Urheilulehdessä aiheina valmentajien rahat, Topi Raitanen, jalkapalloilijat Moskovan olympialaisissa. - Urheilulehti - Ilta-Sanomat

Valmennuksen kova arki esillä uudessa Urheilulehdessä – ”Eikö ne seuran verkkarit riitä palkaksi tehdystä työstä?”

Uudessa Urheilulehdessä kuumaa asiaa yksilölajien valmentajista, jotka kituuttavat pikkupalkalla ja ilman arvostusta töissään.

16.7. 7:00

Torstaista lähtien irtonumeromyynnissä oleva Urheilulehti jatkaa uudessa numerossa tämän kesän pääteemaansa, suomalaisen urheilun raha-asioita ja sitä miksi kentälle valuu varoja niin vähän.

Nyt ääneen pääsevät valmentajat, jotka ovat yksilölajeissa monesti jonon viimeisenä, kun resursseja jaetaan. Koutsien odotetaan monesti valmentavan pyhällä hengellä – tai sillä kuuluisalla ”verkkapalkalla” joka nousee UL:nkin jutussa esiin.

Artikkelissa muun muassa Marko Malvela, Anne Suoranta ja Marjukka Suihko kertovat, miltä tuntuu, kun arvostus on vähäistä, korvaus samoin, mutta työpäivät pitkiä ja ne joutuu usein lohkaisemaan eri tehtäviin että pysyy ylipäätään hengissä.

Malvela kertoo huomanneensa, että esimerkiksi urheiluakatemioihin palkataan eri tukipalveluiden asiantuntijoita, ravinto-, fysioterapeutteja ja urheilupsykologeja, herkemmin kuin itse valmentajia, vaikka näiden pitäisi olla alisteisia varsinaiselle valmennustyölle urheilijan ja valmentajan välillä.

Jutussa nostetaan esiin myös Maria Huntingtonin ja Lotta Haralan valmentajan Matti Liimataisen heitto suomalaisen yleisurheilun kenttäorganisaatiokaaviosta, jossa urheilija ja valmentaja olivat keskellä ja asiantuntijat reunoilla. Kun Liimatainen tokaisi, että valmentajat pitäisi siirtää ulkokehälle, koska ”siellähän ovat ne, jotka saavat palkkaa”, hän sai niskaansa lajijohdon haukut.

Lehdessä on myös tarinaa Topi Raitasen juoksu-urasta ja jatkohaasteista, Suomen jalkapallomaajoukkueen seikkailuista Moskovan olympialaisissa 1980, jalkapallon ysipaikan uudistumisesta Teemu Pukin kautta, formula ykkösistä ja paljon muuta.

Löydät lehden hyvin varustetuista irtonumeropisteistä ympäri Suomea hintaan 4,90 euroa. Tilausohjeet löydät täältä.

Sisältöä ei ole vielä haettu