Urheilulehden parhaat

Mitä ihmettä Sebastian Ahon päässä oikein liikkuu? Yritimme kurkistaa pelineron mieleen ja tämä meille paljastui

Mitä ihmettä Sebastian Ahon päässä oikein liikkuu? Yritimme kurkistaa pelineron mieleen ja tämä meille paljastui

Julkaistu:

Urheilulehden parhaat
Sebastian Ahon avasi ajatteluaan kaksi vuotta sitten Urheilusanomien haastattelussa. Lue juttu Leijonien huippupelaajasta uudestaan nyt.
Katkosta pääsi syöttämään, ja huonon syötön antanut joutui vuorostaan keskelle.

Lapsena Sebastian Aholla oli tapana pelata kolme vuotta vanhemman isoveljensä ja isänsä kanssa pihalla keskiapinaa eli peliä, jossa kaksi yrittää syötellä keskellä olevan ohi.

Kärpissä vuosituhannen vaihteessa pelanneet jääkiekkoilijat tapasivat aina piruilla Harri Aholle siitä, miten kovin käsin hän pelasi poikiaan vastaan. Sebastianin, kolmikon pienimmän mutta kenties voitontahtoisimman, peli pakotti aina keksimään muita kuin voimakeinoja loistaa.

Sebastian Aho muistaa oppineensa jo hyvin varhain lukemaan, miten isä tai veli yrittivät palloa pelata: lavan asennosta näki, onko tulossa korkea roikkopallo ja kehonkielestä muuten, oltiinko palloa sinkoamassa kovaa maata pitkin ja niin edelleen. Hän kehittyi siinä todella hyväksi.

»Isoveljellä meni aina hermo, kun sain syötön katki», hymähtää Aho.

Näistä peleistä alkoi Sebastian Ahon kehitys pelikäsitykseltään ainutlaatuiseksi hyökkääjäksi, jota voi jo 18-vuotiaana pitää koko SM-liigan kiinnostavimpana pelaajana ja kansainvälisen tason tähtenä. Vuodenvaihteessa Aho johti Pikkuleijonat maailmanmestaruuteen tavalla, jota asiantuntijat pitivät sensaatiomaisena. Kun Kärpät aloittaa ensi viikolla pudotuspeleissä mestaruuden puolustamisen, on Aho joukkueen tärkeimpiä pelaajia.

Se oli vain yksi ohikiitävä välähdys, voittomaali läpiajosta, mutta on sittemmin asettunut aivan uuteen valoon, kun sama pelaaja on tehnyt vastaavia pelin muuttavia oivalluksia uudestaan, uudestaan ja uudestaan sekä nuorten MM-kisoissa että kotimaan SM-liigassa.

Viime keväänä Kärppien ja Tapparan välisen seitsemännen loppuottelun toista jatkoaikaa oli pelattu vajaa minuutti. Aho, silloin 17-vuotias tulokaspelaaja, odotti vaihtoaitiossa vuoroaan, mutta näki jo mahdollisuuden aukeavan kaukalossa.

Mika Pyörälä liimasi Tapparan pelaajan laitaan ja kiipesi vaihtoon. Aho hyppäsi kentälle, kun kiekko oli Kärppien puolustajalla Markus Nutivaaralla maalin takana. Ivan Huml seisoi vapaana miehenä Kärppien puolustusalueen kulmassa. Aho oli täpötäydessä Raksilan hallissa käytännössä ainoa ihminen, joka näki tilanteen etukäteen.

Aho syöksyi läpiajoon tarjoten lapaansa pelattavaksi. Huml tajusi tilanteen toisena ja syötti Ahon yksin läpi.

»Kun Spede hyppäsi vaihtoaitioon, ymmärsin, että siinä on mahdollisuus päästä läpiajoon. Tiesin, että Ivan näkee minut. Tapparalla ei ollut pelaajia pelin alla, joten otin hallitun riskin ja uskoin, etten pelaa itseäni ulos», Aho muistelee nyt.

»Se oli yksi niistä harvoista kerroista, kun tiesin tasan, mitä harhautusta yritän. Olin käyttänyt sitä samaa kikkaa nuorempana aika paljon.»

Ratkaisun näkivät kaikki. Aho lirutti kiekon Juha Metsolan haaroista sisään, mutta maalia edeltänyt pelinluku tekee hänestä tavallisesta poikkeavan pelaajan.


Aholla on kyky nähdä peli etukäteen. Kärppien historiaan jäänyt maali olisi voinut jäädä yksittäiseksi suonenvedoksi ja kapakkatarinoiden inspiraation lähteeksi, ellei Aho olisi jatkanut säännöllisesti vastaavia temppuja.

Niitä voidaan jääkiekossa sanoa kaniineiksi hatusta, tyhjästä nyhjäisyiksi, nyrjähdyksiksi, jopa bulgarialaisiksi – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun sama nuori pelaaja saa jopa omat valmentajat ja pelikaverit toistuvasti haukkomaan henkeään – näittekste ton? – voidaan puhua aivan erityislaatuisesta osaamisesta.

»Hän ymmärtää peliä paremmin kuin valmentajat», sanoi nuorten maajoukkueen MM-kultaan valmentanut Jukka Jalonen turnauksen jälkeen Urheilusanomissa.

»Moni pelaaja ymmärtää peliä paremmin kuin valmentajat. Valmentajat voivat aina miettiä juttuja katsomalla jälkeenpäin videoita, mutta pelaajat joutuvat tekemään ratkaisun salamannopeasti», Jalonen sanoo nyt.

Kansa kohisi enemmän Ahon ketjukavereista Jesse Puljujärvestä ja Patrik Laineesta, jotka tekivät kasan näyttäviä maaleja, mutta Aho oli turnauksen ylivoimaisesti tärkein yksittäinen pelaaja.

Hänen arvonsa ja osaamisensa moni ymmärtää vasta seuraamalla häntä tarkasti vaihdosta vaihtoon.

»Hän ei tee itsestään numeroa ennen peliä, pelin aikana tai sen jälkeen», Jalonen sanoo.

»On vaikea nostaa yhtä kohokohtaa hänestä esiin, sillä Ahon koko peli on high light. Se on oikeastaan pelkästään korkealaatuisten suoritusten jatkumo sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan pelikäsityksen osalta. Jos hänelle tulee virhe, se johtuu teknisestä suorituksesta, ei ajatuksen puutteesta.»

Pelisilmä on abstrakti ominaisuus, jolle Matti Hagman, Esa Keskinen ja Raimo Helminen ovat Suomessa antaneet kasvonsa. Monen asiantuntijan mielestä Aho poikkeaa heistäkin. Nykyajan huippupelaajalta vaaditaan kykyä pelata paljon aikaisempaa monipuolisemmin, lähes pelipaikattomasti.

Parhaat yksilöt kykenevät tekemään ratkaisuja pelin ehdolla, eikä heidän tarvitse aina turvautua valmennuksen rakentamaan selkänojaan eli pelitapaan saati selkäytimeen tarttuneeseen patenttiratkaisuun.

Aholla ei ole patenttiratkaisua, tuttua ja turvallista harhautusta, johon nojautua paniikkitilanteissa, vaan hänen ratkaisunsa pohjautuvat pelin sillä hetkellä esittämiin vaatimuksiin.


Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoo, miten hän kiinnitti nuoreen Ahoon huomiota, kun tämä nousi jo 16-vuotiaana kivikovaan liigajoukkueeseen pelaamaan ensimmäiset pelinsä.

»Monet pelaajat kuittaavat vain sanomalla joojoo ja unohtavat puhutun saman tien, mutta Aho on henkisesti läsnä. Hän on siinäkin mielessä ihanteellinen valmennettava, että hän haluaa kuunnella ja ottaa vastaan», Marjamäki sanoo.

»Se kertoo myös yleisestä fiksuudesta.»

Heiveröisen näköinen nuorukainen pelasi kolme ottelua alemmissa ketjuissa alle kymmenen minuutin peliajalla, mutta ne jäivät Marjamäen mieleen ikuisesti.

»Olin aika ihmeissäni, kun kaveri ei kertaakaan niissä kolmessa pelissä – joukossa myös vieraspeli HIFK:ta vastaan – laittanut itseään niin sanotusti kuseen kaukalossa. Jos hänelle sanoi vinkin vaihtoaitiossa, niin hän toteutti asian seuraavassa vaihdossa. Se oli aika uskomatonta.»

 

Toinen asia on tietenkin pelinlukutaito. Senhän näkee kilometrin päähän, osaako joku syöttää vai ei.

Aho syntyi jääkiekkoperheeseen, koska isä Harri, Kärppien nykyinen urheilutoimenjohtaja, kuului seuran avainpelaajiin 1998–2002.

»Olen ollut pienestä pojasta saakka todella kiinnostunut pelistä. Äiti on kertonut, että kun muut lapset leikkivät ottelun aikana, en saanut itse edes makkaraa syötyä, koska seurasin peliä niin intensiivisesti», Aho kertoo.

»Isä oli tietenkin paras pelaaja aina, vaikka olisi ollut miinus viisi. Lisäksi ihailin Brett Lieversiä. Vaikka en viisivuotiaana paljon ymmärtänytkään, hän oli paljon kiekossa ja sai yleisön kohahtelemaan. Se jäi jotenkin mieleen. Seurasin myös Jari Viuhkolaa ja Lasse Kukkosta silloin.»

Kiekkoa pelattiin koko ajan myös kotona ja pihamaalla. Lapsena Aho selosti pelejä itsekseen. Hän selosti silloin Kärppien peliä, eläytyi otteluihin, joita oli ollut katsomassa.

»En voinut lähteä änäriin pelaamaan, kun en tiennyt yhtään nimeä», hän yllättää vitsillä.

Kevennyksen jälkeen Ahon suupieleen nousee lievä hymynkare, mutta muutoin hän pitää viileää pokeria. Aho istuu hieman vaivautuneen oloisena antamassa haastattelua, koska hänen pitäisi puhua omasta erikoisosaamisestaan. Se on Aholle aavistuksen epämiellyttävää, mutta nuoren ammattilaisen tavoin hän yrittää parhaansa.

Pelistä ja pelaamisesta hän puhuu mielellään. Sanat tulevat harkitusti, hiljaisella äänellä mutta vakaasti.


On helppo ymmärtää, mihin Marjamäki viittaa puhuessaan läsnäolosta. Aholla on luontainen kyky mennä jääkiekossa pelin sisälle, elää pelissä tilanteen edellyttämällä tavalla. Samaa tilanteen hallintaa hänellä on myös normaalissa keskusteluyhteydessä, vaikka pöydän toisella puolella istuu viittäkymppiä lähestyvä skribentti.

»En osaa sanoa, milloin olen alkanut hoksaamaan peliä. Mutta olen lapsesta saakka yrittänyt analysoida oman kentällisen pelaajien vahvuuksia ja miten niitä voisi hyödyntää omassa pelissä.»

Aho ei myönnä koskaan joutuneensa pelaamaan niin huonojen kaverien kanssa, ettei heille kannata syöttää, koska kiekkoa ei saa takaisin. Puheesta kuitenkin paljastuu, että hän on hyvin varhain katsellut pelaajia ja vastustajia eri tavalla kuin useimmat.

»Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut pelata hyvissä joukkueissa ja ketjuissa oikeastaan ihan aina. Kenttäkavereista ei ole jäänyt koskaan kiinni.»

Samaan hengenvetoon hän myöntää jo pikkujuniorina nähneensä, kenestä tulee pelaaja myös isona. Aho sanoo, että arviot ovat käyneet myös toteen – hänen juniorikavereistaan pelaavat edelleen joko Kärppien A-nuorissa tai miesten tasolla juuri ne pelaajat, joiden hän lapsena arveli sinne asti yltävän.

»Kyllä ne eväät näkee. Kun sen lähtee purkamaan pikkuisiin paloihin, niin luistelutekniikka on ensimmäinen. Joku voi olla nuorena hirveän nopea luistelemaan, mutta vain koska on vahvempi kuin muut. Kuitenkin luistelutaito voi olla jollain parempi, vaikka luistelussa ei vielä ole voimaa – tekniikasta näkee, miten hyväksi luistelijaksi voi tulla.»


Aho on nuorena aikuisena itse erinomaisen salakavala luistelija. Hän ei näytä voimakkaalta tai nopealta, mutta on molempia, koska täydellinen peliasento ja sujuva teränkäyttö tekevät hänen liikkumisestaan niin vaivattoman näköistä. Kuten kaikesta pelaamisesta.

Marjamäki puhuu modernista pelaajatyypistä, joka ei pullistele muskeleita, mutta on jäntevä ja elastinen, solakka ja kapealanteinen. Pieniä peliä edistäviä ratkaisuja pitää tehdä jatkuvasti, jotta voi olla joka vaihdossa käytännössä kentän paras pelaaja niin, ettei kukaan varsinaisesti kiinnitä huomiota. Tämä on mahdollista vain, jos pelin ymmärrys on korkealla tasolla ja tekniset taidot mahdollistavat oivallusten tekemiseen.

Ahon peliasento on toden totta upea. Hän on aina rintamasuunta pelille, notkean terävässä istuma-asennossa pää ylhäällä, valmiina liikkumaan ja kääntymään tarvittavaan suuntaan. Hän pystyy luistelemaan lähes maksimivauhtiaan maila kahdessa kädessä ja lapa joko jäässä tai ainakin lähellä jäätä, valmiina pelaamaan ja katkomaan.

Kädet, totta kai, ovat irti kropasta, jolloin hänen toimintasäteensä on käytännössä 180 astetta eikä pelkästään kapea kaistale suoraan rintamasuunnassa.

»Toinen asia on tietenkin pelinlukutaito. Senhän näkee kilometrin päähän, osaako joku syöttää vai ei», Aho sanoo.

Tässä vaiheessa varautuneisuus on kadonnut, kun puhe on siirtynyt yleisemmälle tasolle kuin vain Ahoon itseensä. Hän alkaa jopa hieman elehtiä selittäessään maallikolle sitä, miten todella nerokas syöttäminen erottuu ainoastaan näyttävästä syöttämisestä.

Käy selväksi, että oivallus ja ymmärrys sekä niiden tuottama lisäarvo pelille merkitsevät Aholle paljon enemmän kuin silmiä hivelevä kauneus tai näyttävyys.

»Se, että pystyy pienenä poikana heittämään lätyn takatolpalle, ei välttämättä vielä kerro paljon. Jos pystyy jo juniorina tekemään pieniä, huomaamattomia peliä edistäviä syöttöjä, pystyy todennäköisesti tekemään niitä myöhemminkin. Ne hienot viimeiset syötöt tulevat sitten siihen päälle», Aho sanoo.

»Jos joku on nuorena niin vahva, että pystyy luistelemaan kentän läpi ja syöttämään viimeisen syötön tyhjiin, se ei välttämättä ole pelisilmän hyvyyttä vaan jotain muuta hyvyyttä.»

 

Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut pelata hyvissä joukkueissa ja ketjuissa oikeastaan ihan aina.

Aho nostaa lapsuuden pelisilmän tulkinnassaan esiin asioita, joista on tullut hänen pelaamisensa tavaramerkkejä aikuisten sarjassa. Jukka Jalonen ja Lauri Marjamäki eivät oikein osaa poimia Ahon pelisilmästä anekdootteja lehtijuttua varten, koska, kuten kumpikin korostaa, Ahon pelaaminen on kokonaisuus, joka koostuu toistuvasti tehdyistä oikeista ratkaisuista.

Yksi asia nousee visuaalisenakin elementtinä esiin: katkot. Aho, jota voi monella tavalla verrata Pavel Datsjukiin, on SM-liigan vaarallisin kiekon riistäjä ja vastustajan avausten katkoja. Hän ei riistä taklaamalla tai nälkäisellä ajokoiraluistelulla, vaan mailan ajoituksella, joka perustuu puhtaasti vastustajan viisikon ja kohteena olevan pelaajan toiminnan ennakoimiseen. Se on pelisilmätoimintaa.

»Ei ole sattumaa, että juuri hän on eniten liigassa läpiajoihin karkaava pelaaja, myös alivoimalla», Jalonen muistuttaa.

»Eikä hän syöksy sinne vastuuttomasti, vaan koska pystyy lukemaan sen, mitä pelissä seuraavaksi tapahtuu.»

Aho myöntää, että hän on saanut jonkun riiston liigassa tehtyä ja on saattanut joskus jonkun avauksen katkaistakin.

»Se vaatii tietenkin käden ja silmän koordinaatiota, mutta joo, kyllä siinä pitää myös yrittää peliä lukea. Pelissä kiekko liikkuu niin nopeasti, että jos vain reagoi, on todennäköisesti myöhässä», Aho sanoo.


Klassinen esimerkki on hänen maalinsa JYPiä vastaan 26. tammikuuta. JYPin puolustaja Valtteri Kemiläinen yritti avata omalta siniviivalta vasempaan laitaan laitahyökkääjälle, mutta oman siniviivan alla kaistaansa varjellut Aho pääsi täydelliseen katkoon. Samaan aikaan, kun Aho nappasi kiekon, hän näki miten JYPin puolustaja Mikko Luoma sotkeutui hetkellisesti Kärppien hyökkääjän kanssa ja menetti mailansa. Aho ampaisi vauhtiin, kiersi mailattoman Luoman naurettavan helposti ja nosti kiekon ylänurkkaan.

Pelinlukuun perustunut katko, oivallus, voimakas luistelu ja näyttävä viimeistely. Nero puhui teoillaan vajaat kymmenen sekuntia, ja peli oli kolmannen maalin jälkeen käytännössä ohi.

Pitkien syöttöjen katkomisen lisäksi Aho riistää kiekkoja, mutta ei kuten Datsjuk, joka usein yllättää vastustajan takaapäin nostamalla mailan ja nappaamalla kiekon. Yksi Ahon bravuureista on paineistaa kiekollista vastustajaa läheltä niin, että melkein yhdeksän kertaa kymmenestä hän pääsee katkaisemaan syötöksi tai siirtokiekoksi tarkoitetun yrityksen.

 

En suoraan sanottuna osaa sanoa, mistä vastustajan ratkaisun voi päätellä. Tulee vain sellainen tunne.

Kannattaa seurata Ahoa, kun hän lähtee jahtaamaan puolustajaa, joka pakenee väljemmille vesille selkä Ahoon päin. Aho vilauttaa mailansa lapaa toiselta puolelta, pakottaa vastustajan tekemään esimerkiksi purun laidan kautta, mutta silloin Ahon lapa on jo siellä.

Aho ei myönnä opiskelleensa kaikkien liigapelaajien tavanomaisia toimintamalleja, mutta hän pystyy hämmästyttävän hyvin lukemaan etukäteen vastustajan ratkaisut.

»Pelissä on miljoona erilaista tilannetta, mutta aina pitää katsoa, missä muu viisikko on ja yrittää siitä lukea tilanne. On myös joukkueita, joilla on suhteellisen samanlainen sapluuna, jonka mukaan ne pelaavat. Tuleeko esimerkiksi usein pakki–pakki vai pelaavatko ne kovasti rännin kautta. Jokainen tilanne on aina erilainen, se vaan pitää yrittää lukea», Aho muistuttaa.

»Joitakin yksittäisiä pelaajia pystyy jossain määrin ennakolta lukemaan, mutta en ikinä mieti sellaista etukäteen. Jokainen pelaaja tällä tasolla pystyy tekemään peliä edistäviä ratkaisuja, joten jokainen tilanne on erilainen. Mitä parempi pelaaja, sitä enemmän variaatioita.»

»Pelin edetessä pystyy aina paremmin lukemaan, miten vastustaja yleensä avaa, varsinkin kun ollaan trapissa. Rightin sentterille avataan eri puolelle kuin leftin sentterille. Kun paineistetaan, variaatioita tulee aina enemmän, mutta liigassa tulee usein hidas lähtö vastaan trap -tilanteita, ja ne on ehkä helpoin lukea.»

Aho sanoo, että toisinaan, vaikka viisikon on lähtökohtaisesti tarkoitus pelata trapia, pystyy ohjaajapelaaja omalla esimerkillään saamaan muut prässipeliin. Se edellyttää koko viisikon yhteistä tilanteen lukua, mutta yksi pelaaja voi houkutella muut mukaan omalla toiminnallaan.

»Oman pelisysteemin sisällä ei voi silti tehdä omia ratkaisuja. Välillä voi haistella, kunhan riskit ovat hallittuja.»

Kannattaa miettiä, montako liikkuvaa osaa näissä tilanteessa on. Aho korostaa sitä, että aivan ensimmäiseksi on pidettävä huoli vastuullisesta puolustamisesta. Ei voi lähteä »höökimään», jos on olemassa edes pieni riski, että oma viisikko joutuu pulaan.

Sitten on tiedettävä, missä vastustajan pelaajat ovat eli missä ovat teoreettiset syöttölinjat. Sitten on luettava vastustaja: onko nopea ja taitava, jota vastaan ei kannata lähteä vai onko napattavissa oleva päänahka. Ja jos Aho tekee valinnan paineistamiseen, pitää keskittyä pelaajan kehonkieleen, katseen suuntaan, lavan asentoon – samoihin asioihin kuin lapsena isoveljen ja isän jallituksessa.

»En suoraan sanottuna osaa sanoa, mistä vastustajan ratkaisun voi päätellä. Tulee vain sellainen tunne», Aho sanoo.

»Aina tarvitaan myös pikkuisen tuuria. Pitää ensiksi minimoida se, ettei pelaa itseään ulos, mutta silti pääsisi iholle eikä silloinkaan liikaa haistele kummallekaan suunnalle. Kiekollisessa pelissä tärkein on aina tarjonta. Jos vastustajalla ei ole tukea lähellä, se voi olla iskun paikka.»


Kärppien ottelu Oulussa Tapparaa vastaan on päättynyt. Aho on syöttänyt kaksi maalia. Toisessa hän ruokki lapsuudesta tutun ketjukaverinsa Jesse Puljujärven painavan onetimerin hienolla syötöllä halki Tapparan alivoimaneliön. Toisen hän tarjoili päätyriiston jälkeen Mika Niemelle tyhjään maaliin.

Ottelun jälkeen kolme teinityttöä on päässyt alakäytävälle. Yksi heistä haluaa selfien Ahon kanssa. Tyttöjen silmissä loistaa vilpitön innostus.

Yksi saa kakisteltua vielä toiveen pikaisesta halauksesta.

»Totta kai.»

Halauksen jälkeen Aho jää odottamaan, onko ujohkolla kolmikolla muita toiveita, ja poseeraa vielä parit selfiet ja antaa halaukset. Eleettömästi, kohteliaasti ja nöyrästi, tilanteen täysin halliten mutta näyttävästä pääroolista tyylikkäästi sivuun astuen.

Tällainen fani-ilmiö on Suomessa harvinainen eikä sellaista juuri ilmaveivin jälkeen ole nähtykään ennen nuorten kisoja ja »PAhoLaine»-ilmiötä.

Neroja kentällä, korvaamattomia markkinoinnissa. Harmi, ettei kolmikkoa nähdä enää liigassa tämän kauden jälkeen.

Pelissä Tapparalla oli paikkansa, kun Lasse Kukkonen kaatoi Henrik Haapalan kaksiminuuttisen arvoisesti. Ylivoima kuitenkin kariutui, kun Haapalalla meni hermot – hän lähti kostamaan.

Juuri sitä ennen Aho kumartui Haapalan korvan juureen lausumaan pari valittua sanaa. Herrasmiespelaaja Ahon sanat tuhosivat Tapparan mahdollisuuden ylivoimapeliin 0–3-tilanteessa.

»En halua kertoa, mitä sanoin», Aho hämmentyy pelin jälkeen seuraavana päivänä.

»Se kuuluu kentälle, mutta olin itsekin aika kuumana siitä, että meille vihellettiin jäähy», hän tyytyy kommentoimaan.

Veteraanipelaajat naljailevat Aholle hyväntahtoisesti, kun valokuvaaja pyytää häntä poseeraamaan kantta varten. Aho ei hämmenny, vaan suorittaa työhön kuuluvat velvoitteet viileästi, melkein konemaisesti, mutta täysin huomaavaisen kohteliaasti.

Ahon tulevaisuus on ensi kaudella NHL:n Carolinassa. Hänestä kohistaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi Puljujärvestä ja Laineesta, jotka toki varataan NHL:ään vasta ensi kesänä.

Jukka Jalonen ei halua verrata nuorten MM-kisojen sankarikolmikkoa toisiinsa, mutta suostuu Ahosta sanomaan tämän: »Seuralla, jossa hän pelaa, on sauma voittaa jotakin.»
Tilaa Urheilulehti tästä:

Urheilulehti + kausioppaat

19,90 €/2 kk * (=9,95 €/kk)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti torstaisin kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat

* Jatkuva tilaus. Ensimmäiset 2 kk 19,90€, sen jälkeen 26,50€/2 kk.

Urheilulehti, kausioppaat, pelivihjeet ja liveottelut (Ruutu+)

13,95 €/kk

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti torstaisin kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat
  • Päivittäiset pelivihjeet netissä
  • Urheilulehtien arkistot netissä
  • Näköislehti netissä jo keskiviikkoisin
  • Ruutu+ urheilun liveottelut ja tallenteet
  • Ruutu+:n muu sisältö: viihde, leffat, lastenohjelmat, ym.
Urheilulehdessä tällä viikolla: