Näin miljardööri Mika Anttonen tippui isosta pelistä – sisäpiiri kertoo nyt, millainen pomo ”häikäilemätön” Jan Vapaavuori on

Onko Jan Vapaavuori, 55, oikea mies johtamaan Olympiakomiteaa, Suomen merkittävintä urheilun toimijaa?

Valitsiko urheiluväki järjestön puheenjohtajaksi miehen, joka on ajamassa omia intressejään eikä huippu-urheilun ja liikunnan? Vai onko hän se kaivattu johtohahmo, joka ravistelee pöhöttyneen urheilukentän 2000-luvulle ja parantaa huippu-urheilun hiipuvaa asemaa?

Pelaako kokenut kokoomuspoliitikko jo presidenttipeliä?

• Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 10/2021. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Nämä kysymykset pyörivät mielessä Vapaavuoren työhuoneessa Helsingin kaupungintalolla. Tämä tutkimusmatka käynnistyi jo viikkoja aiemmin: tätä juttua varten haastateltiin lähes kolmeakymmentä Vapaavuorta tuntevaa. Osa suostui puhumaan nimellään, osa anonyymisti.

Haastattelun aluksi sovitaan, että turvavälit pidetään kunnossa. Kun ystävällisen oloinen Helsingin pormestari pian sen jälkeen esittelee työhuoneensa seinällä olevia urheiluaiheisia kuvia, alamme jutella mukavia hänen omasta urheilutaustastaan, tenniksen ja golfin harrastamisesta.

Takaraivossa teema jää kuitenkin paitsioon, kun mieleen vyöryvät Vapaavuoresta kerrotut lukuisat luonnehdinnat.

On käynyt harvinaisen selväksi, ettei edellisten kuntavaalien ääniharava ole suostunut näyttelijäksi politiikan alttarilla, vaan on johtanut joukkojaan panssarivaunun tornista etulinjassa – pyrkien jyräämään poikkiteloin asettuvat, niin omat kuin vieraat.

Vapaavuorella vaikuttaa olleen poikkeuksellisen itsepintainen visio siitä, miten hän aikoo valtaansa käyttää. Ja miksi. On syntynyt kuva, että monesti tämä visio on ollut liiankin itsepintainen.

Katupoikamaiseksi, herkästi kiihtyväksi luonteeksi kuvailtu Vapaavuori on mittavan poliittisen kannatuksensa vastapainoksi kerännyt myös vihamiehiä. Hänen vaativa ja suoraviivainen johtamistyylinsä on saanut monet takajaloilleen. Pillastumaankin.

Vapaavuori on edennyt päämääriään kohti ympärilleen vilkuilematta. Jos joku on niskuroinut hänen kantaansa vastaan, panssarivaunun tykki on jyrähtänyt äänekkäästi. Välillä ilmeisen lyttäävästikin, sillä viime vuonna Helsingin kaupunginhallituksessa asti käytiin tiukkaa keskustelua Vapaavuoren johtamistyylistä. Osa vaati, että siitä olisi pitänyt teettää selvitys.

Vapaavuori valittiin Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi viime marraskuussa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kokoomuksen unelmaprinssin kunnianhimo on hakenut vertaistaan. Hän ei ole kumarrellut mielipiteillään edes puolueen omaa väkeä saati nykyistä hallitusta, jonka ministereistä hän on koronakriisin aikana suututtanut useat pääministeri Sanna Marinista (sd) lähtien.

Tuloksia on silti kertynyt. Kärsimättömyydestä ja itsepintaisuudesta on ollut Vapaavuorelle etua. Piinkovaksi asiaosaajaksi kehuttu Vapaavuori on ollut kuin USA:n merijalkaväkeä toisessa maailmansodassa johtanut kenraali Patton, joka vähät välitti byrokratiasta ja etikettijohtamisesta. Patton halusi olla kenraaleista suurin.

Myöskään Vapaavuoren omistautuminen ei ole jäänyt palkinnoitta.

Kun esimerkiksi Turun telakka oli viime vuosikymmenellä viittä vaille konkurssissa, elinkeinoministeri marssi viivana paikalle ja kääri hihansa. Hän unohti poliittisen jargonin, siirsi epäonnistuneet korealaisomistajat syrjään ja järjesti tilalle saksalaiset omistajat. Telakka sai uuden elämän.

Vapaavuori yrittää selvästi jättää jäljen itsestään Suomen historiaan. Mitä välietappiin, Olympiakomiteaan tulee, Vapaavuoren ylitsevuotavan kunnianhimon arvellaan olevan riski, joka voi kääntyä häntä vastaan.

Historia on opettanut, että kuivin jaloin selvitäkseen Olympiakomitean johtajan tulisi miellyttää kaikkia – niitä noin 80 lajiliittoa, joista monet elävät yhä 1960-lukua. Miten tämä onnistuu Vapaavuorelta, joka on tottunut ennen päätöksiä 30 sekunnin pikapuheluihin, ei kuuntelemaan 30 minuuttia jonkin lajin omaetujaarittelua?

Uhkakuvia riittää. Urheilukentällä Vapaavuoren uskottavuus horjuu ainakin näin alkumetreillä.

Maakuntien urheiluvaikuttajien kerrotaan kokevan Vapaavuoren liian Helsinki-keskeiseksi, arrogantiksikin. Toisaalta pääkaupunkiseudulla pelätään, että yritysmaailma näkee hänet liian poliittisesti profiloituneeksi. Ja koska rahaa pitäisi kerätä yrityskentän lisäksi myös julkiselta sektorilta, miten se onnistuu tilanteessa, jossa OK:n puheenjohtajan välit avainministerien kanssa ovat tulehtuneet?

Haastetta pidetään valtavana, jopa mahdottomana. Eikä Vapaavuori saa luottamuspestistään edes palkkaa.

Taustalla on spekulaatioita siitä, hakeutuiko Vapaavuori Olympiakomitean nokkamieheksi valmistellakseen tietään vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Yleisurheilussa eletään tuloksellisesti lupaavia aikoja, mutta lajin perustyössä riittää uudistettavaa. Kuva Kalevan kisoista 2020. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Ei olisi ensi kerta, kun poliitikon tie presidentiksi kulkee isoa urheiluorganisaatiota. Esimerkiksi Urho Kekkonen johti aikanaan sekä Olympiakomiteaa että Urheiluliittoa, Sauli Niinistö Palloliittoa 2009–12.

Väite presidenttipelistä on aivan keskeinen kysymys Vapaavuoren urheilupestissä. Nostetaan se siis heti tapetille.

– Ei omia tulevaisuuden asioita kannata liikaa miettiä. Jos rupeaa haaveilemaan ja elämään jossain tulevaisuudessa, on fokus väärissä asioissa eikä enää keskity siihen, mitä tänään pitäisi tehdä, Vapaavuori sanoo.

– Tämä on arvaamaton maailma, jossa kuka tahansa voi jäädä auton alle koska tahansa. Tai toisaalta voi käydä satumainen onnikin.

Olympiakomitean puheenjohtajan tehtävä ei ole helppo. Osa urheiluvaikuttajista moittii koko Olympiakomitean roolia sekavaksi.

Selkeyttä nähdään lähinnä siinä, että kun huippu-urheilu ja kuntoliikunta ovat saman sateenvarjon alla, myös keskeiset ongelmat löytää samasta osoitteesta: huippu-urheilun menestys on hiipumassa ja liikkumattomuus on yksi yhteiskunnan suurimmista huolista.

– Olympiakomitea on rakenteeltaan vitsi. Kun saman organisaation sisällä käydään kamppailua – huippu-urheilu vastaan liikunta – resursseista ja painopistealueista, niin kehityksen sijaan se johtaa taantumaan, hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö lataa.

– Olympiakomitealla ei ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa. Siellä on huippu-urheiluyksikkö, mutta järjestelmän kokonaisuudesta huippu-urheilun osuus on kymmenisen prosenttia. Se rakenne pitäisi räjäyttää.

Tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia kansasta kokee huippu-urheilun tärkeäksi. Urheilu ja liikunta ovat myös suuria työllistäjiä, sillä niiden parissa leipänsä ansaitsee joko suoraan tai välillisesti 50 000 ihmistä. Lisäksi urheilun kansalaisliike käsittää melkein miljoona vapaaehtoista. Kaikesta huolimatta huippu-urheilun poliittisen arvostuksen nähdään olevan lähes nollassa. Paradoksi on suuri.

– Urheilun ääni ei kanna politiikan kentällä. Yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista päätettäessä urheilu jää takavasemmalle, urheiluvaikuttaja Antti Pihlakoski sanoo.

– Korona-aikoinakin urheilu on jäänyt politiikan kabineteissa huutolaispojan asemaan. Jatkossa Olympiakomitean puheenjohtajan tärkein tehtävä on huippu-urheilun arvostuksen parantaminen, linjaa Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi.

Suomi on pudonnut hiihdon kansainvälisestä huippuvauhdista. Silläkin puolella riittää uudistettavaa. Kuva hiihdon SM-kisoista 2021. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Olympiakomiteassa ei monien mielestä ole vuosikausiin ollut vahvaa johtajaa. Paikalla on nähty diplomaattityyppejä, jotka ovat jaksaneet kuunnella lajiliittojäärien selontekoja vanhoilta ajoilta. Tällaiseksi kuvaillaan mm. Vapaavuoren edeltäjää Timo Ritakalliota.

– Johdosta on puuttunut vahva auktoriteetti. Jos halutaan saada muutoksia aikaiseksi, sellainen tarvitaan. Samaan aikaan auktoriteetin pitää toki osata johtaa modernisti, näkee Urheiluliiton ex-pomo, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok), joka oli itse ehdokkaana viime puheenjohtajavaalissa.

Olympiakomiteaa 2012–16 johtaneen Risto Niemisen tiedetään masinoineen kentälle suurta uudistusta. Huonosti kävi.

– Yritin saada urheilukoneiston toimimaan niin, etteivät lajiliittojen luottamusjohtajat puuttuisi enää operatiiviseen toimintaan, vaan siirtäisivät vastuun työntekijöille ja keskittyisivät itse strategiajohtamiseen. Tehtävä osoittautui mahdottomaksi, Nieminen ruotii.

Nieminen kannustaa Vapaavuorta yrittämään samaa. Lisäksi hänkin korostaa huippu-urheilun arvostuksen kohentamisen tärkeyttä.

– Urheiluväen olisi löydettävä yhteinen taistelurintama, Nieminen painottaa.

Läpi vaalikampanjansa Vapaavuori alleviivasi, että ”Olympiakomitean johtajan tulee olla suuri yhteiskunnallinen keskustelija”. Jotta voisi arvioida hänen sopivuuttaan siihen rooliin, on nähtävä ristiriitojen taakse, hänen historiaansa.

Vuosituhannen alkupuolella Helsingin kaupungin kabinettikulisseissa ryöpsähti. Keskustavaltuutettu, päätoimittajana pitkän uran tehnyt Martti Huhtamäki nosti valtuustokokouksessa äläkän Malmin lentokenttää koskevasta yleiskaavasta. Huhtamäki katsoi kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) olleen esteellinen asuntoalueesta päätettäessä.

Pajunen osallistui asian valmisteluun valtuustossa ja kaupunginhallituksessa, mutta oli samaan aikaan Kiinteistö Oy Malmin Novan hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö harjoitti liiketoimintaa Malmin aluekeskuksessa, kuten Huhtamäen mukaan jotkut Pajusen sukulaisistakin.

Kokouksessa kokoomusvaltuutettu Jan Vapaavuori oli Huhtamäen kertoman mukaan kiirehtinyt ripeästi hänen luokseen ja alkanut huutaa kärkkäästi. Huhtamäen mukaan Vapaavuori oli suuttunut siitä, että hän oli nostanut Pajusen Malmi-taustat esiin.

– Jan Vapaavuoren mielestä en toiminut järkevästi. Yllätyin reaktiosta, sillä mielestäni puheenjohtajan sidonnaisuuksia ei voinut salata, Huhtamäki kertoo nyt.

Lentokentän yleiskaavasta alkanut oikeustaistelu päättyi 2006: Korkein hallinto-oikeus kumosi yleiskaavan, koska se katsoi, että siitä päätettäessä Pajunen oli ollut esteellinen osallistumaan sen käsittelyyn.

Tapaus kuvaa Vapaavuoren tietynlaista jätkämäisyyttä, jolle ominaista on äänekäs verbaalitykitys vastoinkäymisten hetkellä. Häntä kuvataan myös vaativaksi, vallanhaluiseksi, teräväkyynärpäiseksi ja temperamenttiseksi johtajaksi, jonka pinna saattaa paineen alla pettää nopeasti.

”

 ”Janne” on plagioinut Niinistön urapolkua: ensin ministeriksi, sitten investointipankkimaailmaan ja nyt ennen ilmeistä presidenttiehdokkuutta urheilupomoksi.

Takavuosina tuli oiottua mutkiakin muutaman kerran. Vapaavuoren historiasta löytyy kolme rikostuomiota: pahoinpitely 17-vuotiaana, varkaus kahta vuotta myöhemmin sekä rattijuopumus vuosituhannen taitteen jälkeen. Kun Vapaavuori toimi vuonna 1995 oikeusministeri Sauli Niinistön avustajana, hän salasi HS:n tietojen mukaan tuomionsa tältä. Samana vuonna avustajapesti päättyi.

– Vapaavuorella on komea ura takanaan. Jos poliittisesti ajatellaan, hänen esikuvansa vaikuttaa olleen Sauli Niinistö. ”Janne” on plagioinut Niinistön urapolkua: pyrki ensin ministeriksi, sitten investointipankkimaailmaan ja nyt ennen ilmeistä presidenttiehdokkuutta urheilupomoksi. Eikä siinä ole mitään väärää, eräs politiikan vaikuttaja näkee.

Opittavaakin hänellä olisi vaikuttajan mukaan yhä Niinistöltä.

– Jannelta on ainakin tähän asti puuttunut sellaista niinistömäistä elämänkokemuksen tuomaa yhteiskunnallista karismaa ja nöyryyttä.

Katupoikamaisuus lasketaan myös Vapaavuoren vahvuudeksi. Kun pitää toimia, hän jyrää vaikka harmaan kiven läpi. Puhutaan päämäärätietoisesta, älykkäästä, intohimoisesta ja sujuvakielisestä tekijästä.

– Kun olin aikanaan palkkaamassa Jannea Urheiluliiton omistaman markkinointiyhtiön toimitusjohtajaksi, hänen kontaktiverkostonsa ja juristitaustansa vaikutti. Janne oli johtajana tiukkasärmäinen. Hänen malttinsa ei aina riittänyt luovimispolitiikkaan, jota urheilujärjestöissä tarvitaan, mutta olin mieheen tyytyväinen, Pihlakoski sanoo.

– Janne uskaltaa poistua mukavuusalueeltaan, mikä on suomalaisjohtajille harvinaista.

Kokoomuksen unelmaprinssi ei ole kumarrellut mielipiteillään edes puolueen omaa väkeä saati nykyistä hallitusta. Kuva: Rio Gandara

Ennen pormestaripestiään Vapaavuori työskenteli mm. asuntoministerinä (2007–11), elinkeinoministerinä (2012–15), Euroopan investointipankin varapääjohtajana (2015–17) ja kansanedustajana (2003–15).

– Vapaavuori oli jämpti ja jämäkkä johtaja, joka vaati hurjasti itseltään, ja sitä kautta myös alaisiltaan. Ministerinä hän oli huippupätevä, kansliapäällikkönä entisessä työ- ja elinkeinoministeriössä työskennellyt Erkki Virtanen luonnehtii.

– Ongelmia aiheutti kärsimättömyys. Vapaavuori ei ollut mallikas henkilöstöjohtaja. Pahansuopaiseksi häntä ei voi moittia, vaan kyse oli siitä, ettei hän sietänyt selittelyjä tai viivyttelyä. Sellainen saattoi saada hänen kontrollinsa pettämään.

Johtamistyylin kerrotaan säilyneen pormestarin roolissa. Osa haastateltavista näkee, että viime kuntavaalien jättimenestys nousi Vapaavuorella hattuun, ja että se olisi vain lisännyt hänen itsepintaisuuttaan. Vapaavuoren sanotaan olleen usein kuuntelevinaan alaisiaan, mutta tehneen ratkaisut itsenäisesti.

– Työelämässä Vapaavuori ei mielellään kuuntele kuin heitä, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Muut ovat hänelle usein kuin ilmaa, Helsingin kaupungin palveluksessa oleva henkilö kertoo.

– Hän tuntuu luottavan vain harvoihin.

Joulukuussa 2019 Helsinki irtisanoi tietohallintojohtajansa. Julkisuudessa pormestari ei edes yrittänyt pukeutua sensitiivisyyden kaapuun.

– En voi hyväksyä, että keskeisten henkilöiden kyvyttömyyttä suoriutua tehtävistään katsotaan läpi sormien, hän pamautti.

Ehtymätön kunnianhimo on joidenkin mukaan näkynyt myös siten, että ”Vapaavuori omii tinkimättömästi ideoita omiin nimiinsä”. Hänen nähdään janoavan kunniaa.

Kaupungin johdossa kuohuntaa ovat aiheuttaneet monet projektit keskustatunnelihankkeesta alkaen. Vapaavuoren ja apulaispormestareiden Anni Sinnemäen (vihr) ja Nasima Razmyarin (sd) välit ovat olleet katkeamaisillaan. Kesällä 2020 Razmyar moitti HS:n haastattelussa Vapaavuorta liian autoritaariseksi johtajaksi.

Razmyar sanoi haastattelussa havainneensa pelon ilmapiiriä, kun Vapaavuori oli huutanut alaisilleen tai piikitellyt asianosaisia.

– Olen oman näkemykseni Vapaavuoresta jo esittänyt. Minulla ei ole syytä palata aiheeseen, Razmyar linjaa Urheilulehdelle.

Jan Vapaavuoren johtamistyyli on ihmetyttänyt muun muassa Helsingin apulaispormestaria Nasima Razmyaria. Kuva: Rio Gandara / HS

HS haastatteli viime kesäkuussa noin 20 Helsingin kaupungin virkamiestä. He moittivat Vapaavuorta ”ohijohtamisesta” ja mikromanageroinnista, yksityiskohtiin puuttumisesta. Vapaavuoren kerrotaan jakaneen käskyjään huipulta suoraan suorittavalle portaalle.

– Ohijohtaminen ei ole modernia, jaettua johtamista. Nykyjohtaminen perustuu siihen, että nimenomaan valtuutetaan keskiportaan johtoa. Muutoin sen motivaatio ja vastuuntunto saattaa heikentyä, johtamisen apulaisprofessori Olli-Pekka Kauppila ruotii.

HS:n artikkelin jälkeen osa kaupunginhallituksen jäsenistä törmäsi tietoihin, joiden mukaan Vapaavuoren johtamistyyliä oli kritisoitu laajemminkin kaupungin työntekijöiden keskuudessa. Kaupunginhallituksessa keskusteltu selvityspyyntöasia jäi lopulta kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan päätettäväksi. Sarvilinna kertoo, ettei asiassa ollut syytä edetä.

Vapaavuoren julkisia esiintymisiä kiitellään usein vaikuttaviksi, selkeiksi. Aina ne eivät kuitenkaan ole menneet maaliin.

Pormestarikautensa alussa Vapaavuori hehkutti, kuinka hänen palkkansa laskee oleellisesti Euroopan investointipankkipestistä. Pian paljastui, että pankki maksaa hänelle kolmen vuoden siirtymäkorvauksena 340 000 euroa. Näin ollen hänen palkkatasonsa pysyi käytännössä samana, kuukausittain noin 24 000 eurossa. Asian paljastuttua hän kertoi lahjoittavansa suurimman osan korvauksesta hyvän­tekeväisyyteen.

Kritiikin vastapainoksi löytyy laajalti suitsutusta. Vapaavuorta kehutaan taitavaksi poliitikoksi, joka ei jää yleensä kabinettiväännöissä kakkoseksi.

– Janne on hauska seuramies. Rento ja lupsakka niiden ihmisten seurassa, joiden hän kokee olevan puolellaan. Ja kun Jannella on hyvä päivä, hän käyttäytyy harmonisesti kenen tahansa seurassa, Vapaavuoren läheisesti tunteva vaikuttaja sanoo.

Vapaavuori puhuu monien mielestä myös viisaita. Näyttöä on siitä, että hän perustelee kantansa seikkaperäisesti ja kansantajuisesti.

– Tunnen Jannen hyvin, olen työskennellyt hänen alaisenaankin. Hän näkee vaivaa ennen kuin muodostaa mielipiteensä. Häneen on vaikea vaikuttaa, eivät lobbaritkaan siihen pysty, näkee entinen kansanedustaja ja Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Anssi Rauramo.

Näyttöä on siitäkin, että tarvittaessa Vapaavuori uskaltaa hyökätä myös omaa puoluettaan vastaan. Kokoomuslaisia se ei ole aina miellyttänyt, osa puolueen jäsenistä epäilee miestä laskelmoivaksi.

– On muistettava, ettei Vapaavuori ole sooloillut ilman tuloksia. Hän vastusti voimakkaasti ja onnistuneesti maan edellisen hallituksen (kokoomus mukana) ajamaa sote-uudistusta, valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari kertoo.

Jan Vapaavuori on Helsingin pormestarina johtanut useita pääkaupunkiseudun ”koronanyrkin” tiedotustilaisuuksia. Kuvassa myös Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Poliittisiin kukkotappeluihin Vapaavuori kiilaa aika ajoin. Hiljattain Vapaavuori hyökkäsi väkevästi Sanna Marinia vastaan, kun koki pääministerin syyllistävän lapsia ja nuoria virusmuunnoksen leviämisessä. Vielä samana iltana pääministeri teki hallituksen nimissä vastaiskun Twitterissä.

– Se, että Vapaavuori on ollut voimakkaasti hallituspolitiikkaa vastaan, voi liittyä hänen jatkopyrkimyksiinsä. Vapaavuoren profiloituminen oman tiensä kulkijaksi, etäisyyden otto puoluepolitiikkaan ja hakeutuminen Olympiakomiteaan viittaavat pyrkimykseen puhutella laajempia yleisöjä, Ruostetsaari toteaa.

– Nähdyn perusteella ei yllättäisi, jos hän aikoisi presidenttiehdokkaaksi.

Myös tehokkuudesta ja työmoraalista Vapaavuori saa kiitosta.

– Kun Talvivaaran kaivoskatastrofi iski, Vapaavuori sanoi, että nyt lähdetään paikan päälle. Se teki vaikutuksen, sillä moni muu ministeri ei olisi uskaltautunut sinne, Virtanen painottaa.

Entinen koristähti Rauramo arvelee, että Vapaavuori on ”kenties liiankin älykäs asioiden hahmottaja”.

– Janne toimii monesti jo, kun muut vasta sulattelevat asioita, Rauramo sanoo.

Hänen mielestään Vapaavuoren johtamistyylistä on tehty virkapuolella liian iso numero.

– Ihmiset aina valittavat, että pitäisi löytää henkilö, joka oikeasti johtaa. No, Janne on johtanut joukkojaan edestä, ja aina hän on myös valmis kantamaan vastuunsa. Sitä luulisi arvostettavan, Rauramo kummastelee.

Ollaan perusdilemman äärellä. Suomalaiset arvostavat kovaa ja määrätietoista johtamista, mutta eivät halua johdettaviksi. Monet haluavat paitsi kuulla kehuja myös tuntea arvokkuutta. Tämä on se ristiriita, johon monet uskovat Vapaavuoren kaatuvan urheilun järjestömaailmassa.

”

 On tullut sanottua ihmisille tavalla, josta en ole ylpeä.

Palataan Vapaavuoren työhuoneeseen. Hän vaikuttaa ymmärtävän hyvin, että hänen johtamistyylistään keskustellaan tässä yhteydessä.

Puheeksi nousevat taustahaastateltavien väitteet, joiden mukaan Vapaavuori toimisi johtajana epämodernisti, alaisilleen huutaen ja piikitellen.

– Allekirjoitan kritiikin osittain. Tunnustan olevani toisinaan liian kärsimätön. Ja on tullut sanottua ihmisille tavalla, josta en ole ylpeä. Minunkin pitää pystyä kehittymään ja kasvamaan, jotta oppisin hillitsemään itseäni hankalissa tilanteissa, Vapaavuori vastaa.

– Mutta tämä ei tarkoita sitä, että toimisin koko ajan jotenkin moitittavasti. Suurimman osan ajasta toimin pehmeämmin, oppien mukaisesti. En mielestäni koskaan huuda ihmisille.

Mikromanagerointiväitettä Vapaavuori ei sulata alkuunkaan.

– Mielestäni se on yksi hyvä johtamisen keino. Ei sitä voi pysyvästi tehdä, mutta se on johdolta esimerkin näyttämistä, vaikkapa kunnianhimosta, hän perustelee.

– Jos välttelee kaikkia hankalia tilanteita eikä laita itseään likoon, mikään ei koskaan muutu.

Oletko ollut aidosti joistakin asioista eri mieltä kokoomuksen kanssa vai onko se ollut poliittista peliä?

– Olen toiminut aidosti. On tylsää asettua omia vastaan, mutta kun on tarpeeksi iso asia kyseessä, silloin pitää uskaltaa toimia myös tällä tavoin, Vapaavuori linjaa.

Helsingin pormestari kuvattuna työhuoneessaan syyskuussa 2020. Kuva: Seppo Solmela / IS

Pormestari ei yritä edes esittää, että hänen välinsä pääministeri Mariniin ja peruspalveluministeri Krista Kiuruun (sd) olisivat tiptop-kunnossa. Myös urheiluministeri Annika Saarikon (kesk) kanssa hänellä väitetään olevan hankausta.

– Olen ollut hallituksen kanssa eri mieltä joistakin koronatoimista. Politiikkaan kuuluu, että välillä rapatessa roiskuu. Saarikkoon minulla on hyvä keskusteluyhteys, Vapaavuori näkee.

Huomattavasti oleellisempi kysymys on se, miten Vapaavuoren ja ministerien tulehtuneet välit vaikuttavat hänen kykyihinsä johtaa Olympiakomiteaa.

– Tietyt jännitteet kuuluvat elämään. Jos pelkää jännitteitä, asioiden edistäjä ei ole uskottava. Vastuulliset ihmiset osaavat nähdä jännitteiden yli, eli en usko että tästä syntyy ongelmia jatkossa, hän kuittaa.

Jännitteet liittyvät myös siihen, miten Vapaavuori soveltuu OK:n johtajaksi ja mitkä ovat hänen motiivinsa.

– Johdan Olympiakomiteaa itsenäni. Olympiakomitea on iso toimija, mutta ei pidä yliarvioida sen roolia. Kentällä on lajiliittoja, seuroja, joukkueita ja yksittäisiä urheilijoita. Kaikkien näiden kautta urheilua oikeasti johdetaan, Vapaavuori linjaa.

– Olympiakomitea koordinoi huippu-urheilun johtamista. Se on kentän ylin edunvalvoja, kokoava voima ja toivottavasti tulevaisuudessa myös ravisuttelija.

Jan Vapaavuori näkee, että Olympiakomitea voi toimia myös suomalaisen urheilun ravistelijana jatkossa. Kuva: Rio Gandara / HS

Olympiakomitean puheenjohtajavaali politisoitui viime vuonna vahvasti. Alkuun merkit viittasivat siihen, että energiakonserni St1:n omistaja Mika Anttonen nousisi johtoon, koska Jääkiekkoliiton rinnalla monet muutkin isot lajiliitot antoivat ymmärtää tukevansa häntä.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti jopa vieraili jääkiekkoa ja hiihtoa miljoonilla euroilla tukevan Anttosen luona.

– Syntyi vahva tunne siitä, että minulla olisi laaja kannatus. Kun kuitenkin selvisi, että Palloliitto ja muutamat muut lajiliitot tukevatkin Vapaavuorta, päätin jäädä kisasta, sillä en halunnut mukaan poliittiseen valtataisteluun, Anttonen sanoo.

Pelikentälle jäi kolme kokoomuspoliitikkoa – Vapaavuori, Kanerva ja Sari Multala – sekä taitoluisteluvaikuttaja Susanna Rahkamo. Heistä Vapaavuori pesi loppusuoralla Rahkamon.

Moni uskoo Anttosen olleen liian sinisilmäinen uskoessaan, ettei lajikateus painaisi taustalla. Palloliiton väitetään halunneen suitsia jääkiekon ylivaltaa ja ajaneen siitä syystä Vapaavuorta tehtävään.

– Lajikateudella ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Palloliitto asettui Vapaavuoren tueksi Anttosen sijaan, Ari Lahti kiistää ja jatkaa.

– Halusimme OK:n johtoon henkilön, joka pystyisi parhaiten takaamaan valtion rahoituksen urheilulle. Tunnen Vapaavuorta, koska vuosien varrella olemme jokusen kerran törmänneet sekä bisneksen että urheilun kautta. Olimme aikanaan jutuissa esimerkiksi energiahankkeista.

Sijoitusyhtiö Icecapitalin omistavaa Lahtea luonnehditaan ratkaisukeskeiseksi ja helposti lähestyttäväksi persoonaksi. Löytyy niitäkin, jotka epäilevät hänen Vapaavuorelle antamansa tuen liittyvän ainakin osittain Anttoseen, jota pidetään urheilun suurimpana hyväntekijänä.

– On syntynyt vaikutelma, että Ari Lahti haluaa näyttää pystyvänsä Vapaavuoren rinnalla samaan kuin Anttonen, kokenut urheiluvaikuttaja näkee.

Moni epäilee, että Vapaavuori seuraa Sauli Niinistön polkua urheilupomosta presidenttiehdokkaaksi. Kuva: Heidi Piiroinen / HS

Asuntoministerinä Vapaavuori kampanjoi korkotukilain puolesta, joka astui voimaan 2009. Lain nähdään olleen lottovoitto suursijoittajille. Valtio takasi lainoja esimerkiksi kerrostalojen rakennusprojekteihin ja myönsi korkotukea niihin sijoittaneille. Moni rikastui, koska sijoitukset sai realisoida viiden vuoden kuluttua.

– Se oli kieltämättä hyvä laki, mutta ei tullut mieleenkään Olympiakomitean vaalin aikana. Jos joku Vapaavuoren tekemisistä on vakuuttanut, niin Turun telakan pelastusoperaatio. Se oli häneltä konkreettinen voimannäyttö, Lahti sanoo.

Uuden urheilupomon kannattajat uskovat, että Vapaavuori pystyy auttamaan urheilua ja liikuntaa poliittisella vaikutusvallallaan ja laajalla osaamisellaan. Kannattajat eivät näe hallituksen kanssa riitelyn koituvan urheilun turmioksi.

– Kannatimme alun perin Anttosta, mutta hänen vetäydyttyään uskomme Vapaavuoren olevan laajan kontaktiverkostonsa ja osaamisensa ansiosta mies paikallaan, Hiihtoliiton Haapasalmi perustelee.

– Ei haittaa, vaikka puheenjohtajan luonteesta löytyy katujätkämäisyyttä. Pääasia on, että hän laittaa itseään peliin. Tällainen on selvästi parempi vaihtoehto kuin johtaja, joka vain mielistelee kaikkia. Niitä on riittänyt, ja urheilun tukirahoille ei ole tapahtunut vuosikymmeniin mitään, pienen lajiliiton edustaja linjaa.

Epäilijöitäkin riittää. Jotkut epäilevät, ettei Vapaavuori saa edes audienssia urheilusta päättävien ministerien luokse.

– Minusta Vapaavuori ei sovi nykymuotoisen Olympiakomitean johtajaksi. Hänen taustansa synnyttää ulkoisen uskottavuusongelman, Kari-Pekka Kyrö sanoo.

– Tulevina koronaelvytysvuosina Vapaavuoren on vaikea saada pidettyä edes urheilun nykyisistä julkisista resursseista kiinni, erään lajiliiton iso nimi ruotii.

Hän pelkää ”Vapaavuoren maineen” heijastuvan myös yritysmaailmaan.

– Siellä varotaan nykyään tarkasti poliittista leimautumista, hän painottaa.

– Jos puheenjohtaja koetaan poliittiseksi peluriksi, huippu-urheilun arvostuksen parantaminen on hankalaa. Se on iso ongelma, sillä lisäresursseja voi saada vain sitä arvostusta parantamalla.

”

 Hänessä elää katupoika, ja sen kahleissa hän on enemmän tai vähemmän.

Vapaavuorta ihmisenä läheisesti tuntevat epäilevät, että ”hänen mustavalkoinen luonteensa saattaa ajautua törmäyskurssille urheiluvaikuttajien kanssa”.

– Janne haluaisi varmasti muuttua johtajana, saada mainetta pehmeämpänä arvojohtajana, mutta pelkäänpä, ettei hän mahda luonteelleen mitään. Hänessä elää katupoika, ja sen kahleissa hän on enemmän tai vähemmän, yksi heistä alleviivaa.

Tästä on jatkettava Vapaavuoren itsensä kanssa. Oletko luonteeltasi katupoika?

– Ehkä sellainenkin piirre luonteestani löytyy, jos asia halutaan niin nähdä, hän kuittaa.

Palataan vielä niihin motiiveihin. Vapaavuori sanoo päätöksestään hakeutua Olympiakomitean puheenjohtajaksi näin.

– Pyrin tehtävään rakkaudesta ja intohimosta sporttiin ja ajatuksella, että jos voin antaa sen eteen jossain vaiheessa enemmän, haluan tarttua siihen. Olen ehdottomasti koko Suomen urheilun asialla.

Entä seuraava palkkatyösi?

– Voi olla niinkin, että seuraavassa elämänvaiheessa minulla ei ole perinteistä pysyvää kokopäiväpalkkatyötä, vaan että elämä koostuisi erilaisista osa-aikaisista palasista, hän vastaa.

Jäljellä on vielä se kuuma jatkokysymys, joka jätettiin jutun alkupäässä hautumaan. Jos ilmeestä voi jotain päätellä, Vapaavuori ei tässä vaiheessa kehystäisi tarinaansa presidenttikysymyksellä. Hän korjaa asentoaan, toteaa sitten huokaisten:

– Välillä se (presidenttiehdokkuus) käy mielessäni. Mutta sitten se pitää pyyhkiä ajatuksista pois ja keskittyä siihen, että nyt eletään tässä hetkessä.

Vapaavuori karsisi kilpailullisuutta lasten urheilusta. Kuva: Kalle Koponen

Urheilulehti kysyi – näin Vapaavuori vastasi

Mikä on Suomen huippu-urheilun tilanne tällä hetkellä?

– Voi paremmin kuin miltä se äkkiseltään katsottuna näyttää. Pärjäämme varsin laaja-alaisesti, myös isoissa joukkuelajeissa. Samaan aikaan on trauma siitä, ettemme menesty perinnelajeissa, ja se näkyy erityisesti vähäisenä mitalimääränä kesäolympialaisissa.

Entä liikuntakulttuurin?

– Seuratoiminta on Suomen suurin vahvuus, sen brändi on hyvä. Saamme seuratoiminnan kautta liikutettua sekä lapsia ja nuoria että aikuisia. Sitten on isoja ongelmiakin. Liikuntakulttuurimme kuvastaa hyvin polarisoituvaa maailmaa: samaan aikaan meillä on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat pitää itsestään huolta, ja väkeä, joka ei yksinkertaisesti liiku juuri ollenkaan. Lopputulos on, että nuoret ovat yhä huonommassa kunnossa. Liikkumattomuus on järkyttävä kansantauti. Älyttömän kalliskin.

OK:n puheenjohtajan keskeisimmät tehtävät?

– Nostaa huippu-urheilun ja liikunnan yhteiskunnallista arvostusta esimerkiksi politiikan kentällä, koska vain sitä kautta urheiluun on mahdollista saada eri lisäresursseja. Niitä tarvitaan, jotta liikkumattomuutta voidaan vähentää ja nuorilla riittää huippu-urheilun esikuvia. Ne ovat korvaamattomia lasten ja nuorten innostajina. Minun on ylipäätään pystyttävä innostamaan ihmisiä, voimaannuttamaan kenttäväkeä, jotta saisimme kehitettyä toimintakulttuuriamme. Ne ovat tärkeämpiä kuin strategiat.

– Kansa kyllä arvostaa huippu-urheilua. Siitä huolimatta huippu-urheiluun lyödään negatiivisia leimoja, jotka ovat seurausta esimerkiksi kansainvälisten urheilujärjestöjen skandaaleista. Totta kai urheiluväen pitää taistella täysillä mm. dopingia vastaan, mutta usein skandaalin puhjetessa urheilu on ollut huono puolustautumaan. Ikävien yksittäistapahtumien ei tulisi antaa rapauttaa koko toimintaa.

Onko esittää konkreettisia toimia epäkohtiin?

– Jarruttamalla polarisaatiota voidaan hillitä liikkumattomuusongelmaa. Jos siinä onnistutaan, myös huippu-urheilun näkymät paranevat ratkaisevasti. Liikkeelle voi lähteä ymmärtämällä se fakta, että lapsille liikunta on enemmän leikkiä kuin kilpailua. Sen pitää olla hauskaa. Toki monille lapsillekin kilpailullisuus tuo elämän sisältöä, mutta ei kaikille! Kun lapsi menee seuratoimintaan, paljon oleellisempaa on, että lapsi viihtyy ja saa kavereita.

– Seuratoiminta on usein liian vakavaa, ja siksi monet nuoret lopettavat aikaisin. Eikä ole mitään järkeä pakottaa lapsia keskittymään liian aikaisin tiettyyn lajiin. Kouluillakin on iso merkitys, ja meidän tulisi lisätä erityisesti ala-asteen liikuntaa, mutta myös vanhemmilla on iso rooli siinä, kun puhutaan liikunnan riemun iskostamisesta lapsiin.

Mikä on koronan vaikutus urheiluun?

– Väitän, että korona on mahdollisuus. Se havahduttaa kansan oivaltamaan, mikä on liikunnan ja urheilun todellinen merkitys. Seuratoimintakin saattaa aluksi kärsiä, mutta voittaa pitkässä juoksussa.