Luvut ovat suorastaan karmaisevat.
UKK-instituutin tutkimuksen mukaan lähes puolet 50-vuotiaista ei vuonna 2040 pysty kävelemään portaita tai kantamaan ostoksia.
Alle 30-vuotiaista vain kuusi prosenttia on hyvässä fyysisessä kunnossa, mikä ei tarkoita 3 000 metrin Cooper-tulosta, vaan ihan normaalin ihmisen fyysistä kuntoa.
Urheilulehden edeltäjä Urheilusanomat teki vuonna 2015 Liikuntapommi-nimisen selvityksen. Selvityksen perusteella kansakunnan liikkumattomuus oli kolmen miljardin euron arvoinen ongelma.
Ja sille ei ole tehty mitään. Koululiikuntaa tuli hallitusohjelman linjauksen mukaan lisää, mutta tuloksiin se ei ole vaikuttanut.
Lue lisää: Hallitus purkaa liikuntapommia – ”Urheilusanomien jutulla iso vaikutus”
Jokainen voi miettiä, mitä tapahtuu, kun hoitajat eivät pysty kääntämään ja pesemään vanhuksia tai kun poliisikouluun ei löydy riittävän hyväkuntoisia hakijoita.
Ja mitä seuraa siitä, kun näiden huonokuntoisten ihmisten omia terveysongelmia ryhdytään hoitamaan julkisen terveydenhuollon kantokuormaa rasittaen.
Samaan aikaan vanhustenhoidossa pitäisi vielä hoitaa suurten ikäluokkien edustajat, jotka elävät pitkäikäisiksi, koska ovat elämässään liikkuneet.
Urheilujärjestöt saavat veikkausvoittovaroista korvamerkittyä rahaa säkkikaupalla suomalaisen urheilun ja liikunnan rahoittamiseen.
Vuonna 2022 summa oli 150 miljoonaa.
Kun rahat siirtyvät ensi vuodeksi valtion budjettiin, on juuri tämä vaalikevät oikea hetki puhua siitä, miten pahasti urheilu- ja liikuntakenttä on epäonnistunut ydintehtävässään: kansan liikuttamisessa.
Keskeiseksi ydintehtäväkseen liikuntatyön määritellyt olympiakomitea sai täksi vuodeksi opetus- ja kulttuuriministeriöltä yleisavustusta 6,7 miljoonaa euroa.
Liikunnan aluejärjestöt saivat 3,9 miljoonaa euroa. Muut liikuntaa edistävät järjestöt saivat 5,7 miljoonaa euroa, joukossa muinaisjäänne Työväen urheiluliitto, joka sai 1,2 miljoonaa euroa.
Näille ja lajiliitoille opetusministeriö antoi yksistään tänä vuonna yli 40 miljoonaa euroa. Ja mikä on lopputulos? Muutamia arvokisamitaleja, mutta rapistuva ja kotiin jumahtava kansa, joka ei pysty pitkiin työuriin.
Liikuntajärjestöistä on tullut byrokraattisia koneistoja, jotka liikuttavat enemmän papereita kuin ihmisiä. Yksistään Olympiakomitealla on kuutisenkymmentä työntekijää.
Järjestöjen henkilökunnasta vähintään 80 prosenttia pitäisi olla jokainen työpäivä verkkarit tai toppapuku päällä liikuttamassa kansaa.
Kädet kyynärpäitä myöden oikeissa töissä, ei lämpimässä toimistossa.
Reaalimaailmassa tilanne lienee niin päin, että 80 prosenttia tekee jotain ihan muuta.
Yhtä kaikki: tilastot ja tutkimukset osoittavat, että liikuntajärjestöt ovat epäonnistuneet työssään karmealla tavalla. Kaikki ne miljoonat on käytännössä heitetty hukkaan.
”Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että liikuntajärjestöt ovat epäonnistuneet työssään karmealla tavalla.
Pohjimmiltaan kaikki lähtee tietysti lasten liikkumisesta. Liikuntakasvatus on osa kasvatusta, ja se on vanhempien perustehtävä.
Mutta yhteiskunnalla on myös syytä katsoa peiliin.
Urheilun harrastamisen kustannukset ovat räjähtäneet käsistä. Yhä harvemmalla perheellä on mahdollista panna lapsensa ohjattuun liikuntaharrastukseen.
Miksi koulujen jumppasalit eivät ole iltaisin ilmaiseksi seurojen käytössä? Ovatko kuntien omistamien liikuntapaikkojen vuokrat riittävän alhaiset? Onko esimerkiksi reilun viiden euron kertamaksu uimahallista liikaa ja nousisiko uimainnostus, jos hinta olisi puolet siitä?
Onko pienissä kunnissa edes tiloja ja paikkoja missä harrastaa?
Onko koululiikunta sillä tasolla, että lapset ja nuoret saavat valmiudet elämänmittaiseen liikuntaharrastukseen samalla tavalla kuin matematiikan tunneilla opitaan laskemaan tai äidinkielen tunneilla lukemaan?
Lapset pitää saada liikkumaan, sanovat asiantuntijat.
Kaikkea tekemistä on pystyttävä tarkastelemaan kriittisesti ja pohtimaan, mitä on tehty väärin. Paljon on tehty, mutta väärin.
Yhteiskunta on käyttänyt vuosien varrella paljon rahaa muun muassa tupakoinnin vähentämiseksi ja alkoholin haittojen kitkemiseksi.
Liikkumattomuuden kansanterveydelliset vaikutukset ovat hyvin verrattavissa niihin. Kun yksilö ei ymmärrä, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan on tuputettava asia. Keinolla millä hyvänsä.
Seuraavalla hallituksella on käsissään pari muutakin isoa asiaa, mutta liikuntapommista johtuvan kansanterveydellisen katastrofin ratkaisemisen pitäisi olla Säätytalon hallitusneuvotteluissa yksi tärkeimmistä prioriteeteista.
Pöydällä pitää olla kaikki mahdollinen. Seuratyö, koululiikunta, liikuntajärjestöt, kuntien ja valtion rooli.
Pahin pisto sydämessä pitäisi olla kokoomuksella. Puolue on ollut hallituksessa kahta hallituskautta lukuun ottamatta 35 vuotta ja on miehittänyt ison osan merkittävien urheilujärjestöjen puheenjohtajapaikoista alkaen olympiakomiteasta, jossa puhetta johtaa Jan Vapaavuori ja sen toisena varapuheenjohtajana on kansanedustaja Sari Multala.
Sellainen on urheilupuolueena itseään pitävän kokoomuksen saldo.
