Urheilulehden parhaat

Robert Helenius oli vähällä lähteä muukalaislegioonaan – lue raskaan sarjan jätin koko tarina

Robert Helenius oli vähällä lähteä muukalaislegioonaan – lue raskaan sarjan jätin koko tarina

Julkaistu:

Urheilulehden parhaat
Nyrkkeilijä Robert Helenius puhui kolme vuotta sitten Urheilusanomien haastattelussa avoimesti rahasta, unelmistaan ja riidoistaan isänsä kanssa.
Toimittajan hymy ei ole herkässä, kun kaksimetrinen, joulupukkimaisen parran kasvattanut Robert Helenius saapuu haastatteluun Pajulahden liikuntakeskuksessa Nastolassa. Raskaan sarjan suomalaistähden silmät ovat kuin hitsipillit, joilla hän läpivalaisee toimittajan päästä varpaisiin.

Ilmeensä perusteella Helenius on valmis 19. joulukuuta Hartwall Arenalla käytävään avoimeen EM-titteliotteluun. ISTV:n televisioima ottelu on tälle järkäleelle elintärkeä, mutta silti lähinnä pakkopullaa. Hän haluaa uudeksi Mike Tysoniksi, Vladimir Klitshkoksi tai Tyson Furyksi. Hän haluaa raskaan sarjan maailmanmestariksi.

Vaikka Helenius on viime vuosina kärsinyt vaikeista vammoista, useat asiantuntijat pitävät tavoitetta edelleen realistisena. Jopa kuningassarjan viisinkertainen maailmanmestari Evander Holyfield on aiemmin sanonut uskovansa Heleniuksen MM-mahdollisuuksiin.

Voidaanko pienen Suomen nyrkkeilijä todella nähdä MM-titteliottelussa tulevaisuudessa? Ainakin jykevän olemuksensa perusteella tämä Ahvenanmaalla asuva karhu yrittää tehdä mahdottomasta mahdollisen.

Pian kahvilassa vastaan astelee Heleniuksen isä Karl. Hän kättelee toimittajaa jämäkästi ja päästää irti vasta noin viiden sekunnin kuluttua. Puristus tuntuu yhtä erikoiselta kuin »Kallesta» kerrotut värikkäät tarinat.

Tätä miestä monet Suomen nyrkkeilypiireissä vihaavat – kuka kateuden vuoksi, kuka muista syistä. Suorapuheisuudellaan ja jääräpäisyydellään Karl Helenius on suututtanut monet. Hän on kuulemma enemmän ylpeä kuin harmissaan »kusipään» maineestaan.

Karl Helenius on johdattanut poikaansa nyrkkeilyuralla me vastaan muu maailma -asenteella, kuvia kumartamatta. Tämä on ollut Heleniusten vahvuus ja heikkous.

Kun Karl lyhyen rupattelun jälkeen jatkaa matkaansa, Robert hieman hymähtelee.

»Faija on aikamoinen persoona. Hän on kova höyryämään, usein liiankin kova.»

»Meidän yhteistyömme on ollut jatkuvaa taistelua. Emme todellakaan ole olleet asioista aina samaa mieltä.»

Tunnelma selvästi vapautuu Karlin lähdettyä. Rupattelun jatkuessa Robert Helenius vaikuttaa rennolta, lupsakalta ja rauhalliselta kaverilta, nallekarhulta.

Kuten klassisissa nyrkkeilytarinoissa, Helenius on ponnistamassa kirkkaimmalle huipulle vaatimattomista oloista.

Glamour on todella kaukana Heleniuksen nykyisestäkin elämästä, vaikka hän on jo kertaalleen ollut lähellä MM-ottelua. Pajulahden leiriolosuhteissa ei liene valittamista, mutta pari viime vuotta Helenius on joutunut asumaan puolisonsa ja kolmen lapsensa kanssa eristeettömässä kesämökissä myös talvipakkasilla. Rahapula on aiheuttanut tuskaa.

Kuluvana vuonna Heleniuksen on ollut pakko tehdä töitä ahvenanmaalaisella valimolla sekä lainata rahaa tuttaviltaan, muuten perhe ei olisi selvinnyt. Tiukkuus ei ole ollut uutta lihamestarin pojalle, sillä jo lapsena hän tappeli välillä ruoasta neljän isoveljensä kanssa.

Nyt Heleniukset rakentavat taloa kesämökkinsä kupeeseen, lainarahalla. Perheen pää on nimittäin varma, että hänen uransa huipulla on kunnolla vasta alkamassa.

Alun perin Heleniuksen piti kohdata EM-tittelin puolustaja Erkan Teper, mutta tämän loukkaannuttua vastaan asettuu saksalainen Franz Rill. Teperiä vastaan Helenius olisi ollut haastaja, Rillistä ei pitäisi olla kunnon vastusta.

»Harmittaa, että en päässyt ottelemaan Teperiä vastaan. Olisin voittanut sen matsin, ei mitään epäilystä», Helenius vakuuttaa.

Samaan hengenvetoon hänen ilmeensä vakavoituu.

»Rill saa kovan käsittelyn. Voitan ottelun, muuta vaihtoehtoa ei edes ole.»


Heleniuksen MM-haaveiden kannalta vastustajan vaihtuminen ei ollut hyvä uutinen. Hänen tietään MM-otteluun ei helpota, että Vladimir Klitshko menetti marraskuussa yllättäen neljän liiton mestaruusvyönsä Tyson Furylle. Heleniuksen leirin tiedettiin jo päässeen Klitshkojen sisäpiiriin, hänen potentiaaliseksi haastajakseen. Mikäli titteli säilyy pitkään Furylla, Heleniuksen on todennäköisesti saatava vielä kovia päänahkoja päästäkseen samaan kehään britin kanssa.

Tosin nyrkkeilyliittojen eriskummallisessa maailmassa yllättäviäkin vaihtoehtoja voi tarjoutua. Joulukuun matsin jälkeen Heleniuksen tiimi neuvottelee IBF-liiton kanssa, koska sen mestaruudesta Fury on jo luopunut – tätä kautta mahdollisuus mestaruusotteluun voi järjestyä.

»Maailmanmestaruus on ainoa tavoitteeni», Helenius tiivistää painokkaasti.

Joulukuussa 2011 Helenius kaatoi Euroopan nyrkkeilyliiton EM-titteliottelussa Dereck Chisoran hajaäänin 2–1. Vaikka tuomio meni useiden asiantuntijoiden mielestä väärin, tuolloin Heleniuksen seuraava ottelu olisi voinut olla Klitshkoa vastaan. Olkapäävamma kuitenkin pilasi MM-otteluhaaveet.


»Nyt puhun avoimesti ja rehellisesti. Vaikka ottelu Klitshkoa vastaan olisi ollut unelmieni täyttymys, niin oli pelkästään helpotus, ettei se toteutunut. Vielä silloin en ollut valmis, en missään nimessä», 31-vuotias Helenius yllättäen sanoo.

»Olkapäävamma pelasti minut, aivan samalla tavalla kuin peukalovamma ennen vuoden 2008 olympialaisia. Kummallakin kerralla pelkäsin ottaa seuraavaa askelta. Siksi nämä loukkaantumiset ovat jälkikäteen katsottuna tuntuneet kuin jonkun korkeamman tahon johdatukselta – niiden turvin pääsin pakoon pelkojani, henkisesti piiloon.»

Hetkinen. Milloin olemme kuulleet tällaista puhetta ammattinyrkkeilijältä? Yleensä nyrkkisankareiden puheet ovat rempseää omien kykyjen hehkuttamista.

»En ole puhunut mielelläni julkisuudessa sen paremmin elämästäni kuin urastani. En ole ollut siihenkään valmis», Helenius kertoo.

»Olen löytänyt uusia puolia itsestäni. Nyt olen halukas antamaan itsestäni enemmän ulos. Nyt olen ennen kaikkea valmis voittamaan maailmanmestaruuden.»

On aika läpivalaista Heleniuksen tarina.

Miksi? Äiti, miksi? Näitä sanoja 8-vuotias Robert Helenius toisteli jokusen aikaa vuonna 1992, jolloin hänen perheensä joutui muuttamaan pois Porvoon vanhassa kaupungissa sijainneesta 12 huoneen ja kahden keittiön luksusasunnosta. Perhe ajautui lama-Suomessa taloudellisiin vaikeuksiin ja vaihtoi kotiosoitteensa neljän huoneen ja keittiön kerrostaloasuntoon Porvoon Huhtisissa.

»Alkuun itkin. Olin niin nuori, että en pystynyt ymmärtämään, miksi meidän piti muuttaa pois talosta, jossa kaikki oli ollut niin mahtavasti», Helenius muistelee nyt.

»Uuteen asuntoon tottuminen otti aikansa, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin myös siellä. Sain kasvaa turvallisessa ympäristössä.»

Alle kymmenen vanhana Helenius oli kiinnostunut monipuolisesti urheilusta. Seuratoiminnan hän aloitti ensin jalkapallossa, mutta oli omiensa sanojensa mukaan »niin iso ja kömpelö», että jätti lajin varhain. Hän harrasti käsipalloa, jääpalloa ja yleisurheilua Porvoon Akilleksessa. Urheilu antoi paljon, mutta itkuilta ei silloinkaan vältytty.

»Kaikkein eniten olisin halunnut harrastaa jääkiekkoa, mutta siihen perheellämme ei valitettavasti ollut varaa. Se otti tosi koville. Tuntui pahalta ja vaikeasti ymmärrettävältä, etten voinut pelata lätkää kuten monet kaverini. Nykyään toki ymmärrän asian», Helenius sanoo.

 

Tuntui pahalta, etten voinut pelata lätkää kuten monet kaverini.

»Pihapeleissä lätkä oli aina ykkösjuttumme.»

Helenius syntyi Tukholmassa, jossa hänen isänsä työskenteli lihamestarina aikansa. Vuonna 1986 perhe muutti takaisin Suomeen, ensin Porvoon kautta Loviisaan ja vuonna 1989 takaisin Porvooseen. Siellä isä jatkoi Tukholmassa alkanutta nyrkkeilyharrastustaan.

Lihaa leikatessaan Karl Heleniuksen lapaluut olivat jumiutuneet niin pahasti, että lääkäri oli ehdottanut nyrkkeilyharrastuksen aloittamista. Ruotsissa hän nyrkkeili kuntoillakseen ja myöhemmin maan kärki-iskijöitä sparratakseen. Virallisissa matseissa häntä ei nähty.

Kun perhe palasi Suomeen, Karl Helenius alkoi opettaa poikiaan nyrkkeilemään. 1990-luvulla veljekset sparrasivat usein toinen toisiaan, ja salin ulkopuolella tappelut olivat vielä säännöllisempiä.

»Sparrit loppuivat yleensä siihen, että joltain meistä aukesi nokka ja verta valui solkenaan», Robert kertoo hymyillen.

»Kaikki neljä isoveljeäni haastoivat minua usein. Oli pakko vastata takaisin, koska muuten en olisi oppinut pitämään puoliani. Kinastelimme milloin mistäkin, joskus esimerkiksi ruoasta. Näin jälkikäteen uskon, että niistä kokemuksista on ollut suunnattomasti hyötyä nyrkkeilyurallani. Ne kasvattivat luonnettani.»

Kehään Helenius asteli ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Isänsä perustaman Porvoon Nyrkkeilyseuran kuopus oli ehtinyt harjoitella nyrkkeilyä seuratasolla vain kolmisen viikkoa.

»Matsi meni omasta mielestäni aivan nappiin. Hakkasin kaverin naaman siniseksi, mutta jostain käsittämättömästä syystä minut tuomittiin hävinneeksi. Tulos otti niin paljon päähän, että päätin lopettaa lajin saman tien», Helenius sanoo.

Hän haroo hieman partaansa ja huokaa. Ilme kertoo, että matsin lopputulos hämmästyttää häntä yhä.

»Se meni väärin! Minulla on aavistus, että hävisin matsin isäni maineen takia. Oikeasti!»

Kolmen seuraavan vuoden aikana Helenius keskittyi muiden lajien harrastamiseen. Kunnes tuli ilta, jolloin Porvoon Nyrkkeilyseuran valmentaja Karl Helenius houkutteli poikaansa uudestaan salille. Robert söi perunalastuja olohuoneen sohvalla, ja isä kyseli: »Etkö tosiaan lähtisi kanssani salille? Oletko aivan varma, että haluat vain maata siinä?»

Robert empi aikansa, innostui sitten. Parin tunnin päästä isä kuitenkin pelkäsi paluutreenien jäävän Robertin viimeiseksi salikäynniksi, sillä heti ensimmäisessä sparrissa eräs aikuisnyrkkeilijä oli lyönyt tältä nenän poskelle. Niin kiusallisesti, että nenävamma haittaa yhä Robertin hengittämistä.

»Lääkäri sanoi silloin, että nenä kannattaa operoida kuntoon vasta urani jälkeen», Helenius kertoo.

Vaikka porvoolaisteini näki treeneissä tähtiä, tällä kertaa hän ei luovuttanut. Päinvastoin, hän sisuuntui ja päätti tehdä töitä sen eteen, että pääsisi joskus itse tähdeksi.


Pajulahden liikuntakeskuksen kahvilan vastaanottamista kajahtaa ilmoille Eppu Normaalin esittämä Pimeyden tango. Kappaleen nimi ei voisi osua paremmin seuraavaan puheenaiheeseen: Heleniuksen treenimotivaatio pysyi yllä vain tovin, pian edessä oli hyppy pimeyteen.

»Kun olin yhdeksännellä luokalla, tytöt ja alkoholi alkoivat kiinnostaa. Omalla kohdallani ikävuodet 15–20 olivat harjoituksellisesti pimeyden aikaa. Treenasin ja matsasin, mutta en ollut aivan tosissani», myös jenkkifutista harrastanut Helenius selvittää.

Kiltiksi luonteeksi kuvailtu Helenius sanoo viihtyneensä Porvoon katu- ja yöelämässä viikonloppuiltaisin.

»Niinä aikoina tuli hölmöiltyäkin, sitä on turha kieltää. Välillä piti myös painia, mutta nyrkit pysyivät piilossa. En halunnut menettää nyrkkeilylisenssiäni», hän painottaa.

»Enkä missään nimessä ollut riidanhaastaja. Kiusasin ainoastaan koulukiusaajia, koska en sietänyt heidän raukkamaista käytöstään. Halusin estää kiusaamista.»

Yläasteella Heleniuksen veljeksiä oli vaikea saada kuriin ja nuhteeseen. Robert kertoo avoimesti, kuinka kaikki hänen neljä isoveljeään lensivät pihalle yläasteelta. Vääntö opettajien kanssa oli ollut jatkuvaa.

»En ollut hyvä koulussa, mutta seiskalla ja kasilla yritin tosissani saada kunnon arvosanoja. Yritin niin tosissani kuin pystyin. Into säilyi yhdeksännellä luokalla vielä jouluun asti, kunnes motivaationi kuoli.»

Miksi? Kysymys saa Heleniuksen haromaan taas partaansa.

»Mielestäni kärsin isoveljieni maineesta. Olin jo silloin isokokoinen, mutta silti aivan pikkupoika. Tästä huolimatta sain alati kuulla opettajien kuittailua. En ymmärtänyt, ketä he olivat määräilemään, millä tyylillä elän elämääni», hän hieman kiihtyvällä äänenpainollaan ruotii.

»Aloin lintsata koulusta. En enää välittänyt.»

Tuli päivä, jolloin myös Robert Heleniuksen yläasteurakka oli päättyä ennen aikojaan. Teinipojan pinna petti: hän nosti erään opettajan rinnuksista seinälle vain kaksi viikkoa ennen suvivirttä.

»Se temppu olisi saanut jäädä tekemättä», hän sanoo nyt.

Veljeksistä keskimmäinen ajautui myöhemmin päihderiippuvuuteen ja isoihin ongelmiin. Perheen nuorimmaisen mukaan hän on jo selvinnyt kuiville, pois pimeyden tangon parketilta.

»Kaikkien veljieni elämään kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää. Olemme tukeneet päihdeongelmien kanssa paininutta veljeämme, totta kai, ja se on varmasti auttanut», korostaa »Robbe».

»Isoveljet ovat olleet erittäin tärkeä tuki minulle. He seuraavat edelleen tiiviisti uraani.»

Vaikka katupojan vietti vei teini-iässä, Helenius ei kadottanut liekkiään nyrkkeilyyn. Menestys auttoi. Isokokoiseksi nyrkkeilijäksi Helenius liikkui hyvin jo 2000-luvun alussa. Lisäksi häneltä löytyi pelotonta luonnetta ja koordinaatiota. Ne siivittivät pitkälle.

Vuosina 2003–2005 Helenius voitti amatöörien raskaan sarjan Suomen mestaruuden.

»Monipuolisuus auttoi eteenpäin. Eri lajien harrastamisesta oli jo siinä vaiheessa uraa merkittävästi hyötyä», Helenius linjaa.

»Näytti kuitenkin jo siltä, että nyrkkeily jäisi kokonaan.»

Elettiin alkuvuotta 2006. 22-vuotias Helenius pohti kuumeisesti tulevaisuuttaan. Porvoolainen oli kirjoittamassa nimensä paperiin, joka olisi ohjannut hänet sotilasuralle.

»Jos olisin allekirjoittanut paperin, olisin ollut seuraavat kolme kuukautta armeijan erikoisjoukkojen jatkokoulutuksessa, ja sen jälkeen minulle olisi automaattisesti annettu ensimmäinen tehtävä», Helenius kertoo.

»Viihdyin armeijassa erinomaisesti. Kiinnostuin alasta niin paljon, että aloin haaveilla palkkasoturin urasta.

»En olisi jäänyt Suomen armeijaan kouluttajaksi, vaan olisin lähtenyt taistelijaksi johonkin palkka-armeijaan, esimerkiksi muukalaislegioonaan.»


Loppuvuodesta pidetyt amatöörien EM-kisat painoivat vaakakupissa lopulta enemmän. Helenius halusi katsoa nyrkkeilykortin loppuun asti. Päätöksen tekemistä helpotti, että hän oli juuri alkuvuodesta 2006 tavannut nykyisen avovaimonsa Sandran, ahvenanmaalaisen poliisin.

»Sandran tapaaminen oli yksi elämäni tärkeimmistä käännekohdista. Hän on ollut korvaamattoman tärkeä tuki minulle», Helenius kiittelee.

Ura oli joka tapauksessa vaakalaudalla. Jos Helenius ei olisi menestynyt EM-kisoissa, nyrkkeily olisi ollut siinä. Hän saavutti kisoissa hopeaa.

»Sen mitalin jälkeen heräsin harjoittelemaan aiempaa totisemmin. Tajusin, että minulla olisi saumoja.»

Heleniuksen itseluottamusta pönkitti erityisesti saksalaisesta Sauerland-tallista tullut soitto kisojen jälkeen. Ei aikaakaan, kun Heleniukset tekivät sopimuksen tallin kanssa. Ura oli saanut selkeän suunnan.

Pian alkoivat vaikeudet. Heleniuksen peukalo murtui vuonna 2007 valmistautuessaan amatöörien MM-kisoihin. Suomalainen harjoitteli murtuneella sormellaan vielä viikon, koska sieti kipua hämmästyttävän hyvin.

»Pekingin olympiakisat 2008 olivat olleet yksi unelmistani. Ennen loukkaantumista tunsin itseni vahvaksi, uskoin olympiavoittoon. Jotain kuitenkin puuttui, ja sitten sattui», Helenius muistelee.

Hänen ammattilaisuransa saksalaistallissa alkoi vuotta ennakoitua nopeammin. Heleniuksen vaimo jätti poliisin työt, ja perhe muutti Berliiniin.

»Saksassa elämäni oli kuuden vuoden aikana lähes pelkkää nyrkkeilyä. Suomessa olin harjoitellut jo 7–8 kertaa viikossa, Sauerlandissa mentiin 12 treenin viikkotahdilla. Hyvä niin», Helenius kertaa.

»Sain palkkaa vain 2 500 euroa kuukaudessa. Luksuselämästä ei siis tarvinnut haaveilla siinäkään vaiheessa.»

Vuosina 2008 ja 2009 Helenius voitti kaikki kymmenen vastustajaansa. Ensimmäinen iso hetki koitti tammikuussa 2010, kun vastaan asettui raskaan sarjan entinen maailmanmestari Lamon Brewster. Tuomari keskeytti kamppailun kahdeksannessa erässä, suomalainen juhli.

Voittokulku jatkui loppuvuoden kolmessa matsissa, näin myös vuonna 2011. Ensin suomalaisen oikeaan suoraan nukahti nigerialainen Samuel Peter, sitten entinen maailmanmestari Sjarhei Ljahovitsh. Helenius löi kummankin valot sammuksiin hienolla yhdistelmällä.


Seuraavaksi koitti matsi Dereck Chisoraa vastaan.

Suomalaisen olkapäästä oli katkennut jänne jo ennen ottelua. Sen aikana hänen oikean kätensä nivelsiteet ja nivelkapseli nyrjähtivät, ja myöhemmin kädestä löytyi hiusmurtuma. Vammojen vuoksi Heleniuksen oikeasta suorasta katosi teho, ja Chisora pääsi yllättävän lähelle häntä.

Ottelun jälkeen jopa Sauerland myönsi, että tuomio oli mennyt väärin. Heleniusta tämä luonnollisesti kiusasi, mutta hänellä oli muutakin mietittävää.

»Jos olisin päässyt heti matsin jälkeen leikkaukseen, olkapääni olisi tullut selvästi nopeammin kuntoon. Jostain käsittämättömästä syystä lääkärit eivät heti löytäneet ilmiselvää vammaa», Helenius harmittelee yhä.

Käsi leikattiin tammikuussa 2012. Sairausloman aikana Helenius menetti EM-tittelinsä, mutta palasi tositoimiin jo marraskuussa 2012. Hän voitti bahamalaisen Sherman Williamsin pisteillä ja nousi WBO:n mestarin Vladimir Klitshkon ykköshaastajaksi. Maaliskuussa 2013 tapahtui uusi loukkaantuminen: peukalon jänne murtui, ja edessä oli kuuden viikon sairausloma.

Tänä aikana myös välit Sauerlandin kanssa katkesivat lopullisesti.

Heleniuksen tiimi ja Sauerland ajautuivat riitoihin loppuvuodesta 2013, eikä sopua ole vieläkään löytynyt. Näiden kahden vuoden aikana Helenius on matsannut vain kahdesti. Tänä vuonna käydyissä matseissa vastus on ollut heikko – ja lopputulos käytännössä jo etukäteen selvä.

Otsikot huutavat yhä Heleniuksen ja Sauerlandin riidasta, joka on etenemässä oikeuteen. Heleniuksen tiimi pitää Sauerland-diiliä »orjasopimuksena» ja katsoo sen päättyneen vuoteen 2014. Sauerland puolestaan näkee, että sopimus kattaisi vielä vuoden 2015, koska sopimuksessa oli etukäteen kirjattu optio mahdollisten loukkaantumisten varalta.

Lisäksi Helenius on tallille velkaa sekä etukäteen maksetuista palkkioista että hoitokuluista. Heleniuksen mukaan talli karhuaa 50 000 euroa, mutta sisäpiiritietojen mukaan summa voi olla jopa yli 200 000 euroa.

»Sauerland-sopimuksen olisi voinut toki päättää fiksumminkin», Helenius myöntää.

»Mutta en silti voi käsittää, että talli ajattelee niin raadollisesti vain itseään, omaa bisnestään. On epäinhimillistä väittää, että minun pitäisi yhä matsata heidän laskuunsa. Sauerlandin tyypit tuntuvat olevan paholaisia.»

Helenius huokailee ja pyörittelee päätänsä.

»No, minulle ihan sama, mitä talli ajattelee. Faija varmaan tietää tästä vyyhdistä lisää.»

Hyväntuulinen Helenius on poistunut runsaaksi tunniksi sparritreeniin. Nyt on hyvä hetki puhua hänen isänsä kanssa. Otamme heti kiinni hänen maineestaan.

»Olen suorasukainen mies ja tiedän, että olen suututtanut monia Suomen nyrkkeilypiireissä. Mutta vastaavasti monet ovat suututtaneet minut», Karl Helenius linjaa.

Millä tavoin?

»He ovat toimineet väärin minua ja Robbea kohtaan. Kaikki juontuu siitä, että tulin aikanaan nyrkkeilyperheeseen ummikkona. Silloin taistelu SVUL:n ja TUL:n välillä oli armotonta, ja sama vääntö jatkuu edelleen. Kun olen kertonut rehellisesti mielipiteeni, joku on aina suuttunut. Siitä on seurannut selkäänpuukotusta ja Robben uran tietoista hiekoittamista. Jumalauta, sairasta kaksinaamaista touhua», hän väittää.

Karl Heleniuksen sanotaan näkevän, että kaikkien nyrkkeilypiireissä pitäisi tukea tavalla tai toisella hänen poikansa uraa.

»Kun Robbe oli 16-vuotias, sanoin ääneen, että hänestä tulee vielä maailmanmestari. Kaikki nauroivat, että pappa-Helenius on tullut hulluksi. Kun koittivat EM-kisat 2006, Nyrkkeilyliitto ei uskonut Robben kykyihin, ja jouduimme kustantamaan matkamme itse. Lopulta Robbe oli ainoa, joka toi mitalin kisoista.»

Sauerland-riidassa isällä on ollut keskeinen rooli. Hän antaa odotetusti verbaalitykkinsä palaa.

»Tämä on ollut helvettiä. Tein suuren munauksen, kun en jatkanut Robben managerina ja valmentajana ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen. Luulin, ettei niin iso ammattilaistalli voisi olla roistoja täynnä, mutta olin väärässä.»

Karl Helenius on aiemmin kertonut lähettäneensä riidan aikana tulikivenkatkuisia sähköpostiviestejä korkean tason saksalaisvirkamiehille, jopa liittokansleri Angela Merkelille.

»Ajatella, että Sauerland yritti pakottaa Robben kehään loukkaantuneena joulukuussa 2013. Hänen uransa olisi ollut siinä.»

Seuraavaksi Helenius vaikuttaa herkistyvän. Hän empii hetken, kunnes syvän huokauksensa jälkeen taas puhuu.

»Robben veljet ovat joskus sanoneet, että olen suosinut liikaa Robbea. Siinä on varmasti ollut perää.»


Helenius on työskennellyt yhteensä 12 vuotta lastenkodeissa. Sen rupeaman päätteeksi hän on ottanut sijoituslapsia kotiinsa. Parhaillaan Karl Heleniuksen ja hänen vaimonsa kotona Porvoon Huhtisissa asuu kaksi sijoituslasta.

»Kaikki alkoi siitä, kun tulin uskoon vuonna 1996. Jumala johdatti minut näiden lasten luo.»

Karl Helenius kertoo uskoon tulemisesta seikkaperäisesti.

»Veljelläni oli uskova tyttöystävä. Kerran sitten sanoin tälle, että jos kerta uskot Jumalaan, pyydä Häntä kaatamaan esimerkiksi maljakko», hän aloittaa.

Mitään ei tapahtunut. Heleniuksen kertoman mukaan kului viikkoja, kunnes hän istui äitinsä kanssa kirpputorin kahviossa ja tunsi valtavan voiman yrittävän kaataa häntä takaapäin lattiaan.

»Pyristelin vastaan, mutta en voinut sille hurjalle, varmaan noin 5 000 kilon voimalle mitään. Huuleni olivat olleet valkoiset ja olin huutanut, että iso mies ei itke. Yhtäkkiä huomasin kääntyneeni tuolini kanssa selkä pöytään päin ja itkeväni vuolaasti», Helenius sanoo.

»Ajattelin, että tämä on kusipäisten touhua – nyt on Kallelta viimeinenkin ruuvi irronnut. Mutta kun huomasin heti perään ikään kuin leijuvani ilmassa, minulle tuli aivan mahtava olo. Se olo on jatkunut näihin päiviin asti.»

Helenius huokaa uudestaan.

»Kyllähän minun ja Robben suhde on silti ollut jatkuvaa taistelua. On ollut vaikea erottaa, milloin olen isä ja milloin valmentaja. Jumalan tuki on auttanut elämässäni, mutta tuntuu, että sisälläni oleva paholainen on yrittänyt tulla Robben kautta ulos», isä sanoo ja vaikuttaa liikuttuneelta.

»Pelkään aina, kun Robbe on kehässä. Tiedän, että jo yksi isku voi vammauttaa hänet.»


Treenit ovat ohi, Robert Helenius palaa haastateltavaksi kahvikuppi kädessään. Puhumme ensin hänen suhteestaan isäänsä.

»Vuosi sitten joulukuussa kyllästyin faijan temppuiluun. Annoin hänelle potkut valmentajan hommista.»

Sittemmin häntä on luotsannut ahvenanmaalainen Johan Lindström.

»Meni hermo, kun faija kielloistani huolimatta alkoi järjestellä omin päin pressitilaisuuksia. Olin usein aiemminkin sanonut hänelle, että älä tee sitä ja älä tee tota, mutta harvoin hän oli kuunnellut. Olemme ottaneet usein yhteen. Hän ei todellakaan ole aina oikeassa», Helenius alleviivaa.

»Kalle on joka tapauksessa faijani. Minulle tärkeintä on, että hän pysyy siinä roolissa. Isänä hän on mahtava.»

Keskustelu ajautuu vaivihkaa joulukuun EM-otteluun valmistautumiseen.

»Okei, tätä matsia varten faija on vaihteeksi tehnyt todella paljon hyvää duunia. Hän on saanut paljon aikaiseksi, vaikkei ole enää ollut valmentajani.»

Sponsorisopimuksen ansiosta Helenius on pystynyt viettämään useamman viikon Pajulahdessa, hyvissä treeniolosuhteissa. Vuoden aiemmat kovat koettelemukset ovat kuitenkin yhä mielessä.

»Ei ole paras lähtökohta urheilla, kun pitää murehtia, mistä saa perheelle leivän pöytään. Minun on ollut pakko tehdä töitä valimolla, lainata rahaa ja myydä pari juttua», Helenius sanoo.

»Mutta kiitos vastoinkäymisten, tunnen itseni nyt vahvaksi. Myös henkisesti.»

Ulottuva Helenius kävi hiljattain sparraamassa Vladimir Klitshkoa.

»Ensimmäinen sparri meni hänelle, mutta kaksi seuraavaa olivat jo aivan tasaisia tai kääntyivät jopa hieman itselleni. Se oli vahvistus tunteilleni: nyt olen valmis!»

Perheen taloushuolet ovat ainakin hetkellisesti helpottamassa, sillä Helenius kuittaa Rill-matsista tiettävästi jopa 205 000 euroa, uransa suurimman potin.

Eri asia sitten on, miten paljon hänen pitää tulevaisuudessa pulittaa Sauerlandille – vai pitääkö lainkaan.

»Sauerlandin orjadiili otti päähän, mutta en ole koskaan nyrkkeillyt rahan vuoksi.»

»Minulle riittää, että tulen perheeni kanssa toimeen, en kaipaa glamouria», Helenius korostaa.

»Rakastan perhettäni yli kaiken. Ikävä on suurempi huoli kuin raha. Odotan jo innolla, että pääsen taas leikkimään esimerkiksi piilosta lasteni kanssa.»

Tuskin Heleniuksella kuitenkaan olisi mitään miljoonia vastaan. Nyrkkeilyssä niitä on luvassa maailmanmestareille.

Asiantuntijat näkevät Heleniuksessa on mestaripotentiaalia, mutta mikäli MM-ottelu järjestyy nykytilanteessa, jossa suomalainen ei ole kohdannut neljään vuoteen maailman 50 parhaan joukkoon kuuluvaa raskaan sarjan iskijää, arvostuksen kanssa on vähän niin ja näin.

Jostain MM-unelman tavoitteleminen on joka tapauksessa aloitettava.

Suomalaisiskijälle itselleen ei riittäisi edes IBF-liiton mestaruusvyö, jota ei ole Tyson Furylla.

»Sieluni tyydyttyy vasta, kun saan Klitshkon tai Furyn päänahan. Se toisi sisäisen rauhan», Helenius summaa.

Robert Helenius

  • Syntynyt: 2.1.1984 Tukholmassa.
  • Ammatti: Nyrkkeilijä (raskas sarja).
  • Valmentaja: Johan Lindström.
  • Perhesuhteet: Asuu Ahvenanmaalla avovaimonsa Sandra Helsingin ja kolmen lapsensa (Chillie, Kingston ja Wilde) kanssa.
  • Amatööriura: EM-hopea ja kolme SM-kultaa. A- ja B-nuorten EM-pronssia. Edusti Porvoon Nyrkkeilyseuraa.
  • Ammattilaisura: Sauerland-tallin riveissä 2008–2013. Ammattilaisena yhteensä 21 ottelua ja 21 voittoa. Tärkeimmät voitot Dereck Chisorasta, Samuel Peteristä ja Sjarhei Ljahovitshista 2011 sekä Lamon Brewsterista 2010.
  • Muuta: Isä Karl toimi pitkään valmentajana, nykyään manageri.
Tilaa Urheilulehti tästä:

Urheilulehti + kausioppaat

19,90 €/2 kk * (=9,95 €/kk)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti torstaisin kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat

* Jatkuva tilaus. Ensimmäiset 2 kk 19,90€, sen jälkeen 26,50€/2 kk.

Urheilulehti, kausioppaat ja liveottelut (Ruutu+)

13,95 €/kk

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti torstaisin kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat
  • Urheilulehtien arkistot netissä
  • Näköislehti netissä jo keskiviikkoisin
  • Ruutu+ urheilun liveottelut ja tallenteet
  • Ruutu+:n muu sisältö: viihde, leffat, lastenohjelmat, ym.
Urheilulehdessä tällä viikolla: