Annimari Korte on Urheilulehden uusi kolumnisti – avaa vaikeaa talveaan tuoreessa lehdessä: ”Pyysin apua jo syksyllä” - Urheilulehti - Ilta-Sanomat

Annimari Korte on Urheilulehden uusi kolumnisti – avaa vaikeaa talveaan tuoreessa lehdessä: ”Pyysin apua jo syksyllä”

Aitajuoksun suomenennätysnainen Annimari Korte aloitti tällä viikolla Urheilulehden kolumnistina.

Aitajuoksun suomenennätysnainen Annimari Korte aloitti tällä viikolla Urheilulehden kolumnistina.

Julkaistu: 25.9.2019 14:14

Annimari Korte kertoo huippu-urheilijan elämästä Urheilulehden lukijoille seuraavan vuoden ajan.

Aitajuoksija Annimari Korte on Ilta-Sanomien julkaiseman urheilun aikakauslehden Urheilulehden uusi kolumnisti.

Korte, 31, on toiminut urallaan myös toimittajana ja pääsee nyt yhdistämään kirjoitustaitojaan elämäänsä huippu-urheilijana. Korte kirjoittaa lehteen kerran kuukaudessa.

Ensimmäisessä kolumnissaan, joka on torstaina irtonumeromyyntiin tulevassa Urheilulehdessä, Korte käsittelee valmistautumistaan yleisurheilun MM-kisoihin Dohassa.

Korte kertoo kokevansa, että on huippu-urheilijan uralla vasta alussa ja oppii päivittäin uutta. Hän myös harmittelee, ettei saanut tukia tarpeeksi viime syksynä. Hän joutui tinkimään silloin muun muassa lihashuollosta ja reväytti takareitensä talvella.

– Pyysin apua muihinkin ongelmiin jo syksyllä, mutta apua alkoi löytyä vasta juostuani MM-rajan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Korte kirjoittaa aukoista suomalaisen huippu-urheilun tukiverkossa.

Voit tilata Urheilulehden täältä. Lehti on myös irtonumeromyynnissä hyvin varustetuissa myyntipisteissä torstaista lähtien. Tuore lehti on paksuudeltaan 108 sivua. Se keskittyy MM-Dohan lisäksi 2. lokakuuta käynnistyvään jääkiekon ammattilaisliigaan NHL:ään.

Kortteen lisäksi Urheilulehden kolumnistit ovat USA:ssa asuva koripalloilija Sara Bejedi ja toimittajat Juha Kanerva sekä Lari Vesander.

Kuvituskuva