Suomen urheiluhistoria on unohtanut yhden jättiläisistään. Kerromme nyt ensi kertaa nyrkkeilijä Chuck Hellmanin tarinan. - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Näin huima mysteeri ratkesi – Wandan, 90, vanha leikekirja isästä paljasti ”Oregonin helvettimiehen” tehneen suomalaista historiaa

Suomen urheiluhistoria on unohtanut yhden jättiläisistään. Kerromme nyt ensi kertaa Chuck Hellmanin koko tarinan, joka julkaistiin Urheilulehdessä viikolla 37.

Hellmanin suuruus ei ole kantautunut Suomeen asti – ennen tätä hetkeä.­

20.9. 8:00

Portlandin arsenaali oli ääriään myöten täynnä 30. maaliskuuta 1926. Noin 5 000 ihmistä oli saapunut katsomaan ottelua ammattinyrkkeilyn kääpiösarjan Tyynenmeren rannikon mestaruudesta.

Yhtä suurta nyrkkeily-yleisöä ei oltu nähty koskaan koko Oregonin osavaltiossa. Myös lippukassaan kertyneet 7 584 dollaria oli uusi ennätys lajissaan. Se on nykyrahassa lähes 100 000 euroa.

Eikä ihme. Lehdet olivat kirjoittaneet päiväkausia kaupungin oman pojan Chuck Hellmanin ja filippiiniläisen Young Nationalistan kamppailusta.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Urheilulehdessä 37/2020. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia pitkiä ja laadukkaita artikkeleita. Tilausohjeet ovat täällä.

Hellman oli voittoputkessa. Edellisessä ottelussa oli kukistunut sarjan kärkikymmenikköön rankattu Dixie LaHood. Portlandin lehdet puhuivat Hellmanista kruunaamattomana maailmanmestarina ja odottivat hänen haastavan pian Charley Rosenbergin, joka puolusti mestaruusvyötään New Yorkissa verkkaiseen tahtiin.

Ottelijoiden managerit soittivat suutaan lehtien palstoilla. Sunday Oregonian julkaisi taisteluparista aukeaman kokoisen kuvaparin. Young Nationalista poseerasi paidatta nyrkkeilyasennossa, Hellman ja hänen vaimonsa esittelivät pyytämäänsä 10-kiloista lohta.

Jalokiviliikkeessä Portlandin keskustassa oli näytteillä 500 dollarin arvoinen kullattu mestaruusvyö, jonka voittaja saisi pitää ikuisesti.

Kamppailusta tuli raju ja verinen, mutta kymmenen erän jälkeen tuomarit olivat yksimielisiä: Hellmanin väsymätön vartalopommitus palkittiin pistevoitolla.

Hellman puki kultaisen vyön lanteilleen ja lähti hymyillen raivaamaan tietään pukuhuoneeseen läpi ihailijoiden joukon. Hän oli juuri iskenyt yhden suomalaisen nyrkkeilyhistorian suurimmista voitoista, mutta Suomessa ottelusta tiesi tuskin kukaan.

Käsikähmää telakalla

Suomalaisen nyrkkeilyhistorian merkittävin dokumentoija Ilmo Lounasheimo alkoi ahmia tietoa lajista koulupoikana 1930-luvun alussa Kajaanin kaupungin lukusalissa. Silti hänkin kuuli Hellmanin suuresta voitosta vasta yli 60 vuotta myöhemmin.

Kun Lounasheimo julkaisi vuonna 1987 suurteoksensa Kehän sankarit, ei hänellä ollut juuri tietoja Hellmanista. Lounasheimo mainitsi hänet ohimennen yhtenä suomalaisista siirtolaisnyrkkeilijöistä ja kertoi hänen käyneen joitain otteluita Amerikassa 1920-luvulla.

Kuusi vuotta myöhemmin Lounasheimo kirjoitti EP:n Nyrkkeilijä -lehteen artikkelin ensimmäisistä suomalaislähtöisistä nyrkkeilijöistä Amerikan ammattilaiskehissä. Hän kutsui Kalle Hellmania näistä ylivoimaisesti parhaaksi. Nyt Lounasheimolla oli jo tiedossa 60 Hellmanin käymää ottelua.

– Tiedot olen saanut vasta hiljattain amerikkalaiselta nyrkkeilyn historioitsijalta Luckett V. Davisilta, joka on tosi pätevä näissä asioissa, Lounasheimo kirjoitti.

Hellmanin henkilöhistoriasta Lounasheimokaan ei tiennyt kertoa muuta kuin hänen syntyneen Turussa 1903 ja muuttaneen Yhdysvaltoihin 1910. Molemmat vuosiluvut ovat virheellisiä, eikä Kalle-nimestäkään alkuperäislähteissä puhuta.

Ringside-lehdessä julkaistiin 2004 Antero Tanskasen kirjoittama artikkeli Hellmanista. Sen tiedot perustuivat pääosin Kiri-lehdessä 1930 julkaistuun juttuun.

– Kerrotaan, että työskennellessään nuorukaisena laivatelakalla hän joutui usein käsikähmään tulisten italialaistyötoveriensa kanssa herättäen kohta huomiota taitavana nyrkkien käyttäjänä pienestä koostaan huolimatta.

Tanskanen arvioi Hellmanin olleen lähes Gunnar Bärlundin veroinen nyrkkeilijä. Hellman voitti urallaan kärpässarjan tulevan maailmanmestarin ja otteli ratkaisemattoman kääpiösarjan tulevan mestarin kanssa.

Nyrkkeilyraamattu Ring arvosti vuoden 1926 rankingissaan Hellmanin kääpiösarjan maailman seitsemänneksi parhaaksi nyrkkeilijäksi. Listan kärkikymmenikköön on sen jälkeen yltänyt vain kuusi suomalaista.

– Kerrotaan länsirannikon nyrkkeilyväen rientäneen suurin joukoin katsomaan tilaisuuksia, joissa Hellman esiintyi. Sanotaan hänen olleen pidetyn kehätyöläisen rannikon kaikilla äärillä Portlandista San Franciscoon, Tanskanen kirjoitti.

Paikallinen sanomalehti ennakoi Chuck Hellmanin ottelua ”Salemin suosituinta ottelijaa” vastaan.­

Ammattinyrkkeilyn tilastotietokanta Boxrecin mukaan Chuck Hellmanin alkuperäinen nimi oli Charles Michael Hellman ja kansalaisuus USA. Boxreciin on kirjattu vuosilta 1921–28 Hellmanille 58 ottelua, joista voittoja 33, tappioita 10 ja ratkaisemattomia 15.

Boxrec tietää Hellmanin todellisen syntymäpäivän ja -paikan: 24. syyskuuta 1902 Turussa. Hänen on merkitty kuolleen 15. elokuuta 1986 Portlandissa.

Siinä onkin kaikki, mikä Hellmanista on tähän asti tiedetty: ottelulista, muutama vuosiluku, pari hassua anekdoottia. Häntä ei koskaan mainita keskusteluissa historian parhaista suomalaisnyrkkeilijöistä, vaikka saavutuksien puolesta hän kuuluisi joukkoon helposti.

Edes suomalaisissa nyrkkeilypiireissä ei tunneta Hellmania. Puhuiko hän suomea? Oliko hän oikeastaan edes suomalainen?

Turun poikia

Lounasheimo oli aikanaan arkistojen ja kirjeenvaihdon varassa, mutta nykyisin historioitsijoiden apuna ovat internetin tietokannat. Sukututkimukselle omistetuille sivustoille on linkattu julkisia asiakirjoja.

Sivustoilta selviää, että Charles Michael Hellman on todella syntynyt Turussa, mutta hänen ristimänimensä oli Karl Mikael Hellman. Hänen isänsä oli nimeltään Karl Ludvig Hellman ja äitinsä Fanny Amanda os. Saren. Molemmat olivat syntyneet 1875.

Karl Mikaelilla oli kaksi isoveljeä, mutta Aarne kuoli jo yhdeksän kuukauden iässä ja Martin alle kaksivuotiaana maaliskuussa 1903. Perheen isälle oli myönnetty passi jo joulukuussa 1902, ja siihen oli merkitty myös vaimo sekä kaksi lasta.

Verkossa on Euroopasta Yhdysvaltoihin saapuneiden laivojen matkustajaluetteloita. Fanny Hellman näkyy saapuneen poikansa kanssa New Yorkiin 19. kesäkuuta 1904 MS Adrianilla. Hän astui laivaan Ruotsin Helsingborgissa 17 päivää aikaisemmin.

Matkustajaluettelon mukaan Fanny Hellmannilla oli mukanaan 15 dollaria, ja hänen määränpääkseen oli merkitty Kalifornian Sacramento.

Matkustajaluettelosta ei löydy perheen isää Karlia. Vuoden 1910 väestönlaskenta kertoo hänen saapuneen maahan vuonna 1903. Emme tiedä, miksi isä matkusti edeltä. Ehkä vanhemmat ajattelivat, että perheen ainoa eloon jäänyt lapsi oli vielä liian nuori kestämään matkaa.

 Verkosta löytyy kopio lomakkeesta, jolla Hellman anoi Yhdysvaltain kansalaisuutta. Hän on allekirjoittanut sen 4. joulukuuta 1936. Tuntomerkeiksi on ilmoitettu arvet leuassa ja molempien silmien yläpuolella. Nyrkkeilyn jälkiä.

Perhe kasvoi Amerikassa. Henry Ludvig syntyi Sacramentossa 1905. Siitä lähtien joka toinen kevät Hellmanin perhe sai uuden tulokkaan: Fannie Marie, Edwin John ja lopulta kuopus Albert William.

Vuoden 1910 väestönlaskennan aikaan Hellmanit asuivat jo Portlandissa, jossa oli varsin suuri suomalaisyhteisö. Isä-Karlin ammatiksi on merkattu valuri. Sekä isän että pojan nimen kirjoitusasuksi oli nyt muuttunut Charles.

Vuoden 1920 väestönlaskennassa kysyttiin äidinkieltä. 18-vuotiaan Charles nuoremman kohdalla lukee suomi. Hän on ilmoittanut olevansa maatalon työntekijä. Hän asui veljiensä kanssa ruotsalaisen pariskunnan alivuokralaisina Willamette-joen itärannalla Portlandissa. Isästä ei ole merkintää. Veljesten äiti oli kuollut edellisenä vuonna.

Seuraavan vuoden elokuussa Hellman otteli ammattinyrkkeilydebyyttinsä. Ura päättyi 1928.

Verkosta löytyy kopio lomakkeesta, jolla Hellman anoi Yhdysvaltain kansalaisuutta. Hän on allekirjoittanut sen 4. joulukuuta 1936. Tuntomerkeiksi on ilmoitettu arvet leuassa ja molempien silmien yläpuolella. Nyrkkeilyn jälkiä. Ammatti on sama kuin isällä: valuri. Hellman lupaa luopua Suomen kansalaisuudesta.

Hellman oli sen verran merkittävä henkilö, että hänen kuollessaan Oregonian-lehti julkaisi muistokirjoituksen. Siinä kerrotaan, että Hellman oli harras seitsemännen päivän adventisti. Hän omisti huoltoaseman Portlandissa vaimonsa Ninan kanssa. Pari sai kolme tytärtä ja otti 1940 hoidettavakseen Ninan siskon kolme poikaa, kun näiden vanhemmat kuolivat.

Vuonna 1974 Hellmanilla havaittiin Alzheimerin tauti, ja vuonna 1982 hän muutti hoivakotiin. Hän kaatui portaissa 15. kesäkuuta 1986 ja oli vuodehoidossa kuolemaansa asti kolme kuukautta myöhemmin.

Jälki Facebookissa

Hellman oli siis Suomen kansalainen koko nyrkkeilyuransa ajan ja puhui äidinkielenään suomea. Tiedämme pääpiirteittäin hänen urheilu-uransa kulun ja myöhemmät elämänvaiheet.

Kuva on silti vielä sumea. Millainen mies ja millainen nyrkkeilijä Hellman oli? Pitikö hän itseään suomalaisena? Voisiko joku Hellmanin lapsista olla vielä elossa ja riittävän hyvässä kunnossa kertomaan isästään?

Yhdysvalloissa ei ole yleisiä numeropalveluita, joista löytää helposti ihmisten yhteystiedot. Paras keino ihmisten tavoittamiseen on sosiaalinen media, mutta Hellmanin kaikki lapset ovat yli 80-vuotiaita eivätkä sen ikäiset ole yleensä somessa aktiivisia.

Yhdellä Hellmanin ottopojista, Roy Wessonilla, on kuitenkin Facebookissa sivu. Hän on julkaissut kolme vuotta sitten profiilikuvan itsestään ja vaimostaan. Vaimon nimi täsmää sukututkimussivuston kautta löytyvän avioliittotodistuksen kanssa. Sen tuoreempia päivityksiä sivulla ei ole.

– Hienoa nähdä sinut ja äiti, Sally-niminen nainen on kommentoinut kuvaa.

Sallyn oman Facebook-sivun tuorein päivitys on alle vuorokauden vanha. Siinä hän kertoo, että hänen vanhempansa ovat menossa saattohoitoon ja heistä huolehtii tällä hetkellä Sallyn sisko Laurie.

Google-haku löytää Sallylle numeron. Yllättäen siihen vastaa vanha, hauras miesääni.

– Tavoittelen Roy Wessonia.

– Puhelimessa.

– Olen kirjoittamassa artikkelia nyrkkeilijä Charles Hellmanista, joka oli käsittääkseni isäsi.

– Kyllä, hän oli kääpiösarjalainen.

Käy nopeasti ilmi, että Wesson on liian heikossa kunnossa puhuakseen enempää. Kysyn, onko Laurie mahdollisesti lähettyvillä.

Pitkän odotuksen jälkeen Laurie saapuu puhelimeen. Hän kertoo, että kaksi Hellmanin tyttäristä on yhä elossa ja hyväkuntoisia. Shirley Chiburis asuu Kaliforniassa, Wanda Petersen Oregonissa.

Soitan Wandalle. Pian 91 vuotta täyttävä nainen sanoo ajaneensa autolla 500 mailia edellisenä viikonloppuna ja nauraa heleästi päälle. Hän kertoo omistavansa paksun leikekirjan isästään ja toivottaa tervetulleeksi katsomaan sitä Oregoniin.

Viikkoa myöhemmin Roy Wesson kuolee.

Hevosenjouhet

Monitor on pieni viinitilojen ympäröimä kylä noin 40 minuutin ajomatkan päässä Portlandin keskustasta etelään. Wanda Petersenin vaatimaton omakotitalo sijaitsee tontilla, jota rajaa pieni joki.

Sisällä on sellaista kuin vanhojen ihmisten kotona tapaa olla. Paperia, valokuvia ja koriste-esineitä ehtii kertyä 90 vuoden aikana paljon. Petersen on kaivanut valmiiksi esiin leikekirjan ja nyrkkeilyhanskan, jota hänen isänsä on aikanaan käyttänyt.

Hevosenjouhilla täytetty hanska on vain hieman talvirukkasta paksumpi. Se muistuttaa konkreettisesti, kuinka kovaa touhua nyrkkeily 1920-luvulla oli.

Nyrkkeilyn kovuus oli eri luokkaa 1920-luvulla.­

1920-luvun Amerikassa nyrkkeilyn kanssa suosiosta kilpaili vain baseball. Raskaan sarjan kuningas Jack Dempsey oli Babe Ruthin ohella maan suosituin urheilija. Yhdysvalloissa järjestettiin vuosittain yli 5000 ammattinyrkkeilytapahtumaa, lähes kymmenen kertaa enemmän kuin nykyisin.

Sarjoja oli tuolloin vain kahdeksan ja jokaisessa yksi tunnustettu maailmanmestari. Dempsey oli maailman rikkain urheilija, mutta myös pienempien painoluokkien mestarit ansaitsivat valtavia ottelupalkkioita. Tuhannet toiveikkaat yrittäjät taistelivat paikasta auringossa.

Dempsey oli rahaton kulkuri aloittaessaan nyrkkeilyuransa, ja valtaosa nyrkkeilijöistä ponnisti hänen tavallaan köyhyydestä. Ensimmäisen ja toisen polven siirtolaiset olivat nyrkkeilijöiden joukossa vahvasti yliedustettuina: kehässä toisiaan vastaan taistelivat italialaiset, juutalaiset, puolalaiset, filippiiniläiset ja niin edelleen.

Joukossa oli myös muutama suomalainen yrittäjä. Pääosa heistä vihkiytyi lajiin merten takana, sillä Suomessa ensimmäiset nyrkkeilykilpailut järjestettiin vasta lokakuussa 1921. Suomen ensimmäistä ammattinyrkkeilytapahtumaa saatiin odottaa aina vuoteen 1935.

Kun amatöörinyrkkeilijät iskivät Helsingin Hippodromissa ensi kertaa kilpaa Suomessa, Chuck Hellman oli ehtinyt jo otella ammattilaisena. Hän voitti debyyttinsä pistein. Palkkio neljän erän ottelusta vastasi valurin päiväpalkkaa.

Leikekirjasta poimittua

Hellmanin tyttärien kokoamaa leikekirjaa tutkiessa näkyy, kuinka merkittävä laji nyrkkeily oli 1920-luvulla. Lähes kaikista Hellmanin käymistä otteluista on kirjoitettu artikkeli, ja tärkeimmistä tekstiä on sivukaupalla. Suomalaisen urheiluhistorian unohdettu luku aukeaa pala palalta.

Aluksi Hellmanin otteluista kerrotaan vain tulos tai annetaan lyhyt selostus:

– Chuck Hellman osui Jerry Terryä vatsaan, ja koko homma oli ohi yhdessä erässä.

– Ensimmäisessä esiottelussa ”Silent” Martin, joka on kuulemma kuuro ja mykkä, luovutti kolmannessa erässä koettuaan Chuck Hellmanin liian kovaksi.

Eletään kieltolain aikaa. Kun Hellman on iskenyt jo toistakymmentä ottelua ilman yhtään tappiota, hakee eräs toimittaja vertauskuvan nyrkkeilijän kasvavalle suosiolle oluen himosta.

– Pieni Portlandin kääpiösarjalainen on Seattlessa ja Tacomassa suunnilleen yhtä suosittu kuin pullo Buddia olisi sinun, minun ja muiden janoisten keskuudessa.

Nyrkkeilijän maineen kasvaessa lehdet alkavat kirjoittaa hänestä myös henkilökuvia. Huhtikuussa 1922 Hellmanin manageri Jack Capri kertoo löytäneensä suojattinsa Portlandin telakalta.

– Hän vain nyrkkeili huvikseen telakalla, ja hänen luontaiset kykynsä kiinnittivät huomioni. Houkuttelin häntä ryhtymään ammattilaiseksi, ja niin hän teki.

Katsomosta kehään

Tuohon aikaan pistetuomareita käytettiin harvoin, ja kehätuomari julisti herkästi täyden ajan ottelut ratkaisemattomiksi. Hellman ehti otella parikymmentä kertaa ennen kuin hänen tililleen kirjattiin ensimmäinen tappio. Kokenut Billy Mascott julistettiin 10-eräisen ottelun voittajaksi pistein.

Tässä vaiheessa Hellmanin uraa näyttää tapahtuneen jotain erikoista. Hän oli lähes kahdeksan kuukautta ottelematta, kun sitä ennen otteluja oli ollut kuukausittain.

Tauko päättyi erikoisella tavalla: Hellman oli tullut katsomaan nyrkkeilyiltaa Portlandin arsenaaliin, jossa Mascottin piti kohdata newyorkilainen Teddy Seidman. Mascott kuitenkin sairastui äkisti, ja Hellman tarjoutui ottamaan hänen paikkansa.

Kymmeneräinen taistelu päättyi ratkaisemattomaan, ja Hellman sai hurjat suosionosoitukset. Capri kertoi toimittajille, että Hellman tuli otteluun tehtyään täyden työpäivän valimolla.

Hellman otteli Seidmania vastaan kaksi kuukautta myöhemmin uudelleen ratkaisemattoman. Sen jälkeen häntä ei nähty Portlandin kehässä yli vuoteen.

Jotkut myöhemmät artikkelit mainitsevat, että Hellmanin ottelutyyli ei tuohon aikaan innostanut Portlandin nyrkkeilyfaneja. Hellman tunnettiin yritteliäänä mutta heikkoiskuisena nyrkkeilijänä. Portlandin nyrkkeilykulttuuri oli noihin aikoihin vielä ohutta, ammattinyrkkeily oli ollut kielletty kaupungissa aina vuoteen 1915 saakka.

Vaikka Portlandin nyrkkeilykomission matchmaker Harry Hansen ei Hellmanille otteluja suonut, manageri Capri ei jäänyt neuvottomaksi. Hän lähti kiertämään länsirannikon kehiä suojattinsa kanssa: otteluita löytyi erityisesti Seattlesta ja San Franciscosta, joka oli noihin aikoihin merkittävä nyrkkeilykeskus.

Hellman alkoi kerätä arvostusta Kaliforniassa. Häntä kuvattiin erittäin aktiiviseksi nyrkkeilijäksi, jolla oli poikkeuksellisen vaaralliset vartaloiskut. Vaikka ottelulistalle kertyi myös tappioita, oli vastustajien taso kova.

Hellman otti Mascottista revanssin tyrmäyksellä. Hän hävisi pistein California Joe Lynchille, mutta kuittasi tämänkin tappion uusinnassa. Sama kuvio toistui kahdessa ottelussa arvostettua Doc Snelliä vastaan.

Snell-voiton jälkeen Capri lähetti portlandilaisille toimittajille kirjeen, jossa hän kehui kalifornialaisten promoottorien maksavan mitä tahansa Hellmanin palveluksista.

 Häntä kuvattiin erittäin aktiiviseksi nyrkkeilijäksi, jolla oli poikkeuksellisen vaaralliset vartaloiskut.

Seuraavassa ottelussaan 22. lokakuuta 1925 Hellman kohtasi San Franciscossa Abe Goldsteinin, joka oli vain kymmenen kuukautta aikaisemmin kääpiösarjan maailmanmestari. Kehätuomari Bobby Johnson julisti kymmenen erän jälkeen Goldsteinin pistevoittajaksi.

Jotkut sanomalehdet esittivät eriävän mielipiteensä tuomiosta otsikoissaan:

”Goldstein voittaa epäsuositun pistetuomion”.

”Kehätuomarin tuomio on lahja kääpiösarjan ex-maailmanmestarille”

”Hellman voittaa, mutta Goldstein saa tuomion”

Aika alkoi olla kypsä Hellmanin paluulle kotikaupunkiinsa. Portlandin komission matchmakerin paikan oli ottanut Joe Waterman, joka ymmärsi Hellmanin nousseen 23-vuotiaana yhdeksi maan parhaista kääpiösarjalaisista.

Lukuisat uusintaotteluiden voitot näyttivät, että viisi vuotta nyrkkeillyt Hellman kehittyi jatkuvasti. Hän oli myös muuttanut tyyliään aggressiivisemmaksi. Manageri Capri alkoi puhua maailmanmestari Rosenbergin haastamisesta.

Pugilistin ammatissa

Hellman oli mennyt naimisiin kesäkuussa 1923, kuusi päivää sen jälkeen kun hän oli kärsinyt uransa ensimmäisen tappion Billy Mascottille.

Hellmanin tytär Wanda Petersen kertoo, että hänen isänsä työskenteli noihin aikoihin veturitallissa Portlandin naapurikaupungissa Vancouverissa Washingtonin osavaltiossa. Yksi hänen työtovereistaan oli Ferris Squires, joka mainitsi nuoresta nyrkkeilijästä tyttärelleen Ninalle.

– Äiti halusi tietää, kuka tämä kaveri oikein oli. Sillä tavalla he tapasivat, Petersen sanoo.

Nuoripari muutti St. Johnsin kaupunginosaan Portlandiin. Hellman saattoi kehämenestyksensä ansiosta jättää muut työt. Portlandin kaupungin osoitehakemisto vuodelta 1927 listaa hänen ammatikseen ”pugilisti”.

Wanda Petersenin mukaan hänen Nina-äitinsä tuki vahvasti miehensä nyrkkeilyuraa. Ninalla oli tapana hieroa miehensä korvia, jotta tämä säästyisi kukkakaalikorvilta.

– Hän imi aina sitruunaa ennen kuin hän meni areenalle, koska se tekee nyrkkeilijästä taistelutahtoisen, Petersen sanoo.

Petersen kertoo, että hänen äitinsä seurasi isää ottelupaikkakunnille, mutta jäi aina hotelliin otteluiden ajaksi. Äiti muisteli myöhemmin ottelumatkoja ja ravintola-aterioita lämmöllä. Ne olivat luksusta rautatietyöläisen tyttärelle.

Wanda Petersen ja isän entinen hanska.­

Puolen vuoden palkka

Vuosi 1926 oli Hellmanin uran paras. Hän otteli Portlandin arsenaalissa kymmenen kertaa. Enää kotikaupungin yleisö ei vierastanut hänen tyyliään. Lippukassat täyttyivät seteleistä, ja myös Hellman sai osansa.

Tyynenmeren rannikon mestaruuden voitettuaan Hellman puolusti titteliä uusintaottelussa Young Nationalistaa vastaan. Tuloksena oli jälleen pistevoitto.

Waterman yritti houkutella mestari Rosenbergia Portlandiin, mutta Oregonian-lehden mukaan Rosenberg vaati 3 500 dollarin ottelupalkkiota ja oikeutta tuoda oma kehätuomari New Yorkista. Lisäksi Rosenberg olisi halunnut, että maailmanmestaruus ei ole ottelussa panoksena.

Ottelu ei toteutunut, mutta kääpiösarjan kolmanneksi rankattu ”Terre Hauten vaalea terrori” Bud Taylor suostui tulemaan Portlandiin 2 400 dollarilla. Hellman sai 1 400 dollaria. Portlandissa ammattiliittoon kuuluva valuri sai tehdä puoli vuotta töitä yltääkseen samaan.

Ottelu päättyi ratkaisemattomaan. 4 100 katsojaa maksoi lipuista yhteensä 7 959 dollaria. Summa säilyi Portlandin ennätyksenä vuosikymmeniä. Vuotta myöhemmin Taylor nousi kääpiösarjan maailmanmestariksi.

Seuraavassa ottelussaan Hellman murjoi Howard Mayberryn luovutuskuntoon neljässä erässä. Ennen ottelua Capri kehui suojattinsa ansaitsevan melkein 2 000 dollaria ottelusta.

Hellman hävisi seuraavan ottelunsa pistein George Marksia vastaan mutta voitti tapojensa mukaan uusinnan kolme viikkoa myöhemmin. Kymmenen ottelun putki arsenaalissa päättyi pistetappioon newyorkilaiselle Izzy Schwartzille, joka oli rankattu kärpässarjassa kuudenneksi.

Oli aika lähteä itään.

”Kestävyys ja kovuus perintönä”

Syy ei lehtileikkeistä selviä, mutta joskus vuosien 1926 ja 1927 vaihteessa Hellmanin ja manageri Jack Caprin yhteistyö päättyi. New Yorkin Brooklynissa ilmestyvän Times Unionin kolumnisti Jimmy Woods kirjoitti 22. huhtikuuta 1927, että brooklynilainen manageri Larry Hall oli ottanut Hellmanin suojiinsa.

Ensimmäisessä ottelussaan New Yorkissa 6. kesäkuuta Hellman otti revanssin Schwartzista, josta tuli kärpässarjan maailmanmestari puoli vuotta myöhemmin. Queensin Dexter Parkissa käyty ottelu oli yleisömenestys, ja kolme viikkoa myöhemmin Hellman kohtasi Dominick Petronen samalla areenalla.

Petronen oikean käden isku avasi toisessa erässä Hellmanin vasemman silmän ylle syvän haavan, josta vuoti verta hänen silmäänsä koko ottelun ajan. Petrone voitti rajun kamppailun pistein.

New Yorkin sanomalehdet kutsuivat Hellmania jatkuvasti suomalaiseksi, mutta länsirannikon lehdet korostivat harvoin hänen syntyperäänsä. Se saatettiin mainita kuriositeettina, kuten tacomalaisen News Tribunen julkaisemassa henkilökuvassa helmikuussa 1926:

– Kestävyys ja kovuus tulevat hänelle perintönä. Hän tulee maasta, joka antoi maailmalle Nurmen, Ritolan ja Thunbergin – Suomesta. Jo hänen olemuksensa on sama kuin mikä liitetään Nurmeen, ratojen suomalaiseen salamaan. ”Hell-Man of Oregon” on stoalainen pikkumies, hiljainen ja vakava kuin pöllö.

 Hän tulee maasta, joka antoi maailmalle Nurmen, Ritolan ja Thunbergin – Suomesta.

Lehti kuitenkin teki selväksi, että Hellman on amerikkalainen. Se ei maininnut, että nyrkkeilijä oli edelleen Suomen kansalainen.

– Oregonin helvettimies ei vanno uskollisuutta Suomelle vaan Setä Samulille. Niin sen pitääkin olla. Hellman jätti Suomen vanhempiensa kanssa ollessaan tuskin tarpeeksi vanha puristettua nyrkkiä heilauttaakseen, mutta hän toi mukanaan veressään kaikki suuret urheilulliset ominaisuudet, jotka hänen synnyinmaansa ihmiset näyttävät omaavan.

Amerikansuomalainen sanomalehti New Yorkin Uutiset jakoi täysin päinvastaista tietoa.

– H. on Suomessa syntynyt, mutta muuttanut pahaisena paitaressuna tähän maahan. Hän on aina esiintynyt suomalaisena.

Brooklyn Citizen kirjoitti pari päivää ennen Hellmanin ja Petronen ottelua, että katsomoon oli tulossa 300 suomalaista – joukossa olympiavoittaja Ville Ritola ja kunniakonsuli K. F. Altio. Artikkelin mukaan Hellman ja Ritola olivat olleet pitkään tuttavia.

Tupakkarullaa

On mahdoton arvioida, kuinka suomalaiseksi Hellman itsensä koki. Sanomalehtien kirjoituksiin vaikuttivat todennäköisesti vahvasti hänen manageriensa sanat.

Luultavasti Capri ei uskonut, että suomalaisuus olisi ollut länsirannikolla erityinen myyntivaltti. Hall sen sijaan saattoi ajatella, että New Yorkin suuri suomalaisyhteisö tukisi Hellmania samaan tapaan kuin vaikkapa italialaiset ja irlantilaiset omiaan.

Wanda Petersen ei muista Hellmanin osallistuneen Oregonissa suomalaisyhteisön rientoihin. Perheen tärkein viiteryhmä oli kirkko. Suomessa he eivät koskaan vierailleet.

Jotain silti on suomalaisesta kulttuurista jäänyt. Shirley Chiburis soittaa kesken haastattelun siskolleen ja kysyy minulta, mitä tarkoitti 80 vuoden takaisten tuutulaulujen ”tupakkarulla”.

Helvettimies Oregonista seuraamassa Nurmen, Ritolan ja Thunbergin jalanjälkiä.­

Miksi uutiset Hellmanin voitosta eivät aikanaan kantautuneet Suomeen asti? Hän oli yhtä suomalainen kuin ”Peräseinäjoen susi” Ville Ritola, joka myös muutti poikasena Amerikkaan ja aloitti urheilu-uransa vasta meren takana. Ritola oli Suomessa juhlittu sankari, jonka juoksuja seurattiin tarkasti. Hellmanin saavutukset Amerikan kehissä olivat verrattavissa Gunnar Bärlundiin, ja ”GeeBeestä” tuli 1930-luvulla Suomessa Ritolaakin suurempi sankari.

– Ammattinyrkkeilyä ei 1920-luvun alkupuolella vielä juurikaan seurattu Suomessa. Omia miehiä ei ollut, ja maailmalta tiedettiin lähinnä suurimmat nimet, kuten Jack Dempsey ja Gene Tunney. Ei siis yllättävää, että USA:n länsirannikolla otteleva maanmies jäi tuntemattomaksi, varsinkin kun hänen nimensäkään ei ollut tunnistettavasti suomalainen, Urheilumuseon Vesa Tikander pohtii.

– Uutiskynnys olisi toki ylittynyt, jos hän olisi päässyt ottelemaan maailmanmestaruudesta. GeeBeen tilanne oli jo toinen: Hänhän oli tähti jo Euroopan kehissä ja esiintyi Amerikassa nimenomaan Suomen edustajana. Raskaansarjan miehillä on toki myös aina enemmän painoarvoa.

Ei tyrmätty koskaan

Hellmanin New Yorkin -valloitus päättyi lopulta lyhyeen. Hall sopi Hellmanille elokuussa ottelun filippiiniläistä Pancho Denciota vastaan, mutta se peruuntui ottelupäivänä.

New Yorkin Uutiset kirjoitti, että New Yorkin nyrkkeilykomissio vapautti Hellmanin ottelusta ”sillä perusteella, että sopimuksen oli tehnyt ja allekirjoittanut Hellmanin manageri hänen itsensä siitä mitään tietämättä ennen kuin kolme päivää ennen tappeluiltaa.”

Vähän tämän jälkeen sama lehti uutisoi, että komissio oli mitätöinyt Hellmanin ja hänen managerinsa sopimuksen. Hellman palasi Portlandiin, jossa hänen managerikseen ryhtyi myöhemmin mafiayhteyksistä epäilty entinen nyrkkeilijä Bobby Evans.

Marraskuussa 1927 Hellman otti viimeisen suuren voittonsa, kun hän kukisti Portlandin arsenaalissa kärpässarjan huippunimen Johnny McCoyn. Samana yönä Nina synnytti parin esikoistyttären Lois Marien, joka kuoli kaksi vuotta sitten 90-vuotiaana.

Vain kaksi kuukautta myöhemmin Hellman kävi viimeisen ottelunsa. Hän hävisi pistein Dixie LaHoodille tämän kotikaupungissa Montanan Buttessa.

Hellman oli vain 25-vuotias, eikä häntä ollut koskaan tyrmätty. Mikä sai hänet äkisti lopettamaan?

Tytär Wanda kertoo syyn. Hellmanit olivat liittyneet Ninan vanhempien perässä loppuvuodesta 1927 adventtikirkkoon. Ensin Hellman kieltäytyi ottelemasta sapattina perjantai-illasta lauantai-iltaan. Sitten hän päätti lopettaa kokonaan.

– Kirkossa ei varsinaisesti arvostettu sitä, että yritti lyödä joltain pään irti, Petersen nauraa.

Enää ei lehdissä kirjoitettu Oregonin helvettimiehestä.

Verkkokalvo irtosi

Hellman muutti perheensä kanssa 1932 Oregonin maaseudulle, mutta he palasivat Portlandiin neljä vuotta myöhemmin. Hellman työskenteli valimolla, kunnes hän ryhtyi vaimonsa kanssa hoitamaan huoltoasemaa St. Johnsin kaupunginosassa. He ostivat aseman myöhemmin itselleen.

Chuck Hellmanin omistama huoltoasema Portlandissa on suojelukohde. Siinä sijaitsee nykyisin pizzeria.­

Wanda Petersen muistaa isänsä lämpimänä ja pidettynä ihmisenä, joka nautti kalastuksesta, musiikista, kaikenlaisesta urheilusta ja lukemisesta.

Vaikka Hellman ei katsonut nyrkkeilijän ammatin sopivan vakaumukseensa, valmensi hän kuitenkin uransa jälkeen juniorinyrkkeilijöitä. Eräs heistä iski harjoituksissa Hellmania silmään niin, että tämän verkkokalvo irtosi. Hellman menetti näkönsä toisesta silmästään loppuiäkseen.

1970-luvulla Hellman alkoi muuttua. Hän meni naapurin taloon luullen sitä omakseen. Aikaisemmin lempeä mies alkoi käyttäytyä aggressiivisesti. Syyksi paljastui Alzheimerin tauti.

Kaikki Hellmanin lapset ovat eläneet vanhoiksi, eikä heistä yhdelläkään ole todettu muistisairauksia. Wanda Petersen uskoo, että hänen isänsä Alzheimer liittyi nyrkkeilyyn. Chuck Hellman kertoi lapsilleen, kuinka hän saattoi menettää otteluiden jälkeen lähimuistinsa päivien ajalta.

Hellman muisteli uraansa Oregonian-lehden haastattelussa 1963.

– En ollut varsinaisesti sairaalloinen, mutta vaikka olin kokoisekseni riittävän vahva valurintyöni ansiosta, minulla oli vaikeuksia hampaideni kanssa ja olin aika ajoin sairas. Kaikki tämä loppui, kun aloitin ankaran nyrkkeilyharjoittelun. Jopa hampaani paranivat, en tiedä miksi, Hellman kertoi.

– Ryhtyisinkö nyrkkeilijän uralle uudelleen samoissa olosuhteissa? Luulen, että ryhtyisin. Olen nyrkkeilylle paljon velkaa, mutta en patista siihen ketään nuorukaista ellei hänellä ole sekä lahjoja että tahtoa.

Ruohottunut hauta

Portlandin ja Vancouverin kaupunkien välillä virtaa Columbia-joki. Se kiemurtelee vielä 150 kilometrin verran luoteeseen ennen kuin vedet sekoittuvat valtavaan Tyyneenmereen. Columbia-joki erottaa paitsi kaksi kaupunkia, myös Oregonin ja Washingtonin osavaltiot toisistaan.

Ilta on hämärtymässä, kun ohjaan vuokra-autoni Vancouverin puolelle. Park Hillin hautausmaa on vain puolen kilometrin päässä jokirannasta. Sieltä pitäisi löytyä Chuck Hellmanin leposija.

Find a Grave -sivuston mukaan Hellmanin ja hänen vaimonsa yhteishauta on C-lohkossa. Se ei auta paljon, sillä C-lohkossa on satoja hautoja. Vanhimmat hautakivet ovat 150-vuotiaita. Kuluneista kivistä erottuu myös suomalaisia nimiä, mutta Hellmania ei löydy mistään.

Soitan Petersenille, joka kertoo että hänen vanhempiensa hauta on lähellä Ninan vanhempien hautaa. Hautausmaalla vieraileva pariskunta tarjoutuu auttamaan, ja pian he löytävät Squiresien hautakiven, joka on upotettu maahan. Siivoan kengälläni ruohoa läheisen kiven päältä, ja sieltä se paljastuu: Hellman.

Vietän hetken haudan äärellä hiipuvassa valossa. Harmittaa, etten ole tuonut mukanani kukkia tai kynttilää. Aurajoen rannalla syntynyt, amerikkalaisten areenoiden katsomot täyttänyt ja lapsensa suomeksi uneen laulanut Karl Mikael Hellman olisi ne ansainnut.

Artikkeli jatkuu kainalojutulla kuvan jälkeen.

Hellmanin Hautakivi löytyi läheltä Columbia-jokea.­

Asiantuntijat: Hellman on yksi suurista

Urheilulehti antoi yllä olevan artikkelin luettavaksi etukäteen joukolle nyrkkeilyhistoriaa tuntevia ja pyysi heiltä arviota Chuck Hellmanin paikasta Suomen kaikkien aikojen parhaiden ammattinyrkkeilijöiden joukossa.

Ammattinyrkkeilytuomari ja nyrkkeilyhistorian tuntija Jussi Niemonen pitää Olli Mäkeä ja Gunnar Bärlundia selvänä kärkikaksikkona, mutta nostaa Hellmanin heti heidän kantaansa kolmanneksi.

– Se että Hellman kohtasi urallaan 13 kertaa entisen, olevan tai tulevan Ring-lehden top-10 maailmanlistamiehen on nykyisiin nyrkkeilijöihimme verrattuna aivan huima numero, mutta silti kalpenee pahasti GeeBeen vastaavalle (26) puhumattakaan Ollin suorastaan hämmentävästä (31) lukemasta. Hellmanin parhaat voitotkaan eivät ole nekään aivan tuon kaksikon veroisia, Niemonen perustelee.

Petro Koskimies on nyrkkeilyvalmentaja ja nyrkkeilyaiheisen kirjallisuuden kerääjä. Hänen listallaan Hellman nousee peräti toiseksi.

– En nostaisi Hellmania Gunnar Bärlundin edelle listallani, mutta Olli Mäki, Elis Ask ja Risto Luukkonen luovuttavat papereissani paikkaa ”tulokkaalle”, Koskimies arvioi.

Monessa roolissa suomalaisessa nyrkkeilyssä työskennellyt Petri Paimander kuuluu Boxrec-tietokannan historiantutkijoihin.

– Ilman muuta Hellman menee samaan kansainvälisen huipun tavoittaneiden ottelijoiden ryhmään, johon aikoinaan laskin Bärlundin, Askin, Luukkosen ja Mäen. Siihen ovat sittemmin nousseet miehistä myös Amin Asikainen, Robert Helenius ja Edis Tatli. Tämä kahdeksikko ottaa selkeän hajuraon seuraaviin, joiden lista alkanee Pekka Kokkosella ja Tarmo Uusivirralla, Paimander toteaa.

Paimander ei halua ottaa listalleen nyrkkeilijöitä, joiden ura on vielä kesken. Hänen rankingissaan Hellman sijoittuu viidenneksi.

Nyrkkeilyselostaja ja kirjailija Janne Romppainen asettaa Hellmanin sijoille 4–5.

– Bärlund ja Ask ehkä ylsivät vielä rahtusen lähemmäs MM-titteliä tai -ottelua, ja Mäki myös oli parhaimmassa loistossaan niin lähellä maailman parasta, että näiden edelle en uskalla Hellmania asettaa. Hellmanin ilmeinen ja ällistyttävä suoritusvarmuus taas on piirre, jossa moni suomalaisnyrkkeilijä ei ole yltänyt vastaavalle tasolle, ja sillä perusteella nostaisin hänet myöhempien aikojen tähtien ohi, Romppainen perustelee.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti