Riikka Pakarinen vaatii Mika Lehtimäen häirintäkohuun avoimuutta – ”Selitellään hähmäisillä lausunnoilla”

Suomen urheiluliiton (Sul) varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen kommentoi Olympiakomiteaan liittyvää häirintäkohua.

Riikka Pakarinen haluaa selvityksen Olympiakomitean häirintäkohuun, jonka keskiössä ovat olleet Mika Lehtimäki ja Jan Vapaavuori (vas.).

31.3. 6:35

– Tällaista ei voi katsoa läpi sormien, Riikka Pakarinen sanoo Mika Lehtimäkeen ja Olympiakomiteaan liittyvästä häirintätapauksesta.

Olympiakomitea järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa Lehtimäki kertoi eroavansa tehtävästään huippu-urheilun yksikön johtajana. Yle oli uutisoinut hänen aiemmin saamastaan varoituksesta.

Lehtimäki kertoi tilaisuudessa, että varoituksen syy olivat hänen öiset viestinsä kahdelle henkilölle.

Tiistaina Yle paljasti, että Lehtimäen tapaukseen liittyy myös fyysistä kajoamista, mikä heitti aiemman tiedotustilaisuuden täysin uuteen valoon.

Lue lisää: Näin Mika Lehtimäen tapaus on edennyt – tätä on puhuttu ja sanottu kohun eri käänteissä

Pakarinen on seurannut tapauksen käänteitä mediasta ja pettynyt tapaan, jolla OK on kertonut asioista ja käsitellyt vastuuta.

– Tällaisessa tilanteessa vähintä mitä voi odottaa, on avoimuus ja rehellisyys. Se, että selitellään hähmäisillä lausunnoilla, ei tässä tilanteessa auta, hän sanoo.

Riikka Pakarinen on SUL:n ja Suomen Keskustan varapuheenjohtaja.

Varapuheenjohtaja haluaa, että asia selvitetään perusteellisesti.

– On puhuttu urheilun ummehtuneisuudesta ja hyvävelikerhoista. Tämä alleviivaa sitä. Tämä häirintä, joka on tunnustettu, on täysin hyväksymätöntä. Salailu tekee asiasta vielä pahempaa. Olisi tärkeää koko suomalaisen urheilun kannalta, että tämä tapaus purettaisiin juuria myöten.

Hän haluaa selvitystyöhön myös ulkopuolista apua.

– Toivon, että joko ministeriö tai Olympiakomitean ulkopuolinen taho tekee asiasta laajemman kartoituksen koko urheilukentälle.

Uhrien ääniä ei ole eri syistä vielä kuultu.

– On tärkeää, että näitä asioita nostetaan esille. Henkilöt, jotka ovat nostaneet, ovat todella rohkeita, Pakarinen sanoo.

Lehtimäki oli johtanut huippu-urheiluyksikköä vuodesta 2018. Maaliskuussa hänet valittiin jatkamaan pestissä vuoteen 2024 saakka. Olympiakomitean puheenjohtajisto tiesi hänen epäasiallisesta käytöksestään.

Ylen paljastukset muuttivat kaiken. Lehtimäelle tekojensa hinta oli työpaikan menetys. Hän siirtyi sivuun. Katse kohdistuu nyt Olympiakomiteaan, jonka toiminta Lehtimäkeen liittyvässä häirintätapauksessa vaikuttaa epäselvältä puheenjohtaja Jan Vapaavuoren selittely-yrityksistä huolimatta.

– Kun ajattelee Olympiakomiteaa instituutiona, jonka pitäisi näyttää esimerkkiä kaikilta osin, niin aiheuttaahan tämä mainehaitan. Enkä tässä missään nimessä halua leimata kaikkia Olympiakomitean työntekijöitä. Asia on ikävä koko urheilun kannalta, Pakarinen toteaa.

– Olympiakomitealla on myös yhdenvertaisuus ja tasa-arvo liikuntalaissa, niin herää myös kysymys, onko tätä noudatettu?

Suomen olympiakomitea kertoo sivuillaan, että se on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen on kirjattu OK:n sääntöihin.

Pakarinen on kommentoinut Olympiakomiteaan liittyvää tapausta myös Twitterissä.

Pakarinen oli omalla yleisurheilu-urallaan SM-tason urheilija, joka edusti maataan Suomi–Ruotsi-maaottelussa 1999.

Hän kertoo, ettei itse kokenut häirintää urheilu-urallaan.

– Minulla on ollut onnellinen ja hyvä tilanne, sillä sain urheilla turvallisesti, mutta totta kai tiedän tapauksia.

Varapuheenjohtaja alleviivaa, että Suomen urheiluliitossa halutaan toimia läpinäkyvästi.

– Urheilun pitää olla turvallinen ja hyvä ympäristö.

Pakarinen toimii varapuheenjohtajana myös Suomen Keskustassa. Hän työskentelee Suomen Startup-yhteisön toimitusjohtajana.

– Myös työelämän puolella nämä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymykset ovat tärkeitä.

Lehtimäki kiisti mediassa esiintyneitä väitteitä hänen toiminnastaan. Lehtimäen asianajaja Hannu Kalkas laati asiasta tiedotteen, joka julkaistiin keskiviikkona iltapäivällä.

– Mika Lehtimäen puolelta viestittelyssä, yhteistyössä ja kanssakäymisessä ei ole ollut mitään kaveruutta enempää. Mika Lehtimäki kiistää kaikenlaiset epäasialliset fyysiset kontaktit. Hän kiistää myös väitteet mahdollisuudesta vaikuttaa henkilöiden työuriin, tiedotteessa luki.

Lehtimäki kertoi asianajajansa välityksellä, että tapaus käsiteltiin syksyllä 2021, eikä sen osapuolilla ollut keskustelujen lopputuloksena vaatimuksia toisilleen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?