Aleksi Nurminen ilmoitti aikoinaan nousevansa vapaaottelun mestariksi. Sen jälkeen on tapahtunut paljon - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Aleksi Nurminen käveli Martinlaakson asemalle ja mietti junan alle hyppäämistä – nyt hän uskaltaa avautua ahdistuksesta ja haaveilla taas mestaruudesta

Aleksi Nurminen ilmoitti aikoinaan nousevansa vapaaottelun mestariksi. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta hän ei ole luopunut unelmastaan, vaikka keho on pannut janttiin ja pääkopassa on kiehunut.

Aleksi Nurmisen elämässä tapahtui muutos, joka vei positiivisen ja elämäniloisen ottelijan synkkiin vesiin.­

9.8.2020 8:00

Vapaaottelija Aleksi Nurmisella, 28, meni kovaa kesällä 2016. Edellisenä keväänä tehty käsileikkaus oli pysäyttänyt hetkeksi hurjan nousukiidon vapaaottelussa, mutta paluu huipulle oli vain ajan kysymys.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Urheilulehdessä 30/2020. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia pitkiä ja laadukkaita artikkeleita. Tilausohjeet ovat täällä.

Nurminen kuntoutti vamman ja pääsi palaamaan treenisalille piinalliseksi käyneen odottelun jälkeen. Pedon piti olla taas irti.

Salilla hän kuitenkin ymmärsi heti, ettei kaikki ollut kunnossa.

– Huomasin ensimmäisissä treeneissä, että oli hirveä polte jaloissa. Olin kuin tulisilla hiilillä ja oli pakko heilutella jalkoja, steppailla koko ajan, Nurminen kertaa neljän vuoden takaisia tapahtumia.

Nurminen vuonna 2015 Cage Fightin ottelussa, otteessa naapurimaa Ruotsin Jonathan Svensson.­

Toinen yllätys, omituinen sekin, tuli samaisten treenien tauottua. Nurminen istui palauttelemassa ja tarkkaili sykemittariaan tavanomaiseen tapaan.

Näytöllä kummallisesti tanssinut sykelukema löi ällikällä sekä ottelijan että hänen valmentajansa Janne Tulirinnan.

– Olimme ottaneet tosi paljon tehoja treenissä ja yhtäkkiä sykkeeni laski alle puolessa minuutissa 180:stä lukemaan 110. Syke tippui nopeammin kuin ikinä. Sen mukaan minun olisi pitänyt olla äärettömässä huippukunnossa.

Nurminen tiesi, ettei näin ollut. Hän oli maannut viikkokausia sohvalla ja pelannut Counter Strikea, eikä ollut tehnyt mitään ”huippukuntonsa” eteen.

Se pelotti, mutta tuskin kukaan tiesi, kuinka hirvittävä tapahtumaketju tuosta päivästä oli alkamassa.

Voitosta toiseen

Nurmisella oli vuonna 2016 taivas auki.

Hän oli voittanut kahta vuotta aiemmin amatöörien SM- ja MM-kultaa, ja siirtyminen ammattilaiskehiin oli ollut sekin menestyksekäs.

Puheet UFC-sopimuksesta olivat realismia, ja Nurminen teki kaikkensa saavuttaakseen unelmansa.

Myöhemmin selvisi, että vähän liikaakin. Riihimäkeläinen treenasi kuin hullu, jopa kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä.

Vapaaottelu oli nuoren miehen suurin intohimo. Nälkä lajiin oli kyltymätön.

– Silloin meni tosi kovaa. Tein aina reilusti ennen treeniä älytöntä alkulämppää: breakdance- ja capoera-tyylistä lämmittelyä ja kaikkea mahdollista. Kun pääsin treeneistä kotiin, tein kellon ympäri liikkuvuustreeniä ja varjonyrkkeilyä.

2015 ja piikkikunnossa.­

Tahti ei rauhoittunut edes valojen sammuttua. Nurmisella oli tapana herätä öisin siihen, että hän mitteli peiton kanssa jujutsussa. Sitten hän nukahti uudelleen hymy huulillaan.

– Ajattelin, että se oli todella siistiä.

Olihan se siistiä, mutta myös huolestuttavaa.

Nurminen oli ylivirittynyt. Tahti yltyi ajoittain maaniseksi, mutta mies itse ajatteli, että se kuuluu lajiin. Kokopäiväinen sitoutuminen olisi ainoa tie vieläkin kirkkaampiin valoihin.

– Sitten se tyssäys tuli aika nopeasti, sillä eihän siellä punaisella voi vetää koko aikaa.

Oireita ilmeni

Ensimmäiset oireet ylikunnosta näkyivät jo kesällä, mutta Nurminen taustajoukkoineen ei tajunnut viheltää ajoissa peliä poikki.

Pudotus tuli syksyllä – ja se oli brutaali.

Nurminen valmistautui lukkopainiotteluun UFC-konkaria Anton Kuivasta vastaan, mutta treenaamisesta ei tullut mitään.

– Tajusin yhdessä sparrissa, etten jaksa enempää. Siinä vaiheessa laitoin hommalle stopin ja päätin levätä kaksi viikkoa ennen matsia.

Nurminen lepäsi ja oli luottavainen siitä, että orastava alavireisyys taittuisi. Hän kuitenkin huomasi jo ottelun alkuverryttelyssä, ettei tilanne ollut muuttunut kahdessa viikossa miksikään. Päinvastoin.

Puolivaloilla paininut Nurminen voitti Kuivasen, mutta kamelinselkä katkesi sinä iltana lopullisesti. Hän kuvailee fyysisen olotilan olleen tuolloin inhimillisen sietokyvyn äärirajoilla.

– Tunsin heti, että nyt meni jotain pahasti pieleen enkä ottele hetkeen. Kroppa huusi, että edessä on kuolema. Tuntui siltä, että pääni sisässä oli kamiina.

Neljä pitkää vuotta

Nurminen ei ole astunut häkkiin sitten tuon lokakuisen lukkopaini-illan jälkeen. Treenaaminen, eikä oikeastaan mikään muukaan, ole onnistunut viimeisen neljän vuoden ajan.

Nurminen ei osannut aluksi rauhoittua ja ottaa aikaa palautumiseen, vaan täytti kalenterinsa kaikella ”terapeuttisella”. Hän piti videoblogia, solmi erilaisia yhteistyökumppanuuksia ja päivitti some­tilejään ahkerasti.

Se oli jälleen virhe.

– Eihän se ollut järkevää, kun kroppa oli jo valmiiksi tiltissä. Vedin vain pään vielä pahempaan jumiin.

Yliyrittäminen kostautui. Nurminen oli pitkään fyysisesti aivan loppu ja päivät kuluivat lähinnä sängyllä maatessa.

Koiran hän pystyi sentään kävelyttämään kaksi kertaa päivässä, vaikka sekin tuntui maratonilta. Lenkin jälkeen oli pakko palata takaisin sängyn pohjalle.

Välillä olotila parani. Toisinaan Nurminen pystyi elämään melko normaaliakin elämää.

Yhdessä vaiheessa hän päätti panostaa rap-musiikkiin. Uusi aluevaltaus sujui aluksi kuin unelma, kirjoittaminen maistui ja vyöllä oli levytyssopimus Sonylle. Terapeuttiseksi tarkoitettu irtiotto muuttui kuitenkin pakonomaiseksi työksi. Nurminen koki parhaaksi laittaa musiikintekemisen jäähylle, jossa se on edelleenkin.

– Ethän sä lähde hyppimään vasemmalla jalalla, jos oikea katkeaa.

Nurminen on tottunut positiiviseen elämänasenteeseen.­

Synkkiä ajatuksia

Neljä vuotta kestänyt pakkolepo on ollut henkisesti musertavaa kamppailulajeja aina rakastaneelle ja sille kaikkensa antaneelle miehelle.

Nurminen on uinut pahimmillaan todella syvissä vesissä. Hän kertoo hautoneensa pahimmillaan itsemurhaa.

