Hieman alle puolentoista miljoonan euron summa ei maailmoja mullista. Itse asiassa opetus- ja kulttuuriministeriön keskiviikkona jakama 1,476 miljoonaa euroa on suunnilleen se raha, jonka meneillään oleva ahtaajalakko maksaa Suomelle – viidessä minuutissa.
Mutta kun kyse sattuu olemaan kesälajien huippu-urheilijoille maksettavasta julkisesta apurahasta, tällainenkin sinänsä mitätön summa nostattaa kuumia tunteita – varsinkin jos urheilija ei saa siitä mitään tai ei ainakaan sitä, mitä kokee ansaitsevansa.
Vaikka apurahansaajien listasta kantavat poliittisen vastuun sektoriministeri ja esittelevä virkamies, herrasmiessopimuksen mukaan ranking todellisuudessa laaditaan Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä. Sen asiantuntijuuteen ministeriö on luottanut, ja nytkin Olympiakomitean esitys meni sellaisenaan läpi.
Matti Heikkisen vetoa kesälajien apurahaprosessissa ei kaikilla suomalaisen urheilukentän kolkilla nähty kultamitalin arvoiseksi suoritukseksi. Sellaisen Heikkinen saavutti Oslon MM-kisojen 15 kilometrillä (p) 12 vuotta sitten.
Keskiviikkona myös allekirjoittaneelle tulvinut palaute oli sitä luokkaa, että tällä kertaa Olympiakomiteaa ei koettu luottamuksen arvoiseksi. Kyse oli huippu-urheiluyksikön uuden johtajan Matti Heikkisen ja tämän uuden asiantuntijaryhmän debyytistä huippu-urheilun rahakirstun tosiasiallisina vartijoina.
Osa urheilun kentästä katsoo, että porukalle osui nyt kirjaimellisesti pöljä päivä.
Erityisen kuumana käy yleisurheilijoiden Urheiluliitto, jonka oma ehdotus apurahansaajista ja näiden paremmuusjärjestyksestä myllättiin huippu-urheiluyksikössä perusteellisesti. Päätös apurahasta on aina valituskelpoinen, ja moni rata- ja kenttäurheilija laatii jo ministeriöön oikaisupyyntöä kohtelustaan.
Apurahaa on jaettu vuodesta 1995, ja alkuvuosien vinoutuneeseen kulttuuriin kuului, että loukkaantumisen takia väliin jäänyt kilpailukausi sulki julkiset rahahanat.
Kun kumparelaskun olympiavoittajalle Janne Lahtelalle kävi näin, hän ei käännellyt toista poskea, vaan nosti metelin. Käytäntöä korjattiin, fiksua kyllä.
Lue lisää: Krista Pärmäkoski jäämässä ilman apurahaa – ”Ongelma on tietysti sinänsä positiivinen”
Edelleen EM-tasolla aivan parhaimmillaan finaali- ja MM-tasolla välieräpotentiaalin pika-aiturit Nooralotta Neziri ja Annimari Korte olivat suuren osan viime kaudesta terveyssyistä sivussa – nolla euroa kummallekin ja oikaisupyyntöä taatusti lähdössä.
Sama koskee miespikajuoksun ykkösnimiä eli Samuli Samuelssonia ja Samuel Purolaa, jotka ovat runkonimet EM-finaalitasoisessa pikaviestijoukkueessa.
Samuli Samuelsson sai huomata, että 100 metrin SE-aika on kevyttä tavaraa, kun apurahaa pitäisi saada.
Kaikki täyden eli 20 000 euron apurahan saaneet ovat omansa kiistatta ansainneet, mutta kun katsoo, keitä Olympiakomitea pienempiä eli 10 000 euron avustuksia jakaessaan on nostanut näiden sprintterien edelle, lopputulos ei kestä kritiikkiä.
Karuimman oikeusmurhan yleisurheilijoista koki Viivi Lehikoinen, joka täyttää kirkkaasti isoimman apurahan kriteereistä viimeisen: Välittömän ja erityisen mitalipotentiaalin omaava, nuori, uran vahva kehitysvaihe. Hän haki täyttä apurahaa ja kuvitteli täysin oikeutetusti sen saavansa. Harkinta ei todellakaan pettänyt Lehikoisen päässä prosessia.
Kamppailulajiosaaminen taas näyttää kävelleen huippu-urheiluyksiköstä Pasi Sarkkisen mukana takaisin Painiliiton toimistoon.
Konsta Mäenpää saavutti EM-kisoissa 2022 klassisessa painimuodossa jotain suomalaisittain niin harvinaista kuin olympialaisen yksilölajin arvokisamitalin. Tätä ei osattu nähdä suuren apurahan arvoiseksi teoksi, ja Ilmajoella puristuu useampikin käsi nyrkkiin.
Kerttu Niskaselle ja Krista Pärmäkoskelle maksettiin viimeksi täydet apurahat erittäin menestyvästä yritystoiminnasta huolimatta – täysin silloisten kriteerien mukaisesti. Nyt kriteeristöä on täydennetty niin, että seuraavassa jaossa rouvien tuskin kannattaa tuhlata aikaansa hakuprosessiin.
Maan ykköspugilisti Arslan Khataev puolestaan ilmoitti tammikuussa siirtyvänsä ammattikehiin. Paidattomien miesten iskujenvaihto ei kuulu Suomessa julkisesti tuettaviin urheilumuotoihin. Niinpä Khataev varmaan yllättyi keskiviikkona iloisesti saatuaan ministeriöstä 10 000 euron ”ottelupalkkion”. Häntäkin oli huippu-urheiluyksikkö apurahoille esittänyt.
Se täytyy nyt julkistetun listan kunniaksi sanoa, että mitä ilmeisimmin jokainen edunsaaja sentään on enemmän tai vähemmän apurahansa tarpeessa.
Ministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola lobbasi apurahakriteereihin vuodelle 2023 tärkeän lisäyksen. Rahaa ei saa, jos verotettavat tulot ovat yli 80 000 euroa tai urheilijan taloudellinen asema on muulla tavalla riittävän turvattu.
Tämä tarkoittaa, että jos menestynyt urheilija on yhtä menestyksekkäästi yhtiöittänyt urheilemisensa, yhtiötoiminta ja -tulos perataan hakuprosessissa.
Suomeksi: Kerttu Niskasen tai Krista Pärmäkosken tuskin kannattaa seuraavalla talvilajien apurahakierroksella vaivautua. Nyt kilpaillaan vain siitä, ristitäänkö pykälä Lex Kertuksi vai Lex Kristaksi.
Eräs ministeriön virkamies kertoi suomalaisesta, ulkomailla asuvasta menestysgolfarista, joka muutama vuosi sitten haki apurahaa ja ilmoitti hakemukseen olemattomat Suomi-tulonsa. Hakemus ei toki menestynyt, kun Urheiluruutukin osasi säännöllisesti kertoa kaverin napanneen satojentuhansien palkintorahat mistä milloinkin.
Yhtä huonosti kävi aikanaan alppiässä Kalle Palanderin anomukselle, joka saapui ministeriöön monacolaisesta osoitteesta. Nuivat virkamiehet päättivät, etteivät ala tällaisista pikkurahoista sentään käydä kyseisen ruhtinaskunnan suuntaan minkäänlaista kirjeenvaihtoa.
