Koska yleisurheilu jos mikä on mitattavista suorituksista koostuva urheilumuoto, lienee syytä takoa kärkeen dataa.
Suomi ei koskaan osallistuessaan jäänyt yleisurheilun arvokisoissa ilman mitalia ennen Budapestin EM-kisoja 1966. Niiden jälkeen näin on käynyt yhteensä kahdeksan kertaa ja mikä ikävintä, nyt jo neljissä arvokisoissa putkeen 2017–2021. Näissä tapahtumissa suomalaismitalia realistisesti tavoitteli, MM-Lontoossa 2017, vain keihäänheittäjä Tero Pitkämäki.
Münchenin olympiastadionilla on järjestetty yleisurheilun arvokisat kahdesti: 1972 olympia- ja 2002 EM-statuksella. Ensimmäisellä kerralla tuli juoksuradalla jackpot, kun Lasse Viren voitti 5000 ja 10 000 metriä, Pekka Vasala 1 500 metriä ja Tapio Kantanen oli estejuoksussa kolmas.
Jälkimmäisissä kisoissa Janne Holmen voitti maratonin, Heli Koivula oli kolmiloikassa toinen ja Mikaela Ingberg keihäänheitossa kolmas.
Lue lisää: Oliver Helanderista iloisia uutisia! Valmentaja Tero Pitkämäelle sataa kiitoksia
Näistä urheilumuodoista naisten kolmiloikka ja miesten estejuoksu ovat vahvasti kuvioissa, kun Suomi yrittää paluuta pöytiin, joista on oltu sivussa lajin kansallinen merkitys huomioiden jo liian pitkään. Eugenen MM-kisoissa heinäkuussa sen pöydän äärestä löytynee vielä liian vähän tuoleja, mutta elokuisissa EM-kisoissa Münchenissä on jo hyvinkin eri ääni kellossa.
Terveysasioissa vuorisatorataa matkustaneen Oliver Helanderin 86,13 Tampereen Kalevan kisoissa viime syksynä oli lievästi sanoen sensaatio.
Oheisessa artikkelissa Topi Raitanen paukuttaa rohkeasti tavoitteekseen EM-mitalin, joka on varmasti käynyt myös kolmiloikkaaja Senni Salmisen mielessä. Viime kauden ulkoratatilastot ja harjoituskauden tuntemukset nostavat kummankin porukkaan, johon kuuluu tällä kertaa yllättävän suuri joukko suomalaisia.
On jonkinlainen sauma ottaa kaiken onnistuessa aivan täydellisesti jopa EM-mitali, mutta sitä ei missään nimessä voi lähteä vain ”poimimaan” pois, kuten parhaimmillaan Pitkämäki tai Antti Ruuskanen takavuosina.
Niin erikoista on huippu-urheilu, että kun mitalisteja kaavaillaan, isoin potentiaali asuu suoritustasoltaan vuoristorataa matkineen Oliver Helanderin lapasessa. Viime loppukesästä Ratinassa kaivettu 86-metrinen tuli melkoisesta syvänteestä.
Jos ja kun Pitkämäen valmennus on pitänyt terveysmurheiden kanssa riittämiin painineen miehen raiteilla, isotkin asiat ovat Johannes Vetterin takana mahdollisia jo Eugenen MM-kisoissa.
Sara Kuivisto oli viime vuonna Euroopan parhaita keskimatkojen juoksijoita, mutta nyt sitkeän loisvaivan takia kysymysmerkki. Pika-aitureista Reetta Hurske oli hallikaudella hyvä, ja Annimari Kortteen toipumisprosessi takareisioperaatioista on maalissa. Nooralotta Nezirin kokonaistilanne on parempi kuin tähänastiset tulokset.
Suomen ennätykseksi 472 Tampereella hypännyt Wilma Murto oli viime kaudella seipään Euroopan tilaston seitsemäs.
Seiväshyppääjä Wilma Murto oli 2021 Euroopan-tilaston 7:s, moukarinheittäjä Krista Tervo olisi ollut peräti neljäs, jos SE-tulos 74,40 ei olisi syntynyt vasta tänä vuonna. Joonas Rinne voi hyvinkin rikkoa 1 500 metrin SE:n – jonka Pekka Vasala juoksi ylempänä mainitussa olympiafinaalissa.
Silja Kosonen, Eemil Helander, Elmo Lakka, Saga Vanninen, Maria Huntington, Kristiina Mäkelä, Aku Partanen, Lassi Etelätalo, Viivi Lehikoinen, Lotta Kemppinen, Aaron Kangas, Toni Kuusela, Lassi Etelätalo, Mikko Paavola, Ella Junnila ja ennen kaikkea salaperäinen Kristian Pulli. Tai naisten 4x400 metrin viestijoukkue.
Suomen yleisurheilun kärki on yhä enemmän leveä kuin terävä. Mutta kun EM-mitali on edes jollakin tasolla mahdollinen puolellekymmenelle urheilijalle, onnistumisprosentiksi ei tarvita kuin 20.
Ja vielä:
Ilmeisesti mieskeihäänheittäjien henki on parempi kuin 1990-luvulla. Antti Ruuskanen kertoo elämäkerrassaan, miten Juha Laukkanen ihastui heittämään kisoissa Kimmo Kinnusen keihäällä. Touhua katsellut Kinnunen muutti kisojen välillä välineen painopistettä, ja Laukkasen osaksi jäi ihmetellä, minne lento hiipui.
Kimmo Kinnunen (oik.) teki Antti Ruuskasen elämäkertakirjan mukaan pienen jekun maajoukkuekollega Juha Laukkaselle 1990-luvulla.
