Hymyn taakse kätkeytyy tuskaa ja pelkoa – lue Urheilulehden paljastava selvitys joukkuevoimistelun raadollisesta puolesta

Urheilulehti paljasti Suomen viime vuosien menestyneimmän joukkuevoimisteluvalmentajan Titta Heikkilän pelkoa herättäneet valmennusmenetelmät 15. marraskuuta julkaistussa lehdessään.

Alle on koottu kaikki Urheilulehdessä julkaistun juttupaketin osat kokonaisuudessaan. Urheilulehti keräsi tietoa ja haastatteli erittäin laajasti lajin parissa toimivia ihmisiä, myös Titta Heikkilää.

Ilta-Sanomat koosti lisäksi jutun siitä, millaisia reaktioita aihe on herättänyt Urheilulehden julkaisun jälkeen.

Urheilulehden juttupaketti alkaa tästä alta.

Kullan kääntöpuoli

Titta Heikkilä on viime vuosien menestynein joukkuevoimisteluvalmentaja Suomessa. Hänen valmennusmetodinsa ovat kiistellyt. Osa Heikkilän valmentamista lapsista on pelännyt häntä.

Emmi Kaikumaa rakasti voimistelua. Voimistelumaailma sai hänet kuitenkin vihaamaan itseään.

Lapsuudessa kaikki oli vielä kivaa. Tampereen kupeessa Kangasalla asunut, vuonna 1994 syntynyt Kaikumaa alkoi nelivuotiaana käydä kerran viikossa balettitunnilla ja vaihtoi telinevoimisteluun yhdeksänvuotiaana.

Kun tytöille 12-vuotiaana pidettiin testejä, Kaikumaalle suositeltiin joukkuevoimistelua.

– Emmi oli tosi notkea. Kaikki nivelet yliojentuivat, äiti Asta Salminen kuvailee.

Joukkuevoimistelu on kaunis taitolaji. Emmi Kaikumaa rakasti kauneutta. Hän voimisteli yläkouluiässä useissa eri joukkueissa ja seuroissa. Keväällä 2011 Kaikumaa voitti 16–18-vuotiaiden Suomen mestaruuden Seinäjoen Voimistelijoiden ja Tampereen Naisvoimistelijoiden yhteisjoukkueessa La Stradassa.

Äidin mielestä lukiota käyvä 16-vuotias Emmi Kaikumaa oli kovilla jo silloin. Tämä halusikin lopettaa. Kesällä 2011 yksi voimistelukavereista pyysi Kaikumaan mukaan Minetteihin.

Kyseessä oli hyvä naisten sarjan joukkue, jolle oli tullut uusi, Kaikumaan hyväksi tietämä valmentaja Titta Heikkilä. Heikkilä oli juuri aloittanut päätoimisena Tampereen Voimistelijoissa.

Joukkueella oli tuolloin kolme valmentajaa, joista yksi oli Heikkilän kanssa siitä asti valmentanut Teija Kukkala.

Kaikumaa pyörsi lopettamispäätöksensä.

Siitä talvesta alkoi tamperelaisen Minetit-joukkueen nousu maailman huipulle. Samalla alkoi vaikea ajanjakso muutaman joukkueen voimistelijan elämässä, sillä alkutalveen 2012 mennessä kolme Minettien jäsentä oli sairastunut anoreksiaan. Yksi heistä oli Emmi Kaikumaa. Joukkuevoimistelu on vähän esillä mediassa, mutta sitä korkealla tasolla harrastavat tytöt harjoittelevat määrällisesti ja teholtaan kovempaa kuin monen muun lajin huippu-urheilijat.

Asta Salminen ei tiedä paljoa siitä, mitä Minettien harjoituksissa tuona kautena tapahtui. Tytär ei kertonut.

Jälkeenpäin hän kuuli, että loppuvuodesta 2011 valmennustiimi oli laittanut tytöt harjoituksissa riviin ja käskenyt neljää laihduttamaan.

Urheilulehti otti yhteyttä kahteen muuhun voimistelijaan, jotka sairastuivat anoreksiaan tuona talvena. Heistä toinen kertoi tarinansa nimettömänä Ylelle vuonna 2016. Myös hän kertoi tuolloin, että 15–20-vuotiaat, ensimmäistä kauttaan maajoukkuetasolla voimistelleet tytöt todella laitettiin riviin.

Kun hän alkoi laihtua, valmentajat kehuivat.

Myöhemmin häntä varoiteltiin liiasta painonlaskusta samalla kun vieressä toiselle annettiin tiukat ruokavalio-ohjeet.

Nyt anoreksiasta jo parantunut nuori nainen myöntää, että Minettien valmennuksessa tapahtui tuona kautena ylilyöntejä ja tasoa haluttiin nostaa väärin keinoin. Hän ei kuitenkaan halua syyttää Titta Heikkilää näin monen vuoden jälkeen, etenkään, koska on käsittänyt asioiden muuttuneen parempaan suuntaan.

Myös toinen anoreksiaa kaudesta 2011–2012 vuoteen 2017 sairastanut ex-minetti kieltäytyi laajemmasta haastattelusta harkittuaan monta päivää. Hän sairastui, vaikkei häntä kehotettu laihduttamaan.

Hän haluaisi, ettei kukaan valmentaja enää kiinnittäisi huomiota voimistelijoiden rasvaprosentteihin, että joukkueen kisakokoonpanoon valittaisiin taitojen eikä ulkonäön perusteella ja että valmentajilla olisi psykologista osaamista. Hän ei kuitenkaan suostu puhumaan suoraan Heikkilästä.

Nykyään 27-vuotias nainen voimisteli Mineteissä koko loppu-uransa 2010–14 ja sijoittui parhaimmillaan MM-kisoissa viidenneksi. Hän ei kiistä valmennuksen virheitä mutta on myös solidaarinen joukkueelleen ja valmentajilleen.

– Halusin tietenkin itse voimistella, sillä maajoukkuetason saavuttaminen oli ollut pitkään unelmani. Sairastumiseen vaikutti myös persoonani, ei vain valmennus. Olo on kuitenkin ristiriitainen. Sairaita tyttöjä ei pitäisi päästää lavalle.

Emmi Kaikumaan äiti Asta Salminen on miettinyt, miten voimistelumaailma vaikutti tyttöjen päihin.

– Kun ei Emmi kertaakaan tullut sanomaan minulle mistään. Hän vain nieli sen kaiken, kuten muutkin tytöt.

Kaikumaa sai anoreksiadiagnoosin helmikuussa 2012, kahden muun tytön jälkeen. Hän halusi jälleen lopettaa. Asta Salminen soitti Teija Kukkalalle, jonka kanssa yhteydenpito hoidettiin, ja kertoi tyttärensä diagnoosista ja päätöksestä.

Kukkalan mukaan valmennustiimi ei saanut tietää Kaikumaan anoreksiasta vielä tässä vaiheessa. Siitä eivät tienneet myöskään joukkueen muut voimistelijat.

Kaikumaa päätti jatkaa. Edessä olivat kauden tärkeimmät kilpailut.

Kevään 2012 hopeaa tuoneissa SM-kisoissa voimistelivat kaikki kolme anorektikkoa. Niiden kisojen jälkeen yksi heistä joutui sairaalaan liian matalan sydämen sykkeen takia. Joukkuekaverit kävivät katsomassa häntä.

Sen jälkeen Emmi Kaikumaa ja kolmas anorektikko lähtivät mukaan Espanjan MM-kilpailuihin, joissa joukkue sijoittui kuudenneksi.

– Näin jälkikäteen sitä miettii, että mitenkä valmentajat ovat sen kuntoisia voimistelijoita päästäneet kisaamaan eivätkä laittaneet peliä sen isommin poikki, yksi anorektikoista pohti Ylen haastattelussa (28.11.2016).

Kun kausi oli ohi ja alkoi pieni tauko, koko kevään nuorisopsykiatrian vastaanotolla sairauteensa hoitoa saanut Emmi Kaikumaa lopetti syömisen kokonaan. Hän joutui sairauslomalle.

Asta Salminen soitti Teija Kukkalalle ja kertoi, ettei tyttö voi tulla treeneihin. Sen jälkeen perhe ei ole kuullut valmennustiimistä mitään.

Jo samana syksynä Emmi Kaikumaa, 17, joutui letkuruokintaan ja Pitkäniemen sairaalan psykiatriselle osastolle.

Titta Heikkilän valmennustyyli on herättänyt huolta ja kysymyksiä muulloinkin kuin kaudella 2011–2012.

Ulla-Riitta Koskinen valmensi Heikkilän kanssa yhtä ryhmää rytmisiä yksilövoimistelijoita muutaman vuoden ajan Tampereen Naisvoimistelijoissa vuodesta 2005.

Koskisen mukaan parin välille tuli riitaa, koska hän halusi kohdella 5–8-vuotiaita voimistelijoita myös ihmisinä.

– Heikkilä oli pieniä lapsia kohtaan aggressiivinen ja alistava. Hän huusi voimakkaasti, raivosi ja haukkui. Hän sanoi tytöille esimerkiksi, että olet surkea, ei susta koskaan mitään tuu, olet tyhmä ja sä olet tollainen läski. Usein hänellä oli joku silmätikku.

Koskisen mukaan joku tyttö itki treeneissä lähes koko ajan. Hän koki tytöt pelokkaiksi. Vanhemmat soittelivat Koskiselle ja kertoivat, etteivät tytöt uskalla mennä treeneihin.

Pahin konflikti valmentajien välille tuli, kun alle kymmenvuotias tyttö meni Heikkilän auttamassa selän venytyksessä tajuttomaksi. Koskinen halusi kertoa asiasta tytön vanhemmille, mutta hänen mukaansa Heikkilä kielsi.

Pian tämän jälkeen Koskinen lopetti valmentamisen Heikkilän kanssa.

Tyttö, joka menetti selän venytyksessä tajuntansa, on Ronja Hakala. Titta Heikkilä valmensi pian 19-vuotiasta Hakalaa rytmisessä ja myöhemmin joukkuevoimistelussa vuodet 2005–2017.

Nykyään Hakalaa naurattaa pyörtyminen. Hän kertoo, ettei vain osannut hengittää liikkeessä lapsena oikein.

Mutta sen hän myöntää, että pienenä hänkin jännitti Heikkilää.

– Hän huusi meille paljon. Äitini sitten selitti, ettei valmentaja tarkoita sillä pahaa, ja totuin asiaan. Meillä oli myös sellainen sääntö, että jos itkettää, pitää mennä pukuhuoneeseen. Halusin olla mukana, koska halusin kehittyä voimistelijana.

Hakalan ikäluokassa Mineteissä on voimistellut viiden tytön alkuperäinen porukka, joka tuli Heikkilän valmennukseen jo pienenä. He tottuivat. Yksi näistä voimistelijoista on Minettien nykyinen kapteeni Ella Ratilainen, 21.

Sekä Hakala että Ratilainen myöntävät, että puheet Heikkilän raivoavasta, nöyryyttävästä ja vuorollaan jotain voimistelijaa haukkuvasta tyylistä ovat osittain totta. Se on ollut raskasta osalle niistä voimistelijoista, jotka eivät ole olleet Heikkilän valmennuksessa lapsesta asti.

– Titan valmennustapa on voinut olla syynä siihen, että moni on vaihtanut joukkuetta tai lopettanut. Toisaalta, huippu-urheilu ei ole kaikkia varten, Ratilainen sanoo.

Hakalalla ja Ratilaisella on erittäin hyvä suhde Heikkilän kanssa.

Hakala kertoo oppineensa ajattelemaan, että huutaessaan Heikkilä tarkoitti voimistelijan parasta.

Ratilainen puolestaan sanoo oppineensa kaivamaan huutamisesta itse asian esiin ja selvittämään rajutkin sanomiset Heikkilän kanssa.

Molempien mielestä valmennus on vuosien kuluessa kehittynyt keskustelevammaksi ja terveemmäksi.

– Pienempänä meillä ei ollut sananvaltaa treeneissä. Hänellä oli meistä sellainen ote, että jos hän vain huusi yhden sanan, kaikki jähmettyivät. Sillä tavalla hän sai meidät tekemään, mitä halusi, Hakala kertoo.

Molemmille nuorille naisille Heikkilän valmennustapa on ollut menestyksen arvoista.

Hakala ja Ratilainen ovat voittaneet Mineteissä muun muassa junioreiden MM-hopeaa ja aikuisten maailmanmestaruuden kotikisoissa 2017. MM-kulta oli Urheilugaalassa ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.

Tuohon hetkeen valmistautuessa keväällä 2017 Heikkilä sanoi Hakalan ja Ratilaisen mukaan osalle naisten edustusjoukkueesta, että joidenkin on laihdutettava ja painoa pudotettava tietyn verran, jotta mahtuu joukkueeseen. Painonpudotus tehtiin ravintoterapeutin ohjauksessa.

Hakalaa Heikkilä kehotti laihduttamaan jo tämän ollessa 10-vuotias rytminen voimistelija. Sekä Hakalan että Ratilaisen mukaan painosta ja ulkonäöstä huomauttaminen on esteettisessä lajissa ok, jos sen tekee rakentavasti.

– Titta on oppinut sanomaan siitä paremmin, Hakala sanoo.

Hänen ja Ratilaisen mukaan joissakin joukkueissa Suomessa seurataan edelleen voimistelijoiden painoa erilaisilla mittauksilla, mutta heille sellaista ei ole ikinä tehty.

Ratilainen myös muistuttaa, että venäläinen valmennuskulttuuri on vielä rajumpaa.

– Jos haluaa pärjätä kisoissa niitä vastaan, tämä on osa sitä. En tiedä voisiko huipulle päästä muilla tavoin, sillä minulla on kokemusta vain tällaisesta valmennuksesta.

Urheilulehti haastatteli voimistelijaa, jolla on kokemusta muista valmentajista. Hän pitää juuri Heikkilää vaativimpana.

Voimistelijan mukaan Heikkilä sättii, nöyryyttää ja ottaa jonkun silmätikuksi.

Häneltä tulee suorempaa palautetta kuin keneltäkään. Hän on toiminut kyseenalaisilla tavoilla kymmeniä kertoja kymmenissä treeneissä. Siinä ei ole mitään epätavallista.

Hänen mukaansa Heikkilä on kiroillut ja huutanut jatkuvasti myös alaikäisille voimistelijoille ja haukkunut heitä. Nuori nainen sanoo tämän huomauttelevan myös painosta enemmän kuin kukaan muu hänen valmentajistaan.

– Minua hän taputteli jatkuvasti vatsaan, minkä koin vihjailevana. Senioritason voimistelijoille hän sanoi koko ajan, että nyt pitäisi saada tuosta pois ja että te ootte löysiä tai lössyköitä. Hän on varoittanut yhtä tyttöä, ettei laihtuminen menisi yli, mutta antanut samaan aikaan muille ohjeita laihduttamisesta.

Voimistelija ei esiinny tässä jutussa nimellään, sillä hän pelkää seurauksia.

Moni muukin tuo esiin sen, ettei voimistelumaailmassa ole tapana ilmaista omia vaikeita kokemuksia edes valmentajalle tai seuralle, saati julkisuuteen.

Tytöt pelkäävät sitä, että he joutuisivat ulos kisakokoonpanosta, harjoituksissa silmätikuksi tai muiden tyttöjen epäsuosioon. Samasta syystä moni vanhempi on hiljaa.

Tytöt oppivat jo pieninä hyvin uskollisiksi valmentajalleen ja joukkueelleen.

Tähän vaikenemisen ja uskollisuuden kulttuuriin törmäsivät myös ne kaksi äitiä, joiden tyttäret voivat Heikkilän valmennuksessa huonosti.

Erikseen, toisistaan tietämättä haastatellut äidit suostuivat juttuun vain nimettöminä suojatakseen alaikäisiä tyttäriään.

Toisen äidin tytär voimisteli 11–12-vuotiaana Titta Heikkilän alaisuudessa Tampereen Voimistelijoissa ennen 2010-luvun puoliväliä.

Äiti koki rytmisessä voimistelussa yksilönä kilpailleen lapsen valmentamisen simputuksena.

– Heikkilä teki eri tavoin selväksi, että tykkäsi enemmän toisesta tytöstä. Esimerkiksi kun oma lapseni voitti kilpailun, Heikkilä ei huomioinut voittoa mitenkään. Hän kehui vain toista, toiseksi tullutta tyttöä. Vain voittanut lapseni laitettiin heti toistamaan kaikki kisoissa väärin menneet liikkeet.

Tilanne kärjistyi, kun tyttö aloitti rytmisen voimistelun joukkueessa. Äiti ei ensin tiennyt, mitä tapahtui, sillä lapsi ei kertonut. Lopulta hän kuuli muilta äideiltä, että tämä itki treeneissä. Selvisi, että Heikkilä esimerkiksi haukkui koko joukkuetta paskaksi mutta sätti ja nöyryytti erityisesti tätä tyttöä muiden edessä.

Vanhemmat ottivat asian puheeksi tyttärensä kanssa, kun tämä alkoi tulla harjoituksista kotiin avoimesti itkien.

Äidin mukaan vanhemmat olivat yrittäneet ottaa Heikkilään yhteyttä jo aiemmin, mutta hänen tavoittamisensa oli vaikeaa. Kun tytön vointi huononi, vanhemmat päättivät, että hänen oli pidettävä taukoa ja puhuivat Heikkilän kanssa.

– Heikkilä ei myöntänyt, että hänen omassa toiminnassaan olisi ollut mitään vikaa. Hänen mukaansa tyttö kiukutteli, äiti kertoo.

Äidin mukaan valmentaja vaati saada puhua tytön kanssa kahden. Tyttö kertoi Heikkilän sanoneen, että hänen olisi joko oltava valmis kaikkeen tai lopetettava kokonaan.

Tyttö lopetti 12-vuotiaana. Sen jälkeen perhe kuuli muilta voimistelijoilta, että valmentaja oli kohdellut nöyryyttävästi myös muita tyttöjä ja moni oli lopettanut samasta syystä.

Tässä perheessä alkoi voimistelun lopettamisen jälkeen helvetti.

– Lapsi valvoi ja itki yöt ja kävi läpi, mitä hänelle oli sanottu. Itsetunto oli niin huono kuin voi olla. Hän sai ahdistuskohtauksen jo voimistelusalin ovella tai koulun kokeissa.

Lapsi sai apua koulupsykologilta ja muilta asiantuntijoilta. Uudessa harrastuksessa hän pelkäsi aluksi valmentajia. Nykyään hän voi hyvin.

Tytär on kunnianhimoinen täydellisyyden tavoittelija, niin kuin monet huipulle pyrkivät, tässäkin jutussa esiintyvät voimistelijat ovat. Äidin mukaan tyttöjen sairastumisesta ei kuitenkaan voi syyttää vain heidän luonnettaan.

– Tällaisia tyttöjä pitäisi kannustaa ja löytää tekemisestä myös hyviä asioita kehitettävien lisäksi. Täydellisyyteen pyrkivä lapsi pitää itseään huonona epäonnistujana, kun ei saa tarvitsemiaan kehuja, jotta jaksaa harrastaa sillä tahdilla.

Äiti puhui Heikkilän valmennustavasta Tampereen Voimistelijoiden toiminnanjohtajan Riitta Taipaleen kanssa ja kertoi haluavansa ottaa yhteyttä Suomen Voimisteluliittoon.

– Taipale tiesi jo tuolloin, että osalla Heikkilän valmennuksessa olevista tytöistä oli vaikeaa, mutta hän sanoi, että asioihin puuttuminen oli vaikeaa, kun heilläkään ei ollut valmentajaan kunnolla puheyhteyttä. Hän sanoi seuran ottavan yhteyttä liittoon, mutta mitään ei ikinä kuulunut. Päätin keskittää omat voimani tyttäreeni.

Toisen äidin lapsi voimisteli Heikkilän valmennuksessa joukkuevoimistelussa 10-vuotiaana tammikuusta 2016 saman vuoden syksyyn.

Noin 10-vuotiaat lapset harjoittelivat koko kevään 15 tuntia viikossa. Päälle tulivat leirit ja kisat. Äiti kertoo Heikkilän huutaneen, karjuneen ja solvanneen lapsia harjoituksissa.

– Asiasta yritettiin puhua Heikkilän kanssa. Kasvotusten hän nyökytteli, mutta mikään ei muuttunut.

Yksi joukkueen voimistelija siirtyi keväällä helpompaan joukkueeseen. Kesällä Heikkilän valmentama joukkue harjoitteli arkisin joka toinen päivä seitsemän ja joka toinen päivä kolme tuntia. Silloin joukkuetta vaihtoi toinen tyttö.

Uuden kauden alkaessa syksyllä 2016 äidin oma, laihtunut tyttö ei ollut varma, jaksaako hän enää harjoitella. Ensimmäisenä treenipäivänä Heikkilä vaati lapsilta yllättäen Cooperin testin juoksemista.

– Tyttäreni soitti minulle kesken harjoitusten itkien ja sanoi, ettei pysty. Ajoin paikalle. Heikkilä heitti hänet heti pois koko joukkueesta. Samana päivänä joukkueesta lopetti kaksi muuta tyttöä, äiti kertoo.

Hänen oma tyttönsä meni muiden lopettaneiden kanssa helpompaan joukkueeseen mutta lopetti pian kokonaan. Tyttö oli 11-vuotias.

– Ihanaa, että se on ohi, hän huokaisi äidilleen.

Myöhemmin selvisi, että hänen laihtumisensa syynä oli keliakia. Vanhemmat olivat helpottuneita, sillä he olivat pelänneet anoreksiaa.

– Kaikki tiesivät, että päästäkseen kisakokoonpanoon tyttöjen piti olla samannäköisiä. Jos oli pyöreämpi tai muuten erilainen, mukaan ei päässyt, vaikka olisi ollut taitava, äiti sanoo.

Niin nämä kaksi äitiä kuin muutkin haastateltavat ovat yksimielisiä siitä, että Heikkilä on erinomainen tekemään tytöistä parempia voimistelijoita. Yhtä mieltä ollaan myös siitä, etteivät kaikki Heikkilän valmennuksessa olevat tai heidän vanhempansa ole kokeneet hänen tyyliään pahana.

Esimerkiksi kahden lopettaneen tytön äidit uskovat, että osa vanhemmista ja tytöistä on niin kunnianhimoisia, että he nauttivat Heikkilän tarjoamasta mahdollisuudesta kehittyä ja menestyä. Siksi he kestävät hänen toimintatapansa.

Nämä kaksi äitiä olisivat antaneet lapsensa jatkaa samassa seurassa eri valmentajien joukkueissa. Sielläkin treenattiin paljon, mutta toiminta oli sekä lapsista että aikuisista kivaa.

Kummankaan tytär ei kuitenkaan ole enää halunnut palata koko lajin pariin. Voimistelumatolle ei enää koskaan palannut myöskään Emmi Kaikumaa, joka oli vuonna 2012 sairastunut anoreksiaan.

Äiti Asta Salminen ei syytä Titta Heikkilää tai muita valmentajia. Anoreksia eli laihuushäiriö on vakava, kuoleman riskiä nostava sairaus, jonka puhkeamiseen vaikuttaa moni asia.

Emmi Kaikumaa esimerkiksi halusi aina olla täydellinen, kärsi huonosta itsetunnosta ja halusi miellyttää muita. Hän kertoi äidilleen jälkikäteen, että hänellä oli ollut syömisen kanssa ongelmia jo ennen kautta 2011–2012, mutta silloin hän vielä pääsi sen yli.

Vaikka äiti ei syytä Heikkilää tai Tampereen Voimistelijoita, hänestä olisi kuitenkin tärkeää tietää, mitä lasten ja nuorten harjoituksissa tapahtuu. Esimerkiksi anoreksian todennäköisyyttä lisää harrastus, jossa vaaditaan laihuutta.

Kesällä 2016 TV:n valmennuspäällikkö Lotta Nuppola laittoi sähköpostia Kaikumaalle ja kysyi, oliko tämä sairastunut voimistellessaan Heikkilän joukkueessa. Seurassa oli alettu selvittää, miten Heikkilä valmensi.

Kun Kaikumaa vastasi myöntävästi, Nuppola kysyi, mitä hän voisi tämän hyväksi tehdä.

– Et mitään, mutta haluaisin, ettei kukaan muu tyttö joutuisi enää kokemaan samaa, Kaikumaa vastasi.

Äiti puhuu nyt Emmi Kaikumaan toiveesta julkisuudessa, sillä tämä itse ei voi sitä enää tehdä. Kaikumaan elämä oli hyvin vaikeaa vuodesta 2012. Hän vietti jaksoja psykiatrisessa hoidossa.

Syyskuussa 2016, kuukausi ennen 22-vuotissyntymäpäiväänsä, Emmi Kaikumaa kuoli lääkemyrkytykseen.

Asta Salminen huolestui tyttärensä voimisteluharrastuksen kovuudesta. Kuva: Kalle Parkkinen

Yksittäinen lause voi kuulostaa pahalta

Titta Heikkilä myöntää, että häntä on pelätty. Suomen Voimisteluliitto palkitsi Heikkilän vuoden valmentajana samaan aikaan, kun seurassa pohdittiin, voiko hän yhä valmentaa lapsia.

Urheilulehti kävi Titta Heikkilän kanssa läpi voimistelijoiden, vanhempien ja muiden haastateltavien väitteitä hänen valmennustavastaan ja eri tapahtumista.

Heikkilä myöntää huutaneensa. Hän tietää, että hänen tyylinsä on saanut jotkut voimistelijat pelkäämään. Hän kertoo kutsuneensa jotakin suoritusta paskaksi.

Heikkilän mukaan lauseet pitäisi kuitenkin nähdä siinä asiayhteydessä, missä ne on sanottu.

– Yksittäinen lause voi kuulostaa hirveän pahalta, jos et ole ollut siinä tilanteessa edeltävää neljää tuntia. On myös ymmärrettävä voimistelun termistö. Jos sanotaan, että joku on löysä, niin sillä viitataan siihen, miten hän voimistelee, että pitää voimistella tiukasti.

Osan väitteistä Heikkilä kiistää. Hän sanoo esimerkiksi, ettei ole koskaan kutsunut ketään lasta läskiksi. Hän myös korostaa sitä, että on oppinut vuosien kuluessa kärsivällisemmäksi ja jaksaa sanoa asioista pidempään rauhallisesti. Heikkilän mukaan hänen nykyisten joukkueidensa kanssa ongelmia ei ole ollut.

Kaikkia, vuosia sitten tapahtuneita asioita Heikkilä ei halua kommentoida. Hän myöntää, että kaudella 2011–2012 ehkä tapahtui ylilyöntejä, joista on otettu opiksi.

Heikkilän mukaan kaikki voimistelijat ovat aina olleet hänelle samanarvoisia ja äärimmäisen rakkaita, eikä hänen tarkoituksenaan ole koskaan ollut loukata ketään.

Vuoden 2016 lasten joukkueen suuresta lopettamisprosentista Heikkilä toteaa, että oli osittain sattumaa, että yhdestä joukkueesta useampi tyttö halusi lopettaa tai vaihtaa lajia.

– Voi olla, että valmennustavallani on ollut joillekin merkitystä, mutta täytyy muistaa, etten koskaan ole ollut yhdessäkään joukkuevoimistelujoukkueessa ainoa valmentaja.

Vaikka Heikkilä on aina ollut osa valmennustiimiä, Urheilulehden tekemissä haastatteluissa ja taustakeskusteluissa sekä myös Tampereen Voimistelijoiden saamissa palautteissa negatiivinen palaute on henkilöitynyt ylivoimaisesti eniten juuri häneen.

Toisin kuin Minettien toinen pitkäaikainen valmentaja Teija Kukkala, Heikkilä on ollut kokopäiväinen ammattilainen. Hänen uransa ammattivalmentajana alkoi TV:ssa huhtikuussa 2011.

– Tiesimme, että hän oli nuori, pystyvä valmentaja, jolla oli hyvin tiukka mutta eteenpäin vievä tapa, toiminnanjohtaja Riitta Taipale kertoo.

TV:ssa ei tiedetty, miten lapset olivat Heikkilän valmennustavan Tampereen Naisvoimistelijoissa kokeneet. Naisvoimistelijoiden johto ei saanut Heikkilän valmentamasta lasten ryhmästä yhtään negatiivista palautetta.

– Kävin katsomassa harjoituksia pari kertaa. Ei siellä silloin kukaan haukkunut tai itkenyt, mutta hyvin vaativaa, venäläistyylistä valmentamista se oli, TNV:n silloinen seuran puheenjohtaja Pirjo Lehtonen kertoo.

Riitta Taipaleen mukaan Minettien edustusjoukkueen kolmen jäsenen sairastuminen anoreksiaan kaudella 2011–2012 oli hirveän ikävää, mutta jokaiseen sairastumiseen vaikuttaa tytön tausta. Samalla Taipale kuitenkin myöntää, ettei seurassa pitkään aikaan tiedetty, mitä tuolla kaudella todella tapahtui.

Itse syömishäiriöitä alettiin heti ehkäistä paremmin niin seura- kuin liittotasolla. Suomen Voimisteluliitto aloitti nykyäänkin jatkuvan yhteistyön Syömishäiriöliiton ja Suomen Olympiakomitean ravitsemusasiantuntijan kanssa.

Huippuvoimistelussa suositellaan terveydenalan asiantuntijoiden yhteistyötä. Esimerkiksi Minettien apuna on ollut jo pitkään muun muassa erillinen psyykkinen valmentaja ja ravitsemusasiantuntija.

Liitto lopetti kauteen 2011–2012 liiton leireillä voimistelijoille tehdyt kehonkoostumusmittaukset, joissa mitattiin muun muassa rasvaprosenttia.

Titta Heikkilän valmennuksessa on ollut syömiseen liittyvistä ongelmista kärsiviä voimistelijoita myös tuon kauden jälkeen, mutta ei ole saatavilla tietoa, onko heitä ollut enemmän kuin muilla. Vaikka syömishäiriöiden ennaltaehkäisyä on kehitetty paljon, niiden määrää ei ole tilastoitu TV:ssa tai liitossa.

Liiton joukkuevoimistelun lajipäällikön Susanna Porolan mukaan voimistelua harrastavat ovat usein määrätietoisia, tavoitteellisia ja kunnianhimoisia. Nämä piirteet voivat altistaa syömishäiriöille.

Tampereen Voimistelijat sai Titta Heikkilän valmennustavasta vain muutaman palautteen vuosina 2013–2014. Vuosina 2015–2016 palautteen määrä kasvoi.

Vanhemmat kritisoivat Heikkilää suunnittelemattomuudesta esimerkiksi kauden kulujen suhteen ja siitä, että valmentaja vaatii liikaa suhteessa valmennettavien ikään.

– Vanhemmat olivat hyvin varovaisia, sillä he pelkäsivät, että valmentaja saa tietää ja oma tyttö saattaa kärsiä, Taipale kertoo.

Kauden 2011–2012 tapahtumista keskusteltiin Heikkilän kanssa tarkemmin vasta, kun yksi voimistelija kertoi anoreksiastaan Ylen haastattelussa loppuvuodesta 2016. Samana vuonna seurassa oli alettu muutenkin selvittää Heikkilän valmennustapaa.

Seura sai selville, että Heikkilän valmennuksessa harrastus lopetettiin muita useammin. Tämän Titta Heikkilä ja Teija Kukkala kiistävät.

Taipaleen mukaan Heikkilän valmennustavan ongelmista keskusteltiin useaan kertaan hänen kanssaan vuonna 2016. Heikkilä itse kiistää, että tällaisia keskusteluja olisi käyty.

Taipaleen mukaan viimeistään vuonna 2016 myös johtokunnassa käytiin kovaa neuvottelua siitä, saako Heikkilä yhä valmentaa lapsia. Heikkilän valmennustavan ongelmista oltiin yhteydessä myös liittoon.

– Ei jokaisen palautteen jälkeen, mutta useasti kuitenkin, Taipale sanoo.

Taipale myöntää, että jälkikäteen ajateltuna tuolloin olisi pitänyt tehdä enemmän.

– Ohjausta ja tukea olisi pitänyt vielä tarkemmin kohdentaa Heikkilälle ja niille voimistelijoille, joilla oli vaikeaa.

Silloin seuralla ei ollut olemassa vakiintuneita toimintatapoja sen varalle, jos valmentaja käyttäytyy epäasiallisesti.

– Samaan aikaan osa vanhemmista ja lapsista oli niin kunnianhimoisia, että he kestivät ja halusivat olla Heikkilän valmennuksessa. Mitalilla on kaksi puolta, Taipale kertoo.

Syksyllä 2016 seurassa aloitettiin strategiatyö, johon kysyttiin myös vanhempien ja yli 15-vuotiaiden voimistelijoiden mielipiteitä. Seura halusi antaa tasaveroiset lähtökohdat kaikille ja määritteli rajat valmentajien toiminnalle. Se halusi, että huippuvalmentajat ymmärtävät vastuunsa esikuvina.

Seura oli saanut jonkin verran palautetta myös muiden valmentajien tavasta valmentaa lapsia, mutta ylivoimaisesti eniten palautetta tuli Heikkilästä.

Taipaleen mukaan Heikkilä olisi nykyisillä käytännöillä saanut työnantajaltaan TV:lta kirjallisen varoituksen. Jos varoitukset eivät auta, ne johtaisivat seurassa nykyään irtisanomiseen.

Heikkilä, Minettien muu valmennustiimi ja voimistelijat siirtyivät Tampereen Sisuun alkuvuodesta 2018. Maailmanmestarijoukkueen riitaisasta seuranvaihdosta uutisoitiin mediassa laajasti.

Sisun toiminnanjohtajan Joni Koivusen mukaan Minettien valmennustiimi lähestyi seuraa ensimmäisen kerran syksyllä 2016. Silloin yhteistyössä ei edetty, sillä tulossa olivat Mineteille tärkeät MM-kotikisat. Asiaan sovittiin palattavan tarvittaessa sen jälkeen.

Keväällä 2017 Minettien valmennustiimi ilmoitti silloiselle seuralleen TV:lle haluavansa perustaa seuraan uuden, alle 10-vuotiaiden lasten rytmisen voimistelun valmennusryhmän.

Seura ei suostunut. Se katsoi, että Heikkilä soveltui paremmin aikuisten valmentamiseen.

Tämän jälkeen syksyllä 2017 Minetit-tiimi ilmoitti Sisulle, että he joko vaihtavat Sisuun tai perustavat oman seuran. Sisu ei halunnut kolmatta toimijaa Ikurin liikuntahalliin, jonka se jakaa TV:n kanssa. Seura käynnisti neuvottelut Minetit-tiimin kanssa.

Sisussa Heikkilä valmentaa kahta aikuisten joukkuetta ja rytmistä voimistelijaa Jouki Tikkasta. Hän auttaa nuorempien joukkueiden valmennuksessa mutta ei vastaa siitä.

Koivusen mukaan seura ei ole saanut Heikkilästä yhtään negatiivista palautetta.

Suomen Voimisteluliitto palkitsi Heikkilän vuoden valmentajana vuonna 2015 ja 2017 eli samaan aikaan, kun TV:ssa saatiin yhä enemmän negatiivista palautetta hänestä ja epäiltiin hänen kykyään ohjata lapsia.

Heikkilä palkittiin, vaikka liitossa tiedettiin hänen saamastaan kritiikistä. Lajipäällikkö Susanna Porolan mukaan palkinto tuli menestyksestä, ja sen sai noina vuosina MM-kultaa voittaneiden Minettien koko valmennustiimi.

Liiton pääsihteeri Maria Laakso ja lajipäällikkö Porola haluavat nostaa Heikkilän tapauksessa esille eri näkökulmia. Molemmat kysyvät, onko juttua varten varmasti haastateltu nykyisiä voimistelijoita.

Molemmat myös korostavat, ettei liitto hyväksy huutamista ja pelottelua, mutta että aina on voimistelijoita ja vanhempia, jotka kritisoivat ja kokevat asiat eri tavalla kuin muut.

Totta kai yksittäisen ihmisen kokemus on aito, mutta mikä se kokonaistilanne siinä on ollut, Porola miettii.

Heikkilän virheiden ruotimisen sijasta liiton edustajat keskittyisivät mieluummin siihen, miten voimakkaasti liitto on kehittänyt 2010-luvulla syömishäiriöiden ehkäisyä ja lasta kunnioittavaa valmennusta. Liiton mukaan seurat ovat sitoutuneet uusiin toimintamalleihin, ja työnohjausta saanut on Heikkilä kehittynyt työssään.

Porolan mukaan lajille on tyypillistä, että valmentajiksi ryhdytään nuorina oman urheilu-uran jälkeen, aivan kuten Heikkiläkin teki. Seura voi palkata valmentajaksi kenet vain.

Liitolla on kattava koulutusohjelma, mutta yleensä se aloitetaan vasta, kun valmentaminen apuvalmentajana on jo alkanut. Tämän takia liiton valmennuskoulutuksissa on isosti esillä se, miten lapsia valmennetaan ja miten heille puhutaan.

Meillä on paljon nuoria valmentajia. Joillekin on voinut tulla ylilyöntejä uran alkuvaiheessa, Porola sanoo.

Emmi Kaikumaan elämä päättyi syyskuussa 2016. Kuva: Kalle Parkkinen

Tytöt ovat hänelle äärimmäisen tärkeitä

Teija Kukkala ja Jouki Tikkanen puolustavat Titta Heikkilää.

Valmentaja Titta Heikkilän läheisimpiä kumppaneita ovat Minettien toinen vastuuvalmentaja Teija Kukkala ja rytmisen voimistelun yksilöurheilija Jouki Tikkanen.

Kukkalan mukaan Heikkilä on vuosien varrella huutanut ja raivonnutkin. Hän on käyttänyt vulgaaria kieltä. Kukkala sanoo kaksikon viljelevän mustaa huumoria, jonka heidät tuntevat voimistelijat ymmärtävät.

Kukkalan mukaan piiloon jää se, miten Heikkilä on impulsiivinen myös positiivisten tunteiden näyttämisessä.

– Ei esimerkiksi nähdä sitä, kuinka hän halaa tyttöjä harjoitusten jälkeen. Tytöt ovat hänelle äärimmäisen tärkeitä.

Kukkalan mukaan Heikkilä ei nöyryytä tai loukkaa urheilijoita. Hän ei ymmärrä väitteitä suuresta lopettamisprosentista. Samat voimistelijat ovat jo vuosia jatkaneet kaksikon viime vuosina pääasiallisesti valmentamissa Minettien seniori- ja juniorijoukkueissa.

– Toki on lapsia, jotka ovat todenneet, ettei kilpaurheiluun tähtäävä polku ole heitä varten.

Sopimattomuus lasten valmentajiksi on Kukkalasta vain muutaman Tampereen Voimistelijoiden toimijan näkemys.

Kukkala myöntää, että kaudella 2011–2012 valmennustiimi olisi voinut toimia joissakin asioissa toisin. Valmentajat olivat kuitenkin tytöistä todella huolissaan ja esimerkiksi keskustelivat heidän kanssaan vakavan alipainon vaaroista. Kukkalan mielestä keskustelussa ei ole aiemminkaan tullut esiin se, miten paljon valmentajat yrittivät voimistelijoita auttaa.

Titta Heikkilä sanoo oppineensa kärsivällisemmäksi. Kuva: Vesa Moilanen / lehtikuva

Jouki Tikkanen, 23, on viettänyt vuosia Titta Heikkilän kanssa hallilla 30 tuntia viikossa. Heikkilä on Tikkaselle paitsi valmentaja, myös kuin toinen äiti ja erittäin hyvä ystävä.

– En ole ikinä kokenut, että hän olisi loukannut minua tai ollut epäinhimillinen. Hän on osaava ammattilainen, jota arvostan suuresti ja joka tekee valtavasti työtä urheilijoidensa eteen.

Sen Tikkanen myöntää, että Heikkilä korottaa tarvittaessa ääntään myös hänelle.

– Ei tosin kovin paljoa, koska teen itse työtä niin kovasti. Jos joku tyttö tai joukkue ei tee, valmentajaa tarvitaan enemmän.

Huippuvoimistelijan mukaan huutaminen kuuluu huippu-urheiluun. Hänelle se ei ole loukkaantumisen, vaan kiitoksen paikka.

– Tämä on välillä niin rankkaa. Ei jaksa, jos valmentaja ei puske.

Tikkasen mielestä moni haluaa huipulle mutta ei ymmärrä, mitä se vaatii.

– On myös niitä, jotka katkeroituvat ja syyttävät muita.

Tikkasen mukaan Heikkilä ei ole lähellekään yhtä kova kuin valmentajat Venäjällä ja Azerbaidzanissa, jossa hän myös harjoittelee paljon.

Teija Kukkala ja Titta Heikkilä ovat valmentaneet vuosia yhdessä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Jouki Tikkanen on ollut pitkään Titta Heikkilän valmennuksessa. Kuva: Mika Ranta / HS