Mitä oululaiselle pelaajakehitystyölle on tapahtunut jalkapallossa ja miksi kaupungista ei tulee enää pelaajia Huuhkajiin? - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Suomalaisella jalkapallolla menee lujaa, mutta lajissa on yksi musta aukko: Oulun kaupunki

Kun Suomen jalkapallon A-maajoukkue pelasi Saksan kanssa 2–2-tasapelin kesäkuussa 2001, oli sen avauksessa kolme oululaista. Vuonna 2020 sama määrä oululaisia pelasi Veikkausliigassa. Mitä oululaiselle pelaajakehitystyölle on tapahtunut?

Oululaislähtöiset Ville Nylund, Mika Nurmela ja Antti Niemi pelasivat maaottelussa Saksaa vastaan vuonna 2001. Viime kaudella koko Veikkausliigassa nähtiin yhteensä kolme oululaista pelaajaa.­

22.11. 7:56

14.11.2014 jalkapallon A-maajoukkue hävisi EM-karsintaottelun vieraskentällä Unkarille 0–1. Huuhkajien oikeana puolustajana avasi Jarkko Hurme. Sittemmin oululaisia ei ole virallisten maaotteluiden avauskokoonpanossa näkynyt.

Viime vuosikymmen oli synkkä vuosikymmen oululaiselle pelaajakehitystyölle. Hurmeen lisäksi virallisten A-maaotteluiden avauksessa nähtiin Markus Heikkinen ja Otto Fredrikson. Kolmikko oli yksitoistikossa yhteensä 14 pelissä.

  • Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 43/2020. Löydät vastaavia pitkiä ja laadukkaita juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

2000-luvulla oululaiset olivat avauksessa 69 A-maaottelussa. Ainoastaan kuusi karsintapeliä pelattiin ilman oululaista avaajaa. Mika Nurmela, Antti Niemi ja Heikkinen olivat vakiokasvoja ryhmässä. Aarno Turpeinen ja Ville Nylund avasivat hekin muutaman karsintapelin. Parhaimmillaan Suomen A-maajoukkueen avauksessa nähtiin jopa kolme oululaista, kuten värikkäässä tasapelissä Saksaa vastaan kesäkuussa 2001.

Maajoukkuepelaajien lisäksi Oulusta on ponnistanut futiskartalle Juho Mäkelän ja Antti Okkosen kaltaisia Veikkausliigan tähti- tai profiilipelaajia. Maajoukkueen ohella pelaajatuotannon ehtymisen voi havaita myös liigapelaajien määrästä. 2000-luvulla oululaiset pelasivat yhteensä 83 pääsarjakautta, 2010-luvulla 68.

2020-luvulle tultaessa tilanne näyttää suoraan sanottuna surkealta. Veikkausliigassa pelasi juuri päättyneellä kaudella kolme oululaista: Tuure Siira Ilveksessä, Matias Ojala Interissä ja Ville Tikkanen SJK:ssa. Kotimaista pääsarjaa tasokkaammassa sarjassa on ainoastaan yksi kaupungin kasvatti, 10 A-maaottelua pelannut Rasmus Karjalainen Allsvenskanissa.

Urheilulehti pureutui siihen, miksi Suomen viidenneksi suurimman kaupungin pelaajatuotanto on romahtanut. Yhtä yksittäistä syytä ei tietenkään ole, vaan alamäki on useamman – usein toisiinsa kytkeytyvän – tekijän summa.

Mika Nurmela, Ville Nylund ja Antti Niemi pelasivat kaikki maaottelussa Saksaa vastaan 2001.­

VUONNA 1971 syntynyt Nurmela ja 1978-ikäluokkaa edustava Heikkinen eivät löydä yhtä syytä sille, miksi heidän ikäluokistaan tuli niin paljon hyviä pelaajia. Molemmat kuitenkin sanovat olosuhteiden olleen siihen aikaan hyvällä tasolla. Myös urheilulukio ja siellä saatu tasokas valmennus esimerkiksi Juha Malisen johdolla edesauttoivat kehitystä.

– Muutin Ouluun 14-vuotiaana ja yhtäkkiä huomasin olevani Ouluhallilla päivät pitkät. Sinne sai aina mennä ja harjoitella, kun oli tilaa, 61 A-maaottelua pelannut Heikkinen muistelee.

Paradoksaalisesti juuri olosuhteet ja yhteistyö urheilulukion kanssa jäivät polkemaan pitkäksi aikaa paikalleen. 2000-luvulla ne muuttuivat hidasteiksi.

Urheilulukion yhteydessä toiminut akatemia pyöri pitkään irrallisena. Yhteistyö seurojen kanssa oli nolla. Aamutreeneissä käytiin vielä 2010-luvulle tultaessa ennemminkin potkimassa kuin kehittymässä. Pahimmillaan urheilulukiota käynyt AC Oulun sopimuspelaaja sai katsoa verhon toiselta puolelta seurakavereidensa aamuharjoituksia.

Olosuhteet jäivät nekin laahaamaan. Pitkien talvien Ouluun saatiin ensimmäinen jalkapallohalli vasta 2007. Sekin oli juniorien käytössä arki-iltaisin neljästä yhdeksään. Niinpä Kakkosen joukkueet joutuivat harjoittelemaan talvisin myöhäisillä ”lepakkovuoroilla”. Juuri Kakkonen on monelle nuorelle tärkeä väliporras kehityksessä.

– Jos olit vaikkapa OLS:n B-junnuista lähtenyt pelaaja ja nousit edustukseen, harjoittelit OLS:n edustusjoukkueen riveissä kello 21.15 illalla. Seuraavana aamuna piti olla 7.45 urheilulukion aamutreeneissä. Tämmöistä aikaa mentiin varmaan 20 vuotta, Pohjois-Suomen aluevalmentajana työskentelevä Nurmela, 71 A-maaottelua, valottaa.

Toisin sanoen akatemiatoiminta ja olosuhteet loivat yhdessä ympäristön, joka oli urheilijana kasvamisen kannalta lähes mahdoton juuri kriittisessä kehitysvaiheessa.

Tuure Siira vauhdissa Tampereella.­

OLOSUHTEET ja akatemiatoiminta voivat vaikuttaa ympäristöön positiivisesti tai negatiivisesti. Tärkein työ tehdään silti seuroissa. Nekin olivat Oulussa pitkään tuuliajolla.

OLS:n valmennuspäällikkönä vuodet 2010-16 toiminut Antti Pehkonen kuvailee seurakentän olleen ”levällään kuin Jokisen eväät” hänen aloittaessaan työt seurassa. Toiminnan parsiminen alkoi nappulaliigasta.

–Seurat olivat heikkoja ja kun ei ollut päätoimisia työntekijöitä, joukkueet säntäilivät miten sattuu. Joku OLS:n joukkue pelasi pinkeillä paidoilla, vaikka seuran värit ovat sinikeltainen, sata pääsarjaottelua pelannut oululaislähtöinen Pehkonen kuvailee.

Pehkonen kertoo pyrkineensä muuttamaan rakenteita ja sitä kautta käsityksiä valmentamisen realiteeteista. Vielä vuosikymmenen puolivälissä seurassa ajateltiin, että kaksi joukkuetta on päätoimiselle valmentajalle aivan liian vähän.

– Tuon tyyppisiä käsityksiä syntyy, kun ei tiedetä, mitä valmentaminen todellisuudessa on.

Myös Oulun toinen suuri junioriseura Tervarit Juniorit oli onnettomassa tilassa, kun Ville Luotola aloitti seuran toiminnanjohtajana syksyllä 2014. Seuralla oli pyöreät nolla työntekijää ja velkaa 75 000 euroa. Valmennuslinjoista ei ollut tietoakaan.

Näistä lähtökohdista ei ehyttä pelaajapolkua rakennettu. Sen sijaan Oulussa jäätiin usein hoetun mantran vangiksi, että matka jalkapalloammattilaiseksi on niin kivinen, että pelaajan pitää tampata polku itse, eikä sitä pidä silotella.

Ei liene sattumaa, että Oulun tämän hetken harvoja huippupelaajia, siis Karjalaista, Siiraa, Ojalaa ja Tikkasta, yhdistää urheilullisen perheen tarjoama tuki.

– Koko valmennusjuttu perustui isävalmentajiin, joita oli kaikissa ikäluokissa. Tuliko pelaajia, oli tuurista kiinni. Sattuiko ikäluokalle asiaan vihkiytynyt isävalmentaja, yleensä entinen pelimies, joka vei ikäluokan alusta loppuun. 80- ja 90-luvulla tämä vielä toimi, mutta ei enää 2000-luvulla, Pehkonen kertoo.

Pehkonen ei missään nimessä halua vähätellä isävalmentajien arvokasta työtä. Samaa sanoo myös Heikkinen. AC Oulun urheilutoimenjohtajana toimiva Heikkinen näkee suurimmaksi haasteeksi sen, miten isävalmentajia pystyttäisiin tukemaan.

– Jos ei ole tarpeeksi koulutusta, kokemusta ja näkemystä, minkälaista jalkapallon pitäisi olla esimerkiksi ikävuosina 5-9, mietitään helposti, että sen pitäisi olla samannäköistä kuin aikuisissa. Se on sitä ikävaihetta, kun pitäisi uskaltaa kuljettaa, haastaa, kokeilla ja syöttää keskelle, Heikkinen sanoo ja jatkaa.

– Voittamisen merkitys korostuu liian varhain. Se ei haittaa, jos pelaajat tavoittelevat voittoa, mutta jos valmentaja alkaa varhaisessa vaiheessa valmentamaan niin, että pelit voitetaan harjoittelemalla koko joukkueen taktiikkaa ja koutsi ratkaisee ongelmat pelaajien puolesta kertomalla, mitä pelissä pitää tehdä, niin uskoisin sen olevan pelaajakehityksestä pois.

MISSÄ kohtaa oululainen pelaajapolku on sitten vuotanut pahiten? Heikkinen näkee, että noin 15-vuotiaiden poikien lupaava pelaajamassa on ollut Oulussa liian pieni. Tähän on päädytty osin juuri pelaajapolun alkupäässä tapahtuvien virheiden ja liian jäykän tasoryhmäajattelun takia.

– Silloin pitäisi olla jo työkaluja valmiina. Esimerkiksi perustaitotaso, liikunnallisuus, pelissä ymmärtäminen ja elämänhallinta kaikki riittävän hyvällä tasolla, jotta voi oikeasti tavoitella huippufutarin uraa. Onko meillä 14–15-vuotiaana tällaisia pelaajia? Sanoisin, että sen määrän pitäisi olla isompi, Heikkinen tuumaa.

Nurmela on tästä asiasta eri mieltä. Hän seuraa aluevalmentajan työssään juuri 14–15-vuotiaita ja näkee oululaisten pärjäävän vielä siinä iässä.

– Näen, että B-junnuihin asti seurat tekevät hyvää työtä. Mutta kun siitä on siirrytty eteenpäin, niin ei ole ollut selkeää polkua eteenpäin.

Tervareissa vaikuttanut Ville Luotola näkee myös, että pelaajapolussa on isoja ongelmia ikävuosien 16-19 kohdalla. Monen ura on loppunut kokonaan, jos hyppy B-junioreista AC Ouluun ei ole onnistunut. Luotola kokee tämän ongelmallisena koko kaupungin jalkapallokulttuurille.

–Pidemmälle viety jalkapalloura kiinnittää pelaajia paljon tehokkaammin lajiin ja seuroihin. Sieltä tulee niitä futisihmisiä, jotka haluavat olla tekemässä juttuja futikselle.

Pehkonen on Luotolan ja Nurmelan kanssa samoilla linjoilla. B-juniorivaiheessa ja sen jälkeen on hänen mielestään menty metsään.

– Onhan se huippupelaajien jalostaminen ollut hurlumheitä. OLS on ollut välillä Kolmosessa, välillä Kakkosessa ja AC Oulu Ykkösessä. Sitten on taikinoitu, kuka pelaa mitäkin sarjaa ja siihen päälle akatemiassa on ollut oma valmentaja. Se oli nuorelle aikamoinen silppusäkki, mitkä verkkarit pakkaa aamulla mukaan.

SJK:n Ville Tikkanen oli yksi viime kauden harvoista oululaislähtöisistä veikkausliigapelaajista viime kaudella.­

OMA lukunsa oululaisessa jalkapallossa on edustusjalkapallon heikko tila. Oululaisen futiksen kulta-aikoja 1970- ja 80-luvulla eläneet muistelevat edelleen OPS:n ja Liverpoolin 1–1-tasapeliä Raatin stadionilla syyskuussa 1981. Euroopan cupin jälkimmäisen osan 1–10-tappio Anfieldillä on ennemminkin kuriositeetti.

Sittemmin Oulussa ei ole juhlittu edes mitalia. OPS, OTP ja FC Oulu ovat vuorollaan hiipuneet tai menneet konkurssiin. Samalla kaupungin jalkapallokulttuuri on päässyt haalistumaan. 30 vuotta sitten perustettua Veikkausliigaa on pelattu Oulussa yhteensä kuusi kautta.

Veikkausliigaan nyt palannut AC Oulu on pelannut aiemmin kahdesti pääsarjassa: 2007 ja -10. Kauden 2007 sekoilu ajoi seuran sellaiseen ahdinkoon, että lisenssikomitea eväsi lopulta siltä liigalisenssin kaudeksi 2011.

AC Oulussa pelaajana ja urheilutoimenjohtajana työskennellyt Nurmela sanoo, että seura on löytämässä paikkansa kaupungissa yhä paremmin. Hän kuitenkin arvelee ACO:n ja edustusjalkapallon olleen laajemminkin osatekijä heikossa pelaajatuotannossa.

– Ei ole nähty sitä, mihin tähdätään. Tämän näkymän puute on varmasti vaikuttanut pelaajien valintoihin. Rovaniemellä on selvää, että RoPS on ainoa ja oikea.

– Meillä on ollut edustusjoukkueita, joissa on ollut paljon ulkomaalaispelaajia, jotka taas ovat vieneet paikkoja oman alueen pelaajilta. Ei ole nähty sitä tärkeänä, että oululaiset ja Oulun alueen pelaajat pääsisivät eteenpäin. Se ei ole ollut minkään seuran arvo.

AC Oululla on ollut samassa kaupungissa paras ja pahin mahdollinen kirittäjä: Kärpät. Tätä juttua varten haastatellut oululaiset jalkapalloihmiset korostavat, ettei Kärppien pärjääminen ole jalkapallolta pois. Kaupungin ykkösseurasta pitäisi pikemminkin ottaa mallia.

– Kärpät on varmasti paras urheiluseura Suomessa. Meidän oululaisten pitää olla ylpeitä, että meillä on jääkiekossa tuollainen seura. Jalkapalloihmisten kannattaa pitää mielessä Kärppien esimerkki, miten he ovat rakentaneet noin hienon seuran, Nurmela pohtii.

AC Oulun kannattajilla oli kauden päätteeksi aihetta juhlaan.­

NYKYÄÄN tilanne pohjoisessa näyttää huomattavasti takavuosia valoisammalta. OLS on rakentanut AC Oulun kanssa selkeän pelaajapolun. Tervarit taas on yhdistänyt voimiaan lähiseurojen kanssa ja rakentanut putken, joka vie Herculesin Kakkosen joukkueeseen. ”Herkusta” ei kuitenkaan toivota uran päätepistettä, nykyään Herculesin toimitusjohtajana toimiva Luotola lisää.

Ennen kaikkea Oulussa on panostettu valmennukseen. Molemmissa seuroissa on tätä nykyä useampia täyspäiväisiä valmentajia, joiden tueksi on tehty valmennuslinjoja. Jos aiemmin hyvän valmentajan saaminen oli sattumaa, nyt sen pitäisi olla jo todennäköistä.

Myös olosuhteet ovat kohentuneet. Tervarit rakensi Ajax Sarkkirannan kanssa oman hallin. AC Oulun ja OLS:n toimesta on valmistumassa toinen. Akatemiatoimintakin on parsittu kuntoon Palloliiton rahoittaman OFA:n myötä. Valmentajina toimivat seurojen valikoimat Markus Heikkinen ja AC Oulun entinen päävalmentaja Rauno Ojanen. Mukaan pääsee myös urheilulukion ulkopuolelta.

Suurin ja tärkein muutos on kuitenkin tapahtunut henkisellä puolella. Oulussa on ryhdytty tekemään asioita pelaajien kehittämiseksi, kun aiemmin keksittiin ­lähinnä tekosyitä, miksi toiminta jäi heitteille.

– Pahin ongelma on ollut kunnianhimon puute. Se summaa kaiken, Luotola toteaa.

– Kuuntelin vuodesta 2014 alkaen puheita, etteivät jalkapalloseurat pysty rakentamaan hallia, eikä Oulussa voi palkata lajiin ammattivalmentajia. Jos me koko ajan puhutaan, että ei pystytä ja sitä juttua vain jatketaan, niin tarina rupeaa kertomaan itseään.

– Jos meillä ei ole maalivahtivalmentajia, niin turha meidän on odottaa, että meiltä tulisi maalivahteja. Jos meillä ei ole fysiikkavalmentajaa, niin turha meidän on odottaa, että meidän pelaajat olisivat fyysisesti valmiita.

Vaikka kehitysaskelia on otettu, Oulu on vielä kaukana Etelä-Suomen perässä. Tätä nykyä FC Espoon valmennusjohtajana toimiva Antti Pehkonen on saanut perspektiiviä kahden etelässä vietetyn vuoden aikana.

– Valmentajien arvostus on täällä etelässä ihan eri tasolla. Jos puhutaan palkkaluokastakin, niin lapsiurheiluvaiheen valmentajalle maksetaan etelässä enemmän kuin aikuisten valmentajalle Oulussa.

 Lapsiurheiluvaiheen valmentajalle maksetaan etelässä enemmän kuin aikuisten valmentajalle Oulussa.

Yksikään järjestelmä ei kuitenkaan tuota automaattisesti pelaajia. Pelaajan on aina tehtävä työ itse. Nyt Oulussa aletaan kuitenkin päästä tilanteeseen, jossa ympäristö tukee kehitystä, eikä jarruta sitä. Päättyneen vuosikymmenen satsausten tulokset nähdään kuitenkin vasta vuosien päästä. Ainakin poikamaajoukkueissa oululaispelaajia on alkanut taas näkymään.

Heikkinen uskoo, että seurojen satsaukset tulevat näkymään väistämättä tulevaisuudessa. Hän lupaa tarjota kahvit, kun oululainen nähdään taas Huuhkajien karsintapelin avauksessa.

– Jos kutsun kahville 5-10 vuoden päästä, niin näistä nykylupauksista on voinut tullut A-maajoukkuepelaajia. Sitten me mietitään, että asiat on ihan ok.

Oululaiset veikkausliigapelaajat

Veikkausliigassa on esiintynyt 2000-luvulla 41 oululaislähtöistä pelaajaa.

  • Tuure Siira: Ilves (2016-20)

  • Matias Ojala: PS Kemi (2016-17), Ilves (2018-19), Inter (2020)

  • Ville Tikkanen: SJK (2018-20)

  • Niklas Jokelainen: Ilves (2017-18), RoPS (-19)

  • Rasmus Karjalainen: PS Kemi (2017), KuPS (2018-19)

  • Joni Mäkelä: AC Oulu (2010), KuPS (2017-18), KPV (2019)

  • Lassi Nurmos: RoPS (2014), PS Kemi (2017)

  • Juhani Pennanen: PS Kemi (2016)

  • Aapo Heikkilä: RoPS (2017-18)

  • Aleksi Kalermo: RoPS (2016), VPS (2018)

  • Anselmi Nurmela: RoPS (2017)

  • Juho Mäkelä: HJK (2003-05, 2009-10, -12), IFK Mariehamn (2014), SJK (2014), VPS (2015), HIFK (2016-17), PS Kemi (2018)

  • Antti Okkonen: MyPa (2000-03, 2009-11), HJK (2012), RoPS (2013-18)

  • Jarkko Hurme: RoPS (2005), AC Oulu (-10), TPS (-11-13), SJK (-16-19)

  • Toni Kolehmainen: TPS (2010- 12), HJK (15-16)

  • Markus Heikkinen: TPS, MyPa, HJK (1997-02), HJK (2013-15)

  • Jussi Äijälä: VPS (2009-10)

  • Jani Kauppila: Haka (2003-10)

  • Arttu Siira: AC Oulu (2010)

  • Juho Meriläinen: AC Oulu (2010)

  • Mika Nurmela: HJK (2005-07), RoPS (-08), AC Oulu (-10)

  • Antti Pehkonen: FC Lahti (2004-06), AC Oulu (2007, 2010)

  • Jarno Tenkula: TP-47 (2004- 05), VPS (-06), AC Oulu (-07), RoPS (-09)

  • Kim Kaijalainen: AC Oulu (2007)

  • Vesa Järvitalo: AC Oulu (2007)

  • Olavi Arvola: AC Oulu (2007)

  • Tommi Siekkinen: AC Oulu (2007)

  • Janne Hietanen: VPS (2000-01), AC Oulu (-07, -10)

  • Janne Mahlakaarto: RoPS (2005), KuPS (2006), Haka (2007-08)

  • Ville Nylund: HJK (2000-06)

  • Jarkko Okkonen: Haka (2000-08), JJK (2010-11)

  • Jukka Puurunen: VPS (2006)

  • Jani Pylkäs: Jokerit (2000-2001)

  • Aarno Turpeinen: HJK (2000-04)

  • Otto Fredrikson: Jaro (2004-05)

  • Panu Toivonen: Haka (2001, -03), VPS (-01)

  • Mikko Rahkamaa: Jokerit (2001)

  • Sami Väisänen: MyPa (2000-01), FC Lahti (-02), FC Hämeenlinna. (-02)

  • Ville Väisänen: Haka (2001-02), Jaro (2005-06)

  • Teuvo Palkki: FC Hämeenlinna (2002)

  • Pekka Räisänen: TP-47 (2005)

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti