Kuinka kauan Aleksandr Bolshunov ja muut venäläiset pidetään poissa huippu-urheilusta? Asiantuntijoilta jääkylmä arvio

Asiantuntijat uskovat, ettei Venäjää nähdä huippu-urheilussa lähivuosina.

Venäjäläiset urheilijat ovat ulkona merkittävistä kansainvälisistä kilpailuista. Tilanne voi kestää pitkään, arvioi tutkija Markku Jokisipilä (pieni kuva).

Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa on johtanut myös siihen, että useimmat merkittävät kansainväliset lajiliitot ovat sulkeneet maan urheilijat pois eri urheilukilpailuista.

Kuuntele artikkeli alla olevasta soittimesta.

Venäjän osallistuminen esimerkiksi jalkapallon MM-jatkokarsintoihin, jääkiekon MM-kisoihin sekä yleisurheilun MM- ja EM-kisoihin on estetty. Lisäksi maan maastohiihtäjät suljettiin ulos loppukauden kisoista. Heidät lähetettiin Norjasta kotimatkalle ennen Holmenkollenin kisoja toissa viikolla.

Kuinka kauan osallistumiskiellot voivat jatkua?

Asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että ovet pysyvät kiinni venäläisille pitkään.

Aftonbladetin haastattelema Lundin yliopiston Venäjä-ekspertti Klas-Göran Karlsson pitää todennäköisenä, etteivät venäläiset pääse mukaan urheilun huipputapahtumiin lähivuosina.

– Asia tietysti on kiinni poliittisesta tilanteesta. Jos joku heittää Putinin ulos huomenna, tilanne voi muuttua. Mutta täytyy varautua pitkään aikaan, hän sanoi lehdelle.

Häneltä kysyttiin suoraan, nähdäänkö esimerkiksi huippuhiihtäjä Aleksandr Bolshunov vielä maailman huippukilpailuissa.

– Ei tämän hetken valossa. Mikäli tulee iso (maailman)sota, urheilua ei ole lainkaan. Mutta vaikka puhuisimme vain Ukrainan sodasta, emmekä muusta, arvioin, että asioiden palaamiseksi normaaliin menee vuosia – ehkä jopa vuosikymmen. Putin voi pysyä vallassa jopa 2034 asti.

Nähdäänkö Aleksandr Bolshunov (kuvassa) kilpailemassa Iivo Niskasta vastaan lähitulevaisuudessa – tai koskaan?

Venäläiset jääkiekkoilijat eivät pelaa keväällä MM-kisoissa Suomessa.

Suomalainen tutkija, apulaisprofessori Markku Jokisipilä pitää Karlssonin esittämiä näkemyksiä realistisina, joskin on epäileväinen Putinin valtakauden pituudesta.

– Olen asiassa hyvin samoilla linjoilla hänen (Karlsson) kanssaan. Pitkän vetkuttelun jälkeen kansainvälinen urheilu lopulta löysi kanttinsa ja teki sen, mitä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, Jokisipilä sanoi Ilta-Sanomille.

Markku Jokisipilä näkee Venäjän urheiluedustuksiin kohdistetuilla keinoilla jopa kauaskantoisia seurauksia.

Hän peräänkuuluttaa myös urheilun johtotason tuulettamista. Venäläisiä vaikuttaa edelleen eri organisaatioissa eri tehtävissä.

Urheilukiellot on toki vain osa lännen Venäjään kohdistamia toimia, mutta niissäkään ei voi lipsua.

– Jos kansainvälinen urheilu haluaa pitää kiinni omasta uskottavuudestaan, se ei voi istua Putinin kanssa samaan pöytään.

Venäjän diktaattori Vladimir Putin ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron saman pöydän ääressä 7. helmikuuta vuonna 2022.

Lännen Venäjään kohdistamat eri pakotteet tekevät monien venäläisten elämästä hankalaa. Urheilijoiden sulkeminen pois kansainvälisestä yhteisöstä on näkyvä osa länsimaiden käyttämistä keinoja.

– Venäläisen yksilön kannalta tämä tietysti on ikävää, sillä he menettävät mahdollisuuden kansainvälisiin kilpailuihin. Venäläisen urheilun ja politiikan kytkökset ovat kuitenkin niin kovat, ettei urheilun autonomiasta voi olla Venäjällä puhettakaan.

Jokisipilä näkee Venäjän urheiluedustuksiin kohdistetuilla keinoilla jopa kauaskantoisia seurauksia.

– Pahimmassa tapauksessa venäläiseen urheiluun tulee tosi pitkä katkos, ja hommaa täytyy joskus lähteä rakentamaan kokonaan uudestaan, hän sanoi.

Yleisurheilussa nähdään kesällä kahdet arvokisat: MM-kisat Yhdysvaltain Eugenessa heinäkuussa ja EM-kisat Saksan Münchenissä elokuussa.

Entinen yleisurheilutähti, 400 metrin aitajuoksun kaksikertainen olympiavoittaja Edwin Moses haluaa venäläisten urheilijoiden osallistumiskiellon niitäkin kisoja pidemmälle.

– Venäjä pitäisi sulkea Pariisista (kesäolympiakisoista 2024), Moses kommentoi insidethegames-sivuston mukaan.

Asiantuntijoiden arvioiden perusteella Mosesin toive saattaa toteutua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?