Vesa Törnroos joutui hääpäivänään saattohoitoon ja kuoli 2 päivää myöhemmin - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Vesa Törnroos, 37, joutui hääpäivänään saattohoitoon ja kuoli 2 päivää myöhemmin – lesken mukaan ”syöpähoito oli täyttä sekoilua”

Olympia-ampuja Vesa Törnroos oli poikkeuksellisen hieno mies. Leski ja isä kertovat nyt hänen tarinansa.

Julkaistu: 21.6. 8:00

Maailma hymyili intohimoisesti rakastamassaan trap-ammunnassa maailman huipun tuntumaan nousseelle Vesa Törnroosille 13. huhtikuuta 2017.

Koko eteläsavolaisen Pertunmaan kyläyhteisön tuntema, erittäin pidetty ja arvostettu olympiaurheilija sai puolen vuosikymmenen seurustelun jälkeen Sannansa vaimokseen.

Tämä artikkeli on julkaistu alkujaan Urheilulehdessä 24/2020. Löydät vastaavia juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Onni täydentyi neljän kuukauden päästä, kun parille syntyi tytär. Tämä sai kasteessa nimen Silvia Elisabeth, vanhemmiltaan jo raskausaikana kutsumanimen Betsy.

Huippu-urheilijan uransa kiihkeintä vaihetta elänyt, tuolloin 34-vuotias Törnroos ei ehtinyt opetella pikkuvauvan hoitoa kuin viikon, kun lähti jo matkustamaan EM-kisoihin Bakuun.

Kun nuoripari tapasi, Törnroos asui Jyväskylässä ja työskenteli Suolahdella traktorivalmistaja Valtran leivissä tuotepäällikkönä. Tuleva vaimo asui Espoossa, ja ensimmäinen yhteinen koti löytyi Heinolasta.

Edessä oli paluu Törnroosin kotitilalle Kuorttiin, jossa suku on harjoittanut alkutuotantoa jo viidessä polvessa. Vesa Törnroos remontoi tilan päärakennuksesta perheelleen kotia.

Samalla hän piirsi isänsä kanssa maatilalle tulevaisuudensuunnitelmat, jotka mahdollistaisivat olympiamenestykseen tähtäävän ampujan uran: runsaat kisa- ja harjoitusmatkat kauaskin ulkomaille ja noin 20 000 laukausta vuodessa. Eli ei karjaa, ei intensiivistä läsnäoloa vaativia viljelyskasveja. Tokion olympiakisoissa mahdollisesti jackpot ja sen jälkeen uusi tilannekatsaus uran jatkumisesta tai loppumisesta.

Vesa Törnroos lapsensa kanssa.

Asakin olympiaradalla piti ampua trapin olympiamitaleista henkilökohtainen kilpailu 29.–30. heinäkuuta ja 1. elokuuta suomalaisittain jopa mitalintuoksuinen sekaparikilpailu.

»Kyllä ne päivämäärät oli melkein Veskun nahkaan tatuoitu. Meillä oli suunnitelma lähteä Tokioon katsomaankin kisoja», Sanna Törnroos kertoo.

Kansainvälinen olympiakomitea kertoi 24. maaliskuuta siirtävänsä Tokion kisoja vuodella eteenpäin koronaviruksen takia. Haimasyöpänsä palliatiivista eli kuolemaan valmistavaa vaihetta elänyttä Vesa Törnroosia asia ei enää koskenut, sillä hänen tiimalasinsa hiekka oli käynyt vähiin.

Perhekeskeisen miehen kalenterivuoden tärkeimpiä päiviä olivat vuodesta 2017 lähtien hääpäivä ja tyttären syntymäpäivä. Sanna Törnroosin ääni murtuu, kun hän kertoo kolmannesta hääpäivästä, 13. huhtikuuta.

»Silloin Veskun kunto romahti, ja hänet vietiin Mikkelin keskussairaalaan saattohoitoon, josta tuli lyhyt.»

Kaksi päivää myöhemmin Vesa Törnroos siirtyi ajasta ikuisuuteen 37-vuotiaana.

Vaikka Törnroos oli vuonna 2018 alkaneista, kohtalokkaan myöhään haimasyöväksi varmistuneista terveysongelmistaan myös julkisuuden suuntaan varsin avoin, kuolinuutinen oli shokki myös kotikylällä.

»Useimmat olivat nähneet Veskun vielä hyvävoimaisena joskus talvella, mutta eivät tietenkään olleet näkemässä tätä viimeistä vaihetta», Sanna Törnroos kertoo siitä, miten perhe koronaviruksen takia vältti liikkumista tilan ulkopuolella.

Kuolinuutinen järkytti syvästi myös Törnroosin hyvää ystävää, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppää, joka tuntee perheen neljän sukupolven ajalta. Lepän omalle tilalle on Törnrooseilta matkaa joitakin kilometrejä.

»Monipuolisesti osaava, esimerkillinen, älykäs, empaattinen ihminen. Valtava menetys koko meidän yhteisöllemme. Hän oli mies, joka uskalsi tavoitella unelmiaan. Tammikuussa muistaakseni tavattiin, ja silloin Vesku vielä puhui Tokion olympiakisoista», Törnroosia erityisesti jahtiretkillä tavannut Leppä sanoo.

»Jos jahdissa oli sellainen kliinistä ampujaa vaatinut tilanne, niin ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, kuka sinne pantiin päivystämään ja mikä oli lopputulos. Metsästysseuran syyskausi alkaa hiljaisella hetkellä hienon miehen muistolle.»

Vesa Törnroos oli erittäin pidetty mies.

Sanna Törnroos uskoo, että jos hautajaiset olisi saatu pitää normaalissa järjestyksessä, Pertunmaan kirkon kapasiteetti ei olisi riittänyt. Koronatilanteen takia Vesa Törnroos tuli hyvästellä niin pienessä piirissä, että arkkua kantoivat myös hänen nuoremmat sisarensa.

Koska perheen koti olisi isän hautajaisten jälkeen muistuttanut kukkakauppaa, Vesa Törnroos pyysi ennen kuolemaansa mieluummin lahjoituksia pienen tyttärensä tulevaa harrastustoimintaa tukevalle tilille. Hän halusi näin olla läsnä tyttärensä myöhemmissä harrastuksissa.

Äiti on varma, että kirkkaat ja kauniit muistot rakastavasta isästä kantavat kesällä kolme vuotta täyttävää tyttöä eteenpäin elämässä.

Vuosi 2018 muutti perheen elämässä kaiken. Törnroos nappasi maaliskuussa kolmossijan Meksikon maailmancupissa ja voitti parikilpailun Satu Mäkelä-Nummelan kanssa. Terveyshelvetti oli kuitenkin jo alkanut. Törnroos laihtui tammikuusta kevääseen selittämättömästi yli 20 kiloa, mikään ravinto ei imeytynyt ja rintarangan alueen kiputilat lapaluiden korkeudella äityivät pahimmillaan hirveiksi.

Jälkiviisauden aina kirkkaassa valossa kaikki nämä oireet ovat adenokarsinooma-nimisen haimasyövän muodon klassisia merkkejä. Elämäntavoillaan Törnroos ei millään lailla kyseisen tappavan sairauden kanssa flirttaillut.

Haimasyöpä on sisäelinsairaus, jonka hoitoon päästään tyypillisesti kiinni liian myöhään.

Tässä vaiheessa haastattelua Sanna Törnroos ei säästele mielipiteitään siitä, miten suomalainen terveydenhoitojärjestelmä onnistui hänen miehensä kanssa. Toukokuussa 2018 Törnroos kuuli asiantuntija-arvion, jonka mukaan »kyse ei missään nimessä ole syövästä». Alle kaksi vuotta siitä hän kuoli syöpään.

»Sitä hoidettiin autoimmuunisairautena, vaikka kontrollikuvissa oli jo etäpesäkkeitä.»

Sanna Törnroos kertoo tylyä tarinaa, joka ei tee kunniaa Suomen kehutulle syöpähoitojärjestelmälle:

»Veskun syöpähoito oli ihan täyttä sekoilua. Täysin epäonnistunut diagnosointi, jossa onkologia (kasvainasiantuntija) ei käytetty lainkaan. Omalääkäri, josta ei ikinä kuulunut mitään. Tunteetonta, pakahduttavaa byrokratiaa. Lääkäri, joka ei ollut 28 sivun potilaskertomuksesta lukenut edes kansilehteä. Palliatiivinen hoito, jossa ei suostuttu potilasta koronan takia edes tapaamaan eikä silti ilman tapaamista suostuttu antamaan uusia lääkereseptejä. Taisi olla niin, että jokainen taho vuorollaan pudotti diagnoosin edessä hanskat.»

Prosessin ainoita onnistujia oli lesken mukaan aiemmin Pertunmaalla toiminut, perheen jo ennestään tuntenut lääkäri. Ikävä kyllä hänen osansa kokonaisuudessa oli saattohoito.

Syöpädiagnoosin vasta syyskuussa 2018 saanut Törnroos käänsi kaikki kivet. Hän kävi yksityisessä syöpäsairaalassa ja yritti päästä myös kokeellisiin lääkehoitoihin. Yle Urheilun haastattelussa syksyllä 2019 Törnroos sanoi aikovansa elää sairautensa kanssa niin kauan, kunnes joku tutkimusryhmä löytää siihen parannuskeinon.

»Se ei ollut naiiviutta, vaan tyypillistä Veskua. Hän uskoi kaikista ja kaikesta hyvää. Varmasti hän halusi uskoa että elämä jatkuu, mutta samaan aikaan taisi enemmän murehtia sitä, miten me muut jaksamme. Ja mieluummin Vesku halusi iloita jäljellä olevasta ajasta lapsensa kanssa leikkimällä kuin roikkumalla jossain saattohoitoaiheisissa keskusteluryhmissä.»

Kun Törnroos valmistautui ensimmäisiin ja ainoiksi jääneisiin olympiakisoihinsa, Rio de Janeiroon 2016, hän käytti urheilupsykologin palveluita.

»Sairastumisensa jälkeen Veskun parhaita psykologeja olivat varmaan ampujakaverit ja metsästysseuran porukka nuotiolla», Sanna Törnroos naurahtaa.

Hän aikoo jäädä Silvian kanssa asumaan Törnroosien tilapiiriin, isovanhempien valtavaksi iloksi.

Seppo Törnroosin Urheilulehti tavoittaa kesken energiapuu-urakan. Isä ja poika olivat erottamattomat. Poika oppi isältään maa-, metsä- ja konetyöt. Ja tietysti ammunnan: Seppo Törnroos kuului aikanaan maan parhaisiin trap-ampujiin ja edusti Suomea maailmancupissakin.

Isän antama asekoulutus avasi myös portit metsästykseen, josta tuli Törnroosille todellinen intohimoharrastus.

Hänen suurimpana lahjakkuutenaan ampujana pidettiin hurjaa työmoraalia, uteliaisuutta ja syvällistä analysoinnin kykyä. Osa tästä oli isän peruja.

»Eteenpäin on mentävä, vaikka miltä tuntuisi. Kaiken tämän keskellä on lohduttanut huomata, että Vesan elämä ja urheilu-ura ovat todella koskettaneet ihmisiä, että hänellä oli merkitys», Seppo Törnroos sanoo liikuttuneena.

Vesa Törnroos oli erittäin lahjakas junioriampuja. Isän lisäksi häntä opetti Euroopan mestari ja kolminkertainen olympiaedustaja Matti Nummela ja lopuksi toinen mestari, Satu Pusila.

Törnroos suuntasi kuitenkin lukion ja armeijan jälkeen agrologikouluun ja sai työpaikan Valtralta. Ammunta jäi. Törnroos sanoi myöhemmin, ettei koskenut kisahaulikkoon seitsemään vuoteen. Isä muistaa toisin.

»Käytiinhän me siinä välilläkin joskus radalla, eikä Vesan tatsi ollut mihinkään kadonnut.»

Vuonna 2011 Törnroos teki poikkeuksellisen päätöksen; hän palaisi trapin pariin ja tähtäisi saman tien aivan maailman huipulle. Rakkaus lajiin ei ollut koskaan sammunut.

Vesa Törnroos halusi löytää rajansa urheilijana.

Tällainen ei ole mikä tahansa päätös kolmeakymppiä lähestyvälle, työelämässä hyvin menestyvälle ihmiselle, kun kyse on vielä urheilulajista, jossa kukaan ei rikastu.

Moni ampujalahjakkuus lopettaakin taloudellisista syistä jo hyvin nuorena.

»Minä olin, silloinkin, pojasta erittäin ylpeä. Hän oli monitaitoinen ja sosiaalisesti lahjakas. Olisi voinut valita työpaikkansa, mutta halusi katsoa urheilijana rajansa.»

Pian isä ja poika jo matkustivat haulikkovalmistaja Perazzin pajalle Italiaan virittämään asetta. Sitten alkoivatkin savikiekot pöllytä taivaalla – kunnes yksi kiekko huhtikuun puolivälissä jäi jatkamaan ikuista lentoaan.

Isä kertoo viime aikoina, tietenkin, miettineensä ainoaa poikaansa hyvin paljon.

»Mitään selvittämätöntä ei välillemme jäänyt. Sellainen ei kuulu perheen tapoihin. Mutta lähtöjärjestys olisi saanut olla aivan toinen.»

Seppo Törnroosin mukaan poikaa eivät jääneet kaipaamaan vain kaksijalkaiset. Perheen koirille metsälenkit Vesa Törnroosin kanssa olivat aina kuin jouluaatto. Koirat käyvät yhä tönimässä kuonoillaan hänen metsäkamppeidensa hihoja.

Ne etsivät ja odottavat lenkkikaveriaan joka päivä.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti