Suomalaisille tuttu olympiavoittaja kiertää nyt Ukrainan sodan etulinjassa: "Haluan vielä tavata suomalaisia ystäviäni"

Zhan Beleniuk on tehnyt historiaa sekä Ukrainan politiikassa että urheilussa. Nyt hän aikoo puolustaa Kiovaa loppuun asti.

Zhan Beleniuk teki ukrainalaista urheiluhistoriaa elokuun alussa Tokion olympiakisoissa. Tuolloin hän piti ajatustakin Venäjän ja Ukrainan välisestä täysimittaisesta sodasta mahdottomana.

8.3. 5:47 | Päivitetty 8.3. 9:10

Elämä hymyili Zhan Beleniukille 4. elokuuta viime vuonna. Mattotuomari nosti hänen kätensä kohti Makuharin messuhallin kattoa Tokiossa kreikkalais-roomalaisen painin 87-kiloisten loppuottelun päätteeksi.

Kolmen EM- ja kahden MM-kullan jälkeen 30-vuotiaasta Beleniukista leivottiin vihdoin myös olympiavoittaja.

Ruandalaisen isän ja ukrainalaisen äidin lapsena rasismista kärsinyt poika teki jo toistamiseen historiaa. Vuonna 2019 hänet valittiin ensimmäisenä tummaihoisena Ukrainan parlamenttiin. Tokiossa hän otti ensimmäisenä tummaihoisena kotimaalleen olympiakultaa.

Ilta-Sanomat tavoitti suomalaistenkin painijoiden ja valmentajien erittäin hyvin tunteman herrasmiesurheilijan maanantaina Kiovasta. Tällä hetkellä elämä ei hymyile Venäjän verisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille ukrainalaisille.

Lue lisää: Ukrainan yleisurheilutähti lähettää nyt painavan viestin kaikille suomalaisille – pakenee itse perheensä kanssa sotaa Euroopassa: ”Jos me kaadumme...”

– Haluan vielä tavata suomalaisia ystäviäni painikisoissa, mutta se voi tapahtua vain, jos torjumme Venäjän hyökkäyksen. Venäjän tai Venäjän nukkehallituksen edustajana en ikinä suostu painimaan, Kiovan keskustassa Whatsapp-puheluun vastannut Beleniuk sanoi.

Lue lisää: Polinan, 9, kuolema järkyttää Ukrainassa – perheen kerrotaan joutuneen silmittömän tulituksen kohteeksi

Paini on vahvasti Itä-Euroopan hallitsema laji, ja suuri määrä venäläisiä ja valkovenäläisiä laji-ihmisiä on kuulunut Beleniukin kaveripiiriin. Nyt hän on joutunut tekemään osaan näistä pesäeroa.

Zhan Beleniuk löi EM-finaalissa Vantaan Tikkurilassa Rami Hietaniemen keväällä 2014.

– He levittävät sosiaalisessa mediassa kauheaa, valheellista tietoa siitä, miten Venäjä toimii Ukrainassa. Mikään ei tunnu kääntävän heidän päätään, sanoo Beleniuk, joka on ottanut sosiaalisessa mediassa tiukasti yhteen muun muassa toisen olympiavoittajan, venäläisen Roman Vlasovin kanssa.

Beleniuk uskoo, etteivät ukrainalaiset näkyvissä olevan tulevaisuuden aikana pysty enää tuntemaan ”Venäjää ja venäläisiä kohtaan kuin sysimustaa vihaa”.

– Materiaaliset tuhot ovat jo sinänsä järkyttäviä, mutta siviilien kylmä murhaaminen on ollut viimeinen pisara. Ukrainassa on jo käynnissä humanitaarisia katastrofeja, ja näemme niitä vielä paljon lisää.

Taistelut Ukrainassa ovat olleet kiivaita.

Beleniuk haki sodan sytyttyä äitinsä pois eräältä Kiovan nyt täysin tuhoutuneelta esikaupunkialueelta. Hänen isänsä menehtyi Ruandan kansanmurhissa 2000-luvun taitteessa.

– Kävin kaksi vuotta sitten Ruandassa ja tapasin setäni, joka selitti niitä hirveyksiä puistattavalla tavalla. Silloin ajattelin, että se oli Afrikkaa 1990-luvulla. Mutta nyt tällaista tapahtuu Euroopassa 2020-luvulla.

Ukrainassa kolmesti Vuoden urheilijaksi valittu painija myöntää, ettei ikinä olisi pitänyt tämän mittaluokan hyökkäystä mahdollisena, vaikka Venäjä on itäisen Ukrainan pitkän konfliktin aikana tukenut venäläismielisiä separatisteja.

Nyt Kiovan ympärillä taistellaan, jotta Venäjä ei saisi saartorengasta kiinni ja pääsisi aloittamaan näännytyssotaa.

Ukrainalaisille Beleniuk ei ole ensisijaisesti kansanedustaja, vaan urheilusankari, jolla on valtava symbolinen merkitys pääkaupungin puolustuksen moraalille.

– Olen jatkuvasti liikkeessä ja käyn tapaamassa Kiovan puolustajia etulinjoissa. Kaikki tässä maassa tuntevat minut ja heille on selvästi tärkeää, että olen jäänyt Kiovaan.

Beleniuk puhuu kriittisesti aseikäisistä maanmiehistään, jotka ovat sodan sytyttyä häipyneet maasta.

– Sota paljastaa kaikkien todelliset kasvot. Se on paljastanut myös Vladimir Putinin todelliset kasvot. Putin on 2020-luvun Adolf Hitler.

Suomalaisista laji-ihmisistä Beleniukin tuntee hyvin muun muassa Rami Hietaniemi. Hän hävisi ukrainalaiselle EM-finaalin Vantaalla 2014. Ilta-Sanomille Hietaniemi myönsi Beleniukin, 11-kertaisen arvokisamitalistin, kohtalon sodan melskeissä mietityttäneen monta kertaa.

– Zhan on ollut kovissa paikoissa, mutta nyt on hurja tilanne. Esimerkillistä uhrautumista Ukrainan puolesta, Hietaniemi kommentoi.

Lue lisää: Hietaniemelle EM-hopeaa - finaalissa niukka tappio

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?