alusta asti.

Legendaarisen Zephyr-tiimin manageri Skip Engblom oli perustanut joukkueen hajottua lautafirma Santa Monica Airlinesin. Firman väki kiinnitti huomionsa paikallisessa skeittipuistossa paljon aikaa viettäneeseen tyttöön. Armanto alkoi saada SMA:lta ilmaisia lautoja jo ennen kuin oli edes ajatellut osallistumista kilpailuihin.

Armannon ensimmäinen kisa oli legendaarisessa Combi Poolissa Orangessa. Hän sijoittui yhdeksänneksi ja sai 200 dollaria palkintorahaa.

– Olin todella innoissani. En ollut koskaan kilpaillut, palkintorahoista puhumattakaan. Se oli hullua. Olin 16-vuotias, ja 200 dollaria oli minulle iso raha.

Rahaakin tärkeämpää Armannolle oli kisojen ilmapiiri. Ennen kisaa järjestetyissä harjoitussessiossa hän sai skeitata lajin isojen nimien joukossa ja koki tunnelman kannustavaksi. Seuraavana vuonna Armanto alkoi jo voittaa kisoja ympäri Etelä-Kaliforniaa.

Tuohon aikaan ei ollut juuri naisammattilaisia, mutta ihmiset Armannon ympärillä näkivät hänen potentiaalinsa. Lajilegenda Jeff Grosso rohkaisi häntä etsimään SMA:ta isomman lautasponsorin. Ei aikaakaan, kun kaikkien aikojen tunnetuin skeittari Tony Hawk kiinnitti Armannon oman lautamerkkinsä Birdhousen tiimiin ainoana naisena.

Hawk on markkinointinero, joka on kerännyt skeittauksen avulla yli sadan miljoonan euron omaisuuden. Hänen joukkueessaan Armanto sai totutella kilpailujen lisäksi erilaisten promootiovideoiden kuvaamiseen. Niistä ensimmäinen loppuvuodesta 2013 muodostui käänteentekeväksi. Armanto loukkaantui jo kuvaussession lämmittelyssä.

– Löin polveni, ja takaristisiteeni repesi. En voinut skeitata yli kuuteen kuukauteen. Äitini sanoi, että minun pitäisi keskittyä opiskeluun.

Armannon reaktio oli päinvastainen. Hän jätti opiskelut kesken.

– Silloin tajusin, että jos haluan olla ammattiskeittaaja, minun pitää keskittyä vain siihen. Muuten siitä ei tulisi mitään, Armanto sanoo.

– Onneksi tapasin Carlin, ja hän pani sponsorisopimukseni kuntoon. Sen jälkeen olen voinut keskittyä skeittaukseen.

Armanto on voittanut urallaan X-Gamesin kultaa. Hän on poseerannut arvostetun Thrasher-lehden kannessa ensimmäisenä naisena 20 vuoteen. Hänellä on nimikkolauta ja nimikkokengät.

Alla olevalla videolla Armannon X-Gamesin kultasuoritus Barcelonasta 2013.

Suurimpana saavutuksenaan Armanto pitää kuitenkin tekoa, josta hän ei saanut sen paremmin rahaa kuin palkintoja. Armanto on ainoa nainen, joka on pystynyt skeittaamaan kaatumatta läpi The Loopin eli täyden silmukan, jonka korkeimmassa kohdassa skeittaaja on pää alaspäin.

Vain parikymmentä skeittaajaa on onnistunut selvittämään silmukan. Paljon useampi on yrittänyt. Moni yrityksistä on päättynyt kivuliaasti.

– X-Gamesin voittaminen ei ole läheskään yhtä pelottavaa. Siinä ei ole samanlaista riskitekijää mukana, Armanto sanoo.

Alla olevalla videolla näkyy Armannon täysi silmukka, The Loop.

Entä sitten olympialaiset?

Lizzie Armanto on yksi Suomen harvoista mitalikandidaateista Tokiossa. Siellä hän saa jälleen kerran taiteilla kulttuurien rajapinnassa. Hannes Kolehmaisen ja kumppaneiden perintöä kantaa nyt kalifornialainen skeittaaja.

Vaatimaton Armanto ei halua ottaa kansakunnan mitalipaineita harteilleen. Sen tekee hänen puolestaan manageri Harris, joka on ilmoitettu Tokioon Armannon valmentajana.

– Jos hän pysyy pystyssä, en näe, että kukaan voittaa häntä, Harris sanoo.

Harris perustelee arvioitaan Tokion skeittipuiston rakenteella. Suorituspaikka on normaalia suurempi ja suosii kovavauhtisia skeittaajia. Armanto on fyysisesti vahva ja taitava pumppaamaan lisää vauhtia siirtymissä temppujen välissä.

Toinen Armannon vahvuus on hänen monipuolisuutensa. Jotkut skeittaajat suunnittelevat suorituksensa tarkasti etukäteen este esteeltä. Skeittaus on kuitenkin herkkää. Pieni horjahdus tai epäonnistunut alastulo voi syödä vauhdin ja sotkea suunnitelman.

Armanto toimii toisin. Hän on valmis muuttamaan suunnitelmaansa kesken suorituksen.

– Skeittaan harjoituksissa puiston kaikissa eri osissa. Siten tiedän, mitkä osat sopivat yhteen. Se on kuin palapeli, hän kertoo.

Suorituksen aikana Armanto sovittaa palapelin eri osat toisiinsa riippuen muun muassa siitä, miten ja millaisella vauhdilla hän selviää edellisestä tempustaan.

– Skeittaus pysyy minulle hauskana ja jännittävänä, koska voin tehdä mitä vain. Se antaa minulle enemmän motivaatiota kuin se, että minulla olisi paineet tehdä suoritukseni juuri tietyllä tavalla.

Luovuus ja monipuolisuus ovat asioita, jotka tekevät Armannosta arvostetun skeittaajan. Hänellä on tyyliä.

Tekevätkö ne hänestä myös olympiavoittajan? Se on vaikeampi kysymys.

Kaikki olympialaisiin osallistuvat skeittaajat kilpailivat toukokuussa Iowan olympiakarsintakisassa. Kilpailun kärjessä olivat 19-vuotias japanilainen Sakura Yosozumi, 12-vuotias britti Sky Brown ja 15-vuotias japanilainen Misugu Okamoto. He kaikki pystyvät pyörimään ilmassa 540 astetta – temppu, jota Armanto ei ole vielä koskaan tehnyt.

On mahdollista, että skeittaus on juuri nyt taitekohdassa, jonka lumilautailu on jo käynyt läpi: kilpaskeittaajat erikoistuvat yhä akrobaattisempiin temppuihin ja vievät kärkisijat Armannon kaltaisten laji-ikonien edestä.

Armannon monipuolisuus saattaa estää hänen olympiamenestyksensä myös toisella tavalla. Viime lokakuussa Armanto oli muiden Birdhousen skeittaajien kanssa kuvauksissa San Diegon valtavalla Megarampilla ja kärsi elämänsä pahimman onnettomuuden.

Video onnettomuudesta on karmeaa katsottavaa. Armanto menettää lautansa hallinnan hyppyrin nokalla, paiskautuu vasten laskeutumisrampin reunaa kuin räsynukke ja putoaa maahan useiden metrien korkeudesta.

Armannon reisiluu murtui, eikä hän päässyt skeittaamaan yli puoleen vuoteen. Toukokuun olympiakarsinnoissa Armannon itseluottamus oli vielä pahasti hukassa: tuloksena oli 25:s sija.

On vaikea kuvitella, että esimerkiksi Yosozumi tai Okamoto menisivät temppuilemaan vaaralliselle Megarampille alle vuosi ennen olympialaisia.

Armannolle olympiamenestys ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Hän on jo ansainnut paikkansa lajin historiankirjoissa, eikä hänen toimeentulonsa ole kisoista riippuvainen. Kävi Tokiossa miten tahansa, Armanto palaa kotiinsa Long Beachille skeittaamaan ja hoitamaan kukkiaan.

– Kasvoin kilpaskeittauksen parissa, joten se on leipälajini. Tiedän, että olympialaiset ovat monille muille iso juttu, ja niin ne ovatkin. Ne ovat valtava tilaisuus. Minun asenteeni on kuitenkin sama kuin ennen. Haluan vain tehdä oman parhaan suoritukseni, mikä ikinä se onkaan. Jos onnistun siinä, olen onnellinen, Armanto sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti