Joni Pitkäsen NHL-ura päättyi traagisesti, katosi julkisuudesta vuosien ajaksi – tätä hän tekee nyt - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Joni Pitkäsen NHL-ura päättyi traagisesti, katosi julkisuudesta vuosien ajaksi – tätä hän tekee nyt

Joni Pitkänen varattiin NHL:ään 2002. NHL-ura päättyi vakavaan loukkaantumiseen ottelussa 2013.

Julkaistu: 9.5. 17:10

Joni Pitkäsen ura katkesi liian aikaisin vakavaan loukkaantumiseen. Vammat söivät poikkeuksellisen pelaajan potentiaalia, mutta nyt elämä hymyilee kotona Oulussa.

Urheilu-uran loppuminen voi olla pienestä kiinni. Unelmat ja tavoitteet voivat murskaantua sekunnin murto-osassa. Näin kävi Joni Pitkäselle – kirjaimellisesti.

Suomalaisen jääkiekkohistorian lupaavimpiin puolustajiin kuuluvan Pitkäsen elämä kääntyi päälaelleen lähes tasan seitsemän vuotta sitten.

Huhtikuun 2. päivänä vuonna 2013 pelattu ottelu Washington Capitalsin ja Carolina Hurricanesin välillä oli Pitkäsen, tuolloin 29, uran 535:s NHL:n runkosarjapeli. Se jäi myös Pitkäsen uran viimeiseksi NHL-otteluksi, kun tavanomaisesta pitkän kiekon tavoittelutilanteesta tuli kohtalokas.

Loistavana luistelijana tunnettu Hurricanesin ykköspuolustaja ampaisi Capitalsin purkukiekon perään, kuten oli tehnyt satoja kertoja uransa aikana.

Pitkänen voitti vaivattomasti luistelukisan Capitalsin hyökkääjää Troy Brouweria vastaan ja ehti ensimmäisenä kiekkoon, jotta aloitus saataisiin takaisin Hurricanesin hyökkäyspäätyyn.

Samoihin aikoihin NHL:ssä keskusteltiin kiivaasti vanhasta pitkän kiekon säännöstä, joka altisti puolustajat jatkuvasti vastaavanlaisiin vaarallisiin päätytilanteisiin hyökkääjä niskassa.

Pitkänen teki perustyötään ja ehti koskea kiekkoon juuri ennen Brouweria, mutta sen jälkeen tapahtui jotain odottamatonta. Pitkäsen jalat menivät alta ja hän rojahti voimalla päin laitaa.

Rajun, mutta epäonnisen törmäyksen seurauksena Pitkäsen vasen nilkka ja kantapää menivät pirstaleiksi. Sillä hetkellä päättyi myös yksi aliarvostetuimmista suomalaisista NHL-urista.

Carolinaa edustaneen Joni Pitkäsen NHL-ura päättyi loukkaantumiseen keväällä 2013. Hänet vietiin paareilla pois jäältä ottelussa Washingtonia vastaan.

Seuraavaksi kaudeksi NHL muutti pitkäkiekkosääntöä, mutta Pitkästä se ei enää pelastanut.

Pitkänen, 36, ei halua jossitella. Se käy nopeasti selväksi, kun häntä kuuntelee. Vaikka ura loppui paljon ennakoitua aiemmin huipulla, leppoisa ja vaatimaton oululainen muistelee pelivuosiaan lämmöllä.

– Olen saanut jääkiekolta paljon. Näin jälkikäteen eri juttuja ja yksittäisiä pelejä on mukava muistella. Nopeasti se aika vierähti. Oikeastaan aika hirveää vauhtia, Pitkänen naurahtaa.

Nousu junioritähdestä yhdeksi aikansa parhaimmista yleispuolustajista oli sulavan nopea. Aivan kuten Pitkäsen tutuksi tullut pelityyli.

Pitkänen debytoi SM-liigassa 17-vuotiaana 2000-luvun alussa. Häkkipääikäisiä eli alle 18-vuotiaita pelaajia ei pahemmin näkynyt niihin aikoihin liigajäillä. Pitkäsen lisäksi vakituisia liigaminuutteja samalla kaudella ”kasikolmosista” keräsivät vain Jokereihin siirtynyt Tuomo Ruutu ja TPS:n Mikko Koivu.

– Muistan ensimmäisen liigapelini oikein hyvin. Se oli Oulussa Ässiä vastaan. Aamulla ”Tami” (Juhani Tamminen) ilmoitti, että nyt poika askiin. Ristikko vaihdettiin visiiriksi ja ei kun menoksi. Se oli hienoa aikaa ja täynnä hienoja muistoja, sillä Oulussa oli kauhea buumi päällä, Pitkänen kertoo.

Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen riveissä joulukuussa 2002.

Pitkänen kuului kaupungin uuteen pelaajapolveen, joka nosti Kärpät uuteen kukoistukseen.

Myös valtakunnallisella tasolla Pitkänen edusti toivoa paremmasta, sillä hän kuului maineikkaaseen 1983 syntyneiden ikäluokkaan, jota pidetään yhtenä suomalaisen jääkiekon kaikkien aikojen laadukkaimmista.

Samasta ikäluokasta varattiin NHL:ään ykköskierroksen alkupäässä, kymmenen parhaan joukossa, peräti neljä suomalaispelaajaa: Kari Lehtonen (2. varaus), Pitkänen (4.), Mikko Koivu (6.) ja Tuomo Ruutu (9.).

– Kova keskinäinen kilpailu potki eteenpäin. Kyllä sen hälinän ikäluokan ympärillä ja nuorten maajoukkueturnauksissa tietysti tiedosti, mutta silloin sitä vain pelasi. Mikään muu ei kiinnostanut kuin pelaaminen. Myös maailma oli erilainen tuohon aikaan, koska sosiaalinen media puuttui, Pitkänen sanoo.

Rakettimainen urakehitys jatkui, kun Pitkänen siirtyi parikymppisenä hänet varanneen Philadelphia Flyersin riveihin kaudeksi 2003–04. Kylmänviileästi ja itsevarmasti taalajäillä alusta asti esiintynyt pohjoisen poika valittiin avauskauden päätteeksi NHL:n tulokkaiden tähdistökentälliseen.

– Ei sitä osannut jännittää edes NHL:ään lähtemistä sen kummemmin. Asenteena oli, että menoksi vaan. En miettinyt turhia, koska NHL oli niin tuntematon maailma itselleni. Silloin olin nähnyt vain muutamia yksittäisiä pelejä, mikä oli ihan hyväkin asia.

Philadelphia Flyers varasi Joni Pitkäsen NHL:n kesän 2002 varaustilaisuudessa.

NHL oli silloin erilainen kuin nyt.

– Oli se hyvin eri maailma kuin nykyisin. Nyt kun katsoo 2000-luvun alun ja puolivälin aikaisia NHL-pelejä, niin onhan se ollut aikamoista mailaviidakkoa ja raastamista, Pitkänen hämmästelee.

Jääkaappipakastimen kokoisten lihanuijien keskellä Pitkänen erottui pelaamisellaan ja huolellisuudella. Sulavasti kiekon kanssa pelannut Pitkänen otti Flyersin luottopuolustajan tontin pikavauhtia.

Kaava toistui myöhemmin Edmonton Oilersissa ja Carolina Hurricanesissa, missä hän vietti NHL-uransa pisimmän pätkän, viisi kautta. Hurricanesin takalinjoilla Pitkänen oli joukkueensa kiistaton ykköspuolustaja, mistä kertoo muun muassa se, että kaudella 2009–10 hän kellotti NHL:n suurimman peliajan, 27.22 minuuttia, ottelussa.

Tehokkaimpina kausinaan Pitkänen hätyytteli 50 pisteen rajaa, mutta turhauttavat loukkaantumiset leimasivat etenkin vuosia 2006–10, jolloin Pitkänen alkoi vasta lähestyä puolustajan parhaita vuosia.

– Oli polvivaivoja paljon. Joka vuosi oli yhdestä kahteen tähystysleikkausta, jotka tietenkin söivät paljon miestä ja painoivat mieltä, mutta ne ovat osa lajia eikä niille vain mahtanut mitään.

Repaleisista kausista huolimatta Pitkäsen uran ikimuistoisimmat hetket ajoittuvat 2010-luvun taitteeseen.

Uran kolmesta NHL:n pudotuspelikeväästä viimeisin, kevät 2009, on jäänyt parhaiten mieleen, kun Pitkäsen, Jussi Jokisen ja Tuomo Ruudun edustama Hurricanes eteni sensaatiomaisesti itäisen konferenssin finaaleihin.

Grillijuhlat Carolinassa yhdessä Tuomo Ruutun ja Jussi Jokisen kanssa vuonna 2009.

– Se oli huikea kevät. Ensinnäkin meidän piti taistella tiemme pudotuspeleihin loppuun asti. Sen jälkeen lähdimme altavastaajina joka ottelusarjaan. Ensin voitimme New Jerseyn seiskapelissä ja seuraavalla kierroksella Bostonin seiskapelin toisella jatkoajalla. Raleigh’ssa oli sinä keväänä kova meno, Pitkänen kuvailee.

Uutta kiekkobuumia Raleigh’ssa piti odottaa tasan kymmenen vuotta, kunnes viime keväänä Suomi-kiekon uuden polven tähtipelaajien Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen tähdittämä Hurricanes eteni monien yllätykseksi itäisen konferenssin finaaleihin.

Kuuma Pohjois-Carolinan kiekkokevät lämmitti silloin vanhan pelimiehen sydäntä.

– Seurasin Carolinan pelaamista tarkasti. Sympatiat olivat täysin heidän puolellaan. Näissä tarinoissa oli paljon samaa, kun juttelin tästä ”Sepen” kanssa viime kesänä. Ikävä kyllä paukut taisivat loppua molemmilla joukkueilla kesken, Pitkänen arvioi.

Pitkänen pääsi kerran urallaan kokemaan mestaruuden tuoman täyttymyksen, kun hän voitti AHL:n mestaruuden työsulkukaudella 2004–05 Philadelphia Phantomsin paidassa.

Maajoukkuepaidassa harvinaista jalometallia tuli palkintokaappiin Vancouverin ”parhaat vastaan parhaat” -olympialaisissa 2010.

Turnaukseen mahtui turbulenssia ja joukkueen sisäistä ristivetoa, mutta se päättyi pirteällä nuotilla, kun Pitkänen näytti ratkaisuhetkillä syöttörepertuaariaan ja alusti Olli Jokisen tekemän voittomaalin pronssiottelussa Slovakiaa vastaan.

– Hienoa, että pääsin kokemaan edes kerran noin hienon turnauksen. Taakse jäi paljon kovia kiekkomaita, vaikka yksi heikko erä (välieräpelin avauserä USA:ta vastaan) oli vesittää koko turnauksen. Se oli ikimuistoinen turnaus kaikin puolin, Pitkänen sanoo.

Vancouverin jälkeen Pitkästä ei nähty maajoukkuepaidassa, mikä osaltaan vaikutti siihen, että hän pysyi suuren suomalaisyleisön silmissä varsin tuntemattomana huippupelaajana uransa loppuun asti. Pelihaluista maajoukkue-edustukset eivät jääneet kiinni.

– Monta kertaa olin tulossa kisoihin, mutta terveystilanne esti reissun. Halifaxissa 2008 pelasin jopa yhden harjoituspelin ennen kuin polvivamma pilasi kisat. Tuntui, että niiden viiden kuuden vuoden ajan polvia tähystettiin jatkuvasti kauden jälkeen, Pitkänen huokaa.

– Fyysisesti niistä toipui suhteellisen nopeasti, mutta ne veivät toki paljon harjoitteluaikaa pois ja vaikuttivat myös henkisesti. Alkoi tulla sellainen pelko, että milloin polvi menee uudestaan, vaikka sitä halusi vain katsoa eteenpäin ja toipua mahdollisimman nopeasti pelikuntoon.

Olympiapronssi maistui Joni Pitkäselle ja Lasse Kukkoselle.

Huhtikuussa 2013 tullut paha jalkavamma pani väkisin asiat uuteen perspektiiviin.

Elämää siihen asti hallinneesta rakkaasta lajista ja huippu-urheilijan tarkkaan raamitetusta kalenterielämästä tuli toissijaista, kun vaakakupissa painoi oma terveys ja aito huoli tulevaisuudesta peliuran jälkeen.

Loukkaantuminen loi synkän ja epävarman varjon Pitkäsen arkeen, sillä vuoden kestänyt jalan kuntouttaminen Yhdysvalloissa oli kivulias ja henkisesti raskas prosessi.

– Se oli sen verran vakava loukkaantuminen, ettei jääkiekko pyörinyt silloin mielessä. Pelkkä kävely oli pitkään todella vaikeaa ja teki kipeää. Halusin vain päästä sellaiseen kuntoon, että pystyn viettämään normaalia perhe-elämää.

Helmikuussa 2016 Oulusta kuului kummia. Kertaalleen jo uransa lopettanut Pitkänen pelasi lähes kolmen vuoden tauon jälkeen ensimmäisen ammattilaisottelunsa, kun hän yllättäen palasi kasvattajaseuransa Kärppien riveihin kesken kauden.

Paluu oli hämmästyttävä, sillä Pitkänen ei ollut käynyt vakavan loukkaantumisensa jälkeen jäällä 2,5 vuoteen. Veri veti takaisin kaukaloon, kun Kärppien urheilujohtaja Harri Aho kyseli Pitkäsen tulevaisuudensuunnitelmista syksyllä 2015.

– Pikkuhiljaa asiat etenivät siitä. Itselläni alkoi myös olla hinku kokeilla, kun jalka tuntui paranevan, Pitkänen taustoittaa.

Joulukuussa hän liittyi Lauri Marjamäen valmentaman Kärppien liigajoukkueen harjoituksiin. Parin kuukauden harjoittelun ja totuttelujakson jälkeen Pitkänen nähtiin tositoimissa 6. helmikuuta Kuopiossa KalPaa vastaan.

– Oli mahtavaa saada vielä pelata, koska muutama vuosi aiemmin näytti, että hokihommat ovat lopullisesti ohi eikä normaalista liikkumisesta ollut mitään takeita. Lähtökohtana oli aluksi vain palata normaaliin arkeen. Nälkä kasvoi syödessä, mutta harmi vain, että paluu jäi noin lyhyeksi.

Kuopiossa pelatun paluuottelun jälkeen Pitkänen yritti pelaamista vielä kahdessa liigaottelussa, mutta jalka ei kestänyt. Ura jääkiekkoilijana oli lopullisesti ohi 32-vuotiaana.

– Pitihän sitä sulatella hetki, mutta olin koko ajan myös varautunut henkisesti siihen, että ura loppuu. Ei siitä mitään katkeruutta tai vastaavaa ole jäänyt, Pitkänen painottaa.

Entinen NHL-ammattilainen Joni Pitkänen palasi SM-liigajäille hetkellisesti 2016.

Pitkäsen pelitaidoista ja arvostuksesta rapakon takana kertoo paljon se, että heti paluuottelun jälkeen hänen puhelimensa soi. Vaikka välissä oli lähes kolmen vuoden pelitauko, kolme NHL-seuraa oli valmis tarjoamaan sopimusta saman tien, jos Pitkänen olisi pystynyt jatkamaan uraansa.

– Välillä sitä tulee mietittyä, että olisi kiva pelata vielä. Kärpissä on samaa ikää oleva Jussi Jokinen sekä muita vanhoja pelikavereita, jotka pelaavat edelleen. Jos terveys sallisi, pelaisin varmaan itsekin vielä, mutta uran loppumisesta on aikaa jo sen verran, että olen sinut asian kanssa.

Lyhyen pelikokeilun jälkeen Pitkänen palasi vielä NHL-seuran palkkalistoille, kun hän otti Carolinan työtarjouksen vastaan ja alkoi tehdä kykyjenetsijän hommia.

Pitkänen työskenteli vähän aikaa Carolinan kykyjenetsijänä Euroopassa, missä tehtäviin kuului varaamattomien pelaajien sekä vapaiden agenttien seuraaminen ja heistä raportoiminen.

Vaikka kykyjenetsijän työura jäi lyhyeksi, Pitkänen ehti seuloa tarkalla pelisilmällään Hurricanesille muutaman Oulussa vaikuttaneen nuoren suomalaispelaajan. Pitkäsellä oli sormensa pelissä Janne Kuokkasen ja Saku Mäenalasen värväyksissä organisaatioon.

– GM Ron Francis oli Carolinassa apuvalmentajana silloin kun pelasin, joten seurassa oli tuttuja henkilöitä, jotka halusivat minun jatkavan siellä. Tykkäsin kovasti kykyjenetsijän työstä, mutta siihen kuuluu paljon matkustamista eikä se ole nykyisessä elämäntilanteessa mahdollista, Pitkänen perustelee.

Hurricanes-pestissä kyse oli enemmänkin oikeasta ajoituksesta kuin pidemmän tähtäimen urasuunnitelmasta.

– Jäin siitä hommasta vuosi sitten pois, sillä vaimoni erikoistui lastenlääkäriksi ja hän oli töissä vuoden ajan toisella paikkakunnalla. Meillä on kolme lasta, 5-, 7- ja 9-vuotiaat, joten jonkun piti jäädä pyörittämään arkea. Minua tarvitaan nyt enemmän kotona, ja haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lasten kanssa kun he ovat pieniä.

Pitkänen ei sulje pois mahdollisuutta palata kiekkohommiin jossain vaiheessa.

 Meillä on kolme lasta, 5-, 7- ja 9-vuotiaat, joten jonkun piti jäädä pyörittämään arkea.

Varmaa on vain se, ettei julkisuutta välttelevä entinen huippupuolustaja ole tyrkyttämässä itseään eturivin paikoille esimerkiksi kasvattajaseurassaan Kärpissä, jossa Pitkäsen entiset joukkuekaverit Lasse Kukkonen, Mika Pyörälä ja Jokinen ovat edelleen tärkeitä keulakuvia ja seurakulttuurin esimerkillisiä jalkauttajia.

– Juniorivalmennus voisi kiinnostaa jossain määrin, mutta ammattilaistasolla valmentaminen ei. Ainakaan tällä hetkellä, Pitkänen sanoo.

Tällä hetkellä Pitkänen ei ole millään tavalla mukana jääkiekossa, vaan on keskittynyt kotikonnuillaan täysipainoiseen perheenisän rooliin.

– Oulussa viihdytään koko perhe eikä täältä ole hinku mihinkään. Täällä on koti. Molemmat pojat pelaavat jääkiekkoa, ja heitä tulee kuskattua ja seurattua pelejä. Se riittää hyvin minulle.

Artikkeli on julkaistu Urheilulehdessä huhtikuussa 2020. Tilaa Urheilulehti kotiisi tästä.

Joni Pitkänen pelasi NHL:ssä vuosina 2003–2013. Kuva on Pittsburghista maaliskuulta 2010.

Sisältöä ei ole vielä haettu

Tuoreimmat Urheilulehti