Helsinki
Viime viikolla alkanut julkisuuskohu toi tahran Olympiakomitean puhtoiseen maineeseen ja johti Suomen eturivin urheilujohtajan Mika Lehtimäen eroon tehtävästään. Lehtimäki jätti maanantaina tehtävänsä Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana. Hän oli aiemmin saanut varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käyttäytymisestä työyhteisössä.
Lehtimäki kertoi saaneensa Olympiakomitealta varoituksen lähetettyään viestejä yöaikaan kahdelle henkilölle.
– Minulla on ollut erittäin huono tapa viestiä silloin tällöin öisin ystävilleni. Näiden viestien kohdalla olen ylittänyt rajan sekä ajankohdassa että viestien sisällössä. En ole riittävästi harkinnut, millaisia henkilökohtaisia asioita voin jakaa toisten kanssa tässä asemassa. Olen siis viestinyt liian kaverillisesti liian myöhäisinä kellonaikoina, Lehtimäki sanoi Urheilumuseossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
– Tämä ei ole hyväksyttävää, olen tehnyt virheen. Tässä asemassa ei voi toimia näin. Olen pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi, siltä osin asia on loppuun käsitelty eikä asian osapuolilla kenelläkään ollut jatkovaateita.
Lue lisää: Menettikö Jan Vapaavuori uskottavuutensa Mika Lehtimäen jupakassa? Nimekkäät urheilupomot vastaavat
"Kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan mentiin"
Lehtimäki sai varoituksensa syksyllä, ja Yle Urheilu uutisoi siitä viime torstaina. Uutinen asettui outoon valoon, sillä Olympiakomitea ei tiedottanut asiasta maaliskuun alussakaan, kun se kertoi Lehtimäen valinnasta uudelle kaudelle huippu-urheiluyksikön johtajana.
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori vetosi tilaisuudessa lakipykäliin kertoen, että asia "tutkittiin perusteellisesti" ennen Lehtimäen sopimuksen jatkamista.
– Kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan mentiin. Päädyttiin siihen, että varoitus on oikea rangaistus. Oli selvää, että tapaukset eivät olleet lähellekään sellaista tasoa, että olisi pitänyt ryhtyä työsopimuksen irtisanomiseen. Tänä päivänäkään Mika Lehtimäki ei ole saanut potkuja, vaan olemme yhdessä päättäneet, ettei hän jatka, Vapaavuori sanoi.
– Jälkeenpäin on helppo sanoa, että helpommalla olisi selvitty, jos jatkosopimusta ei olisi tehty.
Vapaavuori sanoi, ettei Olympiakomitealle ole hänen tietojensa mukaan tullut uusia yhteydenottoja Lehtimäen asiattomasta käyttäytymisestä. Hän kutsui Lehtimäen tapausta Olympiakomiteassa "yksittäistapaukseksi".
– Tämä ei kuvaa millään lailla Olympiakomitean kulttuuria. Totta kai, tämän tapauksen tultua esille asioihin kiinnitetään vielä tarkemmin huomiota.
Vapaavuori toivoi ihmisiltä tapauksen puimisessa suhteellisuudentajua vedoten myös omiin menneisyyden rikostuomioihin. Hän alleviivasi, ettei Lehtimäkeä epäillä rikoksesta.
– Hän (Lehtimäki) kantaa tässä hyvin suuren inhimillisen taakan. Toivoisin tältä yhteiskunnalta laajemminkin ymmärrystä siitä, että ihmiset tekevät virheitä, inhimillisyyttä ja ennen kaikkea sitä, ettei ryhdytä tuomitsemaan ketään ilman, että tiedetään mitä oikeasti on tapahtunut.
Pesti todennäköisesti julkiseen hakuun
Vapaavuori kertoi Olympiakomitean järjestävän keskiviikkona ylimääräisen kokouksen, jossa huippu-urheiluyksikön tilannetta puidaan. Puheenjohtajan mukaan huippu-urheiluyksikön johtajan paikasta järjestetään todennäköisesti julkinen haku.
Lehtimäen, 55, työsuhde päättyy kesäkuun lopulla, eikä hänellä ole työvelvoitetta. Hän toimi huippu-urheiluyksikön johtajana vuodesta 2018 lähtien.
Ennen tätä pestiä Lehtimäki työskenteli yksikön huippuvaiheen ohjelmajohtajana ja lajiryhmävastaavana. Lehtimäki on toiminut myös yleisurheilun, jalkapallon ja jääkiekon valmennustehtävissä sekä Ylen yleisurheiluasiantuntijana.