Suomessakin pelannutta Freddy Adua verrattiin Peléen – edessä oli niin loistava tulevaisuus, ettei hän voinut kuin epäonnistua - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Suomessakin pelannutta Freddy Adua verrattiin Peléen – edessä oli niin loistava tulevaisuus, ettei hän voinut kuin epäonnistua

Julkaistu: 20.6. 19:52

Kesällä 2003 Suomessa pelasi ihmepoika, jonka piti kasvaa uudeksi Peléksi. Keväällä 2015 maahan palasi 25-vuotias jäähdyttelijä, jonka parhaat vuodet olivat auttamattomasti takana. Missä Freddy Adun ura meni vikaan?

Kuva on rakeinen, mutta jotenkin se sopii kokonaisuuteen. Ruudulla pyörivät tapahtuvat ovat kuin toisesta aika-avaruusjatkumosta. Kaikuja liki varmana pidetystä tulevaisuudesta jota ei koskaan tullutkaan.

Freddy Adu saa pallon keskiviivan tuntumassa. Adu on neljän vastustajan saartama ja hänellä on selkä hyökkäyssuuntaan päin. Tämä on juuri sellainen tilanne, jossa valmentajat toivovat helppoa syöttöä alaspäin.

Tämä artikkeli on julkaistu alkujaan Urheilulehdessä 23/2020. Löydät vastaavia juttuja julkaisusta joka viikko. Tilausohjeet ovat täällä.

Adu toimii kuitenkin toisin. Hän ottaa pallon haltuun ja onnistuu kääntymään. Ihan hyvä suoritus, mutta tilanne ei muutu yhtään sen helpommaksi. Adulla on vihdoin rintamasuunta maalia kohti, mutta sinne on melkein 50 metriä matkaa, ja hänen ympärillään on nyt kuusi korealaista.

Adu ei hätkähdä. Hän kiihdyttää räjähtävästi vauhtiaan. Edessä on ehkä muuri, mutta hän aikoo rynnätä siitä läpi. Hän uittaa pallon puolustajan längistä ja säntää pelivälineen perään. Seuraavalla kosketuksella hän pujahtaa kahden puolustajan välistä läpiajoon.

Muuri on murrettu. Adu on pallon kanssa nopeampi kuin hänen vastustajansa ilman sitä. Maalivahti tulee vastaan. Adu kiertää hänet vaivattomasti ja sijoittaa pallon vasurillaan hallitusti maaliin.

Freddy Adu oli kesällä 2003 nuorten MM-kisoissa pysäyttämätön. Tässä hän karkaa Etelä-Korean puolustajilta.

Eletään elokuuta 2003, ja Lahden Hiihtostadionin katsojat eivät ole uskoa silmiään. Adu on ehtinyt pelata alle 17-vuotiaiden MM-turnauksessa, mutta kaikki ymmärtävät jo, miksi hän on turnauksen hehkutetuin pelaaja. Hän pelaa kuin nuori Diego Maradona. Hänestä povataan seuraavaa Peléä. Juuri nyt kaikki suitsutus vaikuttaa täysin oikeutetulta. Poika on vasta täyttänyt 14 ja hän pitää pari vuotta vanhempia vastustajiaan täysin pilkkanaan.

Adu tekee vielä kaksi maalia. USA voittaa ottelun 6–1. Stadionilta poistuvat ihmiset uskovat todistaneensa supertähden syntymistä.

12 vuotta myöhemmin Adu palaa Suomeen. Puitteet ovat komeat. Tiedotustilaisuus pidetään Kuopion kaupungintalossa. Adu on vasta 25-vuotias, mutta kaikki tietävät, ettei hänestä tule uutta Peléä. Itse asiassa hänestä ei ole kelvolliseksi pelaajaksi edes KuPSille.

Adu pelaa Veikkausliigassa yhteensä 234 minuuttia ja häipyy seurasta vähin äänin heinäkuussa.

Mikä meni pieleen Kuopiossa? Entä mikä meni pieleen jo kauan ennen sitä?

Ennen tuhoa pitää nähdä nousu. Adun kohdalla se oli rakettimainen.

Adun perhe muutti Ghanasta Yhdysvaltoihin, kun Freddy oli 8-vuotias. Hänen äitinsä Emelia Adu teki kahta työtä ja työskenteli yli 70 tuntia viikossa taatakseen lapsilleen hyvän koulutuksen.

Freddy oli pelannut synnyinmaassaan Ghanassa jalkapalloa kaduilla 2-vuotiaasta lähtien – aina ikäistään vanhempien kanssa. Yhdysvalloissa hänen taitonsa huomattiin pian. Hän liittyi ensin koulun joukkueeseen, mutta nousi nopeasti suurempiin ympyröihin.

10-vuotiaana hän osallistui maan lahjakkaimmista lapsipelaajista kerätyssä joukkueessa alle 14-vuotiaiden kansainväliseen turnaukseen Italiassa. Adun joukkue voitti turnauksen ja jätti Lazion ja Juventuksen kaltaiset jättiläiset taakseen. Adu puolestaan voitti turnauksen maalikuninkuuden ja parhaan pelaajan palkinnon.

Suuret seurat ja sponsorifirmat olivat pian Adun perässä. Emelia-äiti oli kuitenkin sitä mieltä, että pojan pitäisi keskittyä vielä kouluun. Freddy menestyi opinnoissaan hyvin ja toi kotiin kiitettävän toisensa jälkeen.

Pari vuotta myöhemmin joko aika oli kypsä tai tarjoukset niin suuria, ettei niistä voinut enää kieltäytyä. Adu solmi Niken kanssa miljoonan dollarin arvoisen mainossopimuksen.

Adu sai 16-vuotislahjaksi uuden auton osana mainosdiiliä BMW:n kanssa.

Marraskuussa Adusta tuli kaikkien aikojen nuorin ammattilaissopimuksen solminut yhdysvaltalaispelaaja, kaikki joukkueurheilun pääsarjat huomioiden. DC Unitedin kanssa solmitun sopimuksen kunniaksi Adu järjesti loistavan lehdistötilaisuuden, jossa hän piti tv-kameroiden edessä pitkän puheen ilman ainuttakaan muistilappua.

Puhe ei ollut pelkästään virheetön. Se oli myös koskettava. Kun Freddy kiitteli vuolaasti äitiään, toimittajillakin oli kyynel herkässä.

»Olemme joutuneet elämään vaikeita aikoja, äiti, ja tässä sinun poikasi nyt on. Seison tässä kaikkien edessä ja hymyilen sinulle. Kiitos kaikesta, äiti. Minä rakastan sinua.»

Adu debytoi MLS:ssä 14-vuotiaana.

Ne eivät olleet pelkkiä sanoja. Adu osti rahoillaan äidilleen uuden kodin. Emelian ei enää koskaan tarvinnut tehdä 70-tuntisia työviikkoja.

Jalkapallomaailma oli haltioissaan uudesta lapsitähdestä. Seuraavan parin vuoden ajan hän oli lupaavimpien pelaajien listojen kärkinimi ja eri lehtien kansikuvapoika. Mainoskuvissa Pelé kannatteli häntä sylissään. Molempien kasvoilla säteili samanlainen valloittava hymy.

Adu oli säkenöivän taitava, fiksu, karismaattinen, sanavalmis ja kunnollinen. Hän ilmoitti mantrakseen »ole nöyrä» ja kutsui itseään normaaliksi.

Hän ei kuitenkaan ollut normaali. Adu oli lajin suuri toivo rapakon takana. Ihmepoika, jonka piti pelastaa soccer. Edessä oli niin loistava tulevaisuus, ettei Adu voinut oikeastaan kuin epäonnistua.

Niin hän myös teki.

Adun epäonnistumiseen on monta syytä ja selitystä. Yksi niistä oli nähtävissä jo Suomen MM-kisoissa. Periaatteessa turnauksen tähti olisi voinut olla 16-vuotias Lionel Messi. Messin poissa ollessa korvikkeeksi kävi pitkään hänen kanssaan Barcelonassa pelannut ja turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Cesc Fabregas.

Pelillisesti vertailu on helppo. Adu pelasi Maradonan ja brasilialaisen Ronaldon jalkapalloa, 1900-luvun kuljetuspeliä. Cesc ja myöhemmin Messi edustivat 2010-luvun tiki takaa. Adu oli pelityylillisesti historian väärällä puolella.

Emelia-äiti teki 70-tuntisia työviikkoja mahdollistaakseen lastensa koulutuksen.

Vertaus on osuva, mutta ei kaiken kattava. Varsinaiset syyt Adun romahdukseen ovat toisaalla.

Sitä paitsi hänen uransa alkoi DC Unitedissa varsin lupaavasti. Hän pelasi kolmen kauden aikana 87 ottelua ja teki niissä 11 maalia. Vuonna 2005 hän oli Arjen Robbenin, Cristiano Ronaldon, Cescin, Giorgio Chiellinin ja kumppaneiden joukossa ehdolla Fifan nuoreksi pelaajaksi (palkinnon voitti lopulta Wayne Rooney).

Tärkeintä oli, että Adu sai peliaikaa. Itse asiassa yli puolet hänen ammattilaisuransa peliminuuteista ehti kertyä Unitedissa lokakuuhun 2006 mennessä. Hän oli silloin hädin tuskin 17-vuotias.

Adu ei kuitenkaan ollut tyytyväinen vastuuseen tai tarkalleen ottaen pelipaikkaansa. Hän näki itsensä kymppipaikalla tai alempana hyökkääjänä. Valmentaja oli eri mieltä. Hänestä pienikokoinen, 170-senttiseksi jäänyt väkkärä sopi paremmin laidalle.

Erimielisyys johti siihen, että Adu vaati siirtoa ja sai sen. Puoli kautta Real Salt Lakessa vakuutti kuitenkin uuden seuran siitä, ettei Adu ollut palkkansa arvoinen pelaaja. Nuorukainen siirtyi kesällä 2007 kahden miljoonan dollarin siirtosummalla Benficaan.

Siellä pitkä huippupesti muuttui nopeasti lainapätkiksi eri puolille Eurooppaa.

Ihmepojasta oli tullut kiertolainen.

Ilkeimmät uskovat, että Adun kohdalla oli kyse ikähuijauksesta. Heistä tämä selittäisi ylivoimaisen pärjäämisen juniorisarjoissa. Selitys on kuitenkin liian helppo ja yksinkertainen.

Adu murtautui otsikoihin aikana, jolloin jalkapallossa otettiin käyttöön rannekuvaukset nuorten pelaajien iän varmistamiseksi. Adu pelasi uransa aikana olympialaisissa ja kolmesti alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. On epätodennäköistä, että hän olisi pystynyt välttämään joka kerta ikätestit.

Teoria jättää myös huomiotta kaikki Adun uransa aikana tekemät virheet, joita on paljon. Sekä sen, että teinitähdillä on ollut tapana epäonnistua jalkapallossa.

14-vuotias Adu esittelemässä taitojaan Washingtonissa. Adun myöhempi ura saa kyseenalaistamaan lahjakkuuden määritelmän ja kysymään, kumpi on tärkeämpää: se, miten hyvä on nyt vai se, miten paljon on valmis tekemään töitä tullakseen paremmaksi?

Vuosina 1985–97 alle 17-vuotiaiden MM-kisojen parhaan pelaajan palkinto myönnettiin seuraaville pelaajille: William Cesar de Oliveira, Philip Osondu, Jim Will, Nii Lamptey, Mohammed Amar Al-Kathiri ja Sergio Santamaria. Ei pidä kauhistua, jos nimet kuulostavat oudoilta. Jokaisen ura oli jättimäinen pettymys.

Osittain tämä johtuu siitä, että 15–16-vuotiaista pelaajista on vaikea sanoa, kuka heistä on oikeasti paras. Puhumattakaan siitä, miten he kehittyvät.

Kyse on myös odotuksista. Liian paljon liian nuorena on klisee siksi, että se on totta. Useimpien kohdalla nuorena saavutettu menestys johti pätkäpesteihin ulkomailla ja uran nopeaan syöksykierteeseen.

Adun ura eteni tämän kaavan mukaan. Hän singahteli lainalle Monacoon, pienempiin portugalilaisseuroihin, Kreikkaan ja Turkkiin. Hän tuntui etsivän paikkaa, jossa kaikki loksahtaisi kuin taikaiskusta paikoilleen. Oikeasti hän olisi tarvinnut turvallisen ympäristön, jossa olisi saanut peliaikaa ja pystynyt kehittämään itseään pelaajana.

Sellaista ei löytynyt. Esimerkiksi kesäkuusta 2007 tammikuuhun 2010 ulottuvan 2,5 vuoden ajanjakson aikana Adu pelasi seurajoukkueidensa virallisissa otteluissa vain 587 minuuttia. Kaiken lisäksi minuutit oli siroteltu 31 eri otteluun.

Kriittisimmässä kehitysvaiheessaan, juuri silloin kun Adu olisi tarvinnut säännöllisesti isoja minuutteja, hän pelasi vuosikaudet keskimäärin 19 minuuttia joka neljäs viikko. Jokainen voi kuvitella, mitä sellainen tekee pelaajan kehitykselle ja henkiselle kantille.

Itse asiassa ei tarvitse edes kuvitella. Riittää kun tarkastelee, mitä tapahtui Kuopiossa viisi vuotta sitten.

2010-luvulla Adun ura alkoi lopullisesti hajota palasiksi. Hänen neuvonantajansa, urheilupsykologi Trevor Moawad näki vaaran merkkejä ilmassa ja kertoi vuonna 2011 pitkässä haastattelussa, että Adun täytyisi nyt olla rehellinen itselleen.

»Vastuu Freddyn urasta on hänellä itsellään, ei muilla. Ei seuroilla, ei liitoilla, ei psykologeilla, ravintotieteilijöillä eikä valmentajilla. Me voimme auttaa häntä, mutta lopulta kaikki on hänestä itsestään kiinni.»

Adun halukkuus vastuunkantoon tuli selväksi Philadelphia Unionissa, jossa hän pelasi vuodet 2011–12 vaihtelevalla menestyksellä. Pesti päättyi, kun Unionin valmentaja kyllästyi siihen, että Adu paneutui innokkaammin bilettämiseen kuin harjoitteluun.

»En voi olla edes vihainen siitä, että valmentaja heivasi minut joukkueesta. Tienasin paljon ja joukkueen nuoret pelaajat pitivät minua esikuvanaan. Käyttäydyin huonosti kentällä ja sen ulkopuolella», Adu myönsi myöhemmin.

Unionista lähdön jälkeen maailmanmatkaaja pani ison vaihteen silmään. Ensin Adu teki sopimuksen Bahian kanssa. Peliajalla mitattuna hänen uransa Brasiliassa kesti 20 minuuttia. Sen jälkeen oli vuorossa Jagodina, jossa ainoaksi merkinnäksi jäi 13 minuutin piipahdus Serbian cupin ottelussa. Adu valitti myöhemmin, että kumpikin seura jäi hänelle velkaa.

Entisestä ihmepojasta oli tullut tragikoominen kuriositeetti, joka putkahteli esiin milloin mistäkin päin maapalloa. Sitten, eräänä huhtikuisena lauantaina, hän tupsahti »mualiman napaan».

Kuopion Palloseura esitteli Adun uutena pelaajanaan. Kuopion kaupungintalolla pidetyssä tilaisuudessa Adu antoi medialle maailmanluokan haastatteluja. Hän sanoi jälleen tapansa mukaan kaikki oikeat asiat ja kertoi, että oli oppinut aiemmista virheistään ja oli nyt valmis tekemään tosissaan töitä.

Jälkikäteen voi sanoa, että pressitilaisuus oli Adun paras suoritus Kuopiossa. Se oli myös hyvin savolainen suoritus siinä mielessä, että sanomisten ja totuuden välisen suhteen arviointi jäi kuulijalle.

Adu oli kuin valokuvamuistilla varustettu koululainen, joka oli opetellut ulkoa kaikki kokeessa tarvittavat tiedot. Kysyttäessä hän pudotteli oikeita vastauksia kuin apteekin hyllyltä muttei osannut tai jaksanut soveltaa niitä omaan elämäänsä. Tosin aikalaislausuntojen perusteella Adu oli Kuopiossa jättänyt bilettämisen vähemmälle.

»Erittäin sympaattinen, erittäin mukava, erittäin kiva jätkä kaikin tavoin», KuPSia tuolloin valmentanut Marko Rajamäki aloittaa.

»Mutta hän ei ollut eikä päässyt sellaiseen fyysiseen kuntoon, että olisi pystynyt pelaamaan Veikkausliigaa. Kaikki muu oli oikeastaan kunnossa. Hän hoiti kentän ulkopuoliset hommat erittäin fiksusti ja ammattimaisesti.»

Freddy Adun viimeiset minuutit pääsarjatasolla tulivat KuPSissa. Adu teki urallaan 22 pääsarjamaalia ja kaikki viralliset aikuisten ottelut huomioiden 38 maalia.

Adun rapakuntoisuus selvisi Rajamäelle jo aikaisessa vaiheessa. KuPSissa testattiin pelaajien nopeutta, räjähtävyyttä ja kestävyyttä. Varsinkin jälkimmäinen »anaerobinen juoksutesti» oli paljastava. Siinä pelaajan piti juosta putkeen kuusi neljän minuutin vetoa kahden minuutin palautuksella.

Rajamäki oli tehnyt joukkueilleen saman testin 5–6 kertaa. Hänellä oli kaikkien pelaajien tulokset tallessa. Adu erottui satojen pelaajien joukosta rajusti, eikä todellakaan edukseen.

»Niillä tuloksilla Adu ei olisi pystynyt pelaamaan 90 minuuttia Veikkausliigassa. Ei mitenkään.»

KuPSissa tuolloin pelannut Tero Taipale sanoo saman asian vielä suoremmin.

»Hän oli iloinen, hauska ja menevä tyyppi, mutta kyllä hänestä melkein heti näki myös sen, että kovan työn päivät olivat jo takana.»

Jälkikäteen on helppo tajuta mitä Adulle oli tapahtunut. Adusta kasvoi 2000-luvun alussa myytti, jonka paisumisen pidättelyyn kenelläkään ei ollut Pohjois-Amerikassa mitään intressiä. Tämä itsessään ei ole vaarallista. Näin tapahtuu monen urheilutähden kohdalla. Kaikkivoipaa supersankaria on helpompi myydä kuin lahjakasta yläkoululaista, josta voi ehkä tulla jotain jos hän tekee paljon töitä.

Ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos myytti rakennetaan 14-vuotiaasta pojasta ja tämä alkaa uskoa itsekin uskoa luontaiseen ylivoimaisuuteensa. Siihen, että kaikki hyvä tulee vaivatta jo liki synnynnäisen lahjakkuuden myötä.

Adu oli ensin vuosikaudet saanut kaiken kuin tarjottimella: miljoonan dollarin sponsorisopimus, puolen miljoonan pelaajasopimus, maajoukkuekutsuja, supertähden status kotimaassa, valintoja nuorten MM-kisojen tähdistökentällisiin...

Adu on itsekin myöntänyt, että maine ja raha nousivat hänellä teininä hattuun.

»Ensimmäiset pari vuotta ammattilaisurastani ajattelin, että hitto, minähän olen rikas ja kuuluisa», hän tunnusti myöhemmin ESPN:lle.

Sitten jalkapallo heitti Adulle aivan toisenlaisen haasteen. Hän oli vieraassa maassa, jossa häntä ei pidetty ihmeenä ja kansallissankarina. Hän ei saanut mitään ilmaiseksi. Hänen olisi pitänyt taistella, nostaa tasoaan ja taistella tarvitsemastaan peliajasta. Toisin sanoen tehdä töitä »perse ruvella».

Hänestä ei ollut siihen – ainakaan vieraassa ympäristössä. Viimeistään Euroopan pestin aikana Adusta hävisi ammattiurheilijalle välttämätön palo. Hän ei jaksanut pitää itseään 90 minuutin kunnossa, koska tiesi, ettei pääsisi pelaamaan täysiä otteluita.

Juuri tässä on Adun hiipumisen ydin. Hän ei ollut liian vanha, hän oli liian huonossa kunnossa. Adu hukkasi ensin pelituntumansa, mikä johti kehityksen pysähtymiseen. Sen jälkeen hän alkoi laiminlyödä fysiikkaansa ja alkoi taantua. Kun tätä jatkui pitkään, jälki oli rumaa.

»Jos pelaajalla ei ole fysiikka kunnossa, hän näyttää huonommalta kuin on. Hän ei yksinkertaisesti jaksa tehdä sitä, mitä osaa», Rajamäki sanoo.

Adun kohdalla romahdus oli erityisen raju, koska hänen pelinsä oli perustunut taidon lisäksi nopeuteen. Jos pelaaja perustaa pelinsä pelinlukuun, fyysinen hidastuminen ei iske häneen yhtä rankasti. Adu ei kuitenkaan ollut syöttelijä, hän oli ohittaja. Hänestä ei ollut urheilijaksi ilman urheilullisuutta. Veikkausliigassa hänen näppärimmästäkään harhautuksestaan ei ollut hyötyä, sillä hän oli menettänyt räjähtävyytensä.

»Freddy on ollut mielettömän nopea. Hänellä on ollut todella hyvät suunnanmuutokset ja rytminvaihdokset. Hän tarvitsi näitä ominaisuuksia voidakseen pelata huipputasolla. Jos pienikokoinen pelaaja ei ole räjähtävä, hän ei pääse vastustajista ohi», Rajamäki listaa.

Adu oli 25-vuotiaana vain varjo siitä, mitä oli ollut 15-vuotiaana. Tavallaan oli pieni ihme, että hän sai pelata siinä kunnossa Veikkausliigaa yli 200 minuuttia. Hänen viimeinen liigaesiintymisensä oli 23 minuutin pätkä KuPSin 0–3-tappioon päättyneen Lahti-ottelun lopussa. Se oli hyvin todennäköisesti Adun uran viimeinen pääsarjaottelu.

Sen jälkeen Adu pelasi enää Kolmosta KuPSin reserviseurassa KuFu-98:ssa. Hän onnistui ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen maalinteossa – peräti kahdesti. Ensimmäinen osuma päätti Adun 1 003 päivää kestäneen kuivan kauden. Jälkimmäinen maali oli puolestaan ihan komea vapaapotkuosuma. Hyvä potkutekniikka oli viimeisiä asioita, joita Adu ei ollut menettänyt huippuvuosistaan. Vaparimaali levisi sosiaalisessa mediassa ja siitä tuli Adun uuden aallonpohjan symboli. Eräs nettisivusto kutsui osumaa maailman surullisemmaksi vapaapotkuksi.

»Mistä lähtien kukaan on sen yläpuolella, että pelaa reservijoukkueessa saavuttaakseen pelikunnon pitkän poissaolon jälkeen?», Adu vastasi piikittelyyn Twitter-tilillään.

Se oli hyvä kuitti ja osoitus siitä, että Adu osasi jälleen kerran valita oikeat sanat. Valitettavasti vain oikeiden asioiden tekeminen treenatessa oli unohtunut jo vuosikausia aiemmin. Viestin hashtägeiksi laitetut »kova työ» ja »nöyryys» olivat Adun suosikkisanoja somessa, mutta eivät harjoituskentällä.

»Hän ei ollut sen luonteinen. Hänestä kyllä näki, että hän oli joskus ollut helkkarin kova pelimies. Valinnat ja ratkaisut kentällä olivat ihan hyviä, mutta jalkapallo on lopulta 99-prosenttisesti sisäsyrjäsyöttöjä, juoksemista ja hitonmoista työntekoa. Häntä se puoli ei kiinnostanut ollenkaan. Se osa hänestä oli pelaajana jo kuollut», Taipale sanoo.

Kolme päivää Twitter-viestinsä jälkeen Adu ilmoitti purkaneensa sopimuksensa KuPSin kanssa. Seuraavalla viikolla Tampa Bay Rowdies esitteli hänet uutena pelaajanaan.

Sen jälkeen Rajamäki ei ole Adusta kuullut.

»Nyt kun olet selvitellyt juttua varten asioita, mahtaako hän pelata enää?», Rajamäki kysyy haastattelun lopuksi.

Niin. Mahtaako tosiaan?

Adu oli Tampa Bayssa vajaat 1,5 vuotta. Hän sai tuona aikana vastuuta 13 ottelussa eikä tehnyt Rowdiesille ainuttakaan maalia. Joulukuussa 2016 Rowdies päästi Adun menemään.

Sen jälkeen hänestä ei kuulunut hetkeen mitään. Kesällä 2017 Adu kävi näytillä MLS:n Portland Timbersissä ja Puolan pääsarjaan nousseessa Sandecja Nowy Saczissa. Kumpikaan seura ei tarjonnut sopimusta.

Pitkään näytti siltä, että Adun ura olisi ohi ja KuFussa tehdyt maalit jäisivät hänen uransa viimeisiksi. Sitten laajennusseura Las Vegas Lights päätti ottaa riskin maaliskuussa 2018.

Lights oli kerännyt julkisuutta eri tempauksilla. Sen maskotti on oikea laama, joka otetaan usein mukaan joukkuekuviin. Seuralla on myös tapana antaa voittobonuksina pelaajille pelimerkkejä Vegasin kasinoille. Adun ollessa seurassa Lights palkkasi myös ihkaoikean DJ:n pitämään tunnelmaa yllä pukuhuoneessa.

Vaikka seura oli erikoinen, Adun tarina siellä oli vanha ja tuttu. Kun Adu saapui, fanit huusivat kuorossa: »Freddy! Freddy!». Kun fanit näkivät hänen pelaavan, ylistyslaulut loppuivat.

Ikänsä puolesta Adun olisi pitänyt olla uransa huipulla. Sen sijaan hän oli vaihtopelaajana yhdessä Yhdysvaltojen toisen sarjatason surkeimmista joukkueista. Lopulta hänet todettiin liian huonoksi siihenkin rooliin. Kauden päätteeksi Lights päästi Adun menemään. Hän oli pelannut kauden aikana 13 ottelussa ja tehnyt niissä yhden maalin, maalin edestä survotun räkäosuman.

Kauden jälkeen Adu ilmoitti halustaan palata seuraan, mutta uudeksi valmentajaksi pestattu entinen maajoukkuehyökkääjä Eric Wynalda torppasi toiveen.

»Syy siihen, ettei Freddy jatka, on se, että meillä on pelaajia joille tämä on uran ensimmäinen tai toinen mahdollisuus. Hänellä on menossa neljäs tai viides mahdollisuus. Nyt on muiden vuoro», Wynalda perusteli.

30-vuotias Freddy Adu valmensi nuoria jalkapalloilijoita Baltimoressa viime kesänä.

Wynalda oli oikeassa, vaikka hänen lukunsa olivat Adun osalta rankasti kaunisteltuja. Adu oli uransa aikana pelannut yli tusinassa seurassa. Mahdollisuuksia oli ollut vaikka kuinka. Nyt oljenkorret olivat loppuneet. Adu oli 29-vuotias. Hänen uransa oli palanut säästöliekillä jo vuosikausien ajan. Nyt se oli lopullisesti ohi.

Kesällä 2019 ESPN tavoitti Adun Baltimoren lähistöltä. Hän oli vetämässä siellä harjoituksia junioreille ja sanoi jalkapallon olevan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hauskaa.

»Tämä on kirjaimellisesti ruohonjuuritasoa. Kaikki ylimääräinen on poissa. Jäljellä on vain pelin hyvät puolet», hän sanoi kuin olisi puhunut omasta lapsuudestaan ja ajasta ennen kuin pelistä tuli hänelle ammatti.

Hän teki toimittajalle selväksi, ettei ole lopettanut uraansa eikä ollut aikeissa tehdä niin lähiaikoinakaan.

»Olen vielä kovin nuori. En ole valmis lopettamaan», Adu vakuutteli ja ilmoitti pudottavansa pian painoaan viidellä tai kuudella kilolla: »Pelasin parhaiten silloin, kun olin parhaassa kunnossa.»

Huomio oli varmasti totta. Joku voisi tosin sanoa, että Adu oivalsi asian hieman liian myöhään.

Hän oli oivaltanut muutakin.

»Kun näen todella lahjakkaan lapsen, selvästi muita paremman, ja hän vain surffailee ja uskoo homman hoituvan pelkällä lahjakkuudella, huudan: Ei, ei, ei. He saavat sinut kiinni ja menevät ohi. Älä anna sen tapahtua!»

»Sillä minä olin se lapsi.»

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti