Video: Venäjän ja Suomen sotilaat marssivat yhdessä – liput heiluivat

Meri-5-ottelun MM-kisojen avajaisissa nähtiin niin suomalaista kuin venäläistäkin väriä.

Suomen ja Venäjän joukkueet osallistuvat molemmat meri-5-ottelun MM-kisoihin.

6.10. 17:01

Kansainvälisen sotilasurheiluliitto CISM:n alaisten meri-5-ottelun MM-kisojen avajaiset pidettiin tiistaina Brasilian Rio de Janeirossa.

Kisajärjestäjä julkaisi keskiviikkona Instagram-tilillään videon avajaisseremonioista. Mahtipontisella videolla näkyy, kuinka MM-kilpailuihin osallistuvat kahdeksan maata, muiden muassa Suomi ja Venäjä, marssivat Almirante Adalberto Nunesin liikuntakeskuksen kentällä.

Suomen ja Venäjän joukkueet marssivat muodostelmassa peräkkäin. Kaikki joukkueet heiluttavat maansa lippua.

MM-kisojen varsinaiset kisatapahtumat alkavat tänään torstaina. Lajeja ovat esterata, pelastusuinti, merimiestaito, esteuinti sekä amfibiomaastojuoksu (ampumajuoksun ja melonnan yhdistelmäkilpailu).

Puolustusvoimien liikuntapäällikkö, majuri Lasse Torpo kertoi Ilta-Sanomille keskiviikkona, ettei Kansainvälinen sotilasurheiluliitto ole ottanut kantaa venäläisurheilijoiden asemaan.

Sääntöjen mukaan järjestäjämaa saa päättää, mitkä maat kelpuutetaan kisoihin. Venäjä läpäisi seulan, vaikka maa käy raakaa hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Torpon mukaan Suomen maajoukkue oli saanut tiedon Venäjän osallistumisesta samana päivänä, kun he saapuivat Brasiliaan.

Liikuntapäällikkö huomautti, että sotaa käyviä maita on osallistunut aikaisemminkin sotilaiden MM-kisoihin.

– Tämä on ollut niin kauan kuin sotilaiden kansainvälinen urheilujärjestö on ollut voimissaan. Onhan tässä sotia käyty. He haluavat irrottautua siitä puolesta, Torpo sanoi.

Suomen ja Venäjän lisäksi kisoissa kilpailevat joukkueet Saksasta, Ruotsista, Brasiliasta, Etelä-Afrikasta, Iranista ja Ecuadorista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?