Urheilulehti 20: Maailmantähdet saapuivat Poriin 2001 – Ronaldinho innostui kauppareissusta - Urheilulehti - Ilta-Sanomat

Urheilulehti 20: Maailmantähdet saapuivat Poriin 2001 – Ronaldinho innostui kauppareissusta

Julkaistu: 14.5. 7:00

Tuoreen numeron muita hahmoja ovat mm. Antti Pennanen, Tomi Poikolaien ja Jean-Marie Pfaff.

1990-luvun Chicago Bulls on noussut Netflixin dokumenttisarjan ansiosta yhdeksi tämän hetken puhutuimmista joukkueista. Sarjan päähenkilö on Michael Jordan, mutta dokkari ja Kim Jong-unin mysteeri ovat saaneet urheiluväen muistelemaan myös Dennis Rodmanin kahjoimpia tempauksia. Siksi on aika palauttaa mieleen, kuinka rajoja rikkova koripalloilija hän oli.

FC Jazzin ja PSG:n kohtaaminen Intertoto-cupissa toi pariisilaisjoukkueen tähdet Poriin kesällä 2001. Brassitaituri Ronaldinho oli innoissaan, kun hän sai omin päin käydä ostamassa kaupasta suklaata ja hakata pelikoneita. Timo Riihentupa kertoo jutussaan maailmantähtien erikoisesta Porin-vierailusta.

Huippu-urheilija on samaan aikaan ääri-ihminen ja vajavainen. Hän ei elä tavallista elämää, mutta tavallisuus tekee hänestä rakastettavan. Näin kirjoittaa Ilkka Kulmala tuoreessa esseessään.

Tomi Poikolainen päätti olla pukeutumatta sadevaatteisiin Moskovan jousiammuntaradalla. Sitä ei tarvinnut katua. Poikolainen kertoo tuoreessa lehdessä olympiakultansa tarinan.

Jesse Mustonen oli menettää henkensä, kun kanssakilpailijat jyräsivät hänen ylitseen. Silti hän hyppää kerta toisensa jälkeen yhä moottoripyörän selkään ja altistaa itsensä vaaralle.

Jean-Marie Pfaff oli uransa aikana maailman parhaita maalivahteja. Hän on myös pelaaja, jolta Diego Maradona pyysi kahdesti pelipaidan. Toimittaja Pekka Holopainen kertoo Pfaffin värikkään tarinan.

Antti Pennanen, 41, on noussut Suomi-kiekon kärkiosaajaksi pelaajien kehittäjänä. Pennanen uskoo, että tuntemalla itsensä voi auttaa muita.

Sisältöä ei ole vielä haettu