Joutsan Pommin tarina on todellista suomalaisen huippuhiihdon historiaa - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Eläkkeen suojaosalla elävä hiihtomies Konsta Friman, 73, pani kaiken peliin – nimetön ilmianto verottajalle kaatoi huikean hankkeen

Joutsalaisen huoltoaseman perähuoneessa on vaatimaton lasivitriini, johon on talletettu erikoinen episodi suomalaisen huippuhiihdon historiaa.

Joutsan Pommin tarina on todellista suomalaisen huippuhiihdon historiaa.­

5.12.2020 6:49

Hollolalainen hiihtäjä kuului keväällä 2004 jo kotimaiseen hiihtoeliittiin, eikä kansainvälinen kärkikään edennyt enää kovin monen potkun ja työnnön päässä. Tähän pisteeseen Aino-Kaisa Saarinen, 25, oli päässyt ennätyksellisen pienellä urheilijabudjetilla ja täysin ilman valtion urheilija-apurahoja.

Kun kierroksia ja ammattimaisuutta olisi entisestään lisättävä, tämä ei enää riittäisi. Resursseja eli rahaa oli kerta kaikkiaan saatava lisää. Jatkuva huoli toimeentulosta aiheutti jatkuvaa stressiä – joka taas tunnetusti syö urheilijasta sinänsä laadukkaankin harjoittelun tuomia hyötyjä.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 48/2020. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Eräänä kevätpäivänä Saarista tukiasioissa autellut Pekka Hietanen soitti ja räjäytti kirjaimellisesti pommin. Joutsan Pommin vuonna 2002 isoilla satsauksilla ja urheilijarekrytoinneilla käynnistetty Hiihtotiimi halusi Saarisen riveihinsä.

Se ei A-maajoukkueen vakiokalustoon noussutta Saarista yllättänyt, mutta seurasiirrosta luvattu taloudellinen korvaus iski hänet kanveesiin: 15 000 euroa vuodessa! Valmennusrahastoon talletettuna ja urheilukulutositteita vastaan nostettuna kyse olisi vieläpä verottomasta potista.

Aino-Kaisa Saarinen Joutsan Pommin väreissä SM-kisoissa 2007. Kultaa tuli parisprintissä Riitta-Liisa Roposen kanssa.­

Suomalaisen maastohiihdon arkirealismissa kyse olisi edelleen seuratasolla poskettomasta korvauksesta, saati vuonna 2004. Tänä päivänä pelkästä seurasopimuksesta 5 000 euroa vuodessa saavat suomalaishiihtäjät mahtunevat yhden käden sormiin, ja sekin käsi on lipsahtanut sirkkeliin.

Kasvattajaseuransa Hollolan Urheilijat -46:n kanssa kevään 2004 SM-viestivalinnoista riitautunut Saarinen ei kauan miettinyt tai aikaillut, kun kynä piirsi nimikirjoitusta sopimuspaperiin Hollolasta runsaan tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Joutsan ylpeyteen.

– En liioittele, kun sanon, että seurasopimus vielä monivuotisena oli sillä hetkellä äärimmäisen ratkaiseva. Uskalsin vihdoin heittäytyä täysillä ja ilman jatkuvaa päivittäistä toimeentulostressiä unelmieni varaan. Urheilija tarvitsee monia asioita, mutta ympäristön osoittama tuki ja usko on niistä tärkeimpiä. Hiihtotiimin sopimustarjous merkitsi ihan valtavasti myös mentaalisesta näkökulmasta, Saarinen muistelee 15 arvokisamitalia tuoneen uransa avainhetkeä.

Saarinen ei ollut ainoa, jolle Joutsasta soitettiin oikeaan aikaan.

Jyväskylän yliopistoon taloustieteiden opintojen pariin Kainuun nälkämailta muuttanut, parikymppinen Matti Heikkinen oli hiihtourallaan kahden vaiheilla 2002. Kainuun Hiihtoseuran herkkäelimistöinen lahjakkuus oli läpäissyt nuorten MM-valintaseulan, ja nousu A-maajoukkueeseen näytti mahdolliselta nopeastikin, kun Lahden MM-dopingfiasko oli syössyt tutut nimimiehet toiminnasta sivuun.

Jokainen käynti pankkiautomaatilla palautti kuitenkin Heikkisen jalat maanpinnalle. Taloustilanne ei sallisi sellaista panostusta, joka antaisi eväitä yrittää maailman huipulle. Muunlaista panostusta laskelmoiva nuorukainen ei nähnyt järkeväksi elämän investoinniksi.

Kun Joutsasta tuli soitto, Heikkinen vastasi.

– Se oli täysin ratkaiseva puhelu sen kannalta, mitä myöhemmin tapahtui. Ilman Joutsan Pommin Hiihtotiimiä minusta ei koskaan olisi tullut sellaista hiihtäjää kuin tuli, ammattilaista, Heikkinen sanoo.

– Kysehän ei tietenkään ollut mistään rahassa kylpemisestä, kun puhutaan kotimaisesta hiihtoseuratoiminnasta, mutta Pommin panostus mahdollisti monet asiat: Teki niistä urallani ensimmäistä kertaa ihan oikeasti realistisia.

 Kysehän ei tietenkään ollut mistään rahassa kylpemisestä, mutta Pommin panostus mahdollisti monet asiat.

Matti Heikkiselle sopimus Pommin kanssa oli tärkeä. Vierellä Jari Joutsen.­

Kun Heikkinen ajelee Jyväskylästä kohti Lahtea tai päinvastoin, hänen kahvihammastaan alkaa usein kolottaa Joutsassa Huttulan huoltoaseman kohdalla. Sen takahuoneen eli ruokailutilan nurkassa seisoo lasivitriini, ikään kuin pienoismuseo, jonka sisään ja ympäröiville seinille on koko lailla taltioitu erikoinen episodi suomalaista hiihtohistoriaa.

Vitriinissä on palkintoja, urheilijoista tehtyjä tyylikkäitä karikatyyripiirroksia ja tietysti kisaliivi, jossa Heikkinen Holmenkollenin MM-maastoissa 2011 lämmitteli ennen kuin löi muille 15 kilometrillä luun kurkkuun.

Näin pieneen tilaan Hiihtotiimin tukijoihin kuuluneen yrityksen kiinteistössä mahtuu nyt ilmiö, josta tuli kansallisella tasolla maan kuumimpia hiihtopuheenaiheita 2000-luvun alkupuolella.

Vaikka niin kutsutut ostoseurat eivät olleet perinnelajissa mikään uusi ilmiö SM-viestimenestystä tavoiteltaessa, Hiihtotiimi vei asian seuraavaan potenssiin rekrytoidessaan urheilijoita. Näille luvattiin kunnon rahaa ja bonuksia, kansallisesti ennenkuulumattomia summia.

Jari Joutsen (vas.) ja Pommin päärahoittaja Kalervo Friman hiihtomuistojen keskellä Huttulan huoltoasemalla.­

NYT lasivitriinin edessä poseeraa viime vuodet visusti julkisuutta vältellyt mies, johon ilmiö monella tavalla kulminoitui: Hiihtotiimin manageri ja päärahoittaja Kalervo ”Konsta” Friman, 73, jota Matti Heikkinen on käynyt kiittämässä Urheilugaalan lavalla tv-puheessaan Suomen kansalle.

Hiihtotiimin hajoamisesta on jo yli kymmenen vuotta. Nyt vaikeasti tavoitettava eläkeläinen on valmis avaamaan aiheesta sanaista arkkuaan, mutta yhdellä ehdolla: jonkun Hiihtotiimin aikaisen luottohenkilön pitää tulla paikalle. Frimanin hyvä ystävä, Optiwax-suksivoideyrityksen omistaja Jari Joutsen, 42, suostuu ehdoitta. Hänen parhaimmillaan MM-tasolle vieneelle sprintterinuralleen Hiihtotiimin jäsenyys ja Frimanin tuki olivat täydellinen pelastus.

– Yritin jo 1990-luvulla koota tästä Joutsan ympäristöstä seuraa, jolla olisi kovat kilpaurheilulliset tavoitteet, mutta ei löytynyt tarpeeksi mukaan tulijoita. Emoseura Joutsan Pommi sitten syttyi, ja ensisijainen tavoite oli koota Suomen ja miksei maailmankin parhaat kansallisen tason viestijoukkueet. Ne olivat myyntipuheet, joilla tätä projektia myytiin urheilijoille ja kumppaneille, Friman muistelee.

Puuhamies–mesenaatille ensiarvoisen tärkeä hiihtäjä projektin alkumetreillä oli oman kylän tyttö, suurelle yleisölle tuntemattomaksi jäänyt Pirjo Porvari (nyk. Nieminen), jonka ympärille Friman kokosi SM-kullan takuunaiset. Porvarista tulikin Riitta-Liisa Lassilan (myöh. Roponen) ja Aino-Kaisa Saarisen vahvistamissa joukkueissa viestivoittaja sekä 2005 että 2006.

Hiihtotiimin lähtölaukaus 2002 ei ollut mikään tussahdus, vaan maksimaalisen julkisuuden tuonut jymypommi. Kun 2001 kilpailukieltoon joutuneen Mika Myllylän tiedotettiin siirtyvän Haapajärven Kiiloista Joutsan Pommiin, keskisuomalaisten kunnianhimoinen hiihtoprojekti nousi viimeistään massojen tietoisuuteen.

Asiaan vaikutti merkittävästi sekin, kun Myllylä värvättiin uuteen seuraansa jo kilpailukieltonsa aikana 2002. Hän palkitsi Hiihtotiimin väen saman tien komeasti voittamalla heti kilpailukieltonsa päätyttyä kevään SM-kisoissa 2003 kaksi kultamitalia.

– Ajatus oli, että Mika olisi ottanut Hiihtotiimissä laajempaakin vastuuta jopa valmennuspuolella, mutta ei siitä lopulta tullut mitään. Monet kerrat istuttiin savusaunassa, jossa Mika purki mieltään, Friman muistelee.

Mika Myllylä oli seuran ykkösurheilija.­

Hän ei peittele sitä, että 2011 edesmenneen supertähden elämänhallinta alkoi jo noina vuosina mennä pahasti epätasapainoon.

– Iisalmen SM-kisoissa 2004 Mika meni puhumaan toimittajille dopingvalvonnan harmaista vyöhykkeistä ja tajusi liian myöhään puhuneensa sivu suunsa. Sitä kaduimme kahdestaan saunanlauteilla suorastaan harvinaisen perusteellisesti, Myllylää erittäin hyvällä muisteleva Friman huokaisee.

Samana keväänä, 2004, Myllylä kuului viestikvartettiin, joka täytti Hiihtotiimin lähtötavoitteen. Viestijoukkueeseen kuului urheilijoita, jotka olivat jo saavuttaneet tai saavuttaisivat yhteensä 20 arvokisamitalia. Ainoa arvokisamitalitonkin sijoittui MM-tasolla neljänneksi. Heikkinen–Myllylä–Juha LallukkaSami Repo on nimekkäimpiä joukkueita SM-viestihistoriassa.

Sami Repo tuo Pommille 4x10 km:n viestikultaa 2004.­

Kisapaikoilla Pommin näkyvyyden takasi persoonallinen, Huttulan huoltoasemalla työskentelevän Harri Koposen johtama rumpuryhmä. Tähtihiihtäjien menestys innosti pienellä paikkakunnalla niin paljon, että emoseuran riveissä harjoitteli parhaimmillaan 50 junioria.

Vaikka menestystä tuli, palaute emoseurasta ei ollut yksinomaan kiittävää. Toiminta maksoi, ja urheilijoille oli luvattu poikkeuksellisia etuja. Hiihtotiimin vuosikertomusten mukaan mahtavaa näkyvyyttä ei sponsorimarkkinoilla osattu hyödyntää optimaalisesti, ja päätuki kaivettiin vuodesta toiseen rakennusalan yrittäjänä toimineen Frimanin lompakosta.

Friman tietää tarkalleen, paljonko urheilijoihin omistaan laittoi, mutta tyytyy kertomaan asian suuruusluokkana:

– Useita satojatuhansia euroja, omaisuutensa pääosin konkursseissa ja konkurssioikeudenkäynneissä menettänyt hiihtomies sanoo.

– En omista mitään, eläkkeestä jää käteen suojaosa. Mutta ei se Hiihtotiimin syytä ole.

–En omista mitään, eläkkeestä jää käteen suojaosa. Mutta ei se Hiihtotiimin syytä ole, Kalervo Friman sanoo.­

Friman kertoo tarinoita hymynkare huulilla, mutta yksi muisto Hiihtotiimin loppuajoilta saa hänetkin yhä vakavaksi. Verottaja tutki ilmiannosta Frimanin yrityksen tilit. Urheilijoille maksettua rahaa tulkittiin yrittäjän peitellyksi osingonjaoksi. Postimies toi siitä hyvästä 100 000 euron jälkiveropankkisiirron.

Peitellysti Friman tuli ylle painetussa myös kertoneeksi, että osa urheilijoista sai rahaa enemmänkin kuin sopimuksiin oli kirjattu, mutta pimeästi. ”Rikos” on kaikkien osalta kauan sitten vanhentunut. Joskus harmaa raha saattoi tulla esimerkiksi remonttitarvikkeina tai muunlaisena materiaalina. Tällaista kutsuttiin suomalaisessa urheilussa vuosikymmeniä maan tavaksi.

Hiihtotiimin taustoilla toimi runsas puolenkymmentä aktiivista henkilöä. Frimanin välit kaikkiin eivät ole hyvät. Kun loppu ei ole kaunis, harvoin on jatkokaan. Tiimin loppuvaiheet 2010-luvun taitteessa söivät täydellisesti rahoittajan fyysiset ja taloudelliset voimavarat. Alkuperäisen ydinryhmän kuudesta jäsenestä kaksi on jo edesmennyt.

Kun urheilijamarkkinoille levisi tieto Pommin maksukyvystä, Friman alkoi saada myös suorastaan pöyristyttäviä pyyntöjä. Jo auringonlaskua kohti ratsastanut maajoukkuehiihtäjä halusi 30 000 euroa vuodessa ja auton. Eräs tähtihiihtäjä olisi tullut Hiihtotiimiin, jos Joutsasta olisi maksettu 50 000 euroa vuodessa. Kummankaan kanssa ei syntynyt sopimusta.

Riitta-Liisa Roposen aviomies–valmentaja ja Matti Heikkisen valmentaja Toni Roponen kertoo, että Hiihtotiimi-projekti oli erikoisuus muutenkin kuin menestyksen puolesta.

– Seurassa oli upea yhteenkuuluvuuden tunne ja hyvä henki. Meillä ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa.

Varainhankinnassa käytettiinkin mielikuvitusta.

– Pidän aika kovana suorituksena sitä, että 1 500 ihmistä maksaa pääsylipun, kun Joutsassa järjestetään heinäkuussa säilölumella sprinttihiihtokilpailut. Pommissa oli kaikilla hauskaa ja tavoitteellista. Ei ollut sellaista normaalia seurajoukkueen tilannetta, jossa urheilijat ovat mukana aivan erilaisilla panostuksilla, Jari Joutsen sanoo.

Kaudelle 2009–2010 Friman ei enää keuhkoveritulpasta toipilaana jaksanut lähteä mukaan. Hiihtotiimin toiminnan parta kasvoi viimeistä väriä, ja Friman oli jo aiemmin ystävällisesti ohjannut Heikkisen eteenpäin Vantaan Hiihtoseuraan, joka jatkoi tämän kuningastien asfaltoimista. Viimeisenä tähtihiihtäjänä seuran jätti 2011 Saarinen.

Huttulan pienoismuseossa vallitsee yhtä aikaa sekä melankolinen että nostalginen tunnelma. Yhteen vitriiniin mahtuu ison ihmisjoukon väkeviä avainkokemuksia poikkeukselliselta ajanjaksolta. Friman on valtiovallankin kahdesti urheilun tausta-ansioista palkitsema henkilö, mutta ”rihkama” ei lämmitä. Paljon enemmän lämmittää se, kun Matti Heikkinen soittaa puoli tuntia ennen Huttulaa ja kutsuu kahville.

Vaikka Mika Myllylän kansainvälinen ura ei enää kilpailukiellon jälkeen lähtenyt lentoon, sekä Heikkinen että Joutsen puhuvat yhä hänen absoluuttisesta lajisilmästään.

– Mikan ei tarvinnut nähdä hiihtäjää kuin muutama kerta, kun hän jo osasi sanoa, mikä linja juuri tälle urheilijalle sopisi. Se on jotain sellaista, mitä ei voi oppia missään valmentajakoulutuksessa, Joutsen sanoo.

Heikkinen meni erään yhteisen juoksulenkin jälkeen Myllylän kanssa saunaan. Kun kiuas oli sihahtanut, olympiavoittaja–maailmanmestari avasi sanaisen arkkunsa. Muisto suorastaan värisyttää Heikkistä.

–Mikan viesti oli varsin ytimekäs: Se on poika sillä lailla, että sinun pitää alkaa treenata sekä enemmän että kovempaa.

Loppu on historiaa sekä Joutsan Pommin Hiihtotiimin että Matti Heikkisen osalta.

Tähdet ja meriitit

Joutsan Pommin Hiihtotiimin tavoite oli ennen kaikkea menestyä SM-viesteissä. Seura voittikin miesten 4x10 kilometrin SM-kultaa 2004 joukkueella Matti HeikkinenMika MyllyläJuha LallukkaSami Repo.

Joukkueesta Heikkinen on maailmanmestari ja nelinkertainen arvokisamitalisti, Myllylä olympiavoittaja, moninkertainen maailmanmestari ja 15-kertainen arvokisamitalisti. Repo saavutti viestin olympiapronssia 1998. Lallukka oli Suomen parhaita hiihtäjiä MM-kisoissa 2011, mutta antoi vuoden lopussa positiivisen dopingnäytteen.

Pirjo Porvari (vas.), Maija Saarinen ja Riitta-Liisa Lassila (nyk. Roponen) juhlivat 3x5 km:n viestikultaa 2005.­

Naisten 3x5 kilometrin viestissä Pommi voitti 2005, 2006 ja 2008. Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen olivat mukana niinä vuosina. Roponen on viestihiihdon kolminkertainen maailmanmestari ja 7-kertainen arvokisamitalisti. Saarinen on saavuttanut mm. henkilökohtaisen maailmanmestaruuden, kolme viestihiihdon MM-kultaa ja yhteensä 15 arvokisamitalia. Tämän lisäksi Pommi voitti naisten pariviestin SM-kultaa 2007, 2009 ja 2011.

Arvokisatason hiihtäjistä Pommia edusti myös sprintteri Jari Joutsen.

Seuran piiriin kuuluivat yhtä aikaa myös Suomen kärkipään hiihtovalmentajat Jarmo Punkkinen (Juha Lallukka), Toni Roponen (Riitta-Liisa Roponen, Matti Heikkinen) ja Jarmo Riski (Aino-Kaisa Saarinen).

Hiihtotiimin hajottua 2010-luvun taitteessa yhä uraansa jatkaneet tähtiurheilijat löysivät nopeasti uudet seurat. Heikkinen jatkoi Vantaan Hiihtoseurassa, Lallukka Kouvolan Hiihtoseurassa, Saarinen Lempäälän Kisassa ja Roponen Oulun Hiihtoseurassa.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti