Urheilulehden parhaat

Suomalaislegendalta ryövättiin kahdesti MM-rallin voitto – ”Keksivät, että hylätään Aaltonen, niin saadaan rahaa”

Julkaistu:

Urheilulehden parhaat
Alkuperäinen ”Flying Finn” Rauno Aaltonen on moottoriurheilun monilahjakkuus. Ralliurallaan hän joutui kahdesti järjestäjien petkuttamaksi.
Ensimmäinen suomalainen ralliammattilainen Rauno Aaltonen naurahtaa hieman, kun häneltä kysyy mielipidettä nykyisestä rallin MM-sarjasta.

»Nykyistä MM-sarjaa pitäisi kutsua sprinttirallisarjaksi. Koko rallin luonne on muuttunut ihan täysin. Etapit ovat lyhyitä ja ajetaan hyvin rajoitetulla alueella», Aaltonen sanoo.

Ensi tammikuussa 80 vuotta täyttävä Aaltonen ja viime keväänä menehtynyt

Timo Mäkinen olivat ensimmäisiä ralliajajia, joihin brittilehdet liittivät nimityksen The Flying Finn, lentävä suomalainen. Pelkästään Aaltosen seikkailuista Itä-Afrikassa saisi koottua paksun kirjan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aaltosesta tuli Safari-rallin spesialisti. Hän kilpaili Afrikan savanneilla ensimmäisenä suomalaiskuljettajana jo 1962. Aaltonen piti Safari-rallista niin paljon, että hän osallistui yli 5000 kilometrin pituiseen kilpailuun peräti 23 kertaa ja sijoittui kuutena vuonna toiseksi. Virallista voittoa hän ei saanut suosikkirallistaan koskaan.

Vuonna 1981 Aaltonen oli lähes kaksi päivää Safarin voittaja. Kenialaiset nostivat kuitenkin väkisin voittajaksi oman maansa kuljettajan Shekhar Mehtan, joka oli silloin Aaltosen tallikaveri Datsunilla.

»Kilpailun organisaatiossa mukana olleet ihmiset olivat lyöneet vetoa Mehtan voitosta. Ensin he totesivat, että rahat menivät hukkaan, mutta keksivät sitten, että hylätään Aaltonen, niin saadaan rahaa», Aaltonen muistelee.

»He päättivät hylätä osuuden, jolla Mehta oli menettänyt aikaa jäätyään kiinni jokeen. Sitä osuutta ei muka päässyt läpi, mutta ainoa, joka ei päässyt, oli eräs eteläafrikkalainen Citroën-kuski, joka oli kilpailussa viimeisenä ja valtavan paljon kaikkia muita perässä.»

Vuonna 1985 Aaltonen johti Safari-rallia parilla tunnilla, kun kilpailua ei ollut enää kovinkaan paljon jäljellä. Jo lähes varmalta vaikuttanut Safarin voitto valui silloin käsistä Opel Mantan moottorin hajottua.

»Siinä oli sellainen tausta, että Opel lähetti ralliautojensa moottorit aina Cosworthille huolettavaksi Englantiin. Siellä oli ollut viisi moottoria huollettavana, mutta Cosworthilta olivat loppuneet uudet männät. He olivat laittaneet huonompia mäntiä kertomatta siitä Opelille. Yksi huono moottori sattui sitten olemaan minun autossani.»

Aaltonen syntyi Turussa tammikuun alussa 1938. Hän oli vasta kuusivuotias, kun hänen isänsä August Aaltonen antoi pojalle luvan kokeilla autolla ajamista.

August Aaltosella oli Turussa polkupyöräliike, joka laajensi toimintaa autoihin ja moottoripyöriin. Hän perusti kilpavenetiimin ja oli myös vahvasti mukana, kun speedwaytä tuotiin uutena lajina Englannista Suomeen.

Rauno Aaltosesta kehittyi moottoriurheilussa melkoinen monilahjakkuus.

Ei ollut sellaista lajia, missä hän ei olisi menestynyt. Ensimmäiseen moottoriurheilukilpailuunsa hän osallistui veneellä Helsingissä syksyllä 1951.

Aaltonen kuului jo 1950-luvulla Suomen parhaimmistoon moottoriveneilyssä, ratamoottoripyöräilyssä, motocrossissa, speedwayssä, maarata-ajossa ja endurossa. Aaltosta harmittaa vieläkin se, miten hän jäi endurossa ilman Päijänteen ympäriajon voittoa.

»Se on yksi elämäni katkerimmista muistoista», Aaltonen tunnustaa.

»Hyvinkäällä ennen aika-asemaa oli keltainen lappu, jota ei saanut ylittää. Sitten toimitsija tuli sanomaan, että minun täytyy tulla eteenpäin, koska tie on ummessa. Lähdin sitten eteenpäin, ja minulle kirjoitettiin liian aikainen tuloaika. Aika-aseman johtaja vakuutti, että asia korjataan. Maalissa minulle tultiin kuitenkin kertomaan, ettei sitä voidakaan korjata, koska en ollut tehnyt asiasta protestia. Siksi jäin toiseksi.»

Se oli Aaltosen mukaan yksi esimerkki syistä, joiden takia hän lopetti kilpailemisen Suomessa.

»Siinä vaiheessa suomalainen moottoriurheilu oli varsin mätää touhua. Se perustui hyvä veli -periaatteeseen. Kun tunnettiin joku, niin annettiin hänen voittaa, ja tehtiin jotain, jotta se toinen ei voittaisi», Aaltonen tilittää.

»Lopetin ralliautoilun Suomessa 1967, koska täällä ei ryhdytty toimiin salaharjoittelun estämiseksi. Kirjoitin asiasta laajasti lehtiin, olin yhteydessä liittoon ja tein kaikkea muutakin, mutta sitä ei saatu kitkettyä pois.»

Ruotsin 1950-luvun kuuluisin moottoripyöräkilpailu ajettiin Hedemorassa. Voitto 125-kuutioisten luokassa Ducatilla vuonna 1957 oli kova temppu silloin 19-vuotiaalta Aaltoselta. Se oli ensimmäinen suomalaisvoitto ratamoottoripyöräilyn GP-kilpailussa.

»Minun tulkintani on, että kilpailulla oli MM-arvo. Siellä olivat paikalla kaikki maailman parhaat kuskit», Aaltonen sanoo.

Kilpaveneilyssä Aaltonen voitti seitsemän Suomen mestaruutta. Hänestä tuli Suomen mestari myös ratamoottoripyöräilyssä, speedwayssä ja maarata-ajossa, mutta vähitellen hän alkoi ajaa aktiivisesti rallia.

»Jätin moottoripyöräilyn paljolti siksi, koska pidin sitä vaarallisempana kuin rallia. Tein sen tosin hyvin pitkin hampain. Moottoripyöräily on edelleen yksi hienoimpia lajeja. MotoGP-kilpailut ovat paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin vaikkapa formula ykköset.»

Aaltosen ralliuran huippuhetket ajoittuvat 1960-luvulle. Hänestä tuli sen vuosikymmenen menestynein rallikuljettaja. Vuonna 1961 Aaltonen voitti Jyväskylän Suurajot ja ensimmäisen kahdesta rallin Suomen mestaruudestaan.

Ainoaksi jäänyt voitto »Jyskälässä» tuli isolla Mercedes-Benzillä.

»Lähdin kaksi päivää ennen kilpailua kohti Jyväskylää. Ajoin matkan varrella kaksi pikataivalta Tampereen ja Jyväskylän välillä, ja huomasin, että auton pohjapanssari ottaa niin usein kiinni, että se täytyy rakentaa uudestaan», Aaltonen kertoo.

»Minulla oli Turussa painavampi panssari, joka sitten lähetettiin linja-autolla Jyväskylään. Se oli järkevä ratkaisu. Ilman panssarin vaihtoa emme olisi päässeet maaliin asti, koska reitillä oli hyvin paljon hyppyreitä.»

Aaltosesta tuli ensimmäinen suomalainen rallin ammattilaiskuljettaja, kun hän teki sopimuksen Mercedeksen tehdastallin kanssa 1960-luvun alussa. Kauppakorkeakoulusta valmistunut Aaltonen aikoi ajaa ammattilaisena vain vuoden ja lopettaa sen jälkeen, mutta toisin kävi.

Mercedeksen tallipäällikkö Karl Kling kiinnostui Aaltosesta, kun tämä oli tehdaskuljettajia selvästi nopeampi Ruotsissa ajetussa Keskiyön auringon rallissa.

»Oli ihan sattumaa, että päädyin samaan kilpailuun kuin Mercedes-talli. Viikkoa myöhemmin Karl Kling soitti ja kysyi heti, että olisinko kiinnostunut ajamaan tehtaan Mercedeksellä. Vastasin, että olen. Kling sanoi sitten, että hyvä, hanki lentoliput ja tule huomenna Stuttgartiin», Aaltonen muistelee.

Mercedes laittoi Aaltosen samaan autoon tallin saksalaistähden Eugen Böhringerin kanssa. Aaltonen ajoi EM-ralleissa soraerikoiskokeita ja Böhringer suuren osan asvalttipätkistä. Silloin Euroopassa ei vielä ollut rallikuljettajia, jotka olisivat osanneet ajaa todella hyvin sekä soralla että asvaltilla.

»Löimme Böhringerin kanssa kättä päälle, että minun vuoroni on olla vuonna 1962 ykköskuljettaja. Sitten sain kirjeen, jossa sanottiin, etten pääsekään ykköskuskiksi.»

Aaltonen päätti vaihtaa tallia.

»Kun lupausta ei pidetty, päätin soittaa Stuart Turnerille, josta oli juuri tullut BMC:n tallipäällikkö. Sillä tavalla tapahtui siirto Minille.»

Aaltosen uran pahin onnettomuus sattui Monte Carlossa 1962.

»Kaadoin Minin aivan viimeisen erikoiskokeen loppukilometreillä. Auto syttyi palamaan, ja olin jonkin aikaa auton sisällä tajuttomana. Siinä olisi voinut käydä huonosti.»

Vuonna 1965 Aaltonen voitti Euroopan mestaruuden. Se oli silloin arvokkain mestaruus, jonka rallissa pystyi saavuttamaan. Rallin MM-osakilpailuja alettiin ajaa vasta vuonna 1973.

Aaltonen on kilpaillut vaikka kuinka monella automerkillä, mutta erityisesti mies muistetaan saavutuksistaan Minillä.

»Minejä ajattanut BMC oli 1960-luvulla sen hetken paras rallitalli maailmassa. Pidin myös erittäin paljon työskentelystä Opelilla sitten myöhemmin 1980-luvulla.»

Minin menestyksen salaisuus oli auton erinomainen paketointi.

»Mini oli maailman ensimmäinen sarjavalmisteinen auto, jossa oli poikittaismoottori. Se tarkoitti sitä, ettei edessä ollut akselin ylitystä. Jokainen sentti akselin ylitystä hidastaa auton reagointia ohjauspyörän liikkeisiin», Aaltonen selittää.

»Auton keveyskin auttoi ja myös se, että Minissä on pyörät ihan kulmissa. Vaikka Mini on pieni, siinä on pitkä akseliväli, joka tekee autosta erittäin vakaan.»

Monet pitävät Aaltosen merkittävimpänä yksittäisenä voittona Monte Carlo -rallin ykkössijaa 1967. Hän itse on eri mieltä.

»Omassa arvoasteikossani tärkein voitto on ykkössija vuoden 1964 Spa–Sofia–Liege-rallissa Austin Healeyllä. Se ei ollut Suomessa kovin tunnettu kilpailu. Suomessa muistetaan parhaiten se Monte Carlon voitto.»

Vuotta ennen Monten voittoaan Aaltonen joutui osalliseksi yhteen rallihistorian tunnetuimmista skandaaleista. Hän muistaa edelleen hyvin tarkasti, mitä tapahtui ennen ja jälkeen vuoden 1966 Monte Carlo -rallin, joka päättyi neljän kärkikuskin hylkäämiseen.

Alun perin Mini-kuljettajat Mäkinen, Aaltonen ja Paddy Hopkirk ottivat kolmoisvoiton, ja neljänneksi sijoittui Lotus Cortinalla Roger Clark. Hylkäysten ansiosta voittajaksi saatiin ranskalaisauto Citroën, jota ajoi Pauli Toivonen.

»Vuoden 1965 joulukuussa, kun olin harjoittelemassa, erään hotellin ravintolapäällikkö tuli sanomaan, että on tapahtunut hirveitä. Hän kertoi, että Monte Carlo -rallin johtoryhmä oli ollut sunnuntailounaalla, ja he olivat muutamien konjakkilasillisten jälkeen päättäneet, että ranskalainen auto voittaa rallin. He olivat sanoneet, että ihan sama, montako muuta autoa on edellä, ne kaikki hylätään», Aaltonen muistelee.

Aaltonen soitti Englantiin. Hän pyysi tallia varmistamaan, että Minit ovat kilpailussa varmasti sääntöjen mukaiset.

Kilpailun maaliintulon jälkeisenä aamuna kärkinelikko Mäkinen, Aaltonen, Hopkirk ja Clark pyydettiin kilpailutoimistoon.

»Istuimme siellä ja ihmettelimme, että mitä nyt tapahtuu. Paikalle tuli mies mustassa silkkipuvussa hiukset föönattuina ja ilmoitti, että meidät kaikki on hylätty. Hopkirk kysyi, että miksi. Mies alkoi nauraa ja sanoi, että tiedätte kyllä syyn: teillä ei ole autoissanne keltaisia valoja.»

Aaltonen pyysi puheenvuoron.

»Sanoin, että Geneven sopimuksen mukaan autoissa saa olla sellaiset valaistuslaitteet, jotka ovat rekisteröintimaan viranomaisten hyväksymiä. Se kaveri meni ihan punaiseksi ja lähti pois huoneesta.»

»Vartin päästä sama herra tuli uudestaan hyvin itsevarman oloisena ja sanoi, että teidät on diskattu, koska autoissanne raideväli on liian suuri. Hopkirk ihmetteli, ettei sellainen ole mahdollista ja pyysi, että mittaukset tehtäisiin uudelleen. Kaveri alkoi taas nauraa ja sanoi, että kuulkaa herra Hopkirk, se on turhaa, koska olette kuitenkin jo vaihtaneet ne osat.»

Tilanne muuttui jälleen, kun Aaltonen sanoi, ettei hän ole vielä hakenut autoaan parc ferme -alueelta, joten siihen ei ole voitu tehdä mitään muutoksia.

»Se kaveri meni taas punaiseksi, ei vastannut mitään ja häipyi jälleen huoneesta. En ollut hakenut autoa, koska tiesin, mitä rallin johtoryhmä oli joulukuussa puhunut diskauksista.»

»Sitten mies tuli vielä uudelleen ja ilmoitti, että autojenne valojärjestelmää ei voida hyväksyä. Meillä kaikilla oli englantilainen auto, ja kaikissa oli Englannin lainmukaiset valojärjestelmät, mutta he vaan päättivät, että meidät hylätään.»

Kukaan ei ole koskaan tullut pyytämään Aaltoselta anteeksi sitä, miten härskisti Monte Carlo -rallin järjestäjät silloin toimivat.

»Kun osallistuin tänä vuonna Monte Carlon historic-ralliin, järjestäjät olivat ylitsevuotavan ystävällisiä minua kohtaan. He eivät tietenkään olleet samoja ihmisiä kuin silloin yli 50 vuotta sitten, mutta ehkä heillä kuitenkin oli joitain vanhoja katumuksen tunteita.»

Edustustehtävät Minin tunnettuna lähettiläänä vievät virkeää veteraanikuljettajaa edelleen eri puolille maailmaa. Lokakuussa Aaltonen palasi Meksikosta, jossa hän osallistui Minillä noin 3000 kilometrin pituiseen La Carrera Panamericana -kilpailuun.

»Se oli yksi hienoimmista kilpailuista, joihin olen osallistunut. Minusta tuli aivan täysin Meksiko-fani. Jos hieman kärjistän, niin aiemmin olen pitänyt meksikolaisia hiukan sellaisina sombrerohattuisina karjavarkaina. Tapaamani meksikolaiset olivat todella ystävällisiä ja avuliaita.»

Saksassa pitkään asunut Aaltonen olisi todennäköisesti menestynyt erittäin hyvin myös rata-autoilussa, jos olisi keskittynyt enemmän siihen. Toki hän ajoi myös ratakilpailuja. Hän kävi Australiassa voittamassa Bathurstin 500 mailin ajon vuonna 1966 ensimmäisenä eurooppalaisena. Nürburgringin ja Span 24 tunnin kilpailuista tuli toinen sija.

»Todennäköisesti lahjakkuuteni olisi viitannut enemmän rata-ajon puolelle», Aaltonen arvioi.

Hän on kuitenkin ollut sitä mieltä, että ratakilpailut muistuttavat sirkusta.

»Sirkuksessahan kaikkein tärkeintä on pukeutuminen ja ulkoinen näyttävyys. Rallit tarjosivat ystävällisen ja miellyttävän ympäristön. Siksi olen halunnut ajaa ralleja, vaikka minulla olisi ollut mahdollisuus edetä Englannin kautta myös formuloihin.»

»Rallissa on ollut sellaista yhteisöllisyyttä, jota olen arvostanut. Vastustajia rallissa ovat olleet sää ja kello.»

Aaltosta on aina pidetty analyyttisenä ja älykkäänä kuljettajana. Saksassa hän sai lempinimen »ralliprofessori».

Aaltonen perusti oman ajokoulun jo 1970-luvun alussa. Hän alkoi kehittää myös BMW:n ajokoulutusjärjestelmää ja on saanut Saksassa tunnustuspalkinnon liikenneturvallisuuden edistämisestä.

Aaltoselta on myös ilmestynyt ajotekniikasta kertova saksankielinen kirja Revolution am Steuer (Vallankumous ratin takana), jota oli muutamia vuosia sitten myyty yli 120000 kappaletta.

»Olen joskus arvioinut, että olen kouluttanut noin 20000 ihmistä ajamaan

autoa paremmin. Olen lähtenyt siitä, että autolla ajaminen ei ole pelkästään määräysten noudattamista vaan myös emotionaalista toimintaa. Tunteiden hallitseminen auton ratissa ei ole helppoa», Aaltonen korostaa.

»Suomalaiseen järjestelmään kaikilla lainsäädäntöalueilla kuuluvat pakko, määräys ja rangaistus. Ei ihmisiä pakolla saada tekemään asioita oikein.»

Aaltosen menestymistä elämäntaipaleellaan on auttanut erinomainen kielitaito. Pelkällä Turun murteella ei olisi päässyt moottoriurheilussa kovin pitkälle. Latina oli koulussa yksi hänen lempiaineistaan, ja siitä on ollut myöhemmin apua. Aaltonen puhuu sujuvasti englantia ja saksaa, ja osaa myös monia muita eurooppalaisia kieliä.

Aaltonen on iloinen siitä, että uusia nuoria suomalaiskuljettajia on päässyt viime aikoina hyvin sisään rallin MM-sarjaan. Tilanne näyttää paljon paremmalta kuin muutamia vuosia sitten.

»Ei pidä kuitenkaan vielä sortua euforiaan», Aaltonen huomauttaa.

»Sitten kun joku suomalaislahjakkuuksista pääsee jonkin WRC-tallin ykköskuljettajaksi, saa sitä kautta vähän paremman auton ja vähän paremman huollon, niin myös menestymisen mahdollisuudet paranevat. Tallin kaikkia autojahan ei voida huoltaa samalla tavalla, koska aika ei siihen riitä kisan aikana.»

Entä mitä yhteistä on Aaltosella ja tämän kauden F1-mestarilla Lewis Hamiltonilla? Molemmat ovat syntyneet 7. tammikuuta.

»Seuraan formula ykkösiä aika vähän. Siinä lajissa normaali katsoja ei saa yleensä tietää koko totuutta eikä sitä tiedä median », Aaltonen sanoo.
Tilaa Urheilulehti tästä:

Urheilulehti + kausioppaat

19,90 €/2 kk * (=9,95 €/kk)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti torstaisin kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat

* Jatkuva tilaus. Ensimmäiset 2 kk 19,90€, sen jälkeen 26,50€/2 kk.

Urheilulehti, kausioppaat, pelivihjeet ja liveottelut (Ruutu+)

13,95 €/kk

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti torstaisin kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat
  • Päivittäiset pelivihjeet netissä
  • Urheilulehtien arkistot netissä
  • Näköislehti netissä jo keskiviikkoisin
  • Ruutu+ urheilun liveottelut ja tallenteet
  • Ruutu+:n muu sisältö: viihde, leffat, lastenohjelmat, ym.
Urheilulehdessä tällä viikolla: