Interin valmentaja pelkäsi lentämistä niin paljon, että matkusti 73 tuntia maateitse päästäkseen Suomeen – ”Se oli elämäni huonoin päätös”

Interin valmentaja pelkäsi lentämistä niin paljon, että matkusti 73 tuntia maateitse päästäkseen Suomeen – ”Se oli elämäni huonoin päätös”

Julkaistu:

urheilulehden parhaat
Jos Interiä valmentava José Riveiro saisi muuttaa suomalaista jalkapalloa, hän toisi ilon niin junioritoimintaan kuin Veikkausliigaan.
José Riveiro pelkäsi lentämistä. Hän pelkäsi sitä niin paljon, että matkusti kesällä 2014 Suomeen 73 tuntia maateitse Espanjan luoteisrannan Galiciasta.

Ensin Riveiro otti bussin kotikaupungistaan Vigosta Hampuriin.

– Se oli elämäni huonoin päätös. 38 tuntia yhdessä bussissa. Kamala kokemus.

Hampurista matka jatkui junalla Kööpenhaminaan ja sieltä Tukholmaan. Tukholmasta hän reissasi laivalla nykyiseen kotikaupunkiinsa Turkuun ja taas junalla Espooseen. Yli kolme vuorokautta noin neljän tunnin lennon sijaan.

Pari viikkoa myöhemmin hän istui jo lentokoneessa uuden seuransa Hongan matkustaessa Rovaniemelle. Suomessa Riveiroa odotti paitsi kulttuurishokki, myös toisenlainen yllätys.

Veikkausliigaseuran apuvalmentajaksi neljäksi kuukaudeksi pestattu Riveiro odotti saavansa tarkkailla ensimmäisen viikon treenejä sivusta ja tehdä havaintoja.

Hongan päävalmentaja Shefki Kuqi oli kuitenkin Skotlannissa suorittamassa valmentajatutkintoaan, joten Riveiro kuuli sunnuntai-iltapäivällä Turkuun tullessaan, että hän vetäisi seuraavana päivän harjoitukset.

– Ensimmäinen ongelma oli kieli. En ollut ikinä puhunut englantia ennen tänne tuloa, Riveiro sanoo.

Joukkueessa oli hänen onnekseen tuttuja espanjalaispelaajia sekä chileläistaustainen valmentaja Boris Wistuba.

– Hän oli avainasemassa siinä, että sain ajatukseni läpi pelaajille.

Niistä harjoituksista on kulunut yli viisi vuotta. Riveiron neljän kuukauden pesti Suomessa pitkittyi, vaikka Honka ajautui konkurssiin. Ensin Riveiro seurasi Kuqia ja kumppaneita PK-35:een, josta Mika Lehkosuo ja Aki Riihilahti houkuttelivat hänet HJK:n valmennukseen.

Kahden Suomen mestaruuden jälkeen Inter tarjosi päävalmentajan pestiä – ja Riveirolla on heti avauskaudellaan mahdollisuus kolmanteen perättäiseen Suomen mestaruuteensa.

Voi hyvällä syyllä sanoa, että kahdella kenties tämän hetken kovimmalla valmentajalla Suomessa on sama lempinimi. Huuhkajien Markku Kanervan lisäksi myös José Riveiro tunnetaan lempinimellä ”Rive”.

Tuli Interille kultaa tai ei, kausi 2019 on ollut melkoinen näyte espanjalaiselta. Ihan valtava yllätys se ei ole, kun antaa Riveiron avata taustojaan. Paljon suurempi yllätys on, että hän ylipäätään päätyi Suomeen.


Riveiro lopetti oman pelaajauransa parikymppisenä. Hänen seuransa Gran Peña FC teki siihen aikaan yhteistyötä Celtan kanssa, jolla ei ollut omaa reservijoukkuetta.

Riveiro puolestaan on ollut pikkupojasta lähtien Celtan kausikortin haltija. Hän ymmärsi kuitenkin hyvissä ajoissa, ettei Estadio de Balaídosille olisi asiaa ainakaan jalkapalloilijana.

– En ollut hyvä pelaaja. Gran Peña pelasi Espanjan kolmostasolla, joka vastaa suunnilleen Ykköstä Suomessa. Tajusin, ettei minusta tule hyvää, vaikka tekisin kuinka paljon töitä.

Valmentajaopinnot olivat alkaneet jo pelaajauralla: Uefan B-lisenssin Riveiro teki 19-vuotiaana. Riveiro valmensi 17-vuotiaana pelaamisen ohella alle kymmenvuotiaita poikia.

– Olin aina kiinnostunut pelistä. 14-vuotiaana aloin matkustaa valmentajamme kanssa Portoon katsomaan Mestarien liigaa. Hän työskenteli myös journalistina Don Balon -lehdessä, joten pääsin mukaan haastatteluihin ja luin valtavasti jalkapallosta.

Valmentaja antoi teini-ikäiselle Riveirolle tehtäväksi tehdä raportteja vastustajista.

– Kävin katsomassa vastustajiamme etukäteen. Eivät ne raportit kovin syvällisiä olleet, mutta kiinnostus peliin valmentajan näkökulmasta kasvoi.

Lopetettuaan Riveiro suoritti vauhdilla Uefan A-lisenssin. Lopulta hänet pestattiin rakastamansa Celtan juniorivalmentajaksi.

Riveiro on valmentanut Espanjan pääsarjaseuran alle 11-vuotiaiden, alle 15-vuotiaiden ja viimeiseksi alle 18-vuotiaiden joukkuetta. Nuorimman ikäluokan pelaajia on murtautunut myös Celtan edustusmiehistöön.

– Heidän näkemisensä siellä tuottaa valtavasti tyydytystä.

Celta oli juniorivalmentajalle hyvä seura, sillä Galiciassa asuu yli miljoona ihmistä: Kilpailu pelipaikoista on kovaa.

– Seurassa luotetaan omiin kasvatteihin. Celtalla on tällä hetkellä ringissään 12 akatemiapelaajaa ja välillä 5–6 omaa kasvattia avauksessa.

Kahden nuoremman ikäluokan valmentaminen oli puolipäivätyötä – tai siitä maksettiin vain puolipäivätyön palkka. Riveiro veti aamupäivällä Celtan junioritreenit ja myöhään illalla hän valmensi kolmosdivisioonassa pelannutta joukkuetta.

Alle 18-vuotiaiden valmentajana hän pääsi täysammattilaiseksi, jolloin alasarjajoukkueen valmentaminen kiellettiin.

Suomessa Riveiro on nähty taustalla toimivana visionäärinä ja päävalmentajan opponoijana, mutta tosiasiassa hän on aina ennen tänne tuloa ollut päävalmentaja.

Pesti Celtan U18-joukkueen valmentajana oli käytännössä unelmatyö Riveirolle.

– Kymmenen minuutin matka kotiovelta harjoituskeskukseen ja rakastamani seura. En olisi voinut pyytää enempää.

Kaiken lisäksi etenemismahdollisuudet näyttivät hyviltä. Toni Otero, joka toimii nykyään Las Palmasin urheilujohtajana, oli Celtan akatemiapäällikkö ja hyvissä väleissä Riveiron kanssa.

Näytti itsestään selvältä, että seuraava askel olisi seuran akatemiajoukkueen päävalmentajan pesti. Sitten tuli puhelu Pablo Couñagolta.

Couñago on entinen Espanjan poikamaajoukkueiden huippulupaus ja Celtan pelaaja, joka tutustui Shefki Kuqiin pelatessaan Ipswichissä.

Kuqi aloitteli valmentajauraansa Hongassa ja toi Couñagon sekä muiden muassa Riveiron hyvän ystävän Carlos »Caloi» Portelan Espooseen.

Couñago ja Portela yrittivät houkutella Riveiroa Kuqin apuriksi, mutta espanjalainen ei aluksi innostunut, olihan hänellä erinomainen pesti kotikaupungissaan.

– He olivat melko jääräpäisiä ja kysyivät aina uudelleen. Meni melkein kaksi viikkoa ennen kuin suostuin.

Osansa oli myös Riveiron puolisolla Irenellä, joka tiesi miehensä haaveilevan pestistä ulkomaille. José Riveiro oli 37-vuotias ja ajatteli, ettei ehkä myöhemmin enää olisi valmis lähtemään.

– Halusin tutustua toisenlaiseen jalkapalloon. Ollakseni rehellinen, en ollut ikinä ajatellut Suomea. Tulin tänne ilman mitään tietoa muusta kuin Sami Hyypiästä ja…

Riveiro joutuu hetken etsimään Jari Litmasen nimeä. Myös HJK oli jäänyt mieleen sen pelattua 1998 Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Lähtöpäätös oli vielä loppuvaiheessa kaatua lentopelkoon, josta Riveiro on nyt päässyt eroon. Siinä häntä auttoi Mikael Forssell, joka on itsekin kärsinyt aviafobiasta.

Riveiron alkuaika Suomessa oli turbulentti. Sopimuksen Hongan kanssa piti jatkua automaattisesti, mikäli seura pysyy Veikkausliigassa.

Honka säilyi, mutta meni konkurssiin. Riveiro siirtyi Kuqin ja kumppanien kanssa PK-35:n riveihin ja nosti seuran Veikkausliigaan.

Hyvän talven jälkeen pelit lähtivät liikkeelle huonosti ja syntyi ristiriitoja. PK-35:n osuudet itselleen hankkineet Kuqi ja Couñago riitautuivat keskenään. Muitakin ongelmia oli, eikä vähimpänä resurssipula.

– Me kaikki teimme vähän kaikkea. Joukkueella ei ollut kuntovalmentajaa, jolloin minun piti huolehtia rasitustasoista. Shefki teki myös kaikkea muuta kuin valmensi. Ne olivat vaikeita aikoja. Jos olen rehellinen, en haluaisi muistella koko asiaa, Riveiro sanoo.

Espanjalaisen maine oli kiirinyt Lehkosuon ja Riihilahden korviin, ja tälle tarjottiin kesken kesää pestiä HJK:hon. Muitakin vaihtoehtoja oli. HJK:n lisäksi kolme muuta seuraa oli yhteydessä.

– HJK oli kiinnostava ja stabiili seura. Roolit olivat selkeät. Olin ”Banan” apuri ja sillä selvä. Vesku (Vasara) oli avauskaudella myös siellä, joten olin enemmänkin yksi ihminen lisää, jolta kysyä mielipidettä.

Riveiron mukaan Lehkosuo löysi nopeasti tavan, jolla apulaisen parhaat puolet saatiin esiin auttamaan häntä ja palvelemaan joukkuetta. Toisella kaudella Vasaran lähdettyä rooli kasvoi entisestään.

– Oli helppoa olla HJK:ssa. Mielipiteeni otettiin huomioon. Joskus Bana oli samaa mieltä, joskus ei, mikä on normaalia. Minulle jäi olo, että hän kunnioitti työtäni ja näkemyksiäni.

Niin kunnioitti. Lehkosuo on monesti kehunut sitä, minkä verran Riveiro on avannut hänenkin ajatteluaan jalkapallosta. Espanjalainen sai HJK:ssa vetää valtaosan treeneistä ja suunnitella viikkorytmin.

Seura voitti mestaruuden 2017 ja 2018 eli molemmilla Riveiron täysillä kausilla. Nyt hän jahtaa kolmatta perättäistä mestaruuttaan, mutta eri roolissa.

HJK puolestaan konttaa, mutta Riveiro haluaa puolustella entistä seuraansa.

– Ihmiset ajattelevat, että HJK:n pitää voittaa joka peli 5–0. Ei se mene enää niin. Tämä on ihan eri maailma, ja kaikki on tasaisempaa. Budjettien erot Suomessa eivät ole niin merkittäviä. On valtava työ voittaa mestaruus, varsinkin 15 tai 18 pisteen erolla muihin.

Hänen mukaansa valmentajien on helppo lyödä jatkuvasti suosikin paineet HJK:lle.

– Silloin ainoastaan HJK voi epäonnistua sarjassa. Muut ovat hyviä, jos ne tulevat toiseksi tai kolmanneksi. Se ei ole reilua.

Voi sitä niinkin ajatella. Tai sitten niin, että HJK:lla on yli 1,5 miljoonan pelaajabudjetti, kun Interillä on 900 000, KuPSilla 850 000, Hongalla 700 000 ja Ilveksellä 500 000 euroa.

Oli miten oli, Riveiro on saavutuksistaan ylpeä. HJK oli hänelle kahden vuoden jalkapallokurssi.

Pesti vei myös europeleihin, joita hän kävi teinipoikana Portugalissa katsomassa. Unelmien täyttymys, vaikka kyse oli HJK:ssa vain Mestarien liigan karsinnoista.

– En ole iso nimi jalkapalloilijana. Olen vain valmentaja, joka ottaa riskin, lähtee ulkomaille ja paiskii töitä 25 tuntia vuorokaudessa. En ole valmentajanakaan superlahjakkuus, mutta olen supertyöteliäs. Laitan joka päivä kaiken peliin, jotta minä itse ja joukkueeni olisivat aiempaa parempia.


Riveiro on nyt viisi vuotta katsonut suomalaista jalkapalloa ulkopuolisen silmin, minkä vuoksi hänen näkemyksensä aiheesta kiinnostaa erityisen paljon.

Sen verran Riveiro on jo adaptoitunut uuteen kotimaahansa, että hän puhuu »meistä», kun puhuu suomalaisista.

Yksi selkeä ero esimerkiksi Espanjaan on suomalaisten käsitys tai ennemminkin harhaluulo työmäärän merkityksestä. Hän muistelee taas ensimmäisiä harjoituksiaan Hongassa. Riveiro katseli ihmeissään, kun Ilari Äijälä jäi treenien jälkeen nostamaan painoja, Henri Aalto juoksi painovyön kanssa ja muutamat tekivät laukaisuharjoituksia.

Espanjassa harjoitusten loputtua juostaan pukukoppiin, käydään suihkussa ja sanotaan adiós.

– Suomalaiset pyytävät koko ajan lisää. Täällä ajatellaan, että enemmän on parempi, mutta ei se niin aina mene. Tämä on fakta.

Hän ei missään nimessä tahtonut tulla tänne sanomaan, että jokin asia on oikein, koska Espanjassa tehdään niin, mutta ylimääräistä harjoittelua piti kuitenkin kontrolloida.

– PK-35:ssä oli sama juttu. Nuoret pelaajat menivät koppiin piiloon ja odottivat, että lähden paikalta. Kerran jätin auton huoltoon. He luulivat minun lähteneen, mutta olinkin vielä toimistossa ja sain heidät kiinni, Riveiro naurahtaa.

Hän korostaa, että valmentajat suunnittelevat ohjelmansa tarkkaan siten, että oikealla levolla, unella ja ravinnolla kroppa palautuu parhaiten, jotta seuraavissa harjoituksissa saadaan parhaat tehot irti silloin, kun pitää suoriutua.

– Lihasten kehittyminen tapahtuu silloin, kun lepäät. Espanjassa tätä kutsutaan näkymättömäksi harjoitteluksi. Jos harjoittelemme aamulla jotain ja iltapäivällä tekee ekstraa, lihakset eivät ota harjoitusta vastaan. Ainoa asia mitä tapahtuu on se, että olet seuraavana päivänä väsynyt.

Laskeneen suoritustason lisäksi loukkaantumisriski kasvaa.

Riveiro tuntee Hongan, HJK:n ja Interin lisäksi esimerkiksi Käpylän Pallon ja EPS:n junnutoimintaa hyvin. EPS:ssä hän on käynyt puhumassa esimerkiksi siitä, miten Celtan 11-vuotiaat harjoittelevat kahdesti viikossa ja pelaavat päälle yhden ottelun.

– Kaksi kertaa, maksimissaan 90 minuuttia kerta. Se on siinä. Mutta laadukkaasti. Minua ei uskottu.

Yksi valmentaja kysyi, miten EPS:n 11-vuotiaat voisivat ikinä voittaa Hongan, jos he harjoittelisivat kahdesti samaan aikaan kun Honka treenaa kuusi kertaa.

– Vastasin, että harjoitelkaa sitten seitsemän kertaa, jos ajattelette kysymyksen olevan harjoitusten määrästä.

Enemmän ei todellakaan ole aina parempi, vaan oikea tasapaino. Kysymys on myös harjoitusten laadusta, mikä taas on yhteydessä pelaajan motivaatioon.

Riveiron mukaan valtaosa 12-vuotiaista ei halua pelata enää 14-vuotiaana jalkapalloa, jos hänellä on ollut kuudet ohjatut harjoitukset joka viikko.

– Suomessa on vielä talvi ja hallit. Lapsen pitää todella olla motivoitunut. Sama pätee valmentajiin. En voisi kuvitella valmentavani lapsia kuutena päivänä viikossa. On aivan varma, etten pystyisi tarjoamaan heille parastani. Ei kukaan pysty viikosta toiseen. Se menisi vain paikalla olemiseksi.

Liian usein katsotaan tahdottomina kelloa ja huomataan, että on aika mennä harjoituksiin. Riveiron mukaan parempi tilanne on se, että nuori katsoo kalenteriin ja harmittelee, miksi treenit ovat vasta huomenna.

Kiinnostavaa puhetta. Yhtälö ei silti täsmää. On aivan selvää, että lapsen pitää tiettyyn ikään mennessä saada tarvittava määrä pallokosketuksia, jotta hän voi kuvitella nousevansa edes liigapelaajaksi.

Tämäkin asia Suomessa tiedetään. Pihapelit. Oma aika. Sellainen kilvoittelu, joka ei ole millään tavalla ohjattua. Ongelma on, ettei pihapelikulttuuria voi synnyttää käskemällä.

Kenttiä ei ole tarpeeksi, mutta kyllä niitä on. Liian usein ne ovat tyhjillään, mitä ei ikinä tapahtuisi vaikkapa Espanjassa.

– Asuin kaksi vuotta Töölössä. Vain yhden kerran näin Töölön kentällä isän pelaavan lapsensa kanssa. Piti ottaa oikein kuva siitä.

Riveiro itse päätyi pelaamaan setänsä ja serkkunsa kanssa. Kentällä oltiin niin pitkään, että äiti tuli hakemaan pois. Vastassa oli vuotta kahta tai kolmeakin vanhempia.

– Kysymys oli selviytymisestä. Siinä joko kehittyy tai voi lähteä kotiin. Luonne ja itsetunto kasvavat.

– Jos minulla olisi resurssit ja mahdollisuudet muuttaa suomalaista jalkapalloa, yrittäisin tarjota paremmat mahdollisuudet lapsille pelata. Ei harjoitella, vaan pelata. Hauskanpitoa kilpailujen sijaan. Niin houkutellaan useampia pelaajia. Mitä enemmän jalkapalloilijoita, sitä enemmän laatua. Se ei ole salaisuus. Mutta miten tämä tapahtuu? Riveiro itsekin pyörittelee.

Espanjalainen näyttää usein tuimakatseiselta, eikä hän turhan usein hymyile, naurahtaa vain vaimeasti.

Interin hyökkääjä Timo Furuholm kutsuu Riveiroa tiedemieheksi, sillä tämä paneutuu äärimmäisen tarkkaan jalkapallon nyansseihin.

Habitukseensa ja tutkijamaiseen lähestymistapaansa nähden Riveiro puhuu yllättävän paljon nauttimisesta, viihtymisestä ja ennen kaikkea viihdyttämisestä.

Näiden asioiden oikea tasapaino lieneekin Riveiron Interin menestyksen salaisuus.

Valmentajan mukaan kausi on ollut menestys, tapahtui viimeisissä otteluissa mitä tahansa. Eikä ainoastaan tulosten takia, vaan hän puhuu tavasta, miten joukkueessa on asioita tehty.

– Ajattelen sitä, mistä kaikki tammikuussa alkoi. Olemme voittaneet muiden joukkueiden ja Veikkausliigaa seuraavien kunnioituksen. Yritämme tehdä asioita oikealla tavalla.

Riveiro tuntee selvästi Interin historian. Aina sitä ei ole kunnioitettu. Turkulaisille on jopa naureskeltu, kun seura on onnistunut söhläämään asioita suurella budjetilla.

Mitä hän tarkoittaa oikealla tavalla?

– Joka kerta kun pelaamme, Kupittaalla on muutama tuhat ihmistä, minkä lisäksi moni seuraa meitä televisiosta. Toivottavasti jatkossa täällä käy säännöllisesti yli viisituhatta ihmistä. Olemme vastuussa heille. Olen täällä loppujen lopuksi viihdyttämässä yleisöä, se on minun työni.

Tällaista puhetta kuulee enää harvoin. Sitä pidettäisiin jopa epä-älyllisenä jalkapallopuheena, jollei Riveiroa tunnettaisi syvällisenä pelin tuntijana ja ajattelijana.

Juuri tämän takia jalkapallo on niin suurta. Se on pikkutarkkoja nyansseja ja taktisia oivalluksia, mutta myös viihdettä. Eri asiat viihdyttävät eri ihmisiä.

– Tämä on vähän sama asia kuin mainitsemani juniori, joka odottaa seuraavaa harjoitusta. Ihmiset maksavat 12–20 euroa pääsylipusta. Sen pitää tuntua hyvin käytetyltä rahalta. Pelin jälkeen ihmiset miettivät toivottavasti autossa, milloin on seuraava ottelu.

Riveiro puhuu ennen muuta hyökkäämisestä. Interin identiteetti on hyökätä. Intohimoisesti.

– Meidän peleissämme on jo 20 minuutissa tapahtunut yleensä paljon. Viisi kulmaa, kaksi vapaapotkua ja pari maalipaikkaa. Haluamme pelata vauhdikasta jalkapalloa ja saada ihmiset elämään kanssamme. Tiedän sen olevan Suomessa vaikeaa, koska ihmiset katsomossa ovat niin rauhallisia.

Se ei aina tarkoita voittoa, sillä jalkapallo on monesti pienistä asioista kiinni, mutta mahdollisimman monen pelin jälkeen kaikilla pitäisi olla tunne, että Inter olisi ansainnut voittaa.

– Voimme Suomessa kattaa stadionit, lämmittää ne ja tarjota hyvää kahvia. Tai sitten voimme omistautua peliin. Ehkä tämä kuulostaa valmentajan suusta naiivilta, mutta näin se on.

Riveiro tuntuu pohtivan paljon työnsä merkityksellisyyttä. Hän raahautuu joka aamu ensimmäisenä Kupittaan stadionille ja hänen pitää olla paikalla joka ottelussa. Siksi espanjalainen tahtoo, että työpaikalla olisi myös hauskaa.

Riveiro saa kesken haastattelun Irene-vaimoltaan viestin. Tämä on tullut perheen puolivuotiaan vauvan kanssa stadionille. Tuoreella isällä on taipumusta viettää liikaa aikaa Kupittaalla.

– Olemme niin ylpeitä itsestämme. Ensimmäinen kausi päävalmentajana Suomessa tarkoittaa isoa vastuuta. Samaan aikaan meille on tullut valtava vastuu, hän viittaa lapseen.

Ei sisaruksia tai isoäitejä auttamassa. On vaikea päästä yhdessä illalliselle tai vetäytyä viideksi tunniksi valmistautumaan otteluun. Riveiro saapuu stadionille joka päivä 6.30 ja poistuu neljän viiden aikoihin. Sitten on perheaikaa. Vauvan mentyä nukkumaan seuraavien harjoitusten hiominen jatkuu.

Vähien unien vastineeksi pienokainen tarjoaa uuden perspektiivin elämään.

Tulevaisuuttaan Riveiro ei ajattele, eikä ota sen puoleen paineita tästä hetkestä, vaikka Inter taistelee mestaruudesta. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että paiskisi joka päivä töitä ja kun tärkein hetki kaudesta on käsillä, ei osaa nauttia siitä.

– Yritän saada kaiken irti tästä. Ensi kausi on uusi tarina. Silloin haluan, että meillä on vielä hauskempaa.
Urheilulehdessä tällä viikolla: