Daniel Ståhl kuuntelee suomalaisia radiokanavia ja tuntee Turun kuin omat taskunsa – tällainen on maailman paras suomea puhuva yleisurheilija

Julkaistu:

Urheilulehden parhaat
Kalastusreppu vaihtui vuonna 2015 yllättäen MM-kisareppuun. Sen koommin Daniel Ståhl ei ole taakseen vilkuillut.
Tämä juttu on julkaistu alun perin Urheilulehden numerossa 18/2019. Tilaa Urheilulehti kotiisi tästä.

Kiekonheittäjä Daniel Ståhl pakkaili alakuloisena kalastustarvikkeitaan kotonaan Tukholman esikaupungissa Järfällassa elokuussa 2015. Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen päävalmentaja Karin Torneklint oli ilmoittanut sitä ennen nuorelle heittäjälle pahimman mahdollisen uutisen.

»Karin kertoi, että olin Pekingin MM-rankingissa ensimmäisen putoajan paikalla. Ajattelin sitten lähteä Norjan vuonoille kalastamaan turskaa ja seitiä niin kuin monta kertaa ennenkin», siiman päähän mielellään myös kampeloita ja haukia saalistava Ståhl muistelee lounaspöydässä Turussa.

Miehen ruokahalu on hämmentävä, samoin käden koko. Miesten kiekonheitto ei ole niille, joiden kämmen on jäänyt tavallisen kokoiseksi.

Lounas päättyy pettymykseen, kun Ståhl kuulee herkullisen jälkiruuan jäävän syömättä läheisessä hotellissa odottavan mediatilaisuuden takia.

Turussa kesäkuussa järjestettävän Paavo Nurmi Gamesin kovimman kategorian tähtiurheilija oli kutsuttu äitinsä kotikaupunkiin esittäytymään suomalaismedialle. Samalla tuli tilaisuus käydä Turun keskustassa asuvan, rakkaan isoäidin Leila Laakson luona.

Jääminen sivuun Pekingistä kirpaisi nuorta urheilijaa, sillä arvokisadebyytti herkässä lajissa Zurichin EM-kisoissa 2014 oli epäonnistunut – urakka päättyi karsintaan. Kun kalastusreppu oli pakattu, Ståhlin puhelin soi uudestaan.

»Tornekint ilmoitti, että olenkin vihonviimeisessä rankingissa kisoissa sisällä.»


Soitto muutti paljon, sillä Pekingissä Ståhl pyörähteli sensaatiomaisesti viidennelle tilalle eikä ole sen koommin taakseen vilkuillut.

Ruotsalainen on ollut maailmantilaston ykkönen joka vuosi 2016-18, nostanut kymmenen parhaan kilpailutuloksensa keskiarvon peräti 68,90:een ja kiskaissut hopeaa sekä Lontoon MM-kisoista 2017 että Berliinin EM-kisoista 2018.

Ruotsalaiseen Hannu Hanhi -muottiin puolisuomalainen Ståhl ei silti istu, sillä hän on hävinnyt kaksi arvokisakultaa yhteensä 25 sentin marginaalilla ja Lontoossa vain kahdella sentillä. Kirkkaimmat mitalit on kummallakin kerralla pokannut liettualainen Andrius Gudzius.

»Pekingistä voidaan puhua läpimurtona todella isoilla alkukirjaimilla. Olin tilastoissa 31. sijalla ja finaalissa viidennellä sijalla. Se oli tärkeä kilpailu ja mahdollisuus. Sen jälkeen tapahtuneista asioista nostan kaksi asiaa esiin: perustasoni nousun erittäin korkeaksi ja asemani vakiinnuttamisen aivan maailman kärkeen näin kilpaillussa ja tasokkaassa lajissa», salskea poikamies kertoo.

Ståhl on maailman paras suomea puhuva yleisurheilija hyvällä marginaalilla.

Kiekonheitto kuuluu yleisurheilumuotoihin, joissa huipputulos lähes vääjäämättä vaatii nostetta tuovaa vastatuulta. Amerikkalainen olympiavoittaja, nykyään Kiinassa valmentava Mac Wilkins heitti 9. heinäkuuta 1980 Helsingin olympiastadionin maailmankisoissa 70,98. Se on pisin Suomessa koskaan nähty kiekkokaari, 31 senttiä lyhyempi kuin Ståhlin Pohjolan ennätys vuodelta 2017.


Pentti Kahman Turun urheilupuiston 43-vuotias kenttäennätys 66,14 siirtyy erittäin todennäköisesti historiaan 11. kesäkuuta.

»Jos Turussa on suotuisat olosuhteet tuona päivänä, ei ole mitenkään epärealistista, että teen uuden ennätykseni», sanoo Ståhl, joka puhuu rohkeasti jopa maailmanennätyksestä.

»Suomalainen media ja yleisö näyttää omineen minua omakseen. Ei haittaa yhtään, se on vain hauskaa. Olen käynyt monesti lenkillä Paavo Nurmen stadionia ympäröivällä polulla ja todella monta kertaa miettinyt, miten hienoa siellä olisi joskus kilpailla.»

Ståhl on harjoitellut vuosien mittaan Turussa useissa paikoissa, esimerkiksi Impivaarassa, Kupittaalla ja Samppalinnassa. Hän tuntee kaupungin kuin omat taskunsa.

Maailmanennätystä (74,08) on jo lähes 33 vuotta pitänyt hallussaan tuolloin DDR:n, myöhemmin yhdistyneen Saksan asussa kilpaillut Jurgen Schult. Hänet Ståhl kertoo pari kertaa tavanneensa, ja Neubrandenburgin avoimella, lajille myönteisille tuulille alttiilla kentällä syntyneestä megatuloksestakin on puhuttu.

Ståhlin itseluottamus perustuu erinomaisesti onnistuneeseen harjoituskauteen, jonka aikana hän kävi pitkällä leirillä Etelä-Afrikan Potschefsroomissa. Muuten Ståhl harjoitteli tutuissa paikoissa eli Sätran harjoitushallissa eteläisessä Tukholmassa, Tukholman Atleettiklubin punttisalilla ydinkeskustan St. Eriksplanilla ja Smoolannin maakuntakaupungissa Växjössä. Siellä vaikuttaa hänen islantilainen valmentajansa Vesteinn Hafsteinsson.

Äskettäin Ståhl latasi verkkoon videon, jolla nostaa maastavedolla viisi kertaa peräkkäin 320 kiloon raudat.

»Kevyesti», hän toteaa lakonisesti.

340 kiloa tangossa temppu onnistui kolmesti. Syvältä kyykystä heittäjä nousi 320 kiloa niskassaan, penkiltä hän pukkasi 210 kiloa.

 

»Mertaranta sanoi suorasukaiseen tyyliinsä, että minun pitäisi vaihtaa edustusmaani Suomeksi. Vastasin, ettei se taida olla ihan niin yksinkertaista.»

»Henkisesti ja fyysisesti olen varmasti maailmanennätyskunnossa. Pystyn heittämään nyt aivan eri tavalla jaloilta kuin ennen. Heitto on lähtenyt tähän saakka liikaa ylävartalolla. Mutta kiekonheitto olisi liian helppoa, jos se yksinään riittäisi.»

Uskonsa vakuudeksi Ståhl on tutustunut perusteellisesti biomekaniikka-asiantuntijansa Anders Borgströmin harjoitusheitoista tekemiin analyyseihin.

»Olen saanut systemaattisesti välineeseen urani kovimman lähtönopeuden ja parhaat lähtökulmat. Nyt ei tarvitse kuin odottaa oikeaa kilpailua, oikeaa lämpötilaa ja oikeaa tuulta.»

Sätran harjoitushallissa Spårvägen-seuran urheilija näkee usein harjoituksissaan myös suomalaisen estejuoksijan Sandra Erikssonin, joka on asunut pitkään Tukholmassa. Seuransa kaikkien aikojen parhaaksi urheilijaksi Ståhlilla riittää matkaa, sillä yleisseura Spårvägeniä edusti taannoin mm. pöytätenniskuningas Jan-Ove Waldner.

Parhaiten Ståhlin sielu lepää omista omimpien joukossa eli atleettiklubilla.

»Siellä on betonia, askeettisuutta ja pölyisyyttä, seurana hengenheimolaisiani painonnostajia ja voimanostajia.»


Kun Ståhl tämän vuosikymmenen alkuvuosina lähestyi huippua, Ruotsin yleisurheilu oli lievässä lamassa. Kajsa Bergvistin, Stefan Holmin, Christian Olssonin, Carolina Kluftin tai Susanna Kallurin suuruudenpäivistä oli jo tovi. Nyt esimerkiksi Ståhl, sensaatiomainen seiväskomeetta Armand Duplantis ja puolimaileri Andreas Kramer ovat palauttaneet perinnelajin takaisin pinnalle.

Suomalaisten yleisurheiluihmisten kohtaamisista Ståhl muistaa parhaiten, miten osui lentokoneessa samaan wc-jonoon useasti kuulemansa tähtiselostaja Antero Mertarannan kanssa. Mertaranta on myös Paavo Nurmi Gamesin kenttäkuuluttaja kesäkuussa.

»Mertaranta sanoi suorasukaiseen tyyliinsä, että minun pitäisi vaihtaa edustusmaani Suomeksi. Vastasin, ettei se taida olla ihan niin yksinkertaista», Ståhl muistelee naureskellen.

Finnkampenissa useasti voittanut linko haluaisi Paavo Nurmi Gamesin yhteydessä tavata myös suomalaisen kiekkolegendan, joka vuonna 2001 heitti silloisiksi SE-lukemiksi Helsingborgissa peräti 69,62.

»Elääkö Timo Tompuri? Olen kuullut kaverista sellaisia legendoja, että olisi aivan mahtavaa päästä juttelemaan hänen kanssaan», mieluiten suomalaisia radioasemia, kuten Suomipopia kuunteleva heittäjä utelee.

Jättiläiskokoisena kiekonheittäjänä – 202 senttiä ja 155 kiloa – Ståhl toivoo Turun ja oikeastaan kaikkien kisajärjestäjien heittoringiltä vain yhtä asiaa: hitautta ja karheutta. Hänen kaliiperinsa miehen on muuten vaikea olettaa, että toimitsija nostaisi heiton jälkeen valkoisen lipun pystyyn.

Sinikeltainen lippu sojottaa hänen jäljiltään vuorenvarmasti pystyssä lähimpien 5–7 vuoden aikana eri puolilla maailmaa.
Urheilulehdessä tällä viikolla: