Ruotsin olympiatoivo aikoo pitää suunsa kiinni Kiinassa – antoi tiukan perustelun

Urheilijat pelkäävät hyvinvointinsa puolesta eivätkä uskalla kritisoida Kiinan hallintoa.

Nils Van Der Poel aikoo keskittyä luisteluun Pekingissä.

24.1. 18:28

Huippu-urheilijat ovat aktivoituneet viime vuosina nostamaan esille esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksia tai väärinkäytöksiä jotka saattavat liittyä esimerkiksi heidän edustamaansa lajiin.

Kun Pekingin talviolympialaiset lähestyvät, luonnollisesti myös Kiinan ihmisoikeustilanne puhuttaa hanakammin. Eritoten uiguurivähemmistön kokemat ihmisoikeusloukkaukset ovat johtaneet kovaan kritiikkiin.

Moni maa, etunenässä Yhdysvallat, on ilmoittanut, ettei se lähetä virallista delegaatiota kisoihin.

Urheilijoille sen sijaan isketään suitsia. Olympiajärjestäjät uhkasivat viime viikolla urheilijoita rangaistuksilla, jos urheilijat rikkovat olympiahenkeä tai kiinalaisia sääntöjä. Ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa sellaisten urheilijoiden turvallisuuden puolesta, jotka esittävät mielenilmauksia Pekingissä.

Ukaasi näyttää toimineen. Ruotsin kaksinkertainen MM-kultamitalisti Nils Van Der Poel antoi Aftonbladetin haastattelussa varsin pragmaattisen syyn sille, miksi aikoo itse pitää suunsa supussa.

– En usko, että minun olisi erityisen viisasta kritisoida sellaisen maan johtoa, johon olen matkustamassa, jos haluan elää pitkän ja hyvän elämän, Van Der Poel sanoi.

Van Der Poel sanoi puhuvansa asioista julkisesti sen jälkeen kun on palannut kisoista kotiin.

– Voin puhua asioista myöhemmin. Haluaisin tehdä sen, mutta en ennen kisoja. On erittäin tärkeää pitää näitä asioita esillä.

Saman asian otti esille myös entinen maastohiihtäjä Noah Hoffman. Amerikkalainen on yhtä lailla huolissaan urheilijoiden turvallisuudesta.

– Olen vihainen, että urheilijat asetetaan tähän asemaan. Meillä ei ole mitään sananvaltaa siihen, missä urheillaan. On täysin valheellinen vastakkainasettelu sanoa, että urheilija voi vain jättää menemättä paikalle. Uramme ovat pelissä, Hoffman sanoi Inside The Gamesin mukaan.

Hoffman kertoo, että hänen käymänsä kahdet olympialaiset (2014 ja 2018) määrittivät hänen koko uransa. Pelissä on tietysti myös urheilijan toimeentulo.

– Pelkään kisoihin lähtevien urheilijoiden puolesta. Digitaalinen yksityisyys puuttuu, sananvapaus puuttuu. Tiedän, että joukkueen jäseniä suojataan vaikeilta kysymyksiltä, jotta he eivät joutuisi vaikeuksiin.

Hoffman sanoi toivovansa, että urheilijat pysyisivät hiljaa, koska he eivät ainoastaan joutuisi Kiinan valtion kanssa vaikeuksiin vaan myös kansainvälinen olympiakomitea KOK voisi rangaista heitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?