Tomi Poikolainen päätti olla pukeutumatta sadevaatteisiin Moskovan jousiammuntaradalla tasan 40 vuotta sitten - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

18-vuotiaan Tomi Poikolaisen olympiakulta 40 vuotta sitten oli yhtä kylmää sotaa: Tönivä kameramies, myrskypilviä, sekuntipeliä

18-vuotias Tomi Poikolainen toi olympiakullan Moskovasta jousiammunnassa elokuussa 1980.

Julkaistu: 2.8. 8:00

Tomi Poikolainen päätti olla pukeutumatta sadevaatteisiin Moskovan jousiammuntaradalla tasan 40 vuotta sitten. Sitä ei tarvinnut katua.

Olympiakomitea kutsui kesällä 1980 Moskovan olympiakisoihin lähtevät urheilijat hotelli Kalastajatorpalle, josta matka jatkui lentokentälle. Urheilijat lähetettiin Neuvostoliiton pääkaupunkiin useassa erässä sen perusteella, mihin kohtaa kisoja näiden laji sijoittui tapahtuman ohjelmassa.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Urheilulehdessä 20/2020. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia artikkeleita. Tilausohjeet ovat täällä.

27. heinäkuuta hotellin aulassa ihmetteli maailmanmenoa 18-vuotias jousiampuja Tomi Poikolainen, jonka laji alkoi Krylatskojen radalla 30. heinäkuuta.

Krylatskojen olympiaklusterissa oli pelissä Suomen ”varmin” kultamitali kisoista, sillä soutustadion sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä jousiammuntaradalta.

Kotona nuorempi Poikolainen oli jo valmentajaisänsä Raimo Poikolaisen kanssa katsellut, miten Pertti Karppinen eteni alkueristä välieriin ja siitä loppukilpailuun, joka soudettiin 27. heinäkuuta.

– Lähtöerämme odotteli siinä hotellin aulassa, kun joku huusi, että nyt Karppinen soutaa. Sitten haettiin jostain televisio, ja porukka huusi ihan sikana. Silloin vasta tajusin, että nyt taidetaan lähteä vähän tavallista isompiin kisoihin, muistelee viidet olympiakisat (1980–96) ampunut Poikolainen Hyvinkäällä omassa jousiammuntavälineitä myyvässä liiketilassaan.

 Lähtöerämme odotteli siinä hotellin aulassa, kun joku huusi, että nyt Karppinen soutaa. Sitten haettiin jostain televisio, ja porukka huusi ihan sikana. Silloin vasta tajusin, että nyt taidetaan lähteä vähän tavallista isompiin kisoihin.

Tomi Poikolainen pitää nykyisin jousiammuntaliikettä Hyvinkäällä.

Jymypommi

Jos oli Karppisen voitto odotettu, Poikolaisen kisojen viimeisenä lauantaina tullut kultamitali oli jymypommi. Siitä huolimatta Suomen kaikkien aikojen nuorin kesäolympiavoittaja ei lähtenyt Moskovaan tyhjin odotuksin.

– Olin jo 14–16-vuotiaana menestynyt kansainvälisissä kisoissa ihan hyvin. Moskovan-reissun alla ammuin treeneissä vähintään yhtä hyvin kuin Kyösti Laasonen, mistä pystyi siihen aikaan päättelemään paljon.

Porilainen Laasonen oli maailman parhaita jousiampujia koko 1970-luvun ja nousi vielä vuosi Poikolaisen olympiakullan jälkeen MM-ykköseksi Italiassa.

Moskovan olympiakylässä nuori mies majoitettiin huoneistoon, jossa oli enimmäkseen perinteisemmän menestyslajin eli yleisurheilun edustajia.

Kun ampuja Pentti Linnosvuo voitti 1956 Melbournessa vapaapistoolin olympiakultaa, kisoissa alkueriin jäänyt ME-maileri Olavi Salsola sanoi julkisesti sen vastaavan ”korkeintaan 12. sijaa 1 500 metrin juoksussa”. Poikolainen koki olevansa hieman samanlaisen lajirasismin kohteena.

– Kyllä siellä oli porukkaa, joka ei pitänyt jousiammunnan kaltaista lajia juuri minään. Mutta me muutimme Kyöstin ja Päivin (Moskovassa pronssia ampunut Päivi Meriluoto, nyk. Aaltonen) kanssa sen asenteen. Myöhemmissä kisoissa ei ollut enää mitään tällaista.

Naisten jousiammunnan pronssimitalisti Päivi Meriluoto ja miesten jousiammunnan olympiavoittaja Tomi Poikolainen poseerasivat kameroille yhdessä.

Paahdetta ja tuulta

Vasta kesäkuussa olympiavalinnastaan kuullut Poikolainen kertoo tiedustelleensa hyvän aikaa ennen kisoja kaiken mahdollisen radasta. Se sijaitsi pienessä laaksontapaisessa notkelmassa, mikä tarkoitti jatkuvaa painostavaa auringonpaahdetta sekä tuulen alituista, vaikeasti ennakoitavaa pyörimistä.

Ratatiedustelu paikan päällä 90 ja 70 metrin matkoilta vahvisti mielikuvan: tuulta piti pystyä laskemaan tähtäysennakoiden onnistumiseksi todella tarkasti.

– Se ei hermostuttanut yhtään, oli vain tarkasti huomioitava yksityiskohta. Suomessa oli tullut treenattua todella kovissakin puhureissa.

Neuvostoliitossa alati väijyneen mahatautiriskin varalta urheilijoiden ja taustajoukkojen oli lupa nauttia vain pullotettua vettä.

– Kisakylän ruuat tuotiin joukkueelle melkein kaikki Suomesta, eli tuollaista asiaa ei tarvinnut onneksi murehtia.

Poikolaisen kaapin päälle on kertynyt palkintoja näyttävä rivi.

Moskovan olympiakisoissa kilpailumuoto oli niin kutsuttu FITA-tuplakierros: avauspäivänä 36 nuolta sekä 90 että 70 metristä, seuraavana päivänä sama määrä 50 ja 30 metristä. Ja sama setti vielä kertaalleen. Jokainen ampui neljän päivän aikana yhteensä 288 kertaa, 96 kertaa kolmen nuolen sarjan.

Tämän jälkeen paremmuusjärjestys laskettiin suoraan peruskilpailun pisteistä. Tuolloin mies miestä vastaan -pudotusammunnat eivät vielä olleet tulleet mukaan lajiin.

– Minulla oli silti sellainen mentaliteetti, että halusin kilpailuun kaksintaistelutunnelmaa. Sitä varten opettelin tarkasti, millaiset sulat ja kärjet päävastustajien nuolissa oli. Pystyin siksi kiikaroimaan heidän väliaikatilanteitaan vaikka yli sadan metrin päästä. Minun oli tunnelmaan päästäkseni ehdottomasti tiedettävä, miten oma tulokseni vertautuu muihin.

 Opettelin tarkasti, millaiset sulat ja kärjet päävastustajien nuolissa oli. Pystyin siksi kiikaroimaan heidän väliaikatilanteitaan vaikka yli sadan metrin päästä.

Jos vastustajan tulos heitti kovan haasteen, se oli Poikolaiselle kuin äiti olisi soittanut vellikelloa.

– Mikään ei ollut siistimpää kuin päästä ampumaan isoissa kisoissa tilanteessa, jossa vain joku huipputulos 28–29 pitää mukana pelissä. Sellaisiin tilanteisiin tiivistyi koko homman luonne.

Isäntämaan kultasuosikki

Moskovan kisoja boikotoi USA:n, Länsi-Saksan ja Japanin johdolla peräti 66 maata. Syyksi kerrottiin Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin 1979.

Edellisten ja Moskovaa seuraavien Los Angelesin kisojen kultamitalisti, USA:n Darrell Pace, kuului poisjääjiin samoin kuin viisi muuta urheilijaa, jotka Montrealin kisoissa 1976 olivat kahdeksan parhaan joukossa.

Kahden ensimmäisen päivän jälkeen Poikolainen huomasi olevansa yhteistilanteessa viidentenä. Kärjessä olivat Unkarin Bela Nagy, Britannian olympialipun alla kilpaillut Mark Blenkarne ja Neuvostoliiton kultamitalisuosikki Vladimir Jeshejev. Tämä kolmikko putosi kahtena viimeisenä päivinä sijoille 4–6.

– Avauspäivänä en ollut aivan ensimmäisiin nuoliin tyytyväinen, mutta ammuin sen jälkeen rennosti ja pakottomasti. Fyysinen kunto kesti hyvin, eikä helteestä ollut mitään haittaa.

Poikolainen oli jo 14-vuotiaana aloittanut isänsä ohjauksessa kovan fysiikkaharjoittelun ja pystyi ampumaan reilusti alaikäisenä aikuisten huippumiesten 40 paunan jännevastuksella lihaskunnon horjahtamatta. Samoin kuin yleisurheilun heittolajeissa, jousiammunnassa välineen lähtönopeus irrotuksesta on hyvin ratkaisevaa.

Minikriisi

Toinen päivä toi mukanaan haasteita, joiden ratkaisemista miesten arvokisoihin jo 16-vuotiaana valittu Poikolainen olisi mieluusti opetellut Berliinin MM-kisoissa 1979.

Paikalla olleet suomalaiset eivät maan ulkopoliittisen johdon erimääräyksellä päässeet silloin lainkaan radalle. Kansainvälinen kattojärjestö FITA (nykyään WAF) oli nimittäin kutsunut mukaan myös kansainvälisessä urheilusaarrossa olleen rotusortajan, Etelä-Afrikan.

– Vältin häviämästä kilpailua pitkillä matkoilla, joilla ero voi revetä liian suureksi. Mutta sitten toisena päivänä 50 metrin matka tuntui taas kerran tosi hankalalta, koska se on kuitenkin pitkä matka ja kympin halkaisija pienenee 12 sentistä kahdeksaan.

Tomi Poikolainen kuvattuna 1.8.1980. Päivän jälkeen oli selvää, että pronssi oli kahden, hopea neljän ja kulta viiden pisteen päässä.

Poikolainen ampui vaikeuksien keskelläkin omaan rauhalliseen tahtiinsa ja käytti kaikkiin kolmen nuolen sarjoihin lähes täyden 2,5 minuutin ajan. Lopulta tuli kymppi, sitten toinen, ja minikriisi oli ohi, tuntuma omaan huipputasoon taas löytynyt.

Päivän päättyessä pronssi majaili kahden, hopea neljän ja kulta viiden pisteen päässä.

– Otin joka päivä mukaan kisapaikalta printatut kilpailuanalyysit ja kävin rauhassa kaikki omat nuoleni ja kokonaistilanteen läpi. Bussimatka kisakylään kesti puoli tuntia.

Määrättömästi aikaa Poikolainen ei paperien kanssa käyttänyt – jousiammunta kun on myös flow- ja vaistolaji, jossa ylianalysoinnissa on omat vaaransa.

– Yritin olla kisakylässä sosiaalinen ja nukuin yöt kuin tukki.

Kolmantena ampumapäivänä Poikolainen alkoi nostaa asemiaan ja oli konkreettisesti kiinni mitaleissa, kun ne ratkaistiin neljäntenä päivänä.

Moskovan olympiakisat muistetaan myös häikäilemättömästä vedosta kotiinpäin useissa eri urheilumuodoissa, esimerkiksi yleisurheilussa, uimahypyissä tai kamppailulajeissa. Kaikesta tästä Poikolainen oli lukenut kotona jo ennen kisamatkaa, ettei mikään yllättäisi perillä aidosti sosialistisen maailman ensimmäisissä ja viimeisissä olympiakisoissa.

Jousiammunnassa nuolet poimittiin tauluista muiden tarkkasilmäisten ampujien nähden tuomarien silmien alla. Nuoliin ei saa koskea ennen lupaa, jottei niitä liikuttamalla esimerkiksi yhdeksikköön osunut kärki rikkoisi kympin viivaa.

– Pisteitä ei siis voinut manipuloida, mutta muistan yhden episodin, jonka kyllä tulkitsin itseeni kohdistuneeksi häirintäyritykseksi.

Neljäntenä päivänä kilpailun komennon ottivat Poikolainen ja isäntämaan 21-vuotias Boris Isatshenko, näin korkealla tasolla poikkeuksellisen nuoret ampujat.

– Siinä vaiheessa Neuvostoliiton tv:n kameramies tuli melkein ampumasektorilleni ja niin iholle, että se oli todella häiritsevää ja poikkeuksellista. Syitä voi jokainen miettiä.

Radalla apuna ollut Isä-Poikolainen sai hätistettyä tapahtumaa ikuistaneet kuvataiteilijat kauemmas pojastaan.

 Neuvostoliiton tv:n kameramies tuli melkein ampumasektorilleni ja niin iholle, että se oli todella häiritsevää ja poikkeuksellista.

Sataa vai ei?

Neljäntenä päivänä Olympiakomitean legendaarisen valmennuspäällikön Kalevi Tuomisen ”klopiksi” kutsumaa urheilijaa saapui katsomaan jo koko suomalainen urheilujohto ja suuri määrä mediaa, jonka kanssa toimimisesta Poikolaisella oli varsin niukasti kokemuksia. Pääministeri Mauno Koivisto oli käynyt katsomassa jousiammuntaa jo kolmantena kilpailu­päivänä.

Kun 279 nuolta oli ammuttu, kilpailusta oli tullut Poikolaisen, Isatshenkon ja olympialipun alla kilpailleen italialaisen Giancarlo Ferrarin keskinäinen otatus. Silloin sää alkoi sekoittaa pakkaa.

– Ampumapaikan takaa lähestyi sysimusta pilvi, ja paljain silmin näki, että jossain aika lähellä tulee vettä todella kovaa. Oli tehtävä kylmä päätös riippumatta siitä, ehtiikö se radan ylle kilpailun aikana vai ei.

Ehti hyvinkin, mutta vain muutaman minuutin mittaisena. Suomalainen päätti, että jatkaa ampumista t-paita päällä, kaivamatta repusta sadevaatteita. Kesäsade oli lämmin. Jousiammunnassa jokainen vaatekappale kasvattaa riskiä, että nuoli koskettaa irrotushetkellä jotain ylimääräistä ja lentää minne sattuu. Ohuesti pukeutuneen ampujan liikeväljyys ja ampumismukavuus on selvästi parempaa.

Kaatosade iski juuri Poikolaisen vuorolla. Kultaa tuli siitä huolimatta.

Täsmälleen samaan aikaan omaa kolmen nuolen sarjaansa asettui ampumaan Isatshenko. Hän sai ilmeisesti neuvostovalmennukselta toisenlaiset ohjeet.

Siinä missä tähtäimestä vahvat korkeusennakot – sadepisarat painoivat tuolloisia paksuja alumiininuolia ilmassa alaspäin – ottanut Poikolainen ampui pisteet 26, vedentulon loppumista sateenvarjon alla odotelleelle päävastustajalle tuli valtava hoppu.

Hän joutui ampumaan kaikki nuolet 30 sekunnissa. Se olisi kauhea riski huippuoloissakin, saati sateella.

Onnistunut peliliike

Krylatskojen katsomossa huokaistiin pettymyksestä, kun oman pojan neljän pisteen johto suomalaiseen kääntyikin kahden pisteen takaa-ajoasemaksi. 27 ampumatta olleen nuolen kohdalla Isatshenkon johto Poikolaiseen oli vielä kuusi pistettä.

– Tuo peliliike sen ratkaisi, vaikka en itse kokenut päätöstäni mitenkään riskaabeliksi. En olisi noin isoa eroa pystynyt kuromaan enää kuudella viimeisellä nuolella.

Poikolainen oli tietoisesti vuosien varrella hakeutunut harjoittelemaan erityisen hankaliin sääoloihin, rankimmillaan jopa niin tuttuun räntäsateeseen, jotta yksikään kilpailun ulkoinen elementti ei olisi vieras. Satoa niitettiin nyt, elokuun toinen 1980.

Toiseksi viimeisen sarjansa Poikolainen ampui kuin bullet-tilassa: täydet 30 pistettä. Viimeiseen sarjaan riitti yhdeksikön keskivauhti, jotta kultamitali varmistuisi.

– Kahden kympin jälkeen ote jotenkin herpaantui, ja irrotin viimeisen vähän huolimattomasti, kasiin. Se tapahtui siksi, että kahden ensimmäisen nuolen jälkeen tiesin homman olevan selvä.

Poikolainen juhli kultaa. Isäntämaa Neuvostoliiton Boris Isatshenko tuli toiseksi, Italian Giancarlo Ferrari kolmanneksi.

Kilpailun jälkeen 18-vuotias voittaja jutteli aivan lopussa kultamitalikamppailusta pudonneen Ferrarin kanssa. Isatshenko ei ollut juttutuulella; syy liittyi joko kielitaitoon tai sitten ei.

– Jos hänelle siinä maassa riittävän korkea auktoriteetti sanoi, että on odotettava sateen loppumista, sitten sitä odotettiin. Minä sain touhuta ihan oman pääni mukaan. Ehkä siis ihan pieni ansio voitostani menee neuvostoliittolaiselle meteorologialle.

Voiton jälkeen Poikolaisen nostivat ilmaan Työväen urheiluliiton puheenjohtaja ja Olympiakomitean hallituksen varapuheenjohtaja Matti Ahde (vas.) sekä Suomen Olympiakomitean valmennuspäällikkö Kalevi Tuominen.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti