Nyt puhuu Leijonien ykkösvahti – suoraa puhetta MM-katastrofin avainhetkestä

Emil Larmi olisi halunnut auttaa Leijonia pelaamalla paremmin. Hän odotti itseltään enemmän. Leijonat hävisi Kanadalle 1–4.

Tampere

Leijonat tuli torstain puolivälieräotteluun porteista todella väkevästi sisään. Joukkue vyörytti hyökkäykset kerta toisensa perään Kanadan päätyyn muttei kuitenkaan onnistunut ohittamaan loistavasti pelannutta maalivahtia Samuel Montembeaultia.

Ajassa 07.12 jysähtikin täysin puskista ikävä yllätys, kun Kanadan Jack Quinn harhautti Atte Ohtamaan ja laukoi kiekon ohi leijonavahti Emil Larmin.

Kanadan nopea johtomaali kesken Suomen lupaavan vyörytyksen jälkeen oli pahin mahdollinen takaisku Leijonille, joka kärvisteli lähes koko turnauksen ajan tehottomuuden kanssa. Takaisku teki Leijonien illasta tuskaisemman.

Quinnin matala laukaus painui verkkoon Larmin patjan alta. Napakka veto lähti sähäkästi Ohtamaan jaloista mutta olisi silti ollut torjuttavissa. Tämän Larmi myöntää itsekin.

– Olisi tietenkin kivempaa, ettei vastustaja tekisi sellaista maalia. Mennyt mikä mennyt. Emme siihen lopulta kaatuneet, mutta mielelläni tekisin asiat toisin, Larmi sanoi tuoreeltaan ottelun jälkeen.

Quinnin yksinäinen hyökkäyspyrähdys ei näyttänyt lainkaan vaaralliselta, mutta niin vain peliväline löytyi aivan yllättäen Leijonien verkosta. Larmikin kertoo tilanteen tulleen eteen nopeasti.

– Vastustaja sai hyvän kudin aikaan, ja kiekko pomppi sitten tuolla tavalla sisään. Jonain toisena kertana ei pomppisi sisään, leijonavahti tiivisti.

Ruotsin mestaruuden tällä kaudella torjuneen Larmin torjuntaprosentti SHL:n pudotuspeleissä oli lähes 94, mutta MM-turnauksessa 26-vuotias lahtelainen ei päässyt samanalaiseen terään.

Kuusi ottelua Leijonien maalilla torjuneen Larmin torjuntaprosentiksi jäi 91,8.

– Turnauksesta jäi vähän ristiriitainen fiilis. Vähän sellainen olo, etten pystynyt auttamaan joukkuetta niin kuin olisin halunnut ja pystynyt, Larmi huokaisi rehellisesti.

– En tietenkään ole tyytyväinen suoritukseen ja lopputulemaan. Minulla henkilökohtaisesti ja koko joukkueella olisi rahkeita parempaan.

Larmi pelasi Ruotsissa tähänastisen uransa parhaan kauden ja lähti ansaitusti MM-turnaukseen Leijonien ykkösvahtina. Tuoreeltaan puolivälieräpettymyksen jälkeen hänen oli vielä vaikea analysoida, miksi mahtava torjuntavire ei siirtynyt Ruotsista Tampereelle.

– Siihen ei ole suoraa vastausta tähän hätään. Toki MM-turnauksessa pelejä tulee nopealla tahdilla, ja asiat tapahtuvat nopeasti. Jossain vaiheessa täytyy perata asiat läpi. Tässä iässä minulla on vielä varaa kehittyä, ei tämä ole urani vuorenhuippu.

Emil Larmi purki MM-turnausta rehellisesti heti puolivälierän jälkeen.

Paineet. Leijonien maalivahdin paikka on MM-turnausten aikana yksi valtakunnan seuratuimmista ellei seuratuin työtehtävä. Paineiden alle Larmi ei kuitenkaan hukkunut, hän vakuuttaa.

– Vähän jopa yllättikin, että sain suljettua kaiken ulkopuolelle turnauksen aikana. Sinänsä olen siihen puoleen tyytyväinen, Larmi ruotii.

– Toki mediapaine on erilainen kuin monessa muussa hetkessä, ja kai siihen jossain määrin varautuikin.

Aivan haastattelun aluksi Larmi sanoi, että hänelle jäi MM-turnauksesta ristiriitaiset fiilikset. Ristiriitaiset siksi, että hän nautti suuresti Leijonissa pelaamisesta mutta joutui kokemaan karvaan pettymyksen.

– Matkan varrella on ollut hauskaa, mutta tulosurheilussa haetaan menestystä, Larmi toteaa.

– Haluan ehdottomasti jatkossa pukea tämän paidan uudestaan päälleni ja olla näissä karkeloissa mukana metsästämässä menestystä.

Larmin jääkiekkomurheet saattavat unohtua yllättävän nopeasti kotona, sillä hän saa pian puolisonsa kanssa lapsen.

– Varmasti pettymys hälvenee nopeasti, ja onhan uran aikana kaikenlaisia ylä- ja alamäkiä ollut. Nämäkin hetket kuuluvat lajiin, vaikka ei tämä kivalta tunnu, Larmi myöntää.

– Totta kai hallin ulkopuolella odottaa elämä, ja nyt on hyvä antaa hetki aikaa myös siihen suuntaan ja pitää huolta niistä asioista, Larmi sanoi ja poistui pukuhuoneeseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?