Tennissensaatio Emil Ruusuvuoren, 20, pelaaminen ei lyö leiville – arki kaukana glamourista: ”Eihän tämä herkkua ole”

Julkaistu:

Tennis
Emil Ruusuvuori haluaa grand slam -kisoihin ja Jarkko Niemisen manttelinperijäksi. Se on miltei mahdoton tehtävä, mutta voi silti toteutua.
Wimbledonin finaali Roger Federerin ja Novak Djokovicin välillä on trilleri.

Kaksikko esittää Wimbledonin keskuskentällä yhden kaikkien aikojen otteluista: 37-vuotias sveitsiläinen kaivaa huippuvuosien tasonsa vielä kerran esiin ja tekee kentällä taikojaan, mutta sitkeä Djokovic hakee mahdottomatkin pallot. Panokset ovat hirmuiset, mutta kummankaan pelaajan otteissa tai olemuksessa se ei näy. Mitä lähemmäs ratkaisua ottelu etenee, sitä paremmin Federer ja Djokovic alkavat pelata.

Viisieräinen jännitysnäytelmä päättyy lopulta niukasti serbin voittoon.

Ottelun jälkeen tennismaailma saa jälleen uutta hehkutettavaa. Moni oli luullut, että Federerin, Djokovicin ja Rafael Nadalin kamppailuissa oli jo nähty kaikki mahdollinen, mutta Wimbledon finaali tarjosi katsojille jälleen uuden tason.

Federer ja Djokovic olivat kuin robotteja, joiden virheetöntä suorittamista tavalliset kuolevaiset seurasivat.

Sama tunne oli ottelun jälkeen hollantilaisessa hotellihuoneessa kamppailua seuranneella tennislupaus Emil Ruusuvuorella. Tuonne, epäihmisten joukkoon Federerin, Djokovicin, Nadalin ja kumppanien kiusaksi, hänkin haluaisi.

Matka sinne on kuitenkin kivinen ja pitkä, mitä finaali oli ikään kuin alleviivannut. Jarkko Niemisen jälkeen suomalaisia ei ole näkynyt miesten kaksinpelin huipulla. Eikä se ole ollut edes lähelläkään.

Ruusuvuori, 20, on seuraava yrittäjä.


– Unelma on päästä grand slam -kisoihin ja nousta maailmanlistalla 50 joukkoon.

Tämän haastattelun hetkellä Ruusuvuori oli sijalla 208. Nyt hänen sijoituksensa on 165.

– Fakta on kuitenkin se, että se on äärettömän vaikeaa ja vaatii kaiken onnistumista. Pakko se on silti uskoa siihen, koska mitä muutakaan voisin tehdä?

Lupaava alku pitkälle matkalle

Matka kohti mahdotonta on alkanut lupaavasti.

Portaat tennismaailman huipulle voidaan luokitella neljälle eri tasolle: Ensimmäinen porras on junioriura, joka oli menestys Ruusuvuorelle. Jo viisivuotiaasta pikkupojasta asti tavoitteellisesti tennistä harrastaneen helsinkiläisen lahjat nähtiin sulkapallokentältä asti.

– Olimme äidin kanssa pelaamassa sulkapalloa (Helsingin) Kisahallissa. Ensimmäinen valmentajani Mika Muilu tuli sanomaan, että minulla näyttää olevan jonkinlaista pallosilmää. Tulisinko koettamaan tennistä?

– Menin yrittämään. Sen jälkeen elämä on ollut pelkkää tennistä. Aloin heti treenata kaksi kertaa päivässä. Palo lajia kohtaan oli välittömästi kova.

Intohimo yhdistettynä lahjakkuuteen toi myös tuloksia. Ruusuvuori kehittyi yhdeksi Suomen kaikkien aikojen junioripelaajista. Hän oli vuonna 2017 juniorien maailmanlistalla neljäntenä ja valmis ottamaan ammattilaisunelmassaan askeleen eteenpäin.

Toinen porras matkalla maailman huipulle on alimmainen ammattitaso eli ITF-tason turnaukset, joissa palkintorahaa jaetaan maksimissaan 25 000 dollarin edestä. Monen lupaavan junioripelaajan ura voi kokea yllättäviä käynnistysvaikeuksia, kun vastustajat vaihtuvat ikätovereista aikuisiin ja epäortodoksisesti pelaaviin tenniksen reissumiehiin.

Ruusuvuori näytti alkuun vain vierailevan tällä tasolla, sillä ura ammattilaiskentillä alkoi loistavasti: Jo loppuvuonna 2017 hän voitti Talin ITF-turnauksen. Suomalainen media alkoi välittömästi maalata hänestä uutta tennistähteä Niemisen paikalle.

Hehkutus oli ennenaikaista. Kului vielä lähes kaksi vuotta ennen kuin ITF-taso oli Ruusuvuoren osalta oikeasti läpikoluttu.

– Tietyllä tavalla koko maailma muuttuu, kun siirrytään junioreista miehiin. Se oli odotettavissa, että minullakin menee oma aikansa totuttelemisessa. Harvassa ovat olleet viime vuosina ne jätkät, jotka ovat hypänneet junnuista heti miesten huipputasolle. En missään vaiheessa turhautunut, että pelaan vieläkin ITF-turnauksia ja haastajaturnauksissa on vaikeampaa, vaikka oma aikansa siinä kestikin.

Tukeva asema haastajakiertueella

Kärsivällisyys tuotti lopulta tulosta. Tennisammattilaisuuden kolmas porras on ATP Challenger -taso, millä askelmalla Ruusuvuori jo tukevasti seisoo. Juhannuksen aikaan Ruusuvuori teki lopullisen läpimurtonsa ja voitti Uzbekistanissa Ferganassa haastajatason turnauksen.

ATP-haastajatason turnausvoitot eivät ole suomalaisille jokapäiväistä herkkua. Esimerkiksi Niemisen manttelinperijöiksi aikanaan nimetyt Harri Heliövaara ja Henri Kontinen eivät pystyneet vastaavaan oman kaksinpeliuransa aikana. Viimeksi haastajaturnauksen voittoon oli yltänyt Nieminen kuusi vuotta sitten. Ja jos maskulainen jätetään pois laskuista, niin täytyy palata 15 vuoden päähän, jolloin Tuomas Ketola voitti Prahassa Challengerin vuonna 2004.

Juuri ennen historiallista turnausvoittoa Ruusuvuori kävi uuden manageritoimistonsa tarjoaman villin kortin turvin ATP-tason turnauksen karsinnoissa. Tappio tuli ensimmäisessä ottelussa huippupelaaja Thomas Fabbianolle, joka pudotti myöhemmin maailmantähti Stefanos Tsitsipasin Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella.

Se tappio nosti Ruusuvuoren kuitenkin uudelle tasolle.

– Sen matsin hävisin, mutta sain siitä todella paljon irti. Vaikka se oli vain yksi ottelu, siitä oli todella paljon hyötyä. Ottelu avasi silmiäni siitä, mikä taso huipulla on. Uzbekistanissa sitten tuntui siltä, että moni palanen loksahti lopullisesti kohdilleen ja nousin uudelle tasolle.

Voitto toi Ruusuvuorelle myös turvaa tulevaisuuteen. Se tarkoitti, että hän voi suunnitella kisakalenteriaan täydellisesti haastajaturnausten kautta.


Nyt hän on ammattilaisena jo siellä, minne hyvin harva pääsee. Ovi varsinaiselle ATP-kiertueelle on raollaan. Vaaditaan kuitenkin vielä lisää menestystä haastajaturnauksissa, jotta ovi ponnahtaisi kunnolla auki ja unelma sadan parhaan joukosta toteutuisi. Esimerkiksi Nieminen ehti voittaa neljä haastajaturnausta ennen läpimurtoaan ATP-kiertueelle.

Viimeinen askelma on kaikista haastavin.

Vastustajat alkavat olla maailman absoluuttista huippua jo ATP Challenger -tasolla, joten yhtäkään voittoa ei irtoa helpolla. Pisteitä on kuitenkin kerättävä jatkuvasti, jos mielii nostaa listasijoitustaan. Toisaalta taas tennismaailman glamour ei ulotu Challanger-kisoihin, vaan arki on lohdutonta kiertämistä pienissä eurooppalaiskaupungeissa.

Taloudellisestikaan peli ei lyö leiville, vaan isot rahat odottavat vasta ATP-tason kisoissa. Ruusuvuori oli tienannut haastatteluhetkellä noin 25 000 dollarin arvosta palkintorahoja, mutta siitä vähennetään verot. Lisäksi matkustus, valmennus, kehonhuolto, välineet ja majoitukset tuovat kuluja.

– Eihän tämä herkkua ole, jos tulee muutamia ensimmäisen kierroksen tappioita putkeen. Tappion jälkeen voi odottaa kuusi päivää seuraavaa ottelua seuraavassa maassa, eikä siinä välillä voi muuta oikein kuin treenata. Sitten jos tulee taas tappio – joita tässä lajissa tulee – on taas kuusi päivää taukoa ja lähdetään seuraavaan maahan. Tietenkin se turhauttaa.

– Mutta sitten jatketaan ja muistetaan, ettei ura ikinä ole mennyt vain rullaten eteenpäin. Minulla oli 14–16-vuotiaana aika rankat vaiheet. Selässä oli kolme rasitusmurtumaa, olin pitkään telakalla ja oli muitakin loukkaantumisia, jolloin joutui taistelemaan aika paljon.»

Maailman huippu jo iskuetäisyydellä

Ehkä haasteet ovat valmistaneet Ruusuvuorta tulevaan.

Kärsivällisyys ja periksi antamattomuus ovat nykytenniksessä tärkeitä ominaisuuksia. Tennis on globaaleista suurlajeista yksi armottomimpia, ainakin jos ottaa mittariksi huipulla olevien pelaajien ikävuodet. Maailman top 100 -pelaajien keski-ikä on noin 27 vuotta. Nuorin grand slamin voittanut miespelaaja on tällä hetkellä 30-vuotias argentiinalainen Juan Martín del Potro.

– Siellä on kärkijoukoissa sellaisiakin tyyppejä, jotka ovat nousseet sinne lopullisesti vasta kolmekymppisenä. Onhan tässä aikaa, jos tuolla tavalla miettii, 20-vuotias helsinkiläinen nauraa.

Niin kauan Ruusuvuori ei kuitenkaan halua odottaa, vaan tavoittelee huipputuloksia jo lähivuosina. Niitä voi realistisesti odottaakin, sillä Ruusuvuori on edennyt tennisurallaan siihen pisteeseen, missä fysiikalla tai pelaajien taitotasolla ei enää ratkaista otteluita niin kuin ITF-turnauksissa.

Maailman huippu alkaa olla jo iskuetäisyydellä ja kovalyöntinen helsinkiläinen pystyy parhaana päivänään haastamaan jo lajin huiput. Läpimurto koko kansan tietouteen voi olla lähellä ja tapahtua milloin tahansa: Vähän niin kuin Jarkko Niemiselle kävi vuonna 2001, jolloin nuori maskulainen pelasi itsensä yllättäen karsintojen kautta Tukholman ATP-turnauksen finaaliin, eikä sen jälkeen poistunut noin 15 vuoteen lajin huipulta.

– Taidot ovat minulla periaatteessa samalla tasolla kuin isolla osalla top 100 -pelaajista. Pystyn lyömään niitä samoja lyöntejä kuin he. Tuolla tasolla on pakko lyödä lähemmäs rajoja, kovempaa ja useammin. Se on aika raakaa. Ero tulee siinä, pystyykö niitä lyöntejä lyömään jatkuvasti pisteestä ja pelistä toiseen.

Kaikki onkin huipulla enemmän tai vähemmän kiinni henkisestä kantista: Se kenen pää kestää parhaiten, myös voittaa. Lajin ykkösnimi Djokovic on sanonut, että maailmanlistan sadalla parhaalla on kaikilla taidot voittaa toisensa, mutta erot tulevat henkisellä puolella.


Ehkä siinä on myös syy siihen, miksi miesten tennis on kokeneempien pelaajien temmellyskenttä. Tenniksen nuoret supertähdet Alexander Zverev, Stefanos Tsitsipas ja kumppanit ovat ainakin vielä henkisesti luhistuneet kohtaamisissa lajin mahtikolmikon edessä.

Yksikin toisenlainen tulos voi kuitenkin kääntää kelkan. Huipulla saattaa sittenkin olla helpompi pysyä kuin nousta sinne.

– Ehkä siinä vain vaaditaan riittävä määrä kokemuksia ja sen tuomaa rutiinia, että pystyy kaatamaan huippupelaajan. Se on sitten pienistä asioita kiinni, kun kaikki loksahtaa kohdalleen yhden ainoan pelin jälkeen. Ainakin itse olen huomannut sen, miten olen iän karttuessa ja pelien kautta oppinut käsittelemään tappioita ja virheitä paljon pahemmin, Ruusuvuori avaa. Apuna hänellä on myös henkinen valmentaja.

Ennemmin tai myöhemmin käy niin, että Federer, Djokovic ja Nadalkin joutuvat väistymään valtaistuimeltaan. Tenniksen tulevaisuus on muun muassa Zverevin, Tsipiliksen, Felix Auger-Aliassimen, Dominic Thiemin ja kenties Nick Kyrgioksen.

Ehkä tuohon joukkoon pusertaa itsensä myös yksi suomalainen.
Urheilulehdessä tällä viikolla: