Amerikkalaisen jalkapallon tähtipelinrakentaja Tom Brady, 45, ja huippumalli Gisele Bündchen, 42, jättivät perjantaina erohakemuksen.
Molemmat julkaisivat Instagram-tileillään tarinaosiossa oman sydäntäsärkevän kirjoituksensa erosta.
– Päätös on tehty sopuisasti yhdessä ja olemme kiitollisia siitä ajasta, jonka olimme yhdessä. Meitä on siunattu kauniilla ja upeilla lapsilla, jotka ovat kaikin tavoin keskipisteemme. Teemme vanhempina yhteistyötä, jotta varmistamme heidän saavan ansaitsemansa rakkauden ja huomion, Brady kirjoitti.
Lue lisää: Superparin liitto on ohi: Gisele Bündchen hakee eroa Tom Bradysta
Erohuhut velloivat Bradyn ja Bündchenin ympärillä koko alkusyksyn. Väitteiden mukaan Bündchen sai tarpeekseen ja häipyi syyskuun alussa rajun riidan päätteeksi parin kodista Floridasta.
Parin välien väitettiin kylmenneen jo keväällä, kun Brady pyörsi lopettamispäätöksensä ja jatkoi peliuraansa. Bündchen oli tiettävästi jo pitkään toivonut Bradyn keskittyvän enemmän perheeseen. Parilla on kaksi yhteistä lasta.
– Tulimme tähän lopputulokseen pitkän harkinnan jälkeen. Tämä on tietysti kivuliasta ja vaikeaa, kuten kaikille muille, jotka käyvät näitä asioita läpi ympäri maailman. Toivomme toisillemme vain parasta, mitä uusia lukuja elämä tuokaan tullessaan, Brady kirjoitti Instagramissa.
Superparin rakkaus kukoisti vuonna 2018.
Yhdeksi kautta aikain parhaista pelinrakentajista arvostettu Brady on kipuillut siviilielämän lisäksi myös pelikentällä.
Tampa Bay Buccaneersin hyökkäyspeli on yskinyt Bradyn johdolla pahasti ja joukkue on voittanut tänä syksynä kahdeksasta pelistään vain kolme.
Torstai-iltana Tampa Bay kärsi kolmannen peräkkäisen tappion hävittyään Baltimore Ravensille 22–27.