Pesäpalloilija Patrik Wahlsten jäi orvoksi 15-vuotiaana. Vaikeuksien kautta hän on raivannut tiensä miesten Superpesiksen ykköstykiksi. - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Patrik Wahlsten joutui viettämään äitinsä vierellä ikuisuudelta tuntuneet 20 minuuttia – ”Jää varmasti kaivelemaan loppuelämäkseni”

Pesäpalloilija Patrik Wahlsten jäi orvoksi 15-vuotiaana. Vaikeuksien kautta hän on raivannut tiensä miesten Superpesiksen ykköstykiksi.

Pesäpallo on tuonut ilon Patrik Wahlstenin elämään tragedian jälkeen.

16.8.2020 8:00

Koskenkorvan Urheilijoiden 23-vuotias lyöjäjokeri Patrik Wahlsten tyhjentää pajatson ajolähdössä neljän juoksun arvoisesti. Vaakamailaisku viimeisellä lyönnillä on käytännössä täydellinen pesäpallosuoritus.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Urheilulehdessä 32/2020. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia pitkiä ja laadukkaita artikkeleita. Tilausohjeet ovat täällä.

Pallo tulee maahan kolmoskulmassa, aivan sivu- ja takarajan tuntumassa ja jättää Manse PP:n kopparin täysin vaille mahdollisuuksia. Unelmalyöntiä kelataan ahkerasti sosiaalisen median kanavissa. Täysosuma nostaa Wahlstenin lyöjätilaston kärkeen, kun käynnissä olevaa Superpesiksen runkosarjaa on ehditty pelata reilut kolmannes.

Vaasa, kahdeksan vuotta aiemmin.

Kaiken piti olla kunnossa.

15-vuotiaan Wahlstenin äiti oli viettänyt edellisen yön sairaalassa äkillisesti ilmenneiden hengitysoireiden takia.

Makuuhuoneesta kantautui taas vinkuva hengitys, sillä äiti ei saanut henkeä. Hätiin soitetun ambulanssin tulo kesti tuskallisen kauan, 20 minuuttia. Apu ei ehtinyt perille ajoissa.

Nina Wahlsten menehtyi 19. maaliskuuta 2012. Hän oli tuolloin 43-vuotias.

Kuolinsyytutkimuksissa selvisi, että lääkäreiden niskajumiksi epäilemät oireet johtuivat keuhkoveritulpasta, joka koitui lopulta potilaan kohtaloksi.

– Se, että ambulanssin tulo kesti niin kauan, jää varmasti kaivelemaan loppuelämäkseni, Patrik Wahlsten pohtii hiljaa.

Yhdeksättä luokkaa Vaasassa tuolloin käyneelle Wahlstenille äidin kuolema oli isku, jonka kokonaisvaikutukset alkoivat selvitä vasta ajan kanssa.

 Se, että ambulanssin tulo kesti niin kauan, jää varmasti kaivelemaan loppuelämäkseni.

– Ensimmäisinä viikkoina en tajunnut, mitä oli tapahtunut. Menin takaisin kouluun kolme päivää tapahtuneen jälkeen. Muistan, että sitä ihmeteltiin. En mitenkään osannut käsitellä asiaa tuoreeltaan.

Yhdessä aina kentällä

Isä ei ole ollut Wahlstenin elämässä mukana, joten kahdestaan äitinsä kanssa siihen saakka eläneestä nuorukaisesta tuli orpo 15-vuotiaana.

– Se oli radikaali tilanne. Siihen asti oli ollut aina minä ja äiti. Olimme todella läheisiä ja jatkuvasti tekemisissä toistemme kanssa, Wahlsten kertoo.

Äitiä ja poikaa yhdisti myös rakkaus pesäpalloon, jonka parissa Nina oli elänyt koko elämänsä. Siivousalan yrittäjänä toiminut Nina pyöritti myös Vaasan pesäpallostadionin kioskia, joten äiti ja poika olivat tuttu näky Hietalahden kentällä aamusta iltaan.

Kuoleman myötä Wahlsten jäi ilman äitiään, mutta ei onnekseen yksin. Turvaverkko kantoi, ja hän muutti asumaan läheisen Katja-tädin luo. Elämän oli jatkuttava.

– Patrik on kummipoikani, ja olemme aina olleet läheisiä. Oli selvää, että hän muuttaa minun ja tuolloin 5-vuotiaan poikani kanssa asumaan. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, mutta jotenkin pääsimme siinä jaloillemme. Minä olin menettänyt siskoni, Patrik äitinsä. Yhdessä hetkessä pieni kolmioni oli täynnä sänkyjä, Katja Wahlsten muistelee.

Wahlsten oli jättää leikin kesken Sotkamon pesislukiossa, mutta tuki sai hänet jatkamaan Kainuussa.

Asumusjärjestely oli osittain väliaikainen, sillä peruskoulunsa päättäneellä Wahlstenilla oli suunnitelma, jota perhetragediakaan ei musertanut. Kipinä pesäpalloon oli sisäsyntyistä, mutta polte lajiin ja siinä pärjäämiseen oli roihahtanut liekkeihin toden teolla.

Wahlsten halusi mitata rajojaan ja kehittyä. Vaasalainen oli miettinyt, että tähän suunnitelmaan parhaat eväät löytyisivät 500 kilometrin päästä Kainuusta, Sotkamon pesäpallolukiosta.

Haaveesta muuttaa Sotkamoon opiskelemaan oli puhuttu perheen parissa monta kertaa. Vaikka äitiä oli mietityttänyt niin taloudellinen pärjääminen kuin 15-vuotiaan pojan päästäminen maailmalle, ei hän halunnut olla jälkikasvunsa unelmien tiellä. Eikä sitä tehnyt tätikään.

– Mietin, että tämä on maailman huonoin hetki, mutta ei minusta ollut sitä kieltämään. Kaivoimme rahat kasaan, ja päätin tehdä kaikkeni, että asiat luistaisivat. Myönnän kyllä, että huoli pojan pärjäämisestä oli varsinkin pari ensimmäistä vuotta suuri.

Wahlsten tuli valituksi Sotkamoon, ja suruntäyteisen kevään ja kesän kääntyessä syksyksi edessä oli muutto kauas Kainuuseen.

– Omassa päässäni tuntui, että tämä on oikea ratkaisu. Alussa kaikki sujuikin hienosti. Sain siellä paljon kavereita. Urheilukin samanhenkisten ihmisten parissa tuntui mahtavalta.

Märkä rätti

Uusi ympäristö, omilleen muutto, koulu ja uudet ihmiset heittivät Wahlstenin kuin toiseen maailmaan. Rakas laji kulki mukana, harjoituksia oli aamuin illoin. Elämä tuntui kantavan nuorta lukiolaista. Arjessa oli tapahtunut asioita niin paljon ja nopeasti, ettei aikaa miettimiseen ollut juuri jäänyt.

Sitten totuus löi märän rätin kasvoille.

– Olin syyslomalla viikon verran Vaasassa. Palasin takaisin Sotkamoon, ja pari päivää myöhemmin pamahdin yksin kotona täyteen itkuun. Tieto siitä, että äiti on oikeasti poissa, iski tajuntaani sillä hetkellä todella rankasti. Soitin tädille. Sanoin, että haluan pois täältä.

Wahlsten jäi lopulta Sotkamoon, vaikka laukut kotimatkaa varten olivat ainakin henkisesti jo pakattu. Sitä seurasi ajanjakso, jolloin siihen saakka elintärkeä roolia näytellyt pesäpallo ei enää kiinnostanut. Harjoittelu muuttui yhdentekeväksi.

Patrin Wahlsten loistaa Koskenkorvan lyöjäjokerina.

Lopulta elämässä kaikki voi olla pienestä kiinni, eikä kukaan tiedä kuinka ratkaiseva keskustelu käytiin Patrik Wahlstenin tarinassa eräänä syksyisenä aamuna. Lukiovalmentajana toiminut Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen pyysi Wahlstenin juttusilleen aamuharjoituksen jälkeen.

– Mikko oli varmasti aistinut tuskani ja halusi vaihtaa tuntemuksia. Taisin senkin keskustelun alussa purskahtaa itkuun, kun yritin kertoa kotiinpaluuajatuksista. Kuosmanen on erittäin fiksu ihminen. Hän kertoi ymmärtävänsä tilanteeni täysin. Mikko kuitenkin kertoi toivovansa, että jään, sillä hän näki minussa potentiaalia, jota ei kannattaisi heittää hukkaan. Muistan ne sanat tarkasti tänäkin päivänä, Wahlsten kertoo.

 Muistan ne sanat tarkasti tänäkin päivänä.

Kuosmasen silmä ei pettänyt. Kolmatta kauttaan Superpesistä pelaava lyöjäjokeri on näyttänyt ottaneen talven aikana jälleen yhden kehitysaskeleen kohti valtakunnan kirkkainta huippua. Sotkamon-vuosien jälkeen Wahlsten haki paikkaansa pari kautta Ykköspesiksessä ennen pääsarjapestin alkua viinapitäjässä.

Tämän jälkeen jälki on ollut tuhoisaa. Ainakaan joukkuekavereille tahti ei ole tullut yllätyksenä.

– Hän on erittäin kunnianhimoinen, mutta samalla myös valmis tekemään töitä sen eteen, että unelmat toteutuisivat. ”Paten” treenimäärät ovat todella suuria ja kaikesta näkee, että hän elää joka solullaan urheilulle. Ja onhan tuo lyöntitekniikkakin lähes täydellinen, Wahlstenin joukkuekaveri ja jokerikollega Miika Anttila kehuu.

Anttilan mukaan Wahlsten on Koskenkorvan pukukopissa arvostettu ja rauhallinen persoona, joka saa kyllä suunsa auki tarvittaessa.

– Meillä on joukkueessa aika hyvä huumori, jossa jokainen antaa ja ottaa vastaan piikittelyä. Ei Patrik siinä leikissä sanattomaksi jää, vaikka kuuluukin vähän hiljaisempiin kavereihin. Rauhallisuus tulee taas esiin siinä, että hän ei liikaa stressaa, vaikka ihan jokainen lyönti tai peli ei onnistuisikaan. Se on hyvä ominaisuus lyöjäjokerille.

Asiat perspektiiviin

Wahlsten tunnistaa joukkuekaverin analyysistä itsensä. Elämä on heittänyt polulle tilanteita, joiden takia nahka on väkisinkin paksuuntunut ja maailmankatsomus jalostunut.

– Nuoruuden tapahtumat vahvistivat sietämään erilaisia tapahtumia. Osaan laittaa asioita urheilussa perspektiiviin, vaikka onnistuminen kentällä kuuluukin elämäni ykkösasioihin. En olisi aikanaan uskonut, että se on äidin viimeinen yö, joten olen oppinut, että kaikki voi muuttua nopeasti. Kaikista hyvistä hetkistä on nautittava, Wahlsten miettii.

 En olisi aikanaan uskonut, että se on äidin viimeinen yö, joten olen oppinut, että kaikki voi muuttua nopeasti.

Pesäpalloammattilaisena elävän Wahlstenin puheissa vilahtavat unelmat lyöjäkuninkuudesta ja Suomen mestaruudesta. Titteleitä ja saavutuksiakin tärkeämpää tuntuu silti olevan oman potentiaalin ja rajojen maksimaalinen löytäminen. Sen lahjakkuuden ja intohimon ulosmittaaminen, josta Kuosmasen kanssa puhuttiin jo vuosia sitten hetkenä, jolloin luovuttaminen näytti todennäköiseltä.

Wahlsten tuikkii tällä hetkellä tähtenä nuoressa Koskenkorvan joukkueessa, jonka menestysodotukset ovat aikaisintaan vuosien päässä. Lyöjäjokerin sopimus on päättymässä, joten ei ihme, että puhelin on soinut viime aikoina tiiviisti. Tulevaisuudesta puhuttaessa Wahlsten valitsee sanansa huolellisesti.

– Kerron syksyllä suunnitelmistani. Silloin on niiden aika. Sitä ennen keskityn auttamaan joukkuettani parhaani mukaan.

Ja Wahlsten todella auttaa. Hän lyö pelistä toiseen puolet ”Kossun” juoksuista, ja rakentelee siinä sivussa tilanteita itselleen sekä joukkuekavereilleen.

Patrik Wahlstenilla (toinen oik.) riittää nyt kysyntää Superpesiksessä.

Pelaajaprofiililtaan Wahlsten on mielenkiintoinen sekoitus entisajan lyöjämörssäriä ja nykyajan modernia huippu-urheilijaa. Vaakamailalla hurjaa vauhtia lähtevät lyönnit ovat kaikuja vanhan liiton meiningistä, mutta fyysisiltä ominaisuuksiltaan Wahlstenista on turha hakea 80-luvulla vallalla ollutta jokeripelaajien pönäkkyyttä.

Vaasan Mailan kasvatti on urheilijan mitoissa oleva, räjähtävällä voimalla varustettu sekä teknisesti taitava uuden sukupolven pesäpalloilija.

Näistä ominaisuuksista siskon pojan pelejä tiiviisti seuraava tätikin on ylpeä.

– Olen äärimmäisen onnellinen siitä tilanteesta, missä Patrik on nyt. Tiedän sen työmäärän, kaikki vaikeudet ja epäuskon mitä hän on kokenut. On vaikea olla liikuttumatta katsomossa, kun katson hänen onnistumisiaan. Mutta ne ovat onnen kyyneleitä hänen puolestaan, Katja Wahlsten herkistyy.

Nina Wahlstenin kuolemasta tuli kuluneeksi keväällä kahdeksan vuotta. Tuon jälkeen teini-ikäisestä Patrikista on kasvanut mies, omillaan asuva ammattiurheilija, jonka ura on vahvassa nousukiidossa. Välillä, häivähdyksittäin, kenties suurimpien onnistumisten hetkellä Wahlsten myöntää miettivänsä, että olisipa äiti näkemässä tämän.

– Suru ja äidin muisto kulkevat varmasti mukanani lopun elämääni. Tiedän kuitenkin, että hän olisi ylpeä minusta. Siitä minulle tulee hyvä mieli.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti