Anni Vuohijoki sanoo suorat sanat Mika Lehtimäen tapauksesta

Huippu-urheilujohtajan saama varoitus pimitettiin Olympiakomitean hallitukselta. Anni Vuohijoen mielestä Mika Lehtimäen olisi pitänyt tuoda asiansa julkisuuteen omaehtoisesti.

Olympiakomitean hallituksessa istuva painonnostaja Anni Vuohijoki hyväksyy tietyin reunaehdoin Mika Lehtimäen jatkon Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johdossa. Viestinnällisesti asia on ollut hänestä suuri epäonnistuminen.

Olympiakomitean puheenjohtajisto Jan Vapaavuori, Sari Multala ja Susanna Rahkamo siunasi maaliskuun alussa huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen työsopimuksen kahden vuoden pidennyksen. Päätöstä tehdessään se tiesi Lehtimäen saaneen varoituksen epäasiallisesta käytöksestä työyhteisön naisia kohtaan ja oli myös osallistunut rangaistusseuraamuksen harkintaan.

Suomea olympiakisoissa 2016 edustanut painonnostaja Anni Vuohijoki kuuluu niihin Olympiakomitean hallituksen kymmeneen jäseneen, joilta oli pimitetty Lehtimäkeen kohdistuneet kurinpitotoimet. Asia ei olisi tullut todennäköisesti koskaan julkiseksi ilman Yle Urheilun torstaina julkistamaa uutista.

Anni Vuohijoki on profiloitunut erittäin aktiiviseksi urheilun tasa-arvoihmiseksi. Hän kertoi perjantaina Ilta-Sanomille kuitenkin ymmärtävänsä sen, että tieto Lehtimäen saamasta varoituksesta pidettiin hyvin niukassa jakelussa, johon eivät kuuluneet edes hallituksen rivijäsenet.

Lue lisää: Kommentti: Jan Vapaavuoren sisäpiiridiili räjähti – tämän takia Mika Lehtimäen häirintätapaus vie Olympiakomitean uskottavuuden

– Olisin toivonut, että asia olisi hoidettu toisella tavalla, mutta näin se on nyt arvioitu ja arvion tehneet henkilöt vastaavat päätöksestään. Siinä on ollut vahvasti naisnäkökulma (Multala ja Rahkamo) mukana, ja täytyy muistaa, että he tietävät tapahtuneiden asioiden yksityiskohdat. Me muut emme.

Vuohijoki korosti itse saaneensa Lehtimäeltä aina asiallista kohtelua.

Hän sanoi ymmärtävänsä, että tapauksen selvitystyötä koordinoinut toimitusjohtaja Mikko Salonen on ollut juridisesti ahtaassa raossa, sillä työnantajan ja työntekijöiden väliset asiat tulee hoitaa luottamuksellisesti.

Lue lisää: Korkea urheilujohtaja jyrähtää Mika Lehtimäen tapauksesta – ”Ei tämä hyvältä näytä”

Tapauksen viestinnällisestä puolesta Vuohijoella sen sijaan on painavaa sanottavaa.

– Kaikkien osapuolten kannalta olisi ollut fiksumpaa, että Lehtimäki olisi oma-aloitteisesti tullut asian kanssa esille ja sanoittanut sen. Uskon, että tällaiselta jälkipyykiltä olisi avoimuudella vältytty.

Jan Vapaavuoren johtama Olympiakomitean puheenjohtajisto siunasi Mika Lehtimäen jatkosopimuksen.

Lue lisää: Olympiapomo Mika Lehtimäki sai varoituksen epäasiallisesta käytöksestä – tunnetut urheilunaiset pettyivät somessa

Lääkäriksi opiskeleva Vuohijoki toteaa, että Lehtimäen saama jatkosopimus ei ole hänelle vastenmielinen asia – jos tietyt reunaehdot vain täyttyvät:

– Ei se, että hän on käyttäytynyt huonosti ja tehnyt virheitä tarkoita, ettei hän voisi jatkaa työssään. Jos teko ei ole laajuudeltaan sellainen, että se vaikuttaa Lehtimäen uskottavuuteen ja luotettavuuteen urheilujohtajana, ei rangaistuksen kuulu vaikuttaa uudelleenvalintaan. Kuitenkaan teon sisältöä ei ole tuotu julki, joten tähän asiaan en voi ottaa kantaa.

Juttua muokattu klo 20.10. Täsmennetty Vuohijoen viimeistä sitaattia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?