Täydellinen romahtaminen oli positiiviseen elämänasenteeseen tottuneelle nuorellemiehelle valtava shokki.

– Ensimmäinen pohjakosketus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Nurminen oli tehnyt ensimmäisen kuminauhatreenin pitkään aikaan. Sessio oli sujunut hyvin ja fiilis oli mahtava: lihakset olivat pitkästä aikaa ”pumpissa” ja mieli kirkas.

Hän selitti saunassa intoa uhkuen silloiselle tyttöystävälleen, että meinasi saada orgasmin kuminauhatreenissä.

– Mulla oli hirveä maniapiikki ja tuntui kuin olisin taivaissa tai ihan kamoissa. Olin varma, että tulen takaisin ja isosti.

Olotila kääntyi päälaelleen hetkessä.

– Ihan yhtäkkiä tuli hirveä romahdus. Tuli varma olo, että haluan mennä keittiöön ja vetää veitsellä kaulani auki. Halusin tappaa itseni heti.

Paha olo meni ohi nopeasti, mutta Nurminen järkyttyi ajatuksistaan.

– Kerroin siitä tyttöystävälleni ja aloin pillittää kuin pikkutyttö. Se oli outoa, koska minulla ei ollut ikinä aiemmin ollut mitään itsetuhoisia ajatuksia.

– Mini-Aleksi vain tuli pään sisään ja ilmoitti, että nyt tapat itsesi.

 Olen oppinut rakastamaan toista ihmistä. Olin aiemmin sulkenut tietyt tunteet, mikä teki isoa hallaa pääkopalle.

Lääkärille ja terapeutille

Nurminen meni tapahtuneen jälkeen lääkärin ja terapeutin pakeille. Ongelmaa alettiin selvittää, ja välillä olo tuntui jo paremmalta. Mielialalääkkeitä hän ei halunnut käyttää. Jotain oli silti vialla. Hän tajusi vasta viime syksynä, pari vuotta ensimmäisen pohjakosketuksen jälkeen, että itsetuhoisista ajatuksista oli tullut vaivihkaa arkipäivää.

– En vellonut aktiivisesti pahassa olossa ja jossittelussa, mutta itsetuhoisia ajatuksia tuli kuin itsekseen. Keho oli jatkuvassa hälytystilassa.

Nurminen havahtui onnekseen synkkään tilanteeseen riittävän aikaisin. Hän ymmärsi lohduttoman olonsa vakavuuden, kun oli kävelemässä juna-asemalle Vantaan Martinlaaksossa.

Taas tuli voimakas tarve siitä, että elämä täytyisi päättää oman käden kautta välittömästi.

– Havahduin siihen että aivoni huusivat kolmen sekunnin välein, että tapa itsesi. Hyppää auton alle, hyppää junan eteen, osta pistooli ja ammu itsesi. Vedä kaula auki.

Nurminen painottaa, ettei hän oikeasti halunnut satuttaa itseään. Jostain syystä tasaisen myrkyllinen itsepuhelu oli vain vallannut aiemmin niin valoisan mielenmaiseman.

– Päätin, että ne ajatukset on ihan pakko hiljentää.

Nurminen kertoo päässeensä eroon itsetuhoisista ajatuksistaan monen onnekkaan sattuman kautta. Olotilaa ovat parantaneet niin säännöllinen meditointi ja itsetutkiskelu kuin uusi parisuhdekin.

Tärkeimmäksi asiaksi hän kokee koko elämänasenteensa pistämisen uusiksi.

– Olen oppinut rakastamaan toista ihmistä. Olin aiemmin sulkenut tietyt tunteet, mikä teki isoa hallaa pääkopalle. En pystynyt rakastamaan vapariakaan pitkään aikaan, eli elin käytännössä ilman rakkauden välittäjäaineita monta vuotta.

Hän antautui rakkaudelle ja antoi itselleen luvan tuntea ja elää sellaista elämää kuin halusi.

– Siitä sai tosi paljon uutta virtaa. Elämässäni muuttui monta asiaa.

Myrkyllinen itsepuhe kääntyi jälleen positiiviseksi.­

Lajin hengessä

Vapaaottelu on armoton laji. Ottelijat eivät yleensä avaudu tunteistaan helposti, vaan ovat ankaria taistelijoita ja piinkovia urheilijoita. Mentaliteetti oli pesiytynyt Nurmisen päähän liiankin kanssa.

Suorituskeskeisesti ja pragmaattisesti elämään suhtautunut mies on nyt oppinut päästämään irti ja nauttimaan elämän pienistä iloista. Eteenpäin päästäkseen pitää osata myös pysähtyä, kun sen aika on.

– Ostan jäätelöä, jos tekee mieli. Saatan pelata puhelimella tuntikaupalla tai katsoa leffoja. Ennen en uskaltanut tehdä mitään noista, koska koin, ettei se vie minua eteenpäin.

Nurmisen keho on ollut vuosikausia kokonaisvaltaisessa tulehdustilassa, ja hän on yrittänyt koko ylikunnon ajan aktiivisesti parantaa itseään. Hän on tunnistanut sisällään ongelman, josta pitää päästä irti keinolla millä hyvänsä.

– Ajattelin sen lähtevän syömällä vähän paremmin, ottamalla lisäravinteita tai nukkumalla optimaalisesti – eli yritin silloinkin suorittaa.

Se ei auttanut. Asiat lähtivät rullaamaan oikeaan suuntaan vasta sitten, kun hän oppi olemaan armollisempi itselleen.

Normaalia elämää

Silmin nähden pyöristynyt mutta edelleen atleettinen Nurminen istuu riihimäkeläisessä lähiössä sijaitsevan studionsa sohvalla. Hän nauhoittaa siellä podcastiaan ja tekee rap-musiikkia, jos siltä tuntuu.

Joskus hän menee studiolle vain katsomaan elokuvia tyttöystävänsä kanssa tai jauhamaan sontaa kavereiden kanssa. Tai syömään tuoreita mansikoita, koska tykkää niistä.

– Nyt kykenen elämään normaalia elämää: käymään töissä ja treenaamaan aina välillä. Se on huikea kehitys siihen nähden, missä olin pahimmillaan.

Juttua tulee. Hän kiroilee kirjavasti, nauraa herkästi ja värittää tarinoitaan voimakkailla eleillä. Vaikeista asioista puhuminen on kuulemma terapeuttista.

On vaikea kuvitella, että sama kaveri on vellonut vuosikausia itsetuhoisten ajatusten kanssa ja maannut sängyssä vailla vähäisintäkään elämänhalua.

 Jos en urheilisi, ei kiinnostaisi, vaikka olisin faijamahainen läski.

Lisäkilotkaan eivät jaksa enää masentaa.

– Ainoa mietityttävä asia on suorituskyky ja se, millainen duuni minulla on päästä takaisin ottelukuntoon. Jos en urheilisi, ei kiinnostaisi, vaikka olisin faijamahainen läski.

Hän kuitenkin ilmoittaa heti perään, ettei ole missään nimessä rapakunnossa. Kunto on hänen mukaansa yllättävän hyvä muutamasta lisäkilosta huolimatta.

Lyönnit ja potkut lähtevät yhä terävästi – niitäkin nähdään haastattelun aina.

– Olen pystynyt treenaamaan melko hyvin koko ajan. Nyt olen löytänyt siihenkin tasapainon: käyn kerran viikossa salilla, teen yhden lajitreenin ja muuten peruskuntoa. Suunta on ylöspäin ja olen huomannut palautuvani paljon paremmin.

Takapakkia viiveellä

Rasituksesta palautuminen estää yhä Nurmista treenaamasta enempää. Kroppa saattaa ottaa vastaan kovaakin harjoittelua, mutta takapakkia tulee usein pienellä viiveellä.

– Neljä vuotta olen ollut tosi allerginen treenille. Aina välillä tuntuu siltä, että ­palaudun ja kroppa tuntuu normaalilta. Mutta sitten innostun, homma lähtee laukalle ja tulee uusi pudotus.

Ankarissa treeneissä päätä saattaa kuumottaa edelleen, mutta nyt paha olo hälvenee lähes yhtä nopeasti kuin se on tullutkin.

– Jos jatkan tätä tahtia, pudotuksia tuskin tulee. Kun jossain vaiheessa kovennan harjoittelua, tiedän että niitä tulee vielä, ihan varmasti. Nyt minulla on kuitenkin kyky selvitä niistä ja palautua.»

Itseluottamuskin on yhtä järkkymätön kuin se oli aikanaan. Silloin Nurminen linjasi olevansa joku päivä kaikkien aikojen paras, kiistaton UFC-mestari.

Sama mestaruus on edelleen tavoitteena, mutta nyt riittää enää yksi tittelinpuolustus ja kiistelty mestaruus.

Vanhoihin aikoihin verrattuna kyse ei ole machomaisesta uhoamisesta, vaan nyt Nurminen puhuu tavoitteistaan rauhallisen analyyttisesti, ikään kuin ne tapahtuisivat väistämättä.

– Taidot ovat tallella, todellakin. Pystyottelussa huomaan pientä ruostetta, mutta joissain jutuissa tekniikka on jopa parantunut. Lyönteihin on tullut myös lisää painoa, hän vakuuttaa, mutta epäilee lyöntivoiman parantuneen lähinnä ”läskin perseensä” ansioista.

Cage Fight 2015. Nurminen (valko-punahousut) voitti ruotsalaisen Jonathan Svenssonin toisessa erässä.­

Aikataulu avoin

Nurminen ei halua asettaa päivämäärää paluulleen kehään, vaikka on joskus tehnyt niinkin. Homma etenee sitä mukaa kuin hyvältä tuntuu.

Takarajaksi hän on asettanut 33 vuoden iän. Siihenkin on aikaa vielä viisi vuotta, sillä Nurminen täytti heinäkuun alussa 28.

Se ei ole vapaaottelijalle ikä eikä mi­kään.

– Koen, että olen paljon valmiimpi kuin viisi vuotta sitten, jolloin minua oltiin viemässä UFC:hen. Silloin olisi hakannut kaikki tiettyyn rajaan asti, mutta jossain vaiheessa minut olisi syöty elävältä, kuten kaikki muutkin suomalaisottelijat.

– Yleensä ottelija joutuu ottamaan monta pientä askelta ja rakentamaan uraansa, mutta veikkaan, että menen maailman kärkeen aika kylmiltään. Uskon, että olen comeback-matsissani jo oman painoluokkani top 20 -tasoa maailmassa.

Paluusuunnitelmakin on jo valmiina. Nurminen vakuuttaa olevansa valmis ottelemaan missä ja ketä vastaan vain, kun sen aika koittaa.

Hän suunnittelee ottavansa ensimmäisen matsinsa mieluiten jotain entistä suuruutta vastaan, joka haluaa laakereillaan levänneestä entisestä lupauksesta ”helpon paistin”. Sillä tavoin Nurminen uskoo saavansa varjoihin vaipunutta nimeään taas kuuluviin, ja tie kohti isompia areenoita tasoittuisi.

– Tuhoan pari kolme jätkää ihan täysin ja sitten menen UFC:hen. Mestaruus siellä on sitten satavarma.

Rakkaudesta lajiin

Nurminen uskoo, että paluun mahdollistaa erityislaatuisten taitojen lisäksi hänen vankkumaton rakkautensa vapaaotteluun.

– Olisin laittanut hanskat naulaan jo aikoja sitten, jos en rakastaisi vaparia näin paljon. Pystyn nauttimaan siitä vielä paljon enemmän siksi, koska se kaikki on viety multa jo kertaalleen. Kaikki on jo mennyt.»

– Nyt tiedän, että kaikki on rajallista. Tämä on minun tarinani, minun tieni parhaaksi.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti