Maailman nopeimmin kasvava urheilulaji kasvattaa suosiotaan Suomessa – tekee melkein kaiken päinvastoin kuin perinnelajit - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Maailman nopeimmin kasvava urheilulaji kasvattaa suosiotaan Suomessa – tekee melkein kaiken päinvastoin kuin perinnelajit

Padelin tapaiset sosiaalisuuteen nojaavat, modernit liikuntamuodot kasvattavat suosiotaan ja syystä: ne tekevät melkein kaiken päinvastoin kuin vanhat lajit.

Tennistä ja squashia yhdistelevä padel on noussut suosioon Suomessa. Kuvassa Ella Leivo, Mikko Hermans ja Eemeli Jokinen.­

1.11.2020 8:25

Maailman nopeimmin kasvava urheilulaji – tai ainakin Pohjois-Amerikassa laji kasvaa nopeimmin kaikista.

Suomeenkin tuo samainen laji on nyt vihdoin ja viimein tullut, ja kasvaa kaiken lisäksi huimaa vauhtia. Laji on helppo aloittaa ja on kaiken päälle vielä sosiaalista hauskanpitoa, mikä selittää sen suosiota.

Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 35/2020. Löydät vastaavia juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Harrastajamäärät ovat Suomessa vielä melko vaatimattomia, mutta odotahan muutama vuosi, silloin suomalainen lajikartta kokee suuren muutoksen.

Kyse on tietenkin lacrossesta eli haavipallosta.

Eipäs kun squashia muistuttavasta raquetballista.

Siis pickleballista, tenniksen, pöytätenniksen ja squashin yhdistelmästä.

Suomeen rantautuu aina tasaisin väliajoin uusia liikuntamuotoja, joita lajien puuhamiehet kehuvat maasta taivaaseen usein kovin tutuiksi käyvillä perusteluilla. Usein nämä lajit myös katoavat otsikoista yhtä nopeasti kuin ovat sinne tulleet.

Nyt suomalaista liikuntakenttää värisyttää mailapeli padel, joka on eräänlainen yhdistelmä tennistä ja squashia.

– Kyse on maailman nopeimmin leviävästä lajista, joka kasvaa huimaa vauhtia myös Suomessa. Aloituskynnys on erittäin matala, ja onhan padel kaiken lisäksi ihan sairaan hauskaa, naurahtaa Padel Tampereen perustajajäsen Eetu Rahkola.

Hän tietää, että padelin suosion argumentit ovat moneen kertaan kuultuja, mutta lajin kohdalla kyse ei ole pelkästä markkinointipuheesta. Uusi mailapeli on liittymässä esimerkiksi frisbeegolfin ja crossfitin seuraan lajiksi, joka muuttaa suomalaista liikuntakulttuuria. Padel on onnistunut houkuttelemaan pariinsa harrastajia tilanteessa, jossa lasten, nuorten ja aikuisten liikunta vähenee ja moni perinteisempi laji kärsii harrastajakadosta.

Siksi pitää miettiä, mitä nämä padelit ja frisbeegolfit tekevät oikein?

Padelkeskuksissa riittää tällä hetkellä vipinää.­

Hikeä ilman verta ja kyyneleitä

Radioräppi pauhaa taustalla, kun neljä nuorta naista läiskii padelpalloa verkon yli kovaa tahtia. Pallorallit ovat pitkiä, jopa kymmenen lyönnin mittaisia.

Peli päättyy vastustamattomaan iskulyöntiin – ja sitä seuraaviin riemunkiljahduksiin.

Pelivuoron jälkeen naiset hakevat padelkeskuksen sisätiloista marjasmoothiet ja siirtyvät nautiskelemaan niitä kenttien laidalla sijaitsevalle terassille. Terassituoleilla riittää muitakin pelaajia: Osa on tullut paikoille hyvissä ajoin ennen oman vuoronsa alkua. Moni muu on jäänyt paikalle naisten tapaan oman pelivuoron päätyttyä.

Pelaajat morottelevat toisiaan tamperelaisittain ja juttelevat niitä näitä.

Padel on trendilaji.

Tampereen padelkeskuksessa se näkyy aivan kaikessa. Tunnelma on kaverillisen viihtyisä: Tänne tullaan liikkumaan, mutta ennen kaikkea viihtymään. Hikeäkin padelkentillä vuodatetaan, mutta ei kuitenkaan verta ja kyyneliä.

– Hienoa, jos siltä vaikuttaa. Haluammekin vaalia lajin sosiaalista aspektia. Olemme satsanneet suuresti myös uusien keskustemme yleiseen viihtyvyyteen, Rahkola ilahtuu.

– Olemme pyrkineet siihen, että täällä voisi viettää aikaakin. Ettei olisi niin, että tullaan paikalle minuutti ennen vuoron alkua, hikoillaan tunti ja sitten lähdetään täysillä kotiin.

Tuo konsepti näyttää tällä hetkellä uppoavan suomalaisiin ja tamperelaisiin. Kesäisenä torstaipäivänä Tampereen padelkeskuksen kentät ovat täynnä pelaajia niin ulkona kuin sisällä. Täysiä ne ovat myös muina päivinä.

Padel Tampere toi lajin Pirkanmaalle vuonna 2018, minkä jälkeen kasvu on ollut kovaa. Nyt yhtiöllä on jo 13 padelkenttää Tampereen alueella.

Rahkolan mukaan yhden kentän rakennuskustannukset ovat yli 50000 euroa, joten ilmaisesta lystistä ei ole kyse.

Uusia padelkenttiä syntyy silti kuin sieniä sateella joka puolelle Suomeen: Halleja on maassa jo noin 25, kenttiä noin 130 ja lähes jokaisessa vähänkin suuremmassa kaupungissa on mahdollisuus pelata padelia.

– Kasvu on ollut räjähdysmäistä. Uskon vahvasti, että se jatkuu samanlaisena tästä eteenpäinkin. Suomi on varsin samanlaisessa tilanteessa kuin Ruotsi muutama vuosi sitten. Nykyään siellä on jo 700–800 kenttää, Rahkola arvioi.

Kiekkovalmentajat Jussi Tapola ja Tuomas Tuokkola viihtyvät padelin parissa.­

Helppouden anatomia

Suomen Padelliitosta kerrotaan, että harrastajamäärien laskeminen on hieman hankalaa moniin muihin lajeihin verrattuna. Suomen Padelliiton jäseninä ovat vain seurat, ja seuran jäsenyyttä harrastaja tarvitsee vain, jos haluaa kilpailla.

Harrastajamäärät lasketaan kuitenkin vähintään kymmenissätuhansissa. Rekisteröityneitä kilpapelaajia on noin 300. Padel rantautui Suomeen jo vuonna 2003, mutta vasta viime vuodet ovat olleet kovaa kasvun aikaa.

Nousun syyt ovat ne perinteiset. Lajin matala aloituskynnys, hauskuus ja sen sosiaalinen puoli.

Helppous ja hauskuus syntyy monesta eri asiasta, jos verrokiksi ottaa esimerkiksi tenniksen: Kenttä on pieni, 20 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Pelaaja on jatkuvasti lähellä verkkoa, joten pallonkin saa lyötyä vastapuolelle helpommin. Kenttää rajaavat seinät sen sijaan edesauttavat pallon pysymistä pelissä paljon tennistä pidempään.

Lyhyen mailan ansiosta pallo pysyy lähellä kroppaa ja siihen on helpompi osua kuin pitkällä tennismailalla. Lyöntiradat ovat nekin huomattavasti lyhyempiä kuin tenniksessä, joten osuma palloon on todennäköisempää.

Lisäksi syöttö tapahtuu alakautta vyötärön alapuolelta yhden pompun jälkeen, joten aloittelijakin saa kelvollisia syöttöjä aikaiseksi. Isoa pingismailaa muistuttava umpinainen padelmaila on osumahetkellä myös helpompi kontrolloitava kuin tennismaila, jonka jänteistä pallo pongahtelee vasta-alkajilla minne sattuu.

– Vaikka ei olisi mitään mailapelitaustaa, padelissa jokainen saa jonkinlaista peliä aikaiseksi jo ensimmäisellä pelikerralla. Ei se ehkä mitään tv-peliä ole, mutta onnistumisen tunteita tulee takuulla jokaiselle. Siitä jää usein myös hyvä fiilis, että tätä voisi koettaa jatkossakin, Rahkola lupaa.

Jalkapallotaustainen Eetu Rahkola yrittää tehdä padelista monia muita lajeja yhteisöllisempää.­

Yhteisöllisyys on sitten se toinen asia, mikä toistuu padelista puhuttaessa. Sosiaalisuutta vaaditaan jo luonnostaan, koska peleihin tarvitaan aina neljä pelaajaa. Suurempi selittävä tekijä lajin sosiaalisuudelle taitaa kuitenkin liittyä padeltoimijoiden tekoihin ja siitä syntyneeseen kulttuuriin.

Rahkolan mukaan Padel Tampereelle on alusta asti ollut ensiarvoisen tärkeää, että jokainen vierailija tuntisi itsensä tervetulleeksi ja löytäisi halutessaan uusia pelikavereita. Tampereella on koko miljöö luotu tukemaan sosiaalista kanssakäymistä. Seura järjestää myös paljon erilaisia tapahtumia tiivistämään yhteishenkeä. Pelikavereita löytyy eri kohderyhmille suunnattujen WhatsApp-ryhmien avulla. Kehitteillä on myös oma padel-sovellus, jonka on tarkoitus tuoda padelisteja entistä paremmin yhteen.

Yhteisöllisyyttä pyritään korostamaan monin eri keinoin.

– Tavoite on tehdä asioita hieman eri tavalla kuin perinteisissä urheilulajeissa, jalkapallotaustainen Rahkola kertoo.

– Eihän se ole stereotyyppisesti ajatellen hirveän suomalaista, että puhutaan yhteisöllisyydestä suomalaisilla liikuntakentillä. Haluamme tarjota mahdollisimman hyvän liikuntakokemuksen, mihin kuuluu muutakin kuin se, että urheillaan pää punaisena kentällä. Ehkä se onkin jotain sellaista, mitä suomalaiset kaipaavat.

Kansanterveydellinen tilaus

Yksi asia on ainakin varma. Muutosta suomalainen seura- ja liikuntakenttä kaipaa – ihan jo kansanterveyden takia.

Suomalaisten liikkumiseen liittyvät tutkimukset ovat viime vuosina olleet karmeaa luettavaa. Kansa passivoituu. Jotkut perinnelajit kärsivät harrastajakadosta. Lapset ja nuoret antavat liikkumiselle vähemmän merkitystä kuin aiemmin. Suurimmat joukkuelajit keräävät yhä paljon harrastajia, mutta näissäkin lajeissa teini-ikään tultaessa lopettaminen on jyrkempää kuin monessa muussa maassa.

Suomalainen liikuntakenttä on murroksessa.

– Moni perinnelaji seuroineen on jäänyt kiinni liiaksi menneisiin toimintatapoihin. Lajit ja seurat voisivat ainakin hetkeksi pysähtyä miettimään, onko nykyinen toimintamalli ainoa tapa toimia. Ehkä mallia voisikin ottaa tuoreemmista tulokkaista, liikuntakasvatuksen professori Pasi Koski Turun yliopistosta miettii.

– On taloudellisesti helppoa ja muutenkin turvallista tehdä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin. Mutta jossain kohtaa pitäisi oivaltaa se, että jos toiminta on jatkunut liian samanlaisena liian kauan, porukka leipääntyy ja laji alkaa hiipua. Maailma ja ihmiset ympärillä kun voivat muuttua.

Koski on viimeisten vuosien aikana havainnut paljon muutoksia suomalaisten urheiluseurojen toiminnassa.

Seurat ovat 2000-luvulla ammattimaistuneet ja vaatimus seuratoiminnan laadusta on kasvanut. Ammattimainen ote kaikessa tekemisessä on vahvistunut, eikä ammattimaisuus ole enää vain suurten kilpaseurojen piirre, vaan sama ilmiö näkyy myös harrasteseuroissa. Samalla urheilemisen ja liikunnan kustannukset ovat nousseet jatkuvasti.

Tämä on osittain tarkoittanut myös sitä, että seuroista on tullut entistä enemmän yrityksiä, joille seuran jäsenet ovat asiakkaita. Ja yrityksille tyypillisesti seurat ovat alkaneet pitää entistä enemmän kiinni asiakkaistaan eli harrastajistaan ja sitouttaa niitä toimintaansa aiempaakin nuorempana.

Tuolloin vaara on usein se, että toiminta muuttuu myös harrastusseuroissa liian vakavaksi, kilpailulliseksi, tavoitteelliseksi ja yksipuoliseksi. Entinen seurayhteisöhenkikin on kadonnut, kun seurajäsenistä on tullutkin vain maksavia asiakkaita.

– Kilpailu on toki tiukkaa, ja jokainen pitää kiinni reviiristään entistä tiukemmin. Ihmettelen silti, miksi hyvin monessa lajissa ja seurassa tuntuu nykyisin kovin vieraalta se ajatus, että yksilöllä olisi aikaa harrastaa montaakin eri lajia.

Yhteen lajiin erikoistuminen ja siihen kahliutuminen sotii vahvasti myös megatrendejä vastaan.

Padelia pelataan kesäaikaan myös ulkokentillä.­

Nyky-yhteiskunnassa on tyypillistä muun muassa vahva yksilöllistyminen, jossa yhä useampi rakentaa omaa identiteettiään ja elämäänsä mahdollisimman omaleimaiseksi. Erilaiset vaihtoehdot ajankäytölle ovat lisääntyneet, elämäntyylien kirjo on kasvanut ja ajankäytölliset ratkaisut ovat muuttuneet.

– Kaikenlainen sitoutuminen on löyhentynyt huomattavasti elämän kaikilla osa-alueilla. Sen voisi olettaa näkyvän myös ihmisten liikuntaharrastuksissa, Koski sanoo.

– Lisäksi seurojen ja lajien pitäisi ymmärtää se, että ihmisten asenteet liikuntaa ja urheilua kohtaan voivat muuttua. Onko se oikeasti otettu huomioon lajeissa ja seuroissa?

Jotain kuvaa tulevasta voi saada siitä, mitä nykynuoret ajattelevat liikunnasta.

Koski oli mukana vuonna 2018 julkaistussa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä avaavassa LIITU-tutkimuksessa. Tutkimuksessa selvisi, että lapset ja nuoret kokevat kilpailullisuuden harrastamisen esteeksi aiempaa selvästi yleisemmin: Vastaajista vain viidennes piti kilpailua tärkeänä tai erittäin tärkeänä elementtinä liikunnassa. Vastaavasti täysin merkityksettömänä kilpailua piti melkein joka neljäs vastaaja (23 %) ja lähes yhdentekevänä 14 prosenttia.

Tärkeimpiä asioita lapsille ja nuorille liikunnassa olivat parhaansa yrittäminen, liikunnan ilo, hyvän olon saaminen ja uusien taitojen oppiminen, joita kaikkia noin 60 prosenttia vastaajista piti tärkeänä.

Koski muistuttaakin, että lapsilla ja nuorilla tulisi tulevaisuudessa olla riittävästi mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa ilman tavoite- ja kilpailuvelvoitteita. Se olisi myös lopulta huippu-urheilun voitto, sillä jokainen laji tarvitsee taakseen huvin vuoksi harrastavat massat.

Kosken mielestä ei ole yllätys, että uusista lajeista esimerkiksi frisbeegolf ja padel ovat löytäneet uusia harrastajia niin lapsista, nuorista kuin aikuisistakin. Ne porskuttavat eteenpäin hauskanpidolla, vapaudella ja omaehtoisuudella.

– Lopulta kyse on siitä, millä tavalla ihmiset käyttävät vapaa-aikansa. Vaihtoehtoja on entistä enemmän, joten lajien ja seurojen pitää miettiä vahvemmin myös sitä, mitä muutakin kuin liikuntaa seura voi tarjota sen suorituksen kylkeen.

– Pelkkä laji ja suoritus ei välttämättä enää riitä – eikä varsinkaan tulevaisuudessa. Täytyy miettiä isompaa kokonaisuutta.

Junioriputki puuttuu

Padelissa kokonaisuus on nurinkurinen verrattuna moneen muuhun lajiin: Olosuhteet ovat modernit ja viihtyisät. Myös imago on trendikäs. Lajilla on myös suurta imua ainakin nuorten kaupunkilaisaikuisten silmissä.

Iso massa – eli siis junioripelaajat vanhempineen – loistavat kuitenkin vielä suurelta osin poissaolollaan.

– Junioriputken rakentamisessa otetaan vasta aivan ensimmäisiä askelia Suomessa. Me olemme myös aloittaneet juniorityön. Tällä hetkellä meillä on noin 50 junnupelaajaa. Olemme myös palkanneet täyspäiväisen juniorivalmennuspäällikön ja käynnistäneet kokonaisvaltaisempaa harjoittelua vaalivan akatemiatoiminnan, Padel Tampereen Eetu Rahkola kertoo.

Rahkolan mukaan juniorien houkuttelu seuratoimintaan on seuraava vaihe, missä lajin pitää onnistua. Muuten on vaara, että padel jää trendilajiksi, joka jää jossain vaiheessa jonkun vielä uudemman trendilajin varjoon.

Vahvempi junioripolku vahvistaisi automaattisesti myös lajin kilpailupuolta.

– Haluamme toki, että padel pysyy silloinkin matalan kynnyksen lajina, jonka parissa kaikki viihtyvät ja joka voi olla vaikka kakkos- tai kolmoslaji jonkun muun harrastuksen rinnalla. Mutta kun sanomme padelin olevan kaikille, niin silloin sen pitää olla sitä myös niille, jotka haluavat harrastaa lajia tavoitteellisesti, Rahkola sanoo.

– Padel on myös hyvä kilpaurheilumuoto. Vaikka kaikkien on helppo aloittaa laji, samaan aikaan padel tarjoaa pelinä jokaiselle loputtomasti haasteita.

Padel-pallo viuhahtelee ”lasikuutiossa” niin nopeasti, että pelivälineen havaitseminen on joissain kohdissa vaikeaa. Sisällä Tampereen padelkeskuksessa Eemeli Jokinen, Mikko Hermans, Ella Leivo ja Henrik Sillanpää läimivät palloa kovalla tahdilla.

Ella Leivo, Eemeli Jokinen, Henrik Sillanpää ja Mikko Hermans pelin tuiskeissa.­

Kentällä nähdäänkin joukko Suomen kärkipään pelaajia, joista Sillanpää, Leivo ja Hermans kuuluvat maajoukkueeseen.

Nelikon peli täyttää kaikki urheilulta vaadittavat piirteet. Reaktiot ovat teräviä, lyönnit taidokkaita ja jalat liikkuvat vauhdilla. Välillä pelin tempo kuitenkin laskee, mikä sekin on yksi huippupadelin piirteistä.

– Kovin lyönti ei ole aina paras lyönti, sillä pallo pomppaa takalasin kautta takaisin peliin. Minulla oli paljon opettelemista sen kanssa, koska esimerkiksi tenniksessä pisteet pyritään päättämään nopeasti. Padelissa pitää olla malttia ja taktisuutta enemmän, Sillanpää huomauttaa.

Padelin taso on nousemassa yhtä kovaa harrastajamäärien kanssa. Lajin kärkipelaajat ovat Suomessa isolta osin entisiä kovan tason tennispelaajia. Esimerkiksi Sillanpää on entinen tennisammattilainen, joka ylsi kaksinpelin maailmanlistalla parhaimmillaan sijalle 505. Sillanpään kumppani Leivo oli WTA-maailmanlistalla kaksinpelissä sijalla 1044.

– Mitä enemmän aloin pelata padelia, sitä enemmän kiinnostuin siitä. Tenniksessä pallot päättyvät usein nopeasti, mutta tässä kaikki pisteet ovat pitkiä ja jännittäviä, Leivo kertaa.

– Tennis tietenkin auttoi lajin omaksumisessa, mutta onhan tässä silti kyse eri lajista. Parhaiten sen näkee, kun katsoo huippumaiden pelaajien otteita, Sillanpää opastaa.

Entinen tennisammattilainen Ella Leivo on Suomen kärkipelaajia padelissa.­

Ammattilaisuus saa odottaa

Maailmalla padel on jo vakavasti otettava urheilumuoto, jota esimerkiksi Eurosport näyttää kanavillaan. Meksikossa syntyneen lajin ykkösmaat ovat Espanja, Ranska, Portugali ja muutamat eteläamerikkalaisvaltiot. Lajin suurimmissa kilpailuissa jaetaan palkintorahaa 100 000 euron edestä. Ammattilaiskiertueen parhaiden pelaajien vuotuiset palkintoansiot ovat nekin reilussa sadassatuhannessa.

Portugalin EM-kisoissa Suomi raivasi sekä miehissä että naisissa tiensä kärkikymmenikköön, mutta suomalaisia ei ole ammattilaisturnauksissa vielä nähty.

Tulevaisuudessa ammattilaisia tulee Suomestakin, mutta huippumenestystä isoimmissa kilpailuissa pitänee odottaa hetki. Noin kymmenen miljoonan harrastajan lajissa pääsy huipulle ei ole helppoa, sillä muutaman kärkimaan huippupelaajat lyövät aivan omalla tasollaan.

– Täytyy olla realisti. Jos vastassa on 20 vuotta padelia pelannut ja itse on pelannut pari vuotta, näkyyhän se. Huippumaiden pelaajilla taktisuus, lasien käyttö ja ylipäänsä kommunikointi ovat aivan eri tasolla kuin meillä, jotka eivät ole kasvaneet lajin parissa, Sillanpää kertoo.

– Joten ei tästä ammattia ole tulossa, hän naurahtaa.

Ei sillä ole väliäkään, koska padelia ei ole kukaan sen pelaajista aloittanut ammattilaiskenttien tai isojen rahojen kiilto silmissä. Padel on houkutellut pauloihinsa jostain muusta syystä.

Leivon ja Sillanpään kohdalla perustelut ovat ainakin kovin tuttuja.

– Onhan tämä ilmapiiri ja yhteisöllisyys yksi iso tekijä, mikä padelissa minuun iskee, Leivo miettii.

– Tämä on myös tosi hauska peli pelata, sillä pelitilanne on monipuolinen ja kiehtova. Ei ole liian vakava meininki, Sillanpää jatkaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti