Aikansa lupaavin painonnostaja Ari Kurko ammuttiin Kotkassa 1970 - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

MM-mitalistin elämä päättyi 21-vuotiaana pistoolin luotiin Kotkan öisellä kadulla – ”Et usko mitä olen tehnyt”, ampuja sanoi

Aikansa lupaavimman painonnostajan Ari Kurkon kohtalo on puhuttanut tänä vuonna. Urheilulehti löysi uutta tietoa traagisesta ampumisvälikohtauksesta Kotkassa. Uhrin veljeltä Kari Kurkolta kesti pitkään päästä yli vuoden 1970 tapahtumista.

Painonnostaja Ari Kurkon elämä päättyi epäselvän nahistelun jälkeen päätteeksi Kotkassa syksyllä 1970.­

13.12.2020 7:13

Torstai-ilta 29. lokakuuta 1970 oli Kotkassa kolea. Kuuteen boforiin noussut tuuli pureutui luihin ja ytimiin.

Elokuvateatteri Palatsissa luvattiin kuin pahan enteenä räjähtävää toimintaa leffassa Verta nahkatakissa.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 49/2020. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Hotelli Meritornin vetonaulana oli ”Pakilan satakieleksi” kutsuttu Erkki Junkkarinen. Sinne suuntasi työkaverinsa kanssa myös Pohjois-Karjalasta lähtöisin ollut 22-vuotias teollisuusvartijaharjoittelija, joka oli muuttanut Kotkaan edellisenä kesänä.

Vartija otti illanviettoon mukaan 7,65 kaliiperin FN-puoliautomaattipistoolin, johon hän oli saanut työnsä varjolla hallussapitoluvan vain kolme päivää aikaisemmin.

Vartija selitti myöhemmin kuulustelussa aseen mukaan ottamista sillä, ettei usean asukkaan vuokrahuoneistossa ollut pistoolille lukittua säilytyspaikkaa. Mies pelkäsi aseen joutuvan vieraisiin käsiin ja ”mahdollisesti lain vastaisten tekojen suoritusvälineeksi”, kuten hän kuvaili poliisille.

Samassa huoneistossa asunut 23-vuotias työkaveri lähti Meritornista tapaamaan tyttöystäväänsä, mutta 22-vuotias mies päätti jatkaa iltaa tornibaaristaan kuuluisassa kotkalaisravintolassa.

Se muutti illan kulun.

Ari Kurko oli aikansa lupaavin painonnostaja.­

Vartija muisteli poistuneensa Meritornista hieman ennen puolta yötä. Mielestään ”melko runsaasti” juovuksissa ollut mies oli ensin jutellut kaupungilla tuntemattoman tytön kanssa.

Sen jälkeen hän oli lähtenyt kävelemään kohti Satamakadulla sijainnutta asuntolaa. Kauppatorin apteekin kulmassa vartija oli tavannut nahkapuseroon sonnustautuneen miehen, jota ei tuntenut.

– Nyt tässä on tämän illan hommat selvät, kun on ravintolat kiinni, mies oli sanonut vartijalle.

Vartija jäi tarinoimaan miehen kanssa, joka kuulusteltavan muistikuvien mukaan kertoi olevansa painonnostaja ja Euroopan mestari.

Nimeään mies ei sanonut vartijalle. Mies ei ollut Euroopan mestari, mutta kylläkin tuore MM-kisojen hopeamitalimies ja suomalaisen painonnoston komeetta Ari Kurko, 21.

Vartija vakuutti keskustelun urheilijan kanssa jatkuneen ystävällisessä hengessä ilman pienintäkään riitaa. Vartijan mukaan ilmapiiri muuttui, kun 22-vuotias kotkalainen teknisen koulun opiskelija ilmestyi paikalle.

– Mitäs tämä jätkä vittuilee, opiskelija kysyi Kurkolta.

Vartija koki opiskelijan esiintymisen hyvin uhkaavana. Vartija pelkäsi jopa selkäsaunaa. Hän kertoi levittäneensä kätensä ja huitaisseensa käsillään miehiin päin.

Sitten alkoi tapahtua.

Vartija lähti juoksemaan karkuun. Opiskelija kuitenkin tavoitti hänet nopeasti. Vartijan mukaan opiskelija otti häntä kurkusta kiinni ja paiskasi päin apteekin kiviseinää. Vartijalta irtosi solmio, paidannapit aukesivat ja aluspaita repeytyi. Mies sai myös opiskelijan nyrkistä iskun kasvoihinsa.

Vartija ryntäsi uudelleen pakoon ja sai nyt peräänsä opiskelijan lisäksi myös Kurkon. Vartija pinkoi Kauppakadulta Vuorikadulle.

Kurko saavutti vartijan Halosen talon kohdalla Vuorikatu 11:ssa. Vartija otti samoilla hetkillä taskustaan pistoolin ja ehti ladata sen. Hän ei kertomansa mukaan sillä hetkellä vielä tiennyt, kumpi miehistä oli hänet tavoittanut.

Vartija ja Kurko kaatuivat kadulle. Vartija laukaisi pistoolin kolme kertaa. Kaksi luodeista osui Kurkoon.

Eläkkeellä ollut 68-vuotias poliisimies asui ampumispaikan naapurissa. Hän oli lukemassa kirjaa, kun kuuli laukauksia kadulta noin kello yhden aikaan. Todistaja näki miehen makaavan kadulla. Toinen mies seisoi kadulla raplaten asettaan.

– Nyt teille taisi tulla leipää pitkäksi aikaa, entinen poliisi huusi ikkunasta ampujalle.

Asemies poistui paikalta juosten. Poliisit saapuvat nopeasti paikalle. Opiskelija oli mennyt läheiselle taksiasemalle ja pyytänyt hälyttämään apua.

Ari Kurko kiidätettiin Kotkan keskussairaalaan. Hänen hyväkseen ei voitu tehdä mitään. Painonnostaja oli saanut luodin vatsaansa ja rintaansa. Luoti oli lävistänyt sydämen. Kurkon veren alkoholipitoisuus oli varsin vähäinen, 0,62 promillea.

Samaan aikaan vartija ilmestyi asunnolleen ja vaikutti 23-vuotiaan työkaverin mielestä hyvin hermostuneelta.

– Et usko, mitä minä olen tehnyt, vartija oli lopulta huokaissut ja ilmoittanut ”elämän olevan nyt aivan piloilla”.

Vartija tunnusti ampuneensa miehen. Työkaveri otti häneltä aseen ja patisti kaveriaan lähtemään mukanaan poliisilaitokselle. Vasta poliisilaitoksella vartija sai kuulla ampumansa urheilijan nimen.

Ari Kurkon kolme vuotta nuorempi pikkuveli Kari Kurko oli seuraavana aamuna lähdössä kouluun Kotkan lyseoon, kun poliisit saapuivat kertomaan suru-uutista kotiin Keskuskadulle.

– Tietysti olin ihmetellyt, kun Ari ei ollut tullut kotiin. Tuli nukuttuakin jotenkin huonosti.

Tieto Arin joutumisesta ampumisvälikohtauksen uhriksi öisellä kadulla tuntui pikkuveljestä täysin käsittämättömältä.

– Ei tullut koulupäivää, ei tainnut tulla pitkään aikaan, Kari Kurko huokaa.

 Se oli itselleni tosi vaikea paikka. Meni varmaan parikymmentä vuotta, että pääsin asiasta eteenpäin.

Hänen mukaansa tuohon aikaan ei ollut ajatustakaan, että olisi pitänyt saada jostakin esimerkiksi keskusteluapua.

– Se oli itselleni tosi vaikea paikka. Meni varmaan parikymmentä vuotta, että pääsin asiasta eteenpäin.

Arin kuolema oli musertava uutinen myös nelilapsisen perheen äidille Sylvi Kurkolle, joka oli menettänyt aviomiehensä vain viisi vuotta aikaisemmin.

– Kun isä kuoli, Lions-klubi toi joskus ruokakortteja. Sitten kun Ari alkoi menestyä, Valio tuli jotenkin mukaan, ja saatiin maitoa ja juustoa.

Äiti uurasti uskomattomasti perheensä elättämiseksi.

– Hän teki parhaimmillaan kolmea työtä. Oli koululla siivoamassa, kävi siivoamassa myös Vanhalan leipomossa ja oli sitten vielä yöllä töissä Kotkan Painimiesten nakkikioskilla, ammattikalastajana työskennellyt Kari Kurko ihmettelee.

Kotkalaiset painonnostajat kantamassa Ari Kurkon arkkua Parikan hautausmaalla. Kari Kurko ensimmäisenä oikealla.­

Luodit katkaisivat isoveljen taipaleen juuri kun hän oli nousemassa painonnoston huipulle. Aikaisemmin 67,5 kilon sarjassa nostanut kotkalainen oli siirtynyt 75 kilon sarjaan vuoden 1970 SM-kisoissa.

– Mie suutuin, että ei helvattu, siellä on Ahon Paavo, et ikinä voita sitä. Sanoin ennen kilpailua, että syön hatullisen paskaa, jos sie voitat Ahon, Kari Kurko muistaa jutelleensa veljelleen.

Ari Kurko punnersi SM-kisoissa uuden Pohjoismaisen ennätyksen 150,5 kiloa. Suorituksen jälkeen hän käveli pikkuveljensä luokse ja kehotti tätä ottamaan hatun esille. Kurko löi Ahon.

Ari Kurko kirjoitti keväällä 1970 ylioppilaaksi ja sai opiskelupaikan Helsingin yliopiston voimistelulaitokselta. Hän päätti suorittaa ensin varusmiespalveluksen Uudenmaan jääkäripataljoonan urheilujoukoissa Santahaminassa.

MM-kisat pidettiin syyskuussa Columbuksessa USA:ssa. Jääkäri Kurko voitti tuloksella 150 kiloa hopeaa punnerruksessa. Se oli vain välietappi, sillä Kurko tähtäsi jo kultaan Münchenin vuoden 1972 olympiakisoissa.

– Treenikassissa luki München ja 485, Kari Kurko muistelee.

Bulgarialainen Jordan Bikov voitti juuri tuloksella 485 kiloa eli uudella yhteistuloksen ME:llä alle 75-kiloisten sarjan Münchenissä.

Punnerrus lopetettiin vaarallisena nostomuotona Münchenin olympiakisojen jälkeen.

Tässä juhlitaan Ari Kurkon SM-kultaa 1969. Pertti Vainikka (vas.), Raimo Halvorsen ja Jouni Silvennoinen.­

Kari Kurko, Pertti Vainikka ja Ari Kurko edustivat Hektor-seuraa.­

Kotkan raastuvanoikeus käsitteli Kurkon ampumista 24. marraskuuta 1970. Syyttäjä, Kymen läänin poliisitarkastaja Olli Asteljoki vaati vartijalle rangaistusta yksinteoin tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.

Syytekirjelmän mukaan vartija oli ”ilmeisesti” luullut, että hänet Vuorikatu 11:n kohdalla tavoittanut mies oli opiskelija, joka oli hetkeä aikaisemmin pahoinpidellyt häntä.

Opiskelijalle syyttäjä vaati rangaistusta pahoinpitelystä. Opiskelija väitti kuulustelussa, ettei hän ollut ehtinyt lyödä vartijaa, koska tämä oli solmion irtoamisen jälkeen lähtenyt karkuun.

Raastuvanoikeus tuomitsi vartijan ampuma-aseen hallussapidosta huvitilaisuudessa sekä yksinteoin tehdystä, hätävarjelun liioitteluna tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä ja törkeän laatuisesta kuolemantuottamuksesta kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

Oikeus velvoitti tuomitun myös korvaamaan Sylvi Kurkolle hautajaiskulut 1 723 markkaa.

Opiskelijalle langetettiin lievästä pahoinpitelystä 150 markan sakot.

Vartija kuoli jo 1973. Jutun toinen tuomittu menehtyi vuonna 2005.

 Ari oli sellainen hiljainen ja vähän vetäytyvä kaveri, mutta harjoituksissa hän oli äärettömän kunnianhimoinen

– Ari oli sellainen hiljainen ja vähän vetäytyvä kaveri, mutta harjoituksissa hän oli äärettömän kunnianhimoinen, kotkalainen Mika Arola, 71, kuvailee.

Paremmin SM-sarjan koripalloilijana ja valmentajana tunnettu Arola harrasti aikanaan myös painonnostoa, jotta sai voimaa korista varten.

– Arilla oli lyhyet kädet, mikä auttaa painonnostajaa aivan helvetisti, Arola muistuttaa.

Kari Kurkon mukaan Ari-veljen traaginen kuolema vaikutti myös hänen uraansa, vaikka pari suomenmestaruutta ja PM-pronssi löytyvätkin ansiolistalta.

– Sanotaan että se suurin syke siitä loppui, enemmänkin oli kiva harjoitella.

Isoveli tulee vääjäämättä usein mieleen Kari Kurkolle. Hän pohtii, että viime vuonna Ari olisi täyttänyt 70 vuotta. Katkeruutta ampujaa kohtaan Kurko ei enää tunne.

Itä-Suomen hovioikeus lievensi vartijan rangaistuksen myöhemmin kahden vuoden kuritushuonetuomioksi. Hovioikeuden mukaan mies oli syyllistynyt hätävarjelun liioitteluna yksinteoin tehtyihin pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen. Hovioikeus velvoitti tuomitun korvaamaan Sylvi Kurkolle hautajaiskuluista 1 149 markkaa. Korkein oikeus ei myöntänyt miehelle valituslupaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti