42 suomalaista urheilijalupausta oli huipun äärellä 1999 – mutta näin heille lopulta kävi: ”En ole valmis kituuttamaan köyhänä” - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

42 suomalaista urheilijalupausta oli huipun äärellä 1999 – mutta näin heille lopulta kävi: ”En ole valmis kituuttamaan köyhänä”

Kesällä 1999 vain taivas tuntui olevan rajana Suomen nuorten kesäolympiajoukkueelle. Sitten elämä tuli häiritsemään unelmointia.

Vuonna 1999 Esbjergissä kilpailtiin Euroopan nuorten kesäolympiapäivillä. Urheilulehti selvitti, millaisia polkuja Suomea edustaneet urheilijat ovat sen jälkeen kulkeneet.­

11.7.2020 7:47

Heinäkuussa 1999 Tanskan Esbjergissä järjestettiin viidennet Euroopan nuorten kesäolympiapäivät.

Järjestäjät puhuivat mielellään olympialaisista, mutta tämä ei ollut virallinen termi. Tällä vuosituhannella kilpailujen nimi muutettiin vielä enemmän urheilun juhlaa korostavaan muotoon olympiafestivaalit (European Youth Olympic Festivals eli EOYF).

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajana vuodet 2001–13 toiminut Jacques Rogge halusi tapahtuman edistävän olympialiikkeen henkeä nuorten keskuudessa.

Artikkeli on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 23/2020. Löydät vastaavia juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Suomesta Esbjergin kisoihin osallistui 59 hengen joukkue: 42 kirkasotsaista 13–18-vuotiasta urheilijaa, 10 valmentajaa, 3 tuomaria ja 4 toimitsijaa – ja yksi nuori toimittaja, tämän jutun kirjoittaja. Kaikkiaan kisoissa oli 2 324 osallistujaa.

Suomen taustajoukoissa oli yksi menestynyt urheilija, keihäänheiton vuoden 1990 Euroopan mestari Päivi Alafrantti. Kilpailijoissa taas oli varmaan parikymmentä tulevaa olympiavoittajaa. Niin nuorilla on tapana ajatella. Vielä tuossa iässä tuntuu, että korkeintaan taivas on rajana omille mahdollisuuksille, unelmille ei sekään.

Suomi menestyi Esbjergissä paremmin kuin joukkueenjohtaja Kari Niemi-Nikkola odotti. Saattaa yllättää, että viidestä mitalista kaksi tuli poikien pikajuoksusta. Tomi Javanainen otti 200 metriltä hopeaa ja poikien 4x100 metrin pikaviestijoukkue Javanainen–Markus VilénKari AsumaniemiTuomo Salo (nyk. Korppi) sai myös hopeaa. Riina Tolonen (nyk. Hyöky) voitti hopeaa 3 000 metriltä ja Jukka Vastaranta korttelipyöräilystä. Judoka Jaana Sundberg (nyk. Jokinen) nappasi pronssia.

Suomen tyttöjen käsipallojoukkue osallistui ensimmäistä kertaa Kansainvälisen olympiakomitean järjestämään turnaukseen. Tyttöjen voimistelujoukkueen Maria SkyttäJaana PalmuAnna Nguyen 13. sija joukkuekilpailussa taas on yhä Suomen EYOF-historian paras.

Maria Skyttä (vas.) vuonna 1998.­

Kansainvälinen olympiatunnelma avajaisineen, urheilijakylineen, mitaliseremonioineen kaikkineen jätti nuorten urheilijoiden sieluun ikuisen polttomerkin. Esbjergistä palasi joukkueellinen entistä motivoituneempia urheilijanalkuja.

Hetken he tunsivat olevansa kuninkaita, voittamattomia.

On kiehtovaa, miten erilaisiin paikkoihin polut ovat 21 vuoden aikana heitä vieneet. Muutamia yhteneviä kiintopisteitä poluilta löytyy. Aikuistumisen kynnyksellä realismi alkaa haastaa idealismia. Mitä haluan elämälläni tehdä? Mistä elanto, kun yksilöurheilemalla ei elä? Moni huomaa kehityksen hidastuneen, ehkä pysähtyneen. Tulee ehkä seinä eteen, kilometrit täyteen. Tulee tienhaara, valinta. Lapsuuden unelmien tielle, tai ainakin rinnalle, tulee aikuisten elämä.

Nyt näitä urheilijoita löytyy perniöläiseltä maatilalta ja pankista Hongkongista. Kolme pääsi aikuisten olympialaisiin, jonkun ura päättyi lääkärin sanoihin ennen kuin ehti edes alkaa.

Suurimpia menestystoiveita – niin, Suomessa kansa asettaa urheilijoiden niskaan omia toiveitaan – aseteltiin juoksija Riina Tolosen hennoille harteille.

Kesäkuussa 2001 Helsingin Sanomat kirjoitti yhdeksän kertaa viikossa harjoitelleesta 18-vuotiaasta Tolosesta suuria.

»Riina on yksi lahjakkaimpia nuoria juoksijoita, joita Suomessa on radalla nähty. Hän on niin fyysisesti kuin teknisestikin lahjakas ja juoksee lähes täydellisesti. Henkisesti Riina on erittäin rohkea. Riinalla on kaikki mahdollisuudet aivan mihin vaan. Kyse on vaan siitä, säilyykö hän terveenä. Uskon, että Riina ja valmentaja Eero Hosio etenevät maltilla eteenpäin», kestävyysjuoksun lajipäällikkö Kari Sinkkonen sanoi.

Kävikö niin?

»Ei», Riina Hyöky vastaa.

»2001 oli paras vuoteni. Sitten tuli ylirasitustila, josta palautuminen kesti pitkään. En pystynyt enää harjoittelemaan niin paljon ja kovaa kuin olisi pitänyt. Kroppa ei palautunut normaalisti», hän kertoo.

Riina Tolonen juoksi voittoon Espoon Otaniemessä vuonna 2000.­

Kesällä 2001 hän voitti 19-vuotiaiden EM-pronssia ja SM-kultaa 1 500 metrillä. Vuosi myöhemmin U19-sarjasta tuli SM-pronssi 24 sekuntia EM-pronssijuoksua huonommalla ajalla.

»Näin, kun maailman kärki karkasi kauemmas. Suomen kärkitaso ei minulle riittänyt. Totesin, etten ole valmis kituuttamaan köyhänä juoksijana, vaan on parempi keskittyä opiskeluihin ja työelämään.»

Hänen paras kautensa päättyi dramaattisesti.

»Ruotsi-ottelun jälkeen isä ja äiti kertoivat, että äidillä on parantumaton syöpä. Liika fyysinen rasitus ja henkinen kuorma varmaan yhdessä aiheuttivat ylirasitustilan. Äidin kuolema 2003 oli viimeinen niitti», hän kertoo.

Nuori urheilija oli juoksutettu loppuun liian aikaisin.

»Lepopäiviä oli liian vähän. Ja tehot olivat aina kovat. Juoksin peruskuntolenkkiä vanhempien poikien kanssa. Silloin se oli hauskaa, että pysyin vauhdissa. Mutta eihän se ollut peruskuntoa tai palauttavaa treeniä. Seuraavana päivänä oli niin sanottu kova treeni. Näin perustavaan asiaan valmentaja ei puuttunut, mutta toki olin myös itse hölmö», hän sanoo.

Hyöky oli yksi niistä, jotka ajattelivat voittavansa joskus olympiakultaa.

»Nuoren pitääkin uskoa vakaasti siihen, että hänestä voi tulla mitä vain. Mutta se usko alkoi horjua. Aloin miettiä, voinko pärjätä vaikka kenialaisia vastaan. Tajusin, että heille juokseminen on tie hyvään elämään, minulle se on tie kurjuuteen», Hyöky sanoo.

Hän satsasi opiskeluun, valmistui 2008 valtiotieteiden maisteriksi ja 2011 kauppatieteiden maisteriksi. Nyt hän työskentelee Finnairilla vastuualueenaan asiakaskokemusten kehittäminen.

»Vähän lopettaminen harmittaa, sillä olin tosi lahjakas. Minulla on todella kova hapenottokyky, olen pienikokoinen ja juoksutekniikkani on hyvä. Pystyin juoksemaan pitkään lujaa ilman maitohappoja. Kroppani on tehty juoksemiseen. En ole nauttinut mistään muusta yhtä paljon kuin niistä fiiliksistä, kun tuntuu, että lennän.»

Minna Lamminen puolimaratonilla EM-kisoissa Amsterdamissa 2016.­

Hyökyn pitkäaikaisen kilpa- ja treenikumppanin Minna Lammisen (ent. Nummela) ura on ollut aivan erilainen. Tämä voitti ensimmäisen ulkoratojen SM-kultansa 1 500 metrillä vuonna 2001. Seuraava kulta tuli vuonna 2013 (5 000m) ja kolmas 2014 (10 000m). Kesällä 2016 Lamminen osallistui 33-vuotiaana ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa, Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonille.

Lammisen matkalla on lukuisia käänteitä. Pitkän uran taustalla ovat hyvät pohjat ja juoksemisen mielekkyys. Nuorempana astma ja allergiaoireet haittasivat menoa. Viime vuosina oireet ovat hellittäneet ja matkat pidentyneet. Lammisen »toisen uran» alkupiste koitti vuonna 2011. Hänen miehensä sai töitä Ruotsista ja Lamminen jätti työnsä jalkapalloseura FC Interin myyntisihteerinä.

»Akillesjänteeni oli leikattu, ja luulin, että juoksut oli juostu. Ruotsissa ei ollut muuta tekemistä, joten käytin kaiken energian jalan kuntouttamiseen. Jalka parantui uskomattoman hyvin ja olin aivan täynnä intoa, kun pystyinkin vielä juoksemaan», Lamminen kertoo.

Intohimo roihahti entistä kovempana, eikä kesällä kaksi vuotta täyttävän pojan äidin uran päätepistettä ole ehkä vielä nähty.

»Nythän minulla vasta alkaa olla käsitystä, miten pitkiä matkoja juostaan», hän naurahtaa.

Tosin nyt päivät täyttyvät lapsen hoidosta ja maatilan emännän tehtävistä Perniössä.

»Mieheni otti vanhempiensa viljatilan sukupolvenvaihdoksessa. Kyllä tämä työstä käy. Lisäksi olen Salon Vilppaan yleisurheilujaoston puheenjohtaja ja valmennan nuoria kestävyysjuoksijoita», Lamminen kertoo.

Tanskassa parhaiten menestyneen pikajuoksijan Tomi Javanaiseen uraa varjostivat aikuisiässä jalkavaivat. Parhaat tulokset syntyivät vuonna 2004, ja välilevyn pullistuma vuonna 2005 alkoi enteillä uran loppumista.

»Ominaisuudet kehittyivät, mutta se ei näkynyt suoraan tuloksissa. Kun kiropraktikko kysyi joka tapaamisella, miten pitkään ajattelit vielä juosta, aloin ymmärtää realiteetit. Ajan myötä pääsee sinuiksi sen kanssa, ettei kaikki mene kuten suunnittelee», ohjelmistosuunnittelualalla työskentelevä Javanainen sanoo.

Menestyksekkäimmin pikaviestijoukkueesta urheili Markus Vilén. Hän voitti Kalevan kisoissa 110 metrin aidat kesällä 2008 ja sai kolme himmeämpää mitalia vuosina 2004–10. Vilén lopetti 27-vuotiaana, vaikka oli juossut samana kesänä 2010 ennätyksensä 13,91.

»Silti kausi oli pettymys, koska jäin 0,06 sekuntia EM-tulosrajasta. Sain koulut valmiiksi, ja kun riittävän selkeää tasonnousua ei tullut, oli aika siirtyä uuden uran pariin», hän kertoo.

Markus Vilén voitti pika-aidat Kalevan kisoissa 2008.­

Vilén korostaa, että urheilusta saa parhaimmillaan paljon enemmän kuin menestystä kentällä.

»En saavuttanut tavoitteitani ja unelmiani, mutta olen äärimmäisen kiitollinen siitä, mitä urheilu muutoin opetti. Sain kokea vahvoja tunteita laidasta laitaan. Urheilu on auttanut työnhaussakin. Vuonna 2010 heti Eliittikisojen startin jälkeen sain työtarjouksen, jonka hyväksyin. Vaikka arvokisamitalia ei tullut, hyvälle jatkouralle urheilu heitti», nykyisin yrityskauppamaailmassa johtajana työskentelevä Vilén huomauttaa.

Tyttöjen käsipallojoukkue harjoitteli kevään 1999 mittaan paljon yhdessä, ja tulos oli mukava. Suomi oli Esbjergissä kahdeksan kovan maan joukossa kuudes.

»Aluksi harjoitusryhmä oli aika iso. Koko sen kevään motivaatio oli valtava, kun halusi päästä joukkueeseen», kevääseen 2018 asti SM-sarjassa pelannut BK-46:n Pamela Degerman muistaa.

Maalivahti Satu Helosvuoren ura meni toisin. Erittäin lupaava maalivahti joutui lopettamaan jo 18-vuotiaana vaikeiden niskavaivojen takia.

»Niskanikamat olivat kuluneet niin, että ylin ja toiseksi ylin nikama hankasivat toisiaan. Se aiheutti valtavan kivun. Päähän oli tullut paljon osumia, ja lääkärien mukaan sekin saattoi vaikuttaa, kun kädet olivat jatkuvasti ylhäällä ja iskuja tuli käsienkin kautta. En tiedä, onko niskassa ollut rakenteellistakin vikaa», Helosvuori kertoo.

Urheilu-uran loppuminen oli kuin maailma olisi romahtanut.

»Koko elämä pyöri käsipallon ympärillä. Tuntui niin epäreilulta, varsinkin kun lopettamispäätöstä ei saanut tehdä itse. Katkaisin välit melkein kaikkiin joukkuekavereihin ja koko käsipalloyhteisöön. Jätin lukion kesken ja lähdin melkein saman tien au pairiksi Englantiin. Oli pakko päästä pois», hän kertoo.

»Olin ehkä naiivisti ajatellut, että pelaisin pitkäänkin, vaikka tiesin, ettei käsipallolla Suomessa elä.»

Entinen käsipalloilija Satu Helosvuori pallottelee lajin aloittaneen Fiona-tyttärensä kanssa Vantaalla.­

Englannista palattuaan Helosvuori kävi lukion loppuun ja kokeili vielä pelaamista. Ei onnistunut.

»Edelleen näen unia, että olen pelaamassa joko Ruskeasuolla tai Pirkkolassa. Usein uni päättyy siihen, kun tajuan, että tämän on pakko olla unta; enhän minä voi enää pelata.»

Intohimo lajiin ei ole sammunut. 2010-luvun alussa Helosvuori oli vähän aikaa Hyvinkäälle perustetun naisjoukkueen apuvalmentajana.

»Pääsin käymään vanhoissa halleissa, ja tuoksut ja kaikki palautuivat mieleen. Kerran ajattelin, että ihan vähän heittelen ja menen maaliin. Seuraavana päivänä pää ei kääntynyt. Silloin tiesin, että omat pelit ovat ihan joka tasolla ohi», hän kertoo.

Asiakkuuspäällikkönä työskentelevän Helosvuoren 7-vuotias tytär on aloittanut käsipalloharrastuksen Vantaan Atlaksessa.

»Tytön silmissä näkyy sama palo kuin itselläni joskus. Nyt on taas tuntunut hyvältä käydä katsomassa pelejä. Lapsuudenkaverini valmentaa joukkuetta, ja edelleen halleilla näkyy tuttuja kasvoja.»

Moni Suomen pelaajista pelasi pitkään ja eteni naisten maajoukkueeseen. Pamela Degerman kokeili kauden 2004–05 puoliammattilaisuutta Ruotsissa Stockholmspolisenin joukkueessa. Annamari Jääskeläinen pelasi vielä viime kaudella SM-sarjaa HIFK:ssa. Kaapissa on yhdeksän SM-kultaa.

Annamari Jääskeläinen nostaa pokaalia, kun HIFK:n pelaajat juhlivat naisten käsipallomestaruutta 2012.­

Opiskeluvuotenaan hän pelasi Hollannissa kakkosdivaria ja voitti Groningenin yliopiston joukkueessa Hollannin korkeakoulujen mestaruuden. Cecilia Avellan yhdisti urheilun ja opiskelun Norjassa, missä hän pelasi 1–3. divisioonissa. Nykyään hän on Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa neurokirurgi.

Esbjergissä tenniksessä kilpailleet Essi Laine ja Jari Viitala tietävät, ettei kansallinen huippu tarkoita lajissa vielä mitään. Laine voitti urallaan lukuisia Suomen mestaruuksia erityisesti nelinpelissä ja kiersi kansainvälisiä kenttiä siskonsa, Suomen menestyneimmän naispelaajan Emma Laineen kanssa.

»Lukioaikana ja sen jälkeen viitisen vuotta kaikki kulki tenniksen ehdoilla. Oli kiva kiertää maailmaa, treenata ja pelata Emman kanssa. Pääsi katsomaan, miten pitkälle rahkeet riittävät. Mutta oli se tiedossa, ettei siitä elantoa saa eikä pitkään pysty vain pelaamaan. Piti alkaa opiskella ja tehdä vähän töitäkin», laboratoriohoitajana työskentelevä Laine kertoo.

Essi Laine tenniksen SM-kisoissa 2003.­

Nykyään Laine harrastaa triathlonia. Tennismailaan hän tarttuu vain jouluturnauksessa.

»Kun olen joskus pelannut tosissani, en osaa harrastella. Triathlonissa ei tarvitse kilpailla kuin itseään vastaan, ja kehittymistä on helppo seurata. Siitä on tullut elämäntapa», hän kertoo.

Jari Viitala voitti kuusi juniorien Suomen mestaruutta ja noin 30 SM-mitalia ja kiersi pelaamassa ulkomailla.

»Armeijaiässä piti päättää, laitanko vielä kaiken peliin tennikseen. Aloin miettiä, riittävätkö rahkeet sittenkään. Uran jatkamiseen olisi liittynyt riskejä. Valitsin turvallisemman tien ja siirryin työelämään.»

Talous liittyi päätökseen monella tapaa. Tennis on kallis laji, varsinkin jos kiertää ulkomailla kilpailuissa ja leireillä.

»Vanhemmiltani paloi todella paljon rahaa pelaamiseeni. Esimerkiksi Saksassa noin 20 parasta junioria sai kaiken rahan sponsoreilta. Se mahdollisti stressittömän urheilemisen. Olisi ollut vaikea ratkaisu pelata vielä vanhempien elättämänä, jos siitä ei olisi tullutkaan mitään.»

Perhe oli intohimoisesti mukana harrastuksessa. Se ei ehkä ollut aina vain hyvä asia.

»Isä valmensi minua. Aina en saanut itse päättää, lähdenkö treeneihin vai en», Viitala hymähtää.

Entinen tennispelaaja Jari Viitala nykytöissään Tikkakoskella.­

Vuodesta 2007 Viitalan leipä on tullut Puolustusvoimilta. 2010-luvun alussa hän osallistui kaksiin sotilasurheilukisoihin ja voitti molemmat.

»Siinä minun kisailuni 15 vuoden ajalta. Se vähän harmittaa, että tuli lopetettua niin jyrkästi. Välillä kävin sparraamassa Masi Sarpolaa ja muutamaa muuta hyvää junioria, mutta nyt tennis on taas jäänyt. Monesti olen miettinyt, että pitäisi käydä pelaamassa tai muuten hallilla, jos minusta olisi vaikka jotain apua.»

Jere Jännes valmentamassa Vuokatin urheiluopistossa huhtikuussa.­

Suomalaisuimarit huomasivat Esbjergin altaissa, että Euroopan kärki meni kaukana.

»Muistan yhä sen tunteen, kun tajusin, että on muuten perkele matkaa taitettavana. Se veti nöyräksi. Siihen asti oli ollut itsestään ihan voittamattomia ajatuksia. Ensin masennuin, mutta sitten harjoitusinto lisääntyi», Jere Jännes sanoo.

»Verryttelyaltaalla katselimme Itä- ja Etelä-Euroopan urheilijoita, joilla kasvoi komea parta, itsellä ei haiventakaan. Mietittiin, ollaanko me ihan samalla viivalla näiden kanssa. Mutta kun sen tasoeron näki, alkoi ajatella, mitä voisi itse tehdä paremmin saadakseen kärkeä kiinni. Se lisäsi selkeästi motivaatiota», Aleksi Rajansuo muistaa.

Heillä oli kyky havainnoida ja analysoida – sekä halu kehittää toimintaa. Ei yllätä, että heistä tuli valmentajia. Jännes valmentaa ammatikseen Tampereen Työväen Urheilijoissa, Rajansuo Riihimäen Uimaseurassa.

»Omaan valmentamiseen on valtava apu siitä, mitä on itse kokenut. On paljon asioita, joita ei opiskelemalla voi ymmärtää», Rajansuo sanoo.

Aleksi Rajansuo voitti 400 metrin sekauinnin SM-kultaa 2000.­

Jännes on pohtinut erityisesti sitä, miten urheilu-ura näyttäytyisi nuorille houkuttelevammalta polulta.

»Pitäisi pystyä tekemään ratkaisuja, jotka tukevat rohkeutta lähteä tosissaan kokeilemaan rajojaan. Näkymän tulevaisuudesta pitäisi olla turvatumpi», Jännes sanoo.

Judokoista Jaana Jokinen (ent. Sundberg) on Judoliiton valmennuspäällikkö ja Johanna Ylinen Päijät-Hämeen urheiluakatemian toiminnanjohtaja.

»Urani loppupuolella alkoi ärsyttää, miksi urheileminen on tehty Suomessa niin vaikeaksi. Mietin, miksi kukaan haluaisi urheilijaksi, kun se ei ole Suomessa oikein hyväksytty ammatti. Varsinkin taloudellisesti yhtälö on erittäin vaikea», Pekingin ja Lontoon olympialaisissa kilpaillut Johanna Ylinen miettii.

»Kysyin olympiakomiteasta, miten voisin vaikuttaa asiaan. Kun olin pitkäaikaistyötön, minut työllistettiin urheiluakatemiaan, ja sillä tiellä ollaan», hän kertoo.

Judoka Johanna Ylinen.­

Judoka Jaana Sundberg.­

Jaana Jokista onnisti. Hän pääsi harjoittamaan intohimoaan ammatikseen. Hän sai viiden vuoden viran Puolustusvoimien Urheilukoulusta ja vastasi judoryhmän valmentamisesta.

»Olin Puolustusvoimissa kaikkiaan kahdeksan vuotta. Ne olivatkin kilpaurani parhaat vuodet. Pitkä virka tuo turvaa. Toivoisin, että näitä virkoja olisi enemmän. Euroopassa monet kilpakumppanit olivat poliiseja tai sotilaita. Suomessa suurin osa on opiskelijoita tai käy osa-aikaisesti töissä», Lontoon olympialaisissa 2012 kisannut Jokinen vertaa.

Jukka Vastaranta vuonna 2003. Hän pohtii uransa jatkoa parhaillaan.­

Juuri tämän havainnollisempi polkujen ero ei voisi olla. Pyöräilijöistä Jukka Vastaranta oli Esbjergissä 10 kilometrin aika-ajossa yhdeksäs, Marcus Palosaari 39:s. Kortteliajosta Vastaranta voitti hopeaa.

Kun hän kääntyi risteyksessä oikealle, Palosaari meni vasemmalle.

Vastaranta on yksi Suomen menestyneimmistä pyöräilijöistä, ja hän pohtii, jatkaisiko vielä uraansa. Kokkolan GIF:ää edustanut Palosaari, nykyinen Hartell, ­lopetti kilpailemisen junioreihin.

»Esbjergissä hävisin kymmenellä kilometrillä voittajalle minuutin. Seuraavana vuonna kävin vielä kansainvälisessä kilpailussa, eikä ero ollut ainakaan kuroutunut kiinni», Hartell kertoo.

Tavoitteellinen kilpaurheilu, saati huippu-urheilu, sopii lopulta vain harvoille. Eikä nuoresta, olkoon tämä millainen superlupaus tahansa, voi vielä ennustaa mitään. Tielle, joka näyttäisi vievän tähtiin, voi tulla tuhat erilaista risteystä ja estettä.

»Tämä on varmasti viimeinen kerta, kun urheilutoimittaja soittaa minulle», Hartell letkauttaa.

»Jaa, minunko takiani niitä Tokion olympialaisia siirrettiin? Eihän ikä ole vielä mikään este ainakaan maratonille. Sen olen elämässäni oppinut, etten koskaan sano ei koskaan», 37-vuotias Minna Lamminen naurahtaa.

Ja mihin ikinä polku viekään, lähes aina rakkaus urheiluun ja omaan lajiin säilyy. Ehkä se piiloutuu pinnan alle, syvällekin, mutta sinne jonnekin se jää kytemään.

»Nykyäänkin minun on pakko päästä juoksemaan. Se on palautumista ja omaa terapiaani. Mutta en mittaa mitään. Nyt juokseminen ei ole suorittamista», Riina Hyöky sanoo.

Suomen joukkue Esbjergissä

Judo

  • Johanna Ylinen, Porin Judoseura Fudoshin Pekingin 2008 ja Lontoon 2012 olympialaisissa putosi ensimmäisellä kierroksella. MM-9. 2005, -09 ja -10. EM-7. 2012. Maailmancupissa 1 kulta (Minsk 2011), 2 hopeaa, 3 pronssia. Moskovan Grand Slam -pronssi 2010. U17 EM-kulta 2000. U20 EM-pronssi 2002. U23 EM-hopea 2004. 2 PM-kultaa (2004 ja -09). 8 SM-kultaa (2004–08, 2010–12). Lopetti kilpauransa 2012.

  • Jaana Sundberg (nyk. Jokinen), Riihimäen Judoseura Esbjerg 1999: Pronssia. Lontoon olympialaisissa 2012 putosi ensimmäisellä kierroksella. MM-5. 2013. Kolmesti EM-5. (2005, -09, -11). Alle 23-v. EM-3. 2005. 2 PM-kultaa (2003 ja 2004). 11 SM-kultaa (2000–13). Pariisin grand slam -turnauksen hopea 2014. Maailmanlistalla parhaimmillaan 3. (2013). Lopetti kilpauransa 2016. Naimisissa Valtteri Jokisen kanssa. 1-vuotias tytär.

  • Valtteri Jokinen, Riihimäen Judoseura Lontoon olympialaisten 9. sija 2012. MM-16. 2009 ja -10. EM-9. 2006. 1 Grand Prix -pronssi. Maailmancupissa neljä pronssia. 3 PM-kultaa (2003, -08, -14). 5 SM-kultaa (2003, -04, -05, -08, -13). Lopetti kilpauransa 2014. Toimi aiemmin nuorten maajoukkueen apuvalmentajana. Nykyään kiinteistöalalla. Naimisissa Jaana Jokisen kanssa.

  • Petteri Luukkainen, Kippon, Kitee Kaksi SM-kultaa (2003 ja -13). Yksi SM-hopea, viisi SM-pronssia. U23 EM-kisat 2004. U21 EM-kisat 2002. Tampereen Urheiluakatemian koordinaattori. Aiemmin Judoliiton koulutus- ja nuorisopäällikkö. Naimisissa ex-olympiajudoka Nina Luukkaisen (ent. Koivumäki kanssa). Kolme lasta.

  • Tatu Saarinen, Lahden Judoseura 5 SM-ho­peaa 2004–09. 3 SM-pronssia 2010–17. U21 EM-kisat 2003. Kansainvälisiä otteluita vuoteen 2009 asti. Valmentaja Lahden Judoseurassa. LAB-ammattikorkeakoulun lehtori Lahdessa. Edistää urheilijoiden kaksoisurahanketta Päijät-Hämeen urheiluakatemian kanssa.

  • Jani Pohjola, Ju shin kan, Ähtäri U21 EM-7. (2001). SM-pronssi 2003. Kilpaura loppui välilevyn pullistumiin 2004. Opiskeli lääkäriksi Virossa, valmistui 2016. Sen jälkeen lääkärinä ensin Torniossa ja nyt Enontekiöllä. Pitää päivystyksiä koko käsivarren Lapin alueella. Avopuoliso ja 1-vuotias poika.

  • Kari-Pekka Mikkonen, Judoseura Yanagi, Heinävesi 3 U17 SM-hopeaa. Lopetti kilpailemisen 2002. Palomiehenä Äänekoskella. 10-, 8- ja 5-vuotiaat lapset.

Tiedot: Suomen Judoliitto.

Uinti

  • Nina Selkälä (nyk. Väistö), Hämeenlinnan Uimaseura Yksi SM-finaalipaikka 100 metrin sekauinnissa, ei mitaleita. Multinations-kisojen pronssia 1999. EasySwim-uimakouluohjaaja. Asuu Hämeenlinnassa.

  • Eveliina Kauppinen (nyk. Salmi), Hämeenlinnan Uimaseura Multinations-kisojen pronssi 1999. Lopetti kilpailemisen 17-vuotiaana jalkamurtuman jälkeen. Asuu Turussa.

  • Anna Ailio, Raision Urheilijat Rintauinnin ikäkausimestaruuksia 11–15-vuotiaana. Lopetti kilpailemisen 16-vuotiaana polvileikkausten jälkeen. Opiskeli liikunnanohjaajaksi, työskenteli vesiliikunnan ohjaajana. Myymäläpäällikkö Nanso Groupilla. Asuu Turussa.

  • Sara Vilske, Laaksolahden Viri Nuorten SM-mitaleita. Asuu Espoossa.

  • Sakari Lehtinen, Lahden Uimaseura Nuorten SM:ssä »huonoja nelossijoja, jotka lopahduttivat kiinnostuksen». Aikuisten SM 100m vu 8. sija vuonna 2002. Valmistui liikuntaneuvojaksi 2004. Asuu Lahdessa.

  • Miko Okko, Tapiolan Uimarit SM-hopea ja -pronssi 200 metrin sekauinnissa. »Jani Sievinen oli aina aika paljon parempi! Armeijan jälkeen ei tullut kehitystä, ja lopetin.» Pankkialalla, viimeiset 10 vuotta Hongkongissa.

  • Jere Jännes, Tampereen Uimaseura SM-finaalipaikkoja rinta- ja perhosuinnissa. Parhaimmillaan neljäs. Työskentelee Tampereen Työväen Urheilijoiden uintivalmentajana. Valmennettavana mm. Ida Hulkko. Valittiin vuonna 2019 TUL:n Vuoden valmentajaksi.

  • Aleksi Rajansuo, Simmis Hyvinkää 4 SM-kultaa 400 metrin sekauinnissa (2000–04), SM-kulta 1500 metrin vapaauinnissa (2001). Nuorten EM-kisat 2000. Työskentelee Riihimäen Uimaseuran valmentajana. Kollegat valitsivat vuonna 2018 vuoden SM-valmentajaksi. Valmennettavana mm. Niko Mäkelä.

Tiedot: Suomen Uimaliitto.

Yleisurheilu

  • Minna Nummela (nyk. Lamminen), KU-58, Vantaa Esbjerg 1999: Karsiutui 800 metrin finaalista. Ulkona: 3 SM-kultaa: 1500m (2001), 5000m (2013), 10000m (2014). 3 SM-hopeaa,4 -pronssia. Hallissa: 1 SM-kulta: 1500m (2008). 5 SM-hopeaa, 6 SM-pronssia. Aikuisten arvokisat: 2016 Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonilla 67:s. »Yhtäkkiä tuli todella painostava keli, oikein muovipussikeli, mikä on astmaatikolle huono. Huomasin 7 kilometrin kohdalla, että hengitys ei pelaa enkä hikoile lainkaan. Jo puolimatkassa tuli lämpöhalvausoireita. Minkä tahansa muun kilpailun olisin keskeyttänyt.»

  • Riina Tolonen (nyk. Hyöky), KU-58, Vantaa Esbjerg 1999: Hopeaa 3000 metriltä. Ulkona: Alle 19-vuotiaiden EM-pronssi ja SM-kulta 1500m (2001). SM-pronssi 5000m (2005). Hallissa: 3 SM-kultaa 1500m (1999, 2000 ja -01). Lukuisia ikäkausimestaruuksia ja -ennätyksiä 14–22-vuotiaissa.

  • Tomi Javanainen, Heinolan Isku Esbjerg 1999: Hopeaa 200 metriltä ja 4x100 metrin viestistä. Ulkona: 100m: 15- ja 17-v. SM-kultaa. Hallissa: 200m: 2 SM-hopeaa (2004, 2007). 1 19-v. ja 2 22-v. SM-kultaa. Lukuisia juniorien ja nuorten SM-mitaleita.

  • Markus Vilén, Viipurin Urheilijat Esbjerg 1999: Hopeaa 4x100 metrin viestistä. Pituudessa 12:s. Ulkona: 110m aidat: 1 SM-kulta (2008), 1 SM-hopea (2010), 2 SM-pronssia (2004 ja 2007). Hallissa: 60m aidat: 1 SM-kulta (2008), 1 SM-hopea (2009), 2 SM-pronssia (2006 ja 2007). Lukuisia nuorten SM-mitaleita. Pituushypyssä 14- ja 15-vuotiaiden SM-kultaa.

  • Tuomo Salo (nyk. Korppi), Vihdin Viesti Esbjerg 1999: Hopeaa 4x100 metrin viestistä. Karsiutui 400 metrin finaalista. Ulkona: 100m: 14- ja 17-v. SM-kulta. 300m: 14-, 15- ja 17-v. SM-kulta. Hallissa: 60m: 17- ja 19-v. SM-kulta. 200m: 19-v. SM-kulta. 300m: 2 17-v. SM-kultaa. »Urheilut loppuivat pikkuhiljaa 2002–04. Pienten loukkaantumisten myötä aloin miettiä, mitä haluan elämässä tehdä ja miten voin tienata elantoni. Datanomi, väännän webbisoftaa autoalalle.»

  • Kari Asumaniemi, Vihannin Urheilijat Esbjerg 1999: Hopeaa 4x100 metrin viestistä. 100 metrillä 7:s. Ulkona: 100m: 2 17-vuotiaiden SM-hopeaa. 200m: 2 19-vuotiaiden SM-pronssia. 100m aidat: 17-vuotiaiden SM-hopeaa. Pituus: 15-vuotiaiden SM-pronssi. Hallissa: 60m: 17-vuotiaiden SM-kulta ja -hopea. 19-vuotiaiden SM-hopea ja -pronssi.

Tiedot: SUL, Tilastopaja.

Voimistelu

Esbjergin vuoden 1999 joukkuekilpailun 13. sija on edelleen Suomen paras sijoitus Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla. Myös vuonna 2017 Suomen joukkue ylsi 13:nneksi.

  • Maria Skyttä, Suomen Taitovoimisteluklubi Juniorimestaruudet: 1997 neliottelu, 1998 nojapuut, 1999 nojapuut ja permanto, 2000 nojapuut ja puomi. Seniorimestaruudet: 1998 permanto, 2001 puomi, 2003 permanto. Nuorten PM-hopeaa hypyssä 1999. Arvokisat: Seniorien MM 2001, -02 ja -03. Vuonna 2002 nojapuilla 19:s, siihen mennessä paras suomalaisen naistelinevoimistelijan MM-sijoitus. Seniorien EM 2004. Juniorien EM 1998 ja 2000. Nykyään Suomen parhaita kiipeilyurheilijoita. Viimeistelee valmentajan ammattitutkintoa, valmistuu kiipeilyvalmentajaksi.

  • Jaana Palmu, Tampereen Voimistelijat Seniorimestaruudet: 2001 nojapuut, 2003 neliottelu ja nojapuut, 2004 nojapuut. Arvokisat: Seniorien MM 2001, -02 ja -03. Seniorien EM 2002, -04 ja -05. Juniorien EM 1998 ja 2000.

  • Anna Nguyen, Tampereen Sisu Juniorimestaruudet: 1999 hyppy. Pohjois-Euroopan mestaruuskisojen 7. sija 1999. PM-kisojen 11. sija 2000. Ei kilpaillut senioritasolla.

Tiedot: Suomen Voimisteluliitto.

Sulkapallo

  • Elina Väisänen, Tapion Sulka, Espoo Kaksinpelin Suomen mestari 2005. Nelinpelin Suomen mestari siskonsa Marian kanssa 2007. Sulkapalloliiton liittoryhmien koordinaattori. Valmentaja Tapion Sulassa.

  • Petri Hyyryläinen, Östersundom IF Nelinpelin Suomen mestari 2003 (parina Tuomas Karhula), 2004 (Alexander Böök), 2005 ja -09 (Karhula). Sekanelinpelin Suomen mestari 2003, -04 (Maria Väisänen) ja 2007 (Sanni Rautala). Juniorien MM-kisoissa vuonna 2000 sijat 9–16 ja nuorten EM-kisoissa vuonna 2001 nelinpelissä sijat 5–8 Tuomas Karhulan parina. Valinta vuoden junioripelaajaksi 2000 Tuomas Karhulan kanssa. Toimi 2010-luvun taitteessa monta vuotta Suomen juniorimaajoukkueen valmentajana. Asuu Espoossa. Työskentelee UPM:n energiajohtajana. 5- ja 7-vuotiaat lapset.

Pyöräily

  • Jukka Vastaranta, Tampereen Yritys Esbjerg 1999: Hopeaa kortteliajosta, 10 km aika-ajossa 9:s. Lukuisia maantie- ja maastopyöräilyn kansainvälisten kilpailujen ja etappien voittoja. Pitää itse kovimpina saavutuksinaan maantiellä Ster Electro Tourin 3. etapin voittoa (2005) ja maastossa maratonin EM-hopeaa (2011) ja ja MM-kilpailujen 5. sijaa (2014). Ajanut monessa ammattilaistallissa. »Olen ollut viime vuodet hiukan lopettamismielellä, mutta en ole vielä täysin pystynyt lopettamaan. Pitää katsoa maailmaa koronan jälkeen, jos vielä löytyisi mahdollisuuksia kilpailla. 2020 ainakin on välivuosi. Asun avopuolisoni kanssa Tampereella.»

  • Marcus Palosaari (nyk. Hartell), GIF, Kokkola Junioreissa yksi SM-hopea 3 km aika-ajossa. Yksi SM-joukkuekulta. Lopetti kilpauransa ennen aikuisten sarjoja. Liiketoiminnan kehitysjohtaja terveysteknologian alalla. Asuu Helsingissä vaimon sekä 6- ja 4-vuotiaiden poikien kanssa.

Tennis

  • Essi Laine, Lahden Verkko Kaksinpeli: 2 sisäkenttien SM-kultaa (2003 ja 2007). Maailmanlistalla 939. (syyskuu 2003). Nelinpeli: Ulkokentiltä 6 SM-kultaa 2001–2008. Sisäkentiltä 2 SM-kultaa (2001, 2002) ja sekanelinpelin SM-kulta 2003. Maailmanlistalla 444. (huhtikuu 2005). Valinta Suomen tenniksen kunniagalleriaan 2018.

  • Jari Viitala, Jyväskylän Tennisseura Junioreissa kuusi Suomen mestaruutta ja 31 SM-mitalia kaksin- ja nelinpeleissä. Yksi miesten B-luokan Suomen mestaruus (14-vuotiaana). Racketlonin eli mailapelien (tennis, sulkapallo, pöytätennis, squash) alle 20-vuotiaiden Suomen mestaruus. Kaksi Sotilasurheiluliiton mestaruutta.

Käsipallo

  • Cecilia Avellan, HIFK, Helsinki Seuroja: HIFK, Furuset IF (Norja), Rälingen HK (Norja), Ullensaker/Kisa IL, HIFK/C. Suomen mestaruus HIFK C:ssä. Naisten ja nuorten maaotteluita. Neurokirurgi TYKS:ssa.

  • Pamela Degerman, BK-46, Karjaa Seuroja: BK-46, Stockholmspolisens IF (Ruotsin pääsarja), ÅIFK. Tämän vuosituhannen tehokkaimpia maalintekijöitä naisten SM-sarjassa: 11 kautta, 223 ottelua, 1 655 maalia. 28 maaottelua, 85 maalia. Moninkertainen SM-sarjan maalikuningatar. Euroopan liiton Challenge Trophy -turnauksen voitto 2008 ja 2011. Lopetti SM-sarjassa kevään 2018 pronssiin. Pelasi viime vuodenvaihteeseen asti 1. divisioonassa. Valmistuu tänä vuonna lähihoitajaksi. Asuu Karjaalla, 14- ja 9-vuotiaat lapset.

  • Satu Helosvuori, Kiffen Ladies, Helsinki Erittäin lupaava maalivahti joutui lopettamaan uransa niskavaivojen takia jo 18-vuotiaana.

  • Heidi Holmberg, GrIFK, Kauniainen Seuroja: GrIFK, Kiffen, HIFK, HIFK/C, SSV VEG Dornbirn Schoren (Itävalta), HCT MGT B/W Feldkirch (Itävalta). Naisten Suomen mestaruuksia HIFK/C:ssä. Naisten maaotteluita.

  • Annamari Jääskeläinen, Kiffen Ladies, Helsinki Seuroja: Kiffen, HIFK/C, V&S Groningen (Alankomaat), HIFK. Pelasi vielä viime kaudella SM-sarjassa. 9 SM-kultaa. Yli 350 ottelua ja yli 800 maalia. 13 naisten maaottelua, 9 maalia. Pelasi 19-vuotiaiden EM-kisoissa Helsingissä 2002. Hollannin korkeakoulujen mestaruus Groningenin yliopiston joukkueessa.

  • Katri Koskela, Sparta, Helsinki Seuroja: Sparta, Stockholmspolisens IF (Ruotsin pääsarja). Moninkertainen Suomen mestari, viimeinen mestaruus 2011. Sparta on jäädyttänyt Koskelan pelipaidan numero 3. 46 maaottelua, 86 maalia. Euroopan liiton Challenge Trophy -turnauksen voitto 2008 ja 2011. Pelasi 19-vuotiaiden EM-kisoissa Helsingissä 2002. Toimi pitkään Spartan puheenjohtajana. Naisten maajoukkueen joukkueenjohtaja.

  • Anu Kylmälä, Kiffen Ladies, Helsinki Seuroja: Kiffen, HIFK/C, HIFK. Moninkertainen Suomen mestari. Pelasi Kiffenissä yhden naisten SM-sarjaottelun jo kaudella 1994–95. 2 maaottelua, 7 maalia.

  • Annika Lindström (nyk. Lindlöf), HIFK, Helsinki Seuroja: HIFK, Skånela IF (Ruotsi), AIK (Ruotsi), HIFK/C. Moninkertainen Suomen mestari. SM-sarjan tähtikentällisen maalivahti kaudella 2013–14. 8 maaottelua.

  • Elina Sagne GrIFK, Kauniainen Seuroja: GrIFK, HIFK. 3 maaottelua,1 maali. Nuorten maaotteluita.

  • Malin Sandberg, HIFK, Helsinki Seuroja: HIFK, HIFK/C. Monikertainen naisten Suomen mestari. 32 maaottelua, 56 maalia. Euroopan liiton Challenge Trophy -turnauksen voitto 2008 ja 2011.

  • Mervi Veijonen, Kiffen Ladies, Helsinki Muutama kausi SM-sarjaa HIFK/C:ssä. Suomen mestaruuksia. Nuorten maaotteluita.

  • Christa Westerholm, BK-46 Lopetti nuorena, asuu Karjaalla.

Tiedot: Suomen käsipalloliitto ja Jens Backlund.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti