Yhteenkään toiseen suomalaispelaajaan ei kohdistu tällä NHL-kaudella niin suurta mielenkiintoa kuin Jesse Puljujärveen.
Edmonton Oilersiin palannut 22-vuotias laitahyökkääjä on uransa porottavimmassa polttopisteessä. Torniolainen palaa kaupunkiin, jonka hän ehti jo kertaalleen hyvästelemään katkerana ja osittain myös häpäistynä nuorena kiekkoilijana.
Edmontoniin palaa parempi ja kypsempi jääkiekkoilija, mutta lähtökohdat toiselle valloitusretkelle ovat vaativat. Vaikka pöytä Edmontonissa on putsattu, läpilyönnin tiellä ovat samat haasteet kuin viimeksi. Esimerkiksi pelinopeus ja käsien taito eivät vielä oikein riitä tulosketjuun.
Puljujärvi on yksi NHL:n 76 suomalaisesta sopimuspelaajasta. Määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Urheilulehden perinteinen kausiopas analysoi kaikki suomalaispelaajat, ja muutamaan heistä on pureuduttu myös syvällisemmällä jutulla.
Yksi näistä pelaajista on Juuso Välimäki. 22-vuotias Välimäki oli jo lähes unohdettu pelaaja NHL:ssä, sillä vakava polvivamma keskeytti nousukiidon kesällä 2019. Puolentoista vuoden korpivaelluksen jälkeen nokialainen on nyt valmis läpimurtoon Calgary Flamesissa.
NHL:ssä on pelannut jo pitkälle kolmatta sataa suomalaista, joista yksikään ei ole unohtanut ensimmäistä otteluaan. Kolme tämän hetken NHL-pelaajaa kertoo Urheiulehdessä omin sanoin unelmansa toteutumisesta, debyyttipelistään.
Suomalaispelaajien lisäksi kausioppaassa on tuttuun tapaan analysoitu kaikki NHL-joukkueet valmentajia, toiminnanjohtajia ja avainpelaajia myöten.