Urheilulehden parhaat

Tehtaanjohtajan pojasta Christian Ruutusta tuli jääkiekkoilija vahingossa – ”Tietämättäni tulin murskanneeksi todellisen unelmani”

Tehtaanjohtajan pojasta Christian Ruutusta tuli jääkiekkoilija vahingossa – ”Tietämättäni tulin murskanneeksi todellisen unelmani”

Julkaistu:

Urheilulehden parhaat
Voittaja. Kiusattu. Diiva. Aliarvostettu. Kiistellyn Christian Ruutun kiekkotarinassa on ollut monta mielenkiintoista mutkaa.
Nämä ovat niitä hetkiä, joita ei osaa selittää. Joissakin henkilöissä vain on karismaattista vetovoimaa. Heillä on kyky ottaa tila haltuun tekemättä mitään.

Niin on eittämättä Christian Ruutulla, entisellä raudanlujalla NHL-ammattilaisella ja nykyisellä NHL-seura Los Angeles Kingsin Euroopan kykyjenetsijäosaston johtajalla. Purkka on pudota suusta heti, kun hän astelee sisään helsinkiläiseen ravintolaan.

Lyhyt vilkaisu kasvoihin, perään tiukka kädenpuristus. Saman tien mieleen nousevat tarinat, joita on kuullut vuosien varrella Ruutusta. Eikä mies petä muutenkaan. Hän osaa luoda jännitteen heti tapaamisen aluksi.

»Tämä on aika harvinainen keissi. En nimittäin nykyään periaatteessa saa antaa haastatteluja», Ruuttu, 53, sanoo.

Voitontahdostaan ja kunnianhimostaan tunnetun Ruutun peliura ansaitsee tulla muistelluksi vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Ruuttu on – yli 600 NHL-ottelustaan ja 432 NHL-pisteestään huolimatta – aliarvostettu pelaaja Suomessa. Väärinymmärrettykin.

Ruuttu oli se hulmuavahiuksinen keskushyökkääjä, joka aina pyydettäessä saapui NHL:stä Leijonien avuksi MM-kisoihin – aikana, jolloin Suomi ei vielä kuulunut jääkiekon suurmaihin. Ruutun lojaalisuutta kiiteltiin, mutta aina riitti myös niitä tyyppejä, jotka totesivat porilaislähtöisen pelaajan olevan lähinnä rivimies maajoukkueessa. Metsää ei nähty puilta.

Jari Kurri ja Esa Tikkanen varastivat kaiken suomalaishuomion 1980-luvulla, jolloin Edmonton voitti useita Stanley Cupeja Wayne Gretzkyn johdolla. Ruuttu pelasi vuosikymmenen puolivälin tienoilla NHL:n heikoimmassa joukkueessa Buffalossa, eikä hänellä ollut samanlaista mahdollisuutta nousta parrasvaloihin kuin tuon ajan tähtikaksikolla. Ruuttu teki kuitenkin suomalaisittain uraauurtavaa pioneerityötä taalajäillä.

NHL-aikoina Ruuttu nähtiin Suomessa lähinnä työmyyränä ja taistelijana, vaikka hän uurasti heikossa seurassa 0,7 tehopisteen keskiarvolla ja oli ollut SM-liigan pistekunkkuja ennen siirtoa rapakon taakse. Leima pysyi otsassa uran loppuun asti.

Sitä vastoin NHL-ympyröissä Ruuttu herätti saman tien huomiota. Jopa Buffalon GM ja päävalmentaja Scotty Bowman, tuossa vaiheessa viisi Stanley Cupia voittanut valmentajavelho, näki tulokkaassa välittömästi suurta johtajapotentiaalia.

Normaalisti tulokkailla ei ollut mitään asiaa päävalmentajan juttusille, ei varsinkaan eurooppalaisilla, mutta kanadalaisluotsi kutsui Ruutun jopa kotiinsa ensimmäisen parin viikon jälkeen. Esimerkiksi Buffalon tähtipelaaja Mike Foligno oli tarinan mukaan ajaa ojaan kuultuaan Ruutun hämmentävästä kyläilyreissusta.

Ruutun johtajaominaisuudet kumpuavat hänen tinkimättömästä voitontahdostaan. Sen taakse kätkeytyy ristiriitaisuuksien persoona. Toiset vihaavat, toiset rakastavat. Monet tuntevat Ruutun mainiot seuramiestaidot, mutta yhtä useat pitävät häntä itsekkäänä ja etäisenä diivana, ylimielisenäkin. Hänen esimerkiksi kerrotaan tervehtivän valikoiden lähipiirinsä ulkopuolisia ihmisiä.

Ruutun egon on sanottu olevan niin suuri, ettei se ole enää vuosikymmeniin mahtunut Poriin, hyvä jos edes Helsinkiin. Jääräpään on katsottu olevan luonteeltaan enemmän amerikkalainen kuin suomalainen.

Tässä hetkessä Ruutusta huokuu odotetusti itsevarmuus, mutta samaan aikaan myös ihmisläheisyys. Mitkään eleet tai äänenpainot eivät viittaa siihen, että kiekko­legenda yrittäisi esittää jotain. Hän on aidosti läsnä, hyväntuulisena.

»Tämä on aika jännäkin juttu siinä mielessä, ettei minusta pitänyt tulla koskaan lätkäpelaajaa tai ylipäätään ammattiurheilijaa. Se oli vahinko», Ruuttu yllättää.

»Mokasin, kun menin tekemään ensimmäisen diilini SM-liigaan (kaudeksi 1982–83). Tietämättäni tulin murskanneeksi todellisen unelmani.»

Annetaan Ruutun kertoa lisää.

 

Sain maksaa Porissa aika kovan hinnan faijan asemasta. Kuulin jatkuvasti kaikenlaisia pilkkahuutoja.

Erilaiset pihapelit olivat lapsuudessa ja nuoruudessa Ruutun intohimo siinä missä monien muidenkin suomalaisten suurpelaajien. Porilaispoikaa kiinnosti yleisurheilun lisäksi jalkapallo, jota hän pelasi Ässissä. Samassa seurassa hän kävi alle seitsemänvuotiaana kokeilemassa jääkiekkoa, mutta ura tyssäsi yhteen otteluun vastustajan voitettua peräti 12–0.

»Kaiken lisäksi maalivahtimme valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi», Ruuttu sanoo ja virnistää perään.

Rosenlewin tehtaanjohtajan Kalevi Ruutun poika palasi jääkiekkoon D-junioreissa ja pelasi sen jälkeen Ässissä A-junioreihin asti. Jalkapallo pysyi ohjelmassa 15-vuotiaaksi asti, kunnes oli lajivalinnan aika. Koulussa hyvin pärjännyt nuorukainen valitsi lätkän mutta ei osannut aavistaa, että joutuisi siinä lajissa kiusatuksi.

Porissa johtajan pojan nähtiin kuuluvan työväenkaupungin harvalukuiseen eliittiin. Elintasoero synnytti vääjäämättä sosiaalista kuilua Ruutun ja ikäistensä poikien välille. Ruutun ei nähty kuuluvan samaan porukkaan.

»Sain maksaa Porissa aika kovan hinnan faijan asemasta. Kuulin jatkuvasti kaikenlaisia pilkkahuutoja, ja lisäksi omat joukkuetoverit yrittivät usein taklata mut pystyyn, osaksi vahingoittamistarkoituksessa», Ruuttu kertoo.

»Tulin hieman ulkopuolisena siihen joukkueeseen, eikä välttämättä ollut järkevää vetää heti jalkoihin upouusia sinivalkoisia Bauereita, joissa oli vieläpä mustat terät. Se herätti kateutta, suoraan sanoen se potutti joukkuetovereita. Vaikka olivathan ne törkeän makeat skrinnarit.»

Myllytys muokkasi nuorukaisen persoonaa. Kirvelevien kokemusten jälkeen Ruutun oli aiempaa vaikeampi luottaa lähipiirinsä ulkopuolisiin ihmisiin, ja myös tietynlainen kostonvietti heräsi. Ruuttu uskoi saavansa kunnioitusta osakseen ainoastaan olemalla kentän paras pelaaja. Kunnianhimo kasvoi sfääreihin.

»Kride kosti kahdella tapaa. Ensinnäkin hän oli usein kentän paras. Toiseksi hän alkoi valikoida, keitä ihmisiä päästi lähelleen ja keitä ei – siis sen jälkeen, kun aisti kunnioitusta ympärillään. Syntyi määrätynlaista ylimielisyyttä, joka oli taustat huomioiden ymmärrettävääkin», eräs Ruutun hyvin tunteva porilainen kertoo.


Lahjakas Ruuttu ehti pelata Ässien A-nuorissa vain muutaman ottelun, kunnes hänen tiensä vei yksityiskouluun USA:han 1981. Kausi Belmont Hillin joukkueessa oli menestys, mutta lätkän vuoksi hän ei Atlantin taakse lentänyt.

»Kauden 1981–82 jälkeen tarkoituksenani oli vain piipahtaa Suomessa, jotta saisin kirjoitettua itseni ylioppilaaksi. Unelmoin bisnesmiehen urasta, ja mulla oli jo siinä vaiheessa valmis paikka Harvardin yliopistoon. Lätkäammattilaisuutta en miettinyt», Ruuttu korostaa.

Ässien SM-liigajoukkueen päävalmentaja Antti Heikkilä tarjosi vaivihkaa sopimusta lupaukselle. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, mitä vaikutuksia sopimuksen tekemisellä olisi Ruutun unelmalle, vähiten poika itse.

Ruutulla ei ollut pelaaja-agenttia eikä hajuakaan sopimusasioista. Porilaislätkän ikoni Veli-Pekka Ketola auttoi ensimmäisessä liigasopimuksessa, jonka sisällöstä ei Ruutun mukaan »oikein voi puhua ääneen».

»Itse diilissä ei ollut mitään vikaa, mutta sen tekeminen oli peruuttamaton moka. Yhtäkkiä olin liigapelaaja, eikä mulla ollut mitään tietoa siitä, että saman tien minut katsottiin ammattilaispelaajaksi, joita ei tunnetusti kelpuuteta jenkkien yliopistoihin. Se oli raju pettymys», Ruuttu sanoo.

Ketolaa fanittanut Ruuttu istui ensimmäisen liigapelinsä viltissä mutta iski kolme tehopistettä päästyään seuraavassa matsissa kehiin viimeiselle kymmenminuuttiselle. Pian Heikkilä istutti hänet kahden porilaistähden, Arto Javanaisen ja Kari Makkosen, väliin.

»Se oli kova koulu, pelkkää huutoa aamusta iltaan», Ruuttu muistelee naurahdellen.

Ruuttu kuvailee olleensa »kuvia kumartamaton luupää». Hän sanoi kokeneillekin pelaajille suoraan, mitä ajatteli. Sellainen oli siihen aikaan poikkeuksellista, koska liigajoukkueissa vallitsi tiukka, hierarkkinen pukukoppikulttuuri. Javanainen ja Makkonen olivat ihmeissään.

»Krisu ei tosiaan ollut hiljaa kopissakaan. Javan kanssa tuumiimme, että nuorukainen kuvitteli olevansa parempi pelaaja kuin vielä siinä vaiheessa todellisuudessa oli, ja päätimme pistää hänet ruotuun», Makkonen selvittää nyt.

»Mollasimme Krisun pelaamista lähes joka hetki. Kovia sanaharkkojahan siitä tietysti aiheutui. Meillä meni Javan kanssa homma jopa yli, ja ainakin kertaalleen Krisu lähti kesken treeneistä pois. Kova kundi hän oli, koska pystyi tekemään niin kovaa tulosta sellaisessa prässissä.»

Kunnianhimo yhdisti kolmikkoa, ja tulosta tuli. Ruuttu rakensi peliä, Javanainen ja Makkonen iskivät maalit. Jälkimmäinen oli myös ketjun työmyyrä.

»Java kuiski mulle usein, että älä turhaan syötä sille Makkoselle, jos haluat tehopisteitä. Niillä kahdellakin oli kauhea kilpailu keskenään», Ruuttu muistelee.

Kolmen ässäkautensa aikana Ruuttu nousi SM-liigan supertähdeksi. Hän loisti monipuolisuudellaan, ennen kaikkea kanuunamaisella laukauksellaan ja oivaltavalla peliälyllään. Tehopisteitä syntyi parhaalla kaudella peräti 60.

»Halusin voittaa. Kun Harvard meni ohi, halusin olla paras lätkässä», Ruuttu ruotii.

»Nuoruusvuosien koettelemukset varmasti muovasivat kunnianhimoani, ja siinä liigajengin sekamelskassa nuori poika oppi myös kaikenlaista, lujaksi ainakin.»

Keväällä 1985 Ruuttu oli jo kolmesti kieltäytynyt NHL-diilistä. Hän ei ollut edelleenkään haudannut bisnesunelmaansa.


Kesällä 1985 Scotty Bowman soitti Ruutulle, joka oli varattu Buffaloon vuoden 1983 NHL-draftissa. Hän tarjosi suomalaiselle yksisuuntaista sopimusta seuraavaksi kaudeksi.

»Kiitos vain, mutta en tule!» Ruuttu vastasi tylysti.

»Haluan muuttaa Helsinkiin opiskeluiden vuoksi, ja myös ensi kevään MM-kisat kiinnostavat.»

Kokeneella Bowmanilla paloivat päreet. Hän ilmoitti olevansa henkilökohtaisesti vastuussa siitä, ettei sentteri koskaan pelaisi NHL:ssä. Ruuttu oli saanut opiskelupaikan Helsingin kauppakorkeakoulusta, ja sen vuoksi suunnitteilla oli siirto Ässistä HIFK:hon. Ongelmana oli Ässien pyytämä kova siirtokorvaus, jota helsinkiläisseuran pomo Frank Moberg ei ollut halukas maksamaan.

Pari päivää myöhemmin tapahtui kummia. Pelaaja-agentti Don Baizley soitti Ruutulle ja kertoi Buffalon yllättäen taipuneen kaikkiin heidän ehtoihinsa – siihenkin, että suomalainen pelaisi sopimuksen ensimmäisen kauden HIFK:ssa.

»Soitin heti Frankille ja sanoin, että ”nyt sä varmaan voit maksaa sen siirtokorvauksen Ässille, kun saat saman rahan vuoden päästä takaisin NHL:stä!” Frank naureskeli hyväksyvästi, ja minullekin järjestely sopi loistavasti, koska sain tuplapalkan siitä kaudesta», Ruuttu kertoo.

»Ja oikeasti menin HIFK:hon koulun takia.»

Kalevi-isä oli ollut HIFK:n jäsen vuodesta 1952 jääpallotaustansa ansiosta. Monen mielestä Ruuttu istui pelityyliltään ja luonteeltaan HIFK:n arroganttiin brändiin paremmin kuin stadilaispelaajat itse. Seuraikoni Matti Hagman oli lähtenyt Saksaan, mutta sen jälkeen esimerkiksi Tony Arima piti Ruudun kanssa seurakulttuuria yllä.

»Yksissä treeneissä Tony Tiikeri yritti harhauttaa Hirvosen Rassan, taitojaan esitelläkseen. Mutta Rassa nöyryytti ja riisti kiekon mailansa nupilla. Tonylla meni hermot, ja pian hän talsi jo kiroillen koppiin, eikä päävalmentaja Timo Haapaniemi voinut kuin huutaa perään: ”tervetuloa huomenna uudestaan, Tony!” Se oli hurjaa aikaa», Ruuttu näkee.

Monien HIFK:n pelaajien elämäntavat olivat kosteita. Ruuttu ei heihin kuulunut.

»Niin, kyllähän minunkin luultiin olevan kännissä aina, kun istuin baarissa. Todellisuudessa join alkoholia ensimmäisen kerran vasta 22-vuotiaana, enkä senkään jälkeen koskaan kauden aikana – enkä ylipäätään kaksin käsin juuri koskaan. Olin baareissa selvin päin, kuskina», Ruuttu vakuuttaa.

»Uskomatonta kyllä, venyimme keväällä jopa finaaleihin. Venyimme, vaikka useat avainpelaajamme olivat loukkaantuneita, ja kentällä nähtiin myös flyygelinsoittajamme Olli Ignatius. Hyvin sekin veti.»

Ruutun NHL-matkassa oli tapahtua vielä yksi käänne. Kesällä 1986 suomalaiselle selvisi Buffalossa, että hänen seuraavan kauden sopimuksensa olisikin kaksisuuntainen. Hän varasi välittömästi paluuliput Suomeen.

»Olin jo menossa geitiltä (portilta) sisään ja palaamassa Suomeen, mutta herra Bowman saapui viime hetkellä ja huusi, että okei, sopimuksesi on yksisuuntainen», Ruuttu muistelee.

 

Ei aikaakaan, kun Probert pyyhki meikäläisellä kaukalon pleksejä! Tuli kunnolla turpiin.

NHL-tulokkaat joutuvat perinteisesti tarjoamaan niin sanotun rookiedinnerin omalle joukkueelleen. Varsinkaan takavuosina kuluissa ei saanut säästellä. Syksyn 1986 illallisella Ruuttu oli siitä ikävässä asemassa, että hän oli ainoa tulokas matkassa ja näin ollen ainoa maksajakin. Suomalaishyökkääjä sai onnekseen tuekseen neljännen NHL-kautensa seurassa aloittaneen Tom Barrasson, sarjan huippuvahdin.

»Tom sanoi maksavansa osan laskusta. Se sopi minulle hyvin. Tosin Tom-raukka ei tainnut tietää, että tienasin kaudesta enemmän kuin hän», Ruuttu sanoo hymyillen.

Ruuttu aiheutti Buffalossa pian muutakin hämmennystä. Bowman oli menettää malttinsa, kun hän kuuli Ruutun hankkineen oman asunnon pian harjoitusleirin käynnistyttyä. Sellainen ei ole käynyt taalaliigassa pirtaan, vaan tulokkaat ovat tarvinneet asunnon hankkimiseen luvan seurajohdolta. Ehkä tämä teki vaikutuksen valmentajaguruun, joka pian kutsui suomalaisen kotiinsa.

»Foligno meni siitä (vierailusta) sekaisin. Sanoi, etteivät muut pelaajat edes tienneet, missä Bowman asui», Ruuttu tarinoi.

»Eurooppalaisena mun oli hankittava kunnioitusta kaikin keinoin, erityisesti pelaamalla. Ei ollut varaa pyydellä anteeksi.»

Kunnioitusta tulikin. Ruuttu pelasi Buffalossa yhteensä kuusi kautta, joista kolme ensimmäistä lähes piste per peli -tahdilla. Myös taistelu- ja työmoraalia arvostettiin. Siihen sisältyi johtajuutta, joka osaltaan siivitti Sabresin muutamassa vuodessa heittopussista NHL:n runkosarjan kärkiryhmäksi. Kaudella 1989–90 Buffalo jäi vai kahden pisteen päähän Presidents’ Trophystä, runkosarjan voitosta.

»Joukkueen ruumiillistuma oli puolustaja Phil Housley. Kun hän vuosikymmenen taitteessa vaihtoi Winnipegiin, Sabresin matka pysähtyi tavallaan siihen. Emme koskaan ehtineet ottaa sitä henkisesti isoa askelta, että olisimme selvinneet pudotuspelien avauskierrokselta jatkoon», Ruuttu linjaa.

Sabresin johto luotti Ruuttuun. Eräänä vuoden 1989 yönä he päättivät soittaa suomalaisen ovikelloa. Sabresin omistajan ja GM:n lisäksi Ruutun oven takana seisoi Alexander Mogilny, lajin ensimmäinen neuvostoloikkari.

»Hämmästelin, kuka ihme tuo hemmetin CCCP-verkkareihin puettu käkkäräpää oikein oli. Seurajohto luuli automaattisesti minun osaavan venäjää. Kuvittelivat siis Suomen ja Neuvostoliiton jotenkin samaksi alueeksi. Vastasin, että kiitoksia vaan maantietotaidoistanne. En tietenkään osannut venäjää», Ruuttu sanoo hymähdellen.

Mogilny nukkui ensimmäiset yönsä Yhdysvalloissa Ruutun kotona. Ruutun oli vaikea saada unen päästä kiinni.

»Pelkäsin KGB-agenttien ryntäävän sisään. Minuahan olisi siinä tilanteessa pidetty loikkarin piilottajana.»

Mogilny oli sittemmin muiden NHL:ään päässeiden neuvostopelaajien, esimerkiksi Igor Larionovin silmissä musta lammas, koska hänen loikkauksensa nähtiin jarruttaneen muiden ammattilaispyrkimyksiä. Ruuttu otti NHL:n parhaimmistoon heti nousseen Mogilnyn siipiensä suojaan.

»Mogilnyn perään piti hieman katsella. Aku esimerkiksi luuli tulleensa New Yorkiin, eikä aluksi tajunnut Buffalon olevan yksi tylsyyden tyyssija New Yorkin osavaltiossa. Kun Aku tajusi, hän ajeli alati edestakaisin New York Cityyn», Ruuttu selvittää.

»Aku pysyi aika hyvin aisoissa, mutta uudenvuoden tienoilla sillä lähti brenkun kanssa kolmeksi päiväksi lapasesta.»

Ruuttu uhrautui koko sielullaan Sabresin puolesta, vaikka menestys oli vaatimatonta. Kertaalleen Ruuttu menetti totaalisesti malttinsa maalinedushässäkässä ja hyökkäsi takaapäin nyrkein Detroitin pelaajan kimppuun. Joukkuetoveri Mike Foligno kävi hetken päästä kuumana vaihtoaitiossa, koska joutui tappelemaan suomalaisen puolesta.

»Älä jumalauta ikinä koske siihen kaveriin! Oletko hullu?» Foligno huusi.

Seuraavassa erässä tuli kosto. Se tuli Bob Probertilta, yhdeltä NHL-historian kovimmista tappelijoista.

»Ei aikaakaan, kun Probert pyyhki meikäläisellä kaukalon pleksejä! Tuli kunnolla turpiin», Ruuttu kertoo.

Nämäkin otteet herättivät mielenkiintoa muissa seuroissa. Kauden 1991–92 lopussa Chicagon maineikas valmentaja Mike Keenan lähetti pari tappelijaa Ruutun kimppuun ottelun kolmannessa erässä. Ruuttu aavisti tapahtumat, teki välittömästi aloituksen jälkeen vaistomaisen väistöliikkeen ja Chicagon Trent Sanipass menetti tasapainonsa. Suomalainen hyppäsi Sanipassin päälle ja tunsi selvinneensä hengissä tuurilla.

Vaihtoon mennessään Ruuttu kuittasi Keenanille:

»Olisiko sulla lähettää ketään muuta kimppuuni?»

Nujakointi ei kiinnostanut Ruuttua yhtään, mutta rohkea psykologinen peli poiki seuraavaksi kaudeksi seurasiirron juuri Chicagoon.


Chicagossa Ruuttu arvelee olleensa siinä mielessä väärään aikaan, että Blackhawks oli juuri ennen siirtoa pelannut Stanley Cupin finaaleissa. Odotettu menestyskrapula iski keväällä 1993. Hieman samanlaiseen tilanteeseen Ruuttu joutui tynkäkaudella 1994–95, jolloin hänet myytiin loppukaudesta Vancouveriin, edelliskevään finalistiin.

Ruuttu hoiti edelleen ruutunsa tyylikkäästi, mutta ei enää tehollisesti kuulunut joukkueiden ydinpelaajiin. Ajatus NHL-uran päättämisestä kypsyi työsulkukaudella, jolloin hyökkääjä pelasi hetken aikaa myös HIFK:ssa.

Päätös osoittautui viisaaksi, sillä kaudella 1995–96 Ruutun ura lähti uuteen lentoon Euroopassa, ruotsalaisessa Västra Frölundassa. Ruuttu oli kiistaton johtohahmo Elitserienin jumbosijoille povatussa joukkueessa, jossa pelasivat myös hyökkääjä Marko Jantunen ja puolustaja Petteri Nummelin.

»En ikinä unohda sitä hetkeä, kun Kride saapui Frölundaan pukukoppin. Tuli heti sellainen vau-fiilis, koska niin itsevarmasti hän otti kopin haltuunsa. Kride sai esimerkiksi saman tien pelaajat ostamaan Leningrad Cowboysin legendaarisen nahkarotsin», Jantunen muistelee.

»Kride toi kovan vaatimustason joukkueeseen. Ei ihme, että venyimme jopa finaaleihin asti.»

Ruuttu muistelee lämmöllä kautta ja varsinkin Jantusta, jonka perään hän sai joukkueen kapteenina alati katsoa. Alkoholivietti vei Jantusta, treenaaminen ei maistunut.

»Voi luoja sitä jätkää! Kun meidän piti omatoimisella jaksolla mitata sykettämme ja raportoida tulokset valmennukselle, Jarna käsitykseni mukaan puki sykemittarin koiransa ylle ja heitteli tälle tennispalloa», Ruuttu sanoo räkättäen.

»Sitten minun piti keksiä joku selitys tiukkapiirteiselle koutsillemme Lasse Falkille, kun tämä hämmästeli Jantusen joutuneen yhtäkkiä ylikuntoon. En pystynyt, kahvit läikkyivät syliini kun nauroin niin paljon.»

 

Kun ajattelee, millaisessa hullunmyllyssä joukkue oli pitkin kautta ja silti tuli kultaa, niin tuskin on kovempaa jengiä tässä maassa nähty.

Kevät 1996 oli muutenkin merkittävä, sillä siihen huipentui Ruutun kunniakas maajoukkueura. Ruuttu pelasi uransa aikana kahdeksat MM-kisat, kaksi Kanada Cupia sekä yhden World Cupin. MM-kisoissa hän oli Leijonien avainpelaajia varsinkin 1986, -90, -91 ja -94. Vuosina 1992 ja -94 hän saavutti MM-hopeaa.

»Ikävä kyllä aika usein jouduin tulemaan maajoukkueen avuksi», Ruuttu toteaa ja hymyilee jälleen.

»Mieluummin olisin pelannut keväisin pitkään NHL:n pudotuspelejä, mutta kun se ei onnistunut, MM-kisat oli parempi vaihtoehto kuin kauden päättäminen. Sitä paitsi halusin aina mahdollisimman äkkiä Buffalosta pois.»

Pitkäaikainen maajoukkueluotsi Pentti Matikainen arvostaa Ruutun leijonavuodet korkealle.

»Ruuttu oli saakelin monipuolinen pelaaja. Hän pystyi tekemään maajoukkueessa pisteitä ja johtamaan muutenkin ryhmää. Hän toi suomalaiseen jääkiekkoon nimenomaan piinkovaa voittamisen tahtoa», Matikainen analysoi.

»Jotkut maajoukkuepelaajat eivät tosin sietäneet Ruutun persoonaa. Osa koki, että Kride yritti vaikuttaa valmennuksen päätöksiin olemalla usein meidän juttusilla. Siitä ei ollut kyse.»


Keväällä 1996, -97 ja -98 Ruuttua kosiskeltiin palaamaan NHL:ään. Turhaan. Frölundan jälkeen Ruuttu pelasi kauden Sveitsissä, jonka jälkeen hänet houkuteltiin takaisin HIFK:hon.

Helsinkiläisten kauden 1997–98 joukkuetta pidetään SM-liigan kaikkien aikojen kovatasoisimpana, eikä sen voittama mestaruus yllättänyt ketään.

»Kun ajattelee, millaisessa hullunmyllyssä joukkue oli pitkin kautta ja silti tuli kultaa, niin tuskin on kovempaa jengiä tässä maassa nähty.»

Hullunmyllyllä Ruuttu viittaa HIFK:n tuolloisiin valmentajiin Erkka Westerlundiin ja Raimo Summaseen, ja erityisesti jälkimmäiseen. Summanen vaati jo kauden alussa HIFK:n kapteenille Mika Kortelaiselle potkuja, ja lopulta tämän oli luovuttava natsoistaan. Uudeksi kapteeniksi valittiin Ruuttu.

»Ramin (Summanen) henkinen prässi oli rajua, enkä tietenkään voinut hyväksyä sen kaikkein järjettömimpiä ilmentymiä. Meillä oli jatkuvasti kovia painimatseja. En missään nimessä suostunut valmennuksen sanansaattajaksi, vaan olin nimenomaan joukkueen etujen puolustaja», Ruuttu kertoo.

»Pelaajien häirintä oli jatkuvaa, mutta toisaalta se tiivisti ryhmäämme. Meillä jäi kopissa elämään yksi lause, jota viljeltiin sitten usein ennen matseja: ollaan taas nöyrästi ylimielisiä!»

Kerran Summanen määräsi puolustaja Jere Karalahden yömyöhään tunnin kuntofillarilenkille HIFK:n saavuttua pelireissulta. Karalahdella oli vaihteeksi mennyt yö pitkäksi.

»Teimme koko joukkueen voimin Jeren ympärille ringin ja elimme sen tunnin Karalahden mukana. Olimme joukkue.»

Mestaruus tietyllä tavoin kruunasi Ruutun uran – varsinkin, kun Summanen ja Westerlund järjestivät hänelle potkut kauden jälkeen. He näkivät Ruutun kapinoineen liikaa valmennusta vastaan. Pelaajat olivat toista mieltä.

»Monilla on väärä käsitys Ruutusta ihmisenä. Voi olla, ettei Kride päästä kaikkia ihmisiä lähelleen. He, jotka hän päästää, saavat nauttia aidosti hyväntahtoisen ja hauskan seuramiehen kaveruudesta», Kortelainen näkee.

HIFK:n jälkeen jälkeen Ruuttu pelasi vielä kauden Bluesissa, mutta oli jo päättänyt laittaa hokkarit seuraavaksi naulaan.

Kiekkolegenda Jari Kurri painottaa, että Ruutun on syytä olla ylpeä urastaan.

»Kriden suuruutta ei ymmärretty 1980-luvulla, koska pääosa mediahuomiosta kohdistui minuun. Kride on Suomessa aliarvostettu pelaaja», Kurri linjaa.

»Olen edelleen säännöllisesti yhteydessä Ruuttuun, koska arvostan paitsi hänen kaveruuttaan myös näkemyksiään pelaajista.»

Niin – Ruutun matka jääkiekossa jatkuu.



Vuonna 2005 Ruuttu sai yllätyspuhelun. Langan toisessa päässä oli Wayne Gretzky, Phoenixin seurapomo.

»Väinö soitti ja kysyi kiinnostustani scoutin hommiin. Sanoin, että mikäs siinä», Ruuttu kertoo.

Uransa jälkeen porilaislähtöinen stadilainen oli työskennellyt viitisen vuotta miljonääri Jussi Salonojan omistaman Bluesin toimitusjohtajana. Taloushaasteet olivat olleet jatkuvia, joten uuden uravalinnan miettimiseen ei mennyt pitkään.

Kykyjenetsijän pesti Phoenixissa (nykyään Arizona) jatkui aina kesään 2011, jonka jälkeen Ruuttu pestattiin Los Angelesiin. Taustalla painoi se, että Phoenix varasi tuon kesän draftissa Ruutun pojan Alexander Ruutun. Hän koki sen eturistiriidaksi.

Ruuttu laskee nähneensä viime kaudella paikan päällä 273 ottelua ja lisäksi 60–70 nauhalta.

»Ehkä parempi olisi kysyä, montako hyvää matsia näin», Ruuttu heittää.

»Tämä on elämäntapaduunia. Rakastan yhä lätkää.»

Keväällä 2012 Ruuttu pääsi juhlimaan Stanley Cupia, heti ensimmäisellä Kings-kaudellaan. Ennen palkkaustaan hän oli käynyt hihkaisemassa Los Angelesin toimitusjohtajalle, että »jos haluat voittaa mestaruuden, sinun täytyy palkata suomalainen».

Toimitusjohtajalta oli ollut purkka pudota suusta.

»Sehän menikin juuri suunnitellusti», Ruuttu tokaisee ja vinkkaa silmää.



Uran tilastojen jälkeen löytyy fakta Christian Ruutusta.

KausiJoukkueOPisteet
1982-83Ässät, SM-liiga3615+18=33
1983-84Ässät, SM-liiga3718+42=60
1983-84Olympiajoukkue, SM-liiga10+0=0
1984-85Ässät, SM-liiga3214+32=46
1985-86HIFK, SM-liiga3616+38=54
1986-87Buffalo, NHL7622+43=65
1987-88Buffalo, NHL7326+45=71
1988-89Buffalo, NHL6714+46=60
1989-90Buffalo, NHL7519+41=60
1990-91Buffalo, NHL7716+34=50
1991-92Buffalo, NHL704+21=25
1992-93Chicago, NHL8417+37=54
1993-94Chicago, NHL549+20=29
1994-95HIFK204+8=12
1994-95Chicago, NHL202+5=7
1994-95Vancouver, NHL255+6=11
1995-96Frölunda, Ruotsi3213+25=38
1996-97Grasshoppers, Sveisi4231+40=71
1997-98HIFK, SM-liiga4411+28=39
1998-99Blues, SM-liiga4514+22=36

Christian Ruuttu

Syntynyt: 20.2.1964 Lappeenrannassa.

Perhesuhteet: Naimisissa, yksi lapsi.

Ammatti: NHL-seura Los Angelesin Euroopan kykyjenetsijäosaston johtaja, aiemmin samassa tehtävässä Phoenix Coyotesissa. Bluesin toimitusjohtaja 2000–05.

Pelaajaura: Ässät 1982–85, HIFK 1985–86, Buffalo (NHL) 1986–92, Chicago 1992–95, HIFK 1994–95 (20 peliä), Vancouver (NHL, 25 peliä) 1994–95, Västra Frölunda (Ruotsi) 1995–96, Grasshopper (Sveitsi) 1996–97, HIFK 1997–98, Blues 1998–99.

Kykyjenetsijänä: Phoenix 2005–11, Los Angeles 2011–.

Maajoukkueessa: Kahdeksat MM-kisat, kaksi Kanada Cupia sekä yksi World Cup.

SM-liigassa: 251 runkosarjan ottelua, joissa 92+188=280 pistettä ja 277 jäähyminuuttia. Pudotuspeleissä 40 ottelussa 9+21=30 pistettä ja 36 minuuttia.

NHL:ssä: 621 runkosarjan ottelua, joissa 134+298=432 pistettä ja 714 minuuttia. Pudotuspeleissä 42 ottelussa 4+9=13 pistettä ja 49 minuuttia.

Elitserienissä: 32 ottelussa 13+25=38 pistettä ja 98 minuuttia.

Sveitsissä: 42 ottelussa 31+40=71 pistettä ja 72 minuuttia.

Saavutuksia: Kaksi MM-hopeaa (1992 ja 1994). Suomen mestaruus (1998). SM-hopeaa 1986 ja 1984. Ruotsin pääsarjan hopeaa 1996.

Valintoja: SM-liigan All Starsissa 1986. Suomen jääkiekkoleijona numero 134.

Muuta: Poika Alexander Ruuttu pelaa parhaillaan SM-liigaa KalPassa.
Tilaa Urheilulehti tästä:

Urheilulehti + kausioppaat

19,90 €/2 kk * (=9,95 €/kk)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat

* Jatkuva tilaus. Ensimmäiset 2 kk 19,90€, sen jälkeen 26,50€/2 kk.

Urheilulehti, kausioppaat ja liveottelut (Ruutu+)

13,95 €/kk

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat
  • Urheilulehtien arkistot netissä
  • Näköislehti netissä jo keskiviikkoisin
  • Ruutu+ urheilun liveottelut ja tallenteet
  • Ruutu+:n muu sisältö: viihde, leffat, lastenohjelmat, ym.
Urheilulehdessä tällä viikolla: