Suomen pikaluistelijat lähtivät 1960- ja -70-luvuilla pakkasia pakoon ja hyviä harjoitteluolosuhteita hakemaan muun muassa Alma Altasta ”Medeon ihmejäältä” tai Etelä-Saksan Inzellistä. Tosin myös Inzellissä oli usein kylmä, kertoo tässä idyllisessä pikkukaupungissa jo 50 vuotta asunut Arja Klemz (o.s. Kantola), 73.
Arja Klemz on viihtynyt Inzellissä jo 50 vuotta.
– Jotkut jopa harmittelivat, että radan päälle rakennettiin halli. He eivät ajatelleet sitä, että pikaluistelijoiden pitää harjoitella säällä kuin säällä, hän sanoo.
Klemz pääsi kokeilemaan Inzellin olosuhteita ensimmäisen kerran vuonna 1968, vähän ennen Grenoblen talviolympiakisoja. Aika pian leiritysten jatkuessa tapahtui jotain, joka käänsi rovaniemeläisluistelijan elämän suunnan: hän rakastui jäästadionin ravintolan kokkina työskennelleeseen Walter Klemziin.
– Viime vuonna tuli 50 vuotta muutostani Inzelliin ja siitä, kun menimme naimisiin. Ei sitä silloin olisi uskonut, Arja Klemz nauraa.
1960-luvun lopun kovaa luistelukaartia, vas. Kimmo Koskinen, Arja Kantola, Kaija-Liisa Keskivitikka ja Paula Halonen.
Pariskunta asui sitä ennen vuoden myös Rovaniemellä, jossa Walter toimi Pohjanhovin kokkina. Kun ravintolaa alettiin saneerata, he päättivät muuttaa Inzelliin. Suunnitelmiin kuului myös se, että tuossa vaiheessa jo kahdet olympiakisat käynyt Arja siirtyisi edustamaan Länsi-Saksaa.
Suunnitelma tyssäsi luonnollisella tavalla. Eräissä harjoituksissa Saksan valmentaja löi Arjan käteen Bild-lehden, jossa kerrottiin pikaluistelijan olevan kolmannella kuulla raskaana.
– Valmentaja kysyi, että onko tämä totta. En tiedä vieläkään, mistä lehti oli tietonsa saanut. Tottahan se oli, ja minun luistelu-urani jäi siihen, Klemz kertoo.
Kansalaisuushakemuskin jäi samalla puolitiehen. Kaiken piti olla yksinkertaista, mutta edessä olikin sellainen byrokratia, että Klemz on edelleen ja ylpeästi vain Suomen kansalainen.
Arja Klemz aloitti pikaluistelun Rovaniemellä, joka oli yksi lajin keskuksia Suomessa. Hänen seuransa Lapin Lukon värit olivat edustettuna olympiakisoissa joka kerta vuosina 1960–1972.
– Nyt siellä ei ole edes rataa eikä luistelijoita. Se on harmi, sanoo kolme kertaa kaupungin parhaaksi urheilijaksi valittu luistelija.
Arja oli ehtinyt kokeilla taitoluistimia ja hokkareita, ennen kuin sai 12-vuotiaana pikaluistimet. Pari vuotta myöhemmin hän oli jo edustamassa Suomea lajin MM-kisoissa Oulussa talvella 1965.
– Se oli jännittävää, kun vieressä oli venäläisiä ja muita huippuja.
Suomen joukkue naisten MM-kisoissa Oulussa 1965, oikealta Arja Kantola, Kaija-Liisa Keskivitikka ja Helinä Löfroos.
Rovaniemeltä lähtöisin oleva Pentti Peltoperä teki ohjelmat, joita Klemz toteutti luistellen ja juoksemalla pitkin Ounasvaaran rinteitä.
18-vuotiaana Klemz nimettiin jo olympiakisoihin vuonna 1968. Grenoblen kisoissa Suomi sai ainoan kultamitalinsa juuri naisten pikaluistelusta, kun Kaija Mustonen voitti 1500 metriä.
Klemzille kisat olivat hieno kokemus, vaikka kärkisijat jäivätkin kauas. Eivät ne olleet lähellä Sapporon olympiakisoissakaan neljä vuotta myöhemmin, mutta jostain syystä arpa vei hänet kummissakin kisoissa dopingtestiin. Asia oli uusi, ja etenkin 1968 se hämmensi nuorta luistelijaa.
Klemz oli sprintteri, jolle 500 metriä oli lyhyistä matkoista vielä parempi kuin 1000 metriä. Grenoblessa hänet määrättiin kuitenkin luistelemaan harjoituksen takia kaikki matkat, myös 3000 metriä, sillä talvella oli edessä vielä merkittävä maaottelu Ruotsia ja Norjaa vastaan.
– Itkin ja luistelin. Sprintterinä oli kauheaa luistella 3000 metriä olympiakisoissa.
Sapporon 1000 metrillä Klemz oli arvottu samaan pariin Monika Pflugin kanssa. Länsisaksalainen luisteli lopulta matkan olympiavoittoon.
– Olin luistellut Monikan kanssa paljon tasaisia kisoja ja voittanut hänet usein. Harmi että siellä en pystynyt, Klemz sanoo.
Arja Kantola edusti Suomea kahdesti olympiakisoissa, Grenoblessa 1968 ja Sapporossa 1972.
Hän paranteli omia ennätyksiään sekä pari viikkoa ennen Sapporon kisoja että pari viikkoa niiden jälkeen. Klemz kertoo, ettei toipunut aikaerosta missään vaiheessa kisoja.
– Jalat olivat kuin betonia. En ottanut unilääkkeitä, vaikka lääkäri olisi antanut.
Klemz luisteli 500 metrin ennätyksensä 44,2 Sveitsin Davosissa, mutta mieluisin arvokisamuisto on – tietenkin Inzellistä. Sprintterit saivat omat MM-kisansa 1970-luvun alussa, ja suomalainen luisteli vuonna 1971 yhteispisteissä kahdeksanneksi.
Enää Klemz ei ole pariin vuoteen käynyt luistimilla, mutta on hyvin perillä myös vanhan kotimaansa pikaluistelun tilanteesta. Urheiluaikoina syntynyt ystävyys muun muassa Tuula Pöntiseen (o.s. Vilkas) ja Paula Haloseen on säilynyt tiiviinä.
Inzellin hallista löytyy yksi maailman nopeimmista luistinradoista.
Hän on tämän tästä tavannut paitsi Inzellissä leireilleitä suomalaisluistelijoita, myös ampumahiihtäjiä. Ruhpolding, yksi ampumahiihdon keskuksista, on vain pienen ajomatkan päässä Inzellistä. Klemz sai usein kuulla Kaisa Mäkäräisen kuulumiset tuoreeltaan, sillä suomalaiset majoittuivat mielellään Inzellissä.
Inzellissä voi törmätä moniin pikaluistelun legendoihin. Siellä asuvat muun muassa edellä mainittu Pflug, Günter Traub ja Leo Linkoveden kanssa kovia kisoja käynyt Erhard Keller.
– Justiin näin Günterin. Hän on yli 80, mutta käy tunnin jäällä joka päivä.