Sylissä pitämistä, taputtelua pepulle: Kaksi uhria kuvaili, mitä valmentaja teki heille alaikäisinä – häpeä sai vaikenemaan vuosien ajan - Urheilulehden parhaat - Ilta-Sanomat

Sylissä pitämistä, taputtelua pepulle: Kaksi uhria kuvaili, mitä valmentaja teki heille alaikäisinä – häpeä sai vaikenemaan vuosien ajan

Urheilulehdessä julkaistiin toukokuussa toimittaja Marika Lehdon essee, jossa pohdittiin, miksi urheilumaailmassa vaietaan väärinkäytöksistä.

Urheilulehdessä julkaistiin toukokuussa toimittaja Marika Lehdon essee, jossa pohdittiin, miksi urheilumaailmassa vaietaan väärinkäytöksistä.

Julkaistu: 18.9.2019 13:34

Urheilumaailmassa voidaan vaieta väärinkäytöksistä, jopa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Toimittaja Marika Lehto pohtii esseessään, miksi juuri urheilun epäkohdista on niin vaikea puhua – ja rangaista. Essee julkaistiin ensi kertaa Urheilulehdessä tämän vuoden toukokuussa.

Uhreja on ainakin kaksi. Heidän tarinansa alkaa saman valmentajan opissa samalla tavalla, mutta ikäerosta johtuen hieman eri aikaan.

Aluksi valmentaja on heidän elämässään vain positiivinen henkilö. Hän on ammatissaan vaativa, mutta ihmisenä huumorintajuinen ja lapsirakas. Urheilijat ja vanhemmat pitävät hänestä.

Jo silloin hänen toiminnassaan on poikkeuksellisia piirteitä, mutta urheilijat ymmärtävät sen vasta aikuisena. Valmentaja kutsuu lapsia kullaksi, pitää sylissä, taputtelee pepulle, kommentoi alusvaatteita, kutsuu luokseen yökylään ja sanoo suoraan, että ilman häntä urheilijat eivät ole mitään.

Urheilijat hyväksyvät tämän, koska he eivät tiedä muusta ja valmentaja on myös todella ihana. Hänelle voi uskoutua, hänestä tulee kuin vanhempi.

Murrosiässä asiat muuttuvat. Valmentaja alkaa käyttää urheilijoihin luomaansa henkistä ja fyysistä läheisyyttä hyväksi tavalla, joka tuntuu urheilijoista pahalta.

Kun haastattelemistani kahdesta urheilijasta ensimmäinen muuttuu keholtaan aikuiseksi, valmentaja haluaa kosketella ja pitää urheilijaa harjoituksissa kiinni aikaisempaa enemmän. Vain sillä tavalla pystyy opettamaan lajiin liittyviä yksityiskohtia, hän sanoo.

Urheilijasta se tuntuu epämukavalta.

– Mutta edelleenkään en tiedä, missä soveliaan käytöksen raja menee, koska kasvoin siinä hänen vaikutuspiirissään, urheilija sanoo nyt.

Valmentaja puhuu urheilijoiden ruumiinosista alentavaan sävyyn ja käy riitatilanteessa urheilijaan fyysisesti käsiksi. Urheilija nöyrtyy, sillä muuten valmentaja ei huomioi häntä harjoituksissa lainkaan.

Kun urheilija tulee täysi-ikäiseksi, hänellä on elämässään rankkaa. Valmentaja alkaa lähetellä hänelle tekstiviestejä, joissa kertoo rakastavansa häntä. Eräänä yönä hän tulee päihtyneenä urheilijan asunnolle ja sanoo haluavansa alkaa seurustella tämän kanssa. Hän vetää urheilijan lähelleen, tekee selväksi olevansa kiihottunut ja yrittää suudella.

Urheilija kieltäytyy. Hän on täysi-ikäinen, mutta keholtaan yhä hyvin kehittymätön ja mieleltään syvästi järkyttynyt. Valmentaja on perheellinen ja urheilijaa merkittävästi vanhempi. Urheilija on rakastanut valmentajaansa kuin sukulaistaan.

– Se, että hän fyysisesti lähenteli minua, oli minulle täydellinen luottamuksen menetys.

Urheilija näkee tilanteita, joiden takia hän epäilee samaa tapahtuvan myös muille. Yksi aikuinen lajin parissa työskentelevä vahvistaa hänelle, että valmentajalla olisi ollut seksisuhde alaikäisen urheilijan kanssa. Tämä urheilija lopettaa.

Samoihin aikoihin valmentaja on aloittanut toisen haastattelemani urheilijan kanssa toiminnan, jota urheilija kuvailee väsytystaisteluksi. Nyt myös hän on murrosiässä. Valmentaja alkaa halailla ja silitellä häntä yhä enemmän. Vähitellen kosketukset muuttuvat yhä seksuaalisemmiksi.

Jos urheilija kieltäytyy fyysisestä läheisyydestä, valmentaja ei enää harjoituksissa valmenna häntä. Koska urheilija on äärimmäisen kunnianhimoinen ja uskoo valmentajan sanoja siitä, ettei voi menestyä ilman häntä, hän antaa lopulta periksi. Hänen elämäänsä ei mahdu muuta kuin koulu ja urheilu.

– Olisin niinä vuosina syönyt vaikka oman käteni, jos minulle olisi sanottu, että niin minusta tulee lajini huippu.

Erään huonosti menneen kilpailun jälkeen urheilija ja valmentaja puhuvat puhelimessa monta tuntia. Lopulta valmentaja kysyy urheilijalta harrastaako tämä itsetyydytystä. Hän kertoo voivansa näyttää urheilijalle, miten se tehdään.

Urheilija ei halua, että hänen sukupuolielimiään kosketellaan, mutta antaa lopulta periksi. Koskettelua ja kehoon tunkeutumista sormin jatkuu seuraavien vuosien aikana lukemattomia kertoja esimerkiksi pukuhuoneissa, varastoissa ja kisamatkoilla.

Valmentaja lähettelee urheilijalle tekstiviestejä, joissa hän kertoo rakastavansa tätä. Hän yrittää toistuvasti myös suudella urheilijaa.

Kun urheilija täyttää 18, valmentaja tulee käymään hänen kotonaan ja pyrkii riisumaan häneltä vaatteet. Valmentaja haluaa heidän harrastavan seksiä. Urheilija kieltäytyy ja tönii valmentajan pois kimpustaan. Valmentaja menee vessaan ja kertoo saaneensa orgasmin siellä.

– Sen jälkeen hän sanoi minulle, että onko mitään kauniimpaa kuin tämä, urheilija kertoo.

Kanssakäyminen valmentajan kanssa on tehnyt hänestä vähitellen syvästi ahdistuneen. Urheilija tuntee pohjatonta häpeää.

Häpeän takia hän ei kerro tapahtumista vuosiin sanaakaan kenellekään. Lopulta yli kaksikymppisenä hänen on selitettävä seurustelukumppanilleen, miksi kaikki seksiin liittyvä tuntuu hänestä inhottavalta.

Seuraavaksi, taas vuosia myöhemmin, hän kertoo tapahtumista oman lajinsa liitolle. Tämä tapahtuu syksyllä 2018.

En tässä artikkelissa kerro yksityiskohtia näistä kahdesta urheilijasta, heidän valmentajastaan ja urheilijoiden kertomista tapahtumista, koska jokaisen osapuolen yksityisyyttä on suojeltava. Näiden urheilijoiden tarina on yksi esimerkki urheilumaailmassa piilevistä ongelmista. Urheilussa tapahtunutta epäasiallista toimintaa tutkitaan Suomessa yhä enemmän.

Suomen urheilun eettisen keskuksen (Suek) tutkintapäällikkö Jouko Ikonen on työskennellyt tehtävässään pari vuotta. Hänen ensimmäisen vuotensa aikana lajiliitoilta ei juuri tullut pyyntöjä tutkia epäasiallista toimintaa.

Vuosi sitten MTV uutisoi seksuaalisesta häirinnästä Suomen naisten jääkiekossa ja jalkapallossa. Ikosen mukaan Suekiin tehdyt pyynnöt ovat lisääntyneet voimakkaasti sen jälkeen.

Kesällä 2018 Suek selvitti seksuaalista ja sukupuolista häirintää jalkapallo- ja jääkiekkomaajoukkueissa. Sen jälkeen se on tutkinut samaa asiaa tenniksessä. Näin sen jälkeen, kun MTV oli uutisoinut suomalaisen tennisvalmentajan olevan epäiltynä alaikäisen pelaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Näiden asioiden lisäksi keskusteluun ovat nousseet viime aikoina valmentamiseen ja valmennuskulttuuriin liittyvät asiat laajemminkin. Viimeksi Suomen Voimisteluliitto on asettanut Suekin selvittämään valmennukseen liittyviä käytäntöjä lajissa.

Yhteensä Suekiin on otettu yhteyttä vuoden aikana noin kymmenestä eri lajista liittyen epäilyihin epäasiallisesta toiminnasta.

Kukaan ei epäile, etteikö ylivoimainen enemmistö suomalaisvalmentajista ja muista urheilutoimijoista toimi oikein. Tilastojen valossa on kuitenkin todennäköistä, että piilossa on yhä väärinkäytöksiäkin. Esimerkiksi seksuaalista häirintää on kokenut urheilu- ja liikuntaharrastuksissaan noin kaksi prosenttia suomalaislapsista. Tuloksista kertoo Suekin häirintää ja kiusaamista käsittelevä katsaus (2018).

Kaksi prosenttia voi kuulostaa vähältä, mutta esimerkiksi vuoden 2018 LIITU-tutkimuksen mukaan joka toinen 9–15-vuotias liikkuu säännöllisesti urheiluseuroissa. Jos yhdessä ikäluokassa on vähintään 50 000 lasta ja heistä urheiluseuroissa puolet, parikin prosenttia tarkoittaa satoja lapsia.

On hienoa, että urheilumaailman ongelmia selvitetään enemmän kuin aiemmin. Samalla on kuitenkin havahduttu siihen, miten vaikeaa vääränä pidettyyn toimintaan puuttuminen voi olla.

Olen syksystä alkaen keskustellut aiheesta lukuisten urheilijoiden, vanhempien, urheilutoimijoiden ja muiden asiaa läheltä seuranneiden kanssa. Näissä keskusteluissa on noussut esiin useita asioita, jotka vaikeuttavat epäasialliseen toimintaan puuttumista ja seurauksien asettamista.

Yksi näistä asioista on lajiliittojen kurinpitosäännöt, joita vasten valmentajan tai muun urheilutoimijan epäiltyä epäasiallista käytöstä tutkitaan. Sääntöjä kuvaillaan joidenkin liittojen osalta puutteellisiksi.

Olympiakomitean mukaan liitto ei voi ryhtyä kurinpitotoimiin, jos kurinpitomääräyksissä ei ole mainintaa siitä, mistä teoista voidaan rangaista.

– Jokaisen lajiliiton olisi hyvä pohtia tarkkaan, mitkä teot ovat lajin rankaisemisen arvoisia, sanotaan olympiakomitean nettisivuilla.

Nyt omia sääntöjään uudistaa esimerkiksi Voimisteluliitto. Sen puheenjohtaja Kaisa Vikkula kertoi Ilta-Sanomille (24.4.), että esillä ollut valmentamiseen liittynyt tapaus on osaltaan vaikuttanut liiton kurinpitosääntöjen uudistamiseen.

– Me mietimme, mikä tänä päivänä on rangaistavaa toimintaa, Vikkula sanoi.

Uusien rajojen vetäminen tuskin on yksinkertaista millekään lajiliitolle. Rikokset, kuten lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, kuuluvat poliisille ja ovat määritelty tarkkaan laissa, mutta muuten keskustelussa vilisevät käsitteet, esimerkiksi reilu urheiluhenki ja epäasiallinen toiminta, ovat urheilupiireillekin epämääräisiä. Eri henkilöt ovat niistä eri mieltä.

Milloin esimerkiksi huutaminen ja käytetyt ilmaisut ovat sellaisia, että ne pitäisi kieltää? Saako urheilijoita valmentaa niin, että he pelkäävät, itkevät ja oksentavat? Onko edes huippu-urheilussa, menestykseen tähdätessä, kaikenlainen käytös ja kaikenlaiset tavat sallittuja? Jos ei, olemmeko valmiita hyväksymään sen, ettemme ehkä enää menesty?

Eettiset säännöt on jalkautettava perusteellisesti myös urheiluseuroihin. On tullut ilmi, että monilla niistä ei ole vakiintuneita, perusteellisia tapoja puuttua vääränä pidettyihin asioihin. On esimerkiksi voitu antaa huomautus tai varoitus, josta ei jää todistetta. Kun asiaan mahdollisesti palataan myöhemmin, on vain sana sanaa vastaan.

Urheilun rakenteita parantaisi myös Voimisteluliiton esiin nostama ajatus suojatusta viestintäkanavasta, jonka kautta epäasiallisesta toiminnasta voisi ilmoittaa anonyyminä. Tällaisen kanavan tarpeen ymmärtävät myös muut. Urheilumaailman ongelmissa keskeistä kun on urheilijoiden paine vaieta.

Jos kiusaamisesta, häirinnästä tai muusta epäasiallisesta toiminnasta epäilty henkilö halutaan vastuuseen, tarvitaan näyttöä. Minkälaiset todisteet riittävät vahvistamaan tapahtumat, joista on usein kulunut aikaa, joista ei ole olemassa mitään tallenteita ja joiden uhrit ovat usein erittäin haluttomia astumaan henkilökohtaisesti esimerkiksi omaa valmentajaansa vastaan?

Urheilun ongelmista ei voi keskustella, jos ei ymmärrä, miksi asetelma on tällainen. Itse yllätyin, kun eräs haastateltava kysyi minulta, voiko valmentaja myöhemmin selvittää oikeusteitse, ketkä ovat puhuneet toimittajalle.

Pidin kysymystä älyttömänä. On kuitenkin kyse vain urheilusta. Vähänpä tajusin. Nyt pidän kysymystä ymmärrettävänä, onhan kyse juuri urheilusta.

Aiheesta keskustelevien on ymmärrettävä esimerkiksi se, miten äärimmäisen kunnianhimoisia monet nuoret urheilijat ovat. He ovat valmiita kestämään menestyäkseen mitä vain. Moni heistä tajuaa vasta aikuisena – lajiyhteisöstä irtauduttuaan – kokeneensa urheiluharrastuksessa asioita, jotka aiheuttivat henkistä tai fyysistä vahinkoa.

Erään entisen huippu-urheilijan mukaan ongelmaiset asiat pesiytyvät lajikulttuuriin pikkuhiljaa ja niistä tulee lajin sisällä kasvaneille ikään kuin normaaleita asioita, joita ei välttämättä tule mieleen kyseenalaistaa tai sitten niin ei uskalleta tehdä.

– Urheilijat, vanhemmat ja valmentajat ovat usein valmiita ummistamaan silmänsä tai sivuuttamaan hyväksikäyttötapaukset ja muut ongelmat, koska menestyksen himo on niin kova, hän kuvailee.

Kun urheilija on lopulta valmis puhumaan tapahtumista, niistä on usein kulunut jo vuosia. Muille se voi tuntua vanhojen kaivelulta.

Tilannetta ei auta se, että kansainvälisten tutkimusten mukaan urheilupiireissä ja myös mediassa voidaan laajasti hyväksyä autoritäärinen valmennustyyli, jossa valmentaja käyttää urheilijoihin henkistä väkivaltaa motivoidakseen heitä (Suek 2018). Tällaiseen valmennustapaan ei uskalleta puuttua kovinkaan ponnekkaasti, sillä monet pelkäävät kostotoimia tai sitä, ettei heitä otettaisi vakavasti.

Urheilijoiden vaikenemista lisää sekin, että väärinkin toiminut valmentaja on yleensä tärkeä ja läheinen. Esimerkiksi toinen tähän artikkeliin haastattelemani, nippanappa täysi-ikäisenä valmentajan seksuaalisesti lähestymäksi joutunut urheilija korostaa edelleen, miten valmentaja oli hänen elämässään myös hyvin positiivinen henkilö. Näin siitä huolimatta, että hän on joutunut aikuisena käsittelemään terapiassa valmentajan tekojen aiheuttamaa traumaa.

Urheilijoita estää tulemasta esiin myös pelko urheilijatovereiden ja koko lajiyhteisön reaktiosta.

– Pelkään, että lajivanhemmat laittavat nimeni nettiin kostoksi, kertoo toinen haastattelemani urheilija, jonka sukupuolielimiä valmentaja kosketteli hänen ollessaan alaikäinen.

Kaiken tämän seurauksena urheilijoilla on erittäin korkea kynnys asettua kurinpitokäsittelyssä tai oikeudessa valmentajaansa vastaan.

Kun tapahtumista on kulunut aikaa, eivätkä urheilijat tai edes heidän vanhempansa halua tulla esiin, näyttö on huteralla pohjalla. Sitä vasten on vaikea päättää rangaistuksesta.

Aina on myös olemassa se vaihtoehto, että joku oikeasti haluaisi tahallaan mustamaalata esimerkiksi valmentajaa. Sitä joudumme pohtimaan myös me toimittajat.

Voinko todistaa, että esimerkiksi tähän juttuun haastattelemani kaksi valmentajan seksuaalisesta häirinnästä ja hyväksikäytöstä kertonutta urheilijaa eivät valehtele? En voi. Mutta on syitä uskoa, että se on äärimmäisen epätodennäköistä.

Suek vahvistaa, että se selvitti valmentajan epäiltyä epäasiallista käytöstä kyseisen lajiliiton pyynnöstä loppuvuodesta 2018. Valmentajan nimeä ja selvityksen yksityiskohtia Suek tai lajiliitto eivät kerro.

Urheilijoista toinen kieltäytyi haastattelusta pyydettyäni sitä ensimmäisen kerran. Toisella kerralla hän suostui. Siinä vaiheessa oli selvinnyt, ettei Suek pääse selvityksessään eteenpäin ja minä kirjoittaisin asiasta tähän esseeseen lajia ja muita yksityiskohtia paljastamatta.

Alaikäisenä valmentajansa koskettelemaksi joutuneen urheilijan mukaan tapauksen selvittäminen ei edennyt, koska hän ei ole valmis asettumaan valmentajaansa vastaan. Epämääräiset tiedot eivät riitä kurinpitomenettelyyn. Rikoksena asia on vanhenemassa.

Urheilijat kokevat voimattomuutta. He toivovat, että useampi valmentajan uhri tulisi esiin, sillä siinä tapauksessa hekin uskaltaisivat tulla henkilökohtaisesti mahdolliseen kurinpitomenettelyyn tai jopa oikeussaliin.

Urheilijat puhuvat asiasta tässä artikkelissa, koska pitävät sitä viimeisenä oljenkortenaan.

– Jos joku vaikka vielä kokee samaa, sanoo heistä toinen.

Valmentaja, jonka nämä urheilijat kertovat seksuaalisesti häirinneen ja hyväksikäyttäneen heitä, löytyy helposti erään urheiluseuran nettisivuilta. Niiden mukaan hän valmentaa lapsia ja nuoria Suomessa edelleen.

Urheilulehdessä tällä viikolla: