Voiteluvirtuoosi Heikki Alakärppä vastaa Iivo Niskasen vauhdista - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Hurriganesista Metallicaan. Heikki Alakärppä on musiikkimiehiä niin kuin näkyy.­

Tatuoitu hevirumpali on suomalaisen hiihdon tuntematon kultasormi – sai Metallican jäseneltä hienon huomionosoituksen

Heikki Alakärpän tarina on alallaan vailla vertaa. Voiteluvirtuoosi ja kuntoihme palasi Suomeen ja hyppäsi suoraan syvään päätyyn Iivo Niskasen luottomieheksi.

Liikuntatieteiden ylioppilas, kilpahiihtäjä Heikki Alakärppä, 25, hölkkäsi syksyllä 1989 sauvat käsissään lyhyen matkan askeettiselta opiskelija-asunnoltaan Laajavuoren rinteen juurelle Jyväskylässä.

Laajavuoren tunnetuimman kasvatin, mäkilegenda Matti Nykäsen kovin harjoitusinto oli jo hiipunut, mutta Alakärpän katse kiinnittyi toiseen edellistalven maailmanmestariin, joka yhä laittoi usvaa putkeen.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilu­lehdessä 48/2020. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Harri Kirvesniemi oli tekemässä tyypillistä sauvarinneharjoitustaan, jossa hän juoksi Laajavuoren laskettelurinteen päälle polkua pitkin kahdeksan kertaa tahdin hiipumatta, sen kummemmitta palautuksitta. Rinteen korkeimmassa kohdassa Kirvesniemi kävi pää kenossa vain kääntymässä, hölkkäsi alas ja lähti saman tien uuteen nousuun.

Kirvesniemen lähdettyä jo juoksemaan kotiin päin polulle syöksyi hyvin lämmitellyt Alakärppä.

– Olin alhaalla kellottanut Harrin nousuaikoja. Ensimmäiseen nousuun minulta meni 20 sekuntia pidempään ja putosin ylhäällä minuutiksi polvilleni. Se oli aika mykistävä hetki, puhutaan kai eräänlaisesta avainkokemuksesta, Alakärppä muistelee yli 30 vuotta myöhemmin.

Fyysisesti hän ei ole päässyt kauaksi; Laajavuoren alle hölkkää hänen nykyiseltäkin asunnoltaan parissa minuutissa. Suomen hiihtomaajoukkueen huoltotiimiin 13 vuoden poissaolon jälkeen palannut kuntoihme treenaa samoissa rinteissä yhä päivittäin, koska on pakko.

Iivo Niskasen sukset eivät alkavallakaan kaudella ole joka kilpailussa täydelliset, mutta syy ei tule kertaakaan olemaan se, etteikö huoltomies olisi pystynyt testaamaan niitä tarpeeksi ja tarpeeksi kovissa vauhdeissa.

Heikki Alakärpällä jäi Jari Isometsän sanoin ”kuti piippuun” hiihtouralla huolimatta huimasta hapenottokyvystä. Menestystä tuli muun muassa SM-viestissä 1997 Jyväskylän Hiihtoseuran riveissä.­

Palataan vuoteen 1989. Valmennusopintonsa kandidaatinpaperien kynnykselle yliopistolla saattanut Alakärppä päätti ulosmitata kykynsä kilpaladuilla. Sotkamon hiihtolukion käynyt nuori mies oli ollut ylempää kansallista keskitasoa sekä nuorissa että yleisessä sarjassa. Etelälappilaisen Simon Kirin kasvatin yksilölajivalinta ei aikanaan ollut hankala. Alaniemen kotikylä sijaitsee 25 kilometriä Simon keskustasta, eikä sen populaatiosta riittänyt massaa joukkuelajeihin.

– Vuodesta 1990 vuoteen 1996 olin käytännössä ammattihiihtäjä. Elin opintolainalla, satunnaistöillä ja peruspäivärahalla. Minulle ei tarvitse rautalangasta vääntää, mitä köyhyysraja tarkoittaa.

Kevättalvella 1994 Sodankylässä hiihdettiin 15 kilometrin SM-mitaleista Alakärpälle paremmalla, perinteisellä tavalla. Kuudes sija yli kaksi minuuttia juuri kolme olympiamitalia Lillehammerista lakaisseen Mika Myllylän perässä ei äkkiseltään kuulosta paljolta, mutta asiat on syytä laittaa perspektiiviin.

Myllylän lisäksi edelle ehtivät vain tuoreet viestin olympiamitalistit Jari Isometsä, Jari Räsänen, Kirvesniemi ja MM-mitalisti Karri Hietamäki. Taakse jäivät esimerkiksi arvokisamitalistit Mika Kuusisto ja Sami Repo sekä arvokisakävijä Jukka Hartonen.

– SM-kisojen kuudes sija voi 2020 kuulostaa vaatimattomalta, mutta 1994 suomalaisessa hiihdossa elettiin aivan toisessa maailmassa. Yleistaso oli eri planeetalta kuin nyt, arvokisapaikoista haaveili joka kevät jonkinlaisen realismin pohjilta yli 20 täysillä lajiin satsannutta kaveria, sanoo Isometsä, Lapin piirin hiihtäjä, joka on tuntenut Alakärpän yli 40 vuotta.

Alakärpän merkittävin vahvuus oli hapenottokyky. Hän on Jyväskylän yliopiston testilaboratorion matolla henkäissyt 25 minuutin testissä parhaimmillaan 85 millilitraa happea minuutissa joka painokiloaan kohden. Tällaiseen lukemaan ei nykymaajoukkueessa päässe kuin Iivo Niskanen – toki maastohiihdon vaatimukset ovat neljännesvuosisadassa mullistuneet kilpailumuotojen ja rataprofiilien osalta suuntaan, joka ei enää vaadi tällaisia lukemia.

– Onhan 85 kova lukema, mutta silloin se ei ollut mikään iso poikkeus. Nykyään olisin hapenotollisesti superlahjakas hiihtäjä, mutta siihen aikaan A-maajoukkueessa saattoi olla samaan aikaan useita yli 90 millilitran miehiä.

Keijo Kurttila ja Alakärppä Italian Asiagossa 1999.­

Jyväskylän kuulun testimaton historiassa Alakärppä on ollut ahkerin koe-eläin.

– Osallistuin vapaaehtoisena mitä erilaisimpiin testeihin, kun sinne tarvittiin joku kärsimään tutkimuksia tai opinnäytetöitä varten.

Isometsän mielestä Alakärpän aktiiviuralla jäi kuti piippuun.

– Heikin hapenotolla olisi pitänyt hiihtää kovempaa. Jostain se jäi kiikastamaan, ehkä tekniikasta ja taloudellisuudesta, Isometsä sanoo.

Muun muassa hyvä SM-esitys Sodankylässä innosti kuitenkin B-maajoukkueen silloisen valmentajan, lappilaisen Kari-Pekka Kyrön valitsemaan Alakärpän ryhmäänsä esimerkiksi Sami Revon, Kuisma Taipaleen ja Sami Heiskasen seuraksi.

– Haaveilin vuoden 1995 MM-kisoista Thunder Bayssä.

30 ikävuoden rajapyykin sivuuttanut hiihtäjä ei ollut lähelläkään kisapaikkaa, ja keväällä 1996 realiteetit olivat käsissä: kansainvälistä menestyjää hänestä ei hiihtäjänä tulisi. Alakärppä päätti ottaa liikuntatieteiden kandidaatin paperit ulos yliopistosta.

Japanin päävalmentajaksi siirtynyt Pekka Vähäsöyrinki tunsi Alakärpän innostuksen myös välinepuolen asioihin ja pyysi tämän huoltotiimiinsä. Näissä töissä ura on jatkunut katkeamattomasti siitä lähtien.

– Jos sanoo, että Heikki on kiinnostunut välineistä, se on melkoinen understatement. Hän on loputon paneutuja. Heikin voi herättää kello 4 ja pyytää puhumaan hiihtosauvan remmin säätämisestä. Puhetta tulee viisi tuntia, toteaa Kyrö, jonka huoltotiimiin Alakärppä kuului tämän päävalmentajavuodet 1998–2001.

Alakärppä työskenteli Japanin leivissä talvella 1997.­

Matkalle mahtuivat Lahden MM-kisat 2001. Niistä Alakärppä tarinoi omintakeiseen tyyliinsä, jossa vastuu jää usein kuulijalle.

– Olen ollut huoltajana kuusissa olympia- ja 12 MM-kisoissa. Lahti oli ainoa, jossa huolto ei tehnyt yhtään isoa virhettä.

Alakärppä pitää hetken hiljaisuuden ja kysyy:

– Halusit ilmeisesti kuulla kisojen tiimoilta jostain muusta kuin huollon onnistumisesta?

Alakärppä kertoo, ettei sen koommin ole vaihtanut sanaakaan aiheesta yhdenkään dopingista kärynneen suomalaishiihtäjän kanssa. Väleissä hän on ollut kaikki vuodet jokaiseen.

– Aika oli sellainen; Suomi ei ollut siinä pelissä yksin. Yllättikö tapahtunut? Ehkä ei sinänsä, laajuus ja mittasuhteet toki.

Yhtä dramaattisia hetkiä Alakärppä koki huoltokopilla vasta 13 vuotta myöhemmin, kun Sami Jauhojärvi Sotshin olympiakisojen parisprintissä ohitti härskisti Saksan ankkurin Tim Tscharnken, joka kaatui. Jauhojärvi jatkoi voittoon, Tscharnke jäi maahan itkemään kohtaloaan, vaikka olisi pystynyt helposti varmistamaan pronssimitalin.

Sami Jauhojärvi ohitti Saksan Tim Tscharnken Sotshin olympialaisten parisprintissä.­

Saksan huollossa jo seitsemättä vuotta työskennelleen suomalaisen olo oli jakomielitautinen. Suomen kulta ilahdutti, mutta päällä oli palkanmaksajan takki, jossa luki Germany.

– Kukaan meidän porukasta ei arvostellut ”Mustin” rajua ohitusta, mutta Tim (Saksa jäi peräti 7:nneksi) sai kuulla kollegoiltani kunniansa, oikein kunnon haukut. Hänhän ei henkisesti päässyt siitä kilpailusta koskaan yli.

Japanin-pestin jälkeen Alakärppä tuli 1998 Suomen tiimiin, jossa palveli kevääseen 2007. Huoltohommien ohessa akateemistakin valmennussivistystä hankkinut mies on ehtinyt valmentaa kolmea arvokisamitalistia: entistä elämänkumppaniaan Riikka Sirviötä, Kati Venäläistä (os. Sundqvist) ja Anne Kyllöstä.

– Ehkä tämä on vähän jyrkkä arvio, mutta Heikki on tällä hetkellä Suomen kopilla ehkä kovin kaveri silläkin puolella, ainakin akateemisesti oppinein. Se, että Iivo tuli hänelle, oli tietysti itsestäänselvyys. Kaksi porukan ylivoimaista valiota yhteen, Kyrö katsoo.

Alakärpän lojaaliudesta ja nöyryydestä maajoukkueen valmennus- ja huoltojohdon ei tarvitse kantaa huolta. Saksan maastohiihdon lajipäällikkö ja simolaisen pitkäaikainen työkaveri Andreas Schlütter arvostelee Alakärppää vain yhdestä asiasta: henkilökohtaisen kunnianhimon puutteesta ja turhasta vaatimattomuudesta.

– Heikki on työläinen. Hän tekee loistavasti omat hommansa, mutta aloitteita hän ei tee ikinä, ei tuo itseään lainkaan esiin. Onko se suomalaisuutta? En tiedä.

Alakärppä entisen elämänkumppaninsa Riikka Sirviön rinnalla vuonna 1997.­

Alakärppä korvaa A-maa­joukkueessa Niskasen huoltajana Kati Venäläisen puolison Mika Venäläisen, jonka pitkä ja menestyksekäs työsuhde kansallis­sankarin kanssa ajautui viime kaudella useasti kriisiin ja lopulta umpikujaan.

Mika Venäläisen ja Alakärpän tiet ristesivät jo keväällä 2010. Alakärpän piti palata Suomen huoltotiimiin Saksasta jo tuolloin, mutta päävalmentaja Magnar Dalen torpedoi ajatuksen. Alakärppä oli pari kertaa oikaissut itsetietoisen Dalenin puheita ja maksoi nyt hintaa. Hän antaa edelleen norjalaisesta varsin graafisen näkemyksen, joka ei koko perheen lukemistoon istu.

Venäläinen voiteli kaudella 2010–11 Alakärpän urheilijoiksi jo puhuttujen Jauhojärven ja Aino-Kaisa Saarisen suksia – erinomaisesti.

– Rehellisesti sanoen tunnen kovaa painetta siitä, mikä asemani nyt on. Saksa on niin iso urheilumaa, etteivät menestyspaineet ole koskaan kenenkään niskassa samalla lailla kuin Iivolla Suomessa. Emmekä me Iivon kanssa varmasti onnistu välineiden kanssa täydellisesti joka kerta. Toivon, ettei minua pidetä minään kultamidaksena.

Heikki Alakärppä testaamassa suksia Val de Fiemmessä 2013.­

Saksaan Alakärpän houkutteli 2007 maan silloinen valmentaja, Hiihtoliiton nykyinen toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen. Maastohiihdon asema oli vielä suhteellisen vahva mm. Axel Teichmannin, Tobias Angererin ja Claudia Nystadin kaltaisten urheilijoiden ansiosta. Sittemmin Saksan pudotus on ollut raju, koko lajin tappioksi.

Siitä huolimatta Alakärppä tuo Saksasta mukanaan ässäkortin eli Oberstdorfin tämän talven MM-maastojen ja -olojen kovan luokan tuntemuksen. Kostean ja kuivan lumen vaihtelu radan eri osissa aiheutti 2019 Seefeldin MM-kisoissa huoltajille valtavasti päänvaivaa ja epäonnistumisia. Saksalaiset taas menestyivät kisoissa paremmin kuin sen kauden maailmancupeissa.

Samat olosuhdehaasteet odottavat taas helmi-maaliskuussa Etelä-Saksassa, jossa Marjo Matikainen 1987 kiroili jäätyneitä pitovoiteitaan matkalla MM-kultaan.

– Heikki tuo Suomen joukkueelle erittäin merkittävän kilpailuedun varsinkin perinteisen hiihtoon. Asiasta ei tarvitse edes keskustella. Hän tuntee täydellisesti siellä toimivat hiontakuviot ja voitelut, sanoo toinen Alakärpän pitkäaikainen työkaveri, Saksan entinen huoltopäällikkö Rene Sommerfeldt.

Ex-hiihtäjä arvioi, että Suomen joukkueessa Alakärppä ei pääse livahtamaan tukalista tilanteista yhtä ketterästi kuin aikanaan Saksassa.

– Heikki teki suksia useille vaativille ja temperamenttisille persoonille, kuten Claudia Künzelille, Stefanie Böhlerille ja Jens Filbrichille. Jos joskus ei mennyt ihan putkeen ja urheilija korotti ääntään, Heikki sanoi viattomasti ich verstehe gar nichts (en ymmärrä yhtään mitään) ja lähti päätään pyöritellen paikalta, Sommerfeldt muistelee makeasti nauraen.

Todellisuudessa Alakärppä puhuu erinomaista saksaa.

Ulrichin kapula

Heikki Alakärppä esittelee ylpeänä viimekeväistä läksiäislahjaansa Saksan maajoukkueesta: kuvakirjaa, johon kaikki aktiiviurheilijat ovat kirjoittaneet lämpimät terveisensä kotimaahansa palanneelle ammattilaiselle.

Heikki Alakärppä sai Metallican Lars Ulrichilta rumpupalikan 2012.­

Mutta vielä ylpeämpänä vahvasti tatuoitu voiteluvirtuoosi kaivaa esille aarteistonsa todellisen timantin: Metallica-yhtyeen Lars Ulrichin rumpupalikan. Lapsuudessaan »pelkästään» Hurriganesia kuunnellut Alakärppä syttyi myöhemmin 1981 perustetusta metalliyhtyeestä niin, että bändin keikoillaan kaiken ja ylikin nähneet jäsenet osaavat jo panna hänet merkille.

– Vuonna 2012 olin lähdössä Helsingistä Norjaan Saksan harjoitusleirille, mutta kävin ensin Kalasatamassa katsomassa Metallican keikan.

Ulrich pani kannujensa takaa merkille, että vanha parrakas tuttu on jälleen kerran paikalla. Soiton tauottua hän päätti palkita tämän uskollisuudesta. Hän ojensi Alakärpälle keikalla käyttämänsä rumpukapulan.

– Siihen meinasi yksi paljon minua pidempi kaveri iskeä väliin, mutta Lars ei irrottanut palikasta ennen kuin se oli minun kädessäni.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti