Annimari Korte ja Reetta Hurske juoksivat uudet ennätyksensä – näin Suomen aitajuoksuihme syntyi

Annimari Korte ja Reetta Hurske juoksivat uudet ennätyksensä – näin Suomen aitajuoksuihme syntyi

Julkaistu:

urheilulehden parhaat
Naisten pika-aidoista on tullut vauhdilla suomalaisen yleisurheilun kiinnostavin laji. Miten juoksuihme on syntynyt?
Aloitetaan kovalla väitteellä: Suomi on Euroopan paras maa naisten pika-aidoissa. Millään muulla maalla ei ole yhtä terävää ja leveää pika-aitureiden joukkoa.

Kuulostaa uskomattomalta, mutta on totta. Koska viimeksi on voinut sanoa Suomen olevan Euroopan kärkimaa jossain yleisurheilun lajissa, jos keihäänheitto jätetään pois laskuista?

On mahdotonta löytää verrokkia lähivuosilta.

Siksi on aiheellista puhua aitajuoksuihmeestä. Etenkin tämä kausi on ollut suomalaisnaisilta käsittämätöntä tykitystä.

Kesän huima taso asettuu perspektiiviin, kun tarkastelee sitä historian valossa. Pika-aitojen Suomen ennätys oli Hanna Korellin hallussa peräti kahdeksan vuoden ajan ennen kuin Nooralotta Neziri rikkoi sen vuonna 2012. Tänä kesänä Korellin ennätyksen (13,13) olisi rikkonut jo viisi urheilijaa. Hämmästyttävää.

Taso on niin leveä, että syksyn MM-kisoihin on tunkua. Annimari Korte, Neziri ja Reetta Hurske ovat toistaiseksi pinkoneet kärjessä muilta karkuun, mutta ainakin huippukunnossa oleva Matilda Bogdanoff haastaa kärkijuoksijat kolmesta kisapaikasta. Loukkaantumisesta kärsineellä Lotta Haralalla on tänä kesänä kiire päästä terävimpään kuntoon, mutta jatkossa hänkin on taatusti sekoittamassa pakkaa.


Mitä ihmettä on tapahtunut? Miten Suomeen on yhtäkkiä syntynyt uusi menestyslaji?

Yleisimpänä selityksenä käytetään Nezirin esimerkin vaikutusta. Neziri on ollut jo pitkään suomalaisen yleisurheilun näkyvimpiä johtotähtiä. Hänen menestyksensä on taatusti luonut uskoa kilpailijoihinkin.

»Nooralotta nosti riman korkealle. Nyt kukaan muukaan ei tyydy edes 13 sekunnin alittamiseen, vaan tavoitteet ovat jokaisella korkeammalla», pitkään Neziriä valmentanut Jussi Ihamäki sanoo.

Ihamäki on varmasti oikeassa. Nezirin menestyksen ja näkyvyyden myötä aiturinaisten on myös ollut helpompi löytää yhteistyökumppaneita. Se taas on mahdollistanut paremmat olosuhteet.

Nezirin esimerkin luulisi kuitenkin vaikuttavan enemmän tuleviin sukupolviin kuin nykyjuoksijoihin. Aitajuoksuihmeen taustalla on siis oltava muitakin syitä.

»Niin, 1980–90 lukujen taitteessa Suomessa syntyi lahjakkaiden naisaitureiden sukupolvi. He osoittivat potentiaalinsa jo juniorivuosinaan. Vihdoin suurin osa heistä on samaan aikaan huipulla», SUL:n pika-aitojen vastuuvalmentaja Mikael Ylöstalo huomauttaa.

Pika-aidoissa on yleistä nousta huipulle varttuneemmalla iällä kuin sileän juoksun pikamatkoilla, mutta Neziriä ja Hursketta lukuun ottamatta suomalaisten juniorihuippujen matka huipputasolle on kestänyt sairasteluista ja muista vaikeuksista johtuen poikkeuksellisen kauan. Tästä paras esimerkki on 31-vuotias Annimari Korte.

Aitajuoksuihmeen pohjat on siis luotu jo vuosia sitten.

»Silloin lahjakkaat urheilijat valitsivat pika-aidat lajikseen ja pääsivät asiantuntevaan valmennukseen», Ylöstalo sanoo.

Lahjakkaiden urheilijoiden lajivalinnoissa on varmasti kyse osittain sattumasta, mutta toisaalta ne heijastelevat ympäröivän yhteiskunnan trendejä. Yksi urheiluun merkittävästi vaikuttava megatrendi on kaupungistuminen.

Suurten kaupunkien yleisurheiluseuroissa on isoja tyttöryhmiä, joiden jäsenistä suurin osa haluaa harrastaa juoksua. Kenttä- ja heittolajit eivät ole kaupungissa niin suuressa suosiossa kuin maakunnissa. Pikajuoksu on trendikästä, kuten myös aitajuoksu. Kestävyysjuoksukaan ei ole nuorten kaupunkilaisten mielestä yhtä kiinnostavaa.


On myös loogista, että kaupunkiseurojen suurissa harjoitusryhmissä valmentajat harjoituttavat paljon pika- tai aitajuoksua. Radalle mahtuu yhtä aikaa monta juoksijaa, kun taas heitto- ja hyppylajeissa harjoitusaika kuluisi jonottamiseen ja seisoskeluun.

Aitajuoksun suosio näkyy lajikarnevaaleillakin, joka on noussut jo toiseksi suurimmaksi karnevaalitapahtumaksi keihäänheiton jälkeen.

Mielenkiintoinen ilmiö on sekin, että esimerkiksi pituushypyn taso on Taika Koilahtea lukuun ottamatta melko heikko. Lajissa vaaditaan paljon samoja ominaisuuksia kuin pika-aidoissa. Jos Nezirin, Kortteen ja Hurskeen kaltaiset nopeuslahjakkaat urheilijat olisivat valinneet pituushypyn päälajikseen, tilanne saattaisi olla toinen.

Mikä hienointa, pika-aidat on noussut menestyslajiksi suomalaisten valmentajien opeilla. Huippunimistä ainoastaan Espanjassa asuvalla Korteella on ulkomaalainen valmentaja. Jussi Ihamäki, Petteri Jouste, Marjukka Suihko, Matti Liimatainen ja Anne Suoranta, esimerkiksi, ovat tehneet vakuuttavaa jälkeä pika-aitureiden taustalla.

Suomi on muuttumassa kestävyysjuoksumaasta nopeusjuoksumaaksi. Se näkyy myös valmentajien suuntautumisessa.

»Noin kymmenen vuotta sitten Suomessa alkoi olla valmentajia, jotka näkivät nopeusharjoittelun uudella tavalla. Edellisen sukupolven valmentajat olivat enemmän kestävyysjuoksupainotteisia», Ylöstalo kertoo.

»Siitä oli hyötyä, kun nuoremmat valmentajat imivät kestävyyspainotteista tietoa vanhemmilta valmentajilta ja jalostivat sitä tietopankkiinsa. Nykyisten aiturihuippujen ollessa nuoria meillä oli monta lajista innostunutta nuorta valmentajaa.»

Valmentajat ovat hakeneet rohkeasti oppia ulkomailtakin.

»Minä en ainakaan ole tehnyt asioita perinteisen suomalaisen valmennusmallin mukaan. Olen uskaltanut viedä harjoittelua enemmän pika- ja aitajuoksun suuntaan», Ihamäki sanoo.


Ihamäki kertoo rehellisesti valinneensa pika-aidat erikoistumislajikseen, koska koki suomalaisilla olevan realistiset menestysmahdollisuudet lajissa.

»Jos meidän aiturihuippumme juoksisivat sileää, he eivät välttämättä pääsisi MM-kisoihin», Ihamäki lataa.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi lahjakkaiden naisurheilijoiden joukko on valinnut juuri pika-aidat päälajikseen. Jo juniorivuosina on käynyt selväksi, että sileillä matkoilla kansainvälinen menestys on kiven alla. Se vaatisi vielä enemmän nopeuslahjakkuutta.

»Eikä naisten pika-aidoissa urheilijan pituudella ole kovin paljoa merkitystä. 180- ja 160-senttisillä urheilijoilla on lähes yhtä hyvät mahdollisuudet nousta huipulle», Ihamäki sanoo.

Toisin on miesten pika-aidoissa, jossa aidat ovat korkeampia (106,7 cm) kuin naisilla (83,8 cm). Lyhytjalkaisilla on miehissä vaikeaa.

»Miehissä aitojen ylittäminen on teknisesti aivan erilainen suoritus, joka vaatii monenlaisia ominaisuuksia. Naisten puolella voi keskittyä nopeuden, frekvenssin ja voiman kehittämiseen, ja nivoa ne sitten osaksi tekniikkaa», Ihamäki valaisee.

Naisten pika-aidat siis sopii suomalaisurheilijoille hyvin, koska antropometriset tekijät eivät rajoita menestymismahdollisuuksia, eikä kansainvälinen kilpailu muihin juoksulajeihin verrattuna ole vielä yhtä kovaa. Voisiko naisten pika-aidoissa olla ainesta pidempiaikaiseksi menestyslajiksi?

»Lupaavalta näyttää. Suomessa on tyttöjen pika-aidoissa moniin muihin lajeihin verrattuna kova taso. Juniorien ajat ovat jopa kovempia kuin nykyisten huippujen samanikäisinä», Urheilulehden yleisurheiluasiantuntija Lauri Hollo sanoo.

Ihamäki on samaa mieltä. Hän kuitenkin muistuttaa, että nykyiset aiturihuiput ovat olleet urallaan poikkeuksellisen päättäväisiä ja tehneet kaikkensa menestyksen eteen.

»Suomessa ei aina ymmärretä, mitä urheiluun täysillä panostaminen oikeasti tarkoittaa. Nyt on nähty, että pikalajeissa menestyminen on Suomessakin mahdollista, kunhan kaikki, siis aivan kaikki, tehdään urheilun ehdoilla.»

Palataan lopuksi maan pinnalle. Suomi on Euroopan kärkimaa naisten pika-aidoissa, mutta maailman kärkeen on vielä matkaa. Tämän kauden parhaalla tuloksellaan (12,86) Suomen kärkinainen Korte ei mahdu maailmantilastossa 30 parhaan urheilijan joukkoon.

Tilastoja toki hallitsevat yhdysvaltalaisurheilijat, joista arvokisoihin pääsee vain muutama. Finaalipaikka MM- tai olympiakisoissa vaatisi silti venymistä suomalaisurheilijalta. Suomalaisille täysin mahdollisella 12,8-alkuisella ajalla voi selvitä välieristä jatkoon, mutta aiturilegenda Arto Bryggare muistuttaa isojen arvokisojen erityisestä luonteesta.

»Kilpailun luonne muuttuu valtavasti, kun riviin pannaan juoksijoita, jotka pinkovat rutiinilla 12,60:n tai 12,70:n tuntumaan. 12,90 perustasollaan juokseva urheilija on silloin pulassa, vaikka hyvissä tuulissa juostut kärkitulokset olisivat kilpailukykyisiä», Bryggare sanoo.

»Eikä arvokisoissa kannata edes yrittää tehdä täydellistä juoksua, vaan tavoitella varmaa suoritusta. Siksi tulostaso ei välttämättä ole niin kova.»


Täysosumalla suomalaisjuoksija voi yltää finaaliin jo Dohassa. Pika-aitureiden pitäisi kuitenkin rutistaa perustasonsa vielä yhtä pykälää korkeammalle, jotta arvokisafinaalit olisivat vuodesta toiseen ­realismia useammallekin urheilijalle.

Asiantuntijoilla on yhteinen näkemys siitä, miten tämä viimeinen askel otetaan.

»Valmentajilla pitäisi olla Suomessa mahdollisuus tehdä työtään yhtä ammattimaisesti kuin urheilijoidenkin, jos ­haluaisimme kirkkaimmalle huipulle», Ihamäki sanoo.

»Meillä on Suomessa muutama valmentaja, joka tietää teoriassa paljon aitajuoksusta. Heillä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta valmentaa tarpeeksi ammattimaisesti», Bryggare komppaa.

Nezirillä ja kumppaneilla on vielä kapasiteettia kehittyä. Se kuitenkin edellyttää terveenä pysymistä. Loukkaantumiset ja muut terveyshuolet ovat tulleet suomalaisille liiankin tutuiksi.

»Viimeinen askel terävimmälle huipulle on aina vaikein. Kaikkien tukitoimintojen on oltava täydellisesti kunnossa. En tiedä yhtään aitajuoksijaa, jolla ei olisi ollut uransa aikana terveyshuolia. Aitajuoksu on kropalle todella rankka laji», Bryggare päättää.

Tutustu Urheilulehteen 2 kk tarjoushintaan!

19,90 €/2 kk * (norm. 29 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat

* Jatkuva tilaus, hinta tutustumisjakson jälkeen 26,50/2 kk. Tilauksen voi lopettaa koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua. Myös 6 ja 12 kk jaksot - säästä enemmän!

Urheilulehdessä tällä viikolla: