Urheilulehden parhaat

Matti Nykäsen hieno ele saa mäkihypyn hyljeksityn uudistajan liikuttumaan vieläkin – ”Arvostan hänen urheiluhenkeään”

Julkaistu:

Urheilulehden parhaat
Kitukasvuinen. Punatukkainen. Änkyttäjä. Epileptikko. Helluntailainen. Mäkihyppääjä Jan Boklöv oli erilainen kuin muut, mutta hän käänsi vaikeudet voitoksi ja sai nimensä urheilun historiaan.
Tämä juttu on julkaistu alun perin 25.2.2016 Urheilusanomien (nyk. Urheilulehti) numerossa 8/2016.

Kuka on Ralph Gebstedt? Harva muistaa vuonna 1971 DDR:ssä syntynyttä mäkihyppääjää, vaikka hänen nimensä liittyy olennaisesti lajin historiaan. Gebstedt on viimeinen mäkimies, joka on voittanut maailmancupin osakilpailun vanhalla hyppytekniikalla, jossa sukset olivat rinnakkain ja kädet tiukasti kiinni hyppypuvussa. Hän oli ykkönen 24. maaliskuuta 1991 Planican lentomäessä. Sen jälkeen kaikki voitot ovat menneet V-tyyliä käyttäneille hurjapäille.

Jan Boklövin sen sijaan muistavat kaikki. Hänen harottavat suksensa aiheuttivat ensin ihmetystä, mutta lopulta ruotsalaisen kehittelemä tekniikka mullisti koko mäkihypyn 1990-luvun alussa.

Vallankumouksellisen hyppyasentonsa ruotsalainen keksi vahingossa. Kesällä 1984 Boklöv työnteli malmivaunuja kaivoksessa, kun hän päätti panostaa syksyllä täyspäiväisesti hyppäämiseen.

Vielä talvella 1985 Boklöv hyppäsi sukset rinnakkain. Salpausselän kisoissa hän kaatui pahasti ja joutui sairaalaan. Ruotsalainen lentopeli oli vielä keskeneräinen – aivan kuten Saabin valmistaman JAS 39 Gripen -hävittäjän prototyyppi tuolloin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puoli vuotta myöhemmin Boklöv sai inspiraation kesken harjoitusten Falunin muovimäessä.

»Syyskuussa 1985 harjoitushyppyni epäonnistui pahasti. Painoin vartaloani liian alas, jolloin sukset levisivät. Sain hypyn hallintaani ja huomasin lentäneeni 20 metriä pidemmälle kuin yleensä», 49-vuotias Boklöv muistelee nyt Falunissa.

Hän päätti yrittää samaa uudelleen. Ja uudelleen. Vielä kerran. Valmentaja ei pitänyt näkemästään, mutta antoi Boklövin pitää päänsä, koska hypyt kantoivat huomattavan pitkälle.

V-tyyliä kehittäessään Boklöv joutui käyttämään yrityksen ja erehdyksen tietä.

»Nojasin liikaa eteen ja menin nurin monta kertaa. Solisluu murtui kolme kertaa.»

Myöhemmin Boklöv oivalsi, että kyse oli samasta asiasta kuin surffaamisessa.

»Siinä lautailijan pitää päästä aallon etupuolelle. Samalla tavalla mäkihypyssä piti pyrkiä saamaan painopiste ilmalennon aikana mahdollisimman eteen, jotta tuuli kantaisi mahdollisimman hyvin.»


Vähitellen Boklöv sai uuden tekniikan haltuunsa. Tammikuussa 1987 »Jällivaaran leija» jätti Innsbruckissa kaikki suomalaiset taakseen. Se ei ollut ainoastaan lentoasennon ansiota.

»Boklövin ponnistus oli hyvä, eikä alastulossakaan ollut vikaa, jos hän ehti tekemään telemarkin pitkän lentonsa päätteeksi», DDR:n entinen mestarihyppääjä Helmut Recknagel lausui.

Boklövin isä Åke oli aikanaan kuunnellut radiosta, kun Recknagel hyppäsi olympiakisoissa. Isä työskenteli kaivoksessa ja äiti aikuisten kehitysvammaisten parissa.

Jällivaaran kunnassa sijainneessa kylässä oli hypätty mäkeä vuosikymmenien ajan.

»Minusta tuli mäkihyppääjä osittain siitä syystä, että lapsuudessani hyppyrimäki oli samalla leikkipaikka. Valmentajat eivät painostaneet hyppäämään vaan odottivat, milloin me olimme kypsiä kiipeämään torniin.»

Boklöv rohkeni tempaista avaushypyn nuorempana kuin muut.

»Kun jalkojen alla oli vain ilmaa, se oli menoa. Tunne on ihan sama riippumatta siitä, kantaako hyppy kaksi vai 20 metriä.»

Yksi nautinnon aihe oli matkustaminen. Kun 7-vuotias Boklöv pääsi muiden AIF:n hyppääjien kanssa 150 kilometrin päähän Kiirunaan, tunne oli vahva.

Vielä hienompaa oli päästä rajan taakse Suomeen. AIF:n valmentaja Pentti Hartikainen oli lähtöisin Rovaniemeltä, joten ruotsalaishyppääjät vierailivat usein Ounasvaaralla. AIF:ssa toimi myös toinen suomalaistaustainen valmentaja, Jorma Sirsiläinen.

Hartikaisella oli harvinainen taito kuunnella valmennettaviaan. Virheitä voi yrittää korjata eri tavoilla, mutta suomalaisen metodi sopi Boklöville.

»Hän kysyi aina, miltä hyppääjästä tuntui ja ilmoitti vasta sen jälkeen oman näkemyksensä.»

Ratkaisu löytyi yhdessä. Jatkossa valmentajan merkitys väheni.

»Vähitellen opin arvioimaan omia suorituksiani niin hyvin, että minusta tuli ikään kuin itseni valmentaja.»

AIF:ssä touhu ei mennyt liian vakavaksi. Huumori ja itseironia kuuluivat tapoihin. Boklöv yritti venyttää hyppyjensä pituutta erilaisin keinoin, ja välillä hän joutui keräämään varusteitaan mäkimontun pohjalla.

»Valmentajat saattoivat purskahtaa nauruun kaatumisen jälkeen, mutta se ei ollut pahanilkistä vaan reagointia tilanteeseen, joka näytti koomiselta.»

Loikittiin vähän Charlie Chaplinin elokuvien hengessä.

»Pentin ansiosta itseluottamukseni kasvoi ja uskoin omaan tapaani myöhemminkin.»

Silti »Janne» oli erittäin kilpailuhenkinen.

»Kotona käytettiin suomen kielen sanaa pirullinen. Halusin aina voittaa. Tarvittaessa piti olla ovelakin.»



16-vuotiaana Boklöv muutti Örnsköldsvikiin, jonne oli perustettu mäkihyppääjille lukio ja ammattikoulu. Boklöv ei viihtynyt koulussa ja valitsi jälkimmäisen. Uudessa miljöössä hän pääsi Nils-Olov Westbergin valmennukseen.

»Hänkään ei kuvitellut olevansa mikään jumala, vaan ymmärsi, että se on urheilija, joka kiipeää torniin.»

Koulun asuntolassa hän tutustui nykyiseen vaimoonsa, joka opiskeli viestintää ja kuului helluntaiseurakuntaan.

»Menin Jorunin mukana kirkkoon, jossa koin saavani arvostusta. Tunsin itseni rauhalliseksi ja oloni turvalliseksi. Siellä minut otettiin vastaan juuri sellaisena kuin olin. Otin kasteen 1985.»

Maajoukkueeseen noustuaan hän tutustui Åke Östlundiin, jonka alaisuudessa hän harjoitteli vuoteen 1990 asti.

»Nämä kolme valmentajaa ovat olleet urallani kaikki kaikessa. En tietäisi, kuinka hyviä he olivat, ellen olisi nähnyt muita valmentajia, joihin verrata.»

Kun Boklöv pääsi mukaan maailmancupin kilpailuihin, mäkiyhteisö katsoi aluksi kieroon. Puhuttiin tyylirikosta ja annettiin ivallisia lempinimiä kuten »pyryharakka» tai »siipiään räpyttelevä varis». Pienikokoinen ruotsalainen puri huultaan eikä luopunut omintakeisesta tyylistään.

»Mitä ihmettä oikein meinaat, ei kukaan ihminen hyppää noin, minulle sanottiin päin naamaa. Olen ylpeä juuri siitä, että pidin pääni ja jatkoin hyppäämistä, vaikka minua vieroksuttiin.»

Arvostelutuomarit olivat tylyjä, sillä he rankaisivat Boklöviä kovalla kädellä.

»Vaikka tein telemark-alastulon, minulle annettiin vain 14,5 pistettä.»

Ensimmäisen kerran hän sai kunnolla tunnustusta Salpausselän kisoissa 1988. Matti Nykänen teki eleen, joka saa Boklövin yhä kananlihalle. Lahden mäkimonttuun oli kerääntynyt 24 000 ihmisiä juhlimaan Calgaryn sankaria. Mestari voitti molemmat mäet Boklövin hypätessä kahdesti kakkoseksi.

»Hän oli maailman paras hyppääjä, mutta vielä enemmän arvostan hänen urheiluhenkeään. Normaalimäen kisan toisella kierroksella hän liukui alas ennen minua. Kun oli minun vuoroni, yleisö alkoi buuata.»

Nykänen näytti katsojien suuntaan, että nyt olisi syytä pitää suu kiinni.

»Aistin, kuinka väki hiljeni», Boklöv tihentää kertomustaan.

»Petyin yleisön käytökseen, koska he buuasivat Boklöville», Nykänen sanoi kisan jälkeen.

Kaksi parasta oli omilla lukemillaan. Kun Boklöv meni tervehtimään Nykästä vastamäen kääntöpaikalla, tämä tokaisi: »Sinä olit tänään paras.»

Kun Boklöv nyt jatkaa haastattelussa tarinaansa, hän liikuttuu kyyneliin.

»Palkintojenjaossa hän nosti minut viereensä ykköspallille osoittaen suuruutensa kilpailijana ja ihmisenä», Boklöv hehkuttaa.

»Tiedän, että Matti pani hotellihuoneen sisustuksen uusiksi ja että hänellä on ollut vaikeuksia elämässään, mutta minun silmissäni hän nauttii yhä valtavaa arvostusta.»

Kun Boklöv palasi Lahteen vuotta myöhemmin, hän oli MM-kisojen mitalisuosikkeja voitettuaan viisi maailmancupin osakilpailua.

Lahden »Betonissa» ruotsalainen oli avauskierroksen jälkeen mukana voittokamppailussa, mutta toinen hyppy epäonnistui huonossa tuuliraossa. Suurmäen kisa oli jouduttu siirtämään maanantai-illaksi, joten kisa käytiin keinovaloissa. Boklöv ei ollut tottunut hyppäämään hämärässä.

Suurin kohu syntyi, kun Boklöv vertasi Lahden kisakylää vankilaan.

»Siellä ei ollut hauskaa, koska meiltä hyppääjiltä vietiin vapaus. Normaalisti mäkijoukkue oli kisareissuilla ja harjoitusleireillä omissa oloissa, ja saimme päättää itse menemisistämme.»

MM-kisoissa ja olympiakisoissa hyppysakki oli osa Ruotsin joukkuetta, mikä toi hankaluuksia. Mäkimiehet olivat illan virkkuja, kun taas maastohiihtäjät menivät aikaisin nukkumaan.

»He olivat tylsää porukkaa. Säännöt olivat tiukat ja käytävillä piti olla hiirenhiljaa.»

Lisäksi ruokalassa oli tarjolla vain pastaa, joka ei sopinut epileptikolle.

»Muurien sisällä tunnelma oli ankea. Kuka haluaisi asua työpaikallaan», Boklöv kysyy.

Kun Boklöv kuuli kisojen aikana, että heidän jälkeensä asuntoihin muuttaa eläkeläisiä, hän antoi lahtelaisille neuvon.

»Vaihtakaa huonekalut, muuten eläkeläiset eivät elä pitkään.»

Lopulta mäkiporukka karkasi vankilasta kaupungin sykkeeseen. Kun toimittajat törmäsivät iloiseen joukkoon yökerhossa, valmentaja Östlund kertoi porukan halunneen paikkaan, jossa pääsee tanssimaan ja rentoutumaan.

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Det är också drickande och knullande, kuului mäkimiesten motto.

»Hyppyvuosina tuli tehtyä monia tyhmiä asioita, mutta nyt niille voi nauraa. En kadu tekemisiäni.»

Moni muukin oireili, mutta Boklöv uskalsi nostaa epäkohdat esille julkisuudessa. Ehkä tästä syystä Ruotsin hiihtoliitto ei ole kutsunut häntä valmennustehtäviin uran jälkeen.

Mäkitornissa boheemi saattoi polttaa useamman tupakan hyppyvuoroaan odotellessaan.

»Olen jo kerännyt osani elämän murheista, joten ei muutama sätkä mitään tuhoa», Boklöv puolustautui.

Boklöv ei epäröinyt kertoa myöskään julkisuuteen, että osa hyppääjistä ryyppäsi rajusti.

»Kysymys on lajista, jossa paineet ja pelot ovat mielettömän kovat.»

Itse hän tyytyi muutamaan olueen, koska alkoholi ei käynyt epileptikolle.

»Kyse oli lähinnä sosiaalisuudesta. Minua ei kiinnostanut juominen eikä humaltuminen, mutta olin nuori ja kokematon, eikä ollut mukava istua iltaa juomalla kokista tai mehua.»

Lapsena Boklöv oli haaveillut formula 1 -kuljettajan urasta, mutta 11-vuotiaana todetun epilepsian takia unelma murskaantui. Hyppäämistä sairaus ei estänyt, vaikka Boklöv sai kohtauksia aina välillä. Kesällä 1988 Sveitsissä hän menetti heti hypyn jälkeen tajuntansa ja käpertyi kokoon. Muutaman kerran kohtaus tuli kilpailupäivän aamuna.

»Onneksi niitä ei tullut hyppyjen aikana.»

Sairaus ei ole kadonnut. Boklöv syö päivittäin lääkkeitä pitääkseen kohtaukset loitolla.

»Niitä tulee harvemmin, koska nykyään ei tarvitse stressata yhtä paljon kuin urheilu-uran aikana.»

Joulukuun 1988 toinen viikonloppu oli ruotsalaisen ilmailun riemujuhlaa. Ensin nelinkertainen hurraa huudettiin JAS 39 Gripen -hävittäjälle, jonka neitsytmatka sujui mallikkaasti. Seuraavana päivänä siivet sai Boklöv, joka hankki sinikeltaisille kaikkien aikojen ensimmäisen maailmancupin voiton Lake Placidissä.

Avausvoiton jälkeen Boklövin hurja vire jatkui: kaudella 1988–89 nähtiin risupartaisen veijarin läpimurto mäkieliittiin. Arvostelutuomarit sakottivat yhä hänen omintakeisesta lentoasennostaan, mutta kevättä kohti tyylipisteet kohosivat. Ruotsalainen kruunattiin Planicassa maailmancupin kokonaiskilpailun voittajaksi. Kotimaassa menestys poiki melkoisen huuman, jota verrattiin Ingemar Stenmarkin suosioon 1970-luvulla.

Maan mestaruuskilpailuihin saapui valtava määrä median edustajia.

»Olette tervetulleita myös sinä päivänä, kun olen hävinnyt», Boklöv tokaisi väkijoukolle.

Suomen mäkijoukkue auttoi pikkuveljeä mäessä eikä mäen päällä. Mäkiviikon aikana valmentaja Östlund kiitteli suomalaisia YYA-hengessä.

»Matti Pulli ja Kari Ylianttila ovat auttaneet, kun pyysimme apua.»

Pulli olikin Boklövin merkittävin puolustaja mäkisirkuksessa.

»Hän hyppää teknisesti hirvittävän hyvin. Sääntöjen mukaan siitä tosiaan pitäisi rokottaa kolmekin pistettä, mutta toisaalta eihän niin tehdä sellaisillekaan hyppääjille, jotka pitävät suksia sivussa.»

Teknisesti huono hyppääjä ei pääse pitkälle, kuului valmentajavelhon maksiimi. Boklöv saattoikin laskeutua kymmenen metriä kauemmaksi kuin toiseksi pisimmälle yltänyt hyppääjä.

Toista näkemystä edusti mäkipatruuna Torbjörn Yggseth, joka johti FIS:n mäkihypyn teknistä komiteaa. Norjalainen ex-hyppääjä oli siviiliammatiltaan pilotti, joka testasi kaikki SAS:n lentokoneet ennen kuin ne otettiin käyttöön. Jotain hänkin tiesi lentämisestä, mutta Boklöv ei voinut sulattaa norjalaisen väitettä, jonka mukaan V-tyyli oli vaarallinen.

»Typerillä lausunnoillaan hän vain munasi itsensä», hyppääjä kuittasi tammikuussa 1989.

Kun Ilta-Sanomien toimittaja Esa Sulkava halusi herrat samaan kuvaan, Boklöv kieltäytyi kategorisesti.

»Sellaisen äijän kanssa minulla ei ole mitään tekemistä», hän ärähti.

Sisuuntunut Boklöv liiteli seuraavana päivänä ensimmäiseen voittoonsa Keski-Euroopan mäkiviikolla.

Ruotsin kansa otti sympaattisen mäkiurhon omakseen. Radiokuuntelijat äänestivät hänet vuoden 1989 suosituimmaksi urheilijaksi (Jerringpriset). Sydsvenska Dagbladetin Åke Stolt ylisti kansanhurmaajaa.

»Hän on yksi urheiluhistoriamme tärkeimmistä esikuvista. Hän ei kätkenyt epilepsiaansa, änkytystään tai uskonnollisuuttaan. Toisaalta hän kiroili, poltti eikä sylkenyt lasiin. Janne osoitti, että rohkeudella ja ennakkoluulottomuudella voi voittaa enemmän kuin hävitä.»


Voitettuaan maailmancupin Boklöv uskoi tulevansa kruunumiljonääriksi, mutta joutui pettymään. Urheilijat eivät voineet tehdä omia sponsorisopimuksiaan, vaan kaikki tuki suunnattiin maan hiihtoliiton pooliin. Ykköstähden uhattua jäädä sivuun maajoukkueesta liitto viisinkertaisti hyppääjien budjetin.

Vaikka Boklöv oli vaatimaton kaveri, äkillinen menestys jätti jälkensä.

»Aloin uskoa enemmän itseeni kuin Jumalaan», Boklöv tunnusti helmikuussa 1990.

Hän luuli dominoivansa ilmatilaa, mutta hyppy ei enää kulkenut samaan malliin kaudella 1989–90. Ruotsalainen ei ollut enää yksin oudon hyppytyylinsä kanssa. Nuoret rämäpäät kokeilivat innolla uhkarohkeaa lentoasentoa. DDR:n André Kiesewetter ja Sveitsin Stephan Zünd olivat ensimmäiset adjutantit.

Itävallan päävalmentaja Toni Innauer ennusti lokakuussa 1989, että kolmessa vuodessa V-tyyli valtaa lajin. Hän oli kokenut 1970-luvun puolivälissä uusien hyppypukujen vaikutuksen lento-ominaisuuksiin ja tajusi, että kyseessä oli tällä kertaa vielä merkittävämpi muutos.

Matti Pullin mukaan kesti hämmästyttävän kauan ennen kuin lentoasennon valtava merkitys oivallettiin. Pulli sai perusoppinsa vuonna 1958 ilmestyneestä väitöskirjasta, jonka teki Leipzigissa vaikuttanut Gerhard Hochmuth.

Suomi saa kiittää DDR:n tohtoria Toni Niemisen huikeasta menestyksestä Albertvillen olympiakisoissa 1992. Pulli tapasi Hochmuthin keväällä 1991 FIS:n kongressissa ja sai tältä raportin tuulitunnelikokeesta, jossa oli vertailtu vanhan tyylin ja V-tyylin eroja. Niistä kävi ilmi, että moderni tyyli antoi ilmalennon aikana 30 prosenttia enemmän kantopinta-alaa kuin klassinen hyppytapa.

Niilo Halonen toimi FIS:n mäkikoordinaattorina 1988–92 ja seurasi aitiopaikalta tapahtumia.

»Sääntökomitea oli ikään kuin pakon edessä, koska lajin imago kärsi vallinneesta tilanteesta, jossa pisimmälle lentäneitä rokotettiin rajusti», Halonen kertoo.

Hänen mukaansa esillä oli jopa siirtyminen kahteen kilpailumuotoon: vanhaan tyyliin ja V-tyyliin. Maastohiihdossahan oli tehty näin viisi vuotta aikaisemmin. Ajatuksesta luovuttiin nopeasti, ja lopulta komitea päätyi muuttamaan sääntöpykälää 431.2.1. Jatkossa suksien levittäminen ei vähentäisi tyylipisteitä. Siirryttiin potkurikoneesta hävittäjien aikakauteen.

Boklöv oli voittanut yhden miehen taistelunsa.

Matti Pulli ilmoitti Vuokatin kesäleirillä 1991, että mikäli suomalaiset aikovat pysyä mukana kehityksessä, kaikkien on opeteltava uusi tekniikka.

»Ei kyse ole tyylistä, vaan siitä, etteivät suomalaiset harjoittele riittävästi», vastasi Kari Ylianttila.

Kaikki eivät olleet yhtä ylimielisiä. Nuori lahtelaisvalmentaja Jarkko Laine teini-ikäisen muutti suojattinsa Toni Niemisen harjoittelua. 16-vuotias LHS:n lupaus hyppäsi koko kesän muovimäestä V-tyylillä ja omaksui sen hämmästyttävän nopeasti.

Itävallassa viesti meni läpi koko porukalle. Kesän 1991 yhteisleirillä Innauer sanoi hyppääjilleen, että hänellä on heille tärkeä ilmoitus.

»Haluatko, että alamme käyttämään dopingia», kysyi porukan nestori Andreas Felder.

Innauer kertoo kirjassaan Am Puls des Erfolgs, kuinka hän purki V-tyylin osa-alueet atomeiksi yhdessä Grazin yliopiston fyysikon Wolfram Müllerin kanssa. Riskinotto kannatti. Ernst Vettori voitti uudella tyylillä maailmancupin kisan joulukuussa, ja Courchevelin olympiamäessä maa otti viisi mitalia seitsemästä mahdollisesta.

Boklöv lähetti itävaltalaisten hotellihuoneeseen kuohuviinipullon ja paperilapun, jossa luki: »Onnittelut V-tyylin isältä.»

Innauer vastasi kiitoksiin joulukuussa 1992.

»Boklöv on saavuttanut lajissa enemmän kuin olympiavoittaja tai maailmanmestari.»

Kun muu maailma villiintyi V-tyylistä, sen keksijä voi pahoin. Jällivaaran kunnanisät olivat rakennuttaneet sankarin kotikuntaan uuden mäen. Dundretin mäen vihkiäiskilpailu käytiin 5.11.1990 eli Gustav Adolfin päivän aattona. Silloin muistellaan Lützenin taistelussa 1632 kuollutta kuningasta.

Tälläkin kertaa kaaduttiin ja pahasti. Alastulorinne oli sohjoinen, minkä takia päivänsankarin suksi karkasi sivulle ja käänsi Boklövin säären lähes kokonaan ympäri. Jalkaan laitettiin kipsi: edessä oli kuukausien kuntoutus.

Syy sääriluun murtumiseen ei ollut haaratyylissä, vaan heikoissa olosuhteissa. Itänaapureitakin oli pyydetty mukaan, mutta Pulli vastasi, etteivät suomalaiset halua koekaniineiksi mäkeen, jonka olosuhteita ei tunneta.

Kausi 1990–91 jäi Boklöviltä väliin. Samaan aikaan maailman hyppäävä nuoriso opiskeli V-tyylin saloja. Lokakuussa 1992 Boklöv joutui myöntämään, että muut olivat menneet ohitse. Vallankumous oli syönyt lapsensa.

Jalkavamma oli jättänyt jälkensä, eikä Boklöv kokenut enää lentämisen riemua.

»En halunnut jäädä hyppäämään sijoista 10–12. Kun en pystynyt taistelemaan voitosta, päätin lopettaa kokonaan.»

Boklövin ura huipulla kesti vain kaksi vuotta, mutta hänen aloittamansa vallankumous säilyy historian merkkipaaluna. Lajille hän tuli kalliiksi.

»Niinpä. Vanhat profiilit eivät sopineet yhteen V-tyylillä hyppäävien lentoradan kanssa, joten mäet piti rakentaa uusiksi.»

Viimeiset hyppynsä hän leiskautti tammikuussa 1993 Kulmissa. Pari kuukautta myöhemmin järjestettyihin Falunin MM-kisoihin Boklöv ei enää vaivautunut. Kotka oli laskeutunut.

Lähes yhtä huonosti kävi toiselle aerodynaamiselle ylpeydenaiheelle. JAS 39 Gripen putosi tv-kameroiden edessä Långholmenin saarelle keskellä Tukholmaa 8. elokuuta 1993. Kolmen kruunun ilmaherruus oli romahtanut.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Urheilulehdessä tällä viikolla: