Mitä Ronaldinho teki Porissa kuumana kesäiltana 2001? - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Mitä Ronaldinho teki hakkaamassa pelikoneita porilaisen kaupan aulassa kuumana kesäiltana 2001?

Ronaldinho nautti suunnattomasti siitä, että sai kulkea Suomessa rauhassa, käydä kaupassa suklaaostoksilla ja pelailla hedelmäpelejä.

Ronaldinho nautti suunnattomasti siitä, että sai kulkea Suomessa rauhassa, käydä kaupassa suklaaostoksilla ja pelailla hedelmäpelejä.

FC Jazzin ja PSG:n kohtaaminen jalkapallon Intertoto-cupissa toi pariisilaisjoukkueen tähdet Poriin kesällä 2001. Brassitaituri Ronaldinho oli innoissaan, kun hän sai omin päin käydä kaupassa ostamassa kaupassa suklaata ja hakata pelikoneita.

Julkaistu: 19.7. 6:55

FC Jazzin maalivahti Marko Rajala rullailee Porin stadionin porteista sisälle vanhalla mummopyörällään.

Rajalan lempinimi on ”Nalle” hyvästä syystä. Hän on raamikas kaveri, jonka pitkät hiukset hulmuavat usein hartioissa asti. Päällä on Jazzin verryttelyasu ja olalla seuran reissussa rähjääntynyt varustelaukku.

  • Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Urheilulehdessä 20/2020. Löydät lehdestä joka viikko vastaavia artikkeleita. Tilausohjeet ovat täällä.

Samaan aikaan Porin stadionin porteista astelee pelipaikalle vakavakasvoinen ja langanlaiha ranskalainen, joka vilkuilee ihmetyksissään vierustoveriaan.

Rajala on Jazzin riveissä pelaava puoliammattilainen ja kakkosvahti, joka on tullut pelipaikalle vanhalla pyörällä. Hänen vieressään astelee multimiljonääri, yksi jalkapallomaailman suurimmista tähdistä, hyökkääjäsuuruus Nicolas Anelka.

Molempien määränpää on sama. Porin stadionin pukuhuoneet ja valmistautuminen peliin FC Jazz–Paris Saint-Germain.

Rajala on lopulta avauksessa, Anelka istuu katsomossa koko ottelun.

– Omiin korviinkin tämä tarina kantautuu aina välillä, Rajala naurahtaa.

– Se ei ole urbaanilegendaa, vaan pitää paikkansa. Tulin polkupyörällä stadionille samaan aikaan PSG:n porukan kanssa. Ehkä he vähän ihmettelivät, että mikäs kaveri minä olen, kun tajusivat minut pelaajaksi. Mutta asuin siinä stadionin vieressä, joten tietenkin tulin peliin pyörällä.

FC Jazz ylsi pieneen suureen urotekoon eurokentillä kesällä 2001.

Veikkausliigassa pohjamutiin juuttunut joukkue oli yllättänyt Intertoto-cupin ensimmäisellä kierroksella romanialaisjoukkue Gloria Bistritan. Ratkaisevassa vierasottelussa Jazz oli ollut alkuhetkistä alkaen suuressa ahdingossa, mutta Miika Juntusen vierasmaalilla porilaiset tekivät jättipaukun ja etenivät toiselle kierrokselle.

PSG:n Aloisio ja Jazzin maalivahti Marko Rajala kamppailivat toisessa osaottelussa Porissa.

Seuraava vastustaja olisi pahin mahdollinen ja tulisi nopeasti. Jo viikon päätä Jazz kohtaisi Anelkan, Jay-Jay Okochan, Frederik Dehun ja uuden huippuhankinnan Ronaldinhon tähdittämän PSG:n.

Ensimmäinen osaottelu pelattaisiin Ranskan Toulousessa, minne pariisilaiset oli komennettu evakkoon aikaisempien katsomolevottomuuksien takia. Kireä aikataulu ja lomaviikot aiheuttivat Jazzille kuitenkin ongelmia jo ennen kuin ottelu ehti alkaa. Lentoja Toulouseen ei ollut enää tarjolla, joten porilaisten piti lentää vaihdoilla Lyoniin, 550 kilometrien päähän pelipaikasta.

– Toulouseen saapuminen olisi joka tapauksessa ollut aika monen mutkan takana, mutta siitä kehittyi lopulta vieläkin isompi soppa, muistelee Timo Järvenpää, joka työskenteli tuolloin Jazzissa ”International managerina”.

Komealta kalskahtavan tittelin taustalla oli se, että Jazz tarvitsisi europeleihin yhteyshenkilön, joka osasi puhua englantia. Järvenpää oli sellainen, joten hänestä tehtiin porilaisseuran yhteyshenkilö.

Ranskan päässä englannista ei kuitenkaan ollut apua. Jazzin lennot olivat myöhässä, eivätkä vaikeudet loppuneet tähän. Linja-auto ei ollutkaan sopimuksen mukaisesti vastaanottamassa joukkuetta Lyonissa, vaan väärällä lentokentällä Toulousessa. Runsaan kolmen tunnin odottelun jälkeen porilaisille järjestyi uusi bussikuljetus, joka tunnin matkaamisen jälkeen juuttui moottoritiellä kaatuneen myrkkyrekan aiheuttamaan liikenneruuhkaan.

Tämän takia Jazz joutui käyttämään ruuhkaista kiertotietä. Kiertelyyn tuhrautui peräti kahdeksan tuntia ennen kuin matka jatkui normaalia tahtia.

– Köröttelimme Ranskan maaseutua keskellä yötä 40–50 kilometrin tuntivauhtia. Seuraavana päivänä vastassa olisi suurseura hallitsevasta maailmanmestarista. Olihan siinä tunnelmat bussissa aika riemukkaat, Järvenpää kertaa.

Joukkue saapui hotellilleen lauantaiaamuna kello 7.30. Matka Porista pelipaikalle Toulouseen kesti lähes 30 tuntia.

PSG:n Porin-reissua muisteltiin Urheilulehden numerossa 20/20.

Takaiskut eivät olleet vielä ohi, sillä kun Jazz aloitti peliin valmistavat harjoituksensa, palloja ei löytynyt. Ne järjestyivät kentälle vasta harjoitusten loppupuolella.

– Sanotaan näin, ettei PSG olisi tarvinnut meitä vastaan sellaista etua kuin saivat. Olivat he muutenkin jo tarpeeksi suuria suosikkeja, Jazzin silloinen päävalmentaja Jouni Joensuu naurahtaa.

Voimasuhteita kuvasivat joukkueiden pelaajahankinnat: Pariisissa ei vielä tuolloin poltettu öljyrahaa, eikä seura ollut yhtä suuri kuin nyt. Resurssit olivat silti valtavat, sillä seuran omisti televisiojätti Canal+.

PSG oli hankkinut joukkueeseensa Anelkan Real Madridista 34 miljoonalla eurolla. Talousongelmissa jo tuolloin rämpineen Jazzin vahvistus europeleihin oli Vesa Lamminen, joka oli vielä muutama viikko sitten pelannut baaripuulaakia Saluunan säkittäjät -nimisessä joukkueessa.

PSG:ta vastaan Lamminen pongahti useamman sarjatason ylöspäin ja oli tositoimissa – ja onnistui niin kuin muukin Jazzin joukkue.

Vaikeista lähtökohdista huolimatta Jazz laittoi PSG:lle avausottelussa tosissaan kampoihin. Ottelun avauspuoliskolla Jazzilla oli jopa omat mahdollisuutensa, mutta lopulta PSG käänsi ottelun edukseen 3–0 ranskalaistykki Laurent Robertin hattutempulla.

Joensuuta jäi korpeamaan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä tullut takaisku, jota edelsi päätyrajan väärällä puolella käynyt pallo.

– Kun sanoimme linjatuomarille asiasta, niin hän vastasi, ettei tämä mitään hiihtoa ole, porilaisvalmentaja hymähtää.

– Nollan pitäminen olisi ollut meiltä aika maksimaalinen suoritus, vaikka toisella puoliajalla PSG olisi varmasti lisännyt kierroksia. Vieraspeli oli meiltä kuitenkin erinomainen. Uskon, että pystyimme alussa hieman yllättämään PSG:n. Otteluparista ei tulisi heille ihan pelkkää läpikävelyä, mitä he ehkä luulivat.

Kenties Jazzin tiukka ja periksi antamaton puolustus sai aikaan myös sen, ettei PSG jättänyt toisessakaan osaottelussa mitään sattuman varaan.

PSG:n avausvoiton jälkeen ennakoitiin, että pariisilaiset saapuisivat Poriin reserviryhmällä ilman suurimpia tähtiä. Kun ranskalaisten yksityiskone laskeutui Porin kentälle lauantaipäivällä 7. heinäkuuta, mukana olivat kaikki suurimmat tähdet Anelkasta Okochaan, seuran kymmeniin toimihenkilöihin ja omiin kokkeihin.

 Sovimme aiemmin päivällä Ronaldinhon kanssa, että tavataan illalla. Jälkeenpäin olen ajatellut, että huh huh, minkälaisten herrojen kanssa sitä sai istua iltaa.

Pariisilaisten matka Poriin sujui huomattavasti mutkattomammin kuin Jazzilta Toulouseen, mutta ongelmaton ei heidänkään valmistautumisensa vieraspeliin ollut. Pori paahtui tuona heinäkuisena viikonloppuna helleaallossa, eikä PSG:n majapaikassa, keskustan hotelli Cumuluksen huoneissa, ollut ilmastointia.

PSG:n väki alkoi metsästää ympäri Poria tuulettimia saunaksi muuttuneisiin huoneisiin. Lauantai-iltapäivällä useimmat kaupat olivat kuitenkin jo ehtineet sulkeutua, joten pelaajat olivat jumissa sietämättömän kuumissa huoneissaan.

Pariisilaisjoukkueen pelaajat pakenivat kuumuutta kukin tavoillaan: heitä nähtiin kiertelemässä kaupunkia, istuvan kahviloissa ja vilvoittelemassa puiden alla Kirjurinluodossa. Okocha, Ronaldinho ja brassihyökkääjä Aloísio sen sijaan olivat illallisella Cumuluksen ravintolassa.

Heillä oli seuranaan kaksi Porissa asunutta brassia: FC Jazzin Jeferson Pires ja raumalaista Pallo-Iiroja edustanut Fábio Fontes Bezerra.

– Sovimme aiemmin päivällä Ronaldinhon kanssa, että tavataan illalla. Jälkeenpäin olen ajatellut, että huh huh, minkälaisten herrojen kanssa sitä sai istua iltaa, Brasiliasta tavoitettu Pires nauraa.

Pires, Fabio ja Ronaldinho tunsivat toisensa jo 1990-luvun puolivälistä.

Silloin Gremion B-nuorten joukkueeseen nousi tovereitaan kaksi vuotta nuorempi, ”Isopää”-nimeä kantanut varhaisteini, josta kohistiin jo tuolloin Porto Alegren kaupungissa. Hän oli 13-vuotiaana tehnyt 23 maalia, kun Gremion nuorisojoukkue oli voittanut ottelunsa 23–0.

 Kun pallon syötti hänelle, mitä tahansa saattoi tapahtua. Sitä on vaikea sanoin selittää, kuinka taitava hän oli.

– Ronaldinho oli pieni ja laiha, mutta hän hymyili aina leveästi hampaat esillä, Gremion B-junioreissa pelannut Pires kertoo.

– Hän erottui kentältä, häntä oli hauska katsoa ja hänen kanssaan oli vielä hauskempi pelata. Kun pallon syötti hänelle, mitä tahansa saattoi tapahtua. Sitä on vaikea sanoin selittää, kuinka taitava hän oli.

Pires vahvistaa Ronaldinhon olevan ihmisenä juuri sellainen, minkälaisen kuvan media hänestä on välittänyt: huoleton ja hyväuskoinen luonnonlapsi, joka rakastaa jalkapalloa eikä paljon muusta murehdi.

Pires ei muista nähneensä Ronaldinhoa ikinä allapäin. Oli tilanne mikä tahansa, Ronaldinhon kasvoilla oli leveä hymy, vaikka oma joukkue olisi ollut häviölläkin.

Hymy oli leveä myös Toulousen kentän laidalla, kun Pires ja Ronaldinho kohtasivat ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

– Olihan se hauska sattuma. Kaksi poikaa Porto Alegresta kohtaa europelissä, vaikka seurat ehkä vähän eri kastissa olivatkin.

– Toki tiesin, että hän pelaa PSG:ssa, mutta hän ei tietenkään tiennyt minun edustavan Jazzia. Ranskassa aikataulumme oli kuitenkin niin kireä, että ehdimme vain hieman kerrata junioriaikoja.

Vanhojen kaverusten tapaaminen onnistuikin vasta Porissa. Hotellin ravintolassa Ronaldinho, Pires ja Fabio seuranaan Okocha ja Aloísio muistelivat menneitä, puhuivat Brasiliasta, jalkapallosta, naisista ja ylipäänsä elämästä.

– Mieleeni on jäänyt, kun Ronaldinho kyseli minulta kiinnostuneena, kuinka usein käyn kotona. Sanoin, että ehkä kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Ronaldinho huusi, että mitä ihmettä! Hän kertoi itse käyvänsä yksityiskoneella Brasiliassa aina, jos hänellä oli kolmenkin päivän vapaat.

Illan mittaan keskustelu kääntyi myös Jazzin ja PSG:n kohtaamiseen.

Jazzin brassit Jeferson Pires (vas.) ja Fabio (oik.) illastivat Ronaldinhon kanssa PSG:n Porin-vierailulla.

Piresin mukaan Okocha ja Aloísio löivät ruokapöydässä vetoa siitä, kumpi saa ottelussa pelattua useammat ”putket” Jazzin pelaajilta. Summat eivät olleet taskurahoja: aina kun jompikumpi saisi ujutettua pallon porilaispelaajien jalkojen välistä, pitäisi toisen maksaa 10 000 dollaria.

– Katselimme Fabion kanssa toisiamme ja hymyilimme, että taitaa pojilla olla pankkitili vähän eri luokkaa kuin meillä, Pires nauraa.

Sunnuntain ottelussa show´n varasti taiturimaisista tempuistaan tunnettu Okocha.

Nigerialainen tykitti kaksi maalia ja syötti yhden – minkä lisäksi hän hassutti porilaispelaajia mielensä mukaan. Ronaldinhon kikkojen oppi-isä tarjosi porilaisyleisölle sellaista taituruutta, mitä ”Ikuisen tuulen stadionilla” ei ollut nähty.

PSG ei jättänyt Jazzille nyt mitään mahdollisuuksia.

– Ei me peliin lähdetty nimikirjoituksia pyytelemään, sillä meilläkin oli mukana kokeneita kavereita, jotka olivat olleet maajoukkueessa asti. Oli se silti omanlaisensa kokemus. Muistan katsoneeni Okochan suorituksia ja ihmetelleeni, voiko jalkapallossa ylipäänsä tehdä tuollaisia temppuja, naurahtaa Jazzin hyökkääjänä pelannut Matti Santahuhta.

Illan tyylikkäimmästä maalista vastasi silti kotijoukkue.

Toisella puoliajalla Pires lähetti takaviistoon keskityksen Miika Juntuselle, joka pommitti pallon suoraan ilmasta PSG:n verkkoon. Osuma on jäänyt elämään omaa tarinaansa, eikä vähiten Juntusen itsensä kertomana. Satakunnan Kansalle hän muisteli osuman lähteneen niin kovaa, että ”niskat murtuivat katsojilta, jotka yrittivät ehtiä seurata pallon liikerataa jalasta maaliin”. Urheilulehdelle hän kertoi viitanneensa kentänhoitajaa hakemaan hitsipilliä kehikon korjaamista varten.

TOisen osaottelun komeimmasta maalista vastasi kotijoukkueen Miika Juntunen (oik.).

Videomateriaalia maalista ei tiettävästi ole saatavilla.

– Oli se upea maali. Ihan Eurogoal-tasoa, Santahuhta muistelee.

Komea osuma jäi lopulta laihaksi lohduksi niin Jazzille kuin Juntuselle. Ottelun jälkeen Juntunen ryntäsi pukuhuoneeseen katsomaan puhelintaan, josko Pariisista olisi tullut soittoa ja kyselyä hänen palveluksistaan. Vähän niin kuin Mika Aaltoselle kävi syksyllä 1987 Interiä vastaan.

– Ei ollut tullut viestiä tai soittoa, Santahuhta hymähtää.

Juuri muutakaan ei jäänyt viivan alle. PSG nappasi lopulta 4–1-voiton, eikä Jazz pystynyt haastamaan pariisilaisia samalla tavalla kuin vieraspelissä.

Tavallisesti joukkueet vaihtavat pelipaitoja ottelun jälkeen, mutta tällä kertaa niin ei käynyt, vaikka PSG:n tähtipelaajien paidat olisivat olleet haluttuja Jazzin leirissä. Vierailijat antoivat pelipaitansa ja jopa nappulakenkänsä noin sadalle PSG:n kannattajalle, jotka olivat saapuneet suosikkiensa tueksi Pariisista Poriin.

Yksi Jazzin pelaajista sai kuitenkin pelipaidan.

Seuraan vasta hiljattain Gremiosta siirtyneen Ronaldinhon pelilupa ei ollut kunnossa, joten brassia ei nähty kentällä. Hänellä oli kuitenkin pelipaita, jonka hän antoi entiselle pelikaverilleen Piresille.

Ronaldinho muistetaan käsittämättömien taitojensa lisäksi aurinkoisesta hymystään.

– Hän antoi minulle myös treenipaitansa. Annoin molemmat omalle isälleni, joka pelasi omia pelejään Brasiliassa Ronaldinhon treenipaita päällä. Se pelipaita Ronaldinhon nimmarilla on tallessa isän luona, Pires vakuuttaa.

Porin stadionin kuppi-istuimilla peliä seurannut tuleva supertähti raotti maanmiehelleen myös kokemuksiaan Suomesta. Ronaldinho oli jo tuolloin Brasiliassa supertähti, joka tunnistettiin kadulla. Eurooppaan tultuaan hän oli toivonut löytävänsä rauhaa ja yksityisyyttä, mutta sama myllytys oli jatkunut myös Pariisissa.

Porissa rauha oli kuitenkin löytynyt.

Vain harvat toimittajat haastattelivat tai kuvasivat häntä, mutta nämäkin olivat kohteliaasti pyytäneet lupaa. Kadulla hän oli saanut kävellä ilman satapäistä fanijoukkoa kannoillaan. Huomion keskipisteenä olivat Okocha ja Anelka.

– Hän nautti siitä, että oli saanut käydä kaupassa aivan rauhassa ostamassa suklaata. Lisäksi hän oli innoissaan kauppojen pelikoneista, koska niihin ei muualla maailmassa törmää, Pires nauraa.

Porin-vierailu saattoi olla viimeinen kerta Ronaldinhon elämässä, kun hän sai tehdä mitään rauhassa ja yksin.

Jo seuraavana vuonna Ronaldinhon nimen tunsi koko jalkapalloileva maailma. MM-kisojen puolivälieräottelussa Englantia vastaan Ronaldinho iski ikimuistoisen vapaapotkumaalin ja johti yhdessä Ronaldon ja Rivaldon kanssa Brasilian maailmanmestariksi asti.

Myöhemmin hänestä tuli yksi kaikkien aikojen pelaajista, miljardien arvoiseksi viihdebisnekseksi muodostuneen jalkapallon kasvot ja yksi 2000-luvun suosituimmista urheilijoista.

– Hän sanoi minulle, että on varmaan kiva olla täällä, kun elämässä on muutakin kuin jalkapalloa. Sitä on tavallisen ihmisen varmasti vaikea ymmärtää, miten erilainen maailma on, jos on maailman paras jalkapalloilija. Hänelle oli unelmaa olla hetki kuin kuka tahansa meistä muista ja kävellä itsekseen kadulla.

 Sitä on tavallisen ihmisen varmasti vaikea ymmärtää, miten erilainen maailma on, jos on maailman paras jalkapalloilija. Hänelle oli unelmaa olla hetki kuin kuka tahansa meistä muista ja kävellä itsekseen kadulla.

Kauan entiset pelikaverit eivät ehtineet rupatella, sillä PSG pakkasi laukkunsa nopeasti. Ranskalaiset lähtivät vielä illan aikana omalla koneella Porista Pariisin. Myöhemmin PSG voitti koko Intertoto-cupin.

Kotiin lähti myös Marko Rajala.

Hän tepasteli pukukopista siihen samalle paikalle, mihin oli ennen peliä kulkuvälineensä jättänyt. Hyppäsi mummopyörän selkään ja polki myöhään sunnuntai-illalla kohti ”Kymppärin” kaupunginosaa. Seuraavana päivänä koitti taas arki.

Nykyisin on utopistista ajatella, että rähjäisen Porin stadionin nurmella Jazz on alle 20 vuotta sitten kohdannut yhden maailman parhaimmista joukkueista ja joukon maailman parhaimpia pelaajia.

Silloin ottelua ei sen suuremmin hehkutettu: Sitä eivät tehneet pelaajat eikä sen koommin porilainen lajiyhteisö. Yleisöä paikalla oli vajaat 4000 silmäparia. Paikallislehdessäkin otteluselostus oli sijoitettu urheilusivujen loppupäähän.

– Ei sitä siinä tilanteessa niin erikoisena pidetty. Jotenkin sitä ajatteli, että näitä tulee vielä lisää, sillä olihan Jazz pelannut aiempina vuosina yhtä lailla europelejä suuria seuroja vastaan, Rajala kertoo.

Se oli toiveajattelua. Kesällä 2001 Jazz säilytti vielä niukasti sarjapaikkansa, mutta syöksy oli jo alkanut. Seuraavat vuodet olivat vaikeita, ja lopulta syksyllä 2004 seura joutui liigakarsintaan IFK Mariehamnia vastaan. Porilaiset putosivat, seura ajautui konkurssiin ja karhukaupungin jalkapallo katosi pääsarjatasolta.

FC Jazzin lyhyt, mutta värikäs ja menestyksekäs jakso suomalaisessa jalkapallossa oli päättynyt.

Rajala, joka pelasi urallaan vain neljä ottelua Veikkausliigassa, oli paraatipaikalla todistamassa viimeistä loiston hetkeä.

– PSG-otteluihin päättyi tietyllä tapaa yksi aikakausi. Näin jälkikäteen ajatellen sen vasta ymmärtää, että kyseessä oli aika uskomaton ja ainutlaatuinen kokemus. Olen pelannut maalilla, kun Jazz on kohdannut Porissa PSG:n. Ei ihan joka kaveri voi sanoa samaa.

Lähteet: FC Jazzin puheenjohtajan Arto Vitikan, päävalmentaja Jouni Joensuun, International manager Timo Järvenpään ja pelaajien Jeferson Piresin, Matti Santahuhdan ja Vesa Lammisen haastattelut.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